mikä ihmeen trendi nyt on tullut siitä, että pitkät laitetaan päälle juuri kun ohiajava auto on keulan edessä. maalaisjärkellä ja autokoulun opeilla kuvittelisin, että on mukavampaa vastaantulijalle, ja turvallisempaakin laittaa ne päälle vasta kun eivät vastaantulijaa sokaise, eli kun autot ovat rinnakkain/ohittaneet toisensa. joudun ammattini puolesta paljon pimeällä ajamaan, ja olen ikäväkseni huomannut, että osalla vastaantulijoista on pakonomainen tarve yrittää sokaista vastaantuleva kuljettaja... kyllä mä ainakin pysyn hereillä ilman moista ikävää huomionhakuakin, tiedä sitten muista. vahinkoja tietenkin sattuu, myös minulle, sitä en kiistä.
pitkien
käyttö?
9583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taitaa herran autokouluajoista olla jo useampi vuosikymmen?
Autokoulussa nimenomaan opetetaan laittamaan pitkät päälle jo 5 m ennen kuin autot sivuuttavat toisensa. Vastaantulijan taaksehan ei juuri ennen sivuutusta näe juuri yhtään (häikäisy itsellä vain lyhyet valot) ja siellähän voi olla odottamassa mitä vain. Siksi on tärkeää laittaa pitkät päälle niin pian kuin mahdollista ilman vastaantulijan totaalista häikäisyä.
Ylipäätään pitkiä valoja käytetään turhan säästeliäästi. Kaarteessa ulkokaarteen puoleinen voisi pitää pitkät päällä, jos ei ihan koko aikaa, niin ainakin huomattavasti pitempään kuin sisäkaarteessa ajava. Moottoriteillä, etenkin keskikaiteilla varustetuilla, jossa hlöautojen ajovalot jäävät kaiteen taakse piiloon, voisi ihan hyvin käyttää pitkiä koko ajan, vastaantulijoista välittämättä, mutta kun ei...
Miksei mua häikäise? Mä kyllä katselen vastaantulijan tullessa kohdalle tien oikeaan reunaan, ja napsautan pitkät päälle juuri kun autot ovat vierekkäin. Nykyiset valot kun palavat kirkaasti melkeinpä heti kun ne napsauttaa päälle, eli kyllä tuo nykyään autokouluissa opetettava tapa on vähintään pöljä, sillä tosia on että kun noin toimii niin siinä on vastaantulija hetken totaalisen sokea. Eli onko se sitten parempi että ei näe mitään kuin se että näkee edes vähän.
No ainaskin 30 vuotta sitten autokoulussa opetettiin juuri näin, hieman ennen kuin autojen keulat ovat kohdakkain vaihdetaan pitkille. Ja näin legendaarinen Enskakin oppia toitotti töllöttimen kautta Suomen autolevalle kansalle. Joten ei ole mikään uusi oppi, vaan päin vastoin, varsin perinteinen.
Itse kyllä tuossa takavuosin hämmästelin kun mua pari vuotta nuorempi kaverini ajoi korttia. Oli sitten autokoulussa opettaja opettanut pimeällä ajosta että pitkät laitetaan päälle kun vastaantulija on yhden autonmitan päässä edessä. Ei kyllä oikein mun päähäni uponnut se.
No etpä sitten ole ammattisi puolesta pimeällä ajaessasi vielä oppinut, ettei niihin vastaantulijan valoihin kannata tuijottaa? Koetapa joskus, että suuntaat katseesi hieman oikeammalle, niin saatat välttyä häikääistymästä. Vai onko mulla jotenkin erilaiset silmät, kun en o moista ilmiötä merkillepannut?
"Vai onko mulla jotenkin erilaiset silmät, kun en o moista ilmiötä merkillepannut?"
Saattaa olla, ja silmälaseillakin voi olla iso vaikutus, samoin kuin vastaantulijan valojen teholla ja suuntauksella. En minäkään aina tuollaisesta sokaistu, mutta sitten kun ne ylöspäin osoittavat stadionvalot vaihdetaankin sattumalta pari autonmittaa ennen kohtaamista, menee seuraava pari sekuntia aika pimennossa.
Jos vaihdatte pitkät päälle ennen kohtaamista hirvien ja muiden liikkuvien maalien pelossa, niin eikö olisi paljon järkevämpää vaikka pudottaa nopeutta 5 km/h? Vastaantulijoiden häikäiseminen (uskokaa pois, ei kukaan tästä piruillakseen valita) kun on melko arveluttava keino kohentaa omaa turvallisuutta...
Mitä ne silmälasit vaikuttaa? Ja valojen suuntaus ja teho? Ei se valo seuraa perässä, kun keskittyy katsomaan johonkin muualle, kuin onko vastaantulijalla tehokkaat kaukovalot.. Mutta ei, suuri joukko pöljiä tuijottaa vastaantulijan valoja ja sitten onkin hyvä ruikuttaa, miten ne on väärin suunnattu, liian tehokkaat ja häikäiseekin vielä.. Ohhoh..
suuntaus vaikuttaa huomattavasti.
olen ketjun aloittaja, ja ajan siis normaalia henkilöautoa korkeammalla autolla, en tiedä vaikuttaako se. en ole herra, ja ajokortin ajamisestakaan ei vuosikymmeniä ole. suuremmilla nopeuksilla ei välttämättä ole aikaa tuijotella tien oikeaa reunaa, pelkään vaan mikä päivä sokaistun niin hyvin, että päädyn tämän vastaantulijan kylkeen.
Tarkoitus ei tosiaankaan ole ketään mollata ja arvostella, halusin kuulla muiden mielipiteitä asiasta, minua kun kummasti tuntuu häiritsevän, outo lintu taidan olla. ehkä rupean ajamaan öisin aurinkolasit silmillä, niin voin tämän ihmettelemisen lopettaa...
En ole silmälääkäri, mutta kyllä ihmisillä on kaiketi erilaisia "näköjä". Jotkut muutkin valittavat samaa ongelmaa ja erikoisesti huonoa pimeänäköä.
Se on ongelma, joka valitettavasti jää siitä kärsivälle.