Olen nuori, kaksikymppinen nainen. Elämäni on oikein mallillaan, seurustelen ja opiskelen kiinnostavaa alaa. Aloitin opiskelun viime syksynä ja sen jälkeen olen saanut ns. paniikki-kohtauksen noin 3-4 kertaa. Yhden kerran olen lähtenyt ensiapuun poikaystävän kanssa mutta sieltä passitettiin itkien kotiin kun ei mussa mitään vikaa ollut. Lääkärin mukaan olin vain ruinaamassa lääkkeitä yms.
Paniikki iskee kun olen yksin. Sydän hakkaa, silmissä pyörii ja yksinkertaiseti tulee tunne että sekoan. Pahimman pelon jälkeen olen väsynyt ja itken. Nukun huonosti.
Olen aina ollut depressioon taipuvainen, äitilläni sama vika. Teininä viiltelin itseäni monta vuotta ja kävin terapiassa.
Onko muilla sellaista oireilua että luulee olevansa fyysisesti jatkuvasti sairas? Omassa päässäni sairastan kymmeniä eri sairauksia ja ravaan lääkärillä jatkuvasti ties minkä kolotuksen takia. En jaksa tätä enää kun tuntuu että olo ei parane millään. Aloitin juuri ehkäisypillerit ja jostain luin että ne saattaisivat laukaista paniikkia. Kenelläkään vastaavia kokemuksia? Tänäänkin paniikki iski kun luin lääkeohjeita ja rupesin kertaamaan vaikkapa tromboosin oireita. Minultahan ne kaikki löytyy. Menin peiton alle, vapisin, itkin äitiä ja poikaystävää. Viiden minuutin kuluttua nousin ylös ja nyt väsyttää mutta olo on ihan rauhallinen.
Olkaa kilttejä ja auttakaa mua kun en enää kestä tätä ja mietin vain koko ajan että pitäisikö mun mennä lääkäriin nyt tämän takia?
Paniikki iskee kun olen yksin. Sydän hakkaa, silmissä pyörii ja yksinkertaiseti tulee tunne että sekoan. Pahimman pelon jälkeen olen väsynyt ja itken. Nukun huonosti.
Olen aina ollut depressioon taipuvainen, äitilläni sama vika. Teininä viiltelin itseäni monta vuotta ja kävin terapiassa.
Onko muilla sellaista oireilua että luulee olevansa fyysisesti jatkuvasti sairas? Omassa päässäni sairastan kymmeniä eri sairauksia ja ravaan lääkärillä jatkuvasti ties minkä kolotuksen takia. En jaksa tätä enää kun tuntuu että olo ei parane millään. Aloitin juuri ehkäisypillerit ja jostain luin että ne saattaisivat laukaista paniikkia. Kenelläkään vastaavia kokemuksia? Tänäänkin paniikki iski kun luin lääkeohjeita ja rupesin kertaamaan vaikkapa tromboosin oireita. Minultahan ne kaikki löytyy. Menin peiton alle, vapisin, itkin äitiä ja poikaystävää. Viiden minuutin kuluttua nousin ylös ja nyt väsyttää mutta olo on ihan rauhallinen.
Olkaa kilttejä ja auttakaa mua kun en enää kestä tätä ja mietin vain koko ajan että pitäisikö mun mennä lääkäriin nyt tämän takia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin olen täältä palstalta lukenut että tuo lihasjännitteisyys kuuluisi jotenkin asiaa. Itse olen kärsinyt tästä koko nuoruusikäni, selkä, niskat ja hartiat aivan jumissa. Juon kahvia ja alkoholia kohtuudella, olen lopettanut tupakanpolton ja käyn lenkkeilemässä kun ehdin.
Ihan tuttua tuo luulotautisuus. Kuvailemasi oireet ovat selkeästi paniikkihäiriön merkkejä. Nykyään siihenkin on oikeanlainen lääkitys. puolenvuoden kuureina yms. Itse sain vain rauhottavia, joihin olen jäänyt koukkuun, mutta yritän saada itseni jossain välissä lääkäriin hakemaan oikeat pillerit.
Paniikkihäiriön takana on usein jotain käsittelemätöntä, joten psykologilla käyntikin olisi suositeltavaa, mutta tärkeimmät sanat, mitä voin sanoa sinulle ovat.."SINÄ ET KUOLE!"
en tiedä onko tuo paniikkihäiriötä vai ahdistuneisuushäiriötä, mutta kirjoituksesi on kuin omasta näppiksestäsni snun iässäsi! Nyt olen jo huomattavasti vanhempi ja toisinaan kärsin vieläkin vastaavista oireista, nyt olen vain oppinut tunnistamaan ajoissa nämä ja menen lääkäriin enkä kiduta itseäni. Nyt olen aloittamassa terapian ja olen monesti miettinyt että olisi piänyt hakeutua terapiaan jo silloin parikymmpisenä niin ehkä olisin säästynyt monelta tuskalta.
Toivottavsti sinulla olisi mahdollisuus hakeutua yksityisen lääkärin kautta terapiaan, koska se on juuri oikea apu tähän ikävään vaivaan. Et ole tärähtänyt mitenkään vaan yleensä tämä on tunnollisten ja älykkäiden vaiva..tsemppiä sinulle,et ole yksin!
Tämä saattaa liittyä opiskelun aloittamiseen ja vastuun kantamiseen omata elämästä, eli voi toki olla ihan tilapäinen juttukin...itselläni oli oireet välillä kokonaan poissa 8 vuotta...mutta sitten taas palasivat kun oli elämässä vaikeita asioita.
Helpottavaa lukea muiden kokemuksia :) Asun poissa kotoa jo toista vuotta mutta vasta viime joulun jälkeen nämä kohtaukset ovat alkaneet. Ensimmäinen tuli lentokoneessa (opiskelen ulkomailla). Olin varma että kuolen sillä lennolla, vapisin, pyörrytti. Eniten kuitenkin hävetti kun tuntui että ihmiset tuijottavat ja lentoemäntäkin pitää jotenkin hulluna. Yritin viimeisillä voimillani tilata lasin vettä. Alkoholia en lennoilla pysty juomaan ollenkaan.
Luin tosiaan että naisilla tuota paniikkihäiriötä on enemmän kuin miehillä, jotenkin tuo prostestrogeeni (?) sitä laukaisisi. Sitähän on myös pillereissä ja keho erittää sitä normaalisti kun on raskaana... kiinnostavaa.
Niin tuntuu jotenkin pahalta kun olen aina pitänyt itseäni todella itsenäisenä mutta nyt pelkään olla yksin ja takerrun esimerkiksi poikaystävääni...
Itseasiassa nyt kun miettii niin taisi tuo paniikkihäiriö alkaa jo vuosi sitten kun muistelin sitä iltaa kun elokuvateatterissa tuli "kumma" olo ja tuntui että olisi pakko lähteä pois. En sitten lopulta lähtenyt mutta se kammo pysyi jonkin aikaa....
Eilen menin vielä kohtaukseni jälkeen ystävien kanssa ravintolaan syömään jossa olin ihan kanttuvei. Jotenkin sitä pelotti että kohtaus tulisi taas, piti jotenkin "taistella"....
Tulipa viime yönä nukuttua 12 tuntia, mulla taitaa toimia päinvastoin :)
Joo.Ihan samankaltaista on ollut minullakin.Välillä parempia päiviä ja välillä huonompia.Kokemuksesta tiedän että jos (itse ainakin) lähden kohtauksen jälkeen jonnekkin "altistamaan" itseäni se tulee uudestaan tai sitten käyn jatkuvaa henkistä painia itseni kanssa kohtausta vastaan ja vähintäänkin saan punastumista ,hikoilua ja huimausta...Itse en ole vielä lääkäriltä apua hakenut mutta harkitsen asiaa.Mulla oli kanssa melkoisen vaikea murrosikä.Siihen aikaan tuli viiltelyäkin kokeiltua mutta se jäi onneksi ihan kertaan kun tajusin että mitä vi###a sillä muka saavuttaa.
Kun kohtaus tulee niin se tulee koeta olla sitä pelkäämättä ja häpeämättä (vaikeaa tiedän) ja koeta rauhoittua tilanne kehittyy tasan niin pahaksi kunnes saat itsesi rauhoittumaan.Ei muut yleensä edes tajua että sulla jokin on.Siis julkisilla paikoilla.Koeta jaksaa ja muista että aina saa apua etkä ole yksin asiasi kanssa.:)