Onko paniikkihäiriöllä omaa liittoa?

muista millon oon ollut viimeks
tavaratalossa.Mitäköhän siitä voisi päätellä?

Viestissäsi kerroit, että olisit onnellinen jos
pääsisit taudista eroon. Niin minäkin olisin,
sairastan myös kyseistä "tautia". Mutta...
paniikkihäiriö on sellainen vaiva, että se ei
poistu koskaan kokonaan. Osalla saattaa oireet
lääkityksellä pysyä melkein poissa ja saattaa
jopa käydä niin, että lääkityksenkin voi
asteittain lopettaa ja olla ilman oireita
pitkiäkin aikoja. Mutta aina se pirulainen on
sisikunnassa kyttäämässä, että joskos taas vois
iskee! Perimällä on myöskin osuutta asiaan. Mutta
tämänkin sairauden kanssa oppii elämään
jotenkuten, kun ei anna sen hallita elämää.
(tiedän, helppo sanoa) Itse olen sairastanut 6
vuotta.

tiikeri kirjoitti:

Viestissäsi kerroit, että olisit onnellinen jos
pääsisit taudista eroon. Niin minäkin olisin,
sairastan myös kyseistä "tautia". Mutta...
paniikkihäiriö on sellainen vaiva, että se ei
poistu koskaan kokonaan. Osalla saattaa oireet
lääkityksellä pysyä melkein poissa ja saattaa
jopa käydä niin, että lääkityksenkin voi
asteittain lopettaa ja olla ilman oireita
pitkiäkin aikoja. Mutta aina se pirulainen on
sisikunnassa kyttäämässä, että joskos taas vois
iskee! Perimällä on myöskin osuutta asiaan. Mutta
tämänkin sairauden kanssa oppii elämään
jotenkuten, kun ei anna sen hallita elämää.
(tiedän, helppo sanoa) Itse olen sairastanut 6
vuotta.

juu, meillä tää paska periytyy suvussa=(

tiikeri kirjoitti:

Viestissäsi kerroit, että olisit onnellinen jos
pääsisit taudista eroon. Niin minäkin olisin,
sairastan myös kyseistä "tautia". Mutta...
paniikkihäiriö on sellainen vaiva, että se ei
poistu koskaan kokonaan. Osalla saattaa oireet
lääkityksellä pysyä melkein poissa ja saattaa
jopa käydä niin, että lääkityksenkin voi
asteittain lopettaa ja olla ilman oireita
pitkiäkin aikoja. Mutta aina se pirulainen on
sisikunnassa kyttäämässä, että joskos taas vois
iskee! Perimällä on myöskin osuutta asiaan. Mutta
tämänkin sairauden kanssa oppii elämään
jotenkuten, kun ei anna sen hallita elämää.
(tiedän, helppo sanoa) Itse olen sairastanut 6
vuotta.

Olen joskus likenut jostain ,että paniikista
pitää ottaa niskaote eikä päästää sitä isännäksi
.Olen nyt yrittänyt noudataa tätä ohjetta .Olen
pakottanut itseni kävelemään pitkiä käytäviä ja
menemään torille ja muihin ruuhkaisiin paikkoihin
.Ainakaan vielä en ole huomannut mitään
helpotusta olooni .Pelkään kuitenkin antaa tälle
paniikille enempää valtaa se kun tuntuu haluavan
hallita elämääni .Voitko kertoa millaista
lääkitystä olet kokeillut .Minulla on ollut ns
mieliapillereitä ja tuntuu että ainut vaikutus on
ollut pahoinvoinnin tunne .

minä kirjoitti:

Olen joskus likenut jostain ,että paniikista
pitää ottaa niskaote eikä päästää sitä isännäksi
.Olen nyt yrittänyt noudataa tätä ohjetta .Olen
pakottanut itseni kävelemään pitkiä käytäviä ja
menemään torille ja muihin ruuhkaisiin paikkoihin
.Ainakaan vielä en ole huomannut mitään
helpotusta olooni .Pelkään kuitenkin antaa tälle
paniikille enempää valtaa se kun tuntuu haluavan
hallita elämääni .Voitko kertoa millaista
lääkitystä olet kokeillut .Minulla on ollut ns
mieliapillereitä ja tuntuu että ainut vaikutus on
ollut pahoinvoinnin tunne .

Olet mennyt ihan oikeaan suuntaan. Se itseään
niskasta ottaminen on juuri oikea teko, vaikka
myönnän vaikeaa se on. Mutta tiedän myös, että
jos esimerkiksi tulee jossakin teatterissa tunne,
että tarttee päästä pois, ja todellakin lähtee
sieltä litomaan, niin se on varmaa, että takaisin
ei sillä kerralla enää saliin tule ja
teatterireisut on tulevaisuudesta poispyyhitty.
Eli tässä tapauksessa istun vaan sitkeesti ja
kiroon itteeni. No siitä lääkityksestä. Alkuun
söin noin vuoden Seroxat 20 mg ja siihen
yhdistettiin mukaan Rivatril 0,5 mg. Kumpaakin
yksi tabletti päivässä. Annos on pieni, mutta
sillä selvisin jotenkin. Sitten rupes tuntumaan,
että okei, oireet loppu. Lopetin lääkärin luvalla
lääkkeen ja n. vuosi meni suht hienosti, kunnes
oireet palas. Aattelin ekaks, et jees tässä taas
ollaan, mutta samalla ajattelin, että kun kerran
on jostakin apua, niin menen uudelleen lääkäriin.
Ei kannata kiusata itseään, se vaan lisää
oireita. No silloin määrättiin Cipramil 10 mg,
sitten nostettiin 20 mg:n ja sit nostettiin 40
mg:n. Joka annos oli yksi tabletti päivässä. No
jossain vaiheessa lääkäri vaihtu ja lääkkeet
vaihtu, kun mukaan tuli ahdistuneisuuden tunne ja
nyt lääkityksenä on Efexor 150 mg. Nyt menee
kohtalaisen kivasti. Eihän lääkitys kaikkia
oireita poista, mutta se pehmentää niitä niin,
että omaa pahaa oloaan oppii sietämään ja sen
kanssa elämään, että ei vaan jostakin syystä
käyttäydy ihan niinkuin ns. "normaalit". Onko
tarpeenkaan?

tiikeri kirjoitti:

Olet mennyt ihan oikeaan suuntaan. Se itseään
niskasta ottaminen on juuri oikea teko, vaikka
myönnän vaikeaa se on. Mutta tiedän myös, että
jos esimerkiksi tulee jossakin teatterissa tunne,
että tarttee päästä pois, ja todellakin lähtee
sieltä litomaan, niin se on varmaa, että takaisin
ei sillä kerralla enää saliin tule ja
teatterireisut on tulevaisuudesta poispyyhitty.
Eli tässä tapauksessa istun vaan sitkeesti ja
kiroon itteeni. No siitä lääkityksestä. Alkuun
söin noin vuoden Seroxat 20 mg ja siihen
yhdistettiin mukaan Rivatril 0,5 mg. Kumpaakin
yksi tabletti päivässä. Annos on pieni, mutta
sillä selvisin jotenkin. Sitten rupes tuntumaan,
että okei, oireet loppu. Lopetin lääkärin luvalla
lääkkeen ja n. vuosi meni suht hienosti, kunnes
oireet palas. Aattelin ekaks, et jees tässä taas
ollaan, mutta samalla ajattelin, että kun kerran
on jostakin apua, niin menen uudelleen lääkäriin.
Ei kannata kiusata itseään, se vaan lisää
oireita. No silloin määrättiin Cipramil 10 mg,
sitten nostettiin 20 mg:n ja sit nostettiin 40
mg:n. Joka annos oli yksi tabletti päivässä. No
jossain vaiheessa lääkäri vaihtu ja lääkkeet
vaihtu, kun mukaan tuli ahdistuneisuuden tunne ja
nyt lääkityksenä on Efexor 150 mg. Nyt menee
kohtalaisen kivasti. Eihän lääkitys kaikkia
oireita poista, mutta se pehmentää niitä niin,
että omaa pahaa oloaan oppii sietämään ja sen
kanssa elämään, että ei vaan jostakin syystä
käyttäydy ihan niinkuin ns. "normaalit". Onko
tarpeenkaan?

niin, kun mulla on sairas lääkärikammokin! en
pysty kertoon suunileen mitää ja varsinkaan
niinkin arkaa asiaa kuin jännittäminen ja
paniikkihäiriö. sit mä rupeen vaan itkeen ja sit
vasta onkin karseeta kun ahdistaa ja hävettää.
eli miten te jotka ootte hakenu lääkkeitä
ootte "selvinny lääkäristä"? ettekö te panikoi
lääkärissä?

apua! kirjoitti:

niin, kun mulla on sairas lääkärikammokin! en
pysty kertoon suunileen mitää ja varsinkaan
niinkin arkaa asiaa kuin jännittäminen ja
paniikkihäiriö. sit mä rupeen vaan itkeen ja sit
vasta onkin karseeta kun ahdistaa ja hävettää.
eli miten te jotka ootte hakenu lääkkeitä
ootte "selvinny lääkäristä"? ettekö te panikoi
lääkärissä?

Menen lääkärin odotushuoneeseen viime minuutilla
ja ,jos ajat ovat paljon myöhässä poistun
rappukäytävään ja kulutan aikaa.Jos oma vuoro on
lähellä en istu tuolille odottamaan koska
istuessa panikki iskee varmasti katselen
odotushuoneen tauluja ja olen liikkeessä kaiken
aikaa. Kun pääsen läälärin vastaanotolle kakaisen
ulos heti asiani eli paniikki oireet muuten
itsekontrolli hautaa ne taas taka-alalle eikä
tilanne helpotu .Toivottavasti autaa
muitakin.Meidän paniikkihäiriöisten pitäisi puhua
häiriöstämme enemmän , mieheni on usein vihainen
kun minä kuulemma hölötän tästä asiasta
ventovieraille .Tilanne ei varmaan hölötyksestä
parane tuntuu vain ,että tämän vamman ymmärtäviä
ihmisiä on enemmän kun luulin. Olen matkoja
teatterilippuja ja muuta tilatessani sanonut
,että sairastan paniikkia olen saanut aina
erinomaisen kohtelun .Lentokoneessa minulta
käydään kyselemässä tasaisin väliajoin onko
kaikki hyvin .Se pienentää paniikkia
huomattavasti.Olen lukenut ,että
paniikkihäiriöiset ihmiset haluavat olla
täydellisiä ,asiassa voi olla perääkin. Eli
koitetaan ottaa rennommin ja sallia selleem
joskus muutama mokakin.

apua! kirjoitti:

niin, kun mulla on sairas lääkärikammokin! en
pysty kertoon suunileen mitää ja varsinkaan
niinkin arkaa asiaa kuin jännittäminen ja
paniikkihäiriö. sit mä rupeen vaan itkeen ja sit
vasta onkin karseeta kun ahdistaa ja hävettää.
eli miten te jotka ootte hakenu lääkkeitä
ootte "selvinny lääkäristä"? ettekö te panikoi
lääkärissä?

Ei tarvitse kammota. Hakeudu oman kaupunkisi tai
kuntasi mielenterveystoimistoon. Ajan voit vaikka
ensin soittaa. Tai vaihtoehtoisesti
terveyskeskukseen. Vastaanotolla voit aivan
rehellisesti sanoa, että kärsit
paniikkihäiriöstä. He kyllä ymmärtävät asian.
Ajattele asiaa niin päin, että lääkäristä on
sinulle apua. Lääkäri osaa kertoa sinulle
vaihtoehdot, miten jatkaa eteenpäin. Ja meitä
paniikkihäiriöisiä ja muutenkin jännittäjiä on
paljon. Suurin virhe kai on se eristäytyminen,
sillä se ruokkii lisää sitä, ettei voi mennä
minnekään eikä olla missään jännittämättä. Mene
rohkeasti (joo tiedän että vaikeaa, mutta...)
vaan pyytämään itsellesi apua. Helpotus on
suunnaton.

minä kirjoitti:

Olen joskus likenut jostain ,että paniikista
pitää ottaa niskaote eikä päästää sitä isännäksi
.Olen nyt yrittänyt noudataa tätä ohjetta .Olen
pakottanut itseni kävelemään pitkiä käytäviä ja
menemään torille ja muihin ruuhkaisiin paikkoihin
.Ainakaan vielä en ole huomannut mitään
helpotusta olooni .Pelkään kuitenkin antaa tälle
paniikille enempää valtaa se kun tuntuu haluavan
hallita elämääni .Voitko kertoa millaista
lääkitystä olet kokeillut .Minulla on ollut ns
mieliapillereitä ja tuntuu että ainut vaikutus on
ollut pahoinvoinnin tunne .

Hei, en kyllä ymmärrä, mutta mitkään
mielialapillerit (itselläni mieliala pillereinä
on lääke nimeltä Seroxat) eivät auta
paniikkihäiriö kohtaukseen tai niiden ehkäisyyn!

Itse sain lääkäriltä lääkettä nimeltä OXEPAM ja
se lääke on tarkoitettu paniikkihäiriöön ja
ahdistukseen ja poistaa tuon kamalan tunteen
heti! Ei mitkään mielialapillerit auta mihinkään
paniikkihäiriöön?!
Nyt ei taida lääkäritkään tietää mitä pillereitä
määräävät!

häiriö kirjoitti:

Menen lääkärin odotushuoneeseen viime minuutilla
ja ,jos ajat ovat paljon myöhässä poistun
rappukäytävään ja kulutan aikaa.Jos oma vuoro on
lähellä en istu tuolille odottamaan koska
istuessa panikki iskee varmasti katselen
odotushuoneen tauluja ja olen liikkeessä kaiken
aikaa. Kun pääsen läälärin vastaanotolle kakaisen
ulos heti asiani eli paniikki oireet muuten
itsekontrolli hautaa ne taas taka-alalle eikä
tilanne helpotu .Toivottavasti autaa
muitakin.Meidän paniikkihäiriöisten pitäisi puhua
häiriöstämme enemmän , mieheni on usein vihainen
kun minä kuulemma hölötän tästä asiasta
ventovieraille .Tilanne ei varmaan hölötyksestä
parane tuntuu vain ,että tämän vamman ymmärtäviä
ihmisiä on enemmän kun luulin. Olen matkoja
teatterilippuja ja muuta tilatessani sanonut
,että sairastan paniikkia olen saanut aina
erinomaisen kohtelun .Lentokoneessa minulta
käydään kyselemässä tasaisin väliajoin onko
kaikki hyvin .Se pienentää paniikkia
huomattavasti.Olen lukenut ,että
paniikkihäiriöiset ihmiset haluavat olla
täydellisiä ,asiassa voi olla perääkin. Eli
koitetaan ottaa rennommin ja sallia selleem
joskus muutama mokakin.

kiitos rohkaisusta!

itselläni ei vielä ole paniikkia esim.
teatterissa, mutta suurissa kauppakeskuksissa
kylläkin. rakastan matkustamista, myös
lentokoneessa. pidän siitä että lähelläni on
ihmisiä, mutta se että joudun vaikka esittelemään
itseni, siis puhumaan itsestäni tai vaikka
muustakin on kamalaa.

se on totta että me panikoijat halutaan olla
täydellisiä. minä ainakin. ehkä osa panikoinnista
johtuu myös siitä=)

sla kirjoitti:

Hei, en kyllä ymmärrä, mutta mitkään
mielialapillerit (itselläni mieliala pillereinä
on lääke nimeltä Seroxat) eivät auta
paniikkihäiriö kohtaukseen tai niiden ehkäisyyn!

Itse sain lääkäriltä lääkettä nimeltä OXEPAM ja
se lääke on tarkoitettu paniikkihäiriöön ja
ahdistukseen ja poistaa tuon kamalan tunteen
heti! Ei mitkään mielialapillerit auta mihinkään
paniikkihäiriöön?!
Nyt ei taida lääkäritkään tietää mitä pillereitä
määräävät!

minulls on niitä samoja pillereitä ja
työterveyslääkäri väitti ,että ne auttavat
paniikiinkin ,pitää ottaa vain toinenkin pilleri .