Linkki mun alotukseen (noin puoli vuotta sitten) http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000101&posting=22000000022363249
Tänään sitten lääkäri totesi, ettei mitään ole enää mummoni kohdalla tehtävissä. Ainakin kolmea eri solumyrkkyä hänelle on kokeiltu, mutta kasvain senkun maksassa leviää hirvittävää vauhtia. Jokainen hoitokerta toi tullessaan hirvittävän olon ja väsymyksen. Nyt sitten enää annetaan morfiinia. Mummoni asuu vielä kotona, yksin...vaan kuinka kauan?! Toisaalta toivon, että lähtö olisi nopea eikä kivut yltyisi, mutta silti itsekkäästi ajattelee ettei halua mummon koskaan lähtevän..
Tänään sitten lääkäri totesi, ettei mitään ole enää mummoni kohdalla tehtävissä. Ainakin kolmea eri solumyrkkyä hänelle on kokeiltu, mutta kasvain senkun maksassa leviää hirvittävää vauhtia. Jokainen hoitokerta toi tullessaan hirvittävän olon ja väsymyksen. Nyt sitten enää annetaan morfiinia. Mummoni asuu vielä kotona, yksin...vaan kuinka kauan?! Toisaalta toivon, että lähtö olisi nopea eikä kivut yltyisi, mutta silti itsekkäästi ajattelee ettei halua mummon koskaan lähtevän..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen itse menettänyt veljeni sekä pari ystävääni 20-30 -vuotiaina - se oli epäreilua ja kamalaa. Se että mummosi on ehtinyt jo mummoksi asti, on suurta rikkautta. Ihmisen kuuluukin kuolla - parempi mummona kuin kakskymppisenä.
Mummo olen minäkin. Elämä on antanut jo kaiken mitä annettavaa on: jos se nyt päättyisi, en jäisi mitään paitsi.
Ole mummosi vierellä, tee parhaasi jotta hänen lähtönsä olisi hyvä - mutta älä sureksi turhaan. Hän on elänyt pitkän ja antoisan elämän.
Ymmärrän täysin, ettet halua luopua, jos on läheiset välit,pitää kiinni viimeiseen saakka. Ei se tee asiaa helpommaksi, että on oma mummo kyseessä, eivätpä nuo muutaman kovin lohduttavia olleet. Tyyliin, mistä tuosta jne.
sanoa että vaikka rakkaasta on vaikea luopua, hän on kuitenkin saanut elää jo pitkän ja rikkaan elämän toisin kuin monet muut. Paljon hyviä muistoja jotka säilyvät, vaikka ihminen kuolee.
En vaan osaa asettaa sanojani mielesi mukaisesti.
Toivottavasti jaksat käydä mummosi luona usein, ettei hänen tarvitse siellä yksin murehtia.
Olen menettänyt veljeni keuhkosyöpään. Loppu ajan hän oli sairaalassa. Hänellä ei ollut minkäänlaisia kipuja. Kyllä morfiini auttoi. Hän kuoli yöllä nukkuessaan.
Ymmärrän sinua, kun et halua mummostasi luopua. Ihminen ei ole siihen koskaan valmis. Oma äitini on pian 90 vuotta ja on suhteellisen terve. En kuitenkaan ole valmis hänestä luopumaan. Toivon, että se päivä ei koskaan koittaisi, vaikka tiedän, että se on mahdoton ajatus.
Olet nyt saanut kuitenkin valmistautua mummosi poismenoon. Kaikille ei anneta sitä mahdollisuutta, vaan otetaan yhtäkkiä pois. Nyt sinulla on ollut aikaa jättää jäähyväisiä. Olette voineet varmasti keskustella kaiken selväksi ja valmiiksi.
Toivon sinulle paljon voimia ottaa vastaan tämä raskas taakka, josta vain jotenkin täytyy selvitä.
Tässä syöpää sairastava mummo. Tosin se syöpä on toistaiseksi ollut hallinnassa.
Se kuitenkin pysähdytti ajattelemaan, etten ole ikuisesti täällä. Tiedän kuolevani ennemmin tai myöhemmin joko syöpään tai johonkin muuhun. Kuolema voi tulla yhtäkkiäkin.
Useimpien mielestä syöpä on jotakin tosi kamalaa. Vaikeaa on myös läheisistä luopuminen, vaikka se nyt vaan on elämän laki. Vanhemmat lähtevät ja nuoret jäävät ja jatkaat elämää.
Syövässä on kuitenkin myös sellainen positiivinen asia, ettei läheisestä tarvitse luopua yllättäin. Siihen on aikaa valmistautua puolin ja toisin.
Minä mummona toivoisin, että olisin voinut elää ja toimia niin, että ne minulle läheiset, jotka jäävät jälkeeni olisivat saaneet jotakin kokemuksia ja muistoja. Uskon, että tämä on sinunkin mummosi toive. Ja muistoja ja yhteisiä kokemuksia sinullakin varmasti on.
Sitten kun on jäähyväisten aika, oma mummosi elää muistoissasi ja yhteisissä kokemuksissa. Niitä ei voi kukaan, ei koskaan, viedä sinulta.
teille. Olen todella pahoillani.