On se niin kumaa. Heti kun porvarit pääsee valtaa saa Sailaskin taas visioida. Kun Iiro Viinasesta vihdoin päästiin, niin eikö taas Sailas muka säästölinjoineen asialla. Laman jälkeen on ollut ainakin kaksi taloudellista huippukautta, mutta ei se köyhien elämässä ole näkynyt, eikä esim. hoitajien maailmassa, jossa palkat yms. työetuudet ihan kuralla. Jotenkin silti haluan uskoa Niinistöön. Vaikuttaa järkevältä ja luultavasti ei ihan sydämetönkään ole. Pistäisinkin toivoni enemmän Niinistön suuntaan kuin Raimo Sailaksen.
Sailas kummittelee
jälleen,,,
2193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sailas on psykopaatti. Sillä perusteella pääsee korkeaan virkaan Suomessa.
Pahasti överiksi Sailaalla menevät visiot.
Mutta en nyt Niinistöäkään hehkuttaisi. Hänhän ajoi taannoin kirjastojen ja liikuntapaikkojen muuttamista maksullisiksi. Ilmeisesti vähävaraiset on tarkoitus sairastuttaa tekemisen puutteella.