hei, onko kukaan muu yksinäinen vaik on kavereita. mun kaverit ei tiedä sairaudesta mitään,siis mitä sairastan.auttaiskohan se jos kertoisin pois mut yksinäisyydestä.
yksinäisyys-vaik on kavereita
mallidiiva
5394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se ei ole sitä että eletään kaksoiselämää eli salaillaan ja valehdellaan. Miksi pitäisi elää kaksoiselämää, mitä hyötyä ja iloa siitä on, kenellekään? Pelkäätkö vain muutosta?
Avoimuus tässä tapauksessa karistaa kannoiltasi huonon seuran ja saattaa lujittaa joitain hyvää ihmissuhdetta, mikä auttaa sinut pois yksinäisyydestä.
hei, taas.jos kerron niin juorut voi alkaa levitä pitkin kylää mun sairaudesta.mistä tiedän että sana ei leviä?
en valehtele,olen vain jättänyt kertomatta asioita.
Mielestäni tilanteesi on täysin ymmärrettävä. Ei ole mikään pakko kertoa kaikkea, edes parhaille ystäville. Se ei tarkoita etteikö suhteenne voisi olla hyvä ja vilpitön.
Moni tuntee ajoittain olevansa yksin myös ihmisten ympäröimänä. Se voi mennä ohi. Toisaalta voi olla ettet yksinkertaisesti ole löytänyt samalla aaltopituudella olevia ihmisiä. Usein jos mieli on maassa (en tiedä mikä sairautesi on, mutta voisin olettaa sen masentavan sinua?) muiden iloisuus ja normaalius voi tuntua luotaantyöntävältä.
Puhut heille sairaudestasi kun olet valmis.
sairaus on nimeltään skitsofrenia.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että noista ei paljon kannata yleisesti puhua. Vain niin läheisille ihmisille, että niihin voi varmasti luottaa. Eli siis, että tietää siitä toisesta niin arkoja juttuja, että jos toinen juoruaa, niin sitten pystyy samalla mitalla antaan takaisin. Tuossa tulee viimekädessä molemminpuolinen luottamus. Ihmiset helposti alkaa pelkäämään psykooseja ja skitsofreniaa yms. Varsinkin jos tietämys noista on vähäistä.
Voi olla, että sullakin tuossa taustalla yhtenä tekijänä on sellainen todellinen pohjaton yksinäisyys. Ihmisellä pitää olla vähintään yksi todella läheinen ihminen, jotta sitä pystyy vertaan mikä on itseä ja mikä ei eli minuuden pystyy muodostamaan. Ja skitsofreniassa tuo minuus on pirstoutunut. On vaikea erottaa mikä on minua ja mikä ei ja tunteet on monesti voimakkaasti pirstoutumisen myötä ulkoistuneet eli projisoituneet minuuden ulkopuolelle. Käytännössä siis tunteet eivät tunnu omilta, muistot eivät tunnu omilta, agressio ei ole omassa hallinnassa tms. Esim. toiset ihmiset saattavat muodostaa uhan tai ihan vaikka joku mitätön kuva.
Voi myös olla, että tuota skitsofreniaa ylläpitää sisäiset voimakkaat tunteet vaikkapa syyllisyys jota ei kestä tai valtava häpeä. Tai sitten tunteet ovat ristiriitaisia ja ajattelumalleilla niitä vielä ylläpitää.
Itselläni on valtava tarve saada koskettaa toisia ihmisiä ja etenkin läheisiä sellaisia. Tuntea se toisen läheisyys ihan fyysisesti. Mutta käytännössä aika hiljaista tuollainen on jollei parisuhteessa elä. Eikä tuohon riitä mikään hieronta, baareissa tanssiminen jne. vaan pitää saada sitä läheisyyttä turvaa niin paljon, kun vaan sitä tuntuu tarvitsevan.
Aina kun saan tuollaista kosketusta ja läheisyyttä, niin oloni lähtee heti paranemaan ja alan tuntemaan oloni turvalliseksi, mutta turhan paljon yksin vaan joudun elämään.
Kuitenkin sinänsä oikeassa olet, että jos pystyt kertomaan asioista niinkuin ne todella on ja saat ymmärrystä ja luottamusta niin se yksinäisyys vähenee, kun toinen alkaa tuntumaan läheisemmältä.