Huokaus.... Aika samaa mieltä täällä on moni, miltä oliskaan Evat sun muut kuulostaneet Tarjan tyyppisellä äänellä, siis oopperapohjaisella.
Anettessa ei ole mitään vikaa, ääni vaan ei kuulu Nightwishiin!!! Jotenkin uskomaton valinta, bändi ei ole enää sama, niin kuin moni on kirjoittanut, se hukkuu nyt muiden bändien joukkoon, ei erotu NW:ksi.
Miksi ei annettu kansan kuunella ennen valintaa vaikka kymmentä laulajaa laulamassa samaa laulua, siitä olisi saanut pohjaa lopulliseen valintaan jonka bändi tekee itse.
Kyllä on suoraan sanottuna helvetillisen surullinen olo, nytkin kuuntelen kuulokkeilla NW:tä, usein pelkästä kuuntelemisesta tulee kyyneleet silmiin, saati nyt...
Valinnasta huolimatta en voi toivoa bändin pojille ja Anetelle muuta kuin pelkkää hyvää jatkoon!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Bändi ei ole sama, muttei se ole myöskään täysin eri. Vain yksi viidesosa on muuttunut.
En voisi kuvitellakaan minkään bändin kysyvän neuvoa tai valintaa kuuntelijoilta, koska silloinkin äänet jakautuisivat moniksi eri leireiksi. Päätös on tehny niiden keskuudessa, jotka ovat eniten tekemisissä laulajan kanssa. Henkilökemiat ovat yhteissoittamisessa kaiken A ja O.
Olisi valinta mikä tahansa, niin aina joillakin olisi sille nokankoputtamista. Koskaan kaikki eivät ole tyytyväisiä, varsinkaan suomalaiset, jotka eivät osaa olla kovinkaan usein tyytyväisiä omanmaalaisten tekemisiin. Valitusta siellä ja valitusta täällä.
Kyllä se Nightwishin musiikki joukosta erottuu laulaa sitä nyt kuka tahansa.
Tuo vertailu Tarjaan on muuten todella typerää.
..olen ainakin täysin samaa mieltä keskustelun aloittaneen kanssa. Mitä ihmeellistä muuten on siinä, että vertaa Anettea Tarjaan? Siihen vanhaan musiikkinhan ne fanit ihastuivat, ja ne lauloi Tarja.
Otitko huomioon sen, että Nw taitaa saada rutkasti uusia faneja uuden laulajan myötä? Tokihan vanhojakin jää pois, mutta mikä ihme se on? Musiikki jakaa mielipiteet. Joku ei pitänyt Tarjan "ulinasta" ja jätti siksi levyt kauppojen hyllyihin. Nyt hän saattaa jopa tulla keikoille.
Että kansanäänestys Nightwishin uudesta laulajasta? En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa tollaiselle kommentille. Itkemisen puolelle taitaa mennä... Eiköhän ne bändin jätkät itse parhaiten tiedä millaisen laulajan haluavat sekä mitä vaaditaan jotta hommasta tulee jotain. Ehkä tällaisten kommenttien esittäjien kannattaa keskittyä jatkossa Idolsiin, siellä pääsee äänestämään!
Luepas uudelleen, "Miksi ei annettu kansan kuunella ennen valintaa vaikka kymmentä laulajaa laulamassa samaa laulua, siitä olisi saanut pohjaa lopulliseen valintaan jonka bändi tekee itse."
Suomen kielen ymmärtämisessä vikaa? Ja ymmärtämisessä muutenkin vikaa-ko? Et sitten ymmärtänyt ollenkaan mitä kirjoitin. Aivan selkeesti kirjoitettu, että lopullisen valinnan bändi tekee itse. Miten kukaan voi kuvitellakaan, että kansa päättäisi NW:n uuden solistin, höh!!
Idols ei ole tähänkään asti kiinnostanut joten jätän sen väliin.
Monelle on NW tosi tärkeä, ja olisi ollut ihan kiva kuulla etukäteen muutama ääni mitä bändi oli valinnut sieltä 2000:n äänen joukosta, kuinka yhteen olisi mennyt arvailut.
Kurjaa, että aiheutin sinulle itkua, mutta jospa se tästä iloksi vielä muuttuu.