Otin masennuslääkitysen pitkään kestäneeseen masennukseen. Paitsi tulin ajatelleeksi että olisinkohan oikeastaan tarvinnut koko lääkitystä koska olin niin jo tottunut siihen masennukseen. En minä oikeastaan erota itsestäni olenko koko masentunut vai en. Tavallaan turtunut jo siihen niin. Nykyjään ihmiset ottaa ton lääkityksen helposti, lääkemainokset on sellasia että jos vähänkin masentaa niin pillerit on ainut vaihtoehto tai huonosti käy. Jotenkin raha haisee tossa hommassa. Pitää nyt katsoa, mutta tuskin tosta mitään vaaraakaan on..?
Lääkityksen tarpeellisuus
..............................
5593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ne tietysti kokonaan masennusta eliminoi mutta tasaavat mielialoja ettei ne oo niin rajuja...itellä ainakin on auttanu masennukseen lääkitys...tosin ei heti löytyny oikeeta, piti kokeilla eri vaihtoehtoja. Se on tavallaan mielen kipulääkettäki...miksi kärsiä pahoista kivuista jos saa niihin helpotusta?
Niin minäkin luulin että pärjään ilman lääkitystä ja terapiaa. Luulin selviytyväni tästä yksin ja pikkuisen ystävienkin avulla. Vaan toisin kävi. Masennuin totaalisesti. Sain lääkityksen sekä terapian. Lääkkeellä on selkeästi auttava vaikutus. Lääkkeen ja annostuksen on oltava kohdallaan.
montaa lääkettäkään oikein jaksaaa kokeilla kun mikään ei auta?
Minulla on vaikea masennus/ahdistuneisuus oireisto ja olen jo kokeillut vaikka mitä Aurorixistä, Cipramiliin, Limbitroliin ja nyt viimeksi käytin 5 kk Zoloftia ilman minkäänlaista apua.
En tiedä mitä tässä enää tekisi..nyt laukussa on uusi resepti,Triptyliä.SSRI lääkkeet kun eivät tunnu minulla tehoavan.
Minä ajattelin myös, että jospa en haekkaan mitään lääkettä vaan koitan vaan jaksaa..mutta kun tuntuu, että niinkään ei voi jatkaa vaan tulee ihan kajahtaneeksi.Sairaslomaa sain 4 PÄIVÄÄ kun hain tämän takia edellisen lääkekuurin tammikuussa ja sain sitä Zoloftia.
Olisin varmaankin tarvinnut 2 kuukauden tauon.
poskellaan kuin serotoniini, jos noi tabut ei auta.
Olin murrosiästä asti alamaissa kunnes parikymppisenä oli lopulta seinä edessä. Lapsuuttani tai nuoruuttani ei voi kuvailla sanalla turvallinen.
Vieläkin harmittaa ettei tullut haettua apua ajoissa ylpeyttäni. Lääkityksellä pääsi ylös suosta. Ensimmäisen kuurin jälkeen meni muutama vuosi kunnes taas jouduin masennuksen kouriin. Tässä vaiheessa huomasin syyn paskaan olotilaani. Ajatukset ohjautuvat väkisin negatiivisiin asioihin. Harjoituksella noista ajatusradoista olen päässyt eroon. Kun huomaat (voi joskus olla vaikeaa), että ajatuksesi menevät asioihin jotka saavat sinut vihaiseksi tai alakuloiseksi, yritä väkisin vaihtaa ajatusrataasi. Tee vaikka jotakin joka vaatii keskittymistä.
Turha murehtia asioita joihin ei voi vaikuttaa. ;)
Tälläisiä ajatuksia... toivottavasti auttaa jotakuta.