Olen perheellinen opiskeleva nainen. Olen ollut aika aina suora tyyppi, en kuitenkaan loukkaava. Nyt olen 30-v. ja olen alkanut epäillä, mihin saakka ihminen voi kärsiä mielialan heittelyistä ilman lääkkeitä? Lääkkeitä käytetään nykyään mielestäni aika kevyillä perusteilla, joten en ole halunnut niihin sotkeentua. Kuitenkin oloni on nykyisin pääasiassa kurja. En ole niin masentunut, ettenkö saisi lapsia hoidettua ja koulua käytyä mutta olen pääasiassa aina itkuinen. Toivoisin saavani mieheltäni keskusteluapua mutta hän ei ole itse kovin puhelias eikä osaa pukea ajatuksiaan sanoiksi joten keskustelu on aika vähäistä. Välillä meillä menee hyvin mutta kun hän tekee jotain poikkipuolista, esim. ei rupea puhumaan asiasta joka minua huolettaa, saan aivan ihme raivareita. Kun mies ei lähde keskusteluun,vitutus iskee päälle ja sanon samaan syssyyn toisenkin asian joka minua ottaa päähän ja sitten kolmannen... sanon suht koht asiallisesti mutta sanon aika suoraan ja mies jää keskustelutaidottomana alakynteen eikä sano mitään ja raivoni kasvaa käsittämättömiin mittasuhteisiin, tuntuu että pää räjähtää ja näen tosiaan asiat juuri niin kuin ne sanon. Kun olen saanut asiat sanottua, mies on tietysti loukkaantunut ja minua alkaa masentaa kaikki ne asiat jotka taas sanoin. Olen koettanut sanoa asiat kauniimmin mutta tuntuu että kun se raivokohtaus alkaa aivan yhdestä poikkipuolisesta asiasta, niin en pysty enää pysäyttämään raivoani ennen kuin olen purkanut kaikki minua painavat asiat. Mutta koska mies ei koskaan tartu keskusteluun, raivoan samat asia parin viikon kuluttua uudelleen. Eniten minua säälittävät lapseni. Raivostun myös heille jos he ovat kielloista huolimatta tehneet jotakin kiellettyä. Huudan lapsille pää punaisena, saatan haukkua heitä tyhmiksi ja joskus jopa viedä kovakouraisesti arestiin. Olen joskus kevyesti läimäissyt heitä mutta en ole koskaan kovasti lyönyt . Pelkään kuitenkin itseäni, miten pitkälle vielä tulen menemään. Onko kenelläkään samantapaisia tuntemuksia, saako tunnetta mitenkään hallintaan vai pitääkö raivonsa vain turruttaa jollakin rauhoittavilla lääkkeillä?
Mieli sairaana?
myrkkymieli
3348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nyt lapsia, he ovat se viaton osapuoli, jotka nyt syyttä suotta ovat ailahtelevan mielialasi kohde.
Eikä itselläsikään ole hyvä olo, kuten olet huomannut. Siispä aikaa varaamaan lääkärille tai jos varasi sen sallivat, yksityiselle psykologille/psykiatrille, jotka auttavat sinua.
Lääkkeet ovat ensiapu ja apu akuuttiin tilanteeseen ja tukena pitäisi aina olla lisäksi terapiaa, mielialalääkkeet auttavat saamaan ensin homman hanskaan ja sitten aletaan puimaan miksi mitä voidaan tehdä, ja kun ne on selvitetty, on tarkoitus aina lopulta pärjätä ilman lääkkeitä, ellei kyseessä jokin parantumaton sairaus.
Jos et itsestäsi piittaa, ajattele tosiaan lapsiasi, läpsimiset, tyhmäksi haukkumiset yms ovat väkivaltaa ja pitkään jatkuneena aiheuttavat aivan varmasti traumoja ja oireiluja lapsissasi, pahimmassa tapauksessa vammauttavat loppuiäksi heidän mielensä.
Mulla on ollu aivan samanlaista, ja ajattelin myös etten ole masentunut.
Opiskelen ja olen myös pinen lapsen yksinhuoltaja, asiat vaan alkoivat jostain kumman pikku jutusta ottamaan päähän ja sitten aloin äyskimään kaikille jopa sille viattomalle lapselle, ja aivan samanlailla jos ei kieltoa uskonut niin kiukuissani sanoin todella pahasti.
Sitten aikani rämmittyäni itsesyytöksissä siitä kuinka huono äiti olen ja kuinka en jaksaisi opiskella, en jaksisi mitään, tilasin ajan lääkäriin ja onneksi oli todella ymmärtäväinen lääkäri ja asiantunteva, sain mieliala lääkkeet ja numeron terapiaan.
En koskaan ole uskonut lääkkeiden auttavan tämän tyyppisissä asioissa, eihän se yksin auttakkaan, mutta nyt 2kk käytettyäni lääkkeitä ja käytyäni kerran viikossa terapiassa olen huomannut etten enään äksyile ja raivoa niin paljon.
Laitoin opiskelut joksikin aikaa jäähylle ja annan itseleni ja lapselle aikaa, ja mikä parasta ei tarvitse miettiä miten selviän kaikista asioista joita pitäisi päivän aikana keretä tekemään.
Lapseni on huomattavsti onnellisempi ja jopa rauhallisempi eikä enään tee niin paljon "pahojaan" siis kiellettyjä asioita mitä teki aikaisemmin. No ammatti ihmisenä olisi pitänyt heti huomata että lapsi reagoi minun huonoon olooni ja yritti saada huomiota itselleen vaikka sitten tekemällä mitä ei olisi saanut.
Nyt jaksan jo nauraa pikku jutuille ja jaksan selittää asioita useampaan kertaan lapselle.
Tosin nyt kun en opiskele enkä tee töitä niinä päivinä kun ei tarvitse olla koulussa ei tosin ole juuri rahaakaan, mutta pidän tärkeämpänä omaa jaksamistani ja sitä että lapsellani on hyvä olla.
Vielä on toki matkaa siihen että olisin ihan ennallani mutta hyvään suuntaan ollaan menossa.
Mene ihmeessä lääkäriin ja yritä vähentää töitäsi vaikka se ei aina helppoa ole.
no niin,
nyt sitten järki käteen ennen kuin tapahtuu pahaa.
sun pitää mennä juttelemaan yksityiselle psykiatrille. miksi. psykologilla ei ole mitään virkaa eikä tiedä mistä puhuu.
sun pitää ottaa jotain rauhoittavia lääkkeitä. xanoria on kehuttu paljon masennuslääkkeenä. sullahan on masennus kun elämä ei suju kuten pitäs.
nyt sun pitää oppia myös itsehillintää. sen voit opetella vain sanomalla itselles kun meinaat saada raivarin , niin lasket ensin vaikka kymmeneen. sitten jos se ei auta lähde toiseen suuntaan. et voi kiukutella toisille tuollaisesta. lisäksi sun pitää ottaa puheeksi miehes kanssa mikä sua vaivaa hänes ellet ole sitä tehnyt.