Psykoterapia, itsealoitekyky, ja itsevarmuus
27.05.2007
Hyvä terapeutti voi tarjota sinulle jotain mitä useimmat muut ihmiset eivät voi: psykologista tietoa miten selittää vaivaavat tunteet, miten hallitset stressin paremmin, ja saat objektiivisen kuvan henkilöltä jotka eivät ole henkilökohtaiseen elämääsi kytkeytyneet.
Mikään terapeutti ei voi kuitenkaan korvata todellisia ystäviä, romansseja, itsealoitekykyä, ja varsinkaan juuri omaa uskoasi oman mielesi käyttämiseen, ja etenkään sinun järkevää ja tehokasta päätöksentekokykyä.
Aivan liian monet ihmiset lähestyvät psykoterapiaa kuin uskovaiset rukousta. Uskovaiset ihmiset rukoilevat Jumalalta apua ongelmiinsa, ja he passiivisesti odottavat, että ongelmat korjaavat itsensä.
Monet psykoterapeuttien asiakkaista lähestyvät terapeuttia samalla tavalla. Kun kysytään mitä he haluavat psykoterapiasta tuloksena, he eivät tiedä mitä vastata. Tai, he vastaavat erittäin epämääräisesti, kuten "onnellisuus", "omanarvontunto."
He uskovat, että psykoterapeutti voi jotenkin tarjota heille nämä asiat, aivan kuin Jumalan tavoin.
He kuluttavat loputtomasti tunteja -- vuosia, jos tarpeen -- keskusteluissa terapeuttien kanssa heidän lapsuudestaan, heidän hyväksikäytöstään, tai heidän neurooseista koskien heidän ystäviä tai partneria.
He ovat iloisia ajan ja rahan kuluttamiseen, koska he luottavat ja uskovat -- kuten uskovainen tekee -- että heidän ongelmansa jotenkin korjautuvat ja poistuvat. Tätä voitanee kuvata psykoterapia mystiikaksi, ainakin liian monien ihmisten suhteen.
Mitä tapahtuu kun nämä avautuneet, kalliit keskustelut epäonnistuvat tekemään kaiken paremmaksi? Terapian asiakas voi tulla pettyneeksi ja masentuneeksi. Hän voi alkaa syyttämään itseään terapian epäonnistumisesta. Tai hän voi jopa alkaa väittämään ettei häntä ole "tarkoitettu" (kenen taholta?) elämään onnellista ja täyteläistä elämää.
Hän saattaa myöskin syyttää terapeuttia, ettei hän ole tarpeeksi pätevä, käynyt tiettyjä arvostettuja kouluja, jne.
Mitä vaihtoehtoja sitten on kuin lähestyä terapiaa tälläisellä passiivisella ja mystisellä tavalla?
Vaihtoehto:
Harjoittele itsealoitekykyä ja itsevarmuutta sinun omalla tavallasi.
Mikä on itsealoitekyky? Mitä sääntöjä tai periaatteita itsealoitekykyinen henkilö seuraa? Lisäksi mitä ideoita, ja itselausumia itsealoitekykyinen henkilö tarvitsee?
Listaan niitä muutamia seuraavaksi:
- Minä itse olen yksinään vastuussa minun elämäni onnellisuudesta. Muut voivat auttaa minua, jos he niin valitsevat ja minä haluan heidän niin tekevän, mutta loppukädessä minä itse olen vastuussa onnellisuudestani.
- Minun pitää seurata näitä ideoita käytännössä. Nämä ideat ovat tärkeitä ja tarvittavia, mutta jos epäonnistun niin en päädy mihinkään parempaan lopputulokseen kuin aiemminkaan.
- Minun pitää sallia itseni tehdä virheitä. Virheet ovat osa prosessia, ja ovat jopa toivottavia koska ne tuovat julki mitä en tiedä ja mitä minun tietoudestani puuttuu.
- Käsittelen haasteita mahdollisuuksina. Jos kohtaan esteen yrittäessäni päästä johonkin päämäärään, en tule sanomaan "huh huh, se on nyt sitten kaikki ohitse." Sen sijaa, tulen sanomaan, "Pitää olla olemassa parempi tapa päästä päämäärääni ja minä en tule luovuttamaan kunnes löydän keinot." Mikään suuri ja mahtava asia ei ole helposti toteutettavissa, muuten jokainen niitä tekisi.
- En koskaan tuomitse itseäni itsekkyydestä, niin kauan kuin en riko kenenkään muun oikeuksia. En riko kenenkään muun oikeuksia pyrkimällä onnellisuuteen, toisin sanoen niin kauan kuin en käytä väkivaltaa heitä vastaan tai valehtele heille. Olen myös vastuussa tekojeni seurauksista. Näiden perusrajojen ulkopuolella minulla ei ole mitään vastuuta muille. Minulla on tiettyjä vastuita ystäville, lapsille, tai muille rakkaille ihmisille, mutta nämä siteet olen oletettavasti valinnut vapaaehtoisesti. Mikään valittu ei tarkoita pakonomaista velvollisuutta.
- En odota "motivaationi" tai "omanarvontuntoni" saapuvan vain spontaanisti tyhjästä. Motivaatio ja itsetunto syntyvät tekojen seurauksena, eivätkä siten ole itsessään itsensä aiheuttajia.
- Mennyt on mennyttä. Mennyt ei voi vaivata minua nykyisyydessäni ellen anna sille sitä mahdollisuutta. Ehkä en saanut tukea jota tarvitsin lapsena. Ehkä minua hyväksikäytettiin lapsena. Kuitenkin joka tapauksessa, vaikkakin minua oltaisiin hyväksikäytetty lapsena, ei tarkoita sitä että minun pitäisi nyt olla vihainen, avuton, ja katkera uhrin tavoin aikuisena. Pitemminkin päinvastoin. Jos minä valitsen toimia uhrin tavoin nyt, tulen vain paisuttamaan tapahtuneita epäoikeuksia. Paras tapa kostaa, jos sellaista etsin, on elää onnellisesti ja hyvinvoivasti.
- Kukaan ei voi päättää elämäni lopputuloksesta, paitsi minä itse. (ainakaan kenelläkään ei ole siihen oikeutta) Minun elämäni ei ole "tarkoitettu" olla iloinen tai tragedinen, ellen minä itse halua siitä tehdä sellaista. Kyllä, on monia asioita joita en voi kontrolloida: luonnonkatastrofit, aikakausi tai maa johon olen syntynyt, taikka minun geenini. Näiden asioiden olemassaolo ei todista minkään muun suuremman voiman ajavan kaikkea maailmankaikkaudessa, joko minun puolesta tai vastaan. Minun asenteeni ja tekoni tulevat minun kohtaloni enemmän kuin mikään muu.
Mitä sitten luottamuksesi omaan päätöksentekoon? Mitkä ideat ja ajatukset johtavat itseluottamukseen? Ajatteleppa vaikkapa seuraavia itselausahduksia:
- En tule hyväksymään mitään sokeasti. Minä aloitan omista aisteistani (näkö, kuulo, haju, maku, tunto), ja analysoin näin saatuja tietoja omalla järjelläni. Voin hyväksyä asiantuntijoiden neuvoja, mutta vain jos tiedän että heihin voi luottaa, ja että he ovat älykkäitä ja vakaita. Minun pitäisi löytää todisteita näistä asioista ennen kuin luotan "asiantuntijaan" -- ja en tuomitse asiantuntijaa pelkästään ansioitumisten tai suosion perusteella.
- Enemmistö voi olla väärässä, ja usein on. Anna tosiasioiden tulla mieleesi ja ymmärrä ne itse loogisen ajatteluprosessin kautta, ole oma tuomarisi totuudelle. Älä koskaan, älä koskaan, anna painostuksen ikätovereiltasi tai suuremmilta joukoilta vaikuttaa omaa päätöksen tekoasi. Vain tosiasiat ja logiikka vaikuttaa minun päätöksentekoon. Jos minun itsenäinen päätöksenteko on yhtenäisyydessä enemmistön kanssa, olkoon sitten niin. Jos minun omat päätökseni eivät ole kenenkään hyväksymiä, tämäkin on OK. Tärkeää on, että minulle on konkreettisia todisteita ja painavia väitteitä joilla voin todistaa itseni oikeaksi asiassa itselleni, ja muille mikäli tarpeen. Vaihdan kantaani asian suhteen vain jos uusia tosiasioita tulee julki jotka ovat sitä vastaan, tai jos kohtaan väitteen johon en voi vastsata ja minun pitää hyväksyä se parempana kuin minun omani. Tulen aina pysymään mielessäni avoimena, mutta samaan aikaan aina kriittisenä.
- Ole varuillasi neuvovien ihmisten suhteen, varsinkin niiden jotka eivät todella tunne minua riittävän hyvin ja antavat minulle neuvoja epämääräisellä tavalla. Neuvojen antajat ovat usein ihmisiä jotka kertovat mitä he tekisivät samassa tapauksessa. Mutta onko se todella mitä minä itse tekisin? Mieti neuvon lähdettä: joka tässä tapauksessa on neuvonantaja itsessään. Mitkä ovat hänen arvonsa? Mitkä ovat hänen tottumuksena, mistä hän pitää ja ei pidä? Mikä on hänen oma linjansa tehdä päätöksiä elämässään? Toimivatko hänen metodinsa? Hyödyntääkö hän metodeita hänen elämässään rehellisesti ja kestävästi? Onko tämä todella joku jota haluan imitoida? Pääsisimmekö hänen kanssaan samaan päämäärään samoilla metodeilla -- onko hänen käsityksensä onnellisuudesta sama? Eikö minun pitäisi tietää nämä asiat ennen kuin noudatan hänen neuvojansa?
- En tule pelkäämään vastuunottoa omista päätöksistäni. Kyllä, päätöksentekeminen voi olla pelottavaa, erityisesti jos en ole tottunut niitä tekemään ja jos en ole vielä kerännyt itselleni kokemusta siitä. Mutta ainakin jos minä teen virheen se on minun oma virheeni, ja minä olen vapaa tekemään jotain täysin eritavoin seuraavalla kerralla. Kuten minkä tahansa muunkin kyvyn kanssa, luonnistuu työ aina paremmin jokaisella uudella yrittämiskerralla. Minun tulee aloittaa pienistä askelista (jotka voivat tuntua isoilta askelilta), ja sitten tulen asteittain tulemaan siinä paremmaksi ja paremmaksi minun omalla tahdillani.
- Jos joku johon hyvällä syyllä luotan kritisoi minua, minun ensimmäisen reaktion tulee olla: "Mitä tosiasioita, jos mitään, on olemassa, joilla voit todistaa kritiikkisi?" Mitä todisteita, jos mitään, on hänen kritiikkiänsä vastaan? Muista, että kaikissa tapauksissa faktat, todisteet, ja logiikka määrittelevät totuuden, eivät vain mielipiteet. Minun päämääränäni on tietää faktat, ja toimia minun oman mieleni mukaan niiden suhteen. Muiden mielipiteet yleensä eivät minua kiinnosta, paitsi luottamuksen ansainneiden henkilöiden mielipiteet, joiden tulisi minua kiinnostaa, mutta niissäkin tapauksisssa tulen kriittisesti ajattelemaan itse, ja en hyväksy mitä he sanovat suoralta kädeltä.
- Minun ei pitäisi pistää toisten tunteita totuuden yläpuolelle. Jos olen eri mieltä, sanon niin, niin kauan kuin toinen yksilö on avoin järkevään keskusteluun erimielisyydestä. Olkoon sitten mielipiteeni eri mieltä tai en vain ymmärrä, voin tämän aina tuoda julki.
27.05.2007
Hyvä terapeutti voi tarjota sinulle jotain mitä useimmat muut ihmiset eivät voi: psykologista tietoa miten selittää vaivaavat tunteet, miten hallitset stressin paremmin, ja saat objektiivisen kuvan henkilöltä jotka eivät ole henkilökohtaiseen elämääsi kytkeytyneet.
Mikään terapeutti ei voi kuitenkaan korvata todellisia ystäviä, romansseja, itsealoitekykyä, ja varsinkaan juuri omaa uskoasi oman mielesi käyttämiseen, ja etenkään sinun järkevää ja tehokasta päätöksentekokykyä.
Aivan liian monet ihmiset lähestyvät psykoterapiaa kuin uskovaiset rukousta. Uskovaiset ihmiset rukoilevat Jumalalta apua ongelmiinsa, ja he passiivisesti odottavat, että ongelmat korjaavat itsensä.
Monet psykoterapeuttien asiakkaista lähestyvät terapeuttia samalla tavalla. Kun kysytään mitä he haluavat psykoterapiasta tuloksena, he eivät tiedä mitä vastata. Tai, he vastaavat erittäin epämääräisesti, kuten "onnellisuus", "omanarvontunto."
He uskovat, että psykoterapeutti voi jotenkin tarjota heille nämä asiat, aivan kuin Jumalan tavoin.
He kuluttavat loputtomasti tunteja -- vuosia, jos tarpeen -- keskusteluissa terapeuttien kanssa heidän lapsuudestaan, heidän hyväksikäytöstään, tai heidän neurooseista koskien heidän ystäviä tai partneria.
He ovat iloisia ajan ja rahan kuluttamiseen, koska he luottavat ja uskovat -- kuten uskovainen tekee -- että heidän ongelmansa jotenkin korjautuvat ja poistuvat. Tätä voitanee kuvata psykoterapia mystiikaksi, ainakin liian monien ihmisten suhteen.
Mitä tapahtuu kun nämä avautuneet, kalliit keskustelut epäonnistuvat tekemään kaiken paremmaksi? Terapian asiakas voi tulla pettyneeksi ja masentuneeksi. Hän voi alkaa syyttämään itseään terapian epäonnistumisesta. Tai hän voi jopa alkaa väittämään ettei häntä ole "tarkoitettu" (kenen taholta?) elämään onnellista ja täyteläistä elämää.
Hän saattaa myöskin syyttää terapeuttia, ettei hän ole tarpeeksi pätevä, käynyt tiettyjä arvostettuja kouluja, jne.
Mitä vaihtoehtoja sitten on kuin lähestyä terapiaa tälläisellä passiivisella ja mystisellä tavalla?
Vaihtoehto:
Harjoittele itsealoitekykyä ja itsevarmuutta sinun omalla tavallasi.
Mikä on itsealoitekyky? Mitä sääntöjä tai periaatteita itsealoitekykyinen henkilö seuraa? Lisäksi mitä ideoita, ja itselausumia itsealoitekykyinen henkilö tarvitsee?
Listaan niitä muutamia seuraavaksi:
- Minä itse olen yksinään vastuussa minun elämäni onnellisuudesta. Muut voivat auttaa minua, jos he niin valitsevat ja minä haluan heidän niin tekevän, mutta loppukädessä minä itse olen vastuussa onnellisuudestani.
- Minun pitää seurata näitä ideoita käytännössä. Nämä ideat ovat tärkeitä ja tarvittavia, mutta jos epäonnistun niin en päädy mihinkään parempaan lopputulokseen kuin aiemminkaan.
- Minun pitää sallia itseni tehdä virheitä. Virheet ovat osa prosessia, ja ovat jopa toivottavia koska ne tuovat julki mitä en tiedä ja mitä minun tietoudestani puuttuu.
- Käsittelen haasteita mahdollisuuksina. Jos kohtaan esteen yrittäessäni päästä johonkin päämäärään, en tule sanomaan "huh huh, se on nyt sitten kaikki ohitse." Sen sijaa, tulen sanomaan, "Pitää olla olemassa parempi tapa päästä päämäärääni ja minä en tule luovuttamaan kunnes löydän keinot." Mikään suuri ja mahtava asia ei ole helposti toteutettavissa, muuten jokainen niitä tekisi.
- En koskaan tuomitse itseäni itsekkyydestä, niin kauan kuin en riko kenenkään muun oikeuksia. En riko kenenkään muun oikeuksia pyrkimällä onnellisuuteen, toisin sanoen niin kauan kuin en käytä väkivaltaa heitä vastaan tai valehtele heille. Olen myös vastuussa tekojeni seurauksista. Näiden perusrajojen ulkopuolella minulla ei ole mitään vastuuta muille. Minulla on tiettyjä vastuita ystäville, lapsille, tai muille rakkaille ihmisille, mutta nämä siteet olen oletettavasti valinnut vapaaehtoisesti. Mikään valittu ei tarkoita pakonomaista velvollisuutta.
- En odota "motivaationi" tai "omanarvontuntoni" saapuvan vain spontaanisti tyhjästä. Motivaatio ja itsetunto syntyvät tekojen seurauksena, eivätkä siten ole itsessään itsensä aiheuttajia.
- Mennyt on mennyttä. Mennyt ei voi vaivata minua nykyisyydessäni ellen anna sille sitä mahdollisuutta. Ehkä en saanut tukea jota tarvitsin lapsena. Ehkä minua hyväksikäytettiin lapsena. Kuitenkin joka tapauksessa, vaikkakin minua oltaisiin hyväksikäytetty lapsena, ei tarkoita sitä että minun pitäisi nyt olla vihainen, avuton, ja katkera uhrin tavoin aikuisena. Pitemminkin päinvastoin. Jos minä valitsen toimia uhrin tavoin nyt, tulen vain paisuttamaan tapahtuneita epäoikeuksia. Paras tapa kostaa, jos sellaista etsin, on elää onnellisesti ja hyvinvoivasti.
- Kukaan ei voi päättää elämäni lopputuloksesta, paitsi minä itse. (ainakaan kenelläkään ei ole siihen oikeutta) Minun elämäni ei ole "tarkoitettu" olla iloinen tai tragedinen, ellen minä itse halua siitä tehdä sellaista. Kyllä, on monia asioita joita en voi kontrolloida: luonnonkatastrofit, aikakausi tai maa johon olen syntynyt, taikka minun geenini. Näiden asioiden olemassaolo ei todista minkään muun suuremman voiman ajavan kaikkea maailmankaikkaudessa, joko minun puolesta tai vastaan. Minun asenteeni ja tekoni tulevat minun kohtaloni enemmän kuin mikään muu.
Mitä sitten luottamuksesi omaan päätöksentekoon? Mitkä ideat ja ajatukset johtavat itseluottamukseen? Ajatteleppa vaikkapa seuraavia itselausahduksia:
- En tule hyväksymään mitään sokeasti. Minä aloitan omista aisteistani (näkö, kuulo, haju, maku, tunto), ja analysoin näin saatuja tietoja omalla järjelläni. Voin hyväksyä asiantuntijoiden neuvoja, mutta vain jos tiedän että heihin voi luottaa, ja että he ovat älykkäitä ja vakaita. Minun pitäisi löytää todisteita näistä asioista ennen kuin luotan "asiantuntijaan" -- ja en tuomitse asiantuntijaa pelkästään ansioitumisten tai suosion perusteella.
- Enemmistö voi olla väärässä, ja usein on. Anna tosiasioiden tulla mieleesi ja ymmärrä ne itse loogisen ajatteluprosessin kautta, ole oma tuomarisi totuudelle. Älä koskaan, älä koskaan, anna painostuksen ikätovereiltasi tai suuremmilta joukoilta vaikuttaa omaa päätöksen tekoasi. Vain tosiasiat ja logiikka vaikuttaa minun päätöksentekoon. Jos minun itsenäinen päätöksenteko on yhtenäisyydessä enemmistön kanssa, olkoon sitten niin. Jos minun omat päätökseni eivät ole kenenkään hyväksymiä, tämäkin on OK. Tärkeää on, että minulle on konkreettisia todisteita ja painavia väitteitä joilla voin todistaa itseni oikeaksi asiassa itselleni, ja muille mikäli tarpeen. Vaihdan kantaani asian suhteen vain jos uusia tosiasioita tulee julki jotka ovat sitä vastaan, tai jos kohtaan väitteen johon en voi vastsata ja minun pitää hyväksyä se parempana kuin minun omani. Tulen aina pysymään mielessäni avoimena, mutta samaan aikaan aina kriittisenä.
- Ole varuillasi neuvovien ihmisten suhteen, varsinkin niiden jotka eivät todella tunne minua riittävän hyvin ja antavat minulle neuvoja epämääräisellä tavalla. Neuvojen antajat ovat usein ihmisiä jotka kertovat mitä he tekisivät samassa tapauksessa. Mutta onko se todella mitä minä itse tekisin? Mieti neuvon lähdettä: joka tässä tapauksessa on neuvonantaja itsessään. Mitkä ovat hänen arvonsa? Mitkä ovat hänen tottumuksena, mistä hän pitää ja ei pidä? Mikä on hänen oma linjansa tehdä päätöksiä elämässään? Toimivatko hänen metodinsa? Hyödyntääkö hän metodeita hänen elämässään rehellisesti ja kestävästi? Onko tämä todella joku jota haluan imitoida? Pääsisimmekö hänen kanssaan samaan päämäärään samoilla metodeilla -- onko hänen käsityksensä onnellisuudesta sama? Eikö minun pitäisi tietää nämä asiat ennen kuin noudatan hänen neuvojansa?
- En tule pelkäämään vastuunottoa omista päätöksistäni. Kyllä, päätöksentekeminen voi olla pelottavaa, erityisesti jos en ole tottunut niitä tekemään ja jos en ole vielä kerännyt itselleni kokemusta siitä. Mutta ainakin jos minä teen virheen se on minun oma virheeni, ja minä olen vapaa tekemään jotain täysin eritavoin seuraavalla kerralla. Kuten minkä tahansa muunkin kyvyn kanssa, luonnistuu työ aina paremmin jokaisella uudella yrittämiskerralla. Minun tulee aloittaa pienistä askelista (jotka voivat tuntua isoilta askelilta), ja sitten tulen asteittain tulemaan siinä paremmaksi ja paremmaksi minun omalla tahdillani.
- Jos joku johon hyvällä syyllä luotan kritisoi minua, minun ensimmäisen reaktion tulee olla: "Mitä tosiasioita, jos mitään, on olemassa, joilla voit todistaa kritiikkisi?" Mitä todisteita, jos mitään, on hänen kritiikkiänsä vastaan? Muista, että kaikissa tapauksissa faktat, todisteet, ja logiikka määrittelevät totuuden, eivät vain mielipiteet. Minun päämääränäni on tietää faktat, ja toimia minun oman mieleni mukaan niiden suhteen. Muiden mielipiteet yleensä eivät minua kiinnosta, paitsi luottamuksen ansainneiden henkilöiden mielipiteet, joiden tulisi minua kiinnostaa, mutta niissäkin tapauksisssa tulen kriittisesti ajattelemaan itse, ja en hyväksy mitä he sanovat suoralta kädeltä.
- Minun ei pitäisi pistää toisten tunteita totuuden yläpuolelle. Jos olen eri mieltä, sanon niin, niin kauan kuin toinen yksilö on avoin järkevään keskusteluun erimielisyydestä. Olkoon sitten mielipiteeni eri mieltä tai en vain ymmärrä, voin tämän aina tuoda julki.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja pesin pois kaiken lukemani hölynpölyn!