kysytään nyt täältäkin...kultakalani toinen silmä on paljon sameampi kuin toinen ja näyttää kuin sen päällä olisi "kalvo", mikäköhän tauti on kyseessä? kala ei muuten näytä sairaalta vaan syö ja liikkuu kuten ennenkin.
kultakalan silmäsairaus...
4
821
Vastaukset
- sama ongelma
Minulla on samanlainen ongelma kultakaloilla.
Olin 2 viikkoa matkoilla ja naapurini hoiti kalojani sinä aikana, kuten usein aikaisemminkin.
Nyt kotiin tullessani eilen huomasin, että yhdellä kalalla oli toinen silmä ikäänkuin kokonaan poissa ja toisen kalan silmässä oli sameutta. Lisäksi ne oleskelevat tavallista enemmän aivan veden pinnassa. Ja merkillistä on, että nämä ovat mustia kultakaloja, eli näitä "teleskooppisilmiä". Punaiset ovat ihan OK. Minulla on pelkästään kultakaloja ollut jo 4 vuotta. Yhtään ei ole tänä aikana kuollut eikä sairastanut. Niitä on 6 noin 15 cm kokoista veijaria 500 litran akvaariossa. - fish KING
Ennalta ehkäisy onnistuu välttämällä loisittujen kalojen hankkimista, riittävällä (3 - 4 viikon karanteenilla) ja välttämällä sellaisen elävän ruoan antamista, jossa voi olla matojen toukkia tai munia mukana.
Osa madoista on häädettävissä matolääkkeillä, mutta osa madoista jatkaa kasvuaan kalassa, kunnes kala kuolee. Tällaiset loiset eivät kuitenkaan tartu kalasta toiseen (madon kehittyminen edellyttää yleensä, että jokin lämminverinen eläin syö loisitun kalan.
Monet matojen aiheuttamat taudit ovat hoidettavissa kaupallisilla lääkkeillä. Eri matoryhmille ovat omat lääkkeensä, joten ensin on syytä tehdä diagnoosi ja varmistua tiehytmatojen esiintymisestä.
Tietysti myös vesi olosuhteet akvaariossa vaikuttavat suuresti asiaan sekä akvaarion tilavuuskin osaltaan, kerrotko niistä... pH, KH/GH, NO2, NO3 ennen ja jälkeen veden vaihdon mitattuina (numeroina) lämpötila
Kalojen ikä? jne---> - KunsinutnäinolinihanniinQdown
Miten niin? miten madot liittyy silmiin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768