Ari oli NRJ:n konsertissa todella epävireinen. Petyin suuresti mahtava äänisen idolin esityksiin molemmat kappaleet olivat todella epävireisiä! Johtuu varmaankin siitä että levy tehtiin niin pian oikeasti sen olisi pitänyt tulla silloin kesällä että solisti itse olisi voinut treenata biisiensä sanoja ja esiintymistä bändinsä kanssa. Oli muutenkin väsyneen näköinen. Vaikka oli kylläkin miehen eka live bändin kanssa. (siis keikalla).
TOTELLA
EPÄVIREINEN
281981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
jo totellakin NRJ-avaus. Näytön vierittäminen on helpompaa kuin aluksi luulisikaan. Totella.
tossa ihan lähellä. Lukkeepi vaan muittenkin tuotoksia eikä toistele toistelemasta päästyään samoja juttuja.
jopa maailmankuulut rollarit on vetäny epävireessä biisejä keikoilla. Ei se musta mikään synti ole, jos nyt ei jatkuvasti tässä ns epävireessä ole. Eräs musalaji jopa perustuu siihen, et kuullostaa epävireiseltä (grunge). Kuka sitäpaitsi määrittelee sen mikä on epävireistä? Voihan artisti vaikka improvisoida ja vetää biisin tahallaan toisella tapaa. Koko kysymys epävireisyydestä on oikeestaan aika epäolennainen.
'Oikeasta vireestä' on itseasiassa melko uusi väitöstutkimus,jossa muistaakseni esitettiin, että ns. absoluuttinen sävelkorva on itseasiassa myytti.Ja että laulutaito on paljon monitahoisempi asia.
Itse muistan josus hämmästyneeni kuullessani televiosta ruotsalaisen Roxetten konserttitaltioinnin: Marie Fredrikson kuulosti käsittämättömän epävireiseltä, vaikka olikin suuri maailmantähti.
Tosin sitäkin olen miettinyt, kuinka paljon televisio muuttaa ääntä?
mä en voi muuta enään sanoo. Kokeneemmatkin laulajat ovat epävireisiä live keikoilla. Arikin on vain tosiaankin IHMINEN. Ari kyllä varmaankin tietää, että meni epävireisesti. Pitääkö sitä joka avauksessa toitottaa. Mistäköhän toi Arin väsymys johtus. Olisiko se tehnyt TÖITÄ. Luuletko sinä tosiaan, että Ari on jokin helvetin kone, joka tekee kaiken aina täydellisesti. Pientä rajaa sentään
Mikäli äsken jäi epäselväksi. Minä pidän todella paljon Ari Koivusesta. Pienet, yksittäiset notkahdukset eivät poista sitä tosiasiaa, että hän on äärettömän musikaalinen, upeaääninen laulaja, joka on urallaan vasta alussa. Tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla hänen uraansa.
Vireydestä.. Onko tämä nyt englanniksi se "pitchy" mitä Ameriikan Idolsissa Randy toitottaa aina pakollisen yoyoyo:n lisäksi?
tiedä. En ole katsonut koko Ameriikan skabaa. Tässä oman maan skabassa oli aivan tarpeeksi idolssia.
Katsoin itsekin kyseisen NRJ:n konsertin, ja epävireisestihän se Ari veti. Varsinkin kun on uutta levyä tullut kuunneltua taukoamatta, jossa laulu taas on tietysti puhdasta.
Mutta samana iltana menin Idoleita ja Tähtiä keikalle Lahteen ja sielläpä jätkä veti taas aika helvetin puhtaasti. Yllätyin oikein tuon NRJ:n taltioinnin jälkeen.
mutta sehän on rohkeeta näiden mielestä vaan! ja sit antaa parikyment vuotta kehittyä niin kyll se siitä, antakaa arille aikaa!
kannustavaa.
mähän annoin kakskymet vuotta aikaa! vieläkö enemmän tarvis? arillahan on tätä rohkeuttakin.
riittää, onhan noita kiekujia, joilla on pidempikin ura takana, eikä aina natsaa, varsinkaan livenä;D. Eikä löydy rohkeuttakaan mennä selvin päin lavalle yleisön eteen ;D
sä pidät arvostelusi mittapuuna? Onhan Ari onnistunut muilla keikoilla paremmin.
Kerrohan vielä mikä bändi tai laulaja on täysin livenä esittänyt studiotasoisen setin kirkuvan fanimassan edessä?
arilla olevan sitä rohkeuttakin laulaa epävireisesti niin tuolla kuin idolsissa!
no täsä --------------------------------
Dio - Jorn Lande - Roy Khan - Tom S. Englund - Tony Martin - Pasi Rantanen Patrik Johansson -Tobias Sammett
http://www.youtube.com/watch?v=i-1Jj5waOco
Hurjan hienoa!
Aina kannattaa kysyä! Mutta miten lie sujunut heidän EKA yhteinen keikkansa? Kuten noitten muittenkin edellisessä viestissä mainittujen nimien ensiesiintymiset, myöhemminhän tietysti on tullut kokemuksen tuomaa varmuutta.
Ollut virheetön. Nämä tyypit ovat osanneet laulaa vireessä jo syntyessään :D
vireitten kanssa, varsinkin kun liveyleisöllä oli hyvä meininki! Täällä on taas vaihteeksi porukkaa, joka on pitänyt talvella liian pientä pipoa...
Harva uusi bändi onnistuu yhtä vähällä harjoittelulla sen paremmin ekassa konsertissa. Että nipo nipo.
Siis yleisö maksaa keikasta kuitenkin. Eri asia on sit ilmaiskeikat ja harjoituskeikat, mutta silloin kun mennään maksavan yleisön eteen, pitäisi tällaiset asiat olla jo reilassa.
möhläiltiin ,niin hyvä aloittaa täällä. Ei ollut yksin kuten muuten olisi ollut. Maksoihan se yleisö tietenkin eikä mitään puolusteltavaa jos meni esitykset Ariltakin heikommin, kuin bruukaa. Mutta kun ei ollut yksin ei tarvitse kantaa koko porukan `syntejäkään´yksin! Siellä möhläilivät myös muut joten nyt voisi siirtyä analysoimaan heitäkin!
siihen, että Ari joutui heti idolsin jälkeen ihan tolkuttoman kiireiseen levytyssambaan niin ettei bändin kanssa kerennyt harjoittelemaan? Ja kuka se sitten päätti sinne Särkkiksen keikalle menosta? Olisko Ari voinut sanoa stop tykkänään ja mitä siitä olisi seurannut?
keikat ovat kai kaikki tavallaan harjoituskeikkoja, sen tietävät ainakin ne fanit jotka keikoilla kulkevat. Nastaa Arin ja bändin kannalta on se, että jätkät saa "reenamisestaan" kunnon korvauksen, ja kyllähän se kateellista kyrsii. :)
mennyt näin. Vittu kun on ylimielinen kusipää kun ei keikat kelpaa. Luulis menevän keikalle kun sellasta tarjotaan. Mikä sekin luulee oikein olevansa.
Jotenkin tälleen se olisi mennyt. Seiskalla olisi ollut kirjotettavaa. Mä näen otsikon silmissäni. "Idols Arille ei särkän keikka kelvannut"
....tekstissäsi? Johtuukohan se siitä, että kirjoitit tekstisi suuren tunneryöpyn vallassa ekaa kertaa livenä näin julkisesti? Petyin kovasti tuotokseesi. Ja kaikki tämä päätyi kaiken kansan töllisteltäväksi ja arvosteltavaksi tänne nettiin! Et varmasti ehtinyt tarpeeksi harjoitella kirjoittamaasi, koska kykyjä sinulta varmasti löytyy... ;)
Tigerfeetillä se on tuo sarkasmin taito hallussaan...
väsyttäisi. Idolskisan voitto oli Arille vain ponnahduslauta. Nyt alkaa näytön paikat, eikä aikaa ole tuhlattavaksi. Uusi idolskausi painaa päälle ja uudet staraksi haluavat. Arin pitää takoa nyt kun rauta on kuuma, muuten käy ilkat. Jokainen keikka on käyntikortti ja merkintä cv:een. Valitettavasti mediakin hehkuttaa enemmän epäonnistumisia kuin onnistumisia, joten mokiin ei ole varaa.