kannattaa, koska nimestään huolimatta toimenpide estää lapselta oikean avun saamisen. Toimenpiteen alkuunpanija on yleensä psykiatrian yksikkö, jossa kielletään lapselta muun lääketieteen alan tutkimus ja kuntoutus vanhempien pyynnöistä huolimatta. Tuo johtaa lapsen kannalta kohtalokkaaseen hoidotta jäämiseen tai väärien hoitomuotojen käyttöön, jotka yleensä pahentavat lapsen tilannetta.
Kun lasta hoidetaan väärin perustein pelkästään psykiatrisena potilaana, lapsi jää oikean kuntoutuksen ja tuen ulkopuolelle, näin hänellä ei ole mitään mahdollisuutta saada oikeaa apua kouluunkaan, jolla voi olla opintosuorituksia ja kouluviihtyvyyttä voimakkaasti huonontava vaikutus. On sääli, jos esim. älykkäillä AS-lapsilla jää peruskoulu vajaasti suoritetuksi ainoastaan oikean avun puuttumisen takia.
Pahimmillaan nämä tapahtumat johtavat lapsen syrjäytymiseen, jolla Maailmanpankin laskelmien mukaan on suuret kustannukset jo ennen lapsen pariakymmentä ikävuotta. En usko, että yhdelläkään yhteiskunnalla on varaa menettää osa veronmaksajistaan näillä väärillä toimenpiteillä. Sen sijaan pienilläkin investoinneilla esim. AS-lapsen elämää helpotetaan jo huomattavasti, hänen kohdallaan ei ole kyse vuosia kestävistä kalliista psykoterapioista ym. raskaista hoidoista. Mutta tietysti kenelle tahansa lapselle saadaan aikaan myös psyykkisiä ongelmia väärällä kohtelulla ja hoidotta jättämisellä.
Muutkin erityislapset ovat hoidollisten huostaanottojen kohteena, eikä vain autisminkirjon lapset. Usein heidän hoitonsa vaatii toisen vanhemman kotiin jäämistä, jos lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle ja huostaanotto halutaan välttää. Tuntuu suhteettoman kalliille hinnalle perheen yhdessä pysymisestä, että äiti joutuu jättämään hyväpalkkaisen ansiotyön, johon hänellä on vuosien koulutus. Vaikka asuisi sellaisen kunnan alueella, jossa on mahdollista saada omaishoidontukea, ovat korvaukset niin naurettavan pieniä, että erityisesti yksinhuoltajalle tilanne muodostuu melko mahdottomaksi. Mutta lapsen oirekuva voi olla kuitenkin niin vaikea, että tavanomaisiin tarha- tai iltapäiväryhmiin hänen on mahdoton päästä, eivätkä ne ole aina lapsen kannalta muutenkaan mielekkäitä vaihtoehtoja.
Erityisesti AS-lapset ovat se ryhmä, joihin toivon kiinnitettävän huomiota tulevina vuosina. He voivat varsinkin pienempänä olla hyvinkin vaikeahoitoisia, mutta suurimpana ongelmien aiheuttajina aistiyliherkkyydet yleensä hellittävät vuosien myötä ja niihin on oikean diagnoosin saannin jälkeen saatavana myös ns. siedätyshoitoa. Mitä nuorempana AS-lapsi saadaan myös kuntoutuksen piriin erilaisine kognitiivisine terapioineen, on lapsen saaminen veronmaksukykyiseksi kansalaiseksi aikanaan jo paljon turvatumpaa kuin hoidollisella huostaanotolla. On tärkeää kiinnittää myös päättäjien huomio kouluoloihin, että lapsille ei resurssien puutteen takia jää järjestämättä rauhallinen oppimisympäristö pienryhmineen ja koulunkäyntiavustajineen. Tähän ei kaikissa kunnissa ole nykyisellään mahdollisuutta.
On kyse siis hyvin oppimiskykyisestä ryhmästä lapsia, jotka oikealla tutkimuksella, hoidolla ja kuntoutuksella saadaan tuottamaan yhteiskuntaan veromarkkoja, eikä pelkästään kuluttamaan niitä. Siksi on surullista, jos aletaan aloituksen tyylisillä kirjoituksilla viedä pohjaa hoidollisten huostaanottojen vastustamiselta, koska se pahimmillaan huonontaa suuresti ison lapsiryhmän elämästä selviytymisen edellytyksiä.
Kun lasta hoidetaan väärin perustein pelkästään psykiatrisena potilaana, lapsi jää oikean kuntoutuksen ja tuen ulkopuolelle, näin hänellä ei ole mitään mahdollisuutta saada oikeaa apua kouluunkaan, jolla voi olla opintosuorituksia ja kouluviihtyvyyttä voimakkaasti huonontava vaikutus. On sääli, jos esim. älykkäillä AS-lapsilla jää peruskoulu vajaasti suoritetuksi ainoastaan oikean avun puuttumisen takia.
Pahimmillaan nämä tapahtumat johtavat lapsen syrjäytymiseen, jolla Maailmanpankin laskelmien mukaan on suuret kustannukset jo ennen lapsen pariakymmentä ikävuotta. En usko, että yhdelläkään yhteiskunnalla on varaa menettää osa veronmaksajistaan näillä väärillä toimenpiteillä. Sen sijaan pienilläkin investoinneilla esim. AS-lapsen elämää helpotetaan jo huomattavasti, hänen kohdallaan ei ole kyse vuosia kestävistä kalliista psykoterapioista ym. raskaista hoidoista. Mutta tietysti kenelle tahansa lapselle saadaan aikaan myös psyykkisiä ongelmia väärällä kohtelulla ja hoidotta jättämisellä.
Muutkin erityislapset ovat hoidollisten huostaanottojen kohteena, eikä vain autisminkirjon lapset. Usein heidän hoitonsa vaatii toisen vanhemman kotiin jäämistä, jos lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle ja huostaanotto halutaan välttää. Tuntuu suhteettoman kalliille hinnalle perheen yhdessä pysymisestä, että äiti joutuu jättämään hyväpalkkaisen ansiotyön, johon hänellä on vuosien koulutus. Vaikka asuisi sellaisen kunnan alueella, jossa on mahdollista saada omaishoidontukea, ovat korvaukset niin naurettavan pieniä, että erityisesti yksinhuoltajalle tilanne muodostuu melko mahdottomaksi. Mutta lapsen oirekuva voi olla kuitenkin niin vaikea, että tavanomaisiin tarha- tai iltapäiväryhmiin hänen on mahdoton päästä, eivätkä ne ole aina lapsen kannalta muutenkaan mielekkäitä vaihtoehtoja.
Erityisesti AS-lapset ovat se ryhmä, joihin toivon kiinnitettävän huomiota tulevina vuosina. He voivat varsinkin pienempänä olla hyvinkin vaikeahoitoisia, mutta suurimpana ongelmien aiheuttajina aistiyliherkkyydet yleensä hellittävät vuosien myötä ja niihin on oikean diagnoosin saannin jälkeen saatavana myös ns. siedätyshoitoa. Mitä nuorempana AS-lapsi saadaan myös kuntoutuksen piriin erilaisine kognitiivisine terapioineen, on lapsen saaminen veronmaksukykyiseksi kansalaiseksi aikanaan jo paljon turvatumpaa kuin hoidollisella huostaanotolla. On tärkeää kiinnittää myös päättäjien huomio kouluoloihin, että lapsille ei resurssien puutteen takia jää järjestämättä rauhallinen oppimisympäristö pienryhmineen ja koulunkäyntiavustajineen. Tähän ei kaikissa kunnissa ole nykyisellään mahdollisuutta.
On kyse siis hyvin oppimiskykyisestä ryhmästä lapsia, jotka oikealla tutkimuksella, hoidolla ja kuntoutuksella saadaan tuottamaan yhteiskuntaan veromarkkoja, eikä pelkästään kuluttamaan niitä. Siksi on surullista, jos aletaan aloituksen tyylisillä kirjoituksilla viedä pohjaa hoidollisten huostaanottojen vastustamiselta, koska se pahimmillaan huonontaa suuresti ison lapsiryhmän elämästä selviytymisen edellytyksiä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
hoidollisesta huostaanotosta, vastasin siihen, mutta huomasinkin koko ketjun poistetuksi. Ilmeisesti siksi, että siinä hyökättiin kovasti bio-äitejä vastaan, mikä tietysti jo sinällään on nettiketin vastaista kirjoittelua.
Siirrän oman vastaukseni tänne, koska asia kuitenkin on ajankohtainen edelleen.
Illan Obs Tv 2 klo klo 20.25, illan teemana oppimisvaikeuksista kärsivät lapset.
Erityislapsillahan SAATTAA olla myös erilaisia oppimisvaikeuksia, vaikkakaan ei välttämättä. Monille, kuten AS-lapsille, riittää monesti jo rauhallisen opiskeluympäristön tarjoaminen. En tutkinut netin ohjelmatiedoista, millä tavalla asiaa ohjelmassa käsitellään.
päättyy niin voimme mennä terapiaan, eli mikäkö päättyy? kaksivuotinen intensiivihoito lapselle , perheterapioineen, siitä näkee mitä he oikeasti ajattelevat diakin terapioista!
asiasta mieltä! Diakkarin lastenkoti päättää täysin omavaltaisesti kaikesta itse, ihme jos jossain asiassa kuuntelevat sossujakaan.
Kristillisellä periaatteella toimivalla lastenkodilla on ilmeisesti mahdollista toimia maallisten lakien yläpuolella. Eivät he tule paikalle huostaanoton allekirjoitukseenkaan, vaikka huoltosuunnitelman laadinnassa pitäisi olla paikalla lain mukaan myös sijoituspaikan edustaja, että voidaan sopia tapaamis- ym. asioista. He perustelevat tämänkin sillä, että se ei kuulu heidän käytäntöihinsä.
sillä sossu kannatti ehdotustani että tal¨´paamissia jatketaan kaksi kertaa viikossa, sossulautakunta vahvisti tietysti sossuh ehdotuksen, kun diak onnistui painostamaan uuden sossutantan kahden viikon tapaamisväliin, sossulautakunnassa useat vastustivat mutta lopulta päätyivät painostukseen ja tapaamiset harvennettiin. Mietin vaan missä vaiheessa itsemurha on kannattavin, etteivät vaan luuleettäoli9sin kuollut muutenkin!
diakonissojakaan ei ole enää, ovat kuolleet tai eläkkeellä. sain kuitenkin lisää tapaamisia jonkin aikaa sossulautakunnan päätöksellä. Ei diak voi toimian sossun ohi. Jos sossu tekee viereallisen päätöksen on lastenkodin alistuttava, vaikka kostivat kyllä sen mulle monin kerroin, mutta ainakaan eivät tuhonneet lastani.
kuin kerran kuussa tapaamiset, mutta sossu jaksoi hokea heille sitkeästi, että 'kotona ei perusteita huostaanottoon, kotilomia ei ole aihetta rajoittaa'.
Mutta kuinka moni sossu tekisi noin?
Ei monikaan.
Koska suurin osa sossuista tekee niin, että hoidollisen huostalähetteen jälkeen yrittävät kaivaa tikusta asiaa, että saisivat huostaanotolle lailliset perusteet.
kirjasi papereihini että olisi minun etuni mukaista saada valvotut tapaamiset, vartijain kera,kun olen tehnyt useita "aggressiivisia" valituksia laitoksen toiminnasta, ja jatkossakin olen pakotettu niitä tekemään, ellei nyt lapsi pian pääse kotio.
sain tuon oiekuden anomalla sossulautakunnalta, suositelen muillekin! Menkää itse sinne puhumaan!Kertokaa että rakastatte lapsianne, ja olette hyviä vanhempia! ihmisiä nekin tyypit siellä on, heillä on omia lapsiakin, julmuudestaan huolimatta, sossu painostaa lautakuntaa, lastenkoti sossua...
koulunkäynnistä keskustelemassa oli kuntaliiton ja opettajajärjestön edustajat.
Esille tuli selkeästi, miten jokaiselle lapselle on annettava oppimisympäristö, jossa hän todella voi oppia omien edellytystensä mukaisesta. Näin lakikin sanoo. Mutta todellisuus on toista.
Ohjelmassa haastateltiin 17-vuotiasta asperger-tyttöä, jolla lisäksi luki-ongelmaa ja häiriötä lyhytkestoisessa muistissa. Tyttö ei voinut olla itkemättä vieläkään, millaista hänen kouluaikansa oli. Haastattelussa kauhisteltiin, miten mitään apua kouluun ei ollut saatavilla, mutta ei ole vielä tänäkään päivinä KAIKISSA kunnissa!
Tyttö kertoi, miten hän sai ala-asteella yleensä luokan huonoimmat numerot, mutta myöhemmin sai sellaisen matematiikan opettajan, joka ymmärsi häntä ja jolla OLI AIKAA hänelle hiukan enemmän opettamisessa. Arvosana nousi 9:ään!
Näin olen nähnyt sen omankin lapsen kohdalla. Koulussa opetus saattaa mennä täysin ohi korvien, hän ei pysty keskittymään 20:n oppilaan luokassa oppimaan. Mutta kotona kun kaikki on rauhallista, hän ymmärtää ja osaa kaiken. Mutta kun minun tehtäväni ei ole toimia opettajana, sitä opettajatkin vastustavat ja samaan hengenvetoon sanovat, että koululla ei ole resursseja tarjota hänelle sopivaa pienryhmää.
Minun antama opetus ei aina riitä, kun läksyt on merkitsemättä, osa koulutarvikkeista puuttuu jne. Koulunkäyntiavustajalta ei menisi monta minuuttia aikaa tarkistaa muutaman oppilaan kohdalta, että oikeat tarvikkeet on mukana ja läksyt merkitty, mutta kuntapäättäjät eivät pidä tärkeänä investoida kouluihin. Lapselle on nöyryyttävää olla jatkuvien moitteiden kohteena unohtamisien takia kun hän kuitenkin tekee parhaansa.
Aikaisempina vuosina hän olisi varmasti vain jäänyt "huonon oppilaan" leimalla varustettuna toisten jalkoihin, mutta nyt kun tutkimuksella pystytään jo toteamaan, mistä ongelmat johtuvat ja ymmärretään, mitä tukea hän tarvitsisi, on raivostuttavaa, että sitä ei anneta!
Ohjelmassa todettiin myös, että säästäminen lain vastaisesti erityisopetuksen järjestämisessä kostautuu kyllä moninkertaisesti myöhemmin oppilaiden syrjäytymisenä, ehkä rikollisuuteen joutumisena, päihde- ym. paljon kalliimmiksi tulevina kustannuksina.
ensi syksynä, mikä opetusviraston heille myöntämä koulunkäyntiavustaja tilanne on. Siinä mielessä hyvä uutinen, jos tytön luokasta ei enää avustajaa juoksutettaisi välillä muihin luokkiin, niin se olisi plussaa meidän luokan kannalta.
On se vain melkoinen tilanne, että 770:lle oppilaalle on nyt YKSI avustaja ja tarvetta olisi kymmenkertaiseen määrään.
Että näin meillä Helsingissä. Terveisiä vaan sinne muualle maahan, joissa tilanne koulujen suhteen monessa kunnassa on paljon parempi kuin täällä.
Toivottavasti jaksetaan sinnitellä niin, että tytön tilanne ei koulussa kärjisty siihen, että aletaan uhkailla huostaanotolla. TIEDÄN sellaista tapahtuvan...
koulunkäyntiavustajia. Mihinhän sekin "hyvä" saatiin piilotettua...
koulussa jossa noin 400 oppilasta
saattoi olla 7 avustajaa vielä 2000 -luvun alkupuolella.
silloin vielä ollut varpuilua kouluissa, ei edes näissä etelän pilottikunnissa. Ei oltu yksinkertaisesti keksitty vielä, miten helppo on lakaista lapsia kouluista bisneksen tuottavaksi raaka-aineeksi.
ns. normaaliluokkiin (30 40 lasta/luokka)
niin jätettiinkin kaikki lapsille tarkoitetut tukitoimet ja avut ja apulaiset näiltä "erikoislapsilta" pois.
muistan kyllä kun koululla työskennellessäni (opesijaisena) opettajien kommentit näistä "integroinneista" olivatkin todella
integroitavia lapsia "ylistäviä" ja heihin "positiivisesti" suhtautuvia....