Olen ymmälläni, kun julkisestikin ihmetellään mistä otetaan varat tuleviin veronalennuksiin mukaanlukien alkoholi-tuontirajoitusten poistumisen aiheuttama paine alkoholiveron alennuksiin.
Yleisestihän on todettu, että maatamme uhkaa työvoimapula vuosikymmenen lopulla. Tuo olisi parasta mitä maallemme voi tapahtua, mikäli se toteutuu edes osittain, eli saamme maahamme edes täystyöllisyyden. Poistuvien työttömyysmenojen lisäksi kulutuskysyntä kasvaa, kun työttöminä olleiden jo yli vuosikymmenen ajan patoutuneet ostopaineet purkautuvat. Näillä säästöillä ja talouden kasvulla rahoitetaan vaivatta veronalennukset.

Vastaukset 3
Vanhimmat
On syytäkin ihmetellä mistä rahat veronalennuksiin ja että millä korvataan alkoholiverotuksen laskeva verokertymä. Mitenkähän ravintolayrittäjän käy kun kuluttajat voivat tuoda pakettiautollisen alkoholia omaan käyttöön EU-maista 1/3 hintaan, siis maksamatta Suomeen siitä veroa? Yrittäjä ostaa täyteen verolliseen hintaan eikä voi tuoda desiäkään verotta? Maksaako tulevaisuudessa vain yrittäjä veroa alkoholista Suomeen?
Onneksi tuo työvoimapula ja ainakin täystyöllisyys on kohta tulossa! Sinähän sen sanoit, silloin kyllä asiat ovat mallillaan ja niin pysyvät. Osittainhan tietenkin kulutuskysyntä ohjautuu yhteismarkkinoille, kuten alkoholin osalta, mutta tieto on siitä että kyllä kokonaiskysyntä kasvaa reilusti.
Kyllä meitä on onnistanut niin monella tavalla tämän pitkälletähtäävän talouspolitiikan toteutumisessa.
Minä mietin vain: Olisikohan se suuri salaisuus paljastettavissa, jonka tämän talousarkkitehtuurin luojat tietävät? Nimittäin en ymmärrä sitä että mistä tämä työvoimapula ja täystyöllisyys oikein ilmestyy?
mistään ilmesty. Tarvitaan propagandaa, jotta ei synny niin suurta napinaa eläkeiän korotuksesta ja opiskeluajan lyhennyksestä.
En tiedä, mutta arvelen.
Kerrottiinhan sota-aikanakin paleltuneitten perunoiden sisältävän enemmän vitamiinia.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Tämä työvoimapulasta puhuminen on harkittu ja tarkoituksenmukainen valhe. Ehkä juuri sinun mainitsemastasi syystä. Tämä kupla pitäisi puhkaista. Jäätteenmäen hallituksen ohjelmassa oli laskea työttömyyttä 100 000:lla. Ei siis ainakaan seuraavaan neljään vuoteen työvoimapula osoita tuloaan ja ollaan jo vuodessa 2007 eli vuosikymmenen loppupuolelle, jolloin pulan piti olla todellisuutta. Ei työvoimapulaan usko siis päättäjätkään, vaikka siitä puhuvat.