Kerettiläisyys.
Kerettiläisyys eli virallisesta uskonnosta poikkeava harhaoppi (heresia, sanasta αιρεσις, hairesis, verbistä αιρεομαι, haireomai, "valita") tarkoittaa uskonnollista vääräoppisuutta, valtakirkon opista poikkeavia opinkäsityksiä.
Ilmaisua käytti ensi kertaa kirkkoisä Irenaeus (noin 130-202) traktaatissaan Contra Haereses, Heresioita vastaan, kuvatessaan ja arvostellessaan kristittyjä, joiden näkemykset erosivat hänen omistaan. Kerettiläisyys ei ole puolueettomasti määriteltävissä, vaan se määrittyy vain suhteessa oikeaoppisena ("ortodoksisina") pidettyihin näkökantoihin. Siten kerettiläiseksi pidettyjä liikkeitä on esiintynyt aina, alkaen antiikin markionlaisuudesta, montanismista ja gnostilaisuudesta.
Kun kirkko nousi merkittäväksi valtarakenteelliseksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla, kerettiläisyydestä muodostui yhtä lailla maallinen kuin kirkollinenkin ongelma. Maallinen valta katsoi kerettiläisyyden myös itseään koskevaksi uhaksi, ja ruhtinaat saattoivatkin pyytää kirkollisia laitoksia toimimaan kerettiläisiä vastaan. Joskus he saattoivat jopa murhauttaa kerettiläisiä.
1000- ja 1100-luvuilla paavit määräsivät, että harhaoppisuudesta oli rangaistava vankeudella ja omaisuuden takavarikolla. Ruhtinaita, jotka eivät toimineet kerettiläisiä vastaan, uhattiin kirkonkirouksella (ekskommunikaatiolla), jota pidettiin keskiajalla äärimmäisen ankarana rangaistuksena.
Kirkko uudisti menetelmiään kerettiläisiä vastaan, ja perusti inkvisitio-laitoksen, jonka tehtävänä oli saada kerettiläiset luopumaan harhaopistaan. Inkvisitio aloitti toimintansa harhaoppia vastaan jo vuonna 1231. Kirkkoa huolestuttivat suuret joukkokerettiläiset liikkeet kuten valdolaiset (valdesilaiset), albigenssit ja kataarit. Inkvisiittorien kuulustelumenetelmien ohella kerettiläisiä pyrittiin käännyttämään saarnaamalla.
Maalliset herrat käyttivät ankariakin keinoja kerettiläisyydestä epäiltyjä vastaan. Heitä saatettiin kiduttaa, jolleivät he suostuneet tunnustamaan kerettiläisyyttään. Jos he tunnustivat eivätkä suostuneet luopumaan uskostaan, heitä saatettiin polttaa roviolla tai hirttää. Ensimmäisen laajamittaisen kerettiläisvastaisen teloituksen katsotaan tapahtuneen jo vuonna 1022, jolloin surmansa sai Orléansissa Ranskassa useita satoja harhaoppisia. Heidän väitettiin muun muassa järjestäneen sukupuoliorgioita öisin – sittemmin kyseinen kuvitelma esiintyy lukuisten harhaoppisuusepäilysten yhteydessä.
Kerettiläisyys ei tarkoita samaa kuin noituus. Noidat luettiin kyllä kerettiläisiksi, mutta yleisimmin kerettiläinen oli toiseen uskontoon kuuluva tai ”Jumalasta luopunut” henkilö. Myös Martti Luther oli kerettiläinen, sillä hänen oppinsa ei ollut katolisen kirkon mukaista. Myös monet uskovaiset ja tieteentekijät leimaantuivat esimerkiksi erheiden perusteella kerettiläisiksi. Yleensä kerettiläiset kuitenkin leimattiin saatanalle sielunsa myyneiksi ihmisiksi.
Kerettiläisten (maallinen) vainoaminen loppui virallisesti useissa maissa vasta kun uskonnonvapauslaki salli jokaisen omat uskonnot. Kirkkojen kannalta harhaoppisuus on edelleen ongelmallinen kysymys.
Kuuluisia kerettiläisiä
* Giordano Bruno
* Jan Hus
* Martti Luther
Kerettiläisyys eli virallisesta uskonnosta poikkeava harhaoppi (heresia, sanasta αιρεσις, hairesis, verbistä αιρεομαι, haireomai, "valita") tarkoittaa uskonnollista vääräoppisuutta, valtakirkon opista poikkeavia opinkäsityksiä.
Ilmaisua käytti ensi kertaa kirkkoisä Irenaeus (noin 130-202) traktaatissaan Contra Haereses, Heresioita vastaan, kuvatessaan ja arvostellessaan kristittyjä, joiden näkemykset erosivat hänen omistaan. Kerettiläisyys ei ole puolueettomasti määriteltävissä, vaan se määrittyy vain suhteessa oikeaoppisena ("ortodoksisina") pidettyihin näkökantoihin. Siten kerettiläiseksi pidettyjä liikkeitä on esiintynyt aina, alkaen antiikin markionlaisuudesta, montanismista ja gnostilaisuudesta.
Kun kirkko nousi merkittäväksi valtarakenteelliseksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla, kerettiläisyydestä muodostui yhtä lailla maallinen kuin kirkollinenkin ongelma. Maallinen valta katsoi kerettiläisyyden myös itseään koskevaksi uhaksi, ja ruhtinaat saattoivatkin pyytää kirkollisia laitoksia toimimaan kerettiläisiä vastaan. Joskus he saattoivat jopa murhauttaa kerettiläisiä.
1000- ja 1100-luvuilla paavit määräsivät, että harhaoppisuudesta oli rangaistava vankeudella ja omaisuuden takavarikolla. Ruhtinaita, jotka eivät toimineet kerettiläisiä vastaan, uhattiin kirkonkirouksella (ekskommunikaatiolla), jota pidettiin keskiajalla äärimmäisen ankarana rangaistuksena.
Kirkko uudisti menetelmiään kerettiläisiä vastaan, ja perusti inkvisitio-laitoksen, jonka tehtävänä oli saada kerettiläiset luopumaan harhaopistaan. Inkvisitio aloitti toimintansa harhaoppia vastaan jo vuonna 1231. Kirkkoa huolestuttivat suuret joukkokerettiläiset liikkeet kuten valdolaiset (valdesilaiset), albigenssit ja kataarit. Inkvisiittorien kuulustelumenetelmien ohella kerettiläisiä pyrittiin käännyttämään saarnaamalla.
Maalliset herrat käyttivät ankariakin keinoja kerettiläisyydestä epäiltyjä vastaan. Heitä saatettiin kiduttaa, jolleivät he suostuneet tunnustamaan kerettiläisyyttään. Jos he tunnustivat eivätkä suostuneet luopumaan uskostaan, heitä saatettiin polttaa roviolla tai hirttää. Ensimmäisen laajamittaisen kerettiläisvastaisen teloituksen katsotaan tapahtuneen jo vuonna 1022, jolloin surmansa sai Orléansissa Ranskassa useita satoja harhaoppisia. Heidän väitettiin muun muassa järjestäneen sukupuoliorgioita öisin – sittemmin kyseinen kuvitelma esiintyy lukuisten harhaoppisuusepäilysten yhteydessä.
Kerettiläisyys ei tarkoita samaa kuin noituus. Noidat luettiin kyllä kerettiläisiksi, mutta yleisimmin kerettiläinen oli toiseen uskontoon kuuluva tai ”Jumalasta luopunut” henkilö. Myös Martti Luther oli kerettiläinen, sillä hänen oppinsa ei ollut katolisen kirkon mukaista. Myös monet uskovaiset ja tieteentekijät leimaantuivat esimerkiksi erheiden perusteella kerettiläisiksi. Yleensä kerettiläiset kuitenkin leimattiin saatanalle sielunsa myyneiksi ihmisiksi.
Kerettiläisten (maallinen) vainoaminen loppui virallisesti useissa maissa vasta kun uskonnonvapauslaki salli jokaisen omat uskonnot. Kirkkojen kannalta harhaoppisuus on edelleen ongelmallinen kysymys.
Kuuluisia kerettiläisiä
* Giordano Bruno
* Jan Hus
* Martti Luther
Vastaukset 12
Vanhimmat
tuossa oli.
Meinaat kai, että meneehän tuo isosta kurkusta purematta alas? Eihän ole tapana pureskella mitään, vaan ottaa sekä makiat että karvaat palat sellaisenaan. Ja kehuaretostaa jälkikäteen, että kylläpä maistuu hyvältä. Näin ainakin vl-saarnoista.
Mutta ulkopuolisen annit oksennetaan ylös...
katkeruutta. miksi et uskalla leena kirjoittaa kaikkia kirjoituksia omalla nikilläsi
että tosissaan ajattelisi niin kuin sinä kirjoitit. Sinä kai yrität vauhdittaa keskustelua?
Et itsekään usko, kuinka ressukka olet. Nimetön, ja pilkkaa omalla nimellä palstalle kirjoittavaa. Laita illalla kädet ristiin, ja rukoile itsellesi selkärankaa. Ehkä se sinullekin kasvaa.
miten tärkeäksi hetken tunsinkaan itseni, kun olin lukenut tuon minun katkeruudestani kertovan viestin! Ihan kuin koko kristinuskon kerettiläishistoria olisi yksinomaan minun aikaansaannostani. Lutherit, Husit ja kaikki.
Sitten putosin maan pinnalle kun tajusin, että joku vain yritti lietsoa keskusteluun tulta.
Ja minäkin vielä latistamaan sinun tunnelmiasi! Pahoittelen, Leena. Mutta jotenkin tuotakin veljeä piti muistaa. Itse avaus unohtui kehua tässä hässäkässä.
Ja sopii hyvin tälle palstalle. Olisin tosiaan voinut itsekin sen kirjoittaa, sikäli arvelija "haistaa henget".
En siltikään vielä ymmärrä, miten minun "katkeruuteni" saisi minut muistelemaan entisiä vainottuja pyhiä. Ihan tässä "järki tulee hokaraksi", kaanaan kielellä sanottuna.
Historia toistaa itseään - vanha sanonta. Oletko kuullut sellaista aiemmin?
vaikkapa sanalla kerettiläisyys, on kerettiläisyyttä aidoimmillaan. Karvas totuus on pahanmakuinen pala purtavaksi. Sille, jolle totuus ei maistu.
Kun uskovat pitivät kokouksiaan konventikkeliplakaatia uhmaten, he olivat varautuneet viranomaisten tarkastuksiin.
Kun santarmi tuli tarkastamaan, pidetäänkö laittomia kokouksia, niin kristityt ottivat esiin tyhjiä viinapulloja ja laseja sekä korttipakkoja käsiinsä.
Kun santarmi näki ne, niin hän kääntyi ovelta takaisin sanoen: "Kyllä nämä on aivan aitoja ja oikeita luterilaisia. Ei nämä voi olla niitä lukijaisia, koska ne elävät luterilaisten tavoin."
Hoitokokoukset ovat samaa kuin kristittyjen vainot!