Uudella pihallamme kasvaa jokin ruusupensas, mahdollisesti juhannusruusu. Ruusu leviää kovasti niin että tyvellä on paljon uusia versoja. Haluaisin ottaa näistä pistokkaita ja siirtää uuteen paikkaan kasvamaan; tehdä ruusu aidanteen. Miten ja mihin vuoden aikaan tämä tulisi tehdä? Miten versot voi saada haaromaan, sillä ovat nyt haaromattomia?
Vastaukset 2
- Helmituuli
Kaiva uudet alut maasta juurineen ja siirrä. Juhannusruusu lähtee helposti kasvamaan siirron jälkeen. Olen siirtänyt juhannusruusuja keväästä syksyyn ja aina on onnistunut. Kannattaa ensimmäisenä kesänä kastella silloin tällöin, niin onnistuvat paremmin.
Tuuheutta saat, kun laitat oksista latvat poikki. Kyllä ne ilman latvomistakin haarautuvat. Älä kuitenkaan nyt katkaise latvoja, kun siirrät, koska niiden energia menee juurtumiseen uuteen paikkaan. Latvo vasta ensi vuonna.- tiheydestä
Minulla on tarkoitus siirtää juhannus- ja kurtturuusun versoja ruusuryhmäksi. Kuinka tiheään pistokaita voi/kannattaa laittaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644