Mitä movelle kuuluu?

Kertokaahan nyt mitä movelle kuuluu?vai onko se nykyisin sit s2e?kuitenkin,olisin kiinnostunut tietämään
31165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sirukortti tuli niin kuin pitikin ja juuri silloin kuin luvattiin, kaikkine lukuisine ominaisuuksineen. Kaikki yhteistyökumppanit ovat kehuneet ja kiitelleet mahtavasta creditjärjestelmästä.

Creditmaksun käyttöönotto sujui ongelmitta jokaisen y-kumppanin osalta, ainostaan sirukortinlukijoissa oli hieman toivomisen varaa, koska muutamissa tapauksissa S-ryhmän bonukset tulivat vasta muutaman päivän viivellä ostostapahtumasta.

Uusia yhteistyökumppaneita on myös ilmestynyt S2E:n ostoslistaan tasaisella viikkovauhdilla, ilmeisesti kotisivutilaa pitää ostaa hieman lisää jotta kaikki halukkaat sopisivat tähän mullistavaan nettikauppakeskukseen.

Myös S2E:n hintataso on pysynyt 20-25% muita vastaavia liikkeitä alhaisempana, kiitos sille että mainos ja markkinointi kuluja ei tässä konseptissa ole.

Ruotsiin laajenimme ryminällä, ja baltianmaat samalla uskomattomalla asenteella jota meillä kaikilla on. Hieman työtä on aiheuttanut Ruotsin pässää se, että saamme sijoiteltua kaikki uudet edustajat tasapainoon Suomalaisten edustajiemme alle. Heitähän on niin valtava määrä että ymmärrettäväähän tämä silloin on.

Ilmalaivammekin valmistui juuri sopivasti Move-baarin avajaisiin, ja miettikää kuinka hienoa on kun ei tarvitse kenenkään baarin työntekijän jännittää illan kassan viemistä yösäilöön kun kaikki asiakkaat maksoivat crediteillä!

Äänestä
  • Hehheh...toi oli hyvä tuo "S-ryhmän bonukset tulivat muutaman päivän viiveellä..." :D

    Äänestä

  • oikein talteen asti, kirjoittelin tuon kerran pikku huppelissa... = )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aadas kirjoitti:

Kertokaahan nyt mitä movelle kuuluu?vai onko se nykyisin sit s2e?kuitenkin,olisin kiinnostunut tietämään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu