Kerran Italiassa rekassa..

rekkamies

Kesällä -98 Italiassa oli tautisen kuuma mutta suomessa satoi vettä lähes joka päivä. No minä ulkomaanliikenteen kuljettajana en tosiaan kyllä paljon

suomen kesästä ehtinyt nauttimaan, oli kuuma tai kylmä. Ajoin tuohon aikaan pääsääntöisesti Italiaan.

Pojilla oli hurjia juttuja naisista ulkomaan keikallaan, minä kun en nähnyt liftareitakaan kuin todella harvoin, puhumattakaan, että olisin mitään

pikaromanssia saanut tehtyä.. Katutyttöjä Italiassa kyllä riitti mutta paria "testattuani" totesin, että siinä ei ole mitään hohtoa. Tyttö ottaa rahat,

laittaa kumen minulle, ottaa hetken suihin ja sitten käy makuulle ja 20 min päästä sanoo time out, revi siitä sitten reissu tyydytystä..

Mutta yksi poikkeus sattui kerran kun olin tulossa Napolista ylöspäin. Pysähdyin Firenzessä kahville. Se oli sellainen Esson huoltoasema, aika rähjäinen

ja ihmisiä oli tosi paljon. Hillitön Italialais molotus, mikä tosi on miellyttävä kieli, kuului kaikkialta ikäänkuin ihmiset olisi kilpailleet toistensa kanssa

ääneä käytöstä ja voimakkuudesta. Pihassa oli kymmenkunta rekkaa, suurin osa italialaisia. Ostin kafe a latte ja istuin ikkunapöytään nauttimaan sitä.

Päivä oli todella kuuma, tuntui, että pelkkä paikallaan olo jo hikoilutti. Onneksi ajokkini oli uutuuden karhea ja ilmastointilaite toimi joten en ihan

uupunut helteessä.
Pöydässä istuessani ja syvälle ajatuksiini vaipuneena kuulin yhtäkkiä viereltäni naisäänen joka kysyi, että puhunko Englantia ja olenko tuon Finland

rekan kuljettaja? Vähän yllätyin mutta vastasin myönteisesti kumpaankin kysymykseen ja käännyin katsomaan kysyjää. Hän oli noin 20 ikäinen tyttö,

puolipitkät mustat hiukset takaa ponnarilla, ruskeat silmät, todella nätti hymy sekä kasvonpiirteet. Päällään hänellä oli helteeseen hyvin soveltuva

toppi joka paljasti heti kättelyssä, että rinnat ei olleet kovin suuret mutta todella hyvän malliset. Jalassa shortsit joista paljastui polvien yläpuolelta

alkaen tummaksi paahtuneet todella kauniit jalat, jaloissa varvastossut. Vierellään hänellä oli rinkka, ei muuta. Hieman ujostellen jatkoin itse heti

keskustelua ja kysyin, että miksi kyselet autostani? Hän pyysi päästä istumaan pöytääni ja tietenkin suostuin. Hän istui alas ja alkoi kertomaan, että

hänellä asuu Ruotsin Malmössä hänen siskonsa ja hän oli sinne menossa ja oli ajatellut säästää rahaa ja kokeilla kuinka kauan aikaa menisi liftaamalla.

Samaan hengenvetoon hän kysyikin voisiko päästä kyydissäni johonkin lähemmäksi Ruotsia. Vastasin myöntävästi ja ajattelin, että nythän tämä

alkaa toimia, matkanteko. Ei tarvi aina yksin ajaa ja tuollaisen nätin tytön saa kyytiinsä vain harvoin elämässä.
Join kahvini ja sanoin, että lähdetään. Kiivettyämme autoon laitoin moottorin käyntiin ja suuntasin stradalle. Tyttö oli kiinnostunut tietämään

rekastani joten kävimme ihan kaikenlaisia asioita läpi ajokistani ja työstäni.
Olin kolmatta viikkoa reissussa käymättä välillä kotona joten väkisinkin ajatukseni ja katseeni sivusilmällä hakeutuivat tyttöön tarkemmin. Asiaa

mielessäni kehiteltyäni tuntui välillä, että lämpenen siihen tahtiin, että joudun kohta käymään jossain rastilla vessassa lieventämässä painetta.

Nyrkkikyllikki kun on jokaisen rekkamiehen uskollisin ystävä, myönnettiinpä sitä sitten tai ei.. Toisaalta ajattelin koko ajan, että ei tyttö ollut sen

oloinen, että olisi kiinnostunut seksistä tällä hetkellä millään muotoa. Toisaalta se ei estänyt fantasioimistani hänestä mitenkään. Kun lähestyimme

Itävallan rajaa kysyin häneltä mitä hän olisi mieltä, yöpyisimmekö Italian puolella Vipitenossa vai menisimmekö vielä Itävallan läpi Saksan puolelle

yöksi. Hän sanoi, ettei mitään väliä. Päädyin siis ajamaan vipitenon isoon rekkaparkkiin.
Vipitenossa tarjosin hänelle suihkurahan sekä ruoan. Ostin myös pari pulloa viiniä autoon matkaeväs varastoon. Autoon takasi tullessamme olimme jo

tutustuneet ruoan ääressä paremmin ja juttu luisti parin viinin voimalla komeasti.
Tyttö oli oikeasti todella kiva ihminen tähän asti tutustuessani. Kun istuimme autossa esittelin hänelle ohjaamossa olevat kaksi makuupetiä ja kysyin

haluaisiko hän nukkua ylä- vai alapedillä, jatkoin samalla hieman kepillä jäätä koettaen, että tietenkin voit nukkua myös minun kanssani, mutta se ei

välttämättä ole järkevää, olen ollut pitkään poissa kotoa enkä ehkä osaa olla kiltisti.. Siihen hän ei vastannut mitään, hymyili vain. No ajattelin, että

menen yläpunkalle ettei tytön tarvi sen enempi kiipeillä. Minullehan rekan ohjaamo oli jo toinen koti (tai ensimmäinen), joten kiipeily katon rajaan kävi

jo luonnostaan. Riisuin farkkushortsini ja t-paitani ns. moottorikopan päällä seisten, eli niille jotka eivät rekoista tiedä tämä koppa on ohjaamossa siinä

penkkien keskellä oleva korotus.. Tarkoitukseni ei ollut vilkuilla alapunkalle mutta huomasin, että kyytiläiseni oli potkinut shortsinsa pois, ottanut topin

pois ja hänellä ei ollut kuin stringit päällä. Rintaliivit hän hylkäsi jo sillä suihkureissulla. Voi taivas miten hyvältä ja haluttavalta hän näytti siinä, hän

luki jotain lehteä eli en tavoittanut hänen katsettaan samalla. Nousin yläpunkalle mutta en saanut unta, ajatukseni olivat vain alapedillä makaavassa

italiaano tytössä. Koti, Suomi kaikki muu oli puhdistunut päästäni. Itseasiassa en tiedä johtuiko viinistä, puutteesta vai kaikkien tekijöiden summasta

minua panetti aivan sairaasti! Viimein ajattelin, että mitä menetän jos teen aloitteen? Tyttö voi suuttua ja poistua autosta, olemme vielä Italiassa

joten hän ei joudu vaikeuksiin vaikka lähteekin nyt yms. Pudouttauduin punkalta ja tyttö kysyi mitä nyt eli hän oli myös hereillä edelleen. En muistanut

siinä miten englanniksi sanotaan, että käyn pissalla joten sanoin, että menen käymään tuossa ulkona miesten asioilla. Kapusin alas ohjaamosta, jätin

oven auki ja lorotin eturenkaaseen. Huomasin samalla, että hytti liikahtelee eli tyttö siis liikkui siellä. Hetken päästä nostin katseeni ja huomasin tytön

istuvan "vänkärin" penkillä ja katselevan minua. Hieman nolona kysyin mitä nyt? Hän sanoi, että anteeksi, en saa unta ja olen nyt vapaalla, lomalla ja

tuli hullu ajatus mieleen, että haluan nähdä sinun sen. Huomasin samalla, että tyttö oli hieman vaivaantunut, katsoi samalla koko ajan vehjettäni eikä

silmiini. Pissani loppui ja tunsin, että jos olen tässä pidempään hänen silmissään kaluni jäykistyy ihan varmasti. Nousin takaisin ohjaamoon, tyttö teki

tietä istuen moottorikopan päälle. Istuin vänkärin penkille ja otin hattuhyllyltä pullon viiniä, kaadoin sitä kahteen mukiin ja tarjosin tytölle sekä itselleni

sitä. Maistoin viiniä, huomasin samalla kuinka tyttö pyöritti vain kielellään mukin reunaa. Sanoin, että älä tee noin oikeasti, ymmärräthän, että olen

olen oikeasti ollut viikkoja ilman naista. Hän alkoi hymyilemään ja jatkoi vain. Silloin itsehillintäni petti! Laskin mukin kädestäni, kumarruin tyttöä kohti

ja vein huuleni hänen huulilleen. Hän vastasi suudelmaan välittömästi. Hän hengitti raskaasti joten tajusin hänen kiihoittuneen. Johtuiko se minusta vai

viinistä, en tiennyt eikä sillä ollut mitään väliä siinä vaiheessa! Haroin hänen hiuksiaan, poskiaan, kaulaansa suudellessamme. Sekä hänen, että minun

hengitys tiheni, tuntui että räjähdän kohta, niin hyvältä se tuntui.. Siirsin huuleni hänen kaulalleen, siitä alas rinnoille, imaisin nännin suuhun ja

huomasin sen olevan kuin rusina, pieni ja kova! Voi luoja, että se tuntui kiihottavalta. Tajusin hänen oikeasti olevan kiihoittunut! Jatkoin rintojen

hyväilyä ja suutelua, pientä näykkimistä.. Sitten laskeuduin taas alemmas, hän asettui samalla makuulleen pää kuljettajan penkille, toinen jalka

makuupetille ja toinen kojelaudalle siten, että hän oli todellakin levittänyt itsensä täysin minulle! Siirsin huuleni hänen navalleen, pyöritin siinä hetken

aikaa kieltäni jatkaen siitä edelleen alas..Hyväilin huulillani ja kielelläni hänen alavatsaa sekä häpykumpua stringien läpi.. Sitten vapautin hänet hänen

housuista ja jatkoin nauttimista.. Hän ynisi ja huokaili syvään kun vein suutani ihan millin päästä ohi klitoriksen ja jatkoin kulkua aina vain alas,

maistellen reiden sisäpintaa samalla käsilläni häntä hyväillen kaikkialta.. Sitten palasin takaisin ja kosketin klitorista kielelläni vaihtaen toiselle reidelle..

Kosketus sai aikaan todellisen värähdyksen hänessä ja ajattelin, että odotas vain honey, kohta saat sitä lisää.. Hetken kuluttua palasin hyväilemään

hänen klitoristaan, nuolin, pyöritin kieltäni ja koko suutani rytmikkäästi siinä.. Sitten samalla työnsin sormeni hänen sisäänsä hi...taas..ti, tässä

vaiheessa hän äänteli jo täysillä ja se kiihoitti minua äärimmilleen.. Tunsin kuinka kuuma ja liukas hän oli kun sormeni upposi häneen.. Etsin aika

pitkään hänen ns. g-pistettä. Yhtäkkiä tunsin sen kuin röpelöisen kohdan siellä etuseinässä ja samalla hän tarrasi hiuksiini kiinni ja puristi että oikein

sattui! Jatkoin hyväilemällä g:tä sekä suullani klitoriksen seutua rytmittäen käteni ja suuni samaan tahtiin.. Voi luoja että teki hyvää minulle sekä

kaikesta päätellen myös hänelle! Aikani jatkettuani nousin ylöspäin ja ajattelin, että työnnyn hänen sisäänsä mutta se ei käynytkään, hän riuhtoi

minut hiuksistani takaisin joten jatkoin hakien uuden rytmin, hänen hengitys syveni ja hän alkoi myötäilemään lantiollaan tosissaan mukana, lopulta

hän työnsi otsastani kieltäni hieman alemmas ja ujutti oman sormensa klitorikselleen ja samassa tunsin sormessani kuinka hänen vaginansa alkoi

supistelemaan tosi voimakkaasti ja g-alue aukeni aivan uudella lailla sormenpäähäni ja samassa hän nosti selkänsä kaarelle ja huusi, että varmasti

koko pohjois-Italian Vipiteno kuuli sen äänen.. (tai siltä se ainakin tuntui..) Tajusin, että hän oli todellisessa orgasmissa ja jatkoin ja jatkoin kunnes

aalto meni ohitse. Sen jälkeen ajattelin uudelleen työntyä hänen sisäänsä mutta taaskaan se ei onnistunut, hän nimittäin työnsi ja pakotti minut

istumaan ja samassa hän otti vehkeeni suuhunsa, pyöritteli terskaa kielellään ja välillä sukelsi sen niin syvälle kurkkuunsa, että tuntui pakottavalta

laueta suuhun mutta oli pakko pidättää, halusin hänen sisällensä kuitenkin vielä.. Jouduin keskeyttämään hänet hetken päästä ja asetin hänet

makuulle makuupetille, kiipesin päälle, suutelin ja hyväilin häntä, kostutin sormeni hänen edelleen niin kosteassa ja lämpimässä vaginassaan, työnsin

sormeni hänen suuhunsa ja kuiskasin, että tälle sinä maistut.. Se sai hänet aivan hulluksi.. Sitten vein kyrpäni hänen huulillensa ja hi..taas..ti sisälle..

Uuhh hän voihki ja samoin taisin voihkia myös minä, en muista, se oli niin hienoa niin hienoa että.. Liikuttelin itseäni hänen sisällään hitaasti ja työnsin

aivan pohjaan asti.. Sitten kovensin tahtia, taas hänen selkänsä kaartui ja tunsin puristavan sykkeen kyrvässäni ja ajattelin, että ei voi olla totta,

hän laukeaa taas!! Mutta niin siinä kävi ja se tuntui hyvälle... Sitten hän halusi vielä takaa ja sehän kävi minulle! Työntelin hänen pyllistäessään

itseänsä kyrpääni hänen sisäänsä ja katselin hänen pyöreätä ihanaa peppuansa ja se riitti.. Tunsin kourauksen pusseissani ja silloin lähti, tuntui että

pyörryn tai jotain, ihan mitä vain, nyt meikä lensi ja kovaa... Polttelimme sen jälkeen tupakat ja juttelimme ja kummatkin olimme hieman noloja, mutta

tyytyväisiä.. Juttelimme vielä ainakin pari tuntia Italian kesäisessä säkkipimeässä yössä. Sitten nukahdimme mutta samalla pedillä tällä kertaa, eli

seksin lisäksi saimme vielä läheisyyden koko yöksi..

Aamulla jatkoimme matkaa ylittäen Itävallan Insbrückin kautta ja ajoimme saksan läpi aina tanskan lauttarantaan asti jossa taas nukuimme jonkun

tunnin ja jatkoimme matkaa..

Kaikki kokemukset eivät olleet siinä vielä, jos haluatte voin kertoa vielä mitä tapahtui kun hänen siskonsa tuli hakemaan häntä helsingborgista

ruotsista??

6

8059

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timpe

      kerro lisää

    • Aku

      no anna tulla, taisit nussia niitä kumpaaki mut kerro pois

    • Scania

      Todella mukavaa luettavaa. Jatkahan

    • lolita

      tosi hyvä tarina, muistutan ite aika paljon tota tarinan tyttöä,mitä kuvailit..ja kostuin todella, kun ajattelin et olisin tollasessa käsittelyssä.. jatka samaan malliin...

      • Rekkamies

        Kiva, että tarina miellyttää, voin ehkä kirjoittaa jossain välissä jatkoakin, tai jonkin toisen kokemuksen,, Jos taas joku haluaa kysyä tästä reissusta lisää laita suoraan mailia [email protected] Kerron kyllä:)


    • pikkumursu

      mulle on tapahtunu suunnilleen noin,mutta suomessa,ja suomalaisen rekkakuskin kanssa,ja siitä kuskista tuli sen matkan jälkeen poikaystäväni(jatti avovaimonsa)...wau,mikä stoori...:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      523
      2654
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      57
      1089
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    Aihe