meillä

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 3 ja 1/2 vuotta. Viimeiset kaksi vuotta ongelmana on ollut se, että mieheltä ei tule. Seisoo komeasti ja koska vain, mutta ulosanti on huono. Alkuun syytimme mieheni aloittamaa lääkitystä, mutta nyt en enää tiedä. Olen huomannut, että en edes halua seksiä, hoidan homman mieluiten yksin. Viimeksi kun yritimme, oli se sellaista kaaosta että viimeisetkin halut menivät, todennäköisesti lopullisesti. Kaiholla muistelen ensimmäistä seurustelu vuottamme ja seksielämäämme. Haluaisin seksin olevan muutakin kuin pelkkää suorittamista ja väkisin yrittämistä, kaipaisin hellyyttä ja hyvänä pitämistä. Taitaa suhde kuivua kokoon. Pitäisi lähteä ja antaa miehelle mahdollisuus uuteen onneen, on hyvä mies. Ajattelin nyt kuitenkin vielä katsoa kesän yli ja tehdä päätökseni sitten. Mies kun ei saa sanottua mitä perkules haluaa, keskusteltu on.

T:haluton ja onneton
21093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miesesi masentunut tai stressaantunut? Se voisi selittää tuon...vai tarkoititko lääkityksellä juuri jotain mielialalääkkeitä?

No, parasta olisi kuitenkin kun keskittyisitte muunlaiseen hyväilyyn ja toistenne hellimiseen ja unohtaisitte toistaiseksi sen itse yhdynnän! Suorituspaineneet miehellä vain kasvavat, jos pitää yrittämällä yrittää sitä "loppuhuipentumaa"..

Tuleeko miehesi edes suuseksillä?

Äänestä

Itse en koskaan laukea yhdynnässä enkä myöskään suuseksissä.Omin käsin kyllä!Ihan normaalia se on miehilläkin vaikkakin ei läheskään yhtä yleistä kuin naisilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei äksönia ole kirjoitti:

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 3 ja 1/2 vuotta. Viimeiset kaksi vuotta ongelmana on ollut se, että mieheltä ei tule. Seisoo komeasti ja koska vain, mutta ulosanti on huono. Alkuun syytimme mieheni aloittamaa lääkitystä, mutta nyt en enää tiedä. Olen huomannut, että en edes halua seksiä, hoidan homman mieluiten yksin. Viimeksi kun yritimme, oli se sellaista kaaosta että viimeisetkin halut menivät, todennäköisesti lopullisesti. Kaiholla muistelen ensimmäistä seurustelu vuottamme ja seksielämäämme. Haluaisin seksin olevan muutakin kuin pelkkää suorittamista ja väkisin yrittämistä, kaipaisin hellyyttä ja hyvänä pitämistä. Taitaa suhde kuivua kokoon. Pitäisi lähteä ja antaa miehelle mahdollisuus uuteen onneen, on hyvä mies. Ajattelin nyt kuitenkin vielä katsoa kesän yli ja tehdä päätökseni sitten. Mies kun ei saa sanottua mitä perkules haluaa, keskusteltu on.

T:haluton ja onneton

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu