Tietoa

Päiväkodin perustehtävä on antaa lapselle turvallinen
> hoito ja hoiva sillä aikaa, kun vanhemmat ovat työssä
> tai opiskelevat.
>
> Tässä keskustelussa on tuotu esiin ongelmissa olevien
> perheiden vaikeudet. Hallituksen tavoite on hoitaa
> ongelmat kokonaisvaltaisesti, vai voiko joku
> lastentarhanopettaja todistaa, että esim.
> alkoholistiperheen lapsen ongelmat on ratkaistu
> sillä, että on kokopäiväinen päiväkotipaikka?

Tuohon et saa keneltäkään lastentarhanopettajalta julkisia perusteluja, koska asiat ovat salassapidettäviä, mutta käy lukemassa Varhaiskasvatuksen sivuilta päiväkotien tavoitteista ja tehtävistä, ovat julkista tietoa, niin sitten asia voi selventyä.

> Poikkeustapaukset pitää ratkaista kokonaisvaltaisesti
> perhekohtaisesti, eikä työntämällä lapsi päiväksi
> hoitoon ja kuvittelemalla, että tilanne on hallussa.

Kaikki mainitsemasi tapaukset ratkaistaan jo nyt kokonaisvaltaisesti ihan ammatin ja toimenkuvan puitteissa, eikö hallitus ole asiasta tietonen, vaikka niin on toimittu jo lastentarhojen perustamisesta 1888 lähtien?
>
> Köyhät, työttömät ja yksinhuoltajat: Yhden luukun
> periaate tarkoittaa sitä, että jos tulot ovat liian
> pienet elämiseen, tilanne todetaan yhden kerran
> yhdellä luukulla ja sen perusteella saa
> toimeentulotukea ja kuuluu siihen erityisryhmään,
> jolle kokopäivähoito on maksuton.

jos se ns. 0-maksu annetaan ei se vielä ole toimeentukipäätös, joka haetaan sosiaalitoimesta, mutta jotta ei samaa asiaa jouduttaisi pyörittämään kunnan sisällä ihmiseltä toiselle ja käsittelemään uudelleen, merkataan maksulappuun summaksi 0, niin sosiaalitoimen ei tarvitse sitä uudelleen käsitellä, säästyy työaikaa ja tulee kunnalle halvemmaksi!

Hyvin sanottu!
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tämän jutun joka palstalle.
Tarkistappas varuilta ettei kukaan jää tietokuoppaan.

Äänestä
  • tähän sitten historiaa lisäksi!



    Suomeen lastentarha-aate tuli jo 150 vuotta sitten, kun Uno Cygnaeus perusti Jyväskylän seminaariin lastentarhan, mutta se lakkautettiin Cygnaeuksen kuoleman jälkeen vuonna 1889. Varsinaisesti lastentarhatoiminnan vakiinnutti Suomeen Hanna Rothman ja Elisabeth Alander. Rothman perusti ensimmäisen kansanlastentarhan Helsinkiin vuonna 1888. Myös Ruotsissa modernin esiopetuksen lähtökohtana pidetään fröbeliläistä lastentarhaliikettä, joka levisi Ruotsiin 1800-luvun loppupuolella. Sekä Suomessa että Ruotsissa 1800-luvun lopulla alkanut lastentarhaopettajien koulutus toteutettiin Fröbelin kasvatusajattelun pohjalta. Ensimmäiset opettajat opiskelivat Saksassa Fröbelin vaikutuspiirissä.

    Ebeneser-säätiö (ent. Hanna Rothmanin ja Elisabeth Alanderin laitokset -säätiö) edustaa maassamme varhaiskasvatuksen ja lastentarhanopettajakoulutuksen historiaa. Hanna Rothman aloitti pohjoismaiden ensimmäisen kansanlastentarhan vuonna 1888 ja yhdessä Elisabeth Alanderin kanssa lastentarhanopettajien koulutuksen Sörnäisten kansanlastentarhassa vuonna 1892.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokoomukselle! kirjoitti:

Päiväkodin perustehtävä on antaa lapselle turvallinen
> hoito ja hoiva sillä aikaa, kun vanhemmat ovat työssä
> tai opiskelevat.
>
> Tässä keskustelussa on tuotu esiin ongelmissa olevien
> perheiden vaikeudet. Hallituksen tavoite on hoitaa
> ongelmat kokonaisvaltaisesti, vai voiko joku
> lastentarhanopettaja todistaa, että esim.
> alkoholistiperheen lapsen ongelmat on ratkaistu
> sillä, että on kokopäiväinen päiväkotipaikka?

Tuohon et saa keneltäkään lastentarhanopettajalta julkisia perusteluja, koska asiat ovat salassapidettäviä, mutta käy lukemassa Varhaiskasvatuksen sivuilta päiväkotien tavoitteista ja tehtävistä, ovat julkista tietoa, niin sitten asia voi selventyä.

> Poikkeustapaukset pitää ratkaista kokonaisvaltaisesti
> perhekohtaisesti, eikä työntämällä lapsi päiväksi
> hoitoon ja kuvittelemalla, että tilanne on hallussa.

Kaikki mainitsemasi tapaukset ratkaistaan jo nyt kokonaisvaltaisesti ihan ammatin ja toimenkuvan puitteissa, eikö hallitus ole asiasta tietonen, vaikka niin on toimittu jo lastentarhojen perustamisesta 1888 lähtien?
>
> Köyhät, työttömät ja yksinhuoltajat: Yhden luukun
> periaate tarkoittaa sitä, että jos tulot ovat liian
> pienet elämiseen, tilanne todetaan yhden kerran
> yhdellä luukulla ja sen perusteella saa
> toimeentulotukea ja kuuluu siihen erityisryhmään,
> jolle kokopäivähoito on maksuton.

jos se ns. 0-maksu annetaan ei se vielä ole toimeentukipäätös, joka haetaan sosiaalitoimesta, mutta jotta ei samaa asiaa jouduttaisi pyörittämään kunnan sisällä ihmiseltä toiselle ja käsittelemään uudelleen, merkataan maksulappuun summaksi 0, niin sosiaalitoimen ei tarvitse sitä uudelleen käsitellä, säästyy työaikaa ja tulee kunnalle halvemmaksi!

Hyvin sanottu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu