Eilen illalla koin sellaista, jota ennen en ole kokenut. Lähdin jatkoille kahden tutun pojan kanssa. Tiesin lähtiessäni, että tästä ei hyvää seuraa, mutta lähdin kuitenkin. Pojat kysyivät, olenko ollut koskaan kahden pojan kanssa yhtäaikaa ja haluaisinko ottaa heiltä suihin. Olin juonut sen verran viiniä, että estot olivat tyystin poissa ja päätin antaa heille haluamansa. Imin vuorotellen molempia, heidän seistessä edessäni, kunnes toinen sanoi tulevansa ja käski avata suuni. Olen ennenkin ottanut spermat suuhun, joten tottelin kiltisti. Toni (nimi vaihdettu) laukesi suuhuni ja kielsi nielemästä niin kauan, ennen kuin Mikakin olisi tullut suuhuni. Mika runkkasi itseään ja pidin suuta auki hänen edessä. Hetken päästä Mikakin laukesi suuhuni. Sen jälkeen he käskivät nielemään. Spermaa oli muuten paljon ja teki todella vaikeaa saada kaikki alas. Oli vaan aika outo ja jännittävä olo odottaa suu auki Tonin katsellessa vieressä. No, sain kyllä itsekin tyydytyksen sen jälkeen. Voi kuitenkin olla, että ei vähään aikaan liikuta samoissa paikoissa. Sen verran nolostunut olen.
Mietin vaan, et onko jollekin toiselle tytölle sattunut samalla lailla, vai käykö näin vain pornoleffoissa? Kertokaa.
Otin kahdelta suihin
11
12962
Vastaukset
- Kundi -73
Olet kyllä aika mahtava gimma, ei voi muuta sanoa...
Olen itse ollut mukana kun yhden kaverin kaa naitiin doorista opiskeluaikoina. Lopussa laukesin hänen suuhunsa ja kaverini ruiskutti hänen selälle melkein yhtäaikaa... Tyttö oli kyseisetä lopputuloksesta aivan hurmiossa ja sai jonkinasteisia värähtelykohtauksia.
Ei ollut havaittavissa seuraavana päivänäkään mitään nolostumisoireita hänellä, koska meidän kämpän kolmas tyyppi teki silloin hänen kanssaan privaattipanot :=P
Hyvää kevättä kaikille. - Ukko
Eukko otti neljältä -tulin nääs sillion baarista!
ei muuten nielly vaan meni sylkemään veskiin (ei haitannu mua)! - evej
toivottavasti et saanut klamydiaa suuhusi! Suusta paranee huonosti hiivatkin, saati sitten muut pahemmat oliot! Mutta kauheen kiva, kun oikein jutun kirjoitit aiheesta. Ole ylpeä itsestäsi..ei vissiin moni "saa" suuhun..
:)))- Danny
...tähän voisi ladella lukemattoman määrän asioita, miksi mielihyvän tuottaminen toiselle kannattaa lopettaa jo terveydellisistä syistä.
Naisenhan on paljon vaikeampaa pitää hygieniansa kunnossa jo fyysisistä syistä, ja siellä muhii mitä hurjempia mikrobeja...pahasta hajusta sen tietää heti.
Danny - Anonyymi
hyvä kirjoitus . ota multa suihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hyvä kirjoitus . ota multa suihin.
Hyi saatana kukkakaali molo
- no niin
toivo ettet saanut hiviä !!!
- Anonyymi
ois kiva tavata ja ottaa mun kullin suihin. jees
- Anonyymi
Painu niuvanniemeen pipipää jees
- Anonyymi
Vuonna 1977 syntynyt nainen tekee noin 26v iässä.
- Anonyymi
Ei kait tuo ap, juttu mitään heviä ole. Mutta tuplapano voi olla jo todella heviä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1932430- 581325
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871078Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059- 971049
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221038Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982