Hei!
Olisi kiva kuulla muiden isovanhempien mielipiteitä seuraavasta:
Olen ollut koko raskauden ajan niin väsynyt kuin voi ihminen olla,minulla on jo kaksi lasta...on ollut todella vaikeita hetkiä,olen lysähtänyt lattialle itkemään useaan kertaan ja on tuntunut etten jaksa enää hetkeäkään...itsekseni olen näistä selvinnyt ja nyt olo on jälleen sama,en tiedä mitä tehdä,mies on paljon pois kotoa töiden takia.Ketään muuta mahdollista auttajaa ei ole kuin äitini,jolle taas tänään soitin pahaa oloani-hän vain sanoo "semmoista se on itse kullakin välillä " eikä ota senkummemmin kantaa,ei koskaan sano että ottaisi lapset vaikka yhdeksi yöksi hoitoon että saan levätä...mitä mieltä te olette?Auttaisitteko jos oma lapsenne soittaisi?
Olisi kiva kuulla muiden isovanhempien mielipiteitä seuraavasta:
Olen ollut koko raskauden ajan niin väsynyt kuin voi ihminen olla,minulla on jo kaksi lasta...on ollut todella vaikeita hetkiä,olen lysähtänyt lattialle itkemään useaan kertaan ja on tuntunut etten jaksa enää hetkeäkään...itsekseni olen näistä selvinnyt ja nyt olo on jälleen sama,en tiedä mitä tehdä,mies on paljon pois kotoa töiden takia.Ketään muuta mahdollista auttajaa ei ole kuin äitini,jolle taas tänään soitin pahaa oloani-hän vain sanoo "semmoista se on itse kullakin välillä " eikä ota senkummemmin kantaa,ei koskaan sano että ottaisi lapset vaikka yhdeksi yöksi hoitoon että saan levätä...mitä mieltä te olette?Auttaisitteko jos oma lapsenne soittaisi?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minulla on aina ollut sellainen ongelma, että en ole halunnut turvautua äitiini, koska olen epäillyt, että hän ripustautuu minuun liikaa tai saa jollakin tavalla valtaan ylitseni. Ja tietysti on myös niin, että hän ei ole koskaan tarjonnut minulle mitään silloin kun sitä olisin eniten apua tarvinnut.
Mutta äidit eivät aina ole valmiita tarjoamaan palveluksiaan (onneksi - kaikenlaisista liikaa tyrkyttäytyvistä äideistäkin on kuultu). Mutta jos todella oikeasti haluaisit saada levätä - niin mikä sinua estää sanomasta äidillesi suoraan, että toivoisit hänen hoitavan sinun lapsiasi - yön yli tai mikä nyt sitten on riittävää - jotta sinä saisit kerrankin rauhassa nukkua.
Minä olisin aikoinani maksanut moisesta mahdollisuudesta mitä hyvänsä. En sitä vain äidiltäni osannut pyytää.
toimivani noin. Autan muitakin kuin omia lapsiani tuollaisissa tilanteissa kuten muissakin, kun apua tarvitsevat. Teen sen pyytämättäkin jos tiedän, että apua tarvitaan ja toinen on väsynyt.
Jos kysymyksessä olisi oma tyttäreni tai miniäni, rientäisin oitis apuun ja tekisin voitavani.
Mikä sen mieluisampaa mummulle kuin hoitaa lapsenlapsiaan ja näin auttaa myös omia lapsiaan.
Minä olen isoäiti, enkä saa tavata edes lapsenlapsiani, vaikka haluaisin olla apuna ja auttaa. Olen ratkaissut ongelman siten että hoidan ja auttelen vieraiden ihmisten lapsia. He ovat tyytyväisiä ja minusta on mukava olla apuna ja tuntea itseni tarpeelliseksi.
Siksipä ehdotukseni onkin, hanki itsellesi tukihenkilöksi varamummo. Sellaisia voit kysyä esim. seurakuntasi vapaaehtoistoiminnasta diakoniatoimistosta. Ja vihjeeksi vain, ne seurakunnan vapaaehtoiset eivät tyrkytä uskonasioitaan, ja voithan mainita varamummoa kysyessäsi, että haluat ei uskontoa tyrkyttävän henkilön.
Voimia ja jaksamista sinulle sekä *halaa*.
ymmärrä vihjailujasi. Silloin sinun täytyy kertoa hänelle, että haluat hänen auttavan.
Äidilläsi on oma historiansa; teidän välinen suhteenne on oma lukunsa, sinun nykytilanne ja äidin nykytilanne kaksi eri asiaa, ja monet asiat riippuvat monista muista.
Itselläni on kaksi aikuistumisikäistä tytärtä. Vanhempi on jo muuttanut luotani, ja hänen kanssaan kovasti haetaan niitä rajoja joiden puitteissa häntä hänen mielestään saa auttaa, niitä joiden puitteissa minä kykenen auttamaan, ja niitä joiden puitteissa haluaisin auttaa... Kuulostaako monimutkaiselta? Esim. hän valitsee vuokra-asunnon, jonka vuokra on niin kallis, että hän joutuu elelemään muuten nälkärajoilla, että saisi asuntonsa vuokran maksettua. Autan jonkin verran, mutta en mitenkään voi ruveta maksamaan hänen vuokraansa. Voin ostaa ruokakassin, mutta en välttämättä maksa häntä hänen toivomilleen festareille (siis sen muun rahallisen avun lisäksi, jota hän jo saa). Voin olla mieltä hänen valinnoistaan esim. työn, huvittelun ja levon rytmityksen suhteen, mutta olen oppinut että neuvoni eivät ole erityisen tervetulleita, joten on viisasta olla vaiti. Välillä tyttäreni suuttuu minulle, mutta yleensä ymmärtää perusteluni.
Tyttärelläni ei ole vielä lapsia, sen sijaan mieheni kummallakin lapsella sellaisia on. Lapsenlapset ovat meillä toisinaan yötä, jos miehen lapset ovat sellaista pyytäneet, ja meille sopii (tai ainakin toiselle sopii). Aina ei sovi. Olemme kumpikin vielä työelämässä, olemme hoitaneet lapsemme heidän ollessaan pieniä, ja kummallakin meillä on omat sairautemme ja kremppamme ja väsymyksemme, jotka ikä tuo, ja joita emme välttämättä kuvitelleet mahdollisiksi 20-30-vuotiaina. Niin se vain on että vanha kroppa ei sitten kestä senkään vertaa kuin nuori.
Kun minun lapseni olivat pieniä, sain apua jos ymmärsin sitä pyytää. Pyytäminen ei ollut helppoa. Halusin kunnioittaa sekä omaa itsenäisyyttäni että vanhempieni ja appivanhempieni oikeutta omaan rauhaan. Apua ei juuri evätty silloin kun sitä pyysin.
Jos pyytäisit äidiltäsi. Et varmaan voi olettaa että hän olisi sinun automaattinen ajatustenlukijasi ja tarpeittesi välitön tyydyttäjä nyt enää, kun omista vauva-ajoistasi on jo aikaa. Pelkäätkö ehkä että avun pyytäminen nostaa keskustelua tai ainakin ajatuksia siitä, missä määrin itse olet ollut osallinen siihen miten asiasi nyt ovat: työsidonnainen poissa oleva mies, kaksi pientä ja kolmas tulossa. Tietenkin oletkin osallinen, mutta minusta äitisi sanoo kovin viisaasti että semmoista se on joskus itse kunkin kohdalla. Hänellä lienevät syynsä sanoa noin; omat kipunsa ja väsymyksensä. Apua voi silti aina pyytää; jos ei toiselle sovi, hän sen toivottavasti voi sitten myös sanoa.
että tyttäreni ja miniänikin aina väsyessään soittaisivat minulle ja pyytäisivät apua ja tekisin sen mihin kykenen, haluaisin tehdä enemmänkin. En odota palkkiota enkä vastavuoroisuutta. Kaikki hyvä mitä toiselle teemme siirtyy hyvänä eteenpäin edelleen jollekin muulle. Muistan itsekin väsyneeni ja olisin tarvinnut silloin muiden apua.
Tiedän tilanteen. Oma äitini haukkui koko ajan. Yksin sain hoitaa lapseni vieraassa maassa. Puhu kunnan kanssa ja pyydä sieltä kotiapua.
Vaikka en itse ole saanut vuodatukseni takia apua niin kyllä minä hakisin lapset hoitoon että lapseni saisi levätä. Tietenkin jos olen matkoilla,asuisin kaukana,töissä,tai kipeä niin en voisi ottaa mutta muuten kyllä aina. Kun sitä itse muistaa miltä tuntu itkeä lattialla.
Lapseni odottaa viimeisillään kolmatta lastaan.Vein juuri lapsenlapset tänään kotiinsa,olivat minulla yökylässä.Vanhemmilla ei ollut mitään menoa,halusin vain antaa heille kaksinoloaikaa,kun se kolmaskin kohta tulee.Ennen lapsenlapsia jo sovittiin tyttären kanssa,että jos joku tulevista lapsenlapsista on koliikkivauva,niin menen jonkun yön valvomaan,jo s täysin alkavat uupua.Koliikkivauvoja eivät olleet,mutta joskus on kiva hiukan antaa vanhemmille omaa aikaa ja helpotusta.
Kyllä se niin on että sen verran niitä lapsia tehdään, että jaksetaan ne hoitaakin. Olet sitten päättänyt tehdä vielä kolmannen vaikka voimasi eivät riitä. Hae apua muualta, maksamalla. Turha syyttää äitiäsi, ehkä hän ei vain jaksa.
samanlainen vastaus kuin sinä jo olet näköjään kirjoittanut. :)
huono omatunto siitä, kun huomaa kasvattaneensa tyttärestään sellaisen ressukan joka ei pärjää parin mukulan kanssa vaikka niitä osaa väsätäkkin ja lisää tulee!
Minulla ainakin olisi.
Sorry.
ihmettelen teidän kommentteja.Nykyään ei saisi puolella sanallakaan valittaa,että nyt väsyttää ja apua ei saa pyytää edes hetkellisesti.Hoida itse,kun olet niitä hankkinutkin.Näinkö se tosiaankin menee.Olin raskausaikoina todella huonovointinen.Joten olisin vaan saanut hankkia sen yhden ja ainokaisen,jos kerran olin huonossa kunnossa raskausaikana.Meillä on pientä apua totuttu antamaan,kun huomataan,että toisella on hiukan raskasta.Olen saanut sitä itse ja aion antaa(olen antanutkin) sitä omille lapsille,kun olen olettanut olevan pientä tarvetta siihen.Ja voiko kukaan olla täydellisen varma tulevasta koskaan.Voi tulla ero tai vaikka mies kuolla.Silloinkin pitää vaan aina jaksaa hammasta purren pyytämättä yhtään apua,kun on ne lapset hankkinut.Ehkä ei sitten kannata hankkia ollenkaan lapsia,ei edes sitä ensimmäistä,varmuuden vuoksi.
sisältä, miten jaksaa oksetti tai ei oli väsynyt tai ei.
Toiset valittaa ja heittäytyy surkeiksi martyyreiksi.
Toiset taas meneevät vaikka läpi harmaan kiven hampaat irvessä.
Kummallakohan mahtaa olla jälkeen päin parempi olo?
Kummankohan läheisillä on parempi olo?
Ehkä lähtee pään sisältä.Tarkoitin vain,että toisilla saattaa olla hyvin paljon rankempaa kuin toisilla.Tiedän sen miltä tuntuu raahata itsensä töihin ja oksennella yli puolet työpäivästä viikosta toiseen.Ompelukonekin siirrettiin vessan oven viereen että on helpompi mennä oksentamaan.Ja jos aletaan neuvolassa miettiä,että jos pitäisi sairaalaan laittaa,mutta kun on vaan jaksettava,kun raskaushan ei ole sairaus vaan itse hankittu olotila.Joskus siis ehkä me naiset voisimme olla toisillemme hiukan armollisempia,vai kuinka?
sisältä se armollisuuskin lähtee... toisilla sitä on, toisilla ei... ehkä itse kuulun niihin "armottomiin", koska olen selvinnyt täysissä ruumiin ja sielun voimista tähän päivään, jolloin minun on vihdoinkin hyvä olla.
Lähipiiri siinä siunaili sivussa kuinka jaksan kaiken ja osa tarjosi apuaankin, mutta en halunnut sekoittaa muiden ihmisten elämiä omilla ja itse hankituilla murheillani.
Enkä ole katunut päivääkään, että menin kuin läpi harmaan kiven hammasta purren! Olen tyytyväinen itseeni ja varmasti lähipiirikin siihen, että päästin heidät niin helpolla.
Jäljestä päin kun ajattelee, en tiedä kuinka jaksoin kaiken mitä jouduin läpi käymään... ehkä sitä vaan nuorena jaksaa! :)
Kirjoitat "Ketään muuta mahdollista auttajaa ei ole kuin äitini,..."
Soita kunnan kotipalveluun / perhetyöhön (millä nimellä sitten onkin tiedän kunnassa) ja kerro tilanne. palvelu on tarkoitettu kaikille perheille - ei esim. sos.luokan mukaan.