En ole hevimusiikin asiantuntija, mutta levyhän on mielestäni HEVI. En odottanut kaikkien puheiden ja muiden supatusten perusteella näin heviä vaan jotain vähän Hear my callin tapaista 80-luvun sukkahousuheviä. Tykkäsin kuitenkin kovasti tästä. Our beastissä Arin äänessä soi pienoinen piru... erittäin hyvä. Angels are callin taas on tuskaa täynnä. Täytyy kuunnella vielä tänään kerran kuulokkeilla, jotta saisi kaikki irti. Ei luulis truuhevareiden olevan pahoillaan siellä saunassa, kyllä tän pitäis riittää, örinähevi sitten erikseen
Hevimpi
kuin odotin
6654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä lauseesi kertoo kaiken:
"En ole hevimusiikin asiantuntija, mutta levyhän on mielestäni HEVI"
Ei tuo levy kyllä oikeeta heviä ole nähnytkään. Vähän sellaista "sukkahevi-humppaa", mutta kyllähän sitä ihan kuuntelemaan pystyy.
olekaan, mutta kyllä minä koko ikäni heviä kuunneelleena voi sanoa, että tämä on heviä. Heviäkin on niin montaa erilaista tyyppiä ja jokainen meistä sukankuluttajista tykkää erilaisesta. Ei pidä olla niin kapeakatseinen ettei kuuntele tai hyväksy mitään oman musiikkimakunsa ulkopuolelta. Kuuntelen mielelläni musiikkia missä on rikas äänimaailma ja siihen kuuluu hevistä, Queenistä Black eye peachiin... Avarakatseisuutta, you know
vitun maku mitä tää Arin levyn musiikki on jonkun "truun" mielestä. Mä oon kuunnellu 80-luvun alusta lähtien heviä, mutta skipannu sujuvasti noi trashit, deadit, blackit sun muun paskan, ja mun old school hevimääritelmään tää mahtuu mainiosti, ja on vitun hyvä levy. Kiva kuulla oikeeta laulua ja kunnon melodioita eikä mitään örinää.
Miten musiikista tai hevistä tulee muka uskottavampaa, jos vokalisti ei osaa laulaa, vaan örisee? Jos näin on, pitäkööt perkuleet hikiset hevinsä. Ari pistää määritelmät uusiksi. Minulle on ihan sama, vaikka Arin levy määriteltäisiin Siionin virsiksi. Kuunnelkoot örinöitä ne, jotka niistä nauttivat. Arin laulu ja äänenkäyttö on niin mielettömän vaivatonta ja ihmeellistä, että ei ihme että örisijät jäävät...örisemään.
Rajojen rikkojat, pioneerit ja uudistajat ovat tulevaisuudessa legendoja, joita vastustetaan alussa kaikin voimin, mutta myös ihaillaan vielä enemmän. Näin on aina ollut ja näin on oleva.
"levyhän on mielestäni HEVI"
Heh hehhh hehhh hehehhh...
- naurunhan sanotaan pidentävän ikää :D
Toinen asia sitten on, että pidentääkö paskanen nauru kenenkään ikää. Ainakin vastapuolen kannattaa antaa sen mennä ohi tyhjyyteen, josta se on tullutkin.