Olen viikolla 34 ja koko ajan enemmän vaan tuntuu siltä, että ahdistaa koko lapsen tulo. Välillä olen jopa iloinnut lapsesta, mutta nyt tuntuu, etten ole yhtään innoissani tulevasta vauvasta. Miehen kanssa on välillä TODELLA raskasta ja vaikeaa, enkä nyt väitä että vika olisi yksin miehessä. Riidellään tosi paljon ja tuntuu että hän ei osaa suhtautua alakuloisuuteeni joka välillä on lähinnä vihaa tai kiukkua joka yleensä loppuu itkuun. Alkoholin suhteen olen raskausaikana ollut hyvin kielteinen ja siitä ongelmamme osittain johtuvatkin.
Anyway, nyt tuntuu siltä, että tässä olen yksin vastuussa vauvasta kun mies ei ole mukana, vaikka on mukana. Mieheni aalunperin enemmän lapsesta on puhunutkin ja tuntui niin olevan valmis ja halusi kovasti lasta. Nyt itse saan kaiken järjestellä ja lapsen synnyttyä hoitovastuu on aluksi suurelta osin äidillä. Mies on aikonut hoitaa saman verran kuin minäkin lasta, mutta eipä tuo varman aluksi ole edes mahdollista. Vannoi hän ennen raskautta myös sen, ettei aio juoda sitten kun odotan - toisin kävi.
Tuntuu sinänsä typerältä valittaa kun joukossamme on isättömienkin lasten äitejä.
Jotenkin haluaisin kuitenkin tietää, millaista kohtelua olette puolisoltanne saaneet ja millaista kohtelua odotatte mieheltänne? (Minusta tuntuu siltä, että mitään ei tapahdu vaikka kuinka asiasta puhuttaisiin ja kertoisin nätisti mitä toivon häneltä.. lähinnä sitä olkapäätä)
Anyway, nyt tuntuu siltä, että tässä olen yksin vastuussa vauvasta kun mies ei ole mukana, vaikka on mukana. Mieheni aalunperin enemmän lapsesta on puhunutkin ja tuntui niin olevan valmis ja halusi kovasti lasta. Nyt itse saan kaiken järjestellä ja lapsen synnyttyä hoitovastuu on aluksi suurelta osin äidillä. Mies on aikonut hoitaa saman verran kuin minäkin lasta, mutta eipä tuo varman aluksi ole edes mahdollista. Vannoi hän ennen raskautta myös sen, ettei aio juoda sitten kun odotan - toisin kävi.
Tuntuu sinänsä typerältä valittaa kun joukossamme on isättömienkin lasten äitejä.
Jotenkin haluaisin kuitenkin tietää, millaista kohtelua olette puolisoltanne saaneet ja millaista kohtelua odotatte mieheltänne? (Minusta tuntuu siltä, että mitään ei tapahdu vaikka kuinka asiasta puhuttaisiin ja kertoisin nätisti mitä toivon häneltä.. lähinnä sitä olkapäätä)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samoja tuntemuksia täälläkin. Ei ole helppoa katsella vierestä kun mies juo. En siis tarkoita ylenpalttista ryyppäystä vaan paria olutta saunan jälkeen. En ole koskaan pitänyt oluesta ja kun hajuaisti on noin kymmenkertainen normaalitilaan verrattuna, ahdistaa paljon. Mielialani heittelevät ja varmasti en ole niitä helpoimpia.
Olen huomannut, että alakuloisuus tulee aaltoina ja menee sitten ohi. Hoitovastuu valitettavasti jää usein äidille johtuen imetyksestä ja lapsen turvallisuudentarpeesta. Tästä on "keskusteltu" meilläkin järkevästi ja välillä purkauksin. Todennäköistä on, että tuleva isä ei ole käsittänyt kuinka rankkaa sinulla on. Silloin kun ei masenna ja asiat ovat omalta osaltasi hyvin, koita jäsennellä paperille mitä tarvitset/haluat isältä. Ei ole helppoa hänenkään olla ajatuksenlukijana. Tiedän, ettei kukko käskien laula, mutta jos miehelläsi on joku lista, johon voi tukeutua (ovat nimittäin usein unohtelevaista sorttia) niin voi tilanne helpottua. Usein lapsen syntymä kuulemma kuitenkin kasvattaa isää ja äitiä vastuullisuuteen. Todennäköisesti isä vain haluaa ottaa irti kaiken näistä viimeisistä unettomista öistä ja sponttaaniuden ajoista.
Keskustele myös neuvolassa mielialasi ailahtelusta. Jos se on kovin rankkaa, voi kyseessä olla raskausajan masennus. Joskus pelkkä valituskierros ystävillekin auttaa asiaa. Tsemppiä!
ihan normaaleja tuntemuksia. Mä odotan kolmatta vauvaa, joka syntyy elokuussa. Ekaa odottaessa olin myös erittäin kielteinen alkoholin suhteen. Nyt ei paljon paiski, kun kerran kyse on vain saunaoluesta. Itsekin olen sitten ottanut alkoholittoman siiderin. Mies muuten hoitaa hyvin lapsia ja osallistuu arkeen sen minkä työreissuilta kerkiää.
Välillä on itselläkin sellainen tunne, että tekisi mieli tehdä abortti, vaihtaa henkilöllisyyttä, vaihtaa kaupunkia, hankkia työpaikka (olen siis hoitovapaalla) ja aloittaa kaikki alusta jossain muualla ja katkaista siteet kaikkeen entiseen. Mut nää on niitä tuntemuksia, mitkä menee pois hetken päästä. Ne on niitä hormooni juttuja. Täytyy vaan yrittää ajatella positiivisesti. Eipä tästä niin vaan lähdetä. Ja kannattaa puhua niistä tuntemuksista ystäville ja sukulaisille ja ennen kaikkea sille omalle miehelle. Ja sanoa sille miehelle ihan oikeesti, et nyt tuntuu niin kuin olis jotain raskausajan masennusta. Se voi johtua väsymyksestä, vitamiinien puutteesta, raudan puutteesta, huomion puutteesta jne..
Mut se tuntuu olevan raskaana olevan äidin osa. Ei se mies tule koskaan ikimaailmassa ymmärtämään mitä on olla raskaana ja sellaisessa hormonimyllerryksessä. Mies saa korkeintaan osansa meidän naisten kiukuttelusta. Mutta ymmärrystä tätä asiaa kohtaan ei varmasti koskaan saada.
Joten yritetään selvitä raskausajasta ja yritetään ajatella positiivisesti. Syytetään vaan niitä typeriä hormoneja. Vauva-aikakaan ei varmasti tule olemaan helppo, kun sillä miehellä ei ole sitä tissiä. Ja taas ollaan hormonien armoilla. Mutta ei sitä kestä ikuisesti.
Hyvää odotusaikaa! Älkää olko liian ankaria miehillenne. Ne on vaan miehiä, ei ne ymmärrä miltä tuntuu olla raskaana.