KANSANÄÄNESTYS

Presidentin viran lakkauttamisesta!
Turhia kuluja karsitaan joka kunnassa muutenkin.
Myös valtion hallintoa syytä uudistaa ( = supistaa).
Samalla kun lähtee maaherrat ja läänit, joutaa lopettaa presidentti kanslioineen linnoineen.
Pääministeri Ulkoministeri riittää vallan
hyvin. Nykyisellään pressa on kun finni otsassa,
harmillinen ja hävettävä kakkoslautasineen. Silti julmetun kallis ylläpitää.
4389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Halosen kauden jälkeen perustuslakia muutetaan niin, että presidentti-instituutio lakkautetaan ja jokaiselle ministerille valitaan varahenkilö. Lisäksi ministerien valtaoikeuksia lisätään ja edustusmäärärahoja kasvatetaan.
Tähän ei tarvita erikseen kansanäänestystä. Jää sitten kansan vaikutusmahdollisuudet vähemmälle "edustuksellisessa demokratiassa". Poliittinen eliitti saa sitten päättää lopuistakin asioista ohi kansan mielipiteen.

Äänestä
  • kansan mielipidettä tää nykyinen toteuttaa???
    Sitäpaitsi kansa valitsee kansanedustajat, sehän ON demokratiaa. Vai luuletko oikeesti ettei presidentti kuulu eliittiin? Vapautus veroista, ruhtinaallinen palkka ja eläke, ilmaiset lounaat, asumiset, matkat ,vaatteet, palvelijat.
    Vastuuta ei mistään.
    Mitä semmonen on muuta kuin elitismiä?
    Ei paljon tajua tavallisen kansan elämästä.
    Joutaa pois..

    Äänestä

  • muutosta tarvitaan kirjoitti:

    kansan mielipidettä tää nykyinen toteuttaa???
    Sitäpaitsi kansa valitsee kansanedustajat, sehän ON demokratiaa. Vai luuletko oikeesti ettei presidentti kuulu eliittiin? Vapautus veroista, ruhtinaallinen palkka ja eläke, ilmaiset lounaat, asumiset, matkat ,vaatteet, palvelijat.
    Vastuuta ei mistään.
    Mitä semmonen on muuta kuin elitismiä?
    Ei paljon tajua tavallisen kansan elämästä.
    Joutaa pois..

    tehtäviinsä, siinä on ero. Kansa valitsee kansanedustajat ja presidentin, mutta ei ministereitä, jotka käytännössä tekevät kaikkein tärkeimmät päätökset. Puoluetoimistot valitsevat käytännössä ministerit. Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja.
    Ministerien valtaa ei pidä enää kasvattaa.

    Äänestä

  • ministereitä kirjoitti:

    ei-kansanedustajaa on tällä hetkellä ministerinä???
    Teoreettista soopaa toi on.
    Suurin osa ministereistä on aina myös kansanedustajia = kansan valitsemia.
    (Virkamieshallitukset kuuluu poikkeusoloihin)
    Presidentti-instituutio on jäänne menneestä.
    Hiton kallis jäänne joka ois syytä poistaa.
    Länsimainen demokratia on huono ja puutteellinen hallitsemismuoto...parempaa vaan ei oo keksitty!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Neuvoa antava sitova kirjoitti:

Presidentin viran lakkauttamisesta!
Turhia kuluja karsitaan joka kunnassa muutenkin.
Myös valtion hallintoa syytä uudistaa ( = supistaa).
Samalla kun lähtee maaherrat ja läänit, joutaa lopettaa presidentti kanslioineen linnoineen.
Pääministeri Ulkoministeri riittää vallan
hyvin. Nykyisellään pressa on kun finni otsassa,
harmillinen ja hävettävä kakkoslautasineen. Silti julmetun kallis ylläpitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu