Nyt on pakko antaa julkista palautetta siihen, millaista "palvelua" transtukipisteeltä saa. Kuten täällä viestejäni lukeneet ovat varmaankin arvanneet, ainakin meidän parisuhteemme tarvitsee tämän asian käsittelyyn asiantuntijaapua. Ja joka puolelta - myös siis trad. perheterapiapuolelta - meitä on ohjeistettu transtukipisteeseen jonka pitäisi olla se paikka joka tähän asiaan on paneutunut.
Ja oi ja voi, kyllähän se on paneutunut. Miehen kohdalla prosessi eteneekin miestä tyydyttävällä tavalla. Joka ikinen kerta astutaan yksi askel lisää transvestiitin karriäärillä. Vaikka olenkin oikeasti iloinen siitä että miehen elämä näyttää olevan paljon mukavampaa ja hän huokuu iloa ja riemua tämän asian tiimoilta on kuitenkin sanottava, että ihan samaan ei tuosta perhetyöstä ole.
Ensinäkin perhetyössä tuntuu koko homma pyörimään sillä pohjalla, että läheisen tärkein asia on nyt miettiä mitä hän omalta elämältään noin ylipäätään tarvitsee ja millaista tulevaisuus olisi jos se olisi hyvää. Mikä oikeasti on ihan loistava ajatus silloin jos nimenomaiset ongelmat parisuhteessa eivät keskittyisi nimenomaisesti sen käsittelyyn, että mies tulee monen vuoden parisuhteen jälkeen kaapista ja päättää kertaheitolla määritellä suhteen sukupuoliroolit ja seksuaalisen aspektin uusiksi ja ruveta vuosien salailun ja kertomatta jättämisen sijasta julkipukeutumaan kotona ja jättää suurinpiirtein vaihtoehdoiksi "deal with it or leave". Olen mennyt hakemaan nimenomaan apua siihen, miten tätä asiaa voisi käsitellä parisuhteessa ja sitä asiaa käsitellään pitkälti siten että minä avaudun negatiivisista tunteista ja yritän saada jotain tolkkua tilanteeseen ja sitten saan kotitehtäviä jotka eivät juuri liity itse ongelman käsittelyyn eivätkä auta näihin ahdistaviin tunteisiin asian tiimoilta tippaakaan.
Tapaamisia on noin 3-4 viikon välein.
Kaiken huippu kuitenkin tuli vastaan tänään kun todella pahassa kunnossa rämmin vastaanotolle sovittuna aikana päättäen jo muutamia päiviä sitten, että tälläkertaa oikeasti puhutaan minulle tärkeistä asioista ja siitä, mikä minua tässä asiassa sattuu ja niistä asioista, mitkä minua sieppaa siinä miten asian käsittely tuntuu olevan sitä että mies käy jokaisella tapaamisellaan hakemassa tukarilta yhden uuden ultimaattuminen esittää parisuhteessa ja mä kokoajan jään kuulematta, myös tuolla tukarilla. Ettei kukaan oikeasti ole paskaakaan kiinnostunut mun tunteista ja auttamaan mua käsittelemään niitä. Että parisuhteesta puhuessaan transvestiitit ainakin täällä netissä ovat erityisen itsekeskeistä ja pääasiallisesti näyttävät olevan täysin kyvyttömiä ottamaan huomioon puolison tunteita missään. Siitä että mua pelottaa että tämä karriääri, ammattitiitin rooli, syötetään ilmeisesti ihan kaikille ja että näyttää siltä että kunnon ammattitiitiksi ei tulla jos ei ultimate huipulla suoriteta naisilluusiota mahdollisimman täyteen mittaan läpipääsyn/ tiittiyhteisön hyväksyntää toivoen. Kuinka koko tiittikansa yhten ääneen toistaa että on vaan "pakko" pukeutua, ja tällä pakolla sitten perustellaan ihan kaikki sosiaalinen kusipäämäinen läheisten kohtelu ja perustellaan, että sitä on ihan pakko pukeutumisen takia parikin päivää kulkea pää pitseissä ja unohtaa kokonaan kaikki ympäröivästä maailmasta. Että tiittien parisuhteissa naiselle tarjotaan yhtä ainoaa mallia joka muistuttaa mielestäni lähinnä jotain homohaukan mallia jossa naisesta ja naisen parisuhteesta tulee tiitin manifestin tukijoukko.
Niin, nämä ovat asioita joita yleensä käsitellään tämäntyyppisissä terapialuontoisissa henkilökohtaisissa tilaisuuksissa ja erityisen paljon niitä pitäisi käsitellä sellaisen ammattilaisen kanssa joka oikeasti tietää asiasta tarpeeksi eikä vain tyrmää ensitilassa koko roskaa vaan osaa oikeasti antaa näillekin tunteille tilaa - eivät ne kiistämällä mihinkään katoa eivätkä kieltämällä - ja katson itse että tarvitsen niille läpikäyntiä, apua, oikeutusta. Että myös minä tulen kuulluksi edes jossain.
Mutta kas. Eipä ollut työntekijä paikalla vaan sairaslomalla, ollut jo jonkin aikaa. Yhteystietoni olen kyllä jättänyt joten minulle olisi pitänyt ilmoittaa. Eipä oltu ilmoitettu eikä aikaa löytynyt koneeltakaan.
Sama tapahtui jo muutamaa viikkoa aikaisemmin miehelleni toisen työntekijän toimesta joka kuulema oli unohtanut merkitä tapaamisen kalenteriin.
Tippui kyllä kertakaikkiaan usko siihen, että mulle on missään ketään joka oikeasti haluaa auttaa ja tukea.
Olen oikeasti yrittänyt hakea apua joka ikisestä paikasta mitä olen keksinyt ja joka helvetin paikassa tuntuu olevan sama meininki: ei kuulu meille, mene jonnekin muualle, kuuluu meille mutta emme viitsi edes ajoista pitää kiinni.
Olen oikeasti nyt todella vihainen ja äärimmäisen epätoivoinen. Ilmeisesti minulle, läheiselle, ei siis oikeasti ole mitään paikkaa saada tukea siinä, että taistelen edelleen tämän liiton puolesta siitäkin huolimatta kuinka kipeää se tekee.
Kertokaa nyt mistä vielä sitä apua näihin asioihin voisi saada, tämä ei selkeästi mulle riitä eikä toimi. Kiitos.
[email protected]
Ja oi ja voi, kyllähän se on paneutunut. Miehen kohdalla prosessi eteneekin miestä tyydyttävällä tavalla. Joka ikinen kerta astutaan yksi askel lisää transvestiitin karriäärillä. Vaikka olenkin oikeasti iloinen siitä että miehen elämä näyttää olevan paljon mukavampaa ja hän huokuu iloa ja riemua tämän asian tiimoilta on kuitenkin sanottava, että ihan samaan ei tuosta perhetyöstä ole.
Ensinäkin perhetyössä tuntuu koko homma pyörimään sillä pohjalla, että läheisen tärkein asia on nyt miettiä mitä hän omalta elämältään noin ylipäätään tarvitsee ja millaista tulevaisuus olisi jos se olisi hyvää. Mikä oikeasti on ihan loistava ajatus silloin jos nimenomaiset ongelmat parisuhteessa eivät keskittyisi nimenomaisesti sen käsittelyyn, että mies tulee monen vuoden parisuhteen jälkeen kaapista ja päättää kertaheitolla määritellä suhteen sukupuoliroolit ja seksuaalisen aspektin uusiksi ja ruveta vuosien salailun ja kertomatta jättämisen sijasta julkipukeutumaan kotona ja jättää suurinpiirtein vaihtoehdoiksi "deal with it or leave". Olen mennyt hakemaan nimenomaan apua siihen, miten tätä asiaa voisi käsitellä parisuhteessa ja sitä asiaa käsitellään pitkälti siten että minä avaudun negatiivisista tunteista ja yritän saada jotain tolkkua tilanteeseen ja sitten saan kotitehtäviä jotka eivät juuri liity itse ongelman käsittelyyn eivätkä auta näihin ahdistaviin tunteisiin asian tiimoilta tippaakaan.
Tapaamisia on noin 3-4 viikon välein.
Kaiken huippu kuitenkin tuli vastaan tänään kun todella pahassa kunnossa rämmin vastaanotolle sovittuna aikana päättäen jo muutamia päiviä sitten, että tälläkertaa oikeasti puhutaan minulle tärkeistä asioista ja siitä, mikä minua tässä asiassa sattuu ja niistä asioista, mitkä minua sieppaa siinä miten asian käsittely tuntuu olevan sitä että mies käy jokaisella tapaamisellaan hakemassa tukarilta yhden uuden ultimaattuminen esittää parisuhteessa ja mä kokoajan jään kuulematta, myös tuolla tukarilla. Ettei kukaan oikeasti ole paskaakaan kiinnostunut mun tunteista ja auttamaan mua käsittelemään niitä. Että parisuhteesta puhuessaan transvestiitit ainakin täällä netissä ovat erityisen itsekeskeistä ja pääasiallisesti näyttävät olevan täysin kyvyttömiä ottamaan huomioon puolison tunteita missään. Siitä että mua pelottaa että tämä karriääri, ammattitiitin rooli, syötetään ilmeisesti ihan kaikille ja että näyttää siltä että kunnon ammattitiitiksi ei tulla jos ei ultimate huipulla suoriteta naisilluusiota mahdollisimman täyteen mittaan läpipääsyn/ tiittiyhteisön hyväksyntää toivoen. Kuinka koko tiittikansa yhten ääneen toistaa että on vaan "pakko" pukeutua, ja tällä pakolla sitten perustellaan ihan kaikki sosiaalinen kusipäämäinen läheisten kohtelu ja perustellaan, että sitä on ihan pakko pukeutumisen takia parikin päivää kulkea pää pitseissä ja unohtaa kokonaan kaikki ympäröivästä maailmasta. Että tiittien parisuhteissa naiselle tarjotaan yhtä ainoaa mallia joka muistuttaa mielestäni lähinnä jotain homohaukan mallia jossa naisesta ja naisen parisuhteesta tulee tiitin manifestin tukijoukko.
Niin, nämä ovat asioita joita yleensä käsitellään tämäntyyppisissä terapialuontoisissa henkilökohtaisissa tilaisuuksissa ja erityisen paljon niitä pitäisi käsitellä sellaisen ammattilaisen kanssa joka oikeasti tietää asiasta tarpeeksi eikä vain tyrmää ensitilassa koko roskaa vaan osaa oikeasti antaa näillekin tunteille tilaa - eivät ne kiistämällä mihinkään katoa eivätkä kieltämällä - ja katson itse että tarvitsen niille läpikäyntiä, apua, oikeutusta. Että myös minä tulen kuulluksi edes jossain.
Mutta kas. Eipä ollut työntekijä paikalla vaan sairaslomalla, ollut jo jonkin aikaa. Yhteystietoni olen kyllä jättänyt joten minulle olisi pitänyt ilmoittaa. Eipä oltu ilmoitettu eikä aikaa löytynyt koneeltakaan.
Sama tapahtui jo muutamaa viikkoa aikaisemmin miehelleni toisen työntekijän toimesta joka kuulema oli unohtanut merkitä tapaamisen kalenteriin.
Tippui kyllä kertakaikkiaan usko siihen, että mulle on missään ketään joka oikeasti haluaa auttaa ja tukea.
Olen oikeasti yrittänyt hakea apua joka ikisestä paikasta mitä olen keksinyt ja joka helvetin paikassa tuntuu olevan sama meininki: ei kuulu meille, mene jonnekin muualle, kuuluu meille mutta emme viitsi edes ajoista pitää kiinni.
Olen oikeasti nyt todella vihainen ja äärimmäisen epätoivoinen. Ilmeisesti minulle, läheiselle, ei siis oikeasti ole mitään paikkaa saada tukea siinä, että taistelen edelleen tämän liiton puolesta siitäkin huolimatta kuinka kipeää se tekee.
Kertokaa nyt mistä vielä sitä apua näihin asioihin voisi saada, tämä ei selkeästi mulle riitä eikä toimi. Kiitos.
[email protected]
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuo purkauksesi oli hyvin tuttua! Yleensä transihmisen puoliso kokee TTP:n perhetuen alussa juuri tuollaisena. Ehkäpä puoliso odottaa että TTP:llä saataisiin se transihminen luopumaan niistä "hulluista" ajatuksistaan. Kun sitten työskentely lähteekin siitä tosiasiasta, ettei transihminen pysty muuttamaan ominaisuuttaan ja perheen yhteiseloa yritetään saada tältä pohjalta toimivaksi, puoliso kokee tulleensa "jyrätyksi". Yleensä ensipurkauksen jälkeen puolisot ovat "rauhoittuneet", eikä kirjoittamasi tyylisiä tekstejä enää esiinny. Ehkäpä jatkokeskusteluissa on todellakin edistytty, tai sitten luovuttu koko hommasta.
Tuo vastaanottoaikojen peruuttamatta jättäminen henkilökunnan sairastuessa on todellakin moka. Ei silti ainutkertaista. Onhan minullakin käynyt jopa sairaalassa, että kun menin ajallani paikalle, siellä ilmoitettiin että henkilökunnan sairastumisen takia ei olekaan vastaanottoa.
Kun ei tuossa tilanteessa oikein ole kovin hyviä vaihtoehtoja. Lähinnä vain:
* eletään eteenpäin valheessa ja asiat räjähtävät myöhemmin kun käy ilmi että mies on edelleenkin tiitti.
* erotaan
* rakennetaan suhde, joka toimii uusissakin olosuhteissa.
TTPssä on kait yritetty tuota kolmatta, joka tuntuu ehkä vaihtoehdoista parhaalta ulkopuolisen silmin.
En ole odottanut enkä oleta että mies muuttuu muuksi. Transvestiitit ovat sitä mitä ovat ja tämä peruslähtökohta on minulle ainakin ollut alusta asti selvää.
Sensijaan se, että mulla on negatiivisia tunteita asiaa ja mieheni käytöstä kohtaan vaikka miestäni rakastankin ja teoreettisella tasolla hyväksyn jopa tämän asian on asia, jossa en tule MISÄÄN kuulluksi.
Kukaan ei halua kuulla että valtaosa naisista ajattelee, että transu samaistumisyrityksissään ei todellakaan tavoita mitään naista itsessään vaan misogyynisen ja sovinistisen naiskuvansa värittämän harhan naiseudesta. Kukaan ei halua kuulla, että transu näyttää olevan tyytyväinen pukeutuessaan joko huoran tai eläkeläismummon vaatteisiin. Kuvittelin, että jossain olisi se tila, jossa minun ei tarvitsisi vain hehkuttaa ja ymmärtää vaan että mulla myös olisi oikeus PURKAA viha ja ajatukset joita transut sen paremmin tällä palstalla kuin oma miehenikään eivät kestä kuulla. Kuvittelin saavani apua siihen, että pystyisin kestämään tämän parisuhteen siitäkin huolimatta että se on helvetin kipeää. Että myös minunkin tarpeeni oikeasti otetaan huomioon eikä minun tarpeeni ole vain retoorisia asioita joista mun täytyy vaan oppia luopumaan.
Kuvittelin - ja odotin - että tulisin nähdyksi ja kuulluksi, että minäkin ja minunkin hyvinvointini edes jossain merkitsisin jotain. Ja se mitä oikeasti tuolta saan on torjuntaa ja väliinpitämättömyyttä jopa siinä määrin ettei edes sovituista ajoista voida pitää kiinni. Luota sitten tälläisille ihmisille elämäsi vaikeimpien asioiden purkaminen!
Itse suosittelisin aikalisää ja erillään asumista toistaiseksi.
"Kukaan ei halua kuulla että valtaosa naisista ajattelee, että transu samaistumisyrityksissään ei todellakaan tavoita mitään naista itsessään vaan misogyynisen ja sovinistisen naiskuvansa värittämän harhan naiseudesta. Kukaan ei halua kuulla, että transu näyttää olevan tyytyväinen pukeutuessaan joko huoran tai eläkeläismummon vaatteisiin."
Tuon tietää jokainen, mutta ääneenhän sitä ei saa täällä sanoa.
"* rakennetaan suhde, joka toimii uusissakin olosuhteissa.
TTPssä on kait yritetty tuota kolmatta, joka tuntuu ehkä vaihtoehdoista parhaalta ulkopuolisen silmin."
En minä ole eri mieltä siitä etteikö tämä lähtökohta olisi oikea - sitähän minä sieltä haen. Olen vaan sitä mieltä, että jos parisuhdemalli jota halutaan rakentaa perustuu siihen, että naisen tulee ensisijaisesti vain huomioida miestä, joustaa menoista ja järjestää miehelle mahdollisuuksia harjoittaa salaisuuttaan, ryhtyä suojelemaan miehen salaisuutta myös muutoin ja luopua omista tarpeistaan jotta tiitti on onnellinen on kuviossa jotain vähän helvetin paljon pielessä. Tai sitten koko ilmiössä on - ehkä on tosiaan niin että tiitin kanssa ei oikeasti voi olla tasa-arvoista parisuhdetta ja näistä miehistä ei oikeasti ole rakastamaan ja huomioimaan oikeaa naista, vain itseään ja omia mielihalujaan. Minä en haluaisi uskoa niin mutta vaikuttaa siltä, että aiheesta on mahdoton saada tietoa ja aiheeseen on mahdoton saada vertaistukea niiltä jotka oikeasti asian kanssa osaavat elää.
Ja anteeksi taas - olen vain niin pettynyt ja vihainen. Kyllä multa sitä empatiaa ja lämpöäkin aiheeseen liittyen löytyy myös tiiteille ja miehille ylipäätään. Juuri nyt vain tämä raivo ja negatiivinen tunne ei tule missään kuulluksi ja puran sitä sitten täällä kun en oikeasti parempaakaan paikkaa keksi. Yritän saada tätä ulos jotta mun ei tarvitsisi purkaa sitä kaikkea mieheeni joka on täysin syytön koko maailman tiittien käytökseen ja siihen, miten raivostuttavan yksipuolista tuntuu koko aihepiirin ympärillä oleva materiaali ainakin netissä olevan.
Ymmärrän että olen varmasti loukkaava, inhottava, vastenmielinen ja ilkeä monista tiiteistä koska varmasti osa näistä sanomistani jutuista on tavalla tai toisella tullut vastaan myös toisenpuolen. Tunne hylätyksi ja halveksituksi tulemisesta myös tiittipiireissä on vain niin vahva - en tule itseäni kelpuutetuksi, kelpaisin vain jos lähtisin riemumielin "joe blaskoa ihanalle rakkaalleni" - linjalle, kelpaisin jos lähtisin mukaan myyttiin ettei sillä ole paskankaan väliä haluaako sinulle rakas ihminen oikeasti olla mies vai nainen, kelpaisin jos uskoisin ettei ole mitään merkitystä jos mies pukeutuu naistenvaatteisiin koska sisältä hän on sama ihminen vaikka kuvitteleekin pukeutuessaan olevansa ihan joku muu ja näyttää olevankin täysin ventovieras tyyppi.
Olen itse transtaustainen nainen enkä voisi kuvitellakaan seurustelua tai yhteiseloa tiitin kanssa. Ihan mahdoton ajatus.
Sama ongelma on varmaan myös transseksuaalisten puolisoilla. Onko mahdollista rakentaa parisuhde uudestaan muuttuneen tilanteen myötä?
No, hyvä tietää, ettei se ainakaan transtukipisteen kautta lähde rakentumaan yhteiselle pohjalle. Tätä vähän pelkäsinkin.
Ongelma ei ole nyt aivan samanlainen, koska mahdollinen avioliittokin päättyy poikkeuksetta uuden hetun vahvistamisen yhteydessä. Hyvin harva ts sitäpaitsi on edes enää "vanhassa liitossaan" tutkimuksiin lähtiessään. Lisäksi asia on paljon avoimempi, pitäähän jo tosielämänkoekin siitä huolen. Oikeastaan ainoa mahdollisuus jatkaa parisuhdetta puolison kanssa on elää "homosuhteessa" ja tähän hyvin harva ryhtyy. On myös esimerkiksi hetero ts:iä jotka eivät tähän edes haluaisi ryhtyä, eli pallo ei ole yksin ns. "puolisolla" tässä asiassa. Sitäpaitsi mahdollisen "puolison hyväksyntä" on vain yksi ongelma muiden joukossa. Ongelmia on myös muiden omaisten ja lasten suhtautumisessa, työelämässä jne...
Asiahan on siis pohjimmiltaan täysin erilainen, koska koko elämä pitää rakentaa uudestaan, ei vain yksin mahdollinen parisuhde.
Transsukupuolisen perheellä tilanne on vielä rankempaa kuin tiitin perheellä! Transvestiitti voi rajoittaa pukeutumisensa vain kotiseinien sisäpuolelle tms. eikä ulkopuolisten tarvitse edes tietää kyseisestä ominaisuudesta. Puolisokin voi elää "kevyemmin sydämin" kun muut eivät tiedä. Mutta transsukupuolinen lentää väkisin kaapista ulos julkisesti, kun hoidot alkavat. Asiaa ei pysty salaamaan ja perheen on nieltävä seuraukset. Tai sitten TS:n on kärsittävä ja salattava ominaisuutensa. Näin minä jouduin toimimaan etten olisi rikkonut perhettä. Se paljon suurempi kärsimys kuin mitä korsakki on täällä valittanut. Omalla kohdallani vasta avioero "vapautti" minut ja pystyin elämään oikeassa sukupuolessa.
Transsukupuolisen ja hänen puolisonsa avioliitto ei periaatteessa pääty, vaan se muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi. Kyseessä on lähes samanlainen oikeudellinen tilanne.
Ympäristö sitten leimaa törkeästi parisuhteen homosuhteeksi, vaikka kyseessä on täsmälleen samat ihmiset.
Nuo transsukupuolisten avioerot taitavat johtua pääosin siitä ettei puoliso siedä että hänen vaimonsa/miehensä muuttuukin samaa sukupuolta olevaksi. Ehkä mukana on myös homofobiaa ja pelkoa ympäristön suvaitsemattomuudesta.
Ympäristön ja sukulaisten hyväksyminen on sitten erittäin vaihtelevaa. Minulla kaikki ovat hyväksyneet prosessini.
Olisiko osa ongelmaa myös tiittien puolisoilla juuri tässä edellisen kirjoittajan mainitsemassa asiassa:
"Nuo transsukupuolisten avioerot taitavat johtua pääosin siitä ettei puoliso siedä että hänen vaimonsa/miehensä muuttuukin samaa sukupuolta olevaksi."
Mielestäni on täysin luonnollista, että puolisolle tuottaa ongelmia kumppanin (ulkoisen) sukupuolen muutos, olipa se sitten hetkellistä (tiitit) tai lopullista (TS:t). Seksuaalisuuskin on yhtä muuttumaton kuin sukupuolisuuskin, kumpaakaan ei voine muuttaa, ei terapialla eikä lääkkeillä. Sukupuolisuuden osaltahan tätä on täällä koko ajan todisteltu.
Kannattaisi miettiä vastaavaa tilannetta omallekin kohdalle, ennen kuin edellyttää puolisoltaan kovin hyväksyviä mielipiteitä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000019&conference=4500000000000861&posting=22000000026445933
En ole kilpailemassa kenenkään kanssa kärsimyksen määrästä. Tilanteesi on varmasti ollut kamala niin sekä sinulle että ex-puolisollesi ja oikeasti tunnen myötätuntoa ja surua siitä, mitä kaikkea olet ja olette varmasti asian kanssa käyneet läpi.
Se mitä peräänkuulutan on oikeutta myös kokea pettymystä, surua, inhoa, raivoa ja epätoivoa siitä, että toinen on koko parisuhteen esittänyt jotain mitä ei ole ja antanut myös tarkoituksella uskoa (ei vain uskotellut) tämän roolin olevan kaikki se olennainen mitä toiseen ihmiseen kuuluu.
Ymmärrän perustelut miksi näin toimitaan, ymmärrän että se on ollut niin vaikeaa että sitä ei ole osattu hoitaa paremmin, ymmärrän että ainakaan oma mieheni ei tahallaan ja tarkoituksella ole itse kokenut pelaavansa vaan on omilla toimillaan halunnut säästää ensisijaisesti tietenkin itseään mutta myös jossain määrin minua vaikealta asialta. Se ei silti tee valehtelua ja petosta sen oikeammaksi, eikä se saa minua tuntemaan yhtään vähempää katkeruutta ihmistä kohtaan joka tuollatavoin toimii. Ja tämän vuoksi tulen erityisen vihaiseksi kun luen tiittien tarinoita joissa epärehellisyys parisuhteessa on tahallista ja tarkoituksenmukaista ja toiveet kaapista ulostuloon noissa kertomuksissa alkavat haaveista siitä että koko maailmalle voisi näyttää olevansa mitä on ja sitten vihoviimeisenä todetaan että edes omalle muka rakkaalle puolisollekin ollaan kaapissa. Että käydään tyttöilyilloissa perheeltä salaa ja kerrotaan kuinka hyvää tälläinen on kun samaan aikaan sama tyyppi kertoo valehtelevansa kotona siitä missä oikeasti on ja mitä siellä tekee. Minusta ei todellakaan ole oikein tai oikeutettua parisuhteessa toimia näin muka itselleen läheistä ihmistä kohtaan. Itse oletan että osa inhosta ja vihasta mitä tiitit niskaansa keräävät erityisesti naisille tulee nimenomaan siitä, että julkisissa tiittitarinoissa tiitin selviytymistarinoissa niin selkeästi näkyy tahallinen petos parisuhteessa. Tämänkaltaisia miehiä yleensäkin vihataan, normaalisti vain sen tiitteilyn sijalla on vieraat naiset. Kuvio on kuitenkin tismalleen sama ja loukkaa sen vuoksi myös sitä osaa ihmisessä joka haluaa olla yksiavioisessa suhteessa rehellisen ihmisen kanssa. Ei ainoastaan sitä osaa meissä naisissa jotka haluavat olla suhteessa vain miehen kanssa.
Itse ainakin koen, että tiittien parisuhteessa naisen on jotenkin sulatettava mies myös jonkinlaisena naisena ja itse en ole niin bi-suuntautunut että tämä minusta tuntuisi millään tasolla hyvältä. Joku toinen puoliso samassa tilanteessa ehkä saa myös itselleen jotain ja tämän vuoksi ehkä on helppo lähteä ottamaan rooli tiitin rinnalla koska saa siitä itselleenkin jotain vipinää korvien väliin.
Ai että ympäristö "törkeästi leimaa" kahden naisen parisuhteen homosuhteeksi? No mikähän se sitten on jos ei homosuhde?
Transtukipisteen toimintahan keskittyy tarkastelemaan asioita juuri tiitin näkökulmasta ja perhetyökin on lähinnä sitä, että miten asioista voisi kertoa perheelle ja auttaa näin "tiitti-tipusia" ulos kaapeistaan. Puolison mielipiteitä kuunnellaan tasan niin kauan kun ne eivät ole negatiivisia. Lapsistahan ei nyt suuremmin välitetä, vaan asia pyritään salaamaan heidän osaltaan niin pitkälle kuin mahdollista, puhumattakaan muista läheisistä. Ihmettelen vaan, että miksi puolisonkaan tulisi ylipäätään tietää tällaisista asioista mitään. Miksei se mies voisi pitää taipumuksensa vain omana tietonaan? Miksi tiitin pitää raottaa sitä kaappinsa ovea puolisolleen vain aiheuttaakseen toiselle piinaa, kun kuitenkaan tiitti ei tule yleensä kaapista koskaan kokonaan ulos kaikelle maailmalle. Puolisolle kertominen ei siis palvele mitään muuta kuin tiitin omia tarpeita saada aikaa enemmän tyttöilyyn, ja mistä se aika muuten otetettaisiin kuin ns. "yhteisestä ajasta".
Kun kerran tiitteilystä ei pääse koskaan eroon ja kun useimmille tämä asia on jo tiedossa lapsuudesta asti, niin miksi ihmeessä tiitti edes pyrkii parisuhteeseen taipumustaan salaillen jos kerran tämä vietti on niin voimakas, että se loppupeleissä syrjäyttää kaiken muun?
"Kun kerran tiitteilystä ei pääse koskaan eroon ja kun useimmille tämä asia on jo tiedossa lapsuudesta asti, niin miksi ihmeessä tiitti edes pyrkii parisuhteeseen taipumustaan salaillen jos kerran tämä vietti on niin voimakas, että se loppupeleissä syrjäyttää kaiken muun?"
Kyllähän se transvestiittimies on kuitenkin pohjimmiltaan mies ja haluaa parisuhdetta siinä kuin muutkin miehet. Ellei parisuhteen löytyminen onnistu kuin salaamalla tuo syntymässä saatu ominaisuus, se tehdään, usein kantapään kautta opittuna. Kuinkakohan moni nainen suostuisi jatkamaan parisuhdetta jos ensitreffeillä mies kertoisi olevansa tiitti.
Kyseinen "vietti" ei ole todellisuudessa niin voimakas että se syrjäyttäisi kaiken. Jos se olisi sellainen, kyseessä olisi transsukupuolisuus. Yleensä transvestiitille riittää hetkellinen "pakeneminen" vastakkaiseen sukupuoleen ja suurin osa elämästä eletään täysin normaalia oman sukupuolen mukaista elämää. Mutta asia paisuu, kun puoliso ei osaa unohtaa tuota yleensä piilossa olevaa ominaisuutta. Pahimmillaan vaikka oltaisiin ihan normaaleissa puitteissa sängyssä, puoliso kuvittelee tiitin siihen rooliinsa, vaikka hän ei siihen viittaisi mitenkään. Mielikuvitus voi lentää haitallisestikin.
"Kuinkakohan moni nainen suostuisi jatkamaan parisuhdetta jos ensitreffeillä mies kertoisi olevansa tiitti."
Minusta tässä on juuri asian ydin, koska nimenomaan asiasta kannattaa kertoa, sillä siitä on vain pelkkää hyötyä tulevaisuutta ajatellen kaikkien kannalta. Ehkäpä tällaisen miehen pitäisikin hakea kumppania itselleen nimenomaan tiittinä, eikä minkäänlaisena "perusmiehenä".
"Pahimmillaan vaikka oltaisiin ihan normaaleissa puitteissa sängyssä, puoliso kuvittelee tiitin siihen rooliinsa, vaikka hän ei siihen viittaisi mitenkään. Mielikuvitus voi lentää haitallisestikin."
Jospa haitallista onkin pohjimmiltaan se tiitteily, eikä kumppanin mielikuvitus, ajatellaanpa asiaa edes joskus näinkin päin.
SETA ry:n TTP on transasioiden erityisasiantuntijaelin. Mutta sen resurssit ovat kovin, kovin pienet ja nimenomaan vain muutamien henkilöiden harteilla.
TTP toki on "puolueellinen".
Suosittelen kääntymään aivan tavallisen perheterapian puoleen. Näin teimme oman puolisoni kanssa.
Sinänsä suosittelisin sinulle myös henk. koht. terapiaa ilman puolisosi mukanaoloa. Vastaava ehkä hoituisi, jos sinulla on joku luotettava ystävä, jonka kanssa asiasta voisit keskustella.
Ongelma aikaisessa kertomisessa on että potentiaalinen treffikumppani voi potentiaalisesti kertoa asiasta koko tuttupiirille.
Ihmisten joukossa on paljon tällaisia, joista on vain hauskaa outata toisten "sairaat" ominaisuudet mahdollisimman monen tietoon.
Ainoa suojautuminen tuota vastaan on joko olla kokonaan treffailematta tai olematta kertomatta asioista tutustumisen alkuvaiheessa.
Ihan sama on teeässäpuolella. Moni ei halua olla avoimesti "entinen mies". Siinä saa nimittäin ihan aiheesta pelätä sekä friikkejä että muuta väkivaltaa.
Ja itse olen ottanut sen linjan, että jos menee vakavaksi seurusteluksi niin kerron taustani. Turha sitä on ekoilla treffeillä höpöttää, koska suurin osa deiteistä lopahtaa ekaan kertaan muutenkin.
Mitäpä jos hakisit kumppania tiitti- etkä tavismiehenä?
Jaa-a, mitenkä nämä naisen taustat nyt sitten liittyykään alkuperäiseen aiheeseen, joka oli miehen paljastuminen tiitiksi ja siitä aiheutuneet vaikeudet. Kysymys on siis kaksoiselämästä eikä mistään voitetusta sairaudesta. Mikä helvetti siinä on, että aina joidenkin höyrypäiden pitää vetää kaikki jutut OT:ksi? Sinä vaan vissiin tykkäät kirjoitella, vaikka asiaa ei olisikaan?