Kirjasto

Vammala kun mainostaa itseään kirjakaupunkina, nin olisiko aika päivittää myös kirjasto? Kirjaston valikoima on erittäin suppea. Päättäjät voisivat poiketa joskus katsomassa muiden kaupunkien(jotka ei ole edes "kirjakaupunkeja")kirjastoissa miltä valikoimien pitäisi näyttää. Pelkkä Koiramäki-sarja ei riitä!
Olisi mukava jos ei aina tarvitsisi lähteä Tampereelle tai Poriin kirjoja lainaamaan. Kaukolainaan vetoamalla voidaan samantien lopettaa koko kirjasto.
4941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä pointti sieltä takapenkistä..!

Äänestä

Olen itse niin Vammalan kuin Tampereenkin eri kirjastojen vakikäyttäjä, enkä osaa pitää Vammalan tilannetta noin huonona.

Eri kirjastojen valikoimissa on tietysti painotuseroja. Vammalassa esimerkiksi musiikkipuoli on ollut melko heikossa hapessa niin kauan kuin muistan. Muuten Vammalan kirjaston valikoima on minusta ihan kohtuullinen, käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa.

Luen itse paljon tietokirjoja ja löydän usein haluamiani uutuuskirjoja Vammalassa suoraan uutuushyllystä. Niin käy harvoin esimerkiksi Metsossa Tampereella, jossa samoista kirjoista kiinnostuneita lainaajia on paljon enemmän.

Äänestä

Kyllä Vammalassa ihan hyvät valikoimat on!
Ei kannata aina valittaa.
Toki aina voisi olla paremmin!

Äänestä

Musiikkipuolta tuli 1990-luvun alussa käytettyä. Ei kovin laaja valikoima. Entäs tänä päivänä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjakoi kirjoitti:

Vammala kun mainostaa itseään kirjakaupunkina, nin olisiko aika päivittää myös kirjasto? Kirjaston valikoima on erittäin suppea. Päättäjät voisivat poiketa joskus katsomassa muiden kaupunkien(jotka ei ole edes "kirjakaupunkeja")kirjastoissa miltä valikoimien pitäisi näyttää. Pelkkä Koiramäki-sarja ei riitä!
Olisi mukava jos ei aina tarvitsisi lähteä Tampereelle tai Poriin kirjoja lainaamaan. Kaukolainaan vetoamalla voidaan samantien lopettaa koko kirjasto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu