Tervehdys kaikille tätä hienoa palstaa suraaville ihmisille.
Kirjoitan ensimmäistä kertaa,olen aivan uksin tämän tilanteeni kanssa.
Sairatuin vakavaan masennukseen ja jouduin psykiatriselle osastolle pitkäksi aikaa,välillä oli kotilomia ja nyt olen toista päivää kotona.
Minulle oli valtava järkytys huomata että ne vähäisetkin ystävät hylkäsivät minut.
Osastolla ollaan omissa vaatteissa ja sairaalassa oli kahvila johon olisi voinut tulla.
Aina oli joku teko syy ettei minua tarvitse kohdata,en ollut missään vaiheessa sekavassa ja psykoosi vaiheessa.
Muilla potilailla kävi vieraita minä istuin huoneessani ja itkin.
Oma perhe tieternkin kävivät,lapsille sairaala on aina jännä paikka tulla.
Olen jotenkin niin vihainen itselleni että sairastuin ja olen pitkällä sairaslomalla.
Minulle tämä on myös taloudellinen konkursssi ja ei pakjon maksamattomat laskut naurata.
Hoito oli niin hyvää kuin se voi olla ja lääkäri aivan huippu.
Samaa ei voi sanoa jatko hoidosta terveyskeskuksessa,sain ajan mielenterveys hoitajalle kolmen viikon päähän.
Sano vaan et olet paljon ulkona ja popsit lääkkeet,kyl se siitä.
Kysyin omko mitään tukiryhmiä jossa voisi käydä juttelemassa.
Ei tiennyt joten ei paljon naurata.
Kertokaa millaisia kokemuksia teillä on ollut sairaala hoidosta ja läheisten suhtautumisesta.
Kirjoitan ensimmäistä kertaa,olen aivan uksin tämän tilanteeni kanssa.
Sairatuin vakavaan masennukseen ja jouduin psykiatriselle osastolle pitkäksi aikaa,välillä oli kotilomia ja nyt olen toista päivää kotona.
Minulle oli valtava järkytys huomata että ne vähäisetkin ystävät hylkäsivät minut.
Osastolla ollaan omissa vaatteissa ja sairaalassa oli kahvila johon olisi voinut tulla.
Aina oli joku teko syy ettei minua tarvitse kohdata,en ollut missään vaiheessa sekavassa ja psykoosi vaiheessa.
Muilla potilailla kävi vieraita minä istuin huoneessani ja itkin.
Oma perhe tieternkin kävivät,lapsille sairaala on aina jännä paikka tulla.
Olen jotenkin niin vihainen itselleni että sairastuin ja olen pitkällä sairaslomalla.
Minulle tämä on myös taloudellinen konkursssi ja ei pakjon maksamattomat laskut naurata.
Hoito oli niin hyvää kuin se voi olla ja lääkäri aivan huippu.
Samaa ei voi sanoa jatko hoidosta terveyskeskuksessa,sain ajan mielenterveys hoitajalle kolmen viikon päähän.
Sano vaan et olet paljon ulkona ja popsit lääkkeet,kyl se siitä.
Kysyin omko mitään tukiryhmiä jossa voisi käydä juttelemassa.
Ei tiennyt joten ei paljon naurata.
Kertokaa millaisia kokemuksia teillä on ollut sairaala hoidosta ja läheisten suhtautumisesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on kaikkein kovimmalle ottanut tässä vakavan masennuksen potemisessa se, että työtoverit ja työnantaja hylkäsi täysin.
Ennen sairastumista olin iloinen, tykätty ja ahkera työntekija, joka antoi kaikkensa yhteiseen hiileen puhaltamalla.
Kun sairaus iski, ei ole työtoverit soitelleet, työnantaja ei ole kertaakaan ottanut mitään yhteyttä. Työterveys teki diagnoosinsa ja lakaisi sitten minut siististi pois jaloista.
Työterveyslääkäri, jonka edessä katkesin täysin, ei ole laisinkaan enää kiinnostuntut jaksamisestani.
Hoitoon ei pääse, jotain käyntejä noin kahden kuukauden välein, jolloin lähinnä kirjoittavat uudet reseptit.
Parhaat ystävät eivät enää ehdi, sukulaiset jättivät rauhaan. Rauhassa tässä siis saa kitua ja rauhassa haluan kuollakin. En halua, että yksikään työkaveri tai entinen ystävä tulee haudalleni velvollisuudesta, olisivat tulleet nyt kun vielä joten kuten olen elossa.
..joka ilmeisesti nyt enempi "masentunut". Tiedän hänen käyttävän mieliala jne lääkettä.
Hän torjuu minut :-( Yritän nyt pysyä kaukana ainakin jonkin aikaa, jotta sitten selvittäisin onko torjunnan syy masennus vai onko hän aivan totaalisesti kyllästynyt minuun muutoinkin :-(.
Ystäväni kyllä käy töissä ja hoitaa velvollisuudet, mutta ärsyyntyy tosi herkästi kaikesta ... masennus vaiko minä syynä ? voikun joskun selviäisi. Jos syy masennus, toivon että joskus vielä pääsen lähelle :-) ???
En ole ollut sairaalassa, mutta masennukseni hiipi salakavalasti vuosien aikana ja minä yksinkertaisesti "totuin" ettei ole ystäviä ja sukulaisiinkin välit säröilevät.En kyennyt erottamaan mikä oli vieroksumista ja mikä välinpitämättömyyttä, koska ehkä oma tietämättömyyteni masennuksestani oli samalla suoja olla näkemättä missä oikeasti mennään. Näin jälkikäteen olen sitten käynyt vihan, pettymyksen ja katkeruuden tunteet läpi ja miettinyt miten hiivatin yksin sain olla. En edes pystyisi nyt puhumaan lähiomaisteni kanssa niistä ajoista tai purkamaan vanhoja tuntojani, koska käsitän ettei monikaan tunnista masennusta saati käsittäisi miten masentuneen kanssa eletään.
Eihän tämä ihan se vastaus ollut, mitä tahdoit, mutta sen uskallan varmaksi sanoa että masennuksen syövereistä huolimatta se on myös uuden minän alku. Kun on todella sairas ja väsynyt sitä kasvaa ihmisenä todella paljon ja olisi sula mahdottomuus tullakaan enää toimeen sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ennen sairautta tuli toimeen. Sitä ikäänkuin astuu ihan uuteen maailmaan, jota voi jakaa samaa kokeneiden tai muutoin asiaa käsittävien kanssa. On varmasti hyvin laiha lohtu kehoittaa sinua näkemään tilanteesi valoisa puoli, että ne jotka eivät pysty sinua nyt kohtaamaan ja pelkäävät saavansa tartunnan saavat myös häipyä elämästäsi. Olet heihin jo nyt pettynyt ja mitä uskoisit heiltä saavasi, jos päätyisitte puhumaan masennuksestasi? Ehkä sinua koskisi vielä enemmän kuunnella mitä he todella ajattelevat ja joskus voi olla armeliaampaa olla erossa kuin kuunnella tyhmyyksiä, joihin eivät voimat juuri nyt riitä.
Toisaalta, jos jaksat ja kykenet ja tiedät että joukossa olisi joku potentiaalinen tapaus ota yhteyttä ja puhua asiasi. Kaikki eivät aina uskalla ottaa yhteyttä arastellessaan rasittavansa sinua liikaa tai aprikoivat miten sekaisin olet tai haluaako perheesi suojella sinua turhilta tuttavien käynneiltä yms. Hiljaiselossa vaikuttavat joskus ihan hassutkin huomaavaisuudet ja vain sinä voit rikkoa hiljaisuuden kertomalla avoimesti tilanteestasi. Kyllä siellä aina on joukossa joku, joka todella tahtoo olla ystäväsi ja tukea sinua.
Muista, että pahin on takana ja pohjasta yleensä noustaan ylöspäin. Ajattele sitä, että kestit kaiken ja pärjäsit tähän asti. Äläkä missään nimessä odota liikoja terveyskeskuksesta, vaan yritä nyppiä se vähä mitä sieltä saat ja keskitä voimasi etsimään sitä apua mitä tarvitset. Ole niin itsekäs ja vaativa kuin tahdot ja makaa vaikka mielenterveyshoitajan lattialla hengittämättä, kunnes hän hakee sinulle tiedon paikkakunnan vertaistukiryhmästä tai ohjaa seuraavalle henkilölle joka voi auttaa tarpeellisten tietojen etsimisessä.Löytäminen on vaikeaa, mutta kun vain jaksat nyt levätä selkiävät myös ajatuksesi miten toimit tänään ja huomenna jnejne. Pikku askelin!
Kaikkea hyvää elämääsi!
Mahtavat kiitokset teille jotka ovat vastanneet,hienoja ajatuksia.
Minulla ei onneksi työnantaja hylännyt,työt jatkuvat heti heinäkuun alussa ja ihan odotan et pääsen ihmisten ilmoille ja saan rahaa laskuihin.
Sairaalassa hoito tosiaan oli kiitoksen arvoista,mutta niin pitäisi olla jälkihoitokin.
Masennuksesta on tietenkin vaikea puhua ihmisille,jotka sitä eivät ole kokeneet.
Tietenkin jokainen on joskus väsynyt ja masentunut.
Mutta kun sairastuu niin pahasti ettei mitään jaksa,on jo tosi kyseessä.
Onneksi minulla on pojat ja jaksan heidän kansaaan ihan hyvin,mut jokainen aikuinen kaipaa aikuisen seuraa.
Minulla on tosiaan töitä tiedossa ja varmaan alussa jännittää,mutta jokainen päivä vahvistaaa.
Katselin just vanhoja salkkareita telkusta,parempi sekin kuin ei mitään.
Jonain päivänä tämä minunkin olo helpottaa ja pääsen kunnolla ihmisten ilmoille.
KAUNISTA KESÄÄ KAIKILLE.
Yksin jääminen masennuksen takia on minullekin tuttu tunne. Sairastumisen seurauksena tuli avioero ja työpaikalta pitkät sairaslomat, jotka ovat sittemmin muuttuneet kuntoutustueksi. Kyllä rupesi olemaan elämänpiiri melko suppea. Minulle avun toi kuitenkin Mieli Maasta ry:n vertaisryhmä. En tiedä toimiiko sinun paikkakunnallasi ryhmää. Netistä voit katsoa Mieli Maasta ry:m sivuilta osoitteesta www.mielimaasta.fi
Vertaisryhmässä voi tavata muita samojen ongelmien kanssa painiskelevia. Vertaisryhmän idea on, että kokemuksia jakamalla voi saada lisää voimia.
Miten pääsee paremmin tuonne osastolle? Olen masentunut ja kotona on paha olla,oikestaan on joka paikassa paha olla ja ei kestä olla yksin,parempi olisi olla just siellä osastolla varmaankin,saa olla siellä ja saa myös tukea/jutella asioista jne..Mielessä on itsemurhaa,ei vaan tajua miten jatkaa eteenpäin,muuten olen terve..En halua kuolla,mutta mietin miten uskaltaisin satuttaa itseni,tavallaan epäonnistunut itsemurha se voisi olla kun kerta satuttaa itseäni haluan jotta voisi päästää osastolle,vaikkapa sairaalaan..en kestä olla enää yksin,haluaa tukea,haluaa ihmisiä jotka välittää viereen jne.. :(
Minä menin ensin terveyskeskuksen päivystykseen,olin itkuinen ja ihan lopussa.
Lääkäri kirjoitti minut heidän osastolle.
Parin päivän päästä tuli mielenterveys hoitaja käymään ja ehdotti osastolle lähtöä.
Vastustelin alussa mutta ainut vaihtoehto se minulle oli.
Ei tämä helppoa ole pitkään aikaan,tänään on ollut huono päivä,mut ehkä huomenna parempi.
Lasten loma alkaa ja on vielä kesäkuu aikaa toipua.
Yksinäisyys minua vaivaa,soittelin kavereille kai ne joskus tulee käymään.
Jaksaisi heinäkuun alkuun pääsisi töihin.
Siiyä osasto hoidosta jos ja kun sinne pääset ota siitä kaikki irti,kaikki juttelu ja lääke apu.
Kaikke hyvää sinulle.