Otsikko on Jukka Seppisen kirjan nimi. Ostin kirjan tänään, ja olen sitä vasta silmäillyt – kuten toistakin ostamaani kirjaa Heikki Ylikankaan ”Suomen historian solmukohdat – mutta muutaman huomion kirjasta tuon nyt tänne. Varsinkin, kun huomenna vien kirjan luettavaksi eräälle Sortavalan evakolle, kun itselläni on niin paljon muita lukemattomia kirjoja.
Tälle saitille asian tuon siksi, että Karjalan palauttaminen on ollut hankkeena myös maalaisliitto/keskustan politiikassa. Urho Kekkoselle se oli niin tärkeä asia, että ensimmäisen uudelleenvalintansa hän kytki Seppisen mukaan kahteen asiaan: Suomen saamiseksi Eftan jäseneksi ja Karjalan palauttamiseen. Mutta – kuten tiedämme – sitten tuli mutkia matkaan, kun muodostettu Honka-liitto näytti estävän vääjäämättä Kekkosen jatkon, ja siksi piti pyytää se kuuluisa nootti!
Kekkonen puhui asiasta avoimesti asiasta Neuvostoliiton silloisen johtajan Nikita Hrustshevin kanssa, johon hänellä oli aidosti hyvät ja läheisetkin suhteet. Hrustshev ei asettunut jyrkästi asiaa vastustamaan, ja se jätti toivon vireille. Hrustshev jopa puheessaan omilleen totesi (Kekkosen muistion 1.12.63 mukaan: ”Me olemme ryöstäneet suomalaisilta Karjalan, joka oli heidän vilja-aittansa. Siitä huolimatta suomalaiset ovat kyenneet kasvattamaan viljaa omaan tarpeeseensa, kun me samaan aikaan kärsimme viljan puutteesta”.
Kekkosen vähimmäistavoite oli Viipuri ja Uuras, jonka satama ja siitä Suomeen johtava rautatieyhteys olisi ollut meille jopa tärkeämpi kuin Saimaan kanava, jonka sitten saimme vuokratuksi.
Kirjassa kerrotaan myös Johannes Virolaisen pitkästä ja määrätietoisesta työstä Karjalan palauttamiseksi, samoin siitä, että Ahti Karjalainen ei koskaan lämmennyt ajatukselle. Harmitellaan sitä, että pitkäaikainen Karjalan liiton puheenjohtaja Virolainen oli jo vanha ja väsynyt mies Neuvostoliiton romahtaessa, eikä hän enää jaksanut tarpeeksi pontevasti käyttää tilannetta hyödykseen suuren unelmansa toteuttaakseen. Ja muita korkean tason asianajajia ei ilmaantunut. Presidentti Koivistohan oli asiasta täysin hiljaa.
Seppisen mukaan varovainen Koivisto oli idän politiikassaan täysin K-linjalainen, enkä minä väitä sitä vastaan. Vaikka Koivisto ja palautti parlamentarismin ja demokratian sisäpolitiikkaamme, ulkopolitiikassa hän jatkoi edeltäjänsä huonoimpia perinteitä, joka tuli hyvin ilmi mm. hänen julkitulossaan Baltian maiden itsenäistymispyrkimyksissä. Seppinen toteaa myös, että Koiviston aikana sdp sai samanlaisen ”hovipuolueen” roolin politiikassamme, joka maalaisliitto/kepulla oli aikaisemmin kauan ollut. Niin varmaan tapahtui, mutta nyt kylläkin demokraattista tietä. Se kehitys kyllä alkoi jo Kekkosen aikana Kalevi Sorsan noustua hänen luottomiehekseen.
Seppinen kiittelee kovin Martti Ahtisaarta, joka palautti Karjalan poliittiseen keskusteluun. Sosialidemokraattien pitkä Karjala-perinne, jota edustivat niin Väinö Tanner kuin K.-A.Fagerholmkin, olikin katkennut demareilta. Siksi varmaan Ahtisaari ei saanut tarvitsemaansa tukea puolueeltaan eikä muiltakaan poliitikoiltamme. Ahtisaari sai kuitenkin aikaiseksi mm. sen, että Venäjän presidentti Jeltsin tunnusti Stalinin hyökkäyksen, mutta toisaalta opasti Ahtisaarta, että tämän pitäisi hillitä Karjala-keskustelua. Tähän Ahtisaari vastasi, että ”minä viipurilaispoikana olen viimeinen suomalainen sitä hillitsemään.
Tarja Halonen ei ole lämmennyt Karjala-asialle enempää Ahtisaaren ulkoministerinä kuin presidenttinäkään, vaikka hän ensimmäisissä pressanvaaleissaan sanoikin, että ”koskaan ei pidä sanoa Karjalalle ei”.
Mutta ei ole Karjala-kysymys kulunut keskustalaistenkaan poliitikkojen sanoissa. Markku Laukkanen Karjalan liiton puheenjohtajana sitä sentään on hieman ajoittain esillä pitänyt, joskin toisaalta toppuutellut innokkaampia. Puolueen agendalle kysymys ei tietenkään voisi kuuluakaan, niin arka se vielä on, mutta olisikohan jo aika tämän porvarihallituksen ryhtyä asiassa vakaviin tunnusteluihin samaan tapaan kuin Kekkonen 1960-luvun alussa? Keskusta voisi siinä olla aloitteellinen, kun sen historia lepää paljolti rajan taakse jääneessä Karjalassa.
Kun Saimaan kanavan vuokrasopimus päättyy 2013, tulisi Suomen taas silloin ottaa esille Karjalan tai ainakin Viipurin ja Uuraan palauttaminen Suomelle. Siihen ainakin Seppisen mukaan tarjoutuisi tuolloin luonnollinen tilaisuus.
Tälle saitille asian tuon siksi, että Karjalan palauttaminen on ollut hankkeena myös maalaisliitto/keskustan politiikassa. Urho Kekkoselle se oli niin tärkeä asia, että ensimmäisen uudelleenvalintansa hän kytki Seppisen mukaan kahteen asiaan: Suomen saamiseksi Eftan jäseneksi ja Karjalan palauttamiseen. Mutta – kuten tiedämme – sitten tuli mutkia matkaan, kun muodostettu Honka-liitto näytti estävän vääjäämättä Kekkosen jatkon, ja siksi piti pyytää se kuuluisa nootti!
Kekkonen puhui asiasta avoimesti asiasta Neuvostoliiton silloisen johtajan Nikita Hrustshevin kanssa, johon hänellä oli aidosti hyvät ja läheisetkin suhteet. Hrustshev ei asettunut jyrkästi asiaa vastustamaan, ja se jätti toivon vireille. Hrustshev jopa puheessaan omilleen totesi (Kekkosen muistion 1.12.63 mukaan: ”Me olemme ryöstäneet suomalaisilta Karjalan, joka oli heidän vilja-aittansa. Siitä huolimatta suomalaiset ovat kyenneet kasvattamaan viljaa omaan tarpeeseensa, kun me samaan aikaan kärsimme viljan puutteesta”.
Kekkosen vähimmäistavoite oli Viipuri ja Uuras, jonka satama ja siitä Suomeen johtava rautatieyhteys olisi ollut meille jopa tärkeämpi kuin Saimaan kanava, jonka sitten saimme vuokratuksi.
Kirjassa kerrotaan myös Johannes Virolaisen pitkästä ja määrätietoisesta työstä Karjalan palauttamiseksi, samoin siitä, että Ahti Karjalainen ei koskaan lämmennyt ajatukselle. Harmitellaan sitä, että pitkäaikainen Karjalan liiton puheenjohtaja Virolainen oli jo vanha ja väsynyt mies Neuvostoliiton romahtaessa, eikä hän enää jaksanut tarpeeksi pontevasti käyttää tilannetta hyödykseen suuren unelmansa toteuttaakseen. Ja muita korkean tason asianajajia ei ilmaantunut. Presidentti Koivistohan oli asiasta täysin hiljaa.
Seppisen mukaan varovainen Koivisto oli idän politiikassaan täysin K-linjalainen, enkä minä väitä sitä vastaan. Vaikka Koivisto ja palautti parlamentarismin ja demokratian sisäpolitiikkaamme, ulkopolitiikassa hän jatkoi edeltäjänsä huonoimpia perinteitä, joka tuli hyvin ilmi mm. hänen julkitulossaan Baltian maiden itsenäistymispyrkimyksissä. Seppinen toteaa myös, että Koiviston aikana sdp sai samanlaisen ”hovipuolueen” roolin politiikassamme, joka maalaisliitto/kepulla oli aikaisemmin kauan ollut. Niin varmaan tapahtui, mutta nyt kylläkin demokraattista tietä. Se kehitys kyllä alkoi jo Kekkosen aikana Kalevi Sorsan noustua hänen luottomiehekseen.
Seppinen kiittelee kovin Martti Ahtisaarta, joka palautti Karjalan poliittiseen keskusteluun. Sosialidemokraattien pitkä Karjala-perinne, jota edustivat niin Väinö Tanner kuin K.-A.Fagerholmkin, olikin katkennut demareilta. Siksi varmaan Ahtisaari ei saanut tarvitsemaansa tukea puolueeltaan eikä muiltakaan poliitikoiltamme. Ahtisaari sai kuitenkin aikaiseksi mm. sen, että Venäjän presidentti Jeltsin tunnusti Stalinin hyökkäyksen, mutta toisaalta opasti Ahtisaarta, että tämän pitäisi hillitä Karjala-keskustelua. Tähän Ahtisaari vastasi, että ”minä viipurilaispoikana olen viimeinen suomalainen sitä hillitsemään.
Tarja Halonen ei ole lämmennyt Karjala-asialle enempää Ahtisaaren ulkoministerinä kuin presidenttinäkään, vaikka hän ensimmäisissä pressanvaaleissaan sanoikin, että ”koskaan ei pidä sanoa Karjalalle ei”.
Mutta ei ole Karjala-kysymys kulunut keskustalaistenkaan poliitikkojen sanoissa. Markku Laukkanen Karjalan liiton puheenjohtajana sitä sentään on hieman ajoittain esillä pitänyt, joskin toisaalta toppuutellut innokkaampia. Puolueen agendalle kysymys ei tietenkään voisi kuuluakaan, niin arka se vielä on, mutta olisikohan jo aika tämän porvarihallituksen ryhtyä asiassa vakaviin tunnusteluihin samaan tapaan kuin Kekkonen 1960-luvun alussa? Keskusta voisi siinä olla aloitteellinen, kun sen historia lepää paljolti rajan taakse jääneessä Karjalassa.
Kun Saimaan kanavan vuokrasopimus päättyy 2013, tulisi Suomen taas silloin ottaa esille Karjalan tai ainakin Viipurin ja Uuraan palauttaminen Suomelle. Siihen ainakin Seppisen mukaan tarjoutuisi tuolloin luonnollinen tilaisuus.
Vastaukset 38
Vanhimmat
...siirrä avauksesi vaikkapa tänne.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=2000000000000005&subcat=235
Lue ensin viestini, niin huomaat kyllä sen kuuluvan tänne - jos ymmärrät, sanoisi eräs! Siinä nimittäin on keskiössä keskustan politiikka kyseisessä asiassa, ei suinkaan tuo kirja.
...toiseen kertaan ja ilman muuta se kuuluisi jollekin kirjallisuuspalstalle tai esim. 70 palstalle.
Eipä silti, ei sen tällä palstalla olo minua häiritse, sinua vain säälin. Mutta taidatkin olla melkoinen masokisti.
Kerropa, minkä säälimisen aiheen minussa näet tuon johdosta? Sen sijaan on aiheellista sanoa, että ihmistä, joka tuollaisessa näkee säälittävyyttä hyväsydäminen ihminen säälii pakostakin, vaikka tämä ei sääliä ansaitsisikaan. No, säälinhän saa ilmaiseksi, kateus täytyy ansaita.
"Kerropa, minkä säälimisen aiheen minussa näet tuon johdosta?"
------------------------
...jos olet masokisti, niin sittenhän vain nautit, kun sinulle ilkeillään.
Mutta miksi sitten provosoidut niin helposti?
...sinäkin yrittäisit ottaa kantaa esittämääni asiaan, kun annan siihen noin paljon eväitä, jottei sinun tarvitse etsiä tietoa siitä kotikirjastostasi - tietosanakirja Factan CD-levyltä!
Ainakin minulle jo riittää keskustelu minusta, kun tunnen niin hyvin miehen.
...palstalle kuulumattomista aiheista.
Ansaitset hamekankaan.
Olennainen osa kepun politiikkaa? Sen merkittävin oppositio? Vai millä tavalla tuon möläyksesi perustelet? Jaa - mutta eihän kepulaiselta saa pyytää perusteluja, kun niiden antamiseksi tarvittaisiin jotain sellaista, jota harbvalla kepulaisella on: tietoja!
Anteeksi vaan, nyt mokasit tosi pahasti.
Onko JKK sinulle tuollainen punainen vaate joka saa ajatuksen katomaan?
Koeta puolustaa kepua asialinjalla niin et ole häpeäksi kepulaisuudelle. Keris riitäköön häpeätahraksenne
"Siis minä olen palstalle kuuluva aihe!"
---------------------------------
...täällähän sinä pysyt, kuin paska Junttilan tuvan seinässä.
Sinä vaadit minua osallistumaan keskusteluun typerästä avauksesta, jonka paikka on lähinnä 70 palsta, vaikka ei minua kiinnosta avauksesi, oli se sitten missä hyvänsä.
>> minua kiinnosta avauksesi, oli se sitten missä hyvänsä.
"Kuitenkin olet avaukseeni eniten vastannut henkilö."
------------------------------
...kuin kerran, jos se on eniten, niin silloin olen ainoa vastaaja.
Tässäkin tapauksessa en oikeastaan vastannut avaukseesi, vaan annoin neuvon sinulle, kun olit kirjoittanut juttusi väärälle palstalle.
Emme me keskustalaiset niin tyhmiä ole, että kertoisimme maanpettureille, sosialistivakoojille ja isänmaanvihollisille, missä vaiheessa asiat ovat.
...keskustalaisia täällä enempää kuin keskustan poliitikkojakaan. Korhonen osoittautuu jälleen paljon kiinnostavammaksi.
Voi, voi. Ihan tulee ikävä Urho Kekkosta, joka sentään yritti...
No, lähdenpä nyt suihkuttelemaan ja sitten vuoteeseen lueskelemaan tuota mainittua kirjaa, jonka siis huomenna vien eräälle Sortavalan evakolle.
Hyvää yötä!
kuivia. Jaa, eihän sinulla enään ota eteen.
Ihan avauksen aiheeseen kuulumattomasti totean, että kyllä tuo tv:ssa parhaillaan esiintyvä Maria Guzenina-Richardson on peevelin fiksu, asiantunteva ja sananvalmis nainen ja vielä niin hyvän näköinen! Sekä henkisillä että fyysisillä ominaisuuksillaan hakkaa tullen mennen ja palatessa Tanja Vienonen-Karpela-Saarelan - eli olisikohan hän seuraavan hallituksen kulttuuriministeri!
...just hain mäyräkoiran Karjalaa ja nauraa hekotan sinun jutuillesi.
Maria on Kaunis ja Viisas nainen. Siis ihan jotain muuta kuin Saarela.
Anni Sinnemäki ihan perseestä. Pahimmanlaatuinen takinkääntäjä.
En ole tiennytkään, että se mimmi on noin hyvä. Olen kyllä kuullut kehuttavan jo kuntapoliittiselta puolelta, mutta olen luullut hänen vain hämäävän monia ulkonäöllään. Mutta hähhän on tosiaa aivan yliveto, uskomattoman karismaattinenkin! Näin sanon, vaikka en ole demarien äänestäjä. Ainakaan vielä.
luulee joku olevansa.
mutta vaan toiselle saatanalle!
Naton kautta!
HAHAHAHAHaa BWyäähahah..(Tanner ja Lipponen...)..miksi saattaa itsensä naurun alaiseksi?
T. Nauru-ukko
Pidetään nyt edes hyvää huolta jäljellä olevasta Karjalastamme, vaikka vähän pääkaupunkiseudun kustannuksellakin. Vaikka tehdäänhän sitä Karjalaa ainakin pulloihin sielläkin
Mukana tulisi puoli miljoonaa Venäläistä joiden koti se on ollut jo pitkään. Suomenruotsalaisissa ja savolaisissa on jo tarpeeksi kestämistä. Ja mitäpä sitä sitten enää rajojakaan valvomaan jos Suomi näin ryssittyisi sisältä päin.
Et kai luule, että alueet palautettaisiin tyhjinä asukkaista ? Varmastikaan näin ei kävisi.
...tuota kirjaa pitemmälle, ja kyllähän Seppinenkin pitää mahdollisesti vastaanotettavaksemme tulevaa venäläisväestöä myös ongelmana, mutta toisaalta mahdollisuutenakin. Eihän ainakaan Viipurin ja Uuraan alueella olisi väestöä edes täyttä sataa tuhatta, ja vaikka mukaan tulisi myös Laatokan pohjoispää (Sortavala ja maapitäjät) väkiluku nousisi tuskin 150 000:een. Kyseessä olisi enintään 3 % väestönlisäys meille. Karjalassa olisi niin paljon rakennettavaa, että tuo työvoima saattaisi olla hyvinkin tarpeen.
Oletettavaa kuitenkin on, että ainakin osa - kenties suurikin osa - venäläisväestöstä ei haluaisikaan tulla Suomen alaisuuteen, vaan muuttaisi jonnekin muualla laajaan Venäjänmaahan.
Hannu Takala kirjassaan "Kun Karjala palautuu" kyllä lähtee olettamuksestam, että kun tyhjänä Karjalan luovutimme Neuvostoliitolle, tyhjänä Venäjä sen myös meille palauttaa. Koko tuon alueen väestön sijoittaminen ei olisi mikään ongelma suurelle Venäjälle, jonka historiassa on pakkosiirretty suurempiakin kansoja paikasta toiseen. Kyse olisi vain muutamasta prosentin kymmenesosasta maan väestöä. Me sentään siirtimme sieltä pois 11 % väestöstämme!
Níin Seppinen kuin Takalakin ovat kuitenkin sitä mieltä, että Karjalan tai osankin siitä saaminen olisi mahtava onnenpotku Suomelle, joka esim. jälleenrakennujksessa tarjoamallaan työllä ja luonnonvaroillaan nostaisi maamme aivan uudenlaiseen kukoistukseen!
Näytät nyt hurahtaneen näiden Karjala-intoilijoiden juttuihin. Taloudelliset laskelmat tuppaavat olemaan täysin epärealistisia. Kun rikkaalle Saksalle on tullut erittäin kalliiksi ja raskaaksi liittää Itä-Saksa itseensä, kyllä Karjala tulisi myös paljon kalliimmaksi kuin nämä haaveilijat laskevat. Tietysti ainakin MPP:n mukaan venäläiset ovat niin ystävällisiä, että antaisivat mielellään alueitaan pois. Minä en usko siihen, enkä myöskään siihen, että venäläiset haluaisivat muuttaa pois. Onkos siellä Viipurissa jotain Viipurin, vanhan venäläisen kaupungin muistopatsasta, jossa he voisivat juhlia Voiton Päivää.
kuuluisi jollekkin toiselle palstalle,vai onko sielläkin jo sinuun kyllästyneet?.
...mille palstalle mikin juttu kuuluu. Ja niin se tekeekin. Minun juttujani hyvin harvoin siirrellään minnekään ja vioelä harvemmin poistetaan. Tee siitä johtopäätöksesi!
>> onko sielläkin jo sinuun kyllästyneet?.
...vaan aina olen ollut sitä mieltä, että meidän pitää saada takaisin Karjala, joka meiltä ryöstettiin. Talvisotahan on kaiken alku, ja siinä vihollinen hyökkäsi maahamme vtarkoituksella kaapata koko maamme, mutta joutui sitten tyyttymään Karjalaan, kiitos kesän 1944 torjuntavoittojemme.
Minusta asia on niin tärkeä, että sille ei pitäisi edes rahallista hintaa laskea. Ei Saksakaan laskenut itäisen puolikkaansa vastaanottaessaan. Sitä paitsi uskon Karjalan ainakin aikoinaan sitten tuottavan korkojen kera sen, mitä sen jälleenrakennukseen joudumme sijoittamaan. Niin tapahtuu Saksassakin, puhumattakaan siitä, miten se on lisännyt Saksan painoarvoa EU:ssa sen selvästi suurimpana maana.
Edellä olevasta kai käy ilmi, että uskon Karjalan vielä palautuvan meille, olen siitä varma. Siitä en ole varma, olenko minä enää sitä näkemässä, mutta se on toisarvoinen juttu suuren asian rinnalla.
saatana koittaa nuolla ja kehua sheriffiä, niin kaikki sinun paska saa olla saitilla.
jo aikaisemmin. Mutta se ei ole oleellista. Tietänet, että Saksan länsipuoliskolla on paljon ihmisiä, jotka ovet sitä mieltä, että projekti oli virhe ja itäpuoliskolla on paljon jopa DDR:ää haikailevia. Elintasoero on vieläkin erittäin suuri. Mutta kysymys oli kahdesta valtiosta, joissa molemmissa asui saksalaisia. Mitä taas Karjalaan tulee, mitem ne mukana tulevat venäläiset ja samalla tulevat ongelmat meidän vaikutusvaltaamme parantaisivat.
Voi tietysti olla niiin, että joskus "saamme" karjalan takaisin. Onneksi näyttää siltä, että emme kuitenkaan nähtävissä olevana aikana. Miten se Karjalan saanti muuten olisi taloudellissti kannattava. Metsäteollisuuden tulevaisuus on epävarma ja ei se Karjalan puulla merkittävästi parantuisi. Vesivoimaa tulisi jonkun verran, mutta eiköhän meillä maatalousmaata ole riittävästi. Tietysti sinne kannattaisi investoida, jos palkkataso olisi se, mikä nyt on, mutta sitä kai et tarkoita.
... haikailla. Me emme tarvitse uusia kehitysalueita. Entisiäkään emme jaksa asuttaa ja ylläpitää. Emme myöskään tarvitse satoja tuhansia vierasmaalaisia kansalaisia, emmekä satoja tuhansia uusia höyhiä kansalaisia, kun entisiäkin köyhiä on.
Tässä jokuvuosi sitten eräs Venäläinen Kenraali sanoi, kun kysyttiin Karjalan palautuksesta, Karjala on satojentuhansien Venäläissotilaiden verellä lunastettu, ei tule kuuloonkaan, että siitä luovuttaisiin.
Siinä Jomppe on oikeassa, että me vanhukset emme tule näkemään Karjalan palautusta. Vain sota Länsivaltojen ja Venäjän välillä voisi jouduttaa Karjalan palautusta. Siinä tapauksessa, että Venäjä sen sodan häviäisi, mutta sitä ennen voivat jopa Lehmätkin lentää.
Semmosia ne on, ne elämän kylymät realiteetit, joista se sikakeisarintekijä-Paasikivikin jo aikoinaan puhu. Sotilaallisessa mielessä Venäjällä emme mitään mahda ja jos me emme mahda niin turha on luulla, että ne muuallakaan niin tyhmiä ois että alakas päätä Karjalan mäntyyn hakkaamaan. Se on tipolomatia jolla jotakin voiaan voittaa ja varmasti voitetaankin. Vaikka Ruottilta se Kalix-joen se meän puoleinen ranta jos ei muuta...ja Norjalta Finnmarkki. Petsamo se tullee sitten jo näihin aikoihin ja sehän se vasta lysti oliskin takas ottaa. Etten sano.
Ai että sinun juttujasi ei siirrellä ja poisteta.
Nyt joko et tunnusta tosiasioita tai et käsitä niitä.
Viestinavauksesi hyvin harvoin käsittelevät keskustan politiikkaa. Vaan miksipä käsittelisivät kun et politiikasta mitään edes ymmärrä.
Melkeinpä kaikki viestisi kääntyvät ennemmin tai myöhemmin Kekkoseen, ei kekkosella ja keskustan politiikalla ole mitään yhteistä. Nuo kekkosjutut kuuluvat paremminkin historiaan.
Historiapalstoille voisit kopioida noita viestejäsi, sanoin "kopioida" siksi koska melkein kaikki tekstisi on suoraan jostain kopioituja.
Itsesi kehumisessa käytät sentään omia sanojasi koska niitä et pysty mistään kopioimaan, se onko tuo viisasta on itsesi päätettävä. Muut ovatkin jo pääsääntöisesti päätöksensä tehneet.
... että tuot palstalle asian, joka todella on eräitä keskeisiä teemoja ns keskustan sodanjälkeisessä politiikassa. Johannes Virolainen, jota pidän todellisena patrioottina, oli yksi niitä harvoja poliitikkoja, joka piti yllä keskustelua siitä tosiasiasta, että NL ryösti Suomelta Karjalan. Olkoonkin, että Kekkonenkin "kai" tosissaan yritti saada takaisin joitakin osia Karjalasta, pidän hänen touhujaan enemmän "MINÄ-tehostuksena". Kekkosta pidän edelleen juonittelijana ja pyrkyrinä, jolloin oma etu ajoi aina yhteisen edun edelle.
Nykypoliitikot, varsinkin Matti Vanhanen, ovat selkärangattomia keskinkertaisuuksia, jotka eivät edes uskalla ottaa vaikeita teemoja esiin venäläisten kanssa, ei vaikka nyt nojaamme euroopalaiseen yhteisöön jopa sen jäsenenä.
Kokonaan toinen asia on tarvitsemmeko Karjalaa. Työni vuoksi tunnen sen melko läpikotaisin enkä itse koskisi siihen pitkällä kepilläkään, jos vaihtoehtona olisi sen takaisinottaminen varsinkin, jos mukana seuraisi se ryysyläisjoukko venäläisä, joka siellä nyt asuu. Ymmärrän kyllä karjalaisen nostalgian, mutta se ei ole reaalipolitiikkaa maailmassa, jossa puhaltaa Stalinin ajan tuulet ja neuvostaoajan agressiivisuus.
Karjala on menetetty ja sillä sipuli. Pitäisi keskittyä kaikella tarmolla ja hartaudella pitämään kiinni siitä Suomesta, jota nyt asutamme. Edessämme on nimittäin erittäin vaikeita aikoja ja silloin se kuuluisa sisu punnitaan.
...ja sanoihan kenraali Hägglundkin joskus, että "meidän ei tulisi ottaa vastaan Karjalaa, vaikka se meille kultalautasella ojennettaisiin", mutta toinen viipurilaissyntyinen poika, Martti Ahtisaari on kyllä eri mieltä. Ja minä olen enemmän Maran kuin hyvin tuntemani ja arvostamanikin "Köpin" kannalla.
Mutta saahan ja pitääkin olla eri mielipietitä tärkeistä asioista. Minusta olisi asiasta syytä keskustella enemmän, samoin kuin toisesta tärkeästä asiasta Nato-jäsenyydestämme - jossa muuten siinäkin olen enemmän Ahtisaaren kuin varautuneemman Hägglundin kannalla!