Moi,
mites on, olen hengaillut erään henkilön kanssa n. ½ vuotta, ja olemme harrastaneet seksiä suhteen alusta asti. Nyt minulla epäillään herpestä, joten onko mahdollista että tauti oireilee yhtäkkiä, vai pitääkö minun alkaa epäillä kumppanini uskollisuutta?
mites on, olen hengaillut erään henkilön kanssa n. ½ vuotta, ja olemme harrastaneet seksiä suhteen alusta asti. Nyt minulla epäillään herpestä, joten onko mahdollista että tauti oireilee yhtäkkiä, vai pitääkö minun alkaa epäillä kumppanini uskollisuutta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei!
Herpesvirus alkaa yleensä oirehtia n. viikon sisään tartunnasta. Virus on sen luontoinen kaveri, että se jää elimistöön ja saattaa myöhemmin uusiutua tiuhemmin tai harvemmin. Voi olla, että partnerisi on saanut viruksen jo aiemmin, ja olette harrastaneet seksiä, juuri kun virus on ollut "aktiivinen", eli rakkulavaiheessa. Mahdollista myös on, että partnerillasi on tuore tartunta, joten suosittelen ihan avoimin mielin keskustelemaan asiasta.
Unohtuipa tuosta sekin, että herpes voi tarttua myös vaikkei se olisikaan "aktiivi"-vaiheessa. Virus kun kerran on elimistöön tullut niin se ei pois lähde. Ainoa tapa suojautua on kondomi.
Mä lisäisin omasta kokemuksesta sen verran ,että olen saanut herpestartunnan joskus 15-20v. sitten ja ekat oireet tulivat vasta ensimmäistä lasta odottaessani. Herpes voi siis tarttua ja olla oireeton kunnes jou -kuten sinänsä stressaava raskausaika- sen aktivoi. Tosin yleensä tartunnan jälkeen oireet ovat selvät. Mutta ihan kiva selitellä miehelle ettei ole ollut uskoton, vaan on tartunnan saanut jo ikuisuus sitten...
paskamainen tauti!
100%:sti herpes-tartunnalta!!!!
..ääni lisää edelliseen kommenttiin, kondomi ei suojaa täysin herpekseltä johtuen niistä kohdista minne se milloinkin ilmestyy (hepin varteen)
Suuherpes on siis yleisimmin HSV1 ja genitaaliherpes HSV2, sen olen oppinut. Ja myöskin sen että ne HSV1 ja HSV2 voivat tartua myös ristikkäin, eli suun ja genitaalialueiden välillä.
Se kiinnostaisi tietää että onko niiden ärhäkkyyksillä eroja? Ts. jos suun alueella on HSV1 tai HSV2 niin kumpi on pahempi (miten?), ja sama myös alapään suhteen, miten taudinkuva eroaa jos siellä on HSV1 tai HSV2 ?