siis jos kerran käytetään sanaa kansanedustaja niin eikö silloin päättäjien kuuluisi irrottaa suomi eu.sta koska kerran enemmistö suomen kansasta niin haluaa.missä on kansanvalta?
EDUSTAAKO EDUSKUNTA KANSAA?
MITÄ HÄH
13759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lain mukaan eduskunnan kuuluu edustaa kansaa, mutta perustuslain rikkominen Arkadianmäellä on ollut muoti-ilmiö viimeiset 15 vuotta. Käytännössä demokratia on hävinnyt EU-Suomesta. Samat merkit voimistuvat entisestään, kun enää ei järjestetä edes kansanäänestystä EU:n perustuslaista. Tosin se hyväksyttiin jo joulukuussa perustuslain vastaisesti.
Todellisuudessa eduskunta tuntuu olevan veronmaksajien varoilla elävä nautiskelija, ei kansalaisten edunvalvoja. Oma etu on heille tärkeämpi kuin kansalaisten hyvinvointi. Toisin oli Kekkosen aikaan... (Oi niitä aikoja!)
Kyllä on korkea aika irrottaa Suomi EU:sta! Siinä olemme samaa mieltä ja myös enemmistö kansasta.
vaalit oli juuri, jolloin kansa käytti valtaansa.
Kaikkien mielipidettä kysyttiin. Kaikki äänioikeutetut eivät nähneet asiaa vaivan arvoiseksi.
Eduskunta on sellainen kun kansanvalta halusi. Kaikkia se ei miellytä, mutta ei voi mitään. On aivan turhaa itkeä, että kansanvaltaa ei ole.
Ei edusta. Eihän meillä olisi kaksikielisyyttä jos kansaa kuunneltaisiin.
ihan itseään, ei siellä ole muita kun oman edun tavoittelijoita, hyvä palkka ja eläke ym. edut niistä on suomen "kansanedustajat" tehty. Kansa ansaitsee juuri sellaiset päättäjät jotka se on ihan "ite" valinnut, jos joku onkin toista mieltä niin ei hyttysen ääni taivaaseen kuulu.
tässähän se ongelma onkin! Vallirahoitus julki, niin päästään yhden askeleen verran kohti kansanvaltaa
miksi ette äänestä, miksi marisette. Juuri on saanut tuoda mielipiteensä esiin.
kun suurin osa on lobbarien ostamia, vaalirahoitukset jne..
Vaalihöpö on kansaa varten,ei muu.
Äänestin sellaista henkilöä, joka ei tuhlannut rahoja vaalihössötykseen , vaan puhui järkeviä.
Sellainen hössötys ja hömppä, mitä näki vaalien edellä oli tympeätä, ja entä se rahojemme tuhlaus!
Onko Suomen kansa noin hassahtanut, ettei vaatinut järkeviä asioiden esilletuomista ja keskustelua, vaan antoi juontajien ohjata keskustelut pois tärkeistä asioista.
Ruvetaan vaatimaan kansanäänestystä pakkoruotsin poistamisesta, uuden kielilain mitätöimisestä, sotavoimien veljeilystä ruotsalaisten kanssa (ruotsalaiset ovat aina syöneet lupauksensa ja tehneet muutakin kiusaa), EU:n perustuslaista ym.
Vaaditaan rehellistä ja oikeudenmukaista toimintaa ilman rahalla tm. lobbaamista.
nostelevat momia palkkojaan ja kränäävät hallituksen kanssa kaikesta epäoleellisesta paskasta!
Pelkkää helvetin kallista kansan maksamaa sirkusta.
tuo edustajien virkanimi 1900-alussa neolivat valtiopäivämiehiä naisetkin.Jossakin vaiheessa virkanimike muutettiin kansanedustajaksi sehän vastaa karvalakki puolella sekatyömies tai siivooja.Nämä karvalakki työntekijät kyllä ovat paljon älykkäämpiä, ovathan he käyneet KANSANKORKEAKOULUA
Näinhän se pitäisi mennä.
Nämä niinsanotut kansanedustajat hoitavat vain omia asioitaan ja etujaan, joten ovat omien asioidensa hoitajia.
Kähmivät verovaroista itselleen ja kavereilleensa mahdollisimman paljon.
ja kansan tarpeet otettaisiin alueittain huomioon, niin tätä maata pitäisi edustaa ja hallita kolmesta eri kohteesta.
Helsingistä, Jyväskylästä ja Oulusta tai Rovaniemeltä.
Etelä-Keski ja Pohjois-Suomen ongelmat ovat aivan erilasia.
Samanaikaisesti, kun Etelä-Suomessa on työvoimapula muualla suomessa kärsitään työttömyydestä. Etelä_Suomessa on asuntopula, ja samanaikisesti muualla suomessa kaadetaan tyhjinä kokonaisia kerrostaloja
Etelä-Suomessa on muualta muuttaneiden eli pakolaiseten ym. sakki moninkertainen muuhun maahan verrattuna.
Etelä-suomessa on kaikki kalliinpaa, kuin muualla Suomessa esim. vuokrat, asunnot, jne..
Etelä-Suomalainen ei tule toimeen 2500 Eurolla/kk
muualla Suomessa jäisi säästöön melkein puolet.
esim. Pohjos-Suomessa yksinhuoltaja sairaanhoitaja rakensi hulppana omakotitalon, eikä tee tiukkakaan, mutta Etelä-Suomessa sairaanhoitajaparka näkee samalla palkalla nälkää.