Tästä

idols voittajasta. Olen ollut jonkun aikaa pois Suomen maasta ja en ole seurannut ollenkaan suomen tapahtumia.

Sitten eräänä päivänä eräs ystävistäni istutti minut youtuben ääreen ja käski kuunnella. Mulle selvis sitten, etä minun pitäs kuunnella jotain idols voittajaa. Ei kiitos.

Annoimpa kuitenkin kiusaukselle periksi. Veivasin videoita uudelleen ja uudelleen. (Kaikki Koivus videot ja idols videot). Siis mä olen aina ajatellut ettei tosta kisasta voi tulla kunnon laulajaa.

Sitten yks yö kolahti ja kovaa. Siis tää Ari kundi. Miten jätkällä voi olla tollanen saundi äänessä ja kun on viellä noin nuori. Siis ilmiömäinen lahjakkuus. Minä en ole eläessäni kuullut tollasta lahjakkuuta. Siis mihin viellä päättyykään kun tuosta viellä kehittyy. Siis aivan velho.

Sitten se karisma mikä Arissa on. Se huokuu jopa tietokoneen näytön läpi. Se mikä Arissa vetää puoleensa ei mulle selviä varmaan ikinä.

Noista tuben vedoista viellä. No olihan siellä epävireisyytä ja sun muuta. Kuitenkin se miten otti ne biisit haltuun. Ari teki niistä omiaan.

Lopuksi sanon viellä. Tämä jätkä on hiomaton timannti. Toivottavasti osataan arvostaa tämän jätkän lahjoja. Vaikka onki paska kisasta tullut esille. Ihmettelen miksi ei ole huomattu aikaisemmin tätä lahjakkuuta.

Tämän tapauksen kohdalla anna tämän idols kisan anteeksi.
9687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tosiaan. Olen samaa mieltä edelisen kirjoittajan kanssa. Aivan luonnonlahjakkuus ja hiomaton timantti. Annetaan tietä tuollaiselle kaverille. Kateelliset lopettakaa mollaaminen. Kaikki jotka musiikista tajuu, on huomannut 22v kaverin äänessä tuon timantin!

Äänestä
  • ikinä, mutta suotakoon se heille, vaikka ei se heistä onnellisia tee.

    Äänestä

ja nyt tulit sietä miniristeilyltä kotiin ja tämmöttös sitte oli sillä aikaa käyny:-DD

Ei mee läpi. Täällä sä oot luuhannu koko alkuvuoden tyhminen mielipiteines.

Äänestä
  • voit luulla. Vaikka mitä.

    Äänestä

  • joka täällä kirjoittelee aina niitä vastakkaisia mielipiteitä. Sinä olet se paska joka ei ymmärrä elämästä eikä musiikista mitään! Voi sua raukkaa mihinkähän tuo sinun vihasi viekään, ei pidä olla noin vihainen,siitä seuraa vaan sinulle aina pahaa! Mikä se sitten on se hyvä musiikki sinun mielestäsi, kerro nyt hyvä immeinen et mekin voimme alkaa sitä miettiä! MINÄ RAKASTAN ARISSA KAIKKEA !!!

    Äänestä

  • olet se paskaläjä kirjoitti:

    joka täällä kirjoittelee aina niitä vastakkaisia mielipiteitä. Sinä olet se paska joka ei ymmärrä elämästä eikä musiikista mitään! Voi sua raukkaa mihinkähän tuo sinun vihasi viekään, ei pidä olla noin vihainen,siitä seuraa vaan sinulle aina pahaa! Mikä se sitten on se hyvä musiikki sinun mielestäsi, kerro nyt hyvä immeinen et mekin voimme alkaa sitä miettiä! MINÄ RAKASTAN ARISSA KAIKKEA !!!

    mikä sua oikein vaivaa? ootko sä se paskanheittäjä joka täällä aina riehuu ja häiriköi? missä sä näit mut vihaisena? ja on se surullista jos sun elämässä on vain yksi sarvipää. mitähän se arin rakastelu tähän juttuun liittyy? ootko sä jonkun hoidon alaisena? vahva lääkitys? ota kuule iisisti vaa ja rakastele arissa edelleenki kaikkee.

    Äänestä

  • taas! kirjoitti:

    nyt rauhottua välillä. Ottakaa vaikka bisset. Kyllä se siitä.

    Äänestä

  • miksikään muuttunut. Ei kannata tulla vielä takaisin. Kyllä se posti kulkee sieltä Free Recordsista ulkomaillekin .

    Äänestä

Melkein samanlailla, tosin ihan kotomaassa olen ollut. Toki Arin äänen huomasin jo karsinnoissa, mut mietin vain että "yks kandidaatti finaaliin". Finaalien aikaan tuli eksyttyä sitten youtubeen (en koskaan aiemmin ollut edes käynyt) ja kuinkas ollakaan siitä lähti Ari-huuma, vai miksi lie sitä voisi kutsua. Levy on hankittu, ensimmäistä kertaa ennakkoon tilattuna, Ari-uutisia tulee koneelta kateltua harva se päivä ja innolla odottelen ensimmäistä live-keikan näkemistä sauna openissa.

Hiomattoman timantin aineksia Arissa kyllä on, ja toivon, että tämä idols ei vaikuttaisi kuuntelijoihin, vaan itse musiikki, jonkaa poika hallitsee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudesta kirjoitti:

idols voittajasta. Olen ollut jonkun aikaa pois Suomen maasta ja en ole seurannut ollenkaan suomen tapahtumia.

Sitten eräänä päivänä eräs ystävistäni istutti minut youtuben ääreen ja käski kuunnella. Mulle selvis sitten, etä minun pitäs kuunnella jotain idols voittajaa. Ei kiitos.

Annoimpa kuitenkin kiusaukselle periksi. Veivasin videoita uudelleen ja uudelleen. (Kaikki Koivus videot ja idols videot). Siis mä olen aina ajatellut ettei tosta kisasta voi tulla kunnon laulajaa.

Sitten yks yö kolahti ja kovaa. Siis tää Ari kundi. Miten jätkällä voi olla tollanen saundi äänessä ja kun on viellä noin nuori. Siis ilmiömäinen lahjakkuus. Minä en ole eläessäni kuullut tollasta lahjakkuuta. Siis mihin viellä päättyykään kun tuosta viellä kehittyy. Siis aivan velho.

Sitten se karisma mikä Arissa on. Se huokuu jopa tietokoneen näytön läpi. Se mikä Arissa vetää puoleensa ei mulle selviä varmaan ikinä.

Noista tuben vedoista viellä. No olihan siellä epävireisyytä ja sun muuta. Kuitenkin se miten otti ne biisit haltuun. Ari teki niistä omiaan.

Lopuksi sanon viellä. Tämä jätkä on hiomaton timannti. Toivottavasti osataan arvostaa tämän jätkän lahjoja. Vaikka onki paska kisasta tullut esille. Ihmettelen miksi ei ole huomattu aikaisemmin tätä lahjakkuuta.

Tämän tapauksen kohdalla anna tämän idols kisan anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu