viinan hintaa / alkoholiveroa.
Useat tahot varoittivat seurauksista.
Kaikui aivan kuuroille korville ja kansa juo, alaikäisistä vanhuksiin.
Nyt osa ihmisistä on katsonut juovien aikuisten kurinpalaustuskeinoksi kohdistaa, huonosti hoidetun alkoholipolitiikan, seuraukset niihin kaikkein pienimpiin, joilla ei ole osaa eikä arpaa Vanhasen hallituksen nr1 toilailuihin.
Kekustelupalstat täyttyvät kirjoituksista, jossa vaaditaan alaikäiseen lapseen kohdistuvaa rangaistusta, kun päivisin on niin paljon juopuneita liikenteessä.
Syy ja seuraussuhteiden katoaminen ajattelusta on kirvoittanut osan kansalaisista suorastaan apinan raivolla vaatimaan osalta suomalaisia lapsia perustuslaillisten oikeuksien vähentämistä.
Jos hallitus ei osaa ajatella, niin suotakoon edes tavalliselle kansalaiselle tarkempaa syiden ja seurausten erottelukykyä ja edes lievää oikeudentajua, kehen ja mihin alkoholipolittiset korjaustoimet nyt halutaan kohdentaa.
Toisaalta kaikissa asioissa on jotain hyvää, nyt on paljastunut huikeaa asenteellisuuttaa varatonta lasta kohtaan ja se vaatinee oikean tiedon esille tuomista ja valistusta lastenparissa työskentelevien toimesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.