En ole koko suhteeni keston aikana saanut mieheltä suuseksiä, ilmeisesti esteenä ollut miehen ujous. Muutoin on seksielämä ollut antoisaa, ihanaa, orgasmikylläistä. Kesti kauan ennen kuin mies uskaltautui sormettamaankaan minu kunnolla, mutta uskaltauduttuaan on suonut minulle orkkuja sormin ennen jokaista yhdyntää :) Sitä ennen sain onnekseni helposti emätinorkkuja vain hänen elimestään rakastellessamme. No, suuseksiä olen kaivannut ja vihdoinkin sitä nyt sain. Mies oli hiukan nauttineessa tilassa, siitä kai rohkaistui. Ei itse halunnut minun tekevän mitään muuta kain nauttivan. Halusi antaa minulle suuseksiä ja myös antoi. Ja millaista? Aivan fantastista. Hän osoittautui todella taitavaksi, sain ainakin 5 järisyttävää orgasmia hänen käsittelyssään (pieniä taukoja laukeamisten väleissä). Kehui makuani miedoksi, tuoksuani hyväksi, näytti todella nauttivan nautintoni näkemisestä ja sen tuottamisesta. En ymmärrä miksi on lykännyt tätä näin pitkään, ehkä sitten tuon ujouden vuoksi? No, hyvää kannatti totisesti odottaa, ja todella kauan. Tällä palstalla ovat naiset kirjoitelleet kuinka ovat eläneet pitkään suhteissa joissa muutoin kaikin puolin ihanat miehet eivät ole antaneet suuseksiä jopa pyynnöistä huolimatta. Että lohdutukseksi: voi käydä näinkin onnellisesti kuin minulle nyt. Ja illalla tahtoo mies lipsutella lisää... =) Voi onnea =)
Vihdoinkin! =)=)
nainen...............
122487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Antaisin kyllä suuseksiä, mutta vaimoni ei sitä halua. Muutaman kerran on antanut nuolla ja ilmeisesti nauttikin siitä, mutta yleensä vaan ohjailee pääni pois sieltä jos meinaan ruveta nuolemaan.
Sama juttu täälläkin. Suuseksiä ei kumpaankaan suuntaan. Sellainen masennus jo päällä että etsin netistä lääkkeitä jolla saisi halut helvettiin(tavallinen seksi ei kiinnosta juuri yhtään). Jos sattuis leikkaamaan pussit pois niin varmaan saisi kuulla kunniansa kun ei kysynyt lupaa vaimolta.
Ei kaikkee kannata heti antaa :) Hyvii konstei voi joskus jättää jemmaan. Sit voi yllättää oman rakkaansa joskus jollain tosi järisyttäväl ylläril. Niin se vaan menee...
Mä en kyllä tuollaista jaksaisi odotella.
Luulempa että tuo on harvinainen tapaus. Ihminen joko pitää suuseksistä alusta asti tai ei, harrastaa sitä tai ei.
mikset ole aiemmin pyytänyt sitä!?
Kyllä siitä puhetta on ollut, mies on siitä sanonut pitävänsä ja seksielämämme on ollut muutoin erittäin tyydyttävää ja tunnekylläistä. Mutta yleensäkin seksiimme on tullut hitaanlaisesti uusia piirteitä, ja kuten sanoin, on mies jonkin verran ujohko, enkä ole häntä alkanut painostaa tai vaatimalla jotakin vaatia. Miksi en? Koska rakastan häntä. Mutta täytyypä vielä sanoa että hänen rohkaistumisensa tämän suuseksin saralla on jotakin aivan upeaa ja saa minut rakastamaan häntä vieläkin enemmän :)
..enkä uskalla ottaa vaikka annettais. poikaystävä haluais 69 ja kovasti tehdä mulle.. pari kertaa tehny kun mä olen hiukan juonut ja kai se ihan hyvältä tuntu. mielummin kuitenkin vaan hoitelen sen suulla tai miten vaan se haluaa. en voi sille mitään että tuntuu naurettavalta maata jalat harallaan jonkun naama siellä.. mulla on karvojakin niin paljon. :| ehkä se johtuu siitä kun en tiedä vielä orgasmista mitään tai jtn. en tiiä.
Loukkantuisitko jos poikaystäväsi sanoisi että hänen mielestään suuseksi on iljettävää. Hän on antanut sitä varmaan 5 krt pitkän suhteemme aikana. Nyt viimeisen kerran jälkeen tokaisi ettei pidä siitä. Se siis tarkoittaa etten tule enää ikinä saamaan sitä häneltä , sillä enhän voi toista vaatia tekemään mitä ei halua. Karvatonkin olen ja hygienia kunnossa...Sanoi ettei vika ole minussa, että olisi hän kenen kanssa vain, ei mielellään sitä tekisi. Tosi hyvä sanoa kun mä olen ainoa jonka kanssa hän on ollut/seksiä harrastanut,Heh. Se sana iljettävä jäi päähän soimaan ja tulee tässä tosi iljettävä olo itellekin. Jos suuseksin antaminen mulle on sen mielestä inhottavaa niin eikö se myös tarkoita että mun paikat on iljettävät. Loukkaanuin kyllä vaikka ei se henkilökohtaiseksi loukkaukseksi ollut tarkoitettu, Ja pidän suuseksin antamisesta poikaystävälleni ja teen sen ihan pyytämättäkin. Nyt en tiedä huvittaako enää. Tuntuu epäreilulta ja siltä että mä vaan annan ja hän ottaa. Miten tuntisitte/suhtautuisitte jos omalle kohdalle tulis sama tilanne??
No kyllä loukkaantuisin jos minulle sanoittaisiin noin. Itsellä on kans vähän sellanen tilanne, että mies kyllä ottaa suuseksiä ihan mielellään, mutta ei sitä kyllä anna.. Olen hiukan ujo enkä osaa sitä vaatia, olen vain joskus vihjaillut siihen suuntaan... ja mies vaan sanoo että kun et tykkää siitä.. eli siis teki mun puolesta johtopäätöksen... Ärsyttävää kun mies tuntuu niin ujolta sängyssä, tai sitten se on vaan itsekäs... Mitähän se sanois jos vaatisin suuseksiä..?? Olis kiva saada jotain vinkkejä millä mies saadaan innostuun suuseksistä... Onkohan sillä jotain pahoja kokemuksia..?
Ei tuollaisesta poikakaverista ole mihinkään! Hän tosiaan sanoo samalla sinun paikkojasi iljettäviksi, kun käyttää tuota sanaa. Parempiakin poikia löytyy!
Asettaudu siten, että miehen pää tulee lähelle alapäätäsi, levitä jalkojasi ja kohota hiukan lantiotasi lähemmäksi miehen kasvoja. Liikuttele lantiotasi hiljalleen hänen kasvojensa edessä. Sillä tavalla pitäisi miehen tajuta helposti mikä sinusta tuntuisi hyvältä. Tietysti voit myös suoraan sanoa, että toivot että hän nuolisi sinua, jos et sellaista ujostele. Eiköhän se siitä..
Ei mitään mistä ei pidä, täydy väkisin tehdä. Mutta kovasti itse suuseksiä kaipasin kun en sitä saanut, niin kuin alkup. viestissäni kerroinkin. Nyt kun vauhtiin pääsi, on mies antanut minulle jumalaista suuseksiä joka päivä =o Hän kehuu makuani, tuoksuani, reaktioitani, tuntuu olevan tosiaankin innoissaan tästä rakastelun muodosta