Vastaus aivan oikeallle

Hei!

Vieläkin minua askurruttaa tietyt asiat tässä karma jutussa. Huom! ilman asiantuntemusta.

Mikä tarkoitus on abortoiduilla ihmiselämillä? Ymmärtääkseeni heilläkin on elämä/sielu/persoona, jo sillä hetkellä kun heidät on alulle saatettu?? Näille yksilöille ei ole annettu mitään mahdollisuutta "sovittaa" mitään.

Entä yksilöt, jotka ovat päättäneet lopettaa elämänsä oman käden kautta (tapojahan on monia)??
Onko tämä jokin nopeampi tapa vapautua niistä niin sanotuista edesmenneen elämän "rasitteista", vai onko tällainen teko ehkä ylimääräinen rasite karman mukaiselle niin sanotulle "seuraavalle elämälle"?

PS. En todellakaan "höyrähdä" tällä palstalla käytyihin uskomuksiin hindulaisuuteen ymv. Olen aivan "tavallinen" maan tallaaja, joka on vasta nyt, varttuneella iällä ryhtynyt pohtimaan tämän elämän "järkevyyttä". Ehkä katkerienkin, niin sanottujen tappioiden kautta. Haluaisin kuitenkin olla tässä elämässä muutakin kuin "zompie". En tiedä mitä sekään oikeasti tarkoittaa, mutta henkilökohtaisesti miellän sen näin: elän, mutta en elä sitä täysillä!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

Vieläkin minua askurruttaa tietyt asiat tässä karma jutussa. Huom! ilman asiantuntemusta.

Mikä tarkoitus on abortoiduilla ihmiselämillä? Ymmärtääkseeni heilläkin on elämä/sielu/persoona, jo sillä hetkellä kun heidät on alulle saatettu?? Näille yksilöille ei ole annettu mitään mahdollisuutta "sovittaa" mitään.

Entä yksilöt, jotka ovat päättäneet lopettaa elämänsä oman käden kautta (tapojahan on monia)??
Onko tämä jokin nopeampi tapa vapautua niistä niin sanotuista edesmenneen elämän "rasitteista", vai onko tällainen teko ehkä ylimääräinen rasite karman mukaiselle niin sanotulle "seuraavalle elämälle"?

PS. En todellakaan "höyrähdä" tällä palstalla käytyihin uskomuksiin hindulaisuuteen ymv. Olen aivan "tavallinen" maan tallaaja, joka on vasta nyt, varttuneella iällä ryhtynyt pohtimaan tämän elämän "järkevyyttä". Ehkä katkerienkin, niin sanottujen tappioiden kautta. Haluaisin kuitenkin olla tässä elämässä muutakin kuin "zompie". En tiedä mitä sekään oikeasti tarkoittaa, mutta henkilökohtaisesti miellän sen näin: elän, mutta en elä sitä täysillä!

Lue lisää

>>Mikä tarkoitus on abortoiduilla ihmiselämillä? Ymmärtääkseeni heilläkin on elämä/sielu/persoona, jo sillä hetkellä kun heidät on alulle saatettu?? Näille yksilöille ei ole annettu mitään mahdollisuutta "sovittaa" mitään. >Entä yksilöt, jotka ovat päättäneet lopettaa elämänsä oman käden kautta (tapojahan on monia)??
Onko tämä jokin nopeampi tapa vapautua niistä niin sanotuista edesmenneen elämän "rasitteista", vai onko tällainen teko ehkä ylimääräinen rasite karman mukaiselle niin sanotulle "seuraavalle elämälle"? >PS. En todellakaan "höyrähdä" tällä palstalla käytyihin uskomuksiin hindulaisuuteen ymv. Olen aivan "tavallinen" maan tallaaja, joka on vasta nyt, varttuneella iällä ryhtynyt pohtimaan tämän elämän "järkevyyttä". Ehkä katkerienkin, niin sanottujen tappioiden kautta. Haluaisin kuitenkin olla tässä elämässä muutakin kuin "zompie". En tiedä mitä sekään oikeasti tarkoittaa, mutta henkilökohtaisesti miellän sen näin: elän, mutta en elä sitä täysillä!

Karman herra kirjoitti:

>>Mikä tarkoitus on abortoiduilla ihmiselämillä? Ymmärtääkseeni heilläkin on elämä/sielu/persoona, jo sillä hetkellä kun heidät on alulle saatettu?? Näille yksilöille ei ole annettu mitään mahdollisuutta "sovittaa" mitään. >Entä yksilöt, jotka ovat päättäneet lopettaa elämänsä oman käden kautta (tapojahan on monia)??
Onko tämä jokin nopeampi tapa vapautua niistä niin sanotuista edesmenneen elämän "rasitteista", vai onko tällainen teko ehkä ylimääräinen rasite karman mukaiselle niin sanotulle "seuraavalle elämälle"? >PS. En todellakaan "höyrähdä" tällä palstalla käytyihin uskomuksiin hindulaisuuteen ymv. Olen aivan "tavallinen" maan tallaaja, joka on vasta nyt, varttuneella iällä ryhtynyt pohtimaan tämän elämän "järkevyyttä". Ehkä katkerienkin, niin sanottujen tappioiden kautta. Haluaisin kuitenkin olla tässä elämässä muutakin kuin "zompie". En tiedä mitä sekään oikeasti tarkoittaa, mutta henkilökohtaisesti miellän sen näin: elän, mutta en elä sitä täysillä!

Lue lisää

"Yleinen "New Age-käsitys" asiasta mihin minäkin näkemykseni pohjaan on tässä aborttiasiassa se, että sielumme valitsee abortin sattuessa vain jonkin toisen raskaana olevan naisen jonka kautta hän tähän maailmaan ilmaantuu."

Käsittääkseni pääpiirteittäin se menee näin myös hindulaisuuden ja buddhalaisuuden mukaan. Kun keho ja mieli kuolevat, yksilöllinen itse samaistuu karmansa mukaisesti uuteen olentoon. Tietty filosofisilta vivahteiltaan hindulaisuus ja buddhalaisuus eroaa toisistaan, yksi pääasiallinen ero on näkemys yksilöllisen sielun luonteesta.


"Abortti on tietysti yleensä ikävä juttu ja sielulle menetetty mahdollisuus. Pitää muistaa kuitenkin sekin, että abortin kokenut nainen kypsyy henkisesti usein siinä samalla, eikä aborttikaan ole täysin hyödytön asia!"

Jokainen teko on seurausta kertyneestä karmasta, ja voitaisiin myös nähdä että abotroitu sielu on päätynyt tilanteeseen aiempien tekojensa seurauksena, ja abortoituessaan "sovittaa" tai "maksaa" karmaansa.


"Itsemurha on vain yksi tapa tapojen joukossa jättää tämä maallinen tomumajamme. Joissain tapauksissa itsemurha on jopa "kunniallinen" ja ihmisarvoinen tapa päättää päivänsä, kuten vaikkapa parantumattoman ja tuskallisen sairauden tapauksessa."

Tekojen sisäinen motiivi merkitsee karman puolesta enemmän kuin pinnallinen muoto. Esimerkiksi samurai-kulttuurissa on ollut kunniakasta suorittaa rituaalinen itsemurha kun samurain isäntä (jolle samurai on omistanut henkensä) kuolee.

Se mitä meidän päässä liikkuu määrittää paljon. Mikäli itsemurha on tehty murheen ja katkeruuden kierteessä, seurauksetkin ovat sen mukaisia.

bhairava kirjoitti:

"Yleinen "New Age-käsitys" asiasta mihin minäkin näkemykseni pohjaan on tässä aborttiasiassa se, että sielumme valitsee abortin sattuessa vain jonkin toisen raskaana olevan naisen jonka kautta hän tähän maailmaan ilmaantuu."

Käsittääkseni pääpiirteittäin se menee näin myös hindulaisuuden ja buddhalaisuuden mukaan. Kun keho ja mieli kuolevat, yksilöllinen itse samaistuu karmansa mukaisesti uuteen olentoon. Tietty filosofisilta vivahteiltaan hindulaisuus ja buddhalaisuus eroaa toisistaan, yksi pääasiallinen ero on näkemys yksilöllisen sielun luonteesta.


"Abortti on tietysti yleensä ikävä juttu ja sielulle menetetty mahdollisuus. Pitää muistaa kuitenkin sekin, että abortin kokenut nainen kypsyy henkisesti usein siinä samalla, eikä aborttikaan ole täysin hyödytön asia!"

Jokainen teko on seurausta kertyneestä karmasta, ja voitaisiin myös nähdä että abotroitu sielu on päätynyt tilanteeseen aiempien tekojensa seurauksena, ja abortoituessaan "sovittaa" tai "maksaa" karmaansa.


"Itsemurha on vain yksi tapa tapojen joukossa jättää tämä maallinen tomumajamme. Joissain tapauksissa itsemurha on jopa "kunniallinen" ja ihmisarvoinen tapa päättää päivänsä, kuten vaikkapa parantumattoman ja tuskallisen sairauden tapauksessa."

Tekojen sisäinen motiivi merkitsee karman puolesta enemmän kuin pinnallinen muoto. Esimerkiksi samurai-kulttuurissa on ollut kunniakasta suorittaa rituaalinen itsemurha kun samurain isäntä (jolle samurai on omistanut henkensä) kuolee.

Se mitä meidän päässä liikkuu määrittää paljon. Mikäli itsemurha on tehty murheen ja katkeruuden kierteessä, seurauksetkin ovat sen mukaisia.

Lue lisää

>> Käsittääkseni pääpiirteittäin se menee näin myös hindulaisuuden ja buddhalaisuuden mukaan. Kun keho ja mieli kuolevat, yksilöllinen itse samaistuu karmansa mukaisesti uuteen olentoon. Tietty filosofisilta vivahteiltaan hindulaisuus ja buddhalaisuus eroaa toisistaan, yksi pääasiallinen ero on näkemys yksilöllisen sielun luonteesta. > Jokainen teko on seurausta kertyneestä karmasta, ja voitaisiin myös nähdä että abotroitu sielu on päätynyt tilanteeseen aiempien tekojensa seurauksena, ja abortoituessaan "sovittaa" tai "maksaa" karmaansa.> Tekojen sisäinen motiivi merkitsee karman puolesta enemmän kuin pinnallinen muoto. Esimerkiksi samurai-kulttuurissa on ollut kunniakasta suorittaa rituaalinen itsemurha kun samurain isäntä (jolle samurai on omistanut henkensä) kuolee. >Se mitä meidän päässä liikkuu määrittää paljon. Mikäli itsemurha on tehty murheen ja katkeruuden kierteessä, seurauksetkin ovat sen mukaisia.

Karman herra kirjoitti:

>>Mikä tarkoitus on abortoiduilla ihmiselämillä? Ymmärtääkseeni heilläkin on elämä/sielu/persoona, jo sillä hetkellä kun heidät on alulle saatettu?? Näille yksilöille ei ole annettu mitään mahdollisuutta "sovittaa" mitään. >Entä yksilöt, jotka ovat päättäneet lopettaa elämänsä oman käden kautta (tapojahan on monia)??
Onko tämä jokin nopeampi tapa vapautua niistä niin sanotuista edesmenneen elämän "rasitteista", vai onko tällainen teko ehkä ylimääräinen rasite karman mukaiselle niin sanotulle "seuraavalle elämälle"? >PS. En todellakaan "höyrähdä" tällä palstalla käytyihin uskomuksiin hindulaisuuteen ymv. Olen aivan "tavallinen" maan tallaaja, joka on vasta nyt, varttuneella iällä ryhtynyt pohtimaan tämän elämän "järkevyyttä". Ehkä katkerienkin, niin sanottujen tappioiden kautta. Haluaisin kuitenkin olla tässä elämässä muutakin kuin "zompie". En tiedä mitä sekään oikeasti tarkoittaa, mutta henkilökohtaisesti miellän sen näin: elän, mutta en elä sitä täysillä!

Lue lisää

Hei!

>>Itse muuten kiinnostuin näistä "henkisistä" asioista viimeistään 7-vuotiaana, kun opin lukemaan. Joskus ajattelen, että olisinpa saanut elää "normaalimpaa" elämää, ilman tätä "henkistä funtsaamista" mutta se ei vaan enää ole minun "tieni"! Se on kohdallani ollutta ja mennyttä, mutta niinhän sen varmaan kuuluu ollakin!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Itse muuten kiinnostuin näistä "henkisistä" asioista viimeistään 7-vuotiaana, kun opin lukemaan. Joskus ajattelen, että olisinpa saanut elää "normaalimpaa" elämää, ilman tätä "henkistä funtsaamista" mutta se ei vaan enää ole minun "tieni"! Se on kohdallani ollutta ja mennyttä, mutta niinhän sen varmaan kuuluu ollakin!

Lue lisää

>>En täysin ymmärtänyt, mitä yllä olevalla lainauksellasi tarkoitat. Itse olen usein sanonut, että minä kasvoin aikuiseksi 7-vuotiaana. >Minä tarkoitan tällä sitä, että siitä asti olen joutunut "hoitamaan" omat asiani. Eli lapsuuteni loppui siihen, vaikka minulla olikin vanhemmat. Mutta ei vanhemmuutta. >Tosin en ole siitä enää katkera, koska sen kautta minusta on kasvanut ihminen, joka on selvinnyt ja selviää tästä edeskin kaikista "maallisista" asioista. Herkkänä ihmisenä henkinen puoli vain joutuu koetukselle.>Siksi, elämäni kaarta ajatellessa olen oivaltanut, että minulle karmaa merkitsee vain jotain sisäistä. Olen oppinut hyväksymään kaikki ihmiset yksilöinä, vaikken heistä pitäisikään. Se tarkoittaa vain sitä, ettei minun tarvitse "kaveerata" heidän kanssaan. >Minun karmani on jotakin minusta itsestäni lähtevää, käsittämätöntä ja voimakasta tunnetta (=energiaa), jos kykenen sitä aidosti välittämään toiselle. Joko eleinä, sanoina tai kosketuksena. Kummallista, mutta tämä aitouden kautta tehty teko/minusta lähtenyt energia palaa minuun itseeni takaisin moninkertaisena. Se antaa minulle uskomattomia henkisiä voimia useiksi päiviksi. >Eli itse etsin ympärilleni ihmisiä, joille aidosti voin antaa jotakin itsestäni, ja joka sitten puolestaan energisoi minua. Näin "yksinkertaisesti" minä miellän tämän karman edelleenkin>Ehkä joskus perehdyn aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Mutta kirjatieto on aina kirjatietoa eli teoriaa. Kuten kaikki kirjallisuus, jota ei ole voitu "oikeaksi todistaa". Käytännön elämässä karman voinee kuitenkin jokainen meistä käsittää/sisäistää omalla tavallaan??

Karman herra kirjoitti:

>>En täysin ymmärtänyt, mitä yllä olevalla lainauksellasi tarkoitat. Itse olen usein sanonut, että minä kasvoin aikuiseksi 7-vuotiaana. >Minä tarkoitan tällä sitä, että siitä asti olen joutunut "hoitamaan" omat asiani. Eli lapsuuteni loppui siihen, vaikka minulla olikin vanhemmat. Mutta ei vanhemmuutta. >Tosin en ole siitä enää katkera, koska sen kautta minusta on kasvanut ihminen, joka on selvinnyt ja selviää tästä edeskin kaikista "maallisista" asioista. Herkkänä ihmisenä henkinen puoli vain joutuu koetukselle.>Siksi, elämäni kaarta ajatellessa olen oivaltanut, että minulle karmaa merkitsee vain jotain sisäistä. Olen oppinut hyväksymään kaikki ihmiset yksilöinä, vaikken heistä pitäisikään. Se tarkoittaa vain sitä, ettei minun tarvitse "kaveerata" heidän kanssaan. >Minun karmani on jotakin minusta itsestäni lähtevää, käsittämätöntä ja voimakasta tunnetta (=energiaa), jos kykenen sitä aidosti välittämään toiselle. Joko eleinä, sanoina tai kosketuksena. Kummallista, mutta tämä aitouden kautta tehty teko/minusta lähtenyt energia palaa minuun itseeni takaisin moninkertaisena. Se antaa minulle uskomattomia henkisiä voimia useiksi päiviksi. >Eli itse etsin ympärilleni ihmisiä, joille aidosti voin antaa jotakin itsestäni, ja joka sitten puolestaan energisoi minua. Näin "yksinkertaisesti" minä miellän tämän karman edelleenkin>Ehkä joskus perehdyn aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Mutta kirjatieto on aina kirjatietoa eli teoriaa. Kuten kaikki kirjallisuus, jota ei ole voitu "oikeaksi todistaa". Käytännön elämässä karman voinee kuitenkin jokainen meistä käsittää/sisäistää omalla tavallaan??

Lue lisää

Hei!

>>Ehkä olet käsittänyt karman vähän väärin. Karma on yksinkertaisesti vain synnyttämäsi epätasapaino universumissa mikä sinun täytyy itse saattaa takaisiin tasapainoonsa. Miten sen teet, voit itse valita sillä tapoja on lukemattomia.>Kyseessä taitaa ollakin sielujen välinen vetovoima eikä niinkään karma? Karma yleensä tekee yhteiselämän vaikeaksi ja haastavaksi ja usein sitä on vain oltava jonkun ihmisen kanssa tekemisissä, vaikka menee ihan päin persettä eikä oikein huvittais! Jos kaikki taas sujuu kuin tanssi on kyseessä "sielunkumppanuus" mikä on suuri onni maan päällä!>Ikävätkin asiat tapahtuvat siksi, että niistä jotain oppisimme. Raamatussa sanotaan, että Jumalakin kurittaa niitä joita rakastaa

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Ehkä olet käsittänyt karman vähän väärin. Karma on yksinkertaisesti vain synnyttämäsi epätasapaino universumissa mikä sinun täytyy itse saattaa takaisiin tasapainoonsa. Miten sen teet, voit itse valita sillä tapoja on lukemattomia.>Kyseessä taitaa ollakin sielujen välinen vetovoima eikä niinkään karma? Karma yleensä tekee yhteiselämän vaikeaksi ja haastavaksi ja usein sitä on vain oltava jonkun ihmisen kanssa tekemisissä, vaikka menee ihan päin persettä eikä oikein huvittais! Jos kaikki taas sujuu kuin tanssi on kyseessä "sielunkumppanuus" mikä on suuri onni maan päällä!>Ikävätkin asiat tapahtuvat siksi, että niistä jotain oppisimme. Raamatussa sanotaan, että Jumalakin kurittaa niitä joita rakastaa

Lue lisää

>>Tätä haluaisin kommentoida tällä tavalla: miksi minun pitäisi kaikin voimin yrittää lähestyä ihmistä (työtoveria, naapuria ymv.), joka omalla käyttäytymisellään/sanattomilla viesteillään torjuu minut? Vaikka vaistoaisin hänen vaikeutensa ja haluaisin auttaa.>Onko onni kiellettyä maan päällä? Sitä minä, nimenomaan henkistä onnea/sielunkumppanuutta, etsin ja tarvitsen täällä. Täytyykö kaikki "entinen" sovittaa täysin yksin? Olen kamppailut tämän maallisen onnen (=raha, perhe ymv.) puolesta ja saavuttanut sen. Silti olen onneton.>Tätä asiaa olen aina "hätäni" hetkellä hokenut, vaikken uskovainen (jonkun toisen mittareilla) ole ollutkaan.>Lopputulemana voisin uskoa, että olet ehkä voinut oivaltaa jotakin "rivien välistä". Tarkoitan tällä sitä, että asioiden ulostuominen vaikka kirjoittamalla, helpottaa (siis minua). "Lempeät" näkemyksesi ovat kauniita.

Karman herra kirjoitti:

>>Tätä haluaisin kommentoida tällä tavalla: miksi minun pitäisi kaikin voimin yrittää lähestyä ihmistä (työtoveria, naapuria ymv.), joka omalla käyttäytymisellään/sanattomilla viesteillään torjuu minut? Vaikka vaistoaisin hänen vaikeutensa ja haluaisin auttaa.>Onko onni kiellettyä maan päällä? Sitä minä, nimenomaan henkistä onnea/sielunkumppanuutta, etsin ja tarvitsen täällä. Täytyykö kaikki "entinen" sovittaa täysin yksin? Olen kamppailut tämän maallisen onnen (=raha, perhe ymv.) puolesta ja saavuttanut sen. Silti olen onneton.>Tätä asiaa olen aina "hätäni" hetkellä hokenut, vaikken uskovainen (jonkun toisen mittareilla) ole ollutkaan.>Lopputulemana voisin uskoa, että olet ehkä voinut oivaltaa jotakin "rivien välistä". Tarkoitan tällä sitä, että asioiden ulostuominen vaikka kirjoittamalla, helpottaa (siis minua). "Lempeät" näkemyksesi ovat kauniita.

Lue lisää

Hei!

>>Nekin joilla on paljon karmaa voivat osittain vapautua tuosta "kirouksestaan" kunhan vain ovat päättäväisiä ja pyrkivät tekemään parhaansa ja ottamaan muut huomioon parhaan kykynsä mukaan.>Pitää muistaa kuitenkin, että se onni löytyy aina meistä itsestämme, ei mistään ulkopuolisesta tai muista ihmisistä. Emme osaa oikeasti rakastaa muita ennenkuin osaamme rakastaa itseämme. Tämä onkin ehkä kaikkein vaikein asia minkä koskaan tulemme täällä oppimaan?>>

Niin näinhän se menee! Sääli, että tämä ymmärrys on tullut itselleni näin "myöhään". Ja vaikeaa se on, nimittäin itsensä rakastaminen. Syyllisyys omasta "itsekkyydestä" suorastaan ahdistaa. Sillä itsensä rakastaminen antaa myös luvan itselleen olla: epätäydellinen, väsynyt ja jopa inhottava ihminen. Tätä taustaa vasten olenkin luopumassa omasta täydellisyydestäni, joka on ajanut minut aika ahtaalle.

Tarkoittaa sitä, että en ole suonut itselleni paljonkaan epäonnistumisia työssä, kotini hoitamisessa tai yleensä missään asiassa, mihin olen ryhtynyt. Epäonnistuminen on ollut minulle yhtä kuin katkeran kalkin juomista. Olen aina halunut suoriutua tehtävistäni, mieluummin erinomaisesti kuin hyvin. Epäonnistumiset tai "riman alitukset" ovat johtaneet aivan ylimitotettuihin itsesyytöksiin. Eli olen oppinut olemaan armollinen itselleni.

>>Toisaalta on myös niitä elämiä joissa joudumme tulemaan enemmän yksin toimeen ja tämä parisielumme saattaa olla jopa henkimaailmassa, eikä täällä maan päällä kanssamme.>Nykyjärjestelmä on mielestäni tässä suhteessa vääristynyt ja tarvitaan tietenkin muitakin yhteiskunnallisia uudistuksia ennen kuin tämän kaltainen järjestely on mahdollista ja vaikka en mikään Nostradamus olekaan, niin saattepa nähdä kuinka tämä tulee tapahtumaan ehkä tässä parin vuosikymmenen sisällä! Silloin kun tätä ihmiskuntaa aletaan taas ohjata viisaudella, niin kaikki tämä tulee muuttumaan!>Mielestäni onnellisuus on kyllä usein aika pieneltä vaikuttavia asioita. Hyvää ruokaa, musiikkia tai ihan mitä tahansa elämyksellisiä asioita. Täällä Suomessa moni asia on niin itsestäänselvyys, että emme osaa niitä enää oikein arvostaa!>Pitäisi varmaan laittaa lapset "vaihto-oppilaiksi" Afrikkaan missä mitään näitä ylellisyyksiä ei ole oppimaan arvostamaan tätä kaikkea runsautta!>Elämän onnellisuus riippuu nimittäin usein siitä olemmeko me kiitollisia tästä kaikesta vai olemmeko me kiittämättömiä tästä kaikesta?>Ja pyrin kokoajan myös 101% rehellisyyteen niin itseäni kuin muitakin ihmisiä kohtaan!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Nekin joilla on paljon karmaa voivat osittain vapautua tuosta "kirouksestaan" kunhan vain ovat päättäväisiä ja pyrkivät tekemään parhaansa ja ottamaan muut huomioon parhaan kykynsä mukaan.>Pitää muistaa kuitenkin, että se onni löytyy aina meistä itsestämme, ei mistään ulkopuolisesta tai muista ihmisistä. Emme osaa oikeasti rakastaa muita ennenkuin osaamme rakastaa itseämme. Tämä onkin ehkä kaikkein vaikein asia minkä koskaan tulemme täällä oppimaan?>>

Niin näinhän se menee! Sääli, että tämä ymmärrys on tullut itselleni näin "myöhään". Ja vaikeaa se on, nimittäin itsensä rakastaminen. Syyllisyys omasta "itsekkyydestä" suorastaan ahdistaa. Sillä itsensä rakastaminen antaa myös luvan itselleen olla: epätäydellinen, väsynyt ja jopa inhottava ihminen. Tätä taustaa vasten olenkin luopumassa omasta täydellisyydestäni, joka on ajanut minut aika ahtaalle.

Tarkoittaa sitä, että en ole suonut itselleni paljonkaan epäonnistumisia työssä, kotini hoitamisessa tai yleensä missään asiassa, mihin olen ryhtynyt. Epäonnistuminen on ollut minulle yhtä kuin katkeran kalkin juomista. Olen aina halunut suoriutua tehtävistäni, mieluummin erinomaisesti kuin hyvin. Epäonnistumiset tai "riman alitukset" ovat johtaneet aivan ylimitotettuihin itsesyytöksiin. Eli olen oppinut olemaan armollinen itselleni.

>>Toisaalta on myös niitä elämiä joissa joudumme tulemaan enemmän yksin toimeen ja tämä parisielumme saattaa olla jopa henkimaailmassa, eikä täällä maan päällä kanssamme.>Nykyjärjestelmä on mielestäni tässä suhteessa vääristynyt ja tarvitaan tietenkin muitakin yhteiskunnallisia uudistuksia ennen kuin tämän kaltainen järjestely on mahdollista ja vaikka en mikään Nostradamus olekaan, niin saattepa nähdä kuinka tämä tulee tapahtumaan ehkä tässä parin vuosikymmenen sisällä! Silloin kun tätä ihmiskuntaa aletaan taas ohjata viisaudella, niin kaikki tämä tulee muuttumaan!>Mielestäni onnellisuus on kyllä usein aika pieneltä vaikuttavia asioita. Hyvää ruokaa, musiikkia tai ihan mitä tahansa elämyksellisiä asioita. Täällä Suomessa moni asia on niin itsestäänselvyys, että emme osaa niitä enää oikein arvostaa!>Pitäisi varmaan laittaa lapset "vaihto-oppilaiksi" Afrikkaan missä mitään näitä ylellisyyksiä ei ole oppimaan arvostamaan tätä kaikkea runsautta!>Elämän onnellisuus riippuu nimittäin usein siitä olemmeko me kiitollisia tästä kaikesta vai olemmeko me kiittämättömiä tästä kaikesta?>Ja pyrin kokoajan myös 101% rehellisyyteen niin itseäni kuin muitakin ihmisiä kohtaan!

Lue lisää

>>Hello, hello! Vasta nytkö sen ymmärrän, että karma onkin jokin sellainen "kaivo" ihmisessä, joka pitää saada täysin tyhjilleen.
Entä "tyhjentämisen" jälkeen. Mitä sitten
tapahtuu? >Sääli, että tämä ymmärrys on tullut itselleni näin "myöhään". Ja vaikeaa se on, nimittäin itsensä rakastaminen. Syyllisyys omasta "itsekkyydestä" suorastaan ahdistaa. Sillä itsensä rakastaminen antaa myös luvan itselleen olla: epätäydellinen, väsynyt ja jopa inhottava ihminen. Tätä taustaa vasten olenkin luopumassa omasta täydellisyydestäni, joka on ajanut minut aika ahtaalle.>Epäonnistuminen on ollut minulle yhtä kuin katkeran kalkin juomista. Olen aina halunut suoriutua tehtävistäni, mieluummin erinomaisesti kuin hyvin. Epäonnistumiset tai "riman alitukset" ovat johtaneet aivan ylimitotettuihin itsesyytöksiin. Eli olen oppinut olemaan armollinen itselleni. >Mutta mistä sitten johtuu, että itse kokee jonkun ihmisen "parisielukseen" täällä maan päällä, mutta tämä toinen ei koe sitä samalla tavalla? Itse uskon kuitenkin, että se oikea parisielu on joka tapauksessa AINA jo täällä maan päällä, eikä jossain henkimaailmassa. Muutoin tämä elämä tuntuu jotenkin "väärältä" ja epäoikeudenmukaiselta.>Voinen ja saaneen epäillä optimistiasi tässä suhteessa. Ammattini puolesta uskon vakaasti, että tienviitta on aina vain hurjempaan menoon. Menoon, jonka päätepistettä ei tiedä kukaan. Realistina näen sen kuitenkin aika "kammottavana", koska rahan ja vallan himo ei voi johtaa kovinkaan kauniiseen loppuun!>Niinpä, näinhän se menee. On vain oivallettava ja tavallaan myös "hyväksyttävä" se. Hyväksyttävä siinä mielessä, että minulle riittää juuri: hyvä musiikki, luonto tai puutarhan hoito. En kaipaa "elämyksellisten" kokemusten hakemista kylpylöistä, ulkomaan matkoista tmv. (Toki joku tai jotkut kokevat ne OIKEASTI hyvää mieltä tuottavina). Tarkoitan sitä, että ei pidä tehdä asioita vain sen vuoksi, kun se on trendikästä tai niinhän muutkin tekevät. >Tästäkin olen henkilökohtaisesti eri mieltä. Olen kiitollinen kaikesta tästä: hyvinvoinnistani, "yltäkylläisyydestä", rauhasta ja siitä että olen syntynyt Suomeen. Enkä kadehdi "onnellisten tähtien" alla syntyneitä. Silti olen onneton. >Tätä pyrin myös itse toteuttamaan, tosin prosenttimäärä jää alle 100 prosentin (Niin sanotut "valkoiset" valheet ovat joskus tarpeen). Rehellisyyteni ainakin työyhteisössäni ovat johtaneet "ennen näkemättömiin" tuloksiin, jos ajattelen itseäni. >Rehellisyyteeni viitaten voin myöntää, että olen joskus/useinkin ajatellut, että kuinka helppoa tästä kaikesta onnettomasta olostani olisikaan päästä eroon. Työmatka ja ratti vasempaan. Mutta, jos tämä karma vain aina jatkuu, niin mitä se hyödyttää? >Ja kaikki nämä minun ajatukset tästä karmasta lähtivät erään ihmisen lausumasta: " Sinussa on karmaa"?!

Karman herra kirjoitti:

>>Hello, hello! Vasta nytkö sen ymmärrän, että karma onkin jokin sellainen "kaivo" ihmisessä, joka pitää saada täysin tyhjilleen.
Entä "tyhjentämisen" jälkeen. Mitä sitten
tapahtuu? >Sääli, että tämä ymmärrys on tullut itselleni näin "myöhään". Ja vaikeaa se on, nimittäin itsensä rakastaminen. Syyllisyys omasta "itsekkyydestä" suorastaan ahdistaa. Sillä itsensä rakastaminen antaa myös luvan itselleen olla: epätäydellinen, väsynyt ja jopa inhottava ihminen. Tätä taustaa vasten olenkin luopumassa omasta täydellisyydestäni, joka on ajanut minut aika ahtaalle.>Epäonnistuminen on ollut minulle yhtä kuin katkeran kalkin juomista. Olen aina halunut suoriutua tehtävistäni, mieluummin erinomaisesti kuin hyvin. Epäonnistumiset tai "riman alitukset" ovat johtaneet aivan ylimitotettuihin itsesyytöksiin. Eli olen oppinut olemaan armollinen itselleni. >Mutta mistä sitten johtuu, että itse kokee jonkun ihmisen "parisielukseen" täällä maan päällä, mutta tämä toinen ei koe sitä samalla tavalla? Itse uskon kuitenkin, että se oikea parisielu on joka tapauksessa AINA jo täällä maan päällä, eikä jossain henkimaailmassa. Muutoin tämä elämä tuntuu jotenkin "väärältä" ja epäoikeudenmukaiselta.>Voinen ja saaneen epäillä optimistiasi tässä suhteessa. Ammattini puolesta uskon vakaasti, että tienviitta on aina vain hurjempaan menoon. Menoon, jonka päätepistettä ei tiedä kukaan. Realistina näen sen kuitenkin aika "kammottavana", koska rahan ja vallan himo ei voi johtaa kovinkaan kauniiseen loppuun!>Niinpä, näinhän se menee. On vain oivallettava ja tavallaan myös "hyväksyttävä" se. Hyväksyttävä siinä mielessä, että minulle riittää juuri: hyvä musiikki, luonto tai puutarhan hoito. En kaipaa "elämyksellisten" kokemusten hakemista kylpylöistä, ulkomaan matkoista tmv. (Toki joku tai jotkut kokevat ne OIKEASTI hyvää mieltä tuottavina). Tarkoitan sitä, että ei pidä tehdä asioita vain sen vuoksi, kun se on trendikästä tai niinhän muutkin tekevät. >Tästäkin olen henkilökohtaisesti eri mieltä. Olen kiitollinen kaikesta tästä: hyvinvoinnistani, "yltäkylläisyydestä", rauhasta ja siitä että olen syntynyt Suomeen. Enkä kadehdi "onnellisten tähtien" alla syntyneitä. Silti olen onneton. >Tätä pyrin myös itse toteuttamaan, tosin prosenttimäärä jää alle 100 prosentin (Niin sanotut "valkoiset" valheet ovat joskus tarpeen). Rehellisyyteni ainakin työyhteisössäni ovat johtaneet "ennen näkemättömiin" tuloksiin, jos ajattelen itseäni. >Rehellisyyteeni viitaten voin myöntää, että olen joskus/useinkin ajatellut, että kuinka helppoa tästä kaikesta onnettomasta olostani olisikaan päästä eroon. Työmatka ja ratti vasempaan. Mutta, jos tämä karma vain aina jatkuu, niin mitä se hyödyttää? >Ja kaikki nämä minun ajatukset tästä karmasta lähtivät erään ihmisen lausumasta: " Sinussa on karmaa"?!

Lue lisää

Hei!

>>Lopuksi kun kaivo on tyhjä eli karmamme poissa, niin meillä ei ole enää mitään pakkoa oppia asioita kantapään kautta. Voisi sanoa, että tämä "kosminen koulumme" täällä maapallolla on suoritettu ja edessä on jotain jota myös "taivaaksi" kutsutaan. Meillä ei ole oikeastaan enää mitään tarvetta syntyä uudelleen ihmiseksi, jos emme sitä aivan välttämättä sitten halua.>Itse sairastuin henkisesti vakavasti 20-vuotiaana enkä löytänyt paikkaani maailmassa. Koko elämäni näytti olevan tuolloin vasta 20-vuotiaana ohitse! Ei uraa, ei perhettä, ei yhtään mitään ja menetin kaiken elämänhalunikin!>Kuitenkin ajattelin kokoajan, että olen ansainnut tämän ja tästäkin on vain tarkoitus oppia jotain todella tärkeää!>Voit ajatella, että olet siunattu koska olet saanut kokea maallista täydellisyyttä ja saanut oppia siitä sen, että se ei todellakaan anna lopulta meille todellista onnea! Monet voivat vain uneksia siitä mitä olet saavuttanut ja eikö sinun pitäisi sääliä heitä siitä, että kadehtivat sinua?>Olet kuitenkin oppinut aivan valtavasti tuossa maallisessa nälässäsi ja se onkin kääntynyt sinulle valtaisaksi voitoksi!>Kertomani perusteella voit varmasti huomata miten ajattelen esille tuomiasi asioita vähän eri kantilta enkä koe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että aina vain ei kertakaikkiaan saa elää sen parisielunsa kanssa. Onhan täällä kaikki muutkin sielut ihania kumppaneita, vaikka se pieni jokin tuntuukin heidän kanssaan olevan vähän hukassa.>Ehkä sulla onkin siellä takana pelko tästä kaikesta kiitollisuudestasi huolimatta? Pelkäät menettäväsi kaiken ja siksi et voi oikein olla onnellinen?>Mielestäni rehellisyys näyttäisi kannattavan aina ja varsinkin pitkässä juoksussa sitä usein huomaa, että kannattipa olla taas rehellinen!>Itsemurha ei ole ratkaisu.

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Lopuksi kun kaivo on tyhjä eli karmamme poissa, niin meillä ei ole enää mitään pakkoa oppia asioita kantapään kautta. Voisi sanoa, että tämä "kosminen koulumme" täällä maapallolla on suoritettu ja edessä on jotain jota myös "taivaaksi" kutsutaan. Meillä ei ole oikeastaan enää mitään tarvetta syntyä uudelleen ihmiseksi, jos emme sitä aivan välttämättä sitten halua.>Itse sairastuin henkisesti vakavasti 20-vuotiaana enkä löytänyt paikkaani maailmassa. Koko elämäni näytti olevan tuolloin vasta 20-vuotiaana ohitse! Ei uraa, ei perhettä, ei yhtään mitään ja menetin kaiken elämänhalunikin!>Kuitenkin ajattelin kokoajan, että olen ansainnut tämän ja tästäkin on vain tarkoitus oppia jotain todella tärkeää!>Voit ajatella, että olet siunattu koska olet saanut kokea maallista täydellisyyttä ja saanut oppia siitä sen, että se ei todellakaan anna lopulta meille todellista onnea! Monet voivat vain uneksia siitä mitä olet saavuttanut ja eikö sinun pitäisi sääliä heitä siitä, että kadehtivat sinua?>Olet kuitenkin oppinut aivan valtavasti tuossa maallisessa nälässäsi ja se onkin kääntynyt sinulle valtaisaksi voitoksi!>Kertomani perusteella voit varmasti huomata miten ajattelen esille tuomiasi asioita vähän eri kantilta enkä koe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että aina vain ei kertakaikkiaan saa elää sen parisielunsa kanssa. Onhan täällä kaikki muutkin sielut ihania kumppaneita, vaikka se pieni jokin tuntuukin heidän kanssaan olevan vähän hukassa.>Ehkä sulla onkin siellä takana pelko tästä kaikesta kiitollisuudestasi huolimatta? Pelkäät menettäväsi kaiken ja siksi et voi oikein olla onnellinen?>Mielestäni rehellisyys näyttäisi kannattavan aina ja varsinkin pitkässä juoksussa sitä usein huomaa, että kannattipa olla taas rehellinen!>Itsemurha ei ole ratkaisu.

Lue lisää

>>Yksinkertaisesti, en ymmärrä tätä. Jos emme muista edellisestä elämästämme mitään, niin kuinka voimme tehdä tässä suhteessa mitään päätöksiäkään. Päätöksiä siitä: tulenko "taivaasta" takaisin tänne maalliseen elämään, vielä senkin jälkeen kun olen "kosmisen kouluni" käynyt. Vai onko se yleensä kenenkään yksittäisen yksilön päätettävissäkään? Ja mikä rooli tällaisella "koko koulun käyneellä" yksilöllä vielä on/olisi?>Hienoa, ettei Sinulla mennyt "pönttö" aivan sekaisin. Ymmärtääkseni tajusit tilanteesi jollain realistisella tasolla kuitenkin koko ajan. Nuorena ei todellakaan osaa suhteuttaa asioita oikeisiin mittakaavoihinsa. Kuinkahan monella tämän päivän nuorella on tuossa iässä "mielessä": ura, perhe tmv.?? Omista lapsista on sen verran kokemusta. >Näin minäkin olen, ainakin jälkeenpäin ajatellen ajatellut. Tosin en tässä karma -mielessä. Mutta jollain muulla tasolla, tasolla jota en pysty niin tarkkaan analysoimaan. Todenäköisesti kuitenkin se perustuu oppeihin kristinuskosta, jota kansakoulussa opetettiin. Tai enemminkin ehkä siihen minun henkilökohtaiseen uskooni, että joku "korkeampi" meidän toimiamme kuitenkin täällä maan päällä ohjaa/opettaa.>Tässä asiassa en ole osannut ajatella muutoin kuin niin perinteisesti, että "ahkeruus" tai sinnikkyys tmv. "palkitaan".>En allekirjoita lausumaasi. En koskaan ole ahnehtinut mitään maallista. Se on vain tullut. Ehkä sen minun perfektionismini kautta. Kyllä minun maallinen "nälkäni" on ollut aina ja edelleenkin vain, jotain niin maallista, kuin ihmisen löytämistä. Ihmisen, joka ymmärtää, tukee ja jonka edessä minäkin voin olla heikko!>Tätä juuri tarkoitan, viitaten edellä olevaan lausumaani, että se ei ole vain jokin pieni vaan jokin suuri, joka on hukassa. Siis "sielunkumppanin" puuttuminen. Ainakin se "lieventäisi" omaa onnetonta (sanotaan sitten vaikka niin) henkistä olotilaani. >Asia ei todellakaan ole näin. Olen valmis luopumaan, olen jopa ehdottanut sitä "tietyille" tahoille, kaikesta maallisesta "mammonastani". Muuta en kaipaa kuin sitä sielunkumppania, tosin en ole varma, haluanko häntäkään "saman katon" alle. >Tiedän. Mutta kuinkahan moni meistäkin ajattelee tätä vaihtoehtoa jonakin ratkaisuna. Lausumatta sitä kuitenkaan ääneen tai edes kirjoittamalla sitä tällaiselle "julkiselle" palstalle.>Olenpahan tämänkin palstan kautta oppinut uutta. Paljonkin. Vaikka en olekaan mikään netti -keskustelupalsta ihminen, tutustun mielelläni antamaasi sivustoon. En vielä tiedä, onko se yhtä spesiaali kanava kuin tämä. Toivoisin, että siellä voisi "keskustella" aivan joka-päiväisiinkin asioihin/tunteisiin liittyvistä "jutuista".

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Lopuksi kun kaivo on tyhjä eli karmamme poissa, niin meillä ei ole enää mitään pakkoa oppia asioita kantapään kautta. Voisi sanoa, että tämä "kosminen koulumme" täällä maapallolla on suoritettu ja edessä on jotain jota myös "taivaaksi" kutsutaan. Meillä ei ole oikeastaan enää mitään tarvetta syntyä uudelleen ihmiseksi, jos emme sitä aivan välttämättä sitten halua.>Itse sairastuin henkisesti vakavasti 20-vuotiaana enkä löytänyt paikkaani maailmassa. Koko elämäni näytti olevan tuolloin vasta 20-vuotiaana ohitse! Ei uraa, ei perhettä, ei yhtään mitään ja menetin kaiken elämänhalunikin!>Kuitenkin ajattelin kokoajan, että olen ansainnut tämän ja tästäkin on vain tarkoitus oppia jotain todella tärkeää!>Voit ajatella, että olet siunattu koska olet saanut kokea maallista täydellisyyttä ja saanut oppia siitä sen, että se ei todellakaan anna lopulta meille todellista onnea! Monet voivat vain uneksia siitä mitä olet saavuttanut ja eikö sinun pitäisi sääliä heitä siitä, että kadehtivat sinua?>Olet kuitenkin oppinut aivan valtavasti tuossa maallisessa nälässäsi ja se onkin kääntynyt sinulle valtaisaksi voitoksi!>Kertomani perusteella voit varmasti huomata miten ajattelen esille tuomiasi asioita vähän eri kantilta enkä koe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että aina vain ei kertakaikkiaan saa elää sen parisielunsa kanssa. Onhan täällä kaikki muutkin sielut ihania kumppaneita, vaikka se pieni jokin tuntuukin heidän kanssaan olevan vähän hukassa.>Ehkä sulla onkin siellä takana pelko tästä kaikesta kiitollisuudestasi huolimatta? Pelkäät menettäväsi kaiken ja siksi et voi oikein olla onnellinen?>Mielestäni rehellisyys näyttäisi kannattavan aina ja varsinkin pitkässä juoksussa sitä usein huomaa, että kannattipa olla taas rehellinen!>Itsemurha ei ole ratkaisu.

Lue lisää

Kommentoin nyt vähän paremmalla ajalla tätä pohdintaasi, koska se näyttäisi kiinnostavan sinua

>>Päätöksiä siitä: tulenko "taivaasta" takaisin tänne maalliseen elämään, vielä senkin jälkeen kun olen "kosmisen kouluni" käynyt. Vai onko se yleensä kenenkään yksittäisen yksilön päätettävissäkään? Ja mikä rooli tällaisella "koko koulun käyneellä" yksilöllä vielä on/olisi?

Karman herra kirjoitti:

>>Yksinkertaisesti, en ymmärrä tätä. Jos emme muista edellisestä elämästämme mitään, niin kuinka voimme tehdä tässä suhteessa mitään päätöksiäkään. Päätöksiä siitä: tulenko "taivaasta" takaisin tänne maalliseen elämään, vielä senkin jälkeen kun olen "kosmisen kouluni" käynyt. Vai onko se yleensä kenenkään yksittäisen yksilön päätettävissäkään? Ja mikä rooli tällaisella "koko koulun käyneellä" yksilöllä vielä on/olisi?>Hienoa, ettei Sinulla mennyt "pönttö" aivan sekaisin. Ymmärtääkseni tajusit tilanteesi jollain realistisella tasolla kuitenkin koko ajan. Nuorena ei todellakaan osaa suhteuttaa asioita oikeisiin mittakaavoihinsa. Kuinkahan monella tämän päivän nuorella on tuossa iässä "mielessä": ura, perhe tmv.?? Omista lapsista on sen verran kokemusta. >Näin minäkin olen, ainakin jälkeenpäin ajatellen ajatellut. Tosin en tässä karma -mielessä. Mutta jollain muulla tasolla, tasolla jota en pysty niin tarkkaan analysoimaan. Todenäköisesti kuitenkin se perustuu oppeihin kristinuskosta, jota kansakoulussa opetettiin. Tai enemminkin ehkä siihen minun henkilökohtaiseen uskooni, että joku "korkeampi" meidän toimiamme kuitenkin täällä maan päällä ohjaa/opettaa.>Tässä asiassa en ole osannut ajatella muutoin kuin niin perinteisesti, että "ahkeruus" tai sinnikkyys tmv. "palkitaan".>En allekirjoita lausumaasi. En koskaan ole ahnehtinut mitään maallista. Se on vain tullut. Ehkä sen minun perfektionismini kautta. Kyllä minun maallinen "nälkäni" on ollut aina ja edelleenkin vain, jotain niin maallista, kuin ihmisen löytämistä. Ihmisen, joka ymmärtää, tukee ja jonka edessä minäkin voin olla heikko!>Tätä juuri tarkoitan, viitaten edellä olevaan lausumaani, että se ei ole vain jokin pieni vaan jokin suuri, joka on hukassa. Siis "sielunkumppanin" puuttuminen. Ainakin se "lieventäisi" omaa onnetonta (sanotaan sitten vaikka niin) henkistä olotilaani. >Asia ei todellakaan ole näin. Olen valmis luopumaan, olen jopa ehdottanut sitä "tietyille" tahoille, kaikesta maallisesta "mammonastani". Muuta en kaipaa kuin sitä sielunkumppania, tosin en ole varma, haluanko häntäkään "saman katon" alle. >Tiedän. Mutta kuinkahan moni meistäkin ajattelee tätä vaihtoehtoa jonakin ratkaisuna. Lausumatta sitä kuitenkaan ääneen tai edes kirjoittamalla sitä tällaiselle "julkiselle" palstalle.>Olenpahan tämänkin palstan kautta oppinut uutta. Paljonkin. Vaikka en olekaan mikään netti -keskustelupalsta ihminen, tutustun mielelläni antamaasi sivustoon. En vielä tiedä, onko se yhtä spesiaali kanava kuin tämä. Toivoisin, että siellä voisi "keskustella" aivan joka-päiväisiinkin asioihin/tunteisiin liittyvistä "jutuista".

Lue lisää

Hei!

En enää tiedä, onko tämä meidän kahden välinen keskustelu sovinnaista tällä palstalla?? Eihän kukaan toinen ole näitä juttujamme kommentoinut. Vaikka lukijoita on ollut.

Siltikin haluan vielä vastata. Yksi syy on se, että olen harvoin tavannut miespuolista ihmistä, joka pystyy tällaiseen ajatteluun. En tarkoita tällä oikeastaan tätä karma juttua ollenkaan, vaan sitä, että jollain miespuolisella ihmisellä on sellaista herkkyyttä, mitä miehet eivät yleensäkään tuo esiin. Jos heillä sitä yleensäkään on, puhumattakaan empatiasta.

Mutta tämä keskustelu tällä palstalla on vaikuttanut minuun monellakin tavalla. Ja ehkä antanut myös lisäymmärrystä tästä elämästä. Minulle, joka ammattini puolesta joudun niin sanotusti "tuhoamaan" monien muiden ihmisten henkilökohtaisen elämän. Joskus mietinkin, että kuinka minä herkkänä ihmisenä kykenen tähän?

Mutta selitys on hyvin yksinkertainen. Työni haasteellisuus "tyydyttää" minua työn tasolla. En jaksaisi niin sanottuja "rutiinihommia". Tehdessäni työtäni, "antaa" se minulle niin paljon muuta ajateltavaa, ettei minun tarvitse ajatella tätä oman elämäni, muutoin niin turhauttavaa "kiertorataa". Ja toisaalta teenhän työtäni meidän kaikkien täällä Suomessa asuvien yksilöiden hyvinvoinnin puolesta.

Mutta tämä tästä.

>>Olen huomannut kyllä, että et ole ahne ihminen, vaan että arvostat vain omillaan toimeentulemista ja vakavaraisuutta mikä on tietenkin hyvä asia! Jos nyt oikein osaan tulkita niin kaipaat rinnallesi jotain henkilöä, joka voi tyydyttää tuon "elämänjanosi ja -nälkäsi"? Olet siis yksinäinen? Sekös on tämän onnettoman olosi syynä?>Miten tuota yksinäisyyttä sitten voisi oikein "lääkitä"? Kannattaisi ehkä aloittaa harrastus jossa saisi kohdata muita ihmisiä? Mennä siis ihmisten luo.>Sori me miehet nyt vaan ollaan vähän tälläsia "jääriä" näissä rakkaushuoliasioissa!>No niin siis metsään meni kun kyseessä on tosiaakin yksin jäämisen pelko ja yksinäisyys. No pelko osui oikeaan. ?>Uskot siis löytäneesi sen sielukumppanisi ja olet siitä varma myös? Tunnetko aivan varmasti turvallisuutta ja itsesi omaksi itseksesi hänen seurassaan? Tunne on tosiaankin sellainen kuin olisi oman kadonneen kaksoissisarensa tavannut. Tunne saattaa olla valheellinenkin jos et tunne itseäsi täysin vapaaksi hänen seurassaan!>Niinpä ja tiedän kyllä omastakin kokemuksestani miten karmean suloinen tunne oman itsemurhan ajatteleminen onkaan! Se tunne onkin tavallaan kuin huume ja tekee meidät huumeen tavoin riippuvaiseksi! >Tämä ei todellakaan ole kovinkaan "spesiallipaikka" jos vertaa vaikkapa tuohon elämänkehään! Jos tämä keskustelu käytäisiin siellä, niin tähän osallistuisi moni muukin keskustelija. Ja siellä voi tosiaankin keskustella vaikkapa kummin kaiman kalsareista! Aihe on täysin vapaa, vaikka "henkinen" palsta onkin!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

En enää tiedä, onko tämä meidän kahden välinen keskustelu sovinnaista tällä palstalla?? Eihän kukaan toinen ole näitä juttujamme kommentoinut. Vaikka lukijoita on ollut.

Siltikin haluan vielä vastata. Yksi syy on se, että olen harvoin tavannut miespuolista ihmistä, joka pystyy tällaiseen ajatteluun. En tarkoita tällä oikeastaan tätä karma juttua ollenkaan, vaan sitä, että jollain miespuolisella ihmisellä on sellaista herkkyyttä, mitä miehet eivät yleensäkään tuo esiin. Jos heillä sitä yleensäkään on, puhumattakaan empatiasta.

Mutta tämä keskustelu tällä palstalla on vaikuttanut minuun monellakin tavalla. Ja ehkä antanut myös lisäymmärrystä tästä elämästä. Minulle, joka ammattini puolesta joudun niin sanotusti "tuhoamaan" monien muiden ihmisten henkilökohtaisen elämän. Joskus mietinkin, että kuinka minä herkkänä ihmisenä kykenen tähän?

Mutta selitys on hyvin yksinkertainen. Työni haasteellisuus "tyydyttää" minua työn tasolla. En jaksaisi niin sanottuja "rutiinihommia". Tehdessäni työtäni, "antaa" se minulle niin paljon muuta ajateltavaa, ettei minun tarvitse ajatella tätä oman elämäni, muutoin niin turhauttavaa "kiertorataa". Ja toisaalta teenhän työtäni meidän kaikkien täällä Suomessa asuvien yksilöiden hyvinvoinnin puolesta.

Mutta tämä tästä.

>>Olen huomannut kyllä, että et ole ahne ihminen, vaan että arvostat vain omillaan toimeentulemista ja vakavaraisuutta mikä on tietenkin hyvä asia! Jos nyt oikein osaan tulkita niin kaipaat rinnallesi jotain henkilöä, joka voi tyydyttää tuon "elämänjanosi ja -nälkäsi"? Olet siis yksinäinen? Sekös on tämän onnettoman olosi syynä?>Miten tuota yksinäisyyttä sitten voisi oikein "lääkitä"? Kannattaisi ehkä aloittaa harrastus jossa saisi kohdata muita ihmisiä? Mennä siis ihmisten luo.>Sori me miehet nyt vaan ollaan vähän tälläsia "jääriä" näissä rakkaushuoliasioissa!>No niin siis metsään meni kun kyseessä on tosiaakin yksin jäämisen pelko ja yksinäisyys. No pelko osui oikeaan. ?>Uskot siis löytäneesi sen sielukumppanisi ja olet siitä varma myös? Tunnetko aivan varmasti turvallisuutta ja itsesi omaksi itseksesi hänen seurassaan? Tunne on tosiaankin sellainen kuin olisi oman kadonneen kaksoissisarensa tavannut. Tunne saattaa olla valheellinenkin jos et tunne itseäsi täysin vapaaksi hänen seurassaan!>Niinpä ja tiedän kyllä omastakin kokemuksestani miten karmean suloinen tunne oman itsemurhan ajatteleminen onkaan! Se tunne onkin tavallaan kuin huume ja tekee meidät huumeen tavoin riippuvaiseksi! >Tämä ei todellakaan ole kovinkaan "spesiallipaikka" jos vertaa vaikkapa tuohon elämänkehään! Jos tämä keskustelu käytäisiin siellä, niin tähän osallistuisi moni muukin keskustelija. Ja siellä voi tosiaankin keskustella vaikkapa kummin kaiman kalsareista! Aihe on täysin vapaa, vaikka "henkinen" palsta onkin!

Lue lisää

>>En enää tiedä, onko tämä meidän kahden välinen keskustelu sovinnaista tällä palstalla?? Eihän kukaan toinen ole näitä juttujamme kommentoinut. Vaikka lukijoita on ollut.>Siltikin haluan vielä vastata. Yksi syy on se, että olen harvoin tavannut miespuolista ihmistä, joka pystyy tällaiseen ajatteluun. En tarkoita tällä oikeastaan tätä karma juttua ollenkaan, vaan sitä, että jollain miespuolisella ihmisellä on sellaista herkkyyttä, mitä miehet eivät yleensäkään tuo esiin. Jos heillä sitä yleensäkään on, puhumattakaan empatiasta. >Mutta tämä keskustelu tällä palstalla on vaikuttanut minuun monellakin tavalla. Ja ehkä antanut myös lisäymmärrystä tästä elämästä. Minulle, joka ammattini puolesta joudun niin sanotusti "tuhoamaan" monien muiden ihmisten henkilökohtaisen elämän. Joskus mietinkin, että kuinka minä herkkänä ihmisenä kykenen tähän? >Mutta selitys on hyvin yksinkertainen. Työni haasteellisuus "tyydyttää" minua työn tasolla. En jaksaisi niin sanottuja "rutiinihommia". Tehdessäni työtäni, "antaa" se minulle niin paljon muuta ajateltavaa, ettei minun tarvitse ajatella tätä oman elämäni, muutoin niin turhauttavaa "kiertorataa". Ja toisaalta teenhän työtäni meidän kaikkien täällä Suomessa asuvien yksilöiden hyvinvoinnin puolesta. >Omillani olen joutunut tulemaan, aina sieltä lapsuudestani asti, mutta vakavaraisuus (millä mittareilla se sitten mitataankin), ei ole ollut elämäni johtotähti. Eli edelleenkin, en tarvitse rinnalleni ketään "vakavaraisuuden" luojaa. Se ei ole minun "elämännälkääni tai -janoani". Vaan se, että on joku, joku joka ymmärtää, että minäkin olen vain heikko ja herkkä, "itsekeskeinen" ymv. ihminen. >Tietyllä tasolla olen todellakin yksinäinen. Mutta se yksinäisyys syntyy siitä, että ajattelumaailmani "poikkeaa" niiden ihmisten ajatusmaailmasta, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä (=työyhteisö, perhe ym. läheiset). >Ymmärrän tämän täydellisesti. Ja näinhän olen tehnytkin. Aika ei edes riitä kaiken tekemiseen. Opiskelen, harrastan jujutsua ymv. Harrastan asioita, joita todella haluan harrastaa. Se yksinäisyys "hyökkää" heti, kun istahdan ja jään miettimään elämää yleensäkin.>Ei minulla ole rakkaushuolia. Sana "rakkaus" on minulle niin monipuolinen käsite, etten kykene sitä tässä ilmaisemaan. Se on sitä minun ymmärtämääni sielujen sympatiaa.>Ei minulla ole yksin jäämisen pelkoa. Useimmiten jopa nautin "yksinäisyydestäni" (=on vaikea ymmärtää, kun ei tiedä ajatusmaailmaani tai elämäntilannettani eikä jaksa tässä sitä niin perusteellisesti selvittääkään). Kohtasin vain ihmisen, siis miespuolisen. Ymmärrsimme toisiamme tietyllä tärkeällä "taajuudella". Se ei johtanut mihinkään intiimiin suhteeseen, kuten yleensä (=arvostan häntä tässäkin suhteessa). Eikä minun periaatteeni omassa tilanteessani olisi sitä suonutkaan. >Turvallisuudesta en tiedä, kun en tiedä millä mittareilla sitä olisin mitannut. Mutta hänen seurassaan olin juuri sellainen kuin olenkin. Olin se oma itseni, jota itsekkin hämmästeli: "tällainenhan minä oikeasti olen".>Eli mikä ero on sielulla ja karmalla. Itse miellän, että meillä jokaisella on oma persoona, mutta onko se sama kuin sielu tai karma. Itse pidän tärkeimpänä sielua. Sielu on se, joka meistä kuolemamme hetkellä lähtee johonkin tai jonnekin. >Tästä olen eri mieltä. En koe itseni murhaamista minään huumeena (=yleensäkään en ole riippuvianen, mikä huumeeksi luetaan). Tarkoitin tällä sitä, että useat ihmiset (=kolleegat, ystävät, naapurit tmv.) ovat "heittäneet" tämänkin vaihtoehdon. Ja täytenä yllätyksenä.>Itse kyllä tarkoitin, että nimenomaan tämä palsta on spesiaalipaikka, palsta, joka keskittyy vain näihin karma -juttuihin. >Jos minä nyt, (=vierastavana ihmisenä tällaisiin "näkymättömiin kommunikaatiovälineisiin) siirryn kyseiselle keskustelukanavalle, pelkään etten enää koskaan voi lukea näkemyksiäsi tästä elämästä tai elämän karmasta. >PS: voinen tai saanen kysyä, miksi kirjoitat aamuyön tunteina?1

Karman herra kirjoitti:

>>En enää tiedä, onko tämä meidän kahden välinen keskustelu sovinnaista tällä palstalla?? Eihän kukaan toinen ole näitä juttujamme kommentoinut. Vaikka lukijoita on ollut.>Siltikin haluan vielä vastata. Yksi syy on se, että olen harvoin tavannut miespuolista ihmistä, joka pystyy tällaiseen ajatteluun. En tarkoita tällä oikeastaan tätä karma juttua ollenkaan, vaan sitä, että jollain miespuolisella ihmisellä on sellaista herkkyyttä, mitä miehet eivät yleensäkään tuo esiin. Jos heillä sitä yleensäkään on, puhumattakaan empatiasta. >Mutta tämä keskustelu tällä palstalla on vaikuttanut minuun monellakin tavalla. Ja ehkä antanut myös lisäymmärrystä tästä elämästä. Minulle, joka ammattini puolesta joudun niin sanotusti "tuhoamaan" monien muiden ihmisten henkilökohtaisen elämän. Joskus mietinkin, että kuinka minä herkkänä ihmisenä kykenen tähän? >Mutta selitys on hyvin yksinkertainen. Työni haasteellisuus "tyydyttää" minua työn tasolla. En jaksaisi niin sanottuja "rutiinihommia". Tehdessäni työtäni, "antaa" se minulle niin paljon muuta ajateltavaa, ettei minun tarvitse ajatella tätä oman elämäni, muutoin niin turhauttavaa "kiertorataa". Ja toisaalta teenhän työtäni meidän kaikkien täällä Suomessa asuvien yksilöiden hyvinvoinnin puolesta. >Omillani olen joutunut tulemaan, aina sieltä lapsuudestani asti, mutta vakavaraisuus (millä mittareilla se sitten mitataankin), ei ole ollut elämäni johtotähti. Eli edelleenkin, en tarvitse rinnalleni ketään "vakavaraisuuden" luojaa. Se ei ole minun "elämännälkääni tai -janoani". Vaan se, että on joku, joku joka ymmärtää, että minäkin olen vain heikko ja herkkä, "itsekeskeinen" ymv. ihminen. >Tietyllä tasolla olen todellakin yksinäinen. Mutta se yksinäisyys syntyy siitä, että ajattelumaailmani "poikkeaa" niiden ihmisten ajatusmaailmasta, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä (=työyhteisö, perhe ym. läheiset). >Ymmärrän tämän täydellisesti. Ja näinhän olen tehnytkin. Aika ei edes riitä kaiken tekemiseen. Opiskelen, harrastan jujutsua ymv. Harrastan asioita, joita todella haluan harrastaa. Se yksinäisyys "hyökkää" heti, kun istahdan ja jään miettimään elämää yleensäkin.>Ei minulla ole rakkaushuolia. Sana "rakkaus" on minulle niin monipuolinen käsite, etten kykene sitä tässä ilmaisemaan. Se on sitä minun ymmärtämääni sielujen sympatiaa.>Ei minulla ole yksin jäämisen pelkoa. Useimmiten jopa nautin "yksinäisyydestäni" (=on vaikea ymmärtää, kun ei tiedä ajatusmaailmaani tai elämäntilannettani eikä jaksa tässä sitä niin perusteellisesti selvittääkään). Kohtasin vain ihmisen, siis miespuolisen. Ymmärrsimme toisiamme tietyllä tärkeällä "taajuudella". Se ei johtanut mihinkään intiimiin suhteeseen, kuten yleensä (=arvostan häntä tässäkin suhteessa). Eikä minun periaatteeni omassa tilanteessani olisi sitä suonutkaan. >Turvallisuudesta en tiedä, kun en tiedä millä mittareilla sitä olisin mitannut. Mutta hänen seurassaan olin juuri sellainen kuin olenkin. Olin se oma itseni, jota itsekkin hämmästeli: "tällainenhan minä oikeasti olen".>Eli mikä ero on sielulla ja karmalla. Itse miellän, että meillä jokaisella on oma persoona, mutta onko se sama kuin sielu tai karma. Itse pidän tärkeimpänä sielua. Sielu on se, joka meistä kuolemamme hetkellä lähtee johonkin tai jonnekin. >Tästä olen eri mieltä. En koe itseni murhaamista minään huumeena (=yleensäkään en ole riippuvianen, mikä huumeeksi luetaan). Tarkoitin tällä sitä, että useat ihmiset (=kolleegat, ystävät, naapurit tmv.) ovat "heittäneet" tämänkin vaihtoehdon. Ja täytenä yllätyksenä.>Itse kyllä tarkoitin, että nimenomaan tämä palsta on spesiaalipaikka, palsta, joka keskittyy vain näihin karma -juttuihin. >Jos minä nyt, (=vierastavana ihmisenä tällaisiin "näkymättömiin kommunikaatiovälineisiin) siirryn kyseiselle keskustelukanavalle, pelkään etten enää koskaan voi lukea näkemyksiäsi tästä elämästä tai elämän karmasta. >PS: voinen tai saanen kysyä, miksi kirjoitat aamuyön tunteina?1

Lue lisää

Hei!

>>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!>Minusta on paljon hienompaa jos ihmiset voivat olla ikäänkuin samalla viivalla ja molemmat toimivat sekä terapeuttina, että terapioitavana, kuten nyt tässäkin meidän keskustelussamme, olkoonkin, että sinä esität enemmän minulta kysymyksiä!>Ja varsinkin mielenterveyspuolella on paljon resurssipulaa, joka välillä johtaa ihmisten suoranaiseen heitteillejättöön mutta ei siitä voi ihan kokonaan lääkäreitäkään syyttää. Minä olen ainakin niin "tulisieluinen" että antaisin palaa oikein kovalla liekillä ja herättäisin suurta kohua yhteiskunnassa! Ja onhan niitä joitain lääkäreitä, jotka on suutuksissa koko touhulle mutta eivät oikein jaksa taistella "tyylimyllyjä" vastaan.>Viittaisi kyllä sosiaalialaan? En näe mitään ongelmaa kun asia kerran on niinkuin sanot!>Rakkautta on tietenkin niin monenlaista! Parhaimmillaan se on todellakin tuota mainitsemaasi sielujen sympatiaa ja täydellistä tasa-arvoa! Kenellä sitten on kaikki asiat täällä "täydelliset"? Ei tule juuri ketään mieleeni. Kaikilla kun on ainakin pientä "epätäydellisyyttä" elämässään!>Olisit sitten halunnut "karata" hänen kanssaan? ;-) Tulee nyt vähän sellanen mieleeni, sori taas, että sanon suoraan, kun olisit elänyt pitkään suhteessa, joka ei enää oikein tyydytä mutta et sitä voi oikeen lopettaakaan kun on muitakin siinä mukana? Kohtasit sitten mukavan miehen, joka sai sinut tuntemaan tilanteesi vieläkin suuremmalta vankilalta? Pelkkää arvailua tietenkin, mutta näin se usein menee.>Äläs nyt tähän mun "naamioon"/persoonaan liikaa mielly, en mä ole mitenkään erikoinen, kunhan vaan puhun avoimesti näistä asioista! Ja jos kaikki vaan alkais puhua yhtä avoimesti, niin saisitpa nähdä, että meitä on täällä jo monia!>Olen heh, työtön "pummi" ja mulla on aikaa valvoa ja kirjotella aikani kuluksi muille "viisaita"! ;-) Oikeesti mä oon aika tylsä ihminen, eikä noi muut mua juuri huomaa, mitä nyt joskus "hulluksi" sanovat!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!>Minusta on paljon hienompaa jos ihmiset voivat olla ikäänkuin samalla viivalla ja molemmat toimivat sekä terapeuttina, että terapioitavana, kuten nyt tässäkin meidän keskustelussamme, olkoonkin, että sinä esität enemmän minulta kysymyksiä!>Ja varsinkin mielenterveyspuolella on paljon resurssipulaa, joka välillä johtaa ihmisten suoranaiseen heitteillejättöön mutta ei siitä voi ihan kokonaan lääkäreitäkään syyttää. Minä olen ainakin niin "tulisieluinen" että antaisin palaa oikein kovalla liekillä ja herättäisin suurta kohua yhteiskunnassa! Ja onhan niitä joitain lääkäreitä, jotka on suutuksissa koko touhulle mutta eivät oikein jaksa taistella "tyylimyllyjä" vastaan.>Viittaisi kyllä sosiaalialaan? En näe mitään ongelmaa kun asia kerran on niinkuin sanot!>Rakkautta on tietenkin niin monenlaista! Parhaimmillaan se on todellakin tuota mainitsemaasi sielujen sympatiaa ja täydellistä tasa-arvoa! Kenellä sitten on kaikki asiat täällä "täydelliset"? Ei tule juuri ketään mieleeni. Kaikilla kun on ainakin pientä "epätäydellisyyttä" elämässään!>Olisit sitten halunnut "karata" hänen kanssaan? ;-) Tulee nyt vähän sellanen mieleeni, sori taas, että sanon suoraan, kun olisit elänyt pitkään suhteessa, joka ei enää oikein tyydytä mutta et sitä voi oikeen lopettaakaan kun on muitakin siinä mukana? Kohtasit sitten mukavan miehen, joka sai sinut tuntemaan tilanteesi vieläkin suuremmalta vankilalta? Pelkkää arvailua tietenkin, mutta näin se usein menee.>Äläs nyt tähän mun "naamioon"/persoonaan liikaa mielly, en mä ole mitenkään erikoinen, kunhan vaan puhun avoimesti näistä asioista! Ja jos kaikki vaan alkais puhua yhtä avoimesti, niin saisitpa nähdä, että meitä on täällä jo monia!>Olen heh, työtön "pummi" ja mulla on aikaa valvoa ja kirjotella aikani kuluksi muille "viisaita"! ;-) Oikeesti mä oon aika tylsä ihminen, eikä noi muut mua juuri huomaa, mitä nyt joskus "hulluksi" sanovat!

Lue lisää

>>Herkkydestä en tiedä, mutta miesten empaattisuus on tieteellisesti tutkittu ja lopputulemana on, että miehiltä se puuttuu. >Syyt kysymysteni runsauteen ovat olleet lähinnä tietämättömyyteni näistä asioista. Tosin olisin voinut sen tiedon itsekkin jostain "onkia", mutta kerrankin voin nauttia "valmiista". >Joskus vielä (= sitten kun lopputyöni on tehty) perustan uuden puolueen, puolueen, jonka jäsenistö koostuu vain ja vain yksinomaan naisista. >Tämä Sinun olettamuksesi ei pidä ollenkaan paikkaansa. En ole riippuvainen kenestäkään, missään suhteessa. Minua suorastaan ahdistaisi kuvaamasi "paita ja peppu" suhde. Ehkä minun kuvaukseni henkisestä suhteesta on hiukan "väljempi". Siihen kuuluu toki myös läheisyys. Sellainen "oikea" läheisyys jossa on OIKEA tunne mukana (=vaikea selittää). >Ei missään parisuhteessa olla kiinnostuneita samoista asioista. Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on jotakin ihan "omaansa". Kaikki muu on teeskentelyä! Se vain on tosiasia, että naiset mieltävät nämä tunneasiat parisuhteessakin "toisella" tasolla kuin miehet. Miesten olisikin tässä mielessä mentävä "kouluun", kouluun, josta todennäköisesti harva saisi päästötodistuksen. >En todellakaan masennu, kun ei ole ainakaan tässä suhteessa/asiassa, ainakaan minulla mitään syytä masentua! Olen aika hyvin tässä elämäni varrella oppinut erottamaan ne " siirappiset" jutut "jutuista",joita oikeasti haluaisin kuulla (=tämäkin asia on vaikea selittää). >Olet tässä suhteessa aivan oikeassa. Tavallaan. En vain ymmärrä mitä tarkoitat: ""muuten kyseessä on jotain ihan muuta, kuten sitä karmaamme!"

Tarkoitin vaans sitä, että karma tekee ihmisten suhteista yleensä rankkoja ja rasittavia tai että ei saa oikein yhteyttä toiseen vaikka kuinka haluais!

>>En kaipaakkaan "täydellisyyttä".! Kaipaan ehkä vain ihmistä (=siis ihmistä), jonka edessä minäkin voisin olla "heikko" ja joka JOSKUS tarjoaisi sitä turvaa ja lohtua, joka minulle voimia antaisi. >Tässä suhteessa olet oikeassa. olisin ollut valmis vaikka "karkaamaan" ja jättämään kaiken taakseni. Mutta vastapuolelta petti pokka. Syystä, jota en tiedä, enkä haluakkaan tietää. Tulipahan vain opittua taas jotain uutta. >Tätä avoimuutta juuri kunnioitan. Mutta tuntuu "hyvältä", kun jossain on joku joka jaksaa kommentoida näitä tyhmiä juttujani ja vielä: millä tavalla!>Ei työttömyys tee pummiksi. Nyt minusta tuntuu ettet itsekkään oikein usko omaan komenttiisi: "Oikeesti mä oon aika tylsä ihminen, eikä noi muut mua juuri huomaa, mitä nyt joskus "hulluksi" sanovat". Se mitä ja millä tyylillä kirjoitat, ei luonnistu niin sanotuilta "fiksuiltakaan"!!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!>Minusta on paljon hienompaa jos ihmiset voivat olla ikäänkuin samalla viivalla ja molemmat toimivat sekä terapeuttina, että terapioitavana, kuten nyt tässäkin meidän keskustelussamme, olkoonkin, että sinä esität enemmän minulta kysymyksiä!>Ja varsinkin mielenterveyspuolella on paljon resurssipulaa, joka välillä johtaa ihmisten suoranaiseen heitteillejättöön mutta ei siitä voi ihan kokonaan lääkäreitäkään syyttää. Minä olen ainakin niin "tulisieluinen" että antaisin palaa oikein kovalla liekillä ja herättäisin suurta kohua yhteiskunnassa! Ja onhan niitä joitain lääkäreitä, jotka on suutuksissa koko touhulle mutta eivät oikein jaksa taistella "tyylimyllyjä" vastaan.>Viittaisi kyllä sosiaalialaan? En näe mitään ongelmaa kun asia kerran on niinkuin sanot!>Rakkautta on tietenkin niin monenlaista! Parhaimmillaan se on todellakin tuota mainitsemaasi sielujen sympatiaa ja täydellistä tasa-arvoa! Kenellä sitten on kaikki asiat täällä "täydelliset"? Ei tule juuri ketään mieleeni. Kaikilla kun on ainakin pientä "epätäydellisyyttä" elämässään!>Olisit sitten halunnut "karata" hänen kanssaan? ;-) Tulee nyt vähän sellanen mieleeni, sori taas, että sanon suoraan, kun olisit elänyt pitkään suhteessa, joka ei enää oikein tyydytä mutta et sitä voi oikeen lopettaakaan kun on muitakin siinä mukana? Kohtasit sitten mukavan miehen, joka sai sinut tuntemaan tilanteesi vieläkin suuremmalta vankilalta? Pelkkää arvailua tietenkin, mutta näin se usein menee.>Äläs nyt tähän mun "naamioon"/persoonaan liikaa mielly, en mä ole mitenkään erikoinen, kunhan vaan puhun avoimesti näistä asioista! Ja jos kaikki vaan alkais puhua yhtä avoimesti, niin saisitpa nähdä, että meitä on täällä jo monia!>Olen heh, työtön "pummi" ja mulla on aikaa valvoa ja kirjotella aikani kuluksi muille "viisaita"! ;-) Oikeesti mä oon aika tylsä ihminen, eikä noi muut mua juuri huomaa, mitä nyt joskus "hulluksi" sanovat!

Lue lisää

Mielenkiinnolla olen "hiljaisena taustana" myöskin :-) seuraillut keskusteluanne. Hienoja juttuja ja kiva kuulla uusia ihmisiä.

Tuohon kommentoin otsikossani:
"Herkkyydestä en tiedä, mutta miesten empaattisuus on tieteellisesti tutkittu ja lopputulemana on, että miehiltä se puuttuu. "
Kyllä meitä empaattisia ja herkkiä miehiä on enemmän, kuin voisi äkkiseltään kokea.
Aivan jokaista tutkimusta ei kannata niellä sellaisenaan uskomusmaailmaansa :-)

Hra. Karmanen tokaisi:
">>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!

WideBelief kirjoitti:

Mielenkiinnolla olen "hiljaisena taustana" myöskin :-) seuraillut keskusteluanne. Hienoja juttuja ja kiva kuulla uusia ihmisiä.

Tuohon kommentoin otsikossani:
"Herkkyydestä en tiedä, mutta miesten empaattisuus on tieteellisesti tutkittu ja lopputulemana on, että miehiltä se puuttuu. "
Kyllä meitä empaattisia ja herkkiä miehiä on enemmän, kuin voisi äkkiseltään kokea.
Aivan jokaista tutkimusta ei kannata niellä sellaisenaan uskomusmaailmaansa :-)

Hra. Karmanen tokaisi:
">>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!

Lue lisää

>>>>Hra. Karmanen tokaisi:
">>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!

Karman herra kirjoitti:

>>Herkkydestä en tiedä, mutta miesten empaattisuus on tieteellisesti tutkittu ja lopputulemana on, että miehiltä se puuttuu. >Syyt kysymysteni runsauteen ovat olleet lähinnä tietämättömyyteni näistä asioista. Tosin olisin voinut sen tiedon itsekkin jostain "onkia", mutta kerrankin voin nauttia "valmiista". >Joskus vielä (= sitten kun lopputyöni on tehty) perustan uuden puolueen, puolueen, jonka jäsenistö koostuu vain ja vain yksinomaan naisista. >Tämä Sinun olettamuksesi ei pidä ollenkaan paikkaansa. En ole riippuvainen kenestäkään, missään suhteessa. Minua suorastaan ahdistaisi kuvaamasi "paita ja peppu" suhde. Ehkä minun kuvaukseni henkisestä suhteesta on hiukan "väljempi". Siihen kuuluu toki myös läheisyys. Sellainen "oikea" läheisyys jossa on OIKEA tunne mukana (=vaikea selittää). >Ei missään parisuhteessa olla kiinnostuneita samoista asioista. Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on jotakin ihan "omaansa". Kaikki muu on teeskentelyä! Se vain on tosiasia, että naiset mieltävät nämä tunneasiat parisuhteessakin "toisella" tasolla kuin miehet. Miesten olisikin tässä mielessä mentävä "kouluun", kouluun, josta todennäköisesti harva saisi päästötodistuksen. >En todellakaan masennu, kun ei ole ainakaan tässä suhteessa/asiassa, ainakaan minulla mitään syytä masentua! Olen aika hyvin tässä elämäni varrella oppinut erottamaan ne " siirappiset" jutut "jutuista",joita oikeasti haluaisin kuulla (=tämäkin asia on vaikea selittää). >Olet tässä suhteessa aivan oikeassa. Tavallaan. En vain ymmärrä mitä tarkoitat: ""muuten kyseessä on jotain ihan muuta, kuten sitä karmaamme!"

Tarkoitin vaans sitä, että karma tekee ihmisten suhteista yleensä rankkoja ja rasittavia tai että ei saa oikein yhteyttä toiseen vaikka kuinka haluais!

>>En kaipaakkaan "täydellisyyttä".! Kaipaan ehkä vain ihmistä (=siis ihmistä), jonka edessä minäkin voisin olla "heikko" ja joka JOSKUS tarjoaisi sitä turvaa ja lohtua, joka minulle voimia antaisi. >Tässä suhteessa olet oikeassa. olisin ollut valmis vaikka "karkaamaan" ja jättämään kaiken taakseni. Mutta vastapuolelta petti pokka. Syystä, jota en tiedä, enkä haluakkaan tietää. Tulipahan vain opittua taas jotain uutta. >Tätä avoimuutta juuri kunnioitan. Mutta tuntuu "hyvältä", kun jossain on joku joka jaksaa kommentoida näitä tyhmiä juttujani ja vielä: millä tavalla!>Ei työttömyys tee pummiksi. Nyt minusta tuntuu ettet itsekkään oikein usko omaan komenttiisi: "Oikeesti mä oon aika tylsä ihminen, eikä noi muut mua juuri huomaa, mitä nyt joskus "hulluksi" sanovat". Se mitä ja millä tyylillä kirjoitat, ei luonnistu niin sanotuilta "fiksuiltakaan"!!

Lue lisää

Hei!

Kyllä minun on jo aika vaihtaa tämä nimimerkkini vähän "toiveikkaammaksi".

Kauttasi olen saanut paljon asiantuntevaa, tai ainakin sellaista tietoa, joka ei mene minunkaan ymmärrykseni "yli". Kaikki sanomasi tuntuu loogiselta, jos haluaa näitä elämän asioita vähänkin syvällisemmin tarkastella . Ja esittämässäsi valossa karma on huikea juttu!

Sorry, että eilen väsyneenä lähes kaikki esittämäni näkökantani saivat Sinut hiukan "takajaloilleen". Se ei ollut tarkoitus. Ajatukseni ei ollut kohdistettu kehenkään henkilökohtaisesti vaan yleensä.

>>No, tuo tutkimus olisikin kiintoisaa lukea! Uskosin, että kyllä nyt ainakin joku osa miehistä osaa tuon empatiankin kyvyn, mutta onhan se tietenkin naisilla hoivaviettinäkin varmaan paljon selkeämpää kuin miehillä!>...jokainen tulkitkoon lukemaansa miten haluaa ja hyvä niin! Jotkut ehkä tykkää ja toiset taas ei!>Mutta mielellään mä muutan käsityksiänikin heti kun joku pystyy mulle jotain parempaa esittämään! Ei vaan ole tullut sellaista vielä vastaan!>Raamatusta olen saanut ihan ominkin päin kaiken sen mikä siellä on ollut kiintoisaa ja arvokasta tietoa!>Vaikutat hyvinkin itsenäiseltä naiselta, vaikka mä vähän olen kyllä aistivinani sitä naisellista "heikkoutta" sussa. Hellittelyn halua sun muuta.>Olet vaan vähän "salaperäinen" ja vissiin susta on mukavaa ollakin! Eikä siinä mitään, sehän on vaan tavallaan kiehtovaa!>Se vain on tosiasia, että naiset mieltävät nämä tunneasiat parisuhteessakin "toisella" tasolla kuin miehet. Miesten olisikin tässä mielessä mentävä "kouluun", kouluun, josta todennäköisesti harva saisi päästötodistuksen.>...mitä nyt vähän tunnut meihin miehiin kypsyneen. No, meitäkin on monenlaisia, usko tai älä! Jotkut naiset muuten usein valittavat törmäävänsä ihan vääriin miehiin! Ovat oikeita "renttumagneetteja"!>En mä heti keksi miksi et voisi sitä turvaa ja lohtua saada? Mikä sinua oikein estää? Ovatko miehet aivan avuttomia seurassasi tai jotain vai mikähän tässä oikein on takana? Onko ehkä miesmakusi hyvinkin vaativa?

Iso G kirjoitti:

>>>>Hra. Karmanen tokaisi:
">>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!

Lue lisää

Hei!

>>Paradoksaalistahan tässä on sekin, että kun mies tunnustaa herkkyytensä, niin sehän on vain OIKEESTI sen voiman ja rohkeuden osoitus ja siksi mies voikin ihan huoleti sen tunnustaa ilman sitä "munien" menettämisen pelkoa!>Ja sitäpaitsi tehän arvoisat naiset "äänestätte jaloillanne"!>Te myös päätättä millaisia miehiä tässä maailmassa on! Ne miehet kyllä muuttuu nopeammin jos naisetkin vaan muuttavat vähän ensin asennettaan siihen mikä on meissä miehissä tärkeää ja mikä taas vähemmän tärkeää!

Iso G kirjoitti:

>>>>Hra. Karmanen tokaisi:
">>Miehet ei vaan ehkä aina uskalla näyttää olevansa herkkiä ja empaattisia koska niitä ei koeta miehisiksi piirteiksi, vaikka ne sitä ovatkin!

Lue lisää

Itsekään en usko että yksikään tunne perustaltaan on mitenkään sukupuolimääritelty.

Luonnollisesti erinäiset kokemukset, olkoonkin sitten koulutuksellisia, kokemuksellisia, kasvatuksellisia, sosiaalisia etc. muokkaavat sitä kuinka tunteensa valitsee käsitellä. Geneettistä puolta toki unohtamatta. Karmasta puhumattakaan.

Todellakin yksi hupaisa paradoksi on tuo, että herkkyyden näyttäessään ja ulostuodessaan toiset "äijät" ovat ensimmäisenä sohimassa pelkoineen, mutta hetken päästä aletaankin "avautua" :-D Toisaalta tämä on vain ymmärrettävää inhimillistä "odotuksien kuoresta" ulostuloa. Ja helvetin hauskaakin vieläpä :-)

Eipä ilman herkkyyttä ja empatiaa (luonnollisena rakkauden osana) koko tätä nykyistä yhteiskuntaakaan olisi. Jos me miehet olemme kyvyttömiä siis empatiaan ja herkkyyteen, miten helvetissä voimme edes olla tässä :-D

Noh, onhan se toki tunnustettava, että aina ajoittain tulee hetkiä jolloin kokonaisuutta ajatellen naiset alkavat todella ottaa kupoliin. Toki käytännön elämän kautta ymmärrän myös että samoin me miehet naisia. Kuinkas hitossa tämä olisi mahdollista ilman että tunnepohja olisi yhteinen :-D No kunhan saivartelen.

"Eikä sellaset seipäännielleet, jäykät ja paskantärkeet turvenuijat olekaan yleensä mitään kovinkaan merkittävää aikaan täällä saaneet, vaikka ehkä ovatkin muijia näillä ominaisuuksillaan kyllä onnistuneet huijaamaan!

No, kaikkea ei vissiin voi vaan millään saada mutta kyllä mäkin ehkä mielummin säveltäisin hienon sinfonian, kuin kasvattasin lihakset jotta pärjäis paremmin naisten suhteen?

Ja sitäpaitsi tehän arvoisat naiset "äänestätte jaloillanne"! Jos diggaatte jäykistä ja epäempaattisista jätkistä niin niitä te myös tulette saamaan, mutta jos alatte vähitellen muuttamaan tuota miesmakuanne, niin pianpa on täällä varsinainen "herkkien ja henkisten miesten armeija" josta valita itselleen oikeen empaattisia ja herkkiä sulhoja! Te myös päätättä millaisia miehiä tässä maailmassa on! Ne miehet kyllä muuttuu nopeammin jos naisetkin vaan muuttavat vähän ensin asennettaan siihen mikä on meissä miehissä tärkeää ja mikä taas vähemmän tärkeää! Kysyntä ja tarjonta nääkin asiat täällä määrää ja sitä saa mitä tilaa! Yleensä... "

Vai niin. En jaksa edes kommentoida.

Aina joskus. Aina joskus arvon Gantsu, himmaa hieman ettet pitkin jorpakoita tuntojasi tunnustele.

"Mutta jokainen tietenkin sillä omalla "tyylillään"!"

Tästä aivan tismalleen samaa mieltä!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

Kyllä minun on jo aika vaihtaa tämä nimimerkkini vähän "toiveikkaammaksi".

Kauttasi olen saanut paljon asiantuntevaa, tai ainakin sellaista tietoa, joka ei mene minunkaan ymmärrykseni "yli". Kaikki sanomasi tuntuu loogiselta, jos haluaa näitä elämän asioita vähänkin syvällisemmin tarkastella . Ja esittämässäsi valossa karma on huikea juttu!

Sorry, että eilen väsyneenä lähes kaikki esittämäni näkökantani saivat Sinut hiukan "takajaloilleen". Se ei ollut tarkoitus. Ajatukseni ei ollut kohdistettu kehenkään henkilökohtaisesti vaan yleensä.

>>No, tuo tutkimus olisikin kiintoisaa lukea! Uskosin, että kyllä nyt ainakin joku osa miehistä osaa tuon empatiankin kyvyn, mutta onhan se tietenkin naisilla hoivaviettinäkin varmaan paljon selkeämpää kuin miehillä!>...jokainen tulkitkoon lukemaansa miten haluaa ja hyvä niin! Jotkut ehkä tykkää ja toiset taas ei!>Mutta mielellään mä muutan käsityksiänikin heti kun joku pystyy mulle jotain parempaa esittämään! Ei vaan ole tullut sellaista vielä vastaan!>Raamatusta olen saanut ihan ominkin päin kaiken sen mikä siellä on ollut kiintoisaa ja arvokasta tietoa!>Vaikutat hyvinkin itsenäiseltä naiselta, vaikka mä vähän olen kyllä aistivinani sitä naisellista "heikkoutta" sussa. Hellittelyn halua sun muuta.>Olet vaan vähän "salaperäinen" ja vissiin susta on mukavaa ollakin! Eikä siinä mitään, sehän on vaan tavallaan kiehtovaa!>Se vain on tosiasia, että naiset mieltävät nämä tunneasiat parisuhteessakin "toisella" tasolla kuin miehet. Miesten olisikin tässä mielessä mentävä "kouluun", kouluun, josta todennäköisesti harva saisi päästötodistuksen.>...mitä nyt vähän tunnut meihin miehiin kypsyneen. No, meitäkin on monenlaisia, usko tai älä! Jotkut naiset muuten usein valittavat törmäävänsä ihan vääriin miehiin! Ovat oikeita "renttumagneetteja"!>En mä heti keksi miksi et voisi sitä turvaa ja lohtua saada? Mikä sinua oikein estää? Ovatko miehet aivan avuttomia seurassasi tai jotain vai mikähän tässä oikein on takana? Onko ehkä miesmakusi hyvinkin vaativa?

Lue lisää

>>Kauttasi olen saanut paljon asiantuntevaa, tai ainakin sellaista tietoa, joka ei mene minunkaan ymmärrykseni "yli". Kaikki sanomasi tuntuu loogiselta, jos haluaa näitä elämän asioita vähänkin syvällisemmin tarkastella . Ja esittämässäsi valossa karma on huikea juttu!>Sorry, että eilen väsyneenä lähes kaikki esittämäni näkökantani saivat Sinut hiukan "takajaloilleen". Se ei ollut tarkoitus. Ajatukseni ei ollut kohdistettu kehenkään henkilökohtaisesti vaan yleensä.> Tosin itse ymmärrän empatian huomattavasti laajempana käsitteenä kuin pelkkänä hoivaviettinä. Empatia voi olla esimerkiksi pelkkä kuunteluprosessi, jossa kuuntelija ymmärtää toisen tuskan, mutta se ei lamaannutta kuitenkaan kuuntelijan omaa toimintaa (=ryhtyy toimiin tmv. auttaakseen kertojaa). Eikä mitkään tutkimuksen tuo koskaan koko totuutta esiin, eli varmaan tämä maailma "kantaa" myös niitä empaattisia miehiä! >Näin ainakin minä olen tehnyt. Ja tulkintatuloksenikin ovat suht´minun makuuni.
>Kunhan minä joskus olen todella perehtynyt karma teoriaan, voisin ehkä esittää jotain muutakin. Tosin se voisi olla vieläkin parempaa tai sitten ei! >Niin minäkin. Raamattua tutkittuani olen jokseenkin "roimalla" kädellä siivilöinyt tai suodattanut sen sanomaa. Tosin se on niin "vaikeaselkoinen" kirja, jota ei vielä sadannenkaan lukemisen jälkeen ymmärrä. Yksi vaikeaselkoisimmista teoksista.>Niin olenkin, jos sillä ymmärretään asioiden "hoitamista" millä tasolla tahansa. Koskaan ei sormi suuhun jää. Jokaisella on kuitenkin "heikkoutensa." Kohdallani se ehkä merkitsee sitä, että tunnepuolta en enää hallitsekaan yhtä varmasti. Eikä herkkyydessä tai hellyydessä ole mitään pahaa. En niitäkään ano, jos sitä ei vastapuoli pyytettömästi ja aidosti tarjoa. Se on kuitenkin periaatteenani!>En ymmärtänyt? Ei minulla ole mitään syytä olla salaperäinen. Missään suhteessa! >Sorry, jos tämä kommenttini ärsytti Sinua! >Voin ollakin, että olen kypsynyt miehiin! Ainakin silloin tällöin. Minä vain niin harvoin törmään oikeisiin miehiin. Siis minun mittarillani mitattuna. Ja "renttukin" on suhteellinen käsite.>Näin se vaan on, ainakin vielä. Ei minulla ole miesten suhteen mitään sen erikoisempia "vaadekriteereitä. Se on vain jotakin, jota en voi/osaa selittää. Eli tässäkin voisi käyttää sanaa "empatia": Ymmärtää, toisen "ongelman", vaikkei toisen ongelma olisikaan itselleen mikään ongelma. Aika selkeästi ilmaistu?? >Sinun karmasi onkin vaikuttanut minuun tosi positiivisesti. Eli edelleenkään en miellä karmaa "juttuna", jota pitäisi aina vain sovittaa!! Vaan energiana, jolla autetaan toista. >Pikkuinen määrä "hulluutta" meissä jokaisessa synnyttäisi huomattavasti iloisemman ja positiivisemman ilmapiirin!!

Karman herra kirjoitti:

>>Kauttasi olen saanut paljon asiantuntevaa, tai ainakin sellaista tietoa, joka ei mene minunkaan ymmärrykseni "yli". Kaikki sanomasi tuntuu loogiselta, jos haluaa näitä elämän asioita vähänkin syvällisemmin tarkastella . Ja esittämässäsi valossa karma on huikea juttu!>Sorry, että eilen väsyneenä lähes kaikki esittämäni näkökantani saivat Sinut hiukan "takajaloilleen". Se ei ollut tarkoitus. Ajatukseni ei ollut kohdistettu kehenkään henkilökohtaisesti vaan yleensä.> Tosin itse ymmärrän empatian huomattavasti laajempana käsitteenä kuin pelkkänä hoivaviettinä. Empatia voi olla esimerkiksi pelkkä kuunteluprosessi, jossa kuuntelija ymmärtää toisen tuskan, mutta se ei lamaannutta kuitenkaan kuuntelijan omaa toimintaa (=ryhtyy toimiin tmv. auttaakseen kertojaa). Eikä mitkään tutkimuksen tuo koskaan koko totuutta esiin, eli varmaan tämä maailma "kantaa" myös niitä empaattisia miehiä! >Näin ainakin minä olen tehnyt. Ja tulkintatuloksenikin ovat suht´minun makuuni.
>Kunhan minä joskus olen todella perehtynyt karma teoriaan, voisin ehkä esittää jotain muutakin. Tosin se voisi olla vieläkin parempaa tai sitten ei! >Niin minäkin. Raamattua tutkittuani olen jokseenkin "roimalla" kädellä siivilöinyt tai suodattanut sen sanomaa. Tosin se on niin "vaikeaselkoinen" kirja, jota ei vielä sadannenkaan lukemisen jälkeen ymmärrä. Yksi vaikeaselkoisimmista teoksista.>Niin olenkin, jos sillä ymmärretään asioiden "hoitamista" millä tasolla tahansa. Koskaan ei sormi suuhun jää. Jokaisella on kuitenkin "heikkoutensa." Kohdallani se ehkä merkitsee sitä, että tunnepuolta en enää hallitsekaan yhtä varmasti. Eikä herkkyydessä tai hellyydessä ole mitään pahaa. En niitäkään ano, jos sitä ei vastapuoli pyytettömästi ja aidosti tarjoa. Se on kuitenkin periaatteenani!>En ymmärtänyt? Ei minulla ole mitään syytä olla salaperäinen. Missään suhteessa! >Sorry, jos tämä kommenttini ärsytti Sinua! >Voin ollakin, että olen kypsynyt miehiin! Ainakin silloin tällöin. Minä vain niin harvoin törmään oikeisiin miehiin. Siis minun mittarillani mitattuna. Ja "renttukin" on suhteellinen käsite.>Näin se vaan on, ainakin vielä. Ei minulla ole miesten suhteen mitään sen erikoisempia "vaadekriteereitä. Se on vain jotakin, jota en voi/osaa selittää. Eli tässäkin voisi käyttää sanaa "empatia": Ymmärtää, toisen "ongelman", vaikkei toisen ongelma olisikaan itselleen mikään ongelma. Aika selkeästi ilmaistu?? >Sinun karmasi onkin vaikuttanut minuun tosi positiivisesti. Eli edelleenkään en miellä karmaa "juttuna", jota pitäisi aina vain sovittaa!! Vaan energiana, jolla autetaan toista. >Pikkuinen määrä "hulluutta" meissä jokaisessa synnyttäisi huomattavasti iloisemman ja positiivisemman ilmapiirin!!

Lue lisää

Hei!

Pieni ihme on tapahtunut! Siis minulle. Tänä aamuna, kuten jokaisena arkisena aamuna kello on väännetty asentoon 5:50. Siis "varmistukseksi" siitä, että nousen YLÖS(=ei ole yhtä kuin: Hello herää!!). Olen aina kärsinyt siitä, että koko aamuyö menee valvoessa tai jossakin unen kaltaisessa horteessa. Syvä, rauhallinen uni on kaukana.

Mutta se ihme, tänä aamuna, ensimmäistä kertaa mies- tai siis naismuistiin, nukuin koko yön autuaan "lapsen" unta, kuulematta edes herätyskellon soittoa. Eli nukuin pommiin. Ja kaikesta kaaoksesta huolimatta olin oikeastaan onnellinen.

Olenkin tänään pohtinut, että ehkä tällä "kasvottomalla" ja äänettömällä "terapialla" on kuitenkin oma osuutensa asiaan. Vaikken koskaan ole tämän luonteisesta kommunikaatiosta pitänytkään. Tämän kaltainen kommunikaatiotapahan jättää sen olennaisimman pois, eli "kehon kielen". Kielen, jolla usein on paljon tärkeämpi rooli kuin sanoilla tai lauseilla.

Mutta ehkä näin persoonattomana olen voinut kuitenkin hiukan raottaa ovea sisimpääni. Tosin vain hiukan, koska sen "oven" takana voi, tai ei voi, vaan onkin paljon sellaista, mitä en todellakaan rohkene tällaisella "julkisella" palstalla esiin tuoda. Tässä ei minun aito rehellisyytenikään auta, tai voihan se olla niinkin, etten voi/uskalla osoittaa sitä rehellisyyttä edes itsellenikään?!

Mutta tämä tästä, vaikka tällainen pieni juttu voikin merkitä minulle henkilökohtaisesti paljon.

Oli mielenkiintoista havaita, että sanat "herkkyys ja empatia" herättelivät muitakin keskustelemaan. Siis miehiä. Tosin en koskaan ole mieltänyt, että kyseiset sanat yhdistettynä mieheen, "kadottaisivat" miehisyyden (=ei miehistä tule naisia tai naismaisia). Päinvastoin: kun miehessä on ripaus kumpaakin, niin siinä vasta oikea mies.

Jotain haluaisin kuitenkin vielä kirjoittamastasi, näin väsyneenäkin" kommentoida.

>>Viisaat ei siksi koskaan itse aloitakaan mitään "matseja"! Tää on vähän kyllä sitä "aikidofilosofiaakin" mutta ehkä joku tätätkin ymmärtää?>Empatia on todellakin aika laaja aihe. Varmaan jokunen kirjakin on siitä joskus täällä kirjoitettu? Onhan se myös aika oleellinen osa psykologiaamme ja vaikuttaa varmasti hyvinkin moneen mielemme "ilmiöön"! >Hauskaahan tää ainakin mun puolelta on ja saahan tässä itsekin kokoajan "kehittyä". Oppii ilmaisemaan itseään kokoajan paremmin ja paremmin ja ehkä jonain päivänä "saarnaankin" jossain jotain kummaa ihmisille? Sitä ennen pitää kuitenkin täälläkin ensin näin vähän treenata! Tai ehkä jäänkin vaan tänne nettiin kirjoittelemaan ihmisille?>En nyt tiedä kannattaako tohon karmaankaan niin "erikoistua"?>Itse en kyseistä teosta nyt niin vaikeaselkoiseksi koe.>Siinä on kuitenkin sekin puoli, että tulee jo liiankin itsenäiseksi ja sitä kautta varmaan vieläkin yksinäisemmäksi.>Miten moni diktaattorikin olisi jäänyt tänne koskaan tulematta jos heidän lapsuutensa olisi ollut tasapainoinen? Onneksi monet meistä ovat myös "taistelijoita" ja pääsevät monista vaikeistakin asioista yli!>Onneksi meillä ei kuitenkaan ole hormonaalisia vaihteluja kuten naisilla mikä sekin tietysti varmaan osaltaan aiheuttaa sen, että naiset ja miehet ovat välillä vähän "eri aaltopituudella"?>Ja "pitkällähän" sinäkin tunnut täällä jo olevan!

Hei!

Olisin halunnut vaihtaa nimimerkkiäni. Tarkoitti: Toivoton olo -> Toiveikas, mutta eihän se onnistunutkaan. Tai en osannut, tai en hallitse tämän sivuston säännöksiä. Eli samoilla "eväillä" on mentävä.

Tosin tänä iltana en halua muuta kuin kiittää siitä, että olet olemassa! Asenteesi tähän elämään on ainutlaatuinen.

Oma elämäni on yhtä "vuoristorataa". Eilinen hyvän olon tunne pyyhkäistään kerralla pois. Syynä tähän on ensisijaiseti työni ja työni "tuottama" tuska. On "ainutlaatuista" ahdistaa toinen ihminen tilanteeseen, josta ei ole muuta pois pääsyä kuin itsensä tuhoaminen.

Tosin oma henkilökohtainen perhetilannekaan ei ole parhaimmillaan, ainakaan tänään.

Mutta näinhän se menee! Tämä elämä. Ei ollut edes energiaa rekisteröityä "elamankeha" - sivustolle, vaikka sitäkin yritinkin.

Mutta en aio enkä voi jäädä tähän epätoivon tilaan, koska "sanomasi" on antanut minulle voimia tarkastella itseäni aivan "tavallisena" kuolevaisena.

Ainut toivomukseni onkin, että en kadota Sinua!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

Olisin halunnut vaihtaa nimimerkkiäni. Tarkoitti: Toivoton olo -> Toiveikas, mutta eihän se onnistunutkaan. Tai en osannut, tai en hallitse tämän sivuston säännöksiä. Eli samoilla "eväillä" on mentävä.

Tosin tänä iltana en halua muuta kuin kiittää siitä, että olet olemassa! Asenteesi tähän elämään on ainutlaatuinen.

Oma elämäni on yhtä "vuoristorataa". Eilinen hyvän olon tunne pyyhkäistään kerralla pois. Syynä tähän on ensisijaiseti työni ja työni "tuottama" tuska. On "ainutlaatuista" ahdistaa toinen ihminen tilanteeseen, josta ei ole muuta pois pääsyä kuin itsensä tuhoaminen.

Tosin oma henkilökohtainen perhetilannekaan ei ole parhaimmillaan, ainakaan tänään.

Mutta näinhän se menee! Tämä elämä. Ei ollut edes energiaa rekisteröityä "elamankeha" - sivustolle, vaikka sitäkin yritinkin.

Mutta en aio enkä voi jäädä tähän epätoivon tilaan, koska "sanomasi" on antanut minulle voimia tarkastella itseäni aivan "tavallisena" kuolevaisena.

Ainut toivomukseni onkin, että en kadota Sinua!

Lue lisää

>>Tosin tänä iltana en halua muuta kuin kiittää siitä, että olet olemassa! Asenteesi tähän elämään on ainutlaatuinen. >Oma elämäni on yhtä "vuoristorataa". Eilinen hyvän olon tunne pyyhkäistään kerralla pois. Syynä tähän on ensisijaiseti työni ja työni "tuottama" tuska. On "ainutlaatuista" ahdistaa toinen ihminen tilanteeseen, josta ei ole muuta pois pääsyä kuin itsensä tuhoaminen. >Mutta näinhän se menee! Tämä elämä. Ei ollut edes energiaa rekisteröityä "elamankeha" - sivustolle, vaikka sitäkin yritinkin. >Mutta en aio enkä voi jäädä tähän epätoivon tilaan, koska "sanomasi" on antanut minulle voimia tarkastella itseäni aivan "tavallisena" kuolevaisena. >Ainut toivomukseni onkin, että en kadota Sinua!

Karman herra kirjoitti:

>>Tosin tänä iltana en halua muuta kuin kiittää siitä, että olet olemassa! Asenteesi tähän elämään on ainutlaatuinen. >Oma elämäni on yhtä "vuoristorataa". Eilinen hyvän olon tunne pyyhkäistään kerralla pois. Syynä tähän on ensisijaiseti työni ja työni "tuottama" tuska. On "ainutlaatuista" ahdistaa toinen ihminen tilanteeseen, josta ei ole muuta pois pääsyä kuin itsensä tuhoaminen. >Mutta näinhän se menee! Tämä elämä. Ei ollut edes energiaa rekisteröityä "elamankeha" - sivustolle, vaikka sitäkin yritinkin. >Mutta en aio enkä voi jäädä tähän epätoivon tilaan, koska "sanomasi" on antanut minulle voimia tarkastella itseäni aivan "tavallisena" kuolevaisena. >Ainut toivomukseni onkin, että en kadota Sinua!

Lue lisää

Hei!

Työmatkallani tänään kuuntelin radiosta kaunista laulua, jossa lausuttiin: ”Yhtenä iltana ei lausuttais sanaakaan, yhtenä iltana vain toista kosketetaan”. Ehkä sentimentaallista mutta kaunista.

Voisin kääntää tämän keskusteluni tällä ”kasvottomalla” palstalla yllä olevasta ”henkiseksi” kosketukseksi. Ilman mitään ”ylisanoja” koen sen näin. Tosin joskus olisi tosi tarpeellista myös se, että joku ”toinen pitäis vaan kiinn”( = jostain toisesta laulusta tämäkin). Ymmärrän tällä sen, että myös fyysinen kosketus on tärkeätä, kuitenkaan ilman mitään seksuaalista tarkoitusta. Ehkä sen fyysisen kosketuksen kautta saa, mainitsemaasi energiaa (=reikihoitoa??). Olen kerran kokenut tämänkin ”hoitomuodon”. Olin koekaniinia tämän alan opiskelijalla.

En tiedä, kuinka paljon ”uskallan” avautua tällä palstalla. Mutta eilinen päivä kokonaisuudessaan (=työ ja perhe) toivat haasteita, joihin en enää yhtään olisi halunnut vastata. Oma ”liikkumatilani” jäi vähiin. Silti yritin olla rauhallinen, joka suhteessa. Työni ”lopputuloksena” joku riisti henkensä. Se satutti (=olen inhimillinen ihminen myös virassani). Perhetilanteeni on taas jotain sellaista, josta en halua valaista kuin tietyn pienen osan. Ja se pieni osa liittyy yhteen tyttäreeni, jolla todettiin noin 10 vuotta sitten diagnisoituna: ”distaalinen kämmen lihasatrofia”. Diagnoosi, joka on saanut nuoren ihmisen elämän pois ”tolaltaan”. Eli samalle päivälle tämä oman nuoren tuska, aina vain uudestaan ja uudestaan. Äitinä en voinut vastata muuta kuin: ”Anna kätesi tänne, otan sairautesi jos se joku korkeampi suo! Mutta jos näin ei tapahdu, mieti asioita jostain muusta ”kantilta”.

”Muusta” en näin julkisesti halua kommentoida mitään. Tosin Sinulle ”Karman herra” voisin senkin lausua, mutta täysin ”yksityisesti”. Uskoisin, että ymmärtäisit ajatukseni!! Se ei vain ole mahdollista tällä palstalla.

Ilman enempiä, voin rehellisesti lausua: ”Ajattelen päivittäin ”näkökantojasi”. Näkökantoja, joista saan (=onko itsekästä?) voimaa tähän omaan elämääni. Siksi en haluaisi Sinua kadottaa, olisin muutoin täysin hukassa.

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

Työmatkallani tänään kuuntelin radiosta kaunista laulua, jossa lausuttiin: ”Yhtenä iltana ei lausuttais sanaakaan, yhtenä iltana vain toista kosketetaan”. Ehkä sentimentaallista mutta kaunista.

Voisin kääntää tämän keskusteluni tällä ”kasvottomalla” palstalla yllä olevasta ”henkiseksi” kosketukseksi. Ilman mitään ”ylisanoja” koen sen näin. Tosin joskus olisi tosi tarpeellista myös se, että joku ”toinen pitäis vaan kiinn”( = jostain toisesta laulusta tämäkin). Ymmärrän tällä sen, että myös fyysinen kosketus on tärkeätä, kuitenkaan ilman mitään seksuaalista tarkoitusta. Ehkä sen fyysisen kosketuksen kautta saa, mainitsemaasi energiaa (=reikihoitoa??). Olen kerran kokenut tämänkin ”hoitomuodon”. Olin koekaniinia tämän alan opiskelijalla.

En tiedä, kuinka paljon ”uskallan” avautua tällä palstalla. Mutta eilinen päivä kokonaisuudessaan (=työ ja perhe) toivat haasteita, joihin en enää yhtään olisi halunnut vastata. Oma ”liikkumatilani” jäi vähiin. Silti yritin olla rauhallinen, joka suhteessa. Työni ”lopputuloksena” joku riisti henkensä. Se satutti (=olen inhimillinen ihminen myös virassani). Perhetilanteeni on taas jotain sellaista, josta en halua valaista kuin tietyn pienen osan. Ja se pieni osa liittyy yhteen tyttäreeni, jolla todettiin noin 10 vuotta sitten diagnisoituna: ”distaalinen kämmen lihasatrofia”. Diagnoosi, joka on saanut nuoren ihmisen elämän pois ”tolaltaan”. Eli samalle päivälle tämä oman nuoren tuska, aina vain uudestaan ja uudestaan. Äitinä en voinut vastata muuta kuin: ”Anna kätesi tänne, otan sairautesi jos se joku korkeampi suo! Mutta jos näin ei tapahdu, mieti asioita jostain muusta ”kantilta”.

”Muusta” en näin julkisesti halua kommentoida mitään. Tosin Sinulle ”Karman herra” voisin senkin lausua, mutta täysin ”yksityisesti”. Uskoisin, että ymmärtäisit ajatukseni!! Se ei vain ole mahdollista tällä palstalla.

Ilman enempiä, voin rehellisesti lausua: ”Ajattelen päivittäin ”näkökantojasi”. Näkökantoja, joista saan (=onko itsekästä?) voimaa tähän omaan elämääni. Siksi en haluaisi Sinua kadottaa, olisin muutoin täysin hukassa.

Lue lisää

>>Työmatkallani tänään kuuntelin radiosta kaunista laulua, jossa lausuttiin: ”Yhtenä iltana ei lausuttais sanaakaan, yhtenä iltana vain toista kosketetaan”. Ehkä sentimentaallista mutta kaunista. >Voisin kääntää tämän keskusteluni tällä ”kasvottomalla” palstalla yllä olevasta ”henkiseksi” kosketukseksi. Ilman mitään ”ylisanoja” koen sen näin. >En tiedä, kuinka paljon ”uskallan” avautua tällä palstalla. Mutta eilinen päivä kokonaisuudessaan (=työ ja perhe) toivat haasteita, joihin en enää yhtään olisi halunnut vastata. Oma ”liikkumatilani” jäi vähiin. Silti yritin olla rauhallinen, joka suhteessa. Työni ”lopputuloksena” joku riisti henkensä. Se satutti (=olen inhimillinen ihminen myös virassani).>”Muusta” en näin julkisesti halua kommentoida mitään. Tosin Sinulle ”Karman herra” voisin senkin lausua, mutta täysin ”yksityisesti”. Uskoisin, että ymmärtäisit ajatukseni!! Se ei vain ole mahdollista tällä palstalla. >Ilman enempiä, voin rehellisesti lausua: ”Ajattelen päivittäin ”näkökantojasi”. Näkökantoja, joista saan (=onko itsekästä?) voimaa tähän omaan elämääni. Siksi en haluaisi Sinua kadottaa, olisin muutoin täysin hukassa.

;-) kirjoitti:

>>Työmatkallani tänään kuuntelin radiosta kaunista laulua, jossa lausuttiin: ”Yhtenä iltana ei lausuttais sanaakaan, yhtenä iltana vain toista kosketetaan”. Ehkä sentimentaallista mutta kaunista. >Voisin kääntää tämän keskusteluni tällä ”kasvottomalla” palstalla yllä olevasta ”henkiseksi” kosketukseksi. Ilman mitään ”ylisanoja” koen sen näin. >En tiedä, kuinka paljon ”uskallan” avautua tällä palstalla. Mutta eilinen päivä kokonaisuudessaan (=työ ja perhe) toivat haasteita, joihin en enää yhtään olisi halunnut vastata. Oma ”liikkumatilani” jäi vähiin. Silti yritin olla rauhallinen, joka suhteessa. Työni ”lopputuloksena” joku riisti henkensä. Se satutti (=olen inhimillinen ihminen myös virassani).>”Muusta” en näin julkisesti halua kommentoida mitään. Tosin Sinulle ”Karman herra” voisin senkin lausua, mutta täysin ”yksityisesti”. Uskoisin, että ymmärtäisit ajatukseni!! Se ei vain ole mahdollista tällä palstalla. >Ilman enempiä, voin rehellisesti lausua: ”Ajattelen päivittäin ”näkökantojasi”. Näkökantoja, joista saan (=onko itsekästä?) voimaa tähän omaan elämääni. Siksi en haluaisi Sinua kadottaa, olisin muutoin täysin hukassa.

Lue lisää

Hei!

>>Voin kyllä aistia olotilaasi, joka on selvästi hyvinkin herkistynyt!>Todella rankka työhän sulla tuntuu olevan! Jonkunhan nekin on täällä tehtävä ja ainakin mulla on sellanen tunne, että olet ihan oikealla paikalla!>Huvittaa kyllä tuo nimimerkkini "karman herra"! Ei kukaan "henkistynyt" voi enää olla niin hirveän vakavakaan! Vakavilla on yleensä vaan joku "luuranko" jossain haudattuna!>Heh, mua alkaa jo melkeen pelottamaan se, että joku miettii näitä juttujani! Se on aikamoinen vastuu mulla tässä nyt, etten "eksyttäisi" sua mihinkään sellaiseen josta sinulle koituisi jotain harmeja! Liikaa ei kyllä mun mielestäni usein kannata "henkisiäkään" funtsata! Aina välillä tietysti mutta elämässä pitää olla kaikkea muutakin. Ihan vaan sitä arkista aherrusta, puurtamista ja niitä rutiinejakin! Vähän tylsää mutta mun mielestäni kuitenkin samalla aika viisastuttavaakin!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

>>Voin kyllä aistia olotilaasi, joka on selvästi hyvinkin herkistynyt!>Todella rankka työhän sulla tuntuu olevan! Jonkunhan nekin on täällä tehtävä ja ainakin mulla on sellanen tunne, että olet ihan oikealla paikalla!>Huvittaa kyllä tuo nimimerkkini "karman herra"! Ei kukaan "henkistynyt" voi enää olla niin hirveän vakavakaan! Vakavilla on yleensä vaan joku "luuranko" jossain haudattuna!>Heh, mua alkaa jo melkeen pelottamaan se, että joku miettii näitä juttujani! Se on aikamoinen vastuu mulla tässä nyt, etten "eksyttäisi" sua mihinkään sellaiseen josta sinulle koituisi jotain harmeja! Liikaa ei kyllä mun mielestäni usein kannata "henkisiäkään" funtsata! Aina välillä tietysti mutta elämässä pitää olla kaikkea muutakin. Ihan vaan sitä arkista aherrusta, puurtamista ja niitä rutiinejakin! Vähän tylsää mutta mun mielestäni kuitenkin samalla aika viisastuttavaakin!

Lue lisää

>>Niinpä, olenhan pohjimmiltani todella herkkä. Vaikka se onkin ns. akilleen kantapääni, osaan sen kyllä aika taitavasti myös ”peittää”. Omasta herkkyydestäni ja sen mukanaan tuomasta inhimillisyydestä johtuen, joskus kuuntelen ja katselen kolleegojani, jotka ”suu vaahdoten” eivät osaa keskittää ajatuksiaan mihinkään muuhun, kuin tähän meidän työhömme. Vielä siten, että ainakin se oma erinomaisuus/tietämys on näiden juttujen ytimenä. Siksi joskus ”raivostun”, ja heitän sekaan jotakin todella ”epäsovinnaista”. Mutta mikä kummallisinta, jotkut ei edes tajua näitäkään sekaan heitettyjä ”piikkejä”, vaan sama ”vaahtoaminen” jatkuu.>Pidänkin sitä vain merkkinä, että ihminen on niin täynnä itseään, ettei hän todennäköisesti edes kuule /sisäistä/ymmärrä toisen ”piikkejä”. Mutta sekin heille suokoon. Olemmehan kaikki täysin erilaisia/ainutlaatuisia yksilöitä. Itse en varmaankaan ole sen parempi. Joten tätä taustaa vasten ymmärtänet, että ainakin työyhteisössäni tällaiset, tällä ”kasvottomalla” palstalla käytävät keskustelut ovat aika ”utopiaa”.>Eli osaan toimia, vaikka empatiani on aidosti toisen puolella. Mahtavinta kuitenkin tässä meidän keskusteluissamme on ollut se, että olen oppinut paitsi itkemään myös nauramaan. Nämä molemmat taidot ovat ”murskanneet” sitä mainostamaani zompie –tilaani. Eli joku sisäinen ”möykkyni” on hajoamassa. Joten tämähän on todella jotain ”terapiaa”, ihmisten keskinäistä sellaista. Ei tänne ”väliin” ketään psykoja tarvita. >Rankka ja rankka, mutta silti ”nautin” siitä. Tosin joskus olen ajatellut, että työni on minulle myös jonkinlainen ”pakotie”, eli minun on pakko (=selviytyäkseni työni haasteista) keskittää ajatukseni sen tekemiseen. Mutta niin, olen osaltani ylläpitämässä tätä Suomen ja sitä kautta meidän jokaisen hyvinvointia. Ja olen kiitollinen siitä että minulla on työtä, työtä jota oikeasti haluan tehdäkin. Kaikille ei ole tätäkään suotu. >Eilen kirjoittaessani minuakin ”ihmetytti” nimimerkkisi. Se tuntuu jopa pelottavalta, mutta joka ei oikeasti kuitenkaan ”istu” Sinun juttuihisi. Minua viehättää tämä elämänasenteesi, vaikka taustalla ”välkkyykin” tietyn asteen ”aliarviointi”. Minäkin aina välillä heitän: ”olisin ehkä onnellisempi noiden ”laitapuolen” kulkijoiden kanssa (=en tarkoita tällä Sinua, vaan ns. pultsareita, jotka keskellä kirkasta päivää istuvat puiston penkillä, juovat olutta ja ennen kaikkea he ainakin puhuvat), kuin nyt ja tässä –tilanteessa.>Mutta tuo sana ”luuranko” kävi eilen myös minun mielessäni. Joillakin luurangot ovat tosissaan komerossa (tarkoittaa sitä, että on kaksoiselämiä, tehdään asioita, joita ei lueta sovinnaiseksi ymv.). Minun luurankoni ovat minun sisimmässäni, eli puhumattomat/läpikäymättömät asiat, ristiriidat ajatusmaailmani ja todellisuuden välillä, kykyni olla itselleni rehellinen ymv. >Älä pelkää aineskaan minun puolestani! Vaikka hentonen olenkin, niin minulla on vahvat ja ”raskaat” jalat. Jalat, jotka pitävät minut tiukasti kiinni tässä elämän ”todellisuudessa”. Olet siinä täysin oikeassa, että tämä elämä pohjautuu suurimmaksi osaksi aivan tavallisiin arkirutiineihin. Rutiineihin, joista näin juhannusaattonakin aioin nauttia täysin siemauksin. Siivousta, ruohonleikkausta, ruoan laittoa ymv. Eivätkä nämäkään jutut ole tylsiä, jos ei itse niistä sellaisia tee. >Vaikka juhannus onkin taitekohta, taitekohta keskikesään ja syksyyn, aion grillata, juoda olutta ja olla täysin epäsovinnainen. (Itse olen kevätihminen vaikka sydäntalvella olen syntynytkin).>Kiitos tästä sielujen sympatiasta ja iloista mieltä illan viettoon!!

Ei enää mikään herra kirjoitti:

>>Niinpä, olenhan pohjimmiltani todella herkkä. Vaikka se onkin ns. akilleen kantapääni, osaan sen kyllä aika taitavasti myös ”peittää”. Omasta herkkyydestäni ja sen mukanaan tuomasta inhimillisyydestä johtuen, joskus kuuntelen ja katselen kolleegojani, jotka ”suu vaahdoten” eivät osaa keskittää ajatuksiaan mihinkään muuhun, kuin tähän meidän työhömme. Vielä siten, että ainakin se oma erinomaisuus/tietämys on näiden juttujen ytimenä. Siksi joskus ”raivostun”, ja heitän sekaan jotakin todella ”epäsovinnaista”. Mutta mikä kummallisinta, jotkut ei edes tajua näitäkään sekaan heitettyjä ”piikkejä”, vaan sama ”vaahtoaminen” jatkuu.>Pidänkin sitä vain merkkinä, että ihminen on niin täynnä itseään, ettei hän todennäköisesti edes kuule /sisäistä/ymmärrä toisen ”piikkejä”. Mutta sekin heille suokoon. Olemmehan kaikki täysin erilaisia/ainutlaatuisia yksilöitä. Itse en varmaankaan ole sen parempi. Joten tätä taustaa vasten ymmärtänet, että ainakin työyhteisössäni tällaiset, tällä ”kasvottomalla” palstalla käytävät keskustelut ovat aika ”utopiaa”.>Eli osaan toimia, vaikka empatiani on aidosti toisen puolella. Mahtavinta kuitenkin tässä meidän keskusteluissamme on ollut se, että olen oppinut paitsi itkemään myös nauramaan. Nämä molemmat taidot ovat ”murskanneet” sitä mainostamaani zompie –tilaani. Eli joku sisäinen ”möykkyni” on hajoamassa. Joten tämähän on todella jotain ”terapiaa”, ihmisten keskinäistä sellaista. Ei tänne ”väliin” ketään psykoja tarvita. >Rankka ja rankka, mutta silti ”nautin” siitä. Tosin joskus olen ajatellut, että työni on minulle myös jonkinlainen ”pakotie”, eli minun on pakko (=selviytyäkseni työni haasteista) keskittää ajatukseni sen tekemiseen. Mutta niin, olen osaltani ylläpitämässä tätä Suomen ja sitä kautta meidän jokaisen hyvinvointia. Ja olen kiitollinen siitä että minulla on työtä, työtä jota oikeasti haluan tehdäkin. Kaikille ei ole tätäkään suotu. >Eilen kirjoittaessani minuakin ”ihmetytti” nimimerkkisi. Se tuntuu jopa pelottavalta, mutta joka ei oikeasti kuitenkaan ”istu” Sinun juttuihisi. Minua viehättää tämä elämänasenteesi, vaikka taustalla ”välkkyykin” tietyn asteen ”aliarviointi”. Minäkin aina välillä heitän: ”olisin ehkä onnellisempi noiden ”laitapuolen” kulkijoiden kanssa (=en tarkoita tällä Sinua, vaan ns. pultsareita, jotka keskellä kirkasta päivää istuvat puiston penkillä, juovat olutta ja ennen kaikkea he ainakin puhuvat), kuin nyt ja tässä –tilanteessa.>Mutta tuo sana ”luuranko” kävi eilen myös minun mielessäni. Joillakin luurangot ovat tosissaan komerossa (tarkoittaa sitä, että on kaksoiselämiä, tehdään asioita, joita ei lueta sovinnaiseksi ymv.). Minun luurankoni ovat minun sisimmässäni, eli puhumattomat/läpikäymättömät asiat, ristiriidat ajatusmaailmani ja todellisuuden välillä, kykyni olla itselleni rehellinen ymv. >Älä pelkää aineskaan minun puolestani! Vaikka hentonen olenkin, niin minulla on vahvat ja ”raskaat” jalat. Jalat, jotka pitävät minut tiukasti kiinni tässä elämän ”todellisuudessa”. Olet siinä täysin oikeassa, että tämä elämä pohjautuu suurimmaksi osaksi aivan tavallisiin arkirutiineihin. Rutiineihin, joista näin juhannusaattonakin aioin nauttia täysin siemauksin. Siivousta, ruohonleikkausta, ruoan laittoa ymv. Eivätkä nämäkään jutut ole tylsiä, jos ei itse niistä sellaisia tee. >Vaikka juhannus onkin taitekohta, taitekohta keskikesään ja syksyyn, aion grillata, juoda olutta ja olla täysin epäsovinnainen. (Itse olen kevätihminen vaikka sydäntalvella olen syntynytkin).>Kiitos tästä sielujen sympatiasta ja iloista mieltä illan viettoon!!

Lue lisää

Hei!

Juhannusaika on päättymässä. Ja haluaisin kertoa jotakin, jotakin mikä tässä juhannuksessa on ollut minulle täysin erilaista! Jossain kirjoituksessasi ”puhuit ajattomuudesta”. Minulla oli ajaton juhannus: ei kelloa, ei puhelinta, ei mitään aikatauluja, nukkumaan kun väsyttää, valveilla kun jaksaa, pelkkää ajan soljuntaa. Ja aika mielenkiintoista, miten nopeasti, ainakin minä kadotin ”ajan tajunnan”. Mutta mikä hienointa, olen täysin rentoutunut. Huolimatta siitä, että aamulla taas työt odottaa. Tosin enää viikko ja loma alkaa. Pyrin ainakin jossain suhteessa soveltamaan tätä ”ajattomuutta” myös lomallani. Eli ei mitään ennakkosuunnitelmia, vaan aika pitkälle pelkällä intuitiolla.

Ja toinen kiva ”leikki”. Ajanvietteenä meillä oli ”juttu”, jossa jokainen sai minuutin aikaa kuvata yhdellä - kolmella sanalla seuraavien sanojen merkitystä (=substantiivilla): ”raha”, ”kunnia”, ”rakkaus”. Eli ensin sanat, sitten vuorollaan sai perustella ”syvällisemmin”. Ja tämä ”leikki” johti koko yön kestävään keskusteluun ja jopa väittelyyn. (Onneksi kukaan ammattipsykologi ei ollut leikissä mukana). Omat vastaukseni: ”raha” = valta, kunnia, kuuluisuus, ”kunnia” = teko, ”rakkaus” = elämä, vilpitön. Että tällaista aikuisten ”leikkiä”, voin suositella!

Mutta saanen nyt jatkaa tätä meidän kasvotonta keskustelua? Jota yhä edelleenkin ”vierastan”.

>>Ehkä mun jutut ei ole edes vakavimmillaankaan kovinkaan vakavia ja se on toki tarkoituksin! Huumori on aika hyvä, tosin aika vaikea tyylilaji keskustella myös näitä "henkisiäkin".>Mua nyt ei kenenkään täällä enää tartte pelätä! Tosin kyllä jotkut on mua vähän pelottavaksikin "luonnossa" sanoneet. Ehkä tällänen "hullu" vähän joitakin pelottaakin? Mulla on kieltämättä aika pistävä katse ja joskus ihmiset vähän väistääkin sitä. Yleensä kyllä koetan katsoa ihmisiä ystävällisellä katseella. Ja tuo "aliarviointikin" on vaan tätä mun itseironiaani ja muutakin itselleni nauramista. >Ja tuo "aliarviointikin" on vaan tätä mun itseironiaani ja muutakin itselleni nauramista. Ei siitä kannata välittää. Olen aika narsistinen ja itsekäs ihminen oikeesti ja pitää vähän yrittää nöyryyttäkin täällä teeskennellä, etteivät ihan täydeksi pissipääksi ajattele. Olen muutenkin vähän sellanen, joka kävelee pää pystyssä ja selkäsuorana vaikka muuten aika rumä "äijä" olenkin! Ja sekös joitain "pikkusieluja" usein ärsyttää.>Ehkä mä oonkin syntynyt tänne näitä juttuja "julistamaan" ja tekemään ihmisistä jälleen omanarvonsa tuntevia ja oikealla tavalla ylpeitä yksilöitä! Sitähän mä tässäkin nyt kokoajan teen!>Jos tuon kaiken pystyt itsessäsi näkemään, niin ei kai minusta ainakaan sulla oikeastaan mitään pahempaa ristiriitaa pitäs olla elämässäsi? Kaikillahan noita asioita elämässään on mutta kaikki eivät niitä vain itsessään näe! Joissain muissa kyllä nämä "vajavaisuudet" ollaan herkästi näkemässä mutta itsessäänhän ei mitään vikaa ole! Vanhojahan juttuja nämä kaikki ovat ja ihmiset olivat jo tuhansia vuosi sitten ihan samanlaisia. Näkivät sen pahan aina ulkopuolellaan, eivät koskaan itsessään. Raaka todellisuus vaan taitaa olla se, että ihan jokaisessa meissä on näitä samoja "vikoja" ja viisas ja rohkea se, joka ne itsessään myöntää!>Ihminen on luonnostaan mielestäni "itsensäpaljastelija" ja jos se koetaan sairaaksi ja likaiseksi, niin luvassa on usein vain ongelmia ja perversioita!>Sulle voi puhua varmaan ihan mitä tahansa ja tuskin menetät mistään puheistani yöuntasi!…kun se todellinen viisaus tuleekin vain sieltä arjen rutiineista mistä se ilokin tietysti lähtee. Pieniä juttuja! Elämän suuret nautinnot on siis usein vain näitä pieniä arjen juttuja!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

Juhannusaika on päättymässä. Ja haluaisin kertoa jotakin, jotakin mikä tässä juhannuksessa on ollut minulle täysin erilaista! Jossain kirjoituksessasi ”puhuit ajattomuudesta”. Minulla oli ajaton juhannus: ei kelloa, ei puhelinta, ei mitään aikatauluja, nukkumaan kun väsyttää, valveilla kun jaksaa, pelkkää ajan soljuntaa. Ja aika mielenkiintoista, miten nopeasti, ainakin minä kadotin ”ajan tajunnan”. Mutta mikä hienointa, olen täysin rentoutunut. Huolimatta siitä, että aamulla taas työt odottaa. Tosin enää viikko ja loma alkaa. Pyrin ainakin jossain suhteessa soveltamaan tätä ”ajattomuutta” myös lomallani. Eli ei mitään ennakkosuunnitelmia, vaan aika pitkälle pelkällä intuitiolla.

Ja toinen kiva ”leikki”. Ajanvietteenä meillä oli ”juttu”, jossa jokainen sai minuutin aikaa kuvata yhdellä - kolmella sanalla seuraavien sanojen merkitystä (=substantiivilla): ”raha”, ”kunnia”, ”rakkaus”. Eli ensin sanat, sitten vuorollaan sai perustella ”syvällisemmin”. Ja tämä ”leikki” johti koko yön kestävään keskusteluun ja jopa väittelyyn. (Onneksi kukaan ammattipsykologi ei ollut leikissä mukana). Omat vastaukseni: ”raha” = valta, kunnia, kuuluisuus, ”kunnia” = teko, ”rakkaus” = elämä, vilpitön. Että tällaista aikuisten ”leikkiä”, voin suositella!

Mutta saanen nyt jatkaa tätä meidän kasvotonta keskustelua? Jota yhä edelleenkin ”vierastan”.

>>Ehkä mun jutut ei ole edes vakavimmillaankaan kovinkaan vakavia ja se on toki tarkoituksin! Huumori on aika hyvä, tosin aika vaikea tyylilaji keskustella myös näitä "henkisiäkin".>Mua nyt ei kenenkään täällä enää tartte pelätä! Tosin kyllä jotkut on mua vähän pelottavaksikin "luonnossa" sanoneet. Ehkä tällänen "hullu" vähän joitakin pelottaakin? Mulla on kieltämättä aika pistävä katse ja joskus ihmiset vähän väistääkin sitä. Yleensä kyllä koetan katsoa ihmisiä ystävällisellä katseella. Ja tuo "aliarviointikin" on vaan tätä mun itseironiaani ja muutakin itselleni nauramista. >Ja tuo "aliarviointikin" on vaan tätä mun itseironiaani ja muutakin itselleni nauramista. Ei siitä kannata välittää. Olen aika narsistinen ja itsekäs ihminen oikeesti ja pitää vähän yrittää nöyryyttäkin täällä teeskennellä, etteivät ihan täydeksi pissipääksi ajattele. Olen muutenkin vähän sellanen, joka kävelee pää pystyssä ja selkäsuorana vaikka muuten aika rumä "äijä" olenkin! Ja sekös joitain "pikkusieluja" usein ärsyttää.>Ehkä mä oonkin syntynyt tänne näitä juttuja "julistamaan" ja tekemään ihmisistä jälleen omanarvonsa tuntevia ja oikealla tavalla ylpeitä yksilöitä! Sitähän mä tässäkin nyt kokoajan teen!>Jos tuon kaiken pystyt itsessäsi näkemään, niin ei kai minusta ainakaan sulla oikeastaan mitään pahempaa ristiriitaa pitäs olla elämässäsi? Kaikillahan noita asioita elämässään on mutta kaikki eivät niitä vain itsessään näe! Joissain muissa kyllä nämä "vajavaisuudet" ollaan herkästi näkemässä mutta itsessäänhän ei mitään vikaa ole! Vanhojahan juttuja nämä kaikki ovat ja ihmiset olivat jo tuhansia vuosi sitten ihan samanlaisia. Näkivät sen pahan aina ulkopuolellaan, eivät koskaan itsessään. Raaka todellisuus vaan taitaa olla se, että ihan jokaisessa meissä on näitä samoja "vikoja" ja viisas ja rohkea se, joka ne itsessään myöntää!>Ihminen on luonnostaan mielestäni "itsensäpaljastelija" ja jos se koetaan sairaaksi ja likaiseksi, niin luvassa on usein vain ongelmia ja perversioita!>Sulle voi puhua varmaan ihan mitä tahansa ja tuskin menetät mistään puheistani yöuntasi!…kun se todellinen viisaus tuleekin vain sieltä arjen rutiineista mistä se ilokin tietysti lähtee. Pieniä juttuja! Elämän suuret nautinnot on siis usein vain näitä pieniä arjen juttuja!

Lue lisää

Mukavaa, että nautit "jussista" ja pääsit jopa "ajattomuuteen" jossa itsekin aikaani paljon vietän! ;-)

>>Eli huumorillakin on väliä! Itse olen lajia, että melkein asian kuin asian voi kääntää huumoriksikin, mutta ”varovasti”. >Oikeesti minä en pelkää ketään ihmistä, vaikka joskus olisi syytäkin (=esim. huumeiden alainen). Ehkä se juontuu siitä, että yhä vain jaksan uskoa vanhaan sanontaan: ”ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin”. Niin sanottua ”hulluutta” en osaa oikein millään mittarilla mitata, koska meillä kullakin on tapoja, asenteita ymv., joiden perusteella joku toinen voisi luokitella sen ”hulluudeksi”.>En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat ”pistävällä” katseellasi, koska itse vältän sitä. Silmät ovat ihmisen sielun peili, ja se on yksi syy, miksen oikein välitä tästä kasvottomasta keskustelusta. Silmät ovat yksi niitä tärkeimpiä ”kehon kielen” viestittäjistä. Työssäni olen sen oppinut.” >Eli oikeesti sinä kuitenkin aliarvioit itseäsi! Ei meidän kenenkään pitäisi teeskennellä olevamme mitään muuta kuin mitä olemme. Tosin minun on vaikea uskoa, että olisit joku täysi narsisti. (Varmaankin me jokainen olemme jossain mittakaavassa narsisteja). Kenenkään meistä ei pidä kulkea pää ”kumarassa”. Eikä pää pystyssä kulkeminen tee itsessään vielä meistä kenestäkään pissipäätä. Se pissipäisyys syntyy jostain muusta! >Tässä asiassa saanen ja voinen olla eri mieltä! Ymmärtääkseni jokaisen mitä kyllä pitää ensin itse oivaltaa oma arvonsa. Vaikea uskoa, että se pelkästään syntyy toisen ”julistuksesta”. Toki ”asian” vahvistuksena se voi ajaa asiansa. >Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että toisen ”viat” on helpompi havaita/tuomita kuin omata. Siitäkin huolimatta, että ne samat viat ”asuvat” itsessäsi. Toisaalta ehkä siksi ne helpompi toisessa havaitseekin, koska ei itsekkään osaa elää niiden kanssa sopusoinnussa (vaikea selittää, mutta jotain sinne päin yritän). >Itse miellän tämän ”itsensäpaljastelijan” samaksi kuin. ”rehellinen ihminen”. Rehellisyys on minusta yksi ihmisen arvokkaimpia piirteitä. >Tosi on, monessakin suhteessa! Joskus kyllä voin miettiä toisen lausumia pitempäänkin ja sitä kautta ehkä ”rikastuttaa” myös omaa katsontakantaani. En ole niin ehdoton, etten jollain tasolla hyväksyisi kaiken näköisiä mielipiteitä. Siitäkin huolimatta, että ne poikkeaisivat huimastikin omistani. Onhan aina mahdollista, etten ole edes kyennyt omassa pienessä mielessäni ottamaan huomioon jotain toista tarkastelu näkökulmaa. (Taas vaikea selittää). >Juuri näinhän se menee. Ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä paremmin sen aina tajuaa!

herra ja narri kirjoitti:

Mukavaa, että nautit "jussista" ja pääsit jopa "ajattomuuteen" jossa itsekin aikaani paljon vietän! ;-)

>>Eli huumorillakin on väliä! Itse olen lajia, että melkein asian kuin asian voi kääntää huumoriksikin, mutta ”varovasti”. >Oikeesti minä en pelkää ketään ihmistä, vaikka joskus olisi syytäkin (=esim. huumeiden alainen). Ehkä se juontuu siitä, että yhä vain jaksan uskoa vanhaan sanontaan: ”ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin”. Niin sanottua ”hulluutta” en osaa oikein millään mittarilla mitata, koska meillä kullakin on tapoja, asenteita ymv., joiden perusteella joku toinen voisi luokitella sen ”hulluudeksi”.>En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat ”pistävällä” katseellasi, koska itse vältän sitä. Silmät ovat ihmisen sielun peili, ja se on yksi syy, miksen oikein välitä tästä kasvottomasta keskustelusta. Silmät ovat yksi niitä tärkeimpiä ”kehon kielen” viestittäjistä. Työssäni olen sen oppinut.” >Eli oikeesti sinä kuitenkin aliarvioit itseäsi! Ei meidän kenenkään pitäisi teeskennellä olevamme mitään muuta kuin mitä olemme. Tosin minun on vaikea uskoa, että olisit joku täysi narsisti. (Varmaankin me jokainen olemme jossain mittakaavassa narsisteja). Kenenkään meistä ei pidä kulkea pää ”kumarassa”. Eikä pää pystyssä kulkeminen tee itsessään vielä meistä kenestäkään pissipäätä. Se pissipäisyys syntyy jostain muusta! >Tässä asiassa saanen ja voinen olla eri mieltä! Ymmärtääkseni jokaisen mitä kyllä pitää ensin itse oivaltaa oma arvonsa. Vaikea uskoa, että se pelkästään syntyy toisen ”julistuksesta”. Toki ”asian” vahvistuksena se voi ajaa asiansa. >Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että toisen ”viat” on helpompi havaita/tuomita kuin omata. Siitäkin huolimatta, että ne samat viat ”asuvat” itsessäsi. Toisaalta ehkä siksi ne helpompi toisessa havaitseekin, koska ei itsekkään osaa elää niiden kanssa sopusoinnussa (vaikea selittää, mutta jotain sinne päin yritän). >Itse miellän tämän ”itsensäpaljastelijan” samaksi kuin. ”rehellinen ihminen”. Rehellisyys on minusta yksi ihmisen arvokkaimpia piirteitä. >Tosi on, monessakin suhteessa! Joskus kyllä voin miettiä toisen lausumia pitempäänkin ja sitä kautta ehkä ”rikastuttaa” myös omaa katsontakantaani. En ole niin ehdoton, etten jollain tasolla hyväksyisi kaiken näköisiä mielipiteitä. Siitäkin huolimatta, että ne poikkeaisivat huimastikin omistani. Onhan aina mahdollista, etten ole edes kyennyt omassa pienessä mielessäni ottamaan huomioon jotain toista tarkastelu näkökulmaa. (Taas vaikea selittää). >Juuri näinhän se menee. Ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä paremmin sen aina tajuaa!

Lue lisää

Kiitos!

Kiitos siitä, että jaksat käydä tätä meidän kahden välistä keskustelua! Toivon, että siitä löytyy ”sytykettä” myös useammalle muullekin.

>>Ainahan kaikesta tosiaakin löytyy myös jotain hyvääkin, sen havaitsemiseen saattaa vain mennä kauankin. Vasta jälkikäteen voimme oikeastaan arvioida sitä mikä oli todella hyvää ja mikä todella pahaa ja ne voivat vielä muuttua aivan päinvastaisiksikin ajan myötä!>Ja kaikkihan täällä sillä omalla tavallaan "hulluja" ovat! Joillakin on vain siitä oikein diagnoosikin!>Enkä mä mikään "kova" koe olevani ollenkaan! Joskus joku on sanonut silmiäni kyllä kauniiksikin. Ehkä et minun kanssani lähtisikään mihinkään keskusteluun muuten kuin täällä netissä? Tämä ei nyt ole mitään huonoa itsetuntoa tai muuta vastaavaa, vaan luultavasti pelkkä kylmä fakta? En ole koskaan ollut mikään suosittu ihminen, tosin aina on ystäviäkin riittänyt, eikä sen puoleen ole todellakaan mitään valittamista! Ja eihän se enää tässä iässä miltään juuri tunnu, vaikka ei olekaan mikään kenenkään "suosikki" täällä!>Ainakin näistä parista viimeisemmästä kirjoituksestasi olen "aistivani" sinussa jo parempaa oloa ja muutenkin tunnut ottavan rohkeammin kaikkeen sanomaani kantaa! Tämä on tietenkin mullekin vähän helpottava tunne, koska toisen paha olo on aina hiukan "heviä kamaa"!

Toivoton olo kirjoitti:

Kiitos!

Kiitos siitä, että jaksat käydä tätä meidän kahden välistä keskustelua! Toivon, että siitä löytyy ”sytykettä” myös useammalle muullekin.

>>Ainahan kaikesta tosiaakin löytyy myös jotain hyvääkin, sen havaitsemiseen saattaa vain mennä kauankin. Vasta jälkikäteen voimme oikeastaan arvioida sitä mikä oli todella hyvää ja mikä todella pahaa ja ne voivat vielä muuttua aivan päinvastaisiksikin ajan myötä!>Ja kaikkihan täällä sillä omalla tavallaan "hulluja" ovat! Joillakin on vain siitä oikein diagnoosikin!>Enkä mä mikään "kova" koe olevani ollenkaan! Joskus joku on sanonut silmiäni kyllä kauniiksikin. Ehkä et minun kanssani lähtisikään mihinkään keskusteluun muuten kuin täällä netissä? Tämä ei nyt ole mitään huonoa itsetuntoa tai muuta vastaavaa, vaan luultavasti pelkkä kylmä fakta? En ole koskaan ollut mikään suosittu ihminen, tosin aina on ystäviäkin riittänyt, eikä sen puoleen ole todellakaan mitään valittamista! Ja eihän se enää tässä iässä miltään juuri tunnu, vaikka ei olekaan mikään kenenkään "suosikki" täällä!>Ainakin näistä parista viimeisemmästä kirjoituksestasi olen "aistivani" sinussa jo parempaa oloa ja muutenkin tunnut ottavan rohkeammin kaikkeen sanomaani kantaa! Tämä on tietenkin mullekin vähän helpottava tunne, koska toisen paha olo on aina hiukan "heviä kamaa"!

Lue lisää

>>Sen olen ainakin havainnut, että ihmisen ”hyvyys” löytyy AINA viimeistään siinä vaiheessa, kun hänet hautaan laitetaan. Siksi en vast ´ikään halunnutkaan lähteä puoli tutun hautajaisiin, koska en halunnut mennä sinne ”näyttelemään”. Eikä se ollut tunteettomuuden osoitustani. Kaikkea muuta! Ajattelin/ajattelen häntä ja hänen tekemisiään ja olemustaan sellaisena kuin hän vielä eli ja toimi. Ja kunnioitan häntä edelleenkin. Mutta olen oppinut vain sanomaan: ei kiitos. Tällaisissakin tilanteissa. >Jos minä nyt voin neuvoa, niin unohda menneet ja diagnoosisi! Mikäli nyt ymmärrän, mennyt kaihertaa vieläkin mieltäsi. Voin aidosti lausua, että Sinussa on sellaista herkkyyttä ja sellaista elämänasennetta, mitä moni muu mies tai edes nainenkaan suostuu ääneensä lausumaan! Mutta mitä aineskin minä arvostan. >Nämäkin lausumasi vahvistaa edellä lausumaani. Kysymysmerkit ajatustesi/lauseittesi perässä ovat yksi merkki siitä. Tosin heti perään kumoat ne omilla, varmastikin oikeilla näkökannoilla. Viittaan edelliseen lausumaani, että arvostan Sinua. >Jos viitsisin, niin voisin kertoa jotain, jotain tosi imartelevaa itsestäni. Mutta en viitsi muuta kuin sen, että eräs kollegani aikoja sitten sanoi minulle: ”Tiedätkö mikä sinussa ”vetää” miehiä puoleensa? Vastasin: ”En, koska en ole mies. Kolleega jatkoi: ”Kaikki sinussa, tapasi puhua, huomioida toinen jopa tapasi liikkua.” Ja minä vastasin: ”Tiedätkö, kuinka väsynyt olen siihen?” Tarkoitti ja tarkoittaa edelleenkin, että minä olen tarpeekseni nähnyt miehiä ja miesten tapoja toimia.>En minäkään halua olla kenenkään ”suosikki”! Haluan olla oma itseni, joka tosin usein tulkitaan ylpeydeksi tmv. Mutta se on sitä minun ”kehon kieltäni”, jolla ystävällisesti torjun tietyt ”jutut”. Small talkki sujuu kaikkien kanssa, mutta joku muu vaatii jotain muuta. Ymmärtänet! >Ystävistä puheen olla. Minulla on kuin onkin YKSI ja vain yksi sellainen ystävä, jolle olen voinut puhua kaikki myös ”läpi pään” mentävät ajatukseni. Kuten hän myös minulle. Ja meidän keskinäinen luottamus on sen synnyttänyt. Tosin ilman luottamusta sitä ei olisikaan. Eli harvassa ne ystävät ovat. >Eli pyri Sinäkin, kuten minäkin pyrin eroon menneistä ajoista/asioista. Ajoista (=lapsuuden turvattomuus), jotka aineskin minulle ovat välillä katkeruuttakin synnyttäneet. Tosin kelaan niitä välillä uudestaan ja uudestaan. Mutta mitä sillä enää on väliä? >Tosi on. Ja Sinä oletkin auttanut minua monilla tavoin ”epätoivoni” hetkillä. Mutta elämähän on sitä vuoristorataa. Tämän päivän rauhallinen olo voi huomenna olla pelkkää rauhattomuutta ja epävarmuutta. >Olen rauhallinen, kun tiedän, että varmasti vastaat epätoivoni hetkellä. Siksi en haluakaan Sinua ”kadottaa!>Sorry, että minua väsyttää! Ehkä olisin halunnut kommentoida vielä jotain muutakin.

"Nettiritari" kirjoitti:

>>Sen olen ainakin havainnut, että ihmisen ”hyvyys” löytyy AINA viimeistään siinä vaiheessa, kun hänet hautaan laitetaan. Siksi en vast ´ikään halunnutkaan lähteä puoli tutun hautajaisiin, koska en halunnut mennä sinne ”näyttelemään”. Eikä se ollut tunteettomuuden osoitustani. Kaikkea muuta! Ajattelin/ajattelen häntä ja hänen tekemisiään ja olemustaan sellaisena kuin hän vielä eli ja toimi. Ja kunnioitan häntä edelleenkin. Mutta olen oppinut vain sanomaan: ei kiitos. Tällaisissakin tilanteissa. >Jos minä nyt voin neuvoa, niin unohda menneet ja diagnoosisi! Mikäli nyt ymmärrän, mennyt kaihertaa vieläkin mieltäsi. Voin aidosti lausua, että Sinussa on sellaista herkkyyttä ja sellaista elämänasennetta, mitä moni muu mies tai edes nainenkaan suostuu ääneensä lausumaan! Mutta mitä aineskin minä arvostan. >Nämäkin lausumasi vahvistaa edellä lausumaani. Kysymysmerkit ajatustesi/lauseittesi perässä ovat yksi merkki siitä. Tosin heti perään kumoat ne omilla, varmastikin oikeilla näkökannoilla. Viittaan edelliseen lausumaani, että arvostan Sinua. >Jos viitsisin, niin voisin kertoa jotain, jotain tosi imartelevaa itsestäni. Mutta en viitsi muuta kuin sen, että eräs kollegani aikoja sitten sanoi minulle: ”Tiedätkö mikä sinussa ”vetää” miehiä puoleensa? Vastasin: ”En, koska en ole mies. Kolleega jatkoi: ”Kaikki sinussa, tapasi puhua, huomioida toinen jopa tapasi liikkua.” Ja minä vastasin: ”Tiedätkö, kuinka väsynyt olen siihen?” Tarkoitti ja tarkoittaa edelleenkin, että minä olen tarpeekseni nähnyt miehiä ja miesten tapoja toimia.>En minäkään halua olla kenenkään ”suosikki”! Haluan olla oma itseni, joka tosin usein tulkitaan ylpeydeksi tmv. Mutta se on sitä minun ”kehon kieltäni”, jolla ystävällisesti torjun tietyt ”jutut”. Small talkki sujuu kaikkien kanssa, mutta joku muu vaatii jotain muuta. Ymmärtänet! >Ystävistä puheen olla. Minulla on kuin onkin YKSI ja vain yksi sellainen ystävä, jolle olen voinut puhua kaikki myös ”läpi pään” mentävät ajatukseni. Kuten hän myös minulle. Ja meidän keskinäinen luottamus on sen synnyttänyt. Tosin ilman luottamusta sitä ei olisikaan. Eli harvassa ne ystävät ovat. >Eli pyri Sinäkin, kuten minäkin pyrin eroon menneistä ajoista/asioista. Ajoista (=lapsuuden turvattomuus), jotka aineskin minulle ovat välillä katkeruuttakin synnyttäneet. Tosin kelaan niitä välillä uudestaan ja uudestaan. Mutta mitä sillä enää on väliä? >Tosi on. Ja Sinä oletkin auttanut minua monilla tavoin ”epätoivoni” hetkillä. Mutta elämähän on sitä vuoristorataa. Tämän päivän rauhallinen olo voi huomenna olla pelkkää rauhattomuutta ja epävarmuutta. >Olen rauhallinen, kun tiedän, että varmasti vastaat epätoivoni hetkellä. Siksi en haluakaan Sinua ”kadottaa!>Sorry, että minua väsyttää! Ehkä olisin halunnut kommentoida vielä jotain muutakin.

Lue lisää

Hei taas!

En tiedä pitäisikö minun lopettaa tämä ”chattailuni” kanssasi? Olen tavallaan kahden, kolmen, neljän tai viiden jne. vaiheilla.

Olen miettinyt seuraavia asioita: tämä ”eksymiseni” tälle palstalle oli täyttä sattumaa (= en koskaan aiemmin ole käynyt minkäänlaisilla keskustelukanavilla). Tämän sattuman kautta olen kuitenkin, tosi lyhyessä ajassa, saanut uskomatonta energiaa elämääni. Lähinnä noista Sinun ”laidasta laitaan” esittämilläsi näkökannoillasi.

Toisekseen en ole kuitenkaan päässyt oikein perille ajatusmaailmastasi tai siitä ”leikitteletkö” vain vastauksillasi. Voin myöntää, että olen oikeasti tosi haavoittuvainen, jos joku leikkii kustannuksellani.

Kolmanneksi olen kuitenkin erittäin viehättynyt syvällisestikin käytävistä keskusteluista, koska näitä keskusteluja ei koskaan käydä lähipiirissäni. Näitä ”syvällisiä” juttuja on aika vaikea pohdiskella/pitää yksin sisällään.

Ja sitten on joku neljäs tai viides ”vaihe”, jota en rohkene tässä näin aluksi esittää. Tosin en tiedä rohkenenko sitä esiin tuoda tämän kirjoitelmani lopussakaan. Jää nähtäväksi, kun kirjoitelmani lopetan.

Mutta jotain haluaisin vielä kysellä:

>>Uskon siihen, että kaikki ihmiset ovat joko "kirottuja" tai "siunattuja" ja mä kuulun vaan näihin "kirottuihin" mutta en todellakaan ole täällä ainoa!>Intiaanit onkin selittänyt tämän Jumalan paljon uskovaisia paremmin. Ne sanoo vaan, että on olemassa Suuri Henki joka on kaikkialla!>Ja kun teemme jonkin virheen, niin siitä sitten tulee sitä karmaa…Mistäs päättelet, että olisin jokin poikkeus? Olen kyllä kokoajan "aistinut" olevani aika näyttävänkin naisen kanssa tekemisissä! Ei tuollaisia naisia ihan joka päivänä kadulla kohtaakaan, jotka osaavat liikkua ja esiintyä kuin "kuninkaalliset"! Olen minäkin joskus kaltaiseesi "haksahtanut" ja se kai "tuhokseni" koituikin. Jos ainakin haluaa elää parisuhteessa, niin eihän siinä ole mitään järkeä, että joutuu kokoajan hätistämään ihailijoitaan pois! >Pahinta oli ehkä se kun tällainen "suuruudenhullu" joutui huomaamaan sen miten ihmiset ei palvonutkaan maata jalkojensa alla! ;-) Olinkin yhtäkkiä "alinta kastia"! …en mä ole mitenkään katkeroitunu jostain yksittäistapahtumista, kuten vaikkapa siitä kun lukiossa "orjamarkkinoilla" mut myytiin alimmalla mahdollisella hinnalla, tosin yksi tyttö myös!>Oonkin sulle se "salainen nettiritari"! Olenkin aina valmis auttamaan "neitoa ahdingossa"!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei taas!

En tiedä pitäisikö minun lopettaa tämä ”chattailuni” kanssasi? Olen tavallaan kahden, kolmen, neljän tai viiden jne. vaiheilla.

Olen miettinyt seuraavia asioita: tämä ”eksymiseni” tälle palstalle oli täyttä sattumaa (= en koskaan aiemmin ole käynyt minkäänlaisilla keskustelukanavilla). Tämän sattuman kautta olen kuitenkin, tosi lyhyessä ajassa, saanut uskomatonta energiaa elämääni. Lähinnä noista Sinun ”laidasta laitaan” esittämilläsi näkökannoillasi.

Toisekseen en ole kuitenkaan päässyt oikein perille ajatusmaailmastasi tai siitä ”leikitteletkö” vain vastauksillasi. Voin myöntää, että olen oikeasti tosi haavoittuvainen, jos joku leikkii kustannuksellani.

Kolmanneksi olen kuitenkin erittäin viehättynyt syvällisestikin käytävistä keskusteluista, koska näitä keskusteluja ei koskaan käydä lähipiirissäni. Näitä ”syvällisiä” juttuja on aika vaikea pohdiskella/pitää yksin sisällään.

Ja sitten on joku neljäs tai viides ”vaihe”, jota en rohkene tässä näin aluksi esittää. Tosin en tiedä rohkenenko sitä esiin tuoda tämän kirjoitelmani lopussakaan. Jää nähtäväksi, kun kirjoitelmani lopetan.

Mutta jotain haluaisin vielä kysellä:

>>Uskon siihen, että kaikki ihmiset ovat joko "kirottuja" tai "siunattuja" ja mä kuulun vaan näihin "kirottuihin" mutta en todellakaan ole täällä ainoa!>Intiaanit onkin selittänyt tämän Jumalan paljon uskovaisia paremmin. Ne sanoo vaan, että on olemassa Suuri Henki joka on kaikkialla!>Ja kun teemme jonkin virheen, niin siitä sitten tulee sitä karmaa…Mistäs päättelet, että olisin jokin poikkeus? Olen kyllä kokoajan "aistinut" olevani aika näyttävänkin naisen kanssa tekemisissä! Ei tuollaisia naisia ihan joka päivänä kadulla kohtaakaan, jotka osaavat liikkua ja esiintyä kuin "kuninkaalliset"! Olen minäkin joskus kaltaiseesi "haksahtanut" ja se kai "tuhokseni" koituikin. Jos ainakin haluaa elää parisuhteessa, niin eihän siinä ole mitään järkeä, että joutuu kokoajan hätistämään ihailijoitaan pois! >Pahinta oli ehkä se kun tällainen "suuruudenhullu" joutui huomaamaan sen miten ihmiset ei palvonutkaan maata jalkojensa alla! ;-) Olinkin yhtäkkiä "alinta kastia"! …en mä ole mitenkään katkeroitunu jostain yksittäistapahtumista, kuten vaikkapa siitä kun lukiossa "orjamarkkinoilla" mut myytiin alimmalla mahdollisella hinnalla, tosin yksi tyttö myös!>Oonkin sulle se "salainen nettiritari"! Olenkin aina valmis auttamaan "neitoa ahdingossa"!

Lue lisää

>>En tiedä pitäisikö minun lopettaa tämä ”chattailuni” kanssasi? Olen tavallaan kahden, kolmen, neljän tai viiden jne. vaiheilla. >Olen miettinyt seuraavia asioita: tämä kaike”eksymiseni” tälle palstalle oli täyttä sattumaa (= en koskaan aiemmin ole käynyt minkäänlaisilla keskustelukanavilla). Tämän sattuman kautta olen kuitenkin, tosi lyhyessä ajassa, saanut uskomatonta energiaa elämääni. Lähinnä noista Sinun ”laidasta laitaan” esittämilläsi näkökannoillasi. >Toisekseen en ole kuitenkaan päässyt oikein perille ajatusmaailmastasi tai siitä ”leikitteletkö” vain vastauksillasi. Voin myöntää, että olen oikeasti tosi haavoittuvainen, jos joku leikkii kustannuksellani. >Kolmanneksi olen kuitenkin erittäin viehättynyt syvällisestikin käytävistä keskusteluista, koska näitä keskusteluja ei koskaan käydä lähipiirissäni. Näitä ”syvällisiä” juttuja on aika vaikea pohdiskella/pitää yksin sisällään. >Mikä saa Sinut uskomaan, että olet ”kirottu”? Minäkin ajattelen joskus niin, mutta tämä ajattelutapa ei kuitenkaan ole ”kahlinnut” minua porskuttamasta eteenpäin. Jos juuttuisin liikaa tämän tyyppisen ajatteluun, olisin jatkuvasti masentunut ja epätoivoinen. (Tosin Sinäkin heti jatkossa kuvailet ”taistelutahtoasi”). >Näin minä olen Jumalan aina ”kokenut”. En ole koskaan ruumiillistanut Häntä. Siksi hätäni hetkellä on helppo turvautua Jumalaan, koska Hän on aina läsnä. Sitä joskus ihmettelen, että olenko ”vääräoppinen”, kun en koe Jeesusta ollenkaan niin läheiseksi kuin Jumalan. Tarkemmin ajatellen en koskaan ”kohdista” rukouksiani Jeesukselle vaan suoraan koko maailmamme Valtiaalle (= Jumala). Ohitankohan jotain ”portaita”?>Tätä taustaa vasten kyllä olemme jatkuvassa karma –kierteessä. Vai onko nämä ”virheet” luokiteltu jotenkin?>Hello, hello, nyt minä en ymmärrä!! En minä ole sinusta mitään ”päätellyt” tai siis minkä suhteen olen niin tehnyt?? Minun olisi pitänyt jättää koko oma juttuni tältä kommenttisi osalta kertomatta, koska et osannut ”tulkita” sitä oikein. Oikeesti minusta tuntuu pahalta, mitä lausut!!>Eli koitko pettymyksenä, ettet ollutkaan ”kaiken” keskipiste vai etkö oppinut lapsena/nuorena, että aina ei voi olla paras? Etkö oppinut häviämään? Ymmärtäisin kirjoituksestasi, että olit koulukiusattu??>Yritän asennoitua yllä olevaan siten, ettei se olisi pilkkaa, korkeintaan ”kiusoittelua. Jos tiukka paikka tulee, en tarvitse ”ketään”. Pystyn kyllä selviytymään ”kaikesta” ihan itteksenikin!!
>Eli kyllä se minun rohkeuteni petti esittämästä sitä neljättä tai viidennettä ”syytä”, mikä tässä keskustelussamme minua viehättää! Mutta ehkä joskus?? >PS. Toivo minulle kuitenkin tsemppiä huomiseksi, sillä jostain hyvin ”vaikeasta” pitäisi taas kerran selviytyä!

Sama kuin ennekin kirjoitti:

>>En tiedä pitäisikö minun lopettaa tämä ”chattailuni” kanssasi? Olen tavallaan kahden, kolmen, neljän tai viiden jne. vaiheilla. >Olen miettinyt seuraavia asioita: tämä kaike”eksymiseni” tälle palstalle oli täyttä sattumaa (= en koskaan aiemmin ole käynyt minkäänlaisilla keskustelukanavilla). Tämän sattuman kautta olen kuitenkin, tosi lyhyessä ajassa, saanut uskomatonta energiaa elämääni. Lähinnä noista Sinun ”laidasta laitaan” esittämilläsi näkökannoillasi. >Toisekseen en ole kuitenkaan päässyt oikein perille ajatusmaailmastasi tai siitä ”leikitteletkö” vain vastauksillasi. Voin myöntää, että olen oikeasti tosi haavoittuvainen, jos joku leikkii kustannuksellani. >Kolmanneksi olen kuitenkin erittäin viehättynyt syvällisestikin käytävistä keskusteluista, koska näitä keskusteluja ei koskaan käydä lähipiirissäni. Näitä ”syvällisiä” juttuja on aika vaikea pohdiskella/pitää yksin sisällään. >Mikä saa Sinut uskomaan, että olet ”kirottu”? Minäkin ajattelen joskus niin, mutta tämä ajattelutapa ei kuitenkaan ole ”kahlinnut” minua porskuttamasta eteenpäin. Jos juuttuisin liikaa tämän tyyppisen ajatteluun, olisin jatkuvasti masentunut ja epätoivoinen. (Tosin Sinäkin heti jatkossa kuvailet ”taistelutahtoasi”). >Näin minä olen Jumalan aina ”kokenut”. En ole koskaan ruumiillistanut Häntä. Siksi hätäni hetkellä on helppo turvautua Jumalaan, koska Hän on aina läsnä. Sitä joskus ihmettelen, että olenko ”vääräoppinen”, kun en koe Jeesusta ollenkaan niin läheiseksi kuin Jumalan. Tarkemmin ajatellen en koskaan ”kohdista” rukouksiani Jeesukselle vaan suoraan koko maailmamme Valtiaalle (= Jumala). Ohitankohan jotain ”portaita”?>Tätä taustaa vasten kyllä olemme jatkuvassa karma –kierteessä. Vai onko nämä ”virheet” luokiteltu jotenkin?>Hello, hello, nyt minä en ymmärrä!! En minä ole sinusta mitään ”päätellyt” tai siis minkä suhteen olen niin tehnyt?? Minun olisi pitänyt jättää koko oma juttuni tältä kommenttisi osalta kertomatta, koska et osannut ”tulkita” sitä oikein. Oikeesti minusta tuntuu pahalta, mitä lausut!!>Eli koitko pettymyksenä, ettet ollutkaan ”kaiken” keskipiste vai etkö oppinut lapsena/nuorena, että aina ei voi olla paras? Etkö oppinut häviämään? Ymmärtäisin kirjoituksestasi, että olit koulukiusattu??>Yritän asennoitua yllä olevaan siten, ettei se olisi pilkkaa, korkeintaan ”kiusoittelua. Jos tiukka paikka tulee, en tarvitse ”ketään”. Pystyn kyllä selviytymään ”kaikesta” ihan itteksenikin!!
>Eli kyllä se minun rohkeuteni petti esittämästä sitä neljättä tai viidennettä ”syytä”, mikä tässä keskustelussamme minua viehättää! Mutta ehkä joskus?? >PS. Toivo minulle kuitenkin tsemppiä huomiseksi, sillä jostain hyvin ”vaikeasta” pitäisi taas kerran selviytyä!

Lue lisää

Hei!

Kohta minun täytyy jo nauraa itselleni! Minä ”varttunut” virkanainen ”keskustelen” joka ainut ilta minulle täysin ”vieraan” miehen kanssa. Mutta miksi? Siksi, koska kirjotuksesi sai taas kerran uupumukseni ja väsymykseni väistymään.

Koska tämä kanava on käsittääkseni kuitenkin ”erikoiskeskustelukanava”, siis aihepiiriltään, haluan ”pysyä” asiassa. Eli haluaisin sinulta vastauksia seuraaviin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin:

1. Onko luonnossa elävillä eläimillä oma ”karman lakinsa”? Kysymys heräsi mielessäni tänään, juuri sillä hetkellä, kun palasin töistä kotiini. Ja mikä ”karmea” näytelmä minua kohtasikaan.

Kotiterassini pilarin päällä on pikkulinnun pesä. Pesään kuoriutui viikko sitten poikaset. Harakka oli pesällä ja söi näitä poikasia. Ja kaikki. Olin niin ”vihainen”, että itkin! Tyttäreni lohdutti, että se on nyt vain luonnon laki.

Toki ymmärrän tämän niin sanotun luonnon lain. Mutta tämä tilanne oli mielestäni ”kohtuuton”. Olisi hyökännyt vertaisensa kimppuun ja syönyt sen. Eli koskeeko tämä karma juttu ja sen sovittaminen vain, usein myös ”luomakunnan herraksi” kutsuttua, eli ihmistä?

2. Langettaako karman laki lisää karmaa sovitettavaksi, jos ihminen tekee asioita jotka ovat ihmiselle itselleen hyväksi (= luo hyvää mieltä, onnellisuutta ymv.), mutta jotka varmasti ”esiin tullessaan” aiheuttaisivat surua toiselle?

3. Mitä ymmärrät sielujen sympatialla?

Haluan vielä noiden edellisten, oikein numeroitujen kysymysten, jälkeen kommentoida Sinun todella myöhään kirjoittamaasi tekstiä.

>>Minä kyllä keskustelen kanssasi mielelläni ihan niin kauan kuin haluat.>Itsehän en sattumiin juuri usko. En ainakaan elämämme suurissa käännekohdissa!>Mulle nää jutut on vaan yhtä arkisia kuin muille ihmisille on vaikkapa bussien aikataulut!>Yksinkertainen viisaus "virheistä oppii" pitääkin karman kohdalla kirjaimellisestikin paikkansa ja siksi niitä onkin ihan kaikkien meistä tehtäväkin!>Sitä vaan ajan takaa, että en mä "syvällisyydestäni" huolimatta ole mikään joka naisen ihannemies, vaan aika tavallinen naisista pitävä heteromies.>Häviäminen ei ole koskaan ollut se ongelmani vaan se, että koin koko jutun niin epäreiluksi! Ei mulle edes annettu mitään mahdollisuutta voittaa! Sanotaan hienosti, että ei se voitto vaan reilu peli ja mulla se "peli" meni vaan jo alussa epäreiluksi!>…ja musta on ihan mukavaa vähän välillä jotain mukavaa naistakin näin "kiusoitella"!>Rakastuminen on tietenkin vähän voimakas sana tässä yhteydessä, kun emmehän me nyt toisiamme niin kovin hyvin edes tunne, mutta koen sinut kyllä hyvin miellyttävänä naisena!

Toivoton olo kirjoitti:

Hei!

Kohta minun täytyy jo nauraa itselleni! Minä ”varttunut” virkanainen ”keskustelen” joka ainut ilta minulle täysin ”vieraan” miehen kanssa. Mutta miksi? Siksi, koska kirjotuksesi sai taas kerran uupumukseni ja väsymykseni väistymään.

Koska tämä kanava on käsittääkseni kuitenkin ”erikoiskeskustelukanava”, siis aihepiiriltään, haluan ”pysyä” asiassa. Eli haluaisin sinulta vastauksia seuraaviin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin:

1. Onko luonnossa elävillä eläimillä oma ”karman lakinsa”? Kysymys heräsi mielessäni tänään, juuri sillä hetkellä, kun palasin töistä kotiini. Ja mikä ”karmea” näytelmä minua kohtasikaan.

Kotiterassini pilarin päällä on pikkulinnun pesä. Pesään kuoriutui viikko sitten poikaset. Harakka oli pesällä ja söi näitä poikasia. Ja kaikki. Olin niin ”vihainen”, että itkin! Tyttäreni lohdutti, että se on nyt vain luonnon laki.

Toki ymmärrän tämän niin sanotun luonnon lain. Mutta tämä tilanne oli mielestäni ”kohtuuton”. Olisi hyökännyt vertaisensa kimppuun ja syönyt sen. Eli koskeeko tämä karma juttu ja sen sovittaminen vain, usein myös ”luomakunnan herraksi” kutsuttua, eli ihmistä?

2. Langettaako karman laki lisää karmaa sovitettavaksi, jos ihminen tekee asioita jotka ovat ihmiselle itselleen hyväksi (= luo hyvää mieltä, onnellisuutta ymv.), mutta jotka varmasti ”esiin tullessaan” aiheuttaisivat surua toiselle?

3. Mitä ymmärrät sielujen sympatialla?

Haluan vielä noiden edellisten, oikein numeroitujen kysymysten, jälkeen kommentoida Sinun todella myöhään kirjoittamaasi tekstiä.

>>Minä kyllä keskustelen kanssasi mielelläni ihan niin kauan kuin haluat.>Itsehän en sattumiin juuri usko. En ainakaan elämämme suurissa käännekohdissa!>Mulle nää jutut on vaan yhtä arkisia kuin muille ihmisille on vaikkapa bussien aikataulut!>Yksinkertainen viisaus "virheistä oppii" pitääkin karman kohdalla kirjaimellisestikin paikkansa ja siksi niitä onkin ihan kaikkien meistä tehtäväkin!>Sitä vaan ajan takaa, että en mä "syvällisyydestäni" huolimatta ole mikään joka naisen ihannemies, vaan aika tavallinen naisista pitävä heteromies.>Häviäminen ei ole koskaan ollut se ongelmani vaan se, että koin koko jutun niin epäreiluksi! Ei mulle edes annettu mitään mahdollisuutta voittaa! Sanotaan hienosti, että ei se voitto vaan reilu peli ja mulla se "peli" meni vaan jo alussa epäreiluksi!>…ja musta on ihan mukavaa vähän välillä jotain mukavaa naistakin näin "kiusoitella"!>Rakastuminen on tietenkin vähän voimakas sana tässä yhteydessä, kun emmehän me nyt toisiamme niin kovin hyvin edes tunne, mutta koen sinut kyllä hyvin miellyttävänä naisena!

Lue lisää

Nauru onkin muuten tosi vapauttava tunne! Mulla on muutenkin todella naurettava elämä ja tosikkona en kyllä varmaan jaksais tätä ihmiselämää parodioivaa elämääni viikkoa kauempaa?

No, nythän pääsenkin tässä taas oikein "asiantuntijaa" leikkimään! ;-)

No, vastataan toki! :-)

1. Oma käsitykseni on, että karman laki ei kosketa eläinkuntaa. Eläimethän toimivat vain vaistojensa varassa eivätkä tee todellisia valintoja oikean ja väärän väliltä kuten me ihmiset. Tyttäresi onkin täysin oikeassa siinä, että on ihan turhaa murehtia luonnon julmuuksia. Ihminen on vaan "tunteellinen eläin" joka kykenee tuntemaan empatiaa myös muita lajeja, jopa kasvejakin kohtaan, kun taas eläimet tuntevat "tunteita" vain omaa lajiaan kohtaan. Ja onhan tietenkin koirat ja muut kotieläimetkin, jotka ovat oppineet vähän matkimaankin meitä ihmisiä. Ja kaikkein erikoisempia taitavat olla valaat ja delfiinit joilla muuten sanotaan olevan "yksilösielu" aivan kuten meillä ihmisilläkin. Muilla elämillä taas sanotaan olevan jonkinlainen "joukkosielu". Sanotaan jopa, että delfiinin ja valaan tappaminen olisi sama kuin toisen ihmisen tappaminen ja silloin syntyisi myös karmaakin ihmiselle joka sellaista tekee.

Mutta se harakka ei todellakaan ollut "paha" vaan toimi vain vaistojensa varassa etsimässä jotain ravintoa itselleen. Luontodokumenteissahan saa nykyisin nähdä aikamoisia näytöksiä joissa krokotiili syö vaikka vedessä telmivän söpön virtahevon poikasen tai jotain muuta vastaavaa? Mä välillä aina vähän ihmettelenkin, että miksi moisia asioita pitää niissä muuten niin kivoissa luontodokumenteissa edes näyttää?

Jotkut väittävät, että ovat kuoltuaan tavanneet taas kuolleita lemmikeitäänkin. Itse vähän epäilen asiaa mutta mistäs sen varmasti tietää? :-)

2 Uskoisin, että karmaa tulee aina kun teemme väärän ja moraalittoman teon, vaikka toinen ei siitä saisikaan tietää. Emme pystykään mitenkään peittelemään vääriä tekojamme karman lailta. Täällä maan päällä voimme kyllä valehdella ja pettää vaikka kuinka jäämättä siitä kiinni mutta kuoltuamme tulemme kohtaamaan sen karun todellisuuden, että näemme kaikki tekomme sellaisina kuin me ne teimme ja vielä muiden silmillä! Se ei ole todellakaan mukavaa katsottavaa niille jotka tekivät paljon vääryyttä! Tunnemmekin kaiken sen pahuuden silloin itsessämme minkä muille aiheutimme.

Tarkoitat varmaankin sellaista tilannetta jossa ihminen ehkä toimii selän takana jotenkin väärin mutta kykenee sen pitämään täysin salassa, niin että toinen ei näe mitään väärää ja uskoo sekä tuntee, että kaikki on aivan ihanasti? Tällaisessa tapauksessa luultavasti kävisi niin, että kun olisitte molemmat jo kuolleet niin nämäkin asiat silloin lopulta tulisivat kuitenkin esiin ja silloin luultavasti kävisi niin, että toinen sieluista voisi vaatia joko hyvitystä tai sitten jopa antaisi kaiken anteeksi? Hyvityshän olisi sitä karmaa kun anteeksianto taas tasaisi kaiken välittömästi. Anteeksi antamuksellakin on siis myös oma merkityksensä ja voimansa.

Tietysti kyseessä saattaisi olla myös karman sovittaminen siinäkin tapauksessa, että joutuu toisen selän takana petetyksi. Petetty saattoi itse tehdä edellisessä elämässään samoin ja joutuukin nyt vuorostaan itse kokemaan tuon ihan saman. Tietysti tällainen tapaus on aika erikoinen jos toinen ei saa elämänsä aikana missään vaiheessa tietää olevansa kaltoin kohdeltu. Itse olen aika varma siitä, että tuo asia kuitenkin todellakin lopulta paljastuu siinä vaiheessa kun olemme kuolleet?

Tietysti tuossa on sekin, että mitä "vanhempi sielu" on kyseessä niin sitä enemmän anteeksiannon merkitys alkaa korostua. Tarkoitan "vanhemmalla sielulla" sellaista sielua, joka on kokenut jo hyvin monia ihmiselämiä ja on jo vähitellen lopettelemassa "kiertoaan" ihmisen muodossa. Joku voisi sanoa, että siirtymässä sinne "taivaaseen" jo pysyvämmin. Itse uskon taas, että sielumme jatkaa vain jossain ihmistä kehityneemässä toisessa elämänmuodossa elämäänsä, eikä välttämättä jää elämään pelkkänä sieluna ja henkiolentona henkimaailmaan. Avaruudessa väitetään olevan jopa plneettoja joissa kasveillakin olisi sielu! Ehkäpä voimme sitten joskus syntyä kokemaan tuollaisenakin elämänmuotona elämistä! ;-)

3. Itse käsitän, että tuo "sielujen sympatia" esiintyy erityisen voimakkaana sellaisten sielujen
välillä, jotka ovat eläneet yhdessä useita elämiä hyvinkin erilaisissa suhteissa keskenään. Tämä ei aina tarkoita sitä, että he olisivat aina olleet rakastavaisia vaan enemmänmin erilaisia elämänkumppaneita. Välillä jopa toistensa vanhempina, lapsina, sisarina, veljinä ja tietenkin myös välillä niinä kumppaneinakin. Väitetään, että jokaisella meistä olisi olemassa se yksi parisielumme mutta myös sieluperhe jonka kanssa olemme olleet aina enemmän tekemisissä kuin muiden sielujen kanssa. Voi siis hyvinkin olla niin, että esim. nykyinen miehesi olikin jossain toisessa elämässäsi äitisi tai ihan mitä tahansa! Nämä ovat aika merkillisiä juttuja mutta mun mielestäni tekevät vain maailmastamme paljon mielenkiintoisemman paikan! Sielumme voivat siis tuntea paljonkin sympatiaa joitain sieluja kohtaan, vaikka itse olen sitä mieltä, että sielumme tuntevat sympatiaa ihan jokaikistä toista sielua kohtaan vaikka tämä ei "sielusukulaisemme" olisikaan. Lukuisten elämien aikana ehtii kohtaamaan niin monia sieluja, että väkisinkin alkaa rakastamaan ihan kaikkia! Se vain taitaa vaatia jo juuri sitä "sielun vanhuutta" että alkaa asian näkemään näin! Kun tutkii Jeesuksenkin elämää, niin sieltä löytääkin juuri esimerkin siitä miten se "vanha sielu" täällä jo elää ja toimii! ;-)

Jeesus ei vain koskaan sanonut suoraan sitä asiaa, että hänen opetuksiaan alkaa vasta sitten ymmärtämään kuin on jo lähes samalla tasolla kuin hän! Se olisi ollut ihmisille aivan liian vaikea asia. Vähän kuin sanoisit lapselle, joka haluaa tietää kaiken elämästä, että hänen on vain odotettava ja elettävä omaa elämäänsä ja opittava sen kautta.

Oma käsitykseni on kuitenkin se, että ihmiskunta alkaa nyt olla jo valmiimpi tietämään näitä asioita. Moni tietenkin ahdistuu, jopa pelästyy näitä asioita mutta heitäkin voidaan jo auttaa pääsemään pelkonsa ja ahdistuksensa ylitse. Itämaissakin on jo kauan uskottu karmaan ja jälleensyntymään, tosin heidän oppinsa ovat olleet täynnä taikauskoisuutta ja lapsellisia satuja, jotka ovat olleet jopa pelottavia! Totuus on kuitenkin se, että pelko on täysin turhaa sillä me olemme todellakin oikeasti niitä kuolemattomia sieluja. Mitä enemmän tietää totuudesta sitä vähemmän pelkää, ja jos pelkää ei tiedä vielä totuutta! ;-)

Itse olen ainakin tavannut monia ihmisiä, jotka ovat tutustuneet karmaan ja jälleensyntymiseen ja eivät he ainakaan ole enää pelänneet. He ovat olleet hyvin tasapainoisia ja arkisiakin ihmisiä, jotka myös osaavat jo suvaita muita ihmisiä ja ymmärtävät näiden näkemyksiä. Osaksi tästä syystä uskonkin karmaan ja jälleensyntymiseen. Hedelmistään puu tunnetaan! Tietysti on joukossa niitäkin jotka ovat "höyrähtäneet" näihinkin asioihin! Ei sellaista asiaa olekaan joka ei ketään koskaan saisi "höyrähtämään". Tällaiset ihmiset tietenkin ovat "helppoja maaleja" kaiken maailman epäilijöille, jotka ovat heti tuomitsemassa jonkin asian harhaksi kun he kohtaavat jonkun siihen "höyrähtäneen" ihmisen! New Age on tuonut maailmaan myös paljon roskaakin mutta lastahan ei pitäisia koskaan heittää pois sen pesuveden mukana! Ja tottakai on pelkästään hyvä, että on myös epäilijöitäkin! Heidän pitäisi aina välillä kuitenkin sinne peiliinkin itsekin vähän katsoa ja yrittää ymmärtää vähän syvemmin näitäkin asioita!

>>Olen vastauksestasi todella rauhoittunut, sillä ei Sinun pidä todellakaan vastata vain ”hyvää hyvyyttäsi”. >Jos käännekohdat eivät ole sattumaa, ovatko ne sitten kohtaloa? Vai jotain muuta? >Niinpä! Ja näinhän näiden juttujen pitäisi yleensä mennäkin. Yksi on asiantuntija yhdellä alueella ja toinen toisella. Eikä meidän pitäisi arvostella kenenkään henkilökohtaisia kiinnostuksen aiheita, sillä nehän nivoutuvat kullekin luontevasti siihen omaan arkeen.>Muta miksihän joku tekee aina ja aina vaan samat virheet uudestaan? Eikä ”Koskaan” opi?>Osaan kyllä olla vähemmänkin mukava. Kuitenkin niin, etten ihan ”kamalasti” toista loukkaisi. Olen oppinut (joskus hampaitakin kiristellen) pyytämään anteeksi. >Kun nyt otit tämän ”asian” puheeksi, niin voin sanoa, (= se eilisessä kirjoituksessani esiintuoma neljäs tai viides ”syyni”, jota rohkeuteni ei riittänyt esiintuomaan) liittyi aika pitkälle samoihin edellä esittämiisi ajatuksiisi. Ja siksi olenkin aika hämmentynyt! Siis omista tuntemuksistani. Tuntemuksista, joita ei varmaankaan tällaisella valtakunnallisella kanavalla, ole edes soveliasta esiin tuodakaan.

"Tietäjä iän ikuinen... kirjoitti:

Nauru onkin muuten tosi vapauttava tunne! Mulla on muutenkin todella naurettava elämä ja tosikkona en kyllä varmaan jaksais tätä ihmiselämää parodioivaa elämääni viikkoa kauempaa?

No, nythän pääsenkin tässä taas oikein "asiantuntijaa" leikkimään! ;-)

No, vastataan toki! :-)

1. Oma käsitykseni on, että karman laki ei kosketa eläinkuntaa. Eläimethän toimivat vain vaistojensa varassa eivätkä tee todellisia valintoja oikean ja väärän väliltä kuten me ihmiset. Tyttäresi onkin täysin oikeassa siinä, että on ihan turhaa murehtia luonnon julmuuksia. Ihminen on vaan "tunteellinen eläin" joka kykenee tuntemaan empatiaa myös muita lajeja, jopa kasvejakin kohtaan, kun taas eläimet tuntevat "tunteita" vain omaa lajiaan kohtaan. Ja onhan tietenkin koirat ja muut kotieläimetkin, jotka ovat oppineet vähän matkimaankin meitä ihmisiä. Ja kaikkein erikoisempia taitavat olla valaat ja delfiinit joilla muuten sanotaan olevan "yksilösielu" aivan kuten meillä ihmisilläkin. Muilla elämillä taas sanotaan olevan jonkinlainen "joukkosielu". Sanotaan jopa, että delfiinin ja valaan tappaminen olisi sama kuin toisen ihmisen tappaminen ja silloin syntyisi myös karmaakin ihmiselle joka sellaista tekee.

Mutta se harakka ei todellakaan ollut "paha" vaan toimi vain vaistojensa varassa etsimässä jotain ravintoa itselleen. Luontodokumenteissahan saa nykyisin nähdä aikamoisia näytöksiä joissa krokotiili syö vaikka vedessä telmivän söpön virtahevon poikasen tai jotain muuta vastaavaa? Mä välillä aina vähän ihmettelenkin, että miksi moisia asioita pitää niissä muuten niin kivoissa luontodokumenteissa edes näyttää?

Jotkut väittävät, että ovat kuoltuaan tavanneet taas kuolleita lemmikeitäänkin. Itse vähän epäilen asiaa mutta mistäs sen varmasti tietää? :-)

2 Uskoisin, että karmaa tulee aina kun teemme väärän ja moraalittoman teon, vaikka toinen ei siitä saisikaan tietää. Emme pystykään mitenkään peittelemään vääriä tekojamme karman lailta. Täällä maan päällä voimme kyllä valehdella ja pettää vaikka kuinka jäämättä siitä kiinni mutta kuoltuamme tulemme kohtaamaan sen karun todellisuuden, että näemme kaikki tekomme sellaisina kuin me ne teimme ja vielä muiden silmillä! Se ei ole todellakaan mukavaa katsottavaa niille jotka tekivät paljon vääryyttä! Tunnemmekin kaiken sen pahuuden silloin itsessämme minkä muille aiheutimme.

Tarkoitat varmaankin sellaista tilannetta jossa ihminen ehkä toimii selän takana jotenkin väärin mutta kykenee sen pitämään täysin salassa, niin että toinen ei näe mitään väärää ja uskoo sekä tuntee, että kaikki on aivan ihanasti? Tällaisessa tapauksessa luultavasti kävisi niin, että kun olisitte molemmat jo kuolleet niin nämäkin asiat silloin lopulta tulisivat kuitenkin esiin ja silloin luultavasti kävisi niin, että toinen sieluista voisi vaatia joko hyvitystä tai sitten jopa antaisi kaiken anteeksi? Hyvityshän olisi sitä karmaa kun anteeksianto taas tasaisi kaiken välittömästi. Anteeksi antamuksellakin on siis myös oma merkityksensä ja voimansa.

Tietysti kyseessä saattaisi olla myös karman sovittaminen siinäkin tapauksessa, että joutuu toisen selän takana petetyksi. Petetty saattoi itse tehdä edellisessä elämässään samoin ja joutuukin nyt vuorostaan itse kokemaan tuon ihan saman. Tietysti tällainen tapaus on aika erikoinen jos toinen ei saa elämänsä aikana missään vaiheessa tietää olevansa kaltoin kohdeltu. Itse olen aika varma siitä, että tuo asia kuitenkin todellakin lopulta paljastuu siinä vaiheessa kun olemme kuolleet?

Tietysti tuossa on sekin, että mitä "vanhempi sielu" on kyseessä niin sitä enemmän anteeksiannon merkitys alkaa korostua. Tarkoitan "vanhemmalla sielulla" sellaista sielua, joka on kokenut jo hyvin monia ihmiselämiä ja on jo vähitellen lopettelemassa "kiertoaan" ihmisen muodossa. Joku voisi sanoa, että siirtymässä sinne "taivaaseen" jo pysyvämmin. Itse uskon taas, että sielumme jatkaa vain jossain ihmistä kehityneemässä toisessa elämänmuodossa elämäänsä, eikä välttämättä jää elämään pelkkänä sieluna ja henkiolentona henkimaailmaan. Avaruudessa väitetään olevan jopa plneettoja joissa kasveillakin olisi sielu! Ehkäpä voimme sitten joskus syntyä kokemaan tuollaisenakin elämänmuotona elämistä! ;-)

3. Itse käsitän, että tuo "sielujen sympatia" esiintyy erityisen voimakkaana sellaisten sielujen
välillä, jotka ovat eläneet yhdessä useita elämiä hyvinkin erilaisissa suhteissa keskenään. Tämä ei aina tarkoita sitä, että he olisivat aina olleet rakastavaisia vaan enemmänmin erilaisia elämänkumppaneita. Välillä jopa toistensa vanhempina, lapsina, sisarina, veljinä ja tietenkin myös välillä niinä kumppaneinakin. Väitetään, että jokaisella meistä olisi olemassa se yksi parisielumme mutta myös sieluperhe jonka kanssa olemme olleet aina enemmän tekemisissä kuin muiden sielujen kanssa. Voi siis hyvinkin olla niin, että esim. nykyinen miehesi olikin jossain toisessa elämässäsi äitisi tai ihan mitä tahansa! Nämä ovat aika merkillisiä juttuja mutta mun mielestäni tekevät vain maailmastamme paljon mielenkiintoisemman paikan! Sielumme voivat siis tuntea paljonkin sympatiaa joitain sieluja kohtaan, vaikka itse olen sitä mieltä, että sielumme tuntevat sympatiaa ihan jokaikistä toista sielua kohtaan vaikka tämä ei "sielusukulaisemme" olisikaan. Lukuisten elämien aikana ehtii kohtaamaan niin monia sieluja, että väkisinkin alkaa rakastamaan ihan kaikkia! Se vain taitaa vaatia jo juuri sitä "sielun vanhuutta" että alkaa asian näkemään näin! Kun tutkii Jeesuksenkin elämää, niin sieltä löytääkin juuri esimerkin siitä miten se "vanha sielu" täällä jo elää ja toimii! ;-)

Jeesus ei vain koskaan sanonut suoraan sitä asiaa, että hänen opetuksiaan alkaa vasta sitten ymmärtämään kuin on jo lähes samalla tasolla kuin hän! Se olisi ollut ihmisille aivan liian vaikea asia. Vähän kuin sanoisit lapselle, joka haluaa tietää kaiken elämästä, että hänen on vain odotettava ja elettävä omaa elämäänsä ja opittava sen kautta.

Oma käsitykseni on kuitenkin se, että ihmiskunta alkaa nyt olla jo valmiimpi tietämään näitä asioita. Moni tietenkin ahdistuu, jopa pelästyy näitä asioita mutta heitäkin voidaan jo auttaa pääsemään pelkonsa ja ahdistuksensa ylitse. Itämaissakin on jo kauan uskottu karmaan ja jälleensyntymään, tosin heidän oppinsa ovat olleet täynnä taikauskoisuutta ja lapsellisia satuja, jotka ovat olleet jopa pelottavia! Totuus on kuitenkin se, että pelko on täysin turhaa sillä me olemme todellakin oikeasti niitä kuolemattomia sieluja. Mitä enemmän tietää totuudesta sitä vähemmän pelkää, ja jos pelkää ei tiedä vielä totuutta! ;-)

Itse olen ainakin tavannut monia ihmisiä, jotka ovat tutustuneet karmaan ja jälleensyntymiseen ja eivät he ainakaan ole enää pelänneet. He ovat olleet hyvin tasapainoisia ja arkisiakin ihmisiä, jotka myös osaavat jo suvaita muita ihmisiä ja ymmärtävät näiden näkemyksiä. Osaksi tästä syystä uskonkin karmaan ja jälleensyntymiseen. Hedelmistään puu tunnetaan! Tietysti on joukossa niitäkin jotka ovat "höyrähtäneet" näihinkin asioihin! Ei sellaista asiaa olekaan joka ei ketään koskaan saisi "höyrähtämään". Tällaiset ihmiset tietenkin ovat "helppoja maaleja" kaiken maailman epäilijöille, jotka ovat heti tuomitsemassa jonkin asian harhaksi kun he kohtaavat jonkun siihen "höyrähtäneen" ihmisen! New Age on tuonut maailmaan myös paljon roskaakin mutta lastahan ei pitäisia koskaan heittää pois sen pesuveden mukana! Ja tottakai on pelkästään hyvä, että on myös epäilijöitäkin! Heidän pitäisi aina välillä kuitenkin sinne peiliinkin itsekin vähän katsoa ja yrittää ymmärtää vähän syvemmin näitäkin asioita!

>>Olen vastauksestasi todella rauhoittunut, sillä ei Sinun pidä todellakaan vastata vain ”hyvää hyvyyttäsi”. >Jos käännekohdat eivät ole sattumaa, ovatko ne sitten kohtaloa? Vai jotain muuta? >Niinpä! Ja näinhän näiden juttujen pitäisi yleensä mennäkin. Yksi on asiantuntija yhdellä alueella ja toinen toisella. Eikä meidän pitäisi arvostella kenenkään henkilökohtaisia kiinnostuksen aiheita, sillä nehän nivoutuvat kullekin luontevasti siihen omaan arkeen.>Muta miksihän joku tekee aina ja aina vaan samat virheet uudestaan? Eikä ”Koskaan” opi?>Osaan kyllä olla vähemmänkin mukava. Kuitenkin niin, etten ihan ”kamalasti” toista loukkaisi. Olen oppinut (joskus hampaitakin kiristellen) pyytämään anteeksi. >Kun nyt otit tämän ”asian” puheeksi, niin voin sanoa, (= se eilisessä kirjoituksessani esiintuoma neljäs tai viides ”syyni”, jota rohkeuteni ei riittänyt esiintuomaan) liittyi aika pitkälle samoihin edellä esittämiisi ajatuksiisi. Ja siksi olenkin aika hämmentynyt! Siis omista tuntemuksistani. Tuntemuksista, joita ei varmaankaan tällaisella valtakunnallisella kanavalla, ole edes soveliasta esiin tuodakaan.

Lue lisää

Hei!

Kiitos asiantuntevista vastauksistasi. Ne antoivat todella paljon mietittävää. Tosin en oikeesti jaksa tänään kommentoida yhtäkään esittämistäsi näkemyksistä, onhan työviikko jo ”viittä vaille valmis!” Tai osaltani se on valmis vasta noin 35 tunnin 45 minuutin jälkeen, koska jouduin siirtämään kesälomani alkamisajankohtaa viikolla! Tosin viikolla ei enää ole minulle tavallaan mitään merkitystä. Viikko sinne tai tänne?!

Jotain kuitenkin haluan kommentoida:

>>Pikku sanaleikki tuossa... ihmiset ja naiset! On ne naisetkin ihan ihmisiä! >Ja kun mä en ole mikään macho, en edes nörtti niin en oikeen tiedä mitä ihmiset ja naiset ajattelee!>Joo, vaikka tämä onkin palsta sieltä rauhallisemmasta päästä, niin ei ihan kaikkea kannatakaan tänne päästellä.

Rosatar kirjoitti:

Hei!

Kiitos asiantuntevista vastauksistasi. Ne antoivat todella paljon mietittävää. Tosin en oikeesti jaksa tänään kommentoida yhtäkään esittämistäsi näkemyksistä, onhan työviikko jo ”viittä vaille valmis!” Tai osaltani se on valmis vasta noin 35 tunnin 45 minuutin jälkeen, koska jouduin siirtämään kesälomani alkamisajankohtaa viikolla! Tosin viikolla ei enää ole minulle tavallaan mitään merkitystä. Viikko sinne tai tänne?!

Jotain kuitenkin haluan kommentoida:

>>Pikku sanaleikki tuossa... ihmiset ja naiset! On ne naisetkin ihan ihmisiä! >Ja kun mä en ole mikään macho, en edes nörtti niin en oikeen tiedä mitä ihmiset ja naiset ajattelee!>Joo, vaikka tämä onkin palsta sieltä rauhallisemmasta päästä, niin ei ihan kaikkea kannatakaan tänne päästellä.

Lue lisää

>>Uskon, ettet tuota ”heittoasi” ihan tosissasi heittänyt?! Naiset ne vasta viisaita ihmisiä ovatkin, koska sanaleikitkin voi ”ratketa”, kun on suotu hetki aikaa ajatella jotain muutakin kuin työtehtäviä, kotitöitä jne.>Minäkään en tiedosta, mitä miehet ITSE sanalla ”macho” ymmärtävät, sanan ”nörtti” olen mieltänyt kenties paremmin. Sinusta olen saanut vaikutelman, että hallitset tiettyjä ”osa-alueita” erinomaisesti, kuitenkin niin, ettet anna osaamisesi ”hallita” elämääsi. Osaat sulauttaa sen kokonaisuuteen. Sinussa on ripaus kaikkea eli hallitset kokonaisuutta. Se taito puuttuu monelta mieheltä! (Voisin lausua tässä kohtaa jotain, jota en kuitenkaan lausu). >Mutta vaikka tämä tietotekniikkakin on hallinnassa (= mitä työtehtävät edellyttävät), niin muutoin se on aika hukassa. Eli tarvitsisin todella apua tähän nettikeskusteluun liittyen. Tämäkin taito pitänee vielä opetella!? Ohjeita on niin paljon. Eli en osaa toimia ennen kuin …! >Niinpä, sehän tässä onkin se minun ongelmani ”ydin”. Mutta minun on vain opeteltava jotain uutta, mutta aikaa siihen kyllä kuluu. Jos en olisi niin ”riippuvainen” työtehtävistäni, antaisin mennä täysillä. Sillä juuri nyt en kaipaisi muuta kuin: ”sielujen sympatiaa” (= sielujen sympatiaa, jonka ”ymmärrän/miellän” ehkä kuitenkin jollain eri tavalla kuin Sinä, eikä silläkään ole väliä?!). >Mutta, jos en oivalla ”systeemiä”, niin en oivalla. Silti en halua kadottaa Sinua!!

Mr. Mystinen kirjoitti:

>>Uskon, ettet tuota ”heittoasi” ihan tosissasi heittänyt?! Naiset ne vasta viisaita ihmisiä ovatkin, koska sanaleikitkin voi ”ratketa”, kun on suotu hetki aikaa ajatella jotain muutakin kuin työtehtäviä, kotitöitä jne.>Minäkään en tiedosta, mitä miehet ITSE sanalla ”macho” ymmärtävät, sanan ”nörtti” olen mieltänyt kenties paremmin. Sinusta olen saanut vaikutelman, että hallitset tiettyjä ”osa-alueita” erinomaisesti, kuitenkin niin, ettet anna osaamisesi ”hallita” elämääsi. Osaat sulauttaa sen kokonaisuuteen. Sinussa on ripaus kaikkea eli hallitset kokonaisuutta. Se taito puuttuu monelta mieheltä! (Voisin lausua tässä kohtaa jotain, jota en kuitenkaan lausu). >Mutta vaikka tämä tietotekniikkakin on hallinnassa (= mitä työtehtävät edellyttävät), niin muutoin se on aika hukassa. Eli tarvitsisin todella apua tähän nettikeskusteluun liittyen. Tämäkin taito pitänee vielä opetella!? Ohjeita on niin paljon. Eli en osaa toimia ennen kuin …! >Niinpä, sehän tässä onkin se minun ongelmani ”ydin”. Mutta minun on vain opeteltava jotain uutta, mutta aikaa siihen kyllä kuluu. Jos en olisi niin ”riippuvainen” työtehtävistäni, antaisin mennä täysillä. Sillä juuri nyt en kaipaisi muuta kuin: ”sielujen sympatiaa” (= sielujen sympatiaa, jonka ”ymmärrän/miellän” ehkä kuitenkin jollain eri tavalla kuin Sinä, eikä silläkään ole väliä?!). >Mutta, jos en oivalla ”systeemiä”, niin en oivalla. Silti en halua kadottaa Sinua!!

Lue lisää

Hei!

Olen kiukkuinen itselleni!!

>>Hyvinhän tuo näyttäis sujuvan! Taidat olla aika vaativa itseäsi kohtaan? No, ei siinäkään mitään pahaa tartte olla! ;-) Uskoisin tosin, että paljon itseltään vaativat ihmiset ovat vähän muita alttiimpia masentumaan yms.>Eihän mulla mitään naissuhteita ole juuri ollutkaan. Yksi tyttöystävä ja nykyinen vaimoni! Ja nämäkin vissiin ihan jotain muita kuin niitä mun "sielukumppaneita"!>Uskoisin tosin, että paljon itseltään vaativat ihmiset ovat vähän muita alttiimpia masentumaan yms

Hei!

Sorry, että minun piti eilen vuodattaa koko paha oloni.

>>Huomenna on kuitenkin ehkä jo toisin? Mutta päivä kerrallaan ja kaikki kyllä saapuu kun on sen aika! Siihen vaan täytyy tietenkin ensin vähän uskoakin. Uskoa niinkuin rakkautta ja toivoakin aina täällä tarvitaan! On tää sen verran "haastava" paikka!>Tais just käydä niin, että kun tarvitsit minua, niin myös sait minut! Jouduit kyllä itsekin ensin vähän vaivaa näkemään, ja "apu" oli heti paikalla!>Mitä tuohon sanomaan, kuin "Don't try so hard"! ;-) Opettele vähän päästämään irti asioista ja ei enää tartte olla niin ankara itselleenkään! Niin mä ainakin olen yrittänyt tehdä.

Hei!

Aamutunteina vastasin jo Sinulle, mutta haluaisin vielä kysyä jotain, jota olen tässä päivän tuoksinnassa miettinyt.

Kuinka karma-ajatus sulautuu minun ajattelumaailmaani, jossa "minun" Jumalani antaa minulle niin paljon anteeksi jo täällä maan päällä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että voin "huoletta" tehdä mitään vaan ja pyytää sitten anteeksi. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.

Ja vielä näin vähän pirteämpänä (=kuin aamutuimaan)haluaisin kommentoida seuraavaa:

>>Jep! En tiedä sitten mikä on sinun ja minun välinen "sielujen sukulaisuusaste" kun ollaan näköjään molemmat vähän samanlaisia tilanteita ainakin näissä ihmissuhteissa jouduttu kokemaan? Ehkä joku meedio vois senkin meille kertoa?

Rosatar kirjoitti:

Hei!

Aamutunteina vastasin jo Sinulle, mutta haluaisin vielä kysyä jotain, jota olen tässä päivän tuoksinnassa miettinyt.

Kuinka karma-ajatus sulautuu minun ajattelumaailmaani, jossa "minun" Jumalani antaa minulle niin paljon anteeksi jo täällä maan päällä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että voin "huoletta" tehdä mitään vaan ja pyytää sitten anteeksi. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.

Ja vielä näin vähän pirteämpänä (=kuin aamutuimaan)haluaisin kommentoida seuraavaa:

>>Jep! En tiedä sitten mikä on sinun ja minun välinen "sielujen sukulaisuusaste" kun ollaan näköjään molemmat vähän samanlaisia tilanteita ainakin näissä ihmissuhteissa jouduttu kokemaan? Ehkä joku meedio vois senkin meille kertoa?

Lue lisää

>>Kuinka karma-ajatus sulautuu minun ajattelumaailmaani, jossa "minun" Jumalani antaa minulle niin paljon anteeksi jo täällä maan päällä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että voin "huoletta" tehdä mitään vaan ja pyytää sitten anteeksi. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.>Tosin minä haluaisin kertoa Sinulle monia, monia asioita. Asioita, joita olen vuosia pyöritellyt päässäni, mutta joista olen vain pienen murto-osan kertonut sille minun ainoalle ystävällenikään. >Nämä nyt on tällaisia "tynkäjuttuja", juttuja jotka voisi kertoa heti, jos olisi kenelle kertoa. Sinulle voin!

Rosatar kirjoitti:

Hei!

Sorry, että minun piti eilen vuodattaa koko paha oloni.

>>Huomenna on kuitenkin ehkä jo toisin? Mutta päivä kerrallaan ja kaikki kyllä saapuu kun on sen aika! Siihen vaan täytyy tietenkin ensin vähän uskoakin. Uskoa niinkuin rakkautta ja toivoakin aina täällä tarvitaan! On tää sen verran "haastava" paikka!>Tais just käydä niin, että kun tarvitsit minua, niin myös sait minut! Jouduit kyllä itsekin ensin vähän vaivaa näkemään, ja "apu" oli heti paikalla!>Mitä tuohon sanomaan, kuin "Don't try so hard"! ;-) Opettele vähän päästämään irti asioista ja ei enää tartte olla niin ankara itselleenkään! Niin mä ainakin olen yrittänyt tehdä.

Lue lisää

>>Niinpä, ja voinkin olla tästä kiitollinen! >Tämän asian olen oppinut vasta äskettäin. Annan monien juttujen vain soljua eteenpäin, ilman ylimääräistä migreeniä.

Mutta olen ylpeä itsestäni, kun lopultakin, kovan yrittämisen jälkeen onnistun/onnistuin jossain itselleni tärkeässä jutussa, You know?!

;-) kirjoitti:

>>Kuinka karma-ajatus sulautuu minun ajattelumaailmaani, jossa "minun" Jumalani antaa minulle niin paljon anteeksi jo täällä maan päällä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että voin "huoletta" tehdä mitään vaan ja pyytää sitten anteeksi. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.>Tosin minä haluaisin kertoa Sinulle monia, monia asioita. Asioita, joita olen vuosia pyöritellyt päässäni, mutta joista olen vain pienen murto-osan kertonut sille minun ainoalle ystävällenikään. >Nämä nyt on tällaisia "tynkäjuttuja", juttuja jotka voisi kertoa heti, jos olisi kenelle kertoa. Sinulle voin!

Lue lisää

Hei!

Voisitko joskus "vaibreissata" kanssani! Siis kanavalla. Haluaisin kertoa jotain, mitä en näin julkisesti voi!?

PS. Olet oikeesti minulle tärkeä!

Rosatar kirjoitti:

Hei!

Voisitko joskus "vaibreissata" kanssani! Siis kanavalla. Haluaisin kertoa jotain, mitä en näin julkisesti voi!?

PS. Olet oikeesti minulle tärkeä!

Lue lisää

Tässä taas mun täytyy paljastaa oma "kädettömyyteni"! ;-)

En mesetä, enkä irccaa mutta on mulla skypen tsätti ja tietenkin onhan täällä kaksnelosessakin tsätti mahdollisuus. Tuolla "Kirkko cafen" tsättihuoneessa oon joskus ollutkin.

Voidaan esim. sopia joku aika jolloin oltais samaan aikaan vaikkapa just täällä
http://chat.suomi24.fi/login.cgi?cid=704&gid=14

Tai vaikka sitten sillä skypellä? ;-)

Voit mennä skypeen ja laittaa nimeksesi tuon Rosataren ja mä etsin sillä sitten sut sieltä. ;-)

;-) kirjoitti:

Tässä taas mun täytyy paljastaa oma "kädettömyyteni"! ;-)

En mesetä, enkä irccaa mutta on mulla skypen tsätti ja tietenkin onhan täällä kaksnelosessakin tsätti mahdollisuus. Tuolla "Kirkko cafen" tsättihuoneessa oon joskus ollutkin.

Voidaan esim. sopia joku aika jolloin oltais samaan aikaan vaikkapa just täällä
http://chat.suomi24.fi/login.cgi?cid=704&gid=14

Tai vaikka sitten sillä skypellä? ;-)

Voit mennä skypeen ja laittaa nimeksesi tuon Rosataren ja mä etsin sillä sitten sut sieltä. ;-)

Lue lisää

Sorry, taisin nyt olla hiukan tahditon tällä heitolla!

Voinen toki ”perustella”, mistä tämä tämmöinen heitto tuli mieleeni: Olen kokenut tämän ”keskustelumme” todella vapauttavaksi. Etenkin, kun vastapuolena on todellinen älykkö. Älykkö, jollaisia lienee todella harvassa. Tarkoitan tällä sitä, että tekstistäsi ”huokuu” jotakin, joka rauhoittaa! Olematta kuitenkaan mikään ”fanaatikko”.

Kuten aiemmin olen lausunut, olen jo vuosia pyöritellyt päässäni kaikennäköisiä ajatuksia, mutta joita en ole koskaan voinut ääneen lausua. Toki olen joskus yrittänyt, mutta mitä se hyödyttää, jos jo heti ensimmäisen lauseen jälkeen tulee täysi ”tyrmäys”. Eli tuntemiltani ihmisiltä ”puuttuu” tietynlainen keskustelutaito. Vuodesta toiseen samat Small talkit ovat aika rasittavia. Ja tietänet, minkä ympärillä aiheet pyörivät.

Tosin en minäkään halua/voi etsiä jatkuvaa syvyyttä kaikkiin juttuihin, arki on arkea (ja sitä enimmäkseen) ja siihen kuuluu sanotaan sitten vaikka se ”arkikieli”. Mutta keskustelut, joissa voi/voisi lausua kaikki ”tyhmimmätkin” ajatukset ääneen, olisivat todella terapeuttisia. Tätä tämä kanssasi käyty ”jutustelu” on minulle ollut.

Itse vierastan ja enkä ole koskaan harrastanutkaan varsinaista nettikeskustelua. Varsinkaan jos se olisi sidottu vielä johonkin tiettyyn kellonaikaan. Voisin kuvitella, että niistä muodostuisi aika ”köyhiä” keskusteluja. Tietynlaista pakkopullaa.

Tarkoitin enemmänkin tätä kirjallista ”keskustelua”. Ainakin minulle nämä kirjallisesti printatut ajatukset/kysymykset syntyvät kaiken sen arkisen puuhastelun keskellä. Mutta tällainen kirjallinen kahden välinen keskustelu ei liene siis mahdollista täällä netissä? Ja tälläkin tarkoitin vain sitä, että tällä palstalla en viitsi ihan kaikkia asioita esiintuoda; tosin jotka joskus pitäisi voida läpi käydä jonkun kanssa. Ja Sinulle olisin rohjennut niistä jopa kertoa, etenkin kun Sinä ne varmasti ymmärtäisit ja viisaasti kommentoisitkin. Osasinkohan selittää??

Joten unohtakaamme ”heittoni”. Seuraava lainaus kirjoituksestasi on varmasti se paras tapa:

>>Varmaan on hyvä, että tuotkin hiljaa joitakin noista asioistasi vain esiin. Onhan tässä aikaa paneutua kaikenlaiseen, välillä ehkä tällaiseen yleiseen ja välillä vähän sitten henkilökohtaisempaan.

;-) kirjoitti:

Tässä taas mun täytyy paljastaa oma "kädettömyyteni"! ;-)

En mesetä, enkä irccaa mutta on mulla skypen tsätti ja tietenkin onhan täällä kaksnelosessakin tsätti mahdollisuus. Tuolla "Kirkko cafen" tsättihuoneessa oon joskus ollutkin.

Voidaan esim. sopia joku aika jolloin oltais samaan aikaan vaikkapa just täällä
http://chat.suomi24.fi/login.cgi?cid=704&gid=14

Tai vaikka sitten sillä skypellä? ;-)

Voit mennä skypeen ja laittaa nimeksesi tuon Rosataren ja mä etsin sillä sitten sut sieltä. ;-)

Lue lisää

Hei!

”Kiusaan” Sinua aina vain! Eli aamutuokio (=joista itse nautin eniten) on kääntynyt iltaan. Ja kaikki jatkossa esitetyt kommenttini ovat jotain ”palasia” (= siksi minä edelleenkin ”kannatan” jotain muuta kommunikointitapaa kuin tätä kasvotonta, koska ”suullisessa” keskustelussa voi aina tehdä tarkennuksia, ja heti).

>>"When I was younger, so much younger than today,
I never needed anybody's help in any way.”>But now these days are gone, I'm not so self assured,
Now I find I've changed my mind and opened up the doors.">Ei sitä ihan joka päivä saakaan kaltaisesi fiksun ja mukavan, ihastuttavan ja vielä ihan selvästi kauniinkin naisen kanssa täällä netissäkään keskustella!

Rosatar kirjoitti:

Sorry, taisin nyt olla hiukan tahditon tällä heitolla!

Voinen toki ”perustella”, mistä tämä tämmöinen heitto tuli mieleeni: Olen kokenut tämän ”keskustelumme” todella vapauttavaksi. Etenkin, kun vastapuolena on todellinen älykkö. Älykkö, jollaisia lienee todella harvassa. Tarkoitan tällä sitä, että tekstistäsi ”huokuu” jotakin, joka rauhoittaa! Olematta kuitenkaan mikään ”fanaatikko”.

Kuten aiemmin olen lausunut, olen jo vuosia pyöritellyt päässäni kaikennäköisiä ajatuksia, mutta joita en ole koskaan voinut ääneen lausua. Toki olen joskus yrittänyt, mutta mitä se hyödyttää, jos jo heti ensimmäisen lauseen jälkeen tulee täysi ”tyrmäys”. Eli tuntemiltani ihmisiltä ”puuttuu” tietynlainen keskustelutaito. Vuodesta toiseen samat Small talkit ovat aika rasittavia. Ja tietänet, minkä ympärillä aiheet pyörivät.

Tosin en minäkään halua/voi etsiä jatkuvaa syvyyttä kaikkiin juttuihin, arki on arkea (ja sitä enimmäkseen) ja siihen kuuluu sanotaan sitten vaikka se ”arkikieli”. Mutta keskustelut, joissa voi/voisi lausua kaikki ”tyhmimmätkin” ajatukset ääneen, olisivat todella terapeuttisia. Tätä tämä kanssasi käyty ”jutustelu” on minulle ollut.

Itse vierastan ja enkä ole koskaan harrastanutkaan varsinaista nettikeskustelua. Varsinkaan jos se olisi sidottu vielä johonkin tiettyyn kellonaikaan. Voisin kuvitella, että niistä muodostuisi aika ”köyhiä” keskusteluja. Tietynlaista pakkopullaa.

Tarkoitin enemmänkin tätä kirjallista ”keskustelua”. Ainakin minulle nämä kirjallisesti printatut ajatukset/kysymykset syntyvät kaiken sen arkisen puuhastelun keskellä. Mutta tällainen kirjallinen kahden välinen keskustelu ei liene siis mahdollista täällä netissä? Ja tälläkin tarkoitin vain sitä, että tällä palstalla en viitsi ihan kaikkia asioita esiintuoda; tosin jotka joskus pitäisi voida läpi käydä jonkun kanssa. Ja Sinulle olisin rohjennut niistä jopa kertoa, etenkin kun Sinä ne varmasti ymmärtäisit ja viisaasti kommentoisitkin. Osasinkohan selittää??

Joten unohtakaamme ”heittoni”. Seuraava lainaus kirjoituksestasi on varmasti se paras tapa:

>>Varmaan on hyvä, että tuotkin hiljaa joitakin noista asioistasi vain esiin. Onhan tässä aikaa paneutua kaikenlaiseen, välillä ehkä tällaiseen yleiseen ja välillä vähän sitten henkilökohtaisempaan.

Lue lisää

>>Voinen toki ”perustella”, mistä tämä tämmöinen heitto tuli mieleeni: Olen kokenut tämän ”keskustelumme” todella vapauttavaksi. Etenkin, kun vastapuolena on todellinen älykkö. Älykkö, jollaisia lienee todella harvassa. Tarkoitan tällä sitä, että tekstistäsi ”huokuu” jotakin, joka rauhoittaa! Olematta kuitenkaan mikään ”fanaatikko”. >Kuten aiemmin olen lausunut, olen jo vuosia pyöritellyt päässäni kaikennäköisiä ajatuksia, mutta joita en ole koskaan voinut ääneen lausua. Toki olen joskus yrittänyt, mutta mitä se hyödyttää, jos jo heti ensimmäisen lauseen jälkeen tulee täysi ”tyrmäys”. Eli tuntemiltani ihmisiltä ”puuttuu” tietynlainen keskustelutaito. Vuodesta toiseen samat Small talkit ovat aika rasittavia. Ja tietänet, minkä ympärillä aiheet pyörivät. >Tosin en minäkään halua/voi etsiä jatkuvaa syvyyttä kaikkiin juttuihin, arki on arkea (ja sitä enimmäkseen) ja siihen kuuluu sanotaan sitten vaikka se ”arkikieli”. Mutta keskustelut, joissa voi/voisi lausua kaikki ”tyhmimmätkin” ajatukset ääneen, olisivat todella terapeuttisia. Tätä tämä kanssasi käyty ”jutustelu” on minulle ollut.>Itse vierastan ja enkä ole koskaan harrastanutkaan varsinaista nettikeskustelua. Varsinkaan jos se olisi sidottu vielä johonkin tiettyyn kellonaikaan. Voisin kuvitella, että niistä muodostuisi aika ”köyhiä” keskusteluja. Tietynlaista pakkopullaa. >Tarkoitin enemmänkin tätä kirjallista ”keskustelua”. Ainakin minulle nämä kirjallisesti printatut ajatukset/kysymykset syntyvät kaiken sen arkisen puuhastelun keskellä. Mutta tällainen kirjallinen kahden välinen keskustelu ei liene siis mahdollista täällä netissä? Ja tälläkin tarkoitin vain sitä, että tällä palstalla en viitsi ihan kaikkia asioita esiintuoda; tosin jotka joskus pitäisi voida läpi käydä jonkun kanssa. Ja Sinulle olisin rohjennut niistä jopa kertoa, etenkin kun Sinä ne varmasti ymmärtäisit ja viisaasti kommentoisitkin. Osasinkohan selittää?? >PS. Outoa, mutta joskus koen sinut henkisesti todella ”lähellä”!

Rosatar kirjoitti:

Hei!

”Kiusaan” Sinua aina vain! Eli aamutuokio (=joista itse nautin eniten) on kääntynyt iltaan. Ja kaikki jatkossa esitetyt kommenttini ovat jotain ”palasia” (= siksi minä edelleenkin ”kannatan” jotain muuta kommunikointitapaa kuin tätä kasvotonta, koska ”suullisessa” keskustelussa voi aina tehdä tarkennuksia, ja heti).

>>"When I was younger, so much younger than today,
I never needed anybody's help in any way.”>But now these days are gone, I'm not so self assured,
Now I find I've changed my mind and opened up the doors.">Ei sitä ihan joka päivä saakaan kaltaisesi fiksun ja mukavan, ihastuttavan ja vielä ihan selvästi kauniinkin naisen kanssa täällä netissäkään keskustella!

Lue lisää

No, taidan kommentoida tässä vähemmän, kun tulikin tuossa viimeisimmässä vähän taas "innostuttua"! ;-)

>>Mutta voit uskoa, että lausumasi voi olla tietyllä tavalla myös ”kirous”. Oikeesti se, mitä olen aina kaivannut, on tämä ”henkinen” yhteys. Olen ”torjunut” monia, monia miehiä (= jossain suhteessa), ja jotkut kolleegani lausuvat: ”Oletko hölmö?”. Tiedän kyllä mitä tarkoitetaan, mutta joko tekeydyn ”hölmöksi” tai sanon suoraan (= tässä tulee taas vastaan tämä nettikommunikointi). Mutta Sinä ymmärrät!! Tämä elämä on todellakin raadollista.>Olisi paljon, paljon asioita, joista voisin kertoa Sinulle. Siis asioita, jotka on piilotettu sisimpääni. Ja minusta on aika outo tilanne, että jossakin on kuitenkin joku, jolle voisin avautua. Ilman, että minun pitäisi olla vahva (= taas vaikea selittää). Ymmärtääkseni Sinulla on ollut ehkä vielä vaikeampaa mutta sekin on suhteellinen käsitys! >Sorry, että olen nyt vähän tällainen ”ruikuttaja”, muta minulle ei ole koskaan suotu mahdollisuutta tähän. Toki tajuan, että ihmisten välisissä suhteissa molempien pitää ”saada” ja tukea toistaan.

;-) kirjoitti:

No, taidan kommentoida tässä vähemmän, kun tulikin tuossa viimeisimmässä vähän taas "innostuttua"! ;-)

>>Mutta voit uskoa, että lausumasi voi olla tietyllä tavalla myös ”kirous”. Oikeesti se, mitä olen aina kaivannut, on tämä ”henkinen” yhteys. Olen ”torjunut” monia, monia miehiä (= jossain suhteessa), ja jotkut kolleegani lausuvat: ”Oletko hölmö?”. Tiedän kyllä mitä tarkoitetaan, mutta joko tekeydyn ”hölmöksi” tai sanon suoraan (= tässä tulee taas vastaan tämä nettikommunikointi). Mutta Sinä ymmärrät!! Tämä elämä on todellakin raadollista.>Olisi paljon, paljon asioita, joista voisin kertoa Sinulle. Siis asioita, jotka on piilotettu sisimpääni. Ja minusta on aika outo tilanne, että jossakin on kuitenkin joku, jolle voisin avautua. Ilman, että minun pitäisi olla vahva (= taas vaikea selittää). Ymmärtääkseni Sinulla on ollut ehkä vielä vaikeampaa mutta sekin on suhteellinen käsitys! >Sorry, että olen nyt vähän tällainen ”ruikuttaja”, muta minulle ei ole koskaan suotu mahdollisuutta tähän. Toki tajuan, että ihmisten välisissä suhteissa molempien pitää ”saada” ja tukea toistaan.

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18318803/kaikki-on-suhteellista
Kaikki on suhteellista