Minulla jäi erään kirjoittajan kommentti mieleen muutama päivä sitten. Hän kertoi, ettei oikein ymmärrä naisia, jotka rakastavat lapsiaan pelkästään siksi, että nämä ovat omia.
Miksi sitten äidit rakastavat lapsiaan, jos em. ei ole riittävä syy? Minulle ainakin rakkaus lapseeni syntyi jo raskausaikana ja vahvistui/vahvistuu päivä päivältä syntymän jälkeen. Samoin tuntuu käyvän tämän toisenkin kohdalla.
Pitääkö lapsen tosiaan ansaita äitinsä (ja isänsä) rakkaus ja eikö rakkaus omaan lapseen olekaan itsestään selvyys?
Miksi sitten äidit rakastavat lapsiaan, jos em. ei ole riittävä syy? Minulle ainakin rakkaus lapseeni syntyi jo raskausaikana ja vahvistui/vahvistuu päivä päivältä syntymän jälkeen. Samoin tuntuu käyvän tämän toisenkin kohdalla.
Pitääkö lapsen tosiaan ansaita äitinsä (ja isänsä) rakkaus ja eikö rakkaus omaan lapseen olekaan itsestään selvyys?
Vastaukset 11
Vanhimmat
on yhtä itsestäänselvyys kuin rakkaus omaa puolisoa kohtaan.
Eihän kukaan rakasta kaikkia lapsia, ei luultavasti kukaan kaikkia miehiäkään.
Oma on oma ja jos äidillä on "kaikki kotona" hän rakastaa lastaan.
Minä en menisi vertaamaan rakkautta puolisoa ja lasta kohtaan. Lastaan kuitenkin kantaa sisällään ja synnyttää sekä pitää huolta ja kasvattaa. Puoliso on sitten ihan jotain muuta.
Mielestäni lapsen ja äidin välinen suhde on jotain aivan ainutlaatuista, eikä sitä oikeastaan voi edes verratakaan tunteisiin puolisoa kohtaan. Ne tunteet kun kuitenkin ovat niin erilaiset. Puolisoahan tulee rakastaa ihan muista syistä kuin pelkästään siksi, että tämä on puoliso, eihän tästä muuten pulisoa olisi tullutkaan ;)
Viimeiseen lauseeseesi yhdyn täysin.
taidetaan olla muuten ainoat, jotka on hereillä tähän aikaan.
Vastailen sulle tuossa alempanakin.
En tarkoittanutkaan sitä, että lasta verrataan puolisoon vaan tätä lausetta
"Hän kertoi, ettei oikein ymmärrä naisia, jotka rakastavat lapsiaan pelkästään siksi, että nämä ovat omia"
Siis tottakai rakastetaan siksi, että ovat omia. Ihan kuten miestä rakastetaan siksi että on oma. Ei silti rakasteta kaikkia lapsia tai miehiä.
Äidin tai isän rakkautta omaan lapseensa ei voi verrata mihinkään.
Lapsensa hyväksyy ja rakastaa aina sellaisenaaan vaikka olisi minkälainen.
Yleensä tämä ei päde muihin ihmisiin, vaan niitä puutteita tai muuten vaan ärsyttävyyksiä ei hyväksy.
Nyt ymmärsin :)
Juu, ei mahda montaakaan olla hereillä enää. Itseäni valvottaa mahassa möyrivä reilu parikiloinen ihmisenalku, joka ei ymmärrä vuorokaudenajoista mitään. Onneksi miehellä on kuitenkin vapaa viikonloppu, saa hoitaa esikoisen kanssa aamutoimet (kuten aina vapaalla ollessaan). :)
Usein on niin, että elämäntilanne on erilainen lasten välissä. Itsellä esikoinen syntyi tilanteeseen, jossa oma työura ei ollut vakaa ja miestäkin epäilin sisimmässäni (vaikka muuta väitti). Kävi ilmi, että mies pysyi ja niin työkin. Seuraava lapsi sai antaumuksettomampaa hyvää oloa. Esikoiseen suunnattu rakkaus oli enemmän "pärjäillään" laatua ;-)
Kyllähän murhaajien tai raiskaajien äiditkin niitä rakastaa ja vaan siksi että se on oma lapsi.
Itse ainakin koen todella valtavaa rakkautta poikaani kohtaa ja ihan vaan siksi että on oma lapseni.
En kyllä ymmärrä yleensäkään että kenen tahansa lapsen tai aikuisen pitäisi rakkaus jollain tavalla ansaita.
Mielestäni rakkaus lapseen on ihan erilaista kuin omaan puolisoon. Puolisoonhan rakastutaan, mutta lapsi on niin oma ja rakas heti. Eihän me tiedetä minkälainen ihminen hänestä kasvaa. Silti rakastetaan niin paljon.
En voi kuvitella sitä äidin tuskaa, kun käy ilmi, että oma lapsi on murhaaja. Kun lukee juttuja, joissa kerrotaan kamalia asioita, minulle ainakin tulee joka kerta mieleen, että tuokin on jonkun lapsi ja hänellä on äiti ja isä.
Meidän vauva on niin pieni 2kk ja olen tosi herkillä, kuten varmasti huomasitte, heh.
Silti olen sitä mieltä, että rakkaus omaan lapseen on ihan omaa sarjaa. Ei sitä voi verrata mihinkään muuhun. Rakastan omaa puolisoani aivan älyttömän paljon, mutta en ole syntynyt rakastamaan häntä. Meidän lapsi syntyi siihen, että me rakastetaan ehdoitta.
Samaa mieltä rakkauden luonteesta. Uskoisin, että jokainen äiti rakastaa lastaan, tavalla tai toisella. Eriasia sitten on se, miten hyvin tulee lapsensa tai vanhempansa kanssa toimeen aikuisiässä. Silti uskon sen rakkauden olevan pysyvä.
Lapseen kohdistuva rakkaus on juuri sitä ehdotonta ja pyytentöntä rakkautta, lapsen ei tarvitse (tai ainakaan mun mielestä ei pitäisi tarvita) mitenkään "ansaita" vanhempansa rakkautta. Ja näin se menee myös toisinpäin, lapsen rakkaudessa vanhempaansa.
Vielä sellainen näkemys rakkauteen, että aikuinenhan (ainakin osittain) valitsee miehensä/vaimonsa, yleensä ihmisen johon rakastuu ja jota rakastaa, mutta lastaan aikuinen ei voi valita, eikä tietty päinvastoinkaan. Just siksi mun mielestä lasta rakastetaan ehdoitta, kuten "sunnuntailapsi" sanoi. Muutenkin tekstini sisältö tais olla melkosen "yhdenmukainen" kanssasi :-)
ainakin minä olen moisen kirjoittanut ja suustakin on tainnut joskus päästä. Asia kaipaa jälleen tarkennusta. Lastaan rakastaa se on ihan luonnonlaki, mutta jos sinulta kysytään mikä lapsessasi on ihana aniin et varmaan vastaa että se kun se on oma. Vastaat jonkin piirteen lapsessa ja se on se piirre joka saa sydämen läpättämään ja kurkkua kuristamaan herkkinä hetkinä ja varsinkin jos on jotakin pahaa sattunut.
Sen murhaajankin äiti varmasti muistaa lapsestaan jonkin piirteen lapsena joka on edelleen olemassa tavallaan vaikka sen päälle on tullut pahoja tekoja jne.
Rakkauden määrää ja laatua on aika paha mennä mittamaan ja arvioimaan. Ehkä kiintymys tms sana olisi oikeampi kuvaamaan asiaa? Toinen lapsi on läheisempi kuin toinen ja toinen on etäisempi eikä edes vanhemmistaan pienenäkään niin riippuvainen kuin toinen takiainen. Kyllä se heijastuu molempiin suuntiin ja kuitenkin jokaista vauvaa varmaan kuitenkin hoivaa samalla hellyydellä.
Onko kellään sellaista tunnetta että helppoa lasta ei ehkä rakasta yhtä paljon kuin vaikeaa? Moni sanoo että näin olisi, mutta enpä tiedä. Ehkä se vaikea lapsi testaa ja rassaa niitä tunteita enemmän jolloin ne ovat tietoisempia ja se kiltti ja helppo tulee mukana jolloin ne tunteet ei ole samalla tavalla mukana..
Pointti on siis se, että rakastetaanhan adoptiolapsiakin tai puolison lapsia tai lapsenlapsia jne eikä vain niitä omia biologisia siksi että ne ovat omia. Lapsen persoonahan siinä sen kiintymyksen kohde on?
Miten rakkauden voi ansaita? Aika vähän pieni vauva tai lapsi voi tehdä sen eteen että hän olisi rakastettava. Eikä se edes taida olla mahdollista. Moni suhdekin sujuisi paremmin ja jatkuisi ikuisesti jos voisi olal rakastettavampi tms vaikka ainahan voi mielistellä ja teeskennellä, mutta onneksi lapset ovat siinä aika huonoja!
ennen irtiottoja ;)
Minun kohdallani ainakin rakkausdn syyksi on osoittautunut se, että lapsi on oma. Kai muuten rakastaisin edes muutamaa muutakin lasta kuin omaani?
Pidemmälle tässä ei nyt ehdi pähkäillä, lapsi on nukkumassa ja hyvä sarja alkamassa sekä mustikkajäätelökuppi odottamassa (nami).
Minun mielestäni minun on pyrittävä olemaan lapseni rakkauden arvoinen, mutta äitinä minä rakastan lastani vaikka hän oli millainen.
En tiedä.... Minä rakastan minun tytärtäni niin paljon, etten voisi esimerkiksi miestäni rakastaa koskaan niin paljoa. En voisi rakastaa KETÄÄN niin paljon kuin tytärtäni.
Toinen muksu tulossa ja pelkään, etten voi rakastaa häntä koskaan yhtäpaljoa kuin tytärtäni rakastan. Olemme tulleet tyttäreni kanssa niin kivisen ja kuoppaisen tien yhdessä, että meidän suhteemme on jotain todella ainutlaatuista.