Nuoreni harkitsee itsemurhaa

Muistan joskus kun eräs jätkä leikki mattoveitsellä itsarileikkiä armeijassa ja oli viiltänyt ranteet auki sekä mennyt lämpimään suihkuun istumaan ettei veri hyydy. Ryhmänjohtaja veti sitä turpaan ja seuraavan aamuna jätkä lähetettiin VKS:ään. Porukkka oli siellä jo kuullut siitä ranteen naarmuttelusta ja VKS:n vääpeli pyysi jätkän huoneeseensa ja pyysi näyttämään ranteitaan.(jätkällä oli saattajat) Sanoi sitten että älä perhana naarmuttele niitä ranteita vaan vedä ne kunnolla auki ja ojensi helvetin ison metsästysveitsen. Jätkä pyörtyi ja saattajat saivat kantaa jätkän päävartioon jossa hän aina palvelusajan jälkeen oli arestissa palvelusajan loppuun asti.
Kaikki on hoidettava tapauskohtaisesti.

army... kirjoitti:

Muistan joskus kun eräs jätkä leikki mattoveitsellä itsarileikkiä armeijassa ja oli viiltänyt ranteet auki sekä mennyt lämpimään suihkuun istumaan ettei veri hyydy. Ryhmänjohtaja veti sitä turpaan ja seuraavan aamuna jätkä lähetettiin VKS:ään. Porukkka oli siellä jo kuullut siitä ranteen naarmuttelusta ja VKS:n vääpeli pyysi jätkän huoneeseensa ja pyysi näyttämään ranteitaan.(jätkällä oli saattajat) Sanoi sitten että älä perhana naarmuttele niitä ranteita vaan vedä ne kunnolla auki ja ojensi helvetin ison metsästysveitsen. Jätkä pyörtyi ja saattajat saivat kantaa jätkän päävartioon jossa hän aina palvelusajan jälkeen oli arestissa palvelusajan loppuun asti.
Kaikki on hoidettava tapauskohtaisesti.

tai miksei tässä maailmassa, kaikki on mahdollista mutta voi hyvänen aika silti..

jaksat tai pystyt uskomaan, ettei sielu kuole.
tai siis miten siihen voi uskoa niin vahvasti kun ei sitä mikään oikeastaan voi todistaa vai voiko? mutta se on aika hieno asia että voi uskoa niin lujasti, voispa itekki.

luutu kirjoitti:

jaksat tai pystyt uskomaan, ettei sielu kuole.
tai siis miten siihen voi uskoa niin vahvasti kun ei sitä mikään oikeastaan voi todistaa vai voiko? mutta se on aika hieno asia että voi uskoa niin lujasti, voispa itekki.

, sitä ei voi lopettaa. Ruumiin toiminnot voi panna epäkuntoon niin, että se ei voi enää olla toimiva sielumme asuto ja näin ollen sielu/henki poistuu siitä.
Sielu on sama, kuin meidän minämme, se todellinen ihminen.
Serkkuni "kuoli" lääketieteellisesti leikkausoperaatioon. Hän kertoi, kuinka mentiin ylös taivaaseen ja siellä keskusteli Kaikkivaltiaan kanssa. Hän halusi palata maan päälle, koska kaikki asiat oli sekaisin ja lapset pieniä. Herra Jumala, Kaikkivaltias antoi luvan palata "vähäksi aikaa". Nyt siitä on kulunut jo noin 35v.
Sielumme jatkaa siis elämää, vaikka ruumis kuoleentuu. Tietous ei häviä ja kaiken aistii paremmin, kuin luonnollisislla aisteilla.
Eräs saarnamies oli kuolleena 4h ja kertoi paluun jälkeen, millaista taivaassa oli ja minkälaista oli kävellä Elämän Veden virran rannalla. Hän sai palata jo kylmentyneeseen ruumiiseensa ja ei jäänyt aivo- eikä muutakaan vammaa. Jumala huolehti siitä.
Nämäkin pari tapausta olivat sisälöltään samanlaisia, kuin Raamattu kertoo. Esim serkkuni keskustelu Jumalan kanssa kiinnosti minua. Kysyin häneltä, että millainen on Jumalan ääni. Sain Raamatullisen vastauksen. Se kuulusti pasuunan ääneltä mutta sen ymmärsi kuin suullisen puheen. Raamattu kertoo Jeesuksen takaisintulon tapahtuvan Jumalan Pasuunan kuuluessa, eli Jumalan äänen kuuluessa.
Näitä kuoleman jälkeisiä tapauksia on lukematon määrä ja ne ovat pääpiirteittäin samansuuntaisia tapahtumiltaan.
Itsemurha ei siis lopeta todellista elämää! Se, minne sielu joutuu kuoleman jälkeen, on se ratkaiseva tekijä. Paikan ratkaisee suhteemme täällä maan päällä elämämme aikana Jeesukseen Kristukseen. Hän on Pelastaja! Uskoessame Häneen saamme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän Taivaassa, josta on ihmisillä lukematon määrä kokemuksia. Jos emme usko, sielumme vie paholainen pimeyteen kanssaan. Tämä on Jumalan suunnitelma ihmiselle ja Raamattu kertoo sen, Uusi Testamentti kannattaa lukea. VT:i on Israelin kansan historiaa ja profeettain ennustuksia tulevasta. Sekin kannattaa lukea, mutta viisainta on aloittaa Uudesta Testamnetista
Meille uskoville kristityille nämä asiat ovat tuttuja ja täysin varmoja. Uudestisyntymä uudistaa meidän henkemme ja pääsemme siten Jumalan yhteyteen Jeesuksessa Kristuksessa ja ymmärrykseen asioissa.
Monet ovat nähneet Jeesuksen Kristuksen nykypäivinäkin. Hän on ilmestynyt esim sairaalassa näkyvässä muodossa ja käynyt koskettamassa kuolemansairasta ja parantanut sen silmänräpäyksessä. Huone oli tullut ensimmäiseksi ja äkisti täyteen kirkkautta ja Jeesus oli tullut esiin ja kävellyt sairaan vuoteen vieraan ja koskettanut parantavalla voimalla sairaasta. Silminnäkijöinä siinä tapauksesaa oli koko huonekunnallinen sairaalan potilaita ja lääkärit todistivat ihmeen tapahtuneen.
Noh, rupesin taas saarnaamaan, mutta totta joka sana. Toine maailma on siis olemassa ja sinne rajan taa sielumme ruumiin kuoleman hetkellä siirtyy. Ratkaisevaa on siis se, minne siellä? Edellä jo selitin asian ja valinta on ihmisellä, joko uskoa, tai olla uskomatta Jeesukseen.

Olisi liian helppo ratkaisu ja johtaisi kaaokseen sellainen asia, että tappamalla itsensä kaikki olisi ohi, tai luultaisiin, että Taivas avautuu automaattisesti kuolemassa. Jos niin olisi, joukkoitsemurhat tulisivat muotiin. Saatana, sielujemme vihollinen yrittää pettää ihmisiä valheillaan kaiken aikaa ja saada itsariin ihmisiä, mutta Jumalan Henki kuitenkin on vaikuttamassa sen, että vaikka olisikin itsetuho- ajatuksia, harkinta on useinkin pitkä. Jumalan mieleen ei ole jumalattoman kuolema, vaan että kaikki tulisivat pelastukseen.

Tässä olisi Raamatun sanakommentaarista seltys sielusta ja hengestä, jos jaksat tutustua, avautuu enemmän?

Sielu ja henki
(hepr. nefe^s ja ruah, esiintyvät useasti VT:ssa, jossa niiden ero ei kuitenkaan ole yhtä ilmeinen kuin UT:ssa, jossa psykhe ja pneuma ovat selvästi erilliset). S. ja h. esiintyvät rinnakkain esim. «1. Tess. 5:23»:ssa. Paavali ensimmäisestä ja toisesta Aadamista puhuessaan erottaa toisistaan käsitteet "elävä sielu" ja "eläväksitekevä henki", «1. Kor. 15:45». Ei voida pitää näitten sanojen käyttöä pelkkänä puhetaidollisena lavennuksena, varsinkin kun myös «Hepr. 4:12» sanoo: "Jumalan sana erottaa s:n ja h:n."
Henki. UT:ssa pneuma (henki) merkitsee sekä tuulta, «Joh. 3:8», että henkeä, «Matt. 27:50». Nämä kaksi merkitystä sanalla olikin klassillisessa kreikassa. Uutta sisältöä sanalle antavat Jeesuksen sanat: "Jumala on henki." Sama merkitys on käsitteellä "Pyhä Henki" (esim. «Ef. 4:30»). Enkelit ovat henkiä. On myös olemassa "saastaisia henkiä". Mutta sanaa "henki" käytetään myös ihmisolemuksen tietystä osasta. Jumalaa on palveltava "hengessä", «Joh. 4:24». Vrt. myös «1. Kor. 2:11»; «Luuk. 24:39».
Siirtyessämme hengestä muuhun ihmisluontoon kohtaamme ensin käsitteen sielu. «1. Kor. 2:13»,«1. Kor. 2:14»:ssä "hengellisen ihmisen" vastakohtana on "luonnollinen" ("sielullinen") ihminen. Juudaan kirje («Juud. 1:19») mainitsee nimenomaan "sielullisen" ihmisen olevan "henkeä vailla". Hengen vastakohtana mainitaan liha, «Matt. 26:41»; «Room. 8:4-14». Vertaamalla Raamatun kohtia huomaa "sielullisen" ja "lihallisen" olevan sukulaiskäsitteitä.
Sana sydän (kardia) merkitsee Paavalilla samaa kuin "henki", esim. "sydämen ympärileikkaus Hengessä", «Room. 2:29». Vrt. «2. Kor. 1:22» ja «Room. 8:16», joista ilmenee, että sydän ja henki ovat Jumalan Hengen vaikutusalaa, sekä «Matt. 15:8» ja «Joh. 4:23», joissa ne samastuvat Jumalaa palvovana olentomme osana. Vrt. «Ap. t. 4:32»; «Luuk. 1:46». Raamatussa sydän ei ole tunteitten keskus; vain Jumalasuhteesta puhuttaessa sydän ja rakkaus yhdistyvät, vrt. «Matt. 22:37»; «Mark. 12:30»; «Luuk. 10:27». Sitä vastoin se esiintyy ajattelun tyyssijana, «Luuk. 9:47»; «Luuk. 21:14»; «Mark. 2:8». Tämä "sydämen" ja "hengen" samastaminen laajentaa käsitystämme jälkimmäisen sanan raamatullisesta merkityksestä. Henki siis on se, mikä ihmisessä on jumalallista. Henki on se alue, jossa usko asuu, se osa, jossa me voimme olla Jumalan lapsia, luontomme sisin osa, joka tekee meidät enkelien kaltaisiksi ja Jumalan sukulaisiksi.
Sielu on ulkonaisempi ihmisluonnon osa. Jumalaa ei koskaan nimitetä sieluksi eikä Kolminaisuuden kolmatta persoonaa "Pyhäksi Sieluksi". Kun henkeä ja hengellistä samalla tavoin mainitaan sekä luonnollisen, sielullisen että lihallisen vastakohtana, voi näitä viimeksi mainittuja pitää jossakin määrin toisintoina. Niinpä «Jaak. 3:15»:ssä mainitaan "maallista, sielullista, riivaajien viisautta". "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti", «1. Kor. 2:14». "Lihallinen" on turmeltu, «Room. 7:14»; «Gal. 6:8», heikko, «2. Kor. 10:4». Liha, mikäli se ei tarkoita pelkästään olentomme ruumiillista puolta, sisältää aina huonon vivahduksen: "Ei minussa, se on lihassani, asu mitään hyvää", «Room. 7:18». "Lihan mieli on kuolema", "vihollisuus Jumalaa vastaan", «Room. 8:6», «Room. 8:7». S. ja h. ovat siis olentomme eri osia.
Hengen toiminta on erityisen persoonallista. «1. Kor. 2:11» esittää sen itsetajunnan keskuksena. Hengen toimintoihin kuuluu myös usko. "Sydämellä uskoen", «Room. 10:10». Se on omantunnon tyyssija, «1. Joh. 3:20», «1. Joh. 3:21». Toiselta puolen kaikki, mikä liittyy ruumiin aisteihin ja älyyn, kuuluu sielun piiriin.
Ennen kääntymistapahtumaa ihminen on hengellisesti kuollut, «Ef. 2:1». Tämä tila ei merkitse mitään älyllistä puutetta, päinvastoin sanotaan tämän maailman viisaitten jääneen kutsumatta, ja sen, mikä oli mieletöntä maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään, «1. Kor. 1:26-30». Tämä kuolema vallitsee vain ihmishenkeä, sitä ihmisolemuksen osaa, joka yksinään pystyisi seurustelemaan Jumalan kanssa. Luomisessa ihminen tuli Jumalan kuvaksi, mutta syntiinlankeemuksessa hän kadotti sen ja tuli hengellisesti kuolleeksi. Surkastuneen jäsenen tavoin tämä kuollut henki periytyi sukupolvesta sukupolveen. Se oli kuitenkin vain Jumalaan päin kuollut. Ihmisen sieluun ja ruumiiseen se suhtautui täysin toimivana. Luomisessa ihmisestä tuli "elävä sielu". Sielu tuli hänen jumalallista henkeänsä ja aineellista ruumistaan yhdistäväksi elimeksi. Ainakin Justinus Marttyyri opettaa selvästi näin. Meille säilyneessä katkelmassa, jossa puhutaan kuolleista nousemisesta, on sanat: "Ruumis on sielun asunto, sielu on hengen asunto." Samantapainen on lausunto, jonka hän antaa Tryfon sanoa: "Niin kuin ruumis ilman sielua on kuollut, on sielu kuollut ilman eläväksi tekevää henkeä."
Kolminaisuusoppi ei muodollisesti esiinny VT:ssa, mutta sen käyttämä kieli soveltuu kyllä kristillisiin käsityksiin kolmannen persoonan toiminnasta, kuten «1. Moos. 1:2»; «2. Aik. 15:1». VT mainitsee useassa kohdin ihmishenkeä, esim. «Job 32:8»; «4. Moos. 16:22». Sana nefe^s vastaa samalla tavoin miltei täysin UT:n psykhe-sanan käyttöä. Sen sijaan ei heprean sanaan "liha", basar, näytä liittyvän Paavalin kreikkalaisen vastineen sisältämää pahan vivahdusta. Kuten UT:n sydän (kardia) oli melkein rinnastettava pneuma-sanaan, on VT:n leb, sydän, miltei ruah (henki) sanan toisinto. "Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi", «Sananl. 3:5». Justinuksen mukaan: "Sydän tuntee sielunsa surun".
Ks. myös .
Kirjallisuutta:
Antti J. Pietilä, Kristillinen dogmatiikka II (1932);
O. Hallesby, Henki ja elämä (1939);
Fredrik Wislöff, Minä uskon Pyhään Henkeen (1942);
C. H. Spurgeon, Sielujen voittaja (1957);
Alfred Lechler, Sielullinen ja hengellinen kristitty (2. p. 1964).

elämä,,,, kirjoitti:

, sitä ei voi lopettaa. Ruumiin toiminnot voi panna epäkuntoon niin, että se ei voi enää olla toimiva sielumme asuto ja näin ollen sielu/henki poistuu siitä.
Sielu on sama, kuin meidän minämme, se todellinen ihminen.
Serkkuni "kuoli" lääketieteellisesti leikkausoperaatioon. Hän kertoi, kuinka mentiin ylös taivaaseen ja siellä keskusteli Kaikkivaltiaan kanssa. Hän halusi palata maan päälle, koska kaikki asiat oli sekaisin ja lapset pieniä. Herra Jumala, Kaikkivaltias antoi luvan palata "vähäksi aikaa". Nyt siitä on kulunut jo noin 35v.
Sielumme jatkaa siis elämää, vaikka ruumis kuoleentuu. Tietous ei häviä ja kaiken aistii paremmin, kuin luonnollisislla aisteilla.
Eräs saarnamies oli kuolleena 4h ja kertoi paluun jälkeen, millaista taivaassa oli ja minkälaista oli kävellä Elämän Veden virran rannalla. Hän sai palata jo kylmentyneeseen ruumiiseensa ja ei jäänyt aivo- eikä muutakaan vammaa. Jumala huolehti siitä.
Nämäkin pari tapausta olivat sisälöltään samanlaisia, kuin Raamattu kertoo. Esim serkkuni keskustelu Jumalan kanssa kiinnosti minua. Kysyin häneltä, että millainen on Jumalan ääni. Sain Raamatullisen vastauksen. Se kuulusti pasuunan ääneltä mutta sen ymmärsi kuin suullisen puheen. Raamattu kertoo Jeesuksen takaisintulon tapahtuvan Jumalan Pasuunan kuuluessa, eli Jumalan äänen kuuluessa.
Näitä kuoleman jälkeisiä tapauksia on lukematon määrä ja ne ovat pääpiirteittäin samansuuntaisia tapahtumiltaan.
Itsemurha ei siis lopeta todellista elämää! Se, minne sielu joutuu kuoleman jälkeen, on se ratkaiseva tekijä. Paikan ratkaisee suhteemme täällä maan päällä elämämme aikana Jeesukseen Kristukseen. Hän on Pelastaja! Uskoessame Häneen saamme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän Taivaassa, josta on ihmisillä lukematon määrä kokemuksia. Jos emme usko, sielumme vie paholainen pimeyteen kanssaan. Tämä on Jumalan suunnitelma ihmiselle ja Raamattu kertoo sen, Uusi Testamentti kannattaa lukea. VT:i on Israelin kansan historiaa ja profeettain ennustuksia tulevasta. Sekin kannattaa lukea, mutta viisainta on aloittaa Uudesta Testamnetista
Meille uskoville kristityille nämä asiat ovat tuttuja ja täysin varmoja. Uudestisyntymä uudistaa meidän henkemme ja pääsemme siten Jumalan yhteyteen Jeesuksessa Kristuksessa ja ymmärrykseen asioissa.
Monet ovat nähneet Jeesuksen Kristuksen nykypäivinäkin. Hän on ilmestynyt esim sairaalassa näkyvässä muodossa ja käynyt koskettamassa kuolemansairasta ja parantanut sen silmänräpäyksessä. Huone oli tullut ensimmäiseksi ja äkisti täyteen kirkkautta ja Jeesus oli tullut esiin ja kävellyt sairaan vuoteen vieraan ja koskettanut parantavalla voimalla sairaasta. Silminnäkijöinä siinä tapauksesaa oli koko huonekunnallinen sairaalan potilaita ja lääkärit todistivat ihmeen tapahtuneen.
Noh, rupesin taas saarnaamaan, mutta totta joka sana. Toine maailma on siis olemassa ja sinne rajan taa sielumme ruumiin kuoleman hetkellä siirtyy. Ratkaisevaa on siis se, minne siellä? Edellä jo selitin asian ja valinta on ihmisellä, joko uskoa, tai olla uskomatta Jeesukseen.

Olisi liian helppo ratkaisu ja johtaisi kaaokseen sellainen asia, että tappamalla itsensä kaikki olisi ohi, tai luultaisiin, että Taivas avautuu automaattisesti kuolemassa. Jos niin olisi, joukkoitsemurhat tulisivat muotiin. Saatana, sielujemme vihollinen yrittää pettää ihmisiä valheillaan kaiken aikaa ja saada itsariin ihmisiä, mutta Jumalan Henki kuitenkin on vaikuttamassa sen, että vaikka olisikin itsetuho- ajatuksia, harkinta on useinkin pitkä. Jumalan mieleen ei ole jumalattoman kuolema, vaan että kaikki tulisivat pelastukseen.

Tässä olisi Raamatun sanakommentaarista seltys sielusta ja hengestä, jos jaksat tutustua, avautuu enemmän?

Sielu ja henki
(hepr. nefe^s ja ruah, esiintyvät useasti VT:ssa, jossa niiden ero ei kuitenkaan ole yhtä ilmeinen kuin UT:ssa, jossa psykhe ja pneuma ovat selvästi erilliset). S. ja h. esiintyvät rinnakkain esim. «1. Tess. 5:23»:ssa. Paavali ensimmäisestä ja toisesta Aadamista puhuessaan erottaa toisistaan käsitteet "elävä sielu" ja "eläväksitekevä henki", «1. Kor. 15:45». Ei voida pitää näitten sanojen käyttöä pelkkänä puhetaidollisena lavennuksena, varsinkin kun myös «Hepr. 4:12» sanoo: "Jumalan sana erottaa s:n ja h:n."
Henki. UT:ssa pneuma (henki) merkitsee sekä tuulta, «Joh. 3:8», että henkeä, «Matt. 27:50». Nämä kaksi merkitystä sanalla olikin klassillisessa kreikassa. Uutta sisältöä sanalle antavat Jeesuksen sanat: "Jumala on henki." Sama merkitys on käsitteellä "Pyhä Henki" (esim. «Ef. 4:30»). Enkelit ovat henkiä. On myös olemassa "saastaisia henkiä". Mutta sanaa "henki" käytetään myös ihmisolemuksen tietystä osasta. Jumalaa on palveltava "hengessä", «Joh. 4:24». Vrt. myös «1. Kor. 2:11»; «Luuk. 24:39».
Siirtyessämme hengestä muuhun ihmisluontoon kohtaamme ensin käsitteen sielu. «1. Kor. 2:13»,«1. Kor. 2:14»:ssä "hengellisen ihmisen" vastakohtana on "luonnollinen" ("sielullinen") ihminen. Juudaan kirje («Juud. 1:19») mainitsee nimenomaan "sielullisen" ihmisen olevan "henkeä vailla". Hengen vastakohtana mainitaan liha, «Matt. 26:41»; «Room. 8:4-14». Vertaamalla Raamatun kohtia huomaa "sielullisen" ja "lihallisen" olevan sukulaiskäsitteitä.
Sana sydän (kardia) merkitsee Paavalilla samaa kuin "henki", esim. "sydämen ympärileikkaus Hengessä", «Room. 2:29». Vrt. «2. Kor. 1:22» ja «Room. 8:16», joista ilmenee, että sydän ja henki ovat Jumalan Hengen vaikutusalaa, sekä «Matt. 15:8» ja «Joh. 4:23», joissa ne samastuvat Jumalaa palvovana olentomme osana. Vrt. «Ap. t. 4:32»; «Luuk. 1:46». Raamatussa sydän ei ole tunteitten keskus; vain Jumalasuhteesta puhuttaessa sydän ja rakkaus yhdistyvät, vrt. «Matt. 22:37»; «Mark. 12:30»; «Luuk. 10:27». Sitä vastoin se esiintyy ajattelun tyyssijana, «Luuk. 9:47»; «Luuk. 21:14»; «Mark. 2:8». Tämä "sydämen" ja "hengen" samastaminen laajentaa käsitystämme jälkimmäisen sanan raamatullisesta merkityksestä. Henki siis on se, mikä ihmisessä on jumalallista. Henki on se alue, jossa usko asuu, se osa, jossa me voimme olla Jumalan lapsia, luontomme sisin osa, joka tekee meidät enkelien kaltaisiksi ja Jumalan sukulaisiksi.
Sielu on ulkonaisempi ihmisluonnon osa. Jumalaa ei koskaan nimitetä sieluksi eikä Kolminaisuuden kolmatta persoonaa "Pyhäksi Sieluksi". Kun henkeä ja hengellistä samalla tavoin mainitaan sekä luonnollisen, sielullisen että lihallisen vastakohtana, voi näitä viimeksi mainittuja pitää jossakin määrin toisintoina. Niinpä «Jaak. 3:15»:ssä mainitaan "maallista, sielullista, riivaajien viisautta". "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti", «1. Kor. 2:14». "Lihallinen" on turmeltu, «Room. 7:14»; «Gal. 6:8», heikko, «2. Kor. 10:4». Liha, mikäli se ei tarkoita pelkästään olentomme ruumiillista puolta, sisältää aina huonon vivahduksen: "Ei minussa, se on lihassani, asu mitään hyvää", «Room. 7:18». "Lihan mieli on kuolema", "vihollisuus Jumalaa vastaan", «Room. 8:6», «Room. 8:7». S. ja h. ovat siis olentomme eri osia.
Hengen toiminta on erityisen persoonallista. «1. Kor. 2:11» esittää sen itsetajunnan keskuksena. Hengen toimintoihin kuuluu myös usko. "Sydämellä uskoen", «Room. 10:10». Se on omantunnon tyyssija, «1. Joh. 3:20», «1. Joh. 3:21». Toiselta puolen kaikki, mikä liittyy ruumiin aisteihin ja älyyn, kuuluu sielun piiriin.
Ennen kääntymistapahtumaa ihminen on hengellisesti kuollut, «Ef. 2:1». Tämä tila ei merkitse mitään älyllistä puutetta, päinvastoin sanotaan tämän maailman viisaitten jääneen kutsumatta, ja sen, mikä oli mieletöntä maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään, «1. Kor. 1:26-30». Tämä kuolema vallitsee vain ihmishenkeä, sitä ihmisolemuksen osaa, joka yksinään pystyisi seurustelemaan Jumalan kanssa. Luomisessa ihminen tuli Jumalan kuvaksi, mutta syntiinlankeemuksessa hän kadotti sen ja tuli hengellisesti kuolleeksi. Surkastuneen jäsenen tavoin tämä kuollut henki periytyi sukupolvesta sukupolveen. Se oli kuitenkin vain Jumalaan päin kuollut. Ihmisen sieluun ja ruumiiseen se suhtautui täysin toimivana. Luomisessa ihmisestä tuli "elävä sielu". Sielu tuli hänen jumalallista henkeänsä ja aineellista ruumistaan yhdistäväksi elimeksi. Ainakin Justinus Marttyyri opettaa selvästi näin. Meille säilyneessä katkelmassa, jossa puhutaan kuolleista nousemisesta, on sanat: "Ruumis on sielun asunto, sielu on hengen asunto." Samantapainen on lausunto, jonka hän antaa Tryfon sanoa: "Niin kuin ruumis ilman sielua on kuollut, on sielu kuollut ilman eläväksi tekevää henkeä."
Kolminaisuusoppi ei muodollisesti esiinny VT:ssa, mutta sen käyttämä kieli soveltuu kyllä kristillisiin käsityksiin kolmannen persoonan toiminnasta, kuten «1. Moos. 1:2»; «2. Aik. 15:1». VT mainitsee useassa kohdin ihmishenkeä, esim. «Job 32:8»; «4. Moos. 16:22». Sana nefe^s vastaa samalla tavoin miltei täysin UT:n psykhe-sanan käyttöä. Sen sijaan ei heprean sanaan "liha", basar, näytä liittyvän Paavalin kreikkalaisen vastineen sisältämää pahan vivahdusta. Kuten UT:n sydän (kardia) oli melkein rinnastettava pneuma-sanaan, on VT:n leb, sydän, miltei ruah (henki) sanan toisinto. "Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi", «Sananl. 3:5». Justinuksen mukaan: "Sydän tuntee sielunsa surun".
Ks. myös .
Kirjallisuutta:
Antti J. Pietilä, Kristillinen dogmatiikka II (1932);
O. Hallesby, Henki ja elämä (1939);
Fredrik Wislöff, Minä uskon Pyhään Henkeen (1942);
C. H. Spurgeon, Sielujen voittaja (1957);
Alfred Lechler, Sielullinen ja hengellinen kristitty (2. p. 1964).

kovasti, kiitos paljon.
täyttä asiaa taitaa olla.
tai siis on.