Mitenköhän vaikuttaa rahastoihin? Itse tein lisäsijoituksen itäeurooppaan, toivoen että lisääntyvän turismin myötä alueelle jäävä raha vaikuttaisi positiivisesti myös rahastokehitykseen..
lomakausi
tulossa...
5623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei se aivan noin mene.
Vuosien kokemuksella kesällä on tasaista heiluntaa ei kovia nousuja mieluimmin on alavirettä ja siten hyvää aikaa säästää lisää aikahajautuksella.
Kaikki lomailusta ja käyttörahasta ylitse jäävät panostan joka kesä.
Maailman ihmisistä pääosa asuu ikuisen kesän alueilla tropiikissa ja subtropiikissa. Lisäksi eteläisellä pallonpuoliskolla vuodenajat ovat päinvastoin kuin pohjoisella puolella. Esim. Australiassa ja Etelä-Afrikassa on nyt viilein vuodenaika "talvi".
Suomen kaltaisessa ilmastossa asuu alle 0,5 % maailman väestöstä.
Tuskimpa vuodenajoilla voi olla mitään vaikutusta osakekursseihin. Puheet tällaisesta ovat aivan huuhaata. Korrelaatio on haettava jostain muualta.
Ex itäblokkimaiden halpa hintataso kiinnostanee lomalaisia? Ja onhan se itäeuroopan alue muutenkin 5 vuoden aikajaksolla tarkastelutuna potentiaalinen sijoituskohde..
Tuolla on kirjoitus kesäkuukauksista. Tilanne on tietysti muuttunut globalisoitumisen myötä.
http://www.investori.com/cgi-bin/read.pl?a05/s050501.htm