huostaanottokokemuksia?

lapsellani oli lähinnä psykiatrisia vaikeuksia,isänsäkin ilmeisesti skitsofreenikko. SAi tuon saman laaja-alainen kehityshäiriödiagnoosin, mutta psyykelääkitys poisti välittömästi oireilun, eikä edes tarvinnut jatkaa lääkitystä pdempään, lahjakas ja älykäs poika aina ollut edellä ikäisistään. Neurologisella eikä käytöspuolella ongelmaa, mitä nyt voimakas ja uhmakas ajoittain, ongelmamme on lapsen isäsuhde ja pelko jota mieheni aiheuttaa kaikissa meissä muissa...sosiaalityöntekijä on ottanut sellaisen kannan että lasta yritetään vieroittaa äidistä ja kiinnittää isään. Ymmätrrät millaisia pelkotiloja ja ahdistuksia tällainen luo lapselle, joka jo ennestään pelkää isää, nyt kaikki muutkin jo pelkäävät jopa lapsen äitikin eli allekirjoittanut. En tajunnut aiemmin millainen mieheni on ja mitä hän on tehnyt lapsellemme, en yritä puolustella itseäni mutta kun nytnäen tilanteeen kauempaa huomaan miten mieheni onnistuu manipuloimaan sosiaalityöntekijää.Itsekin olen ollut avuton puolustamaaan lastani, ja mies on saanut minutkin ansaan, ja viranomaiset todella naurunalaisiksi jatoimimaan epäeettisesti ja lainvastaisesti. Tällaista tapahtuu lasten suojelussa nykyjään, tpauksemme ei ollut mitenkään ainoa tänä päivänä.

sama diagnoosi, kirjoitti:

lapsellani oli lähinnä psykiatrisia vaikeuksia,isänsäkin ilmeisesti skitsofreenikko. SAi tuon saman laaja-alainen kehityshäiriödiagnoosin, mutta psyykelääkitys poisti välittömästi oireilun, eikä edes tarvinnut jatkaa lääkitystä pdempään, lahjakas ja älykäs poika aina ollut edellä ikäisistään. Neurologisella eikä käytöspuolella ongelmaa, mitä nyt voimakas ja uhmakas ajoittain, ongelmamme on lapsen isäsuhde ja pelko jota mieheni aiheuttaa kaikissa meissä muissa...sosiaalityöntekijä on ottanut sellaisen kannan että lasta yritetään vieroittaa äidistä ja kiinnittää isään. Ymmätrrät millaisia pelkotiloja ja ahdistuksia tällainen luo lapselle, joka jo ennestään pelkää isää, nyt kaikki muutkin jo pelkäävät jopa lapsen äitikin eli allekirjoittanut. En tajunnut aiemmin millainen mieheni on ja mitä hän on tehnyt lapsellemme, en yritä puolustella itseäni mutta kun nytnäen tilanteeen kauempaa huomaan miten mieheni onnistuu manipuloimaan sosiaalityöntekijää.Itsekin olen ollut avuton puolustamaaan lastani, ja mies on saanut minutkin ansaan, ja viranomaiset todella naurunalaisiksi jatoimimaan epäeettisesti ja lainvastaisesti. Tällaista tapahtuu lasten suojelussa nykyjään, tpauksemme ei ollut mitenkään ainoa tänä päivänä.

Lue lisää

laaja-alainen kehityshäiriö ei ole dehitysvamma lainkaan, vaan se tarkoittaa etttä on joillakin, ehkä useilla osa -alueilla vaikeutta joka aiheuttaa esim sopeutumattomuutta ryhmään kun kehitys ei ole ikätasoista kaikilta osin. Eli lapsesi on edellä joillain osa alueilla ja jäljessä toisilla. Kuten kaikki laset. tämädiagnoopsi on medikalisoinnin huippu, ja osoitus siitä että halutaan joka asiasta tehdä joku nimilappu.

nykypäivänä ja tuollaista ei saa tapahtua.Ei saisi ikinä tapahtua.
Tapahtumien kulku kertoo senkin, kuinka paljon on vielä tietämättömiä ja ammattitaidottomia lääkäreitä ja sairaanhoito-alan/sosiaalialan ihmisiä...
Koulutusta ja tietoa tarvitaan näköjään paljon ja juuri siellä, missä oletetaan tietoa ja osaamista olevan eniten.

MITÄ SEN JÄLKEEEN, ?

järkyttävää kirjoitti:

nykypäivänä ja tuollaista ei saa tapahtua.Ei saisi ikinä tapahtua.
Tapahtumien kulku kertoo senkin, kuinka paljon on vielä tietämättömiä ja ammattitaidottomia lääkäreitä ja sairaanhoito-alan/sosiaalialan ihmisiä...
Koulutusta ja tietoa tarvitaan näköjään paljon ja juuri siellä, missä oletetaan tietoa ja osaamista olevan eniten.

Lue lisää

Meillä kolme lasta, joista yhdellä vaikea dysfasia ja adhd. Diagnoosi saatu jo vuosia sitten ja onneksi ei kukaan ole ehdottanut huostaanottoa. Olisi todella vaikeaa kuultavaa, koska parhaani olen yrittänyt ja todella väsynyt ollut. Ehkä väsymyksen hetkellä voisin ajatellakin, että joku toinen pystyisi parempaan ja lapsen edun nimissä luovuttaa kasvatusvastuun toiselle. En ikinä normaalisti kuvittelisi antavani lastani pois, mutta jos tarpeeksi painostettaisiin ja tarpeeksi äitiyttäni maahan painettaisiin, niin varmasti luopuisin.
Erityislapsen kasvattaminen vaatii paljon vanhemmilta ja ajoittain tuntuu, että palaute vanhemmille on vain negatiivista. Kaikesta työstä huolimatta. Tähän väliin on helppo tunkea asiantuntijoita, kun oma usko on koetuksella muutenkin.
Toivottavasti hoidollinen huostaanotto on harvinaista. En jaksa uskoa, että lapsi normaaliperheessä hyötyisi huostaanotosta hoidollisesti. Ehkä taidot voisivat kehittyä vieraan ihmisen ja selviytymisen pelosta, mutta tunne elämä ei varmasti kehittyisi.

Äiti oli suostuteltu ”vapaaehtoiseen” huostaanottoon uhkaamalla pakkohuostaanotolla. Hän on suostunut, koska toivoo että vapaaehtoinen huostaanotto olisi helpompi jatkossa purkaa. Ilman neuvottelua tai ennakkovaroitusta sijaiskoti yhtäkkiä kieltää lapsen kotilomat. Tapaamisrajoitus on laiton, sillä sen kestoa, rajoituksen kohteena olevia ihmisiä, tai rajoituksen syitä ei ole ilmoitettu selkeällä päätöksellä. Äidille ei kerrota mihin voi valittaa, tai edes että asiasta voi valittaa:

– Soitin "uuteen kotiin" kysyäkseni koska poika pääsee kotiin yöksi. Tuli tyly vastaus. Edellinen kotikäynti oli heidän mielestä mennyt huonosti.
– Kysyin uudestaan pojan kotiyötä, vastaus oli että vesitän heidän sääntönsä! Pojan on ensiksi rauhoituttava että pääsee "lomille" ja että syy pojan käyttäytymiseen onkin minun kasvatus ja neurologi (mikä sanoi pojan olevan selvä as-lapsi) on väärässä!

Perheelle kirjoitettu hoitosuunnitelma on väljästi muotoiltu ja niukkasanainen. Tapaamisista sanotaan:

”Ensimmäinen kotiloma toteutetaan päiväkäynnillä äidin luokse 7.4.07. Kotonakäyntejä lisätään vähitellen sen mukaisesti kun lomat onnistuvat. Tapaamisista äiti ja perhekoti sopivat jatkossa keskenään.”

Periaatteessa huoltosuunnitelman tulisi tukea lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa, ja auttaa päättämään huostaanotto kun se tulee ajankohtaiseksi. Kun suunnitelmassa ei anneta minkäänlaisia konkreettisia vähimmäisaikoja, aikatauluja tapaamisten lisäämiselle, tai tietoa kuka saa päättää tapaamisten muutoksista, vanhemmat ovat työntekijöiden armoilla. Ilman että kukaan tarkkailee äitiä ja lasta hetkeäkään loman aikana, voidaan yksipuolisesti päättää että loma ei ole ”onnistunut”, ja että äidin toiminta on tähän syynä. Lääketieteellistä koulutusta vailla olevat työntekijät voivat halutessaan sivuuttaa sekä neurologin että äidin mielipiteet lapsen erityistarpeista. Elleivät vanhemmat ole poikkeuksellisen tietäviä ja jaksavia, heillä ei tällaisessa tilanteessa ole mitään mahdollisuutta väittää vastaan.

Mutta mistä nämä ristiriidat saavat alkunsa? Yksi syy on todennäköisesti tiedon puute ongelmien tunnistamisen alkuvaiheessa. Lastensuojelun keskusliitto rohkaisee nettisivuillaan ihmisiä tekemään lastensuojeluilmoituksia muiden muassa tällaisin perustein:

”Syitä huolestua lapsen hyvinvoinnista ovat esimerkiksi:

-lapsi on usein ulkona epätavallisina aikoina tai hänen vaatetuksensa ei usein ole säiden mukainen
-lapsen käyttäytyminen on normaalista poikkeavaa, esimerkiksi hyvin vetäytyvää, apaattista tai yliaggressiivista”

Missään ei mainita lapsia, jotka ehkä haluavat sinnikkäästi pitää talvivaatteita juhannukseen asti, vaikka vanhemmat olisivat kuinka osaavia ja välittäviä. Ei mainita, että aistiherkkyyksien takia oudosti pukeutuva lapsi voisi olla myös sosiaalisilta taidoiltaan hitaasti kehittyvä, ja siksi vetäytyvä. Taustalla kummittelee mielikuva perheestä vailla rajoja ja rutiineja. Päivi Sinko kuvailee tällaista sosiaalityöntekijän näkökulmasta Huostaanottokirja –teoksessa:

”Käytännön sosiaalityössä huomaa pian, että on olemassa vanhempia, joille ei pitkänkään työskentelyn jälkeen selviä, mitä lapsi arjessa tarvitsee. He eivät joko kykene näkemään lapsensa tarpeita tai eivät kykene asettamaan niitä omien tarpeidensa edelle. Varilo ym. (-99) kuvaavat artikkelissaan “lastensuojeluperheestä” juuri tällaista kaoottista perhettä.
…
Useimmat sosiaalityöntekijät todennäköisesti tunnistavat Varilon ym. kuvaaman perheen. Juuri tällaisesta perheestä on usein kyse silloin, kun joudutaan turvautumaan tahdonvastaiseen huostaanottoon. Kyseessä ei todellakaan ole äkilliseen, ohimenevään kriisitilanteeseen ajautunut ”tavallinen” perhe, jota voidaan auttaa vaikkapa pelkästään taloudellisin tukitoimin, vaan erittäin rankka elämä jatkuvan kaaoksen keskellä.”

Tällaisen tyypittelyn eläessä voimakkaana kaaoksen alkusyitä ei ehkä edes yritetä hakea kovin monelta suunnalta. Jos ongelmat jatkuvat pitkään, niin kyseessä on oltava taas yksi näistä tapauksista, joissa vanhemmat eivät millään opi. Onhan heidän oltava vähintään vähän yksinkertaisia, jos eivät saa yhtä alaikäistä pukeutumaan säänmukaisesti, vai mitä? Jos vanhemmat sitten alkavat puhua jostakin mystisestä neurologisesta jutusta, jota sosiaalityöntekijä ei pysty lapsesta näkemään, niin sehän on selvästikin tekosyiden kehittelyä. Sinko puolustaa kontrolloivaa otetta lastensuojelutyössä:

”Lastensuojelun kriitikot ovat yleensä juuri kontrollin vastustajia. He vaativat vastahakoisten asiakkaiden auttamista puhtaasti tukiperusteisesti eli lähtien aina siitä, mitä asiakas itse - siis aikuinen – kulloinkin haluaa…. Sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi siis olla jonkinlainen kiltti varastonhoitaja, joka nopeasti löytäisi hyllystään sen tukitoimen, mitä asiakas (aikuinen) kulloinkin pyytää ja ojentaisi sen tälle enempiä miettimättä.”

Tavallinen, rakastava, mutta lapsen erityistarpeiden takia kaaokseen ajautuva perhe tarvitsisi täsmälleen sitä, mitä tässä käsitellään vitsinä ja ivan kohteena: kiltin varastonhoitajan. Ei sellaista joka ojentaisi palveluja miettimättä, vaan sellaisen joka ojentaisi ne asiallisesti, harkitusti, hilliten oman halunsa kontrolloida. Sellaista, joka uskaltaisi edes kokeilla, löytyykö perheestä sisäinen kontrolli, jos sille annetaan tuki jota perhe kertoo tarvitsevansa.

Kyseessä ei ole pelkästään asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden näkemyserot tai valtataistelut. Rahakin ratkaisee. Jos tarjotaan pelkästään kontrolloivia, lapsille ja vanhemmille ahdistavia ja nöyryyttäviä ratkaisuja, palvelujen kysyntä kummasti laskee. Kunnan ei tarvitse paljon panostaa avohuollon palveluihin, jos sosiaalityöntekijät on perusteellisesti opastettu salailemaan avohuollon vaihtoehtoja ja epäilemään niitä hakevia vanhempia. Ilmiö ei ole vieras vammaisjärjestöille; esimerkiksi ADHD-liiton opas ”AD/HD -tietoa päättäjille” mainitsee taloudellisista päätöksistä erityislasten kohdalla:

”On ristiriitaista, että rahaa kuitenkin löytyy kohtuullisesti kriisitilanteessa, jossa lapsi tai nuori ei kykene käymään koulua ja tarvitsee akuuttia erikoissairaanhoitoa tai huostaanottoa. Näyttää siltä, että päättäjien on vaikea nähdä lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa ennaltaehkäisevää toimintaa kannattavana investointina. Miksi ei toimita silloin, kun se taloudellisesta ja inhimillisestä näkökulmasta olisi viisasta?”

Lapsen tahdonvastaiseen huostaanottoon liittyvä prosessi tuntuu vanhemmista heitä vastaan käytävältä oikeudenkäynniltä, ja pakkohuostaanotto rangaistukselta. Oikeudenkäynnistä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan hallinnollisesta prosessista, jossa oletetaan että viranomaiset ovat oikeassa ja näyttö on riittävää, ilman että tätä erikseen todistetaan. Tämä antaa lastensuojeluviranomaisille huomattavan paljon valtaa. Valta toimia onkin tarpeen, jotta todellisiin ongelmiin voidaan puuttua tarvittaessa; AS-lapsiakin on myös sellaisissa perheissä, joissa vanhemmuus todella on hukassa. Valta vain vaatisi tasoonsa nähden riittävää systeemin valvontaa, jotta vältyttäisiin väärinkäytöksiltä ja saataisiin korjattua virheet. Itse huostaanoton ja sen purkamisen läpikäynyt, ja muiden vastaaviin tilanteisiin perehtynyt äiti kertoo:

- Monet ovat saaneet huomata, miten kyvyttömiä asianajajat ovat monesti näissä asioissa, koska he toimivat rikosoikeuden puolella, eivätkä huostaanotot kuulu sinne paitsi niissä tapauksissa, kun vanhempia syytetään rikoksesta lasta kohtaan. Huostaanoton syynä saattaa olla vaikkapa 'kyvyttömyys vanhemmuuteen', eikä sellaista käsitettä ole kriminalisoitu millään tavalla, kuten ei monia muitakaan asioita, joista vanhempia huostaanotossa syytetään.
- Koska vanhempia ei syytetä rikoksesta, ei siitä ole tehty myöskään rikostutkintaa, poliisit eivät ole asiassa mukana millään tavalla. Pahimmillaan on vain siis vanhempien sana vastaan viranomaisen huoli tai mutu-tuntuma asiasta. Tutkimuksen mukaan vain n. 2 % valituksista saa perheen kannalta myönteisen päätöksen.

Tahdonvastainen psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat läheisesti yhteen, siten että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä vanhempia helposti uhataan huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen ei lopu. Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa hidas tiedonkulku ja vanhentuneet käytännöt aiheuttavat ongelmia. Englannissa Debbie ja Michael Raleigh turvautuivat julkisuuteen vuonna 2004, kun kaksi heidän lastaan aiottiin ottaa huostaan. 15-vuotias Ben kertoi itse julkisesti, miten hämmentävää lastensuojelun toiminta oli hänen kannaltaan. Samanlaisissa tilanteissa olevien perheiden määrän todettiin olevan kasvussa. Tunnettu tutkija, professori Simon Baron-Cohen otti myös kantaa väärin kohdeltujen perheiden puolesta. Ruotsissa taas Catharina Granath, Riksförbundet Autismin lakimies, saa ajoittain puheluja pakkohuostaanotoista. Alun perin vapaaehtoinen huostaanotto muuttuu Ruotsissakin tyypillisesti pakoksi, kun vanhemmat leimataan vanhemmuuteen kykenemättömiksi, tai kun he vastustavat hoitoa. Granath arvelee, että keskeinen ongelma on sosiaalityöntekijöiden tiedon puute. Hän on tuonut asiaa esiin keskusteluissa Ruotsin sosiaaliministeriön kanssa.

Lähde:
Autismi-lehti no.3 2007-06-06

pakkohuostaanolla kirjoitti:

Äiti oli suostuteltu ”vapaaehtoiseen” huostaanottoon uhkaamalla pakkohuostaanotolla. Hän on suostunut, koska toivoo että vapaaehtoinen huostaanotto olisi helpompi jatkossa purkaa. Ilman neuvottelua tai ennakkovaroitusta sijaiskoti yhtäkkiä kieltää lapsen kotilomat. Tapaamisrajoitus on laiton, sillä sen kestoa, rajoituksen kohteena olevia ihmisiä, tai rajoituksen syitä ei ole ilmoitettu selkeällä päätöksellä. Äidille ei kerrota mihin voi valittaa, tai edes että asiasta voi valittaa:

– Soitin "uuteen kotiin" kysyäkseni koska poika pääsee kotiin yöksi. Tuli tyly vastaus. Edellinen kotikäynti oli heidän mielestä mennyt huonosti.
– Kysyin uudestaan pojan kotiyötä, vastaus oli että vesitän heidän sääntönsä! Pojan on ensiksi rauhoituttava että pääsee "lomille" ja että syy pojan käyttäytymiseen onkin minun kasvatus ja neurologi (mikä sanoi pojan olevan selvä as-lapsi) on väärässä!

Perheelle kirjoitettu hoitosuunnitelma on väljästi muotoiltu ja niukkasanainen. Tapaamisista sanotaan:

”Ensimmäinen kotiloma toteutetaan päiväkäynnillä äidin luokse 7.4.07. Kotonakäyntejä lisätään vähitellen sen mukaisesti kun lomat onnistuvat. Tapaamisista äiti ja perhekoti sopivat jatkossa keskenään.”

Periaatteessa huoltosuunnitelman tulisi tukea lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa, ja auttaa päättämään huostaanotto kun se tulee ajankohtaiseksi. Kun suunnitelmassa ei anneta minkäänlaisia konkreettisia vähimmäisaikoja, aikatauluja tapaamisten lisäämiselle, tai tietoa kuka saa päättää tapaamisten muutoksista, vanhemmat ovat työntekijöiden armoilla. Ilman että kukaan tarkkailee äitiä ja lasta hetkeäkään loman aikana, voidaan yksipuolisesti päättää että loma ei ole ”onnistunut”, ja että äidin toiminta on tähän syynä. Lääketieteellistä koulutusta vailla olevat työntekijät voivat halutessaan sivuuttaa sekä neurologin että äidin mielipiteet lapsen erityistarpeista. Elleivät vanhemmat ole poikkeuksellisen tietäviä ja jaksavia, heillä ei tällaisessa tilanteessa ole mitään mahdollisuutta väittää vastaan.

Mutta mistä nämä ristiriidat saavat alkunsa? Yksi syy on todennäköisesti tiedon puute ongelmien tunnistamisen alkuvaiheessa. Lastensuojelun keskusliitto rohkaisee nettisivuillaan ihmisiä tekemään lastensuojeluilmoituksia muiden muassa tällaisin perustein:

”Syitä huolestua lapsen hyvinvoinnista ovat esimerkiksi:

-lapsi on usein ulkona epätavallisina aikoina tai hänen vaatetuksensa ei usein ole säiden mukainen
-lapsen käyttäytyminen on normaalista poikkeavaa, esimerkiksi hyvin vetäytyvää, apaattista tai yliaggressiivista”

Missään ei mainita lapsia, jotka ehkä haluavat sinnikkäästi pitää talvivaatteita juhannukseen asti, vaikka vanhemmat olisivat kuinka osaavia ja välittäviä. Ei mainita, että aistiherkkyyksien takia oudosti pukeutuva lapsi voisi olla myös sosiaalisilta taidoiltaan hitaasti kehittyvä, ja siksi vetäytyvä. Taustalla kummittelee mielikuva perheestä vailla rajoja ja rutiineja. Päivi Sinko kuvailee tällaista sosiaalityöntekijän näkökulmasta Huostaanottokirja –teoksessa:

”Käytännön sosiaalityössä huomaa pian, että on olemassa vanhempia, joille ei pitkänkään työskentelyn jälkeen selviä, mitä lapsi arjessa tarvitsee. He eivät joko kykene näkemään lapsensa tarpeita tai eivät kykene asettamaan niitä omien tarpeidensa edelle. Varilo ym. (-99) kuvaavat artikkelissaan “lastensuojeluperheestä” juuri tällaista kaoottista perhettä.
…
Useimmat sosiaalityöntekijät todennäköisesti tunnistavat Varilon ym. kuvaaman perheen. Juuri tällaisesta perheestä on usein kyse silloin, kun joudutaan turvautumaan tahdonvastaiseen huostaanottoon. Kyseessä ei todellakaan ole äkilliseen, ohimenevään kriisitilanteeseen ajautunut ”tavallinen” perhe, jota voidaan auttaa vaikkapa pelkästään taloudellisin tukitoimin, vaan erittäin rankka elämä jatkuvan kaaoksen keskellä.”

Tällaisen tyypittelyn eläessä voimakkaana kaaoksen alkusyitä ei ehkä edes yritetä hakea kovin monelta suunnalta. Jos ongelmat jatkuvat pitkään, niin kyseessä on oltava taas yksi näistä tapauksista, joissa vanhemmat eivät millään opi. Onhan heidän oltava vähintään vähän yksinkertaisia, jos eivät saa yhtä alaikäistä pukeutumaan säänmukaisesti, vai mitä? Jos vanhemmat sitten alkavat puhua jostakin mystisestä neurologisesta jutusta, jota sosiaalityöntekijä ei pysty lapsesta näkemään, niin sehän on selvästikin tekosyiden kehittelyä. Sinko puolustaa kontrolloivaa otetta lastensuojelutyössä:

”Lastensuojelun kriitikot ovat yleensä juuri kontrollin vastustajia. He vaativat vastahakoisten asiakkaiden auttamista puhtaasti tukiperusteisesti eli lähtien aina siitä, mitä asiakas itse - siis aikuinen – kulloinkin haluaa…. Sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi siis olla jonkinlainen kiltti varastonhoitaja, joka nopeasti löytäisi hyllystään sen tukitoimen, mitä asiakas (aikuinen) kulloinkin pyytää ja ojentaisi sen tälle enempiä miettimättä.”

Tavallinen, rakastava, mutta lapsen erityistarpeiden takia kaaokseen ajautuva perhe tarvitsisi täsmälleen sitä, mitä tässä käsitellään vitsinä ja ivan kohteena: kiltin varastonhoitajan. Ei sellaista joka ojentaisi palveluja miettimättä, vaan sellaisen joka ojentaisi ne asiallisesti, harkitusti, hilliten oman halunsa kontrolloida. Sellaista, joka uskaltaisi edes kokeilla, löytyykö perheestä sisäinen kontrolli, jos sille annetaan tuki jota perhe kertoo tarvitsevansa.

Kyseessä ei ole pelkästään asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden näkemyserot tai valtataistelut. Rahakin ratkaisee. Jos tarjotaan pelkästään kontrolloivia, lapsille ja vanhemmille ahdistavia ja nöyryyttäviä ratkaisuja, palvelujen kysyntä kummasti laskee. Kunnan ei tarvitse paljon panostaa avohuollon palveluihin, jos sosiaalityöntekijät on perusteellisesti opastettu salailemaan avohuollon vaihtoehtoja ja epäilemään niitä hakevia vanhempia. Ilmiö ei ole vieras vammaisjärjestöille; esimerkiksi ADHD-liiton opas ”AD/HD -tietoa päättäjille” mainitsee taloudellisista päätöksistä erityislasten kohdalla:

”On ristiriitaista, että rahaa kuitenkin löytyy kohtuullisesti kriisitilanteessa, jossa lapsi tai nuori ei kykene käymään koulua ja tarvitsee akuuttia erikoissairaanhoitoa tai huostaanottoa. Näyttää siltä, että päättäjien on vaikea nähdä lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa ennaltaehkäisevää toimintaa kannattavana investointina. Miksi ei toimita silloin, kun se taloudellisesta ja inhimillisestä näkökulmasta olisi viisasta?”

Lapsen tahdonvastaiseen huostaanottoon liittyvä prosessi tuntuu vanhemmista heitä vastaan käytävältä oikeudenkäynniltä, ja pakkohuostaanotto rangaistukselta. Oikeudenkäynnistä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan hallinnollisesta prosessista, jossa oletetaan että viranomaiset ovat oikeassa ja näyttö on riittävää, ilman että tätä erikseen todistetaan. Tämä antaa lastensuojeluviranomaisille huomattavan paljon valtaa. Valta toimia onkin tarpeen, jotta todellisiin ongelmiin voidaan puuttua tarvittaessa; AS-lapsiakin on myös sellaisissa perheissä, joissa vanhemmuus todella on hukassa. Valta vain vaatisi tasoonsa nähden riittävää systeemin valvontaa, jotta vältyttäisiin väärinkäytöksiltä ja saataisiin korjattua virheet. Itse huostaanoton ja sen purkamisen läpikäynyt, ja muiden vastaaviin tilanteisiin perehtynyt äiti kertoo:

- Monet ovat saaneet huomata, miten kyvyttömiä asianajajat ovat monesti näissä asioissa, koska he toimivat rikosoikeuden puolella, eivätkä huostaanotot kuulu sinne paitsi niissä tapauksissa, kun vanhempia syytetään rikoksesta lasta kohtaan. Huostaanoton syynä saattaa olla vaikkapa 'kyvyttömyys vanhemmuuteen', eikä sellaista käsitettä ole kriminalisoitu millään tavalla, kuten ei monia muitakaan asioita, joista vanhempia huostaanotossa syytetään.
- Koska vanhempia ei syytetä rikoksesta, ei siitä ole tehty myöskään rikostutkintaa, poliisit eivät ole asiassa mukana millään tavalla. Pahimmillaan on vain siis vanhempien sana vastaan viranomaisen huoli tai mutu-tuntuma asiasta. Tutkimuksen mukaan vain n. 2 % valituksista saa perheen kannalta myönteisen päätöksen.

Tahdonvastainen psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat läheisesti yhteen, siten että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä vanhempia helposti uhataan huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen ei lopu. Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa hidas tiedonkulku ja vanhentuneet käytännöt aiheuttavat ongelmia. Englannissa Debbie ja Michael Raleigh turvautuivat julkisuuteen vuonna 2004, kun kaksi heidän lastaan aiottiin ottaa huostaan. 15-vuotias Ben kertoi itse julkisesti, miten hämmentävää lastensuojelun toiminta oli hänen kannaltaan. Samanlaisissa tilanteissa olevien perheiden määrän todettiin olevan kasvussa. Tunnettu tutkija, professori Simon Baron-Cohen otti myös kantaa väärin kohdeltujen perheiden puolesta. Ruotsissa taas Catharina Granath, Riksförbundet Autismin lakimies, saa ajoittain puheluja pakkohuostaanotoista. Alun perin vapaaehtoinen huostaanotto muuttuu Ruotsissakin tyypillisesti pakoksi, kun vanhemmat leimataan vanhemmuuteen kykenemättömiksi, tai kun he vastustavat hoitoa. Granath arvelee, että keskeinen ongelma on sosiaalityöntekijöiden tiedon puute. Hän on tuonut asiaa esiin keskusteluissa Ruotsin sosiaaliministeriön kanssa.

Lähde:
Autismi-lehti no.3 2007-06-06

Lue lisää

täsmennys tuohon edelliseen, vanhemmathan toimivat vaan lapsen puolustusasianajajina. Muuten loistavaa tekstiä.Todellinen syy kotoilomien poistoon on tietienkin se että lapsi rupeaa vaatimaan että pääsisi kokonaan kotiin.Tämä soukkaa hoitopaikkaa ja siispä rangaistukse ovat paikallaan, mikäkö motiivi: hallinnan menetykseen liityvä narsistinen raivo.

eikä vanhempia, kirjoitti:

täsmennys tuohon edelliseen, vanhemmathan toimivat vaan lapsen puolustusasianajajina. Muuten loistavaa tekstiä.Todellinen syy kotoilomien poistoon on tietienkin se että lapsi rupeaa vaatimaan että pääsisi kokonaan kotiin.Tämä soukkaa hoitopaikkaa ja siispä rangaistukse ovat paikallaan, mikäkö motiivi: hallinnan menetykseen liityvä narsistinen raivo.

Lue lisää

minunkin mielestäni. Sijaisperheiden haluun pitää lapsi lopullisesti itsellään lisäisin vielä kaksi asiaa: raha (!) ja halu päästä helpommalla.

Sijaisperheethän ovat jo nousseet puolustamaan itseään tyyliin 'katsokaa kuinka hyviä ja pyyteettömiä me olemme' mutta tosiasiassa lapsi merkitsee aina sijaisperheelle myös rahaa. Sijaisvanhemmat nostavat itsensä helposti jalustalle, mutta samalla unohdetaan että ei se elämä lapsen omassa kodissa omien vanhempien kanssa ole ollut yhtään sen helpompaa. Erityislapsi on erityislapsi.

Onhan se selvä että lapsi on hankala palattuaan kotilomilta, ja sekin on selvää että sijaisperheiden mielestä on keljua kun lapsi on hankala. Ja kas, sormia napsauttamalla löytyy helppo ratkaisu ongelmaan: kielletään kotilomat.

pakkohuostaanolla kirjoitti:

Äiti oli suostuteltu ”vapaaehtoiseen” huostaanottoon uhkaamalla pakkohuostaanotolla. Hän on suostunut, koska toivoo että vapaaehtoinen huostaanotto olisi helpompi jatkossa purkaa. Ilman neuvottelua tai ennakkovaroitusta sijaiskoti yhtäkkiä kieltää lapsen kotilomat. Tapaamisrajoitus on laiton, sillä sen kestoa, rajoituksen kohteena olevia ihmisiä, tai rajoituksen syitä ei ole ilmoitettu selkeällä päätöksellä. Äidille ei kerrota mihin voi valittaa, tai edes että asiasta voi valittaa:

– Soitin "uuteen kotiin" kysyäkseni koska poika pääsee kotiin yöksi. Tuli tyly vastaus. Edellinen kotikäynti oli heidän mielestä mennyt huonosti.
– Kysyin uudestaan pojan kotiyötä, vastaus oli että vesitän heidän sääntönsä! Pojan on ensiksi rauhoituttava että pääsee "lomille" ja että syy pojan käyttäytymiseen onkin minun kasvatus ja neurologi (mikä sanoi pojan olevan selvä as-lapsi) on väärässä!

Perheelle kirjoitettu hoitosuunnitelma on väljästi muotoiltu ja niukkasanainen. Tapaamisista sanotaan:

”Ensimmäinen kotiloma toteutetaan päiväkäynnillä äidin luokse 7.4.07. Kotonakäyntejä lisätään vähitellen sen mukaisesti kun lomat onnistuvat. Tapaamisista äiti ja perhekoti sopivat jatkossa keskenään.”

Periaatteessa huoltosuunnitelman tulisi tukea lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa, ja auttaa päättämään huostaanotto kun se tulee ajankohtaiseksi. Kun suunnitelmassa ei anneta minkäänlaisia konkreettisia vähimmäisaikoja, aikatauluja tapaamisten lisäämiselle, tai tietoa kuka saa päättää tapaamisten muutoksista, vanhemmat ovat työntekijöiden armoilla. Ilman että kukaan tarkkailee äitiä ja lasta hetkeäkään loman aikana, voidaan yksipuolisesti päättää että loma ei ole ”onnistunut”, ja että äidin toiminta on tähän syynä. Lääketieteellistä koulutusta vailla olevat työntekijät voivat halutessaan sivuuttaa sekä neurologin että äidin mielipiteet lapsen erityistarpeista. Elleivät vanhemmat ole poikkeuksellisen tietäviä ja jaksavia, heillä ei tällaisessa tilanteessa ole mitään mahdollisuutta väittää vastaan.

Mutta mistä nämä ristiriidat saavat alkunsa? Yksi syy on todennäköisesti tiedon puute ongelmien tunnistamisen alkuvaiheessa. Lastensuojelun keskusliitto rohkaisee nettisivuillaan ihmisiä tekemään lastensuojeluilmoituksia muiden muassa tällaisin perustein:

”Syitä huolestua lapsen hyvinvoinnista ovat esimerkiksi:

-lapsi on usein ulkona epätavallisina aikoina tai hänen vaatetuksensa ei usein ole säiden mukainen
-lapsen käyttäytyminen on normaalista poikkeavaa, esimerkiksi hyvin vetäytyvää, apaattista tai yliaggressiivista”

Missään ei mainita lapsia, jotka ehkä haluavat sinnikkäästi pitää talvivaatteita juhannukseen asti, vaikka vanhemmat olisivat kuinka osaavia ja välittäviä. Ei mainita, että aistiherkkyyksien takia oudosti pukeutuva lapsi voisi olla myös sosiaalisilta taidoiltaan hitaasti kehittyvä, ja siksi vetäytyvä. Taustalla kummittelee mielikuva perheestä vailla rajoja ja rutiineja. Päivi Sinko kuvailee tällaista sosiaalityöntekijän näkökulmasta Huostaanottokirja –teoksessa:

”Käytännön sosiaalityössä huomaa pian, että on olemassa vanhempia, joille ei pitkänkään työskentelyn jälkeen selviä, mitä lapsi arjessa tarvitsee. He eivät joko kykene näkemään lapsensa tarpeita tai eivät kykene asettamaan niitä omien tarpeidensa edelle. Varilo ym. (-99) kuvaavat artikkelissaan “lastensuojeluperheestä” juuri tällaista kaoottista perhettä.
…
Useimmat sosiaalityöntekijät todennäköisesti tunnistavat Varilon ym. kuvaaman perheen. Juuri tällaisesta perheestä on usein kyse silloin, kun joudutaan turvautumaan tahdonvastaiseen huostaanottoon. Kyseessä ei todellakaan ole äkilliseen, ohimenevään kriisitilanteeseen ajautunut ”tavallinen” perhe, jota voidaan auttaa vaikkapa pelkästään taloudellisin tukitoimin, vaan erittäin rankka elämä jatkuvan kaaoksen keskellä.”

Tällaisen tyypittelyn eläessä voimakkaana kaaoksen alkusyitä ei ehkä edes yritetä hakea kovin monelta suunnalta. Jos ongelmat jatkuvat pitkään, niin kyseessä on oltava taas yksi näistä tapauksista, joissa vanhemmat eivät millään opi. Onhan heidän oltava vähintään vähän yksinkertaisia, jos eivät saa yhtä alaikäistä pukeutumaan säänmukaisesti, vai mitä? Jos vanhemmat sitten alkavat puhua jostakin mystisestä neurologisesta jutusta, jota sosiaalityöntekijä ei pysty lapsesta näkemään, niin sehän on selvästikin tekosyiden kehittelyä. Sinko puolustaa kontrolloivaa otetta lastensuojelutyössä:

”Lastensuojelun kriitikot ovat yleensä juuri kontrollin vastustajia. He vaativat vastahakoisten asiakkaiden auttamista puhtaasti tukiperusteisesti eli lähtien aina siitä, mitä asiakas itse - siis aikuinen – kulloinkin haluaa…. Sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi siis olla jonkinlainen kiltti varastonhoitaja, joka nopeasti löytäisi hyllystään sen tukitoimen, mitä asiakas (aikuinen) kulloinkin pyytää ja ojentaisi sen tälle enempiä miettimättä.”

Tavallinen, rakastava, mutta lapsen erityistarpeiden takia kaaokseen ajautuva perhe tarvitsisi täsmälleen sitä, mitä tässä käsitellään vitsinä ja ivan kohteena: kiltin varastonhoitajan. Ei sellaista joka ojentaisi palveluja miettimättä, vaan sellaisen joka ojentaisi ne asiallisesti, harkitusti, hilliten oman halunsa kontrolloida. Sellaista, joka uskaltaisi edes kokeilla, löytyykö perheestä sisäinen kontrolli, jos sille annetaan tuki jota perhe kertoo tarvitsevansa.

Kyseessä ei ole pelkästään asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden näkemyserot tai valtataistelut. Rahakin ratkaisee. Jos tarjotaan pelkästään kontrolloivia, lapsille ja vanhemmille ahdistavia ja nöyryyttäviä ratkaisuja, palvelujen kysyntä kummasti laskee. Kunnan ei tarvitse paljon panostaa avohuollon palveluihin, jos sosiaalityöntekijät on perusteellisesti opastettu salailemaan avohuollon vaihtoehtoja ja epäilemään niitä hakevia vanhempia. Ilmiö ei ole vieras vammaisjärjestöille; esimerkiksi ADHD-liiton opas ”AD/HD -tietoa päättäjille” mainitsee taloudellisista päätöksistä erityislasten kohdalla:

”On ristiriitaista, että rahaa kuitenkin löytyy kohtuullisesti kriisitilanteessa, jossa lapsi tai nuori ei kykene käymään koulua ja tarvitsee akuuttia erikoissairaanhoitoa tai huostaanottoa. Näyttää siltä, että päättäjien on vaikea nähdä lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa ennaltaehkäisevää toimintaa kannattavana investointina. Miksi ei toimita silloin, kun se taloudellisesta ja inhimillisestä näkökulmasta olisi viisasta?”

Lapsen tahdonvastaiseen huostaanottoon liittyvä prosessi tuntuu vanhemmista heitä vastaan käytävältä oikeudenkäynniltä, ja pakkohuostaanotto rangaistukselta. Oikeudenkäynnistä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan hallinnollisesta prosessista, jossa oletetaan että viranomaiset ovat oikeassa ja näyttö on riittävää, ilman että tätä erikseen todistetaan. Tämä antaa lastensuojeluviranomaisille huomattavan paljon valtaa. Valta toimia onkin tarpeen, jotta todellisiin ongelmiin voidaan puuttua tarvittaessa; AS-lapsiakin on myös sellaisissa perheissä, joissa vanhemmuus todella on hukassa. Valta vain vaatisi tasoonsa nähden riittävää systeemin valvontaa, jotta vältyttäisiin väärinkäytöksiltä ja saataisiin korjattua virheet. Itse huostaanoton ja sen purkamisen läpikäynyt, ja muiden vastaaviin tilanteisiin perehtynyt äiti kertoo:

- Monet ovat saaneet huomata, miten kyvyttömiä asianajajat ovat monesti näissä asioissa, koska he toimivat rikosoikeuden puolella, eivätkä huostaanotot kuulu sinne paitsi niissä tapauksissa, kun vanhempia syytetään rikoksesta lasta kohtaan. Huostaanoton syynä saattaa olla vaikkapa 'kyvyttömyys vanhemmuuteen', eikä sellaista käsitettä ole kriminalisoitu millään tavalla, kuten ei monia muitakaan asioita, joista vanhempia huostaanotossa syytetään.
- Koska vanhempia ei syytetä rikoksesta, ei siitä ole tehty myöskään rikostutkintaa, poliisit eivät ole asiassa mukana millään tavalla. Pahimmillaan on vain siis vanhempien sana vastaan viranomaisen huoli tai mutu-tuntuma asiasta. Tutkimuksen mukaan vain n. 2 % valituksista saa perheen kannalta myönteisen päätöksen.

Tahdonvastainen psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat läheisesti yhteen, siten että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä vanhempia helposti uhataan huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen ei lopu. Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa hidas tiedonkulku ja vanhentuneet käytännöt aiheuttavat ongelmia. Englannissa Debbie ja Michael Raleigh turvautuivat julkisuuteen vuonna 2004, kun kaksi heidän lastaan aiottiin ottaa huostaan. 15-vuotias Ben kertoi itse julkisesti, miten hämmentävää lastensuojelun toiminta oli hänen kannaltaan. Samanlaisissa tilanteissa olevien perheiden määrän todettiin olevan kasvussa. Tunnettu tutkija, professori Simon Baron-Cohen otti myös kantaa väärin kohdeltujen perheiden puolesta. Ruotsissa taas Catharina Granath, Riksförbundet Autismin lakimies, saa ajoittain puheluja pakkohuostaanotoista. Alun perin vapaaehtoinen huostaanotto muuttuu Ruotsissakin tyypillisesti pakoksi, kun vanhemmat leimataan vanhemmuuteen kykenemättömiksi, tai kun he vastustavat hoitoa. Granath arvelee, että keskeinen ongelma on sosiaalityöntekijöiden tiedon puute. Hän on tuonut asiaa esiin keskusteluissa Ruotsin sosiaaliministeriön kanssa.

Lähde:
Autismi-lehti no.3 2007-06-06

Lue lisää

kerran ehdotettu, että lapsen kotona käymisiä harvennetaan. Syyksi on sanottu, että lapsen pitää keskittyä kouluun. Olen ilmoittanut huoltopalaverissa, että en suostu tähän.

Perusteluna sanoin sen, että lapsen koulu on mennyt odotettua paremmin. Minä en vaadi ysejä tai kymppejä, kunhan pärjää kohtalaisesti. Selitin myös, että jos käyntejä harvennetaan, se on tavallaan rankaisu lasta kohtaan. Hän on käyttäytynyt hyvin ja ansaitsee, että hänelle luvatuista asioista pidetään kiinni. On ollut myös muitakin syitä, joihin on vedottu lapsen kotona käyntien harventamiseksi. En selitä niitä sen enempää, mutta ilmoitin myös siitä huoltopalaverissa, että en suostu.

Olen siis bioäiti, jonka lapsen kotiuttamiskeskustelut on aloitettu.

Kun kolme lastani huostaanotettiin, joista kahdella diagnosoitu ADHD, niin soitin ADHD-liittoon ja kysyin apua. Siellä vaan vastattiin että "emme ole ikinä kuulleetkaan, että ADHD lapsia huostaanotettaisiin väärin perustein".

Siis sieltä EI MITÄÄN apua saa, vaikka näitä tapauksia on pilvin pimein!

Ei tietoa kirjoitti:

Kun kolme lastani huostaanotettiin, joista kahdella diagnosoitu ADHD, niin soitin ADHD-liittoon ja kysyin apua. Siellä vaan vastattiin että "emme ole ikinä kuulleetkaan, että ADHD lapsia huostaanotettaisiin väärin perustein".

Siis sieltä EI MITÄÄN apua saa, vaikka näitä tapauksia on pilvin pimein!

Lue lisää

Kehitysvammaliitto on ottanut selkeästi kantaa Verneri-verkkopalvelussaan.

http://verneri.net/yleis/index.php?id=1021&backPID=1120&tx_faq_faq=852

Tärkeää olisi saada potilas-järjestöjen yhteinen kannanotto asiassa. Pitää vaan osallistua ja vaikuttaa omissa järjestöissämme. Asia pitäisi saada tutuksi myös ADHD-liitossakin

- eli yhteyksiä vaan omaan järjestöön, jotta tiedostaisivat asian. Mikä se sellainen liitto on, joka ei jäsentensä oikeuksia aja?

kannanotto. kirjoitti:

Kehitysvammaliitto on ottanut selkeästi kantaa Verneri-verkkopalvelussaan.

http://verneri.net/yleis/index.php?id=1021&backPID=1120&tx_faq_faq=852

Tärkeää olisi saada potilas-järjestöjen yhteinen kannanotto asiassa. Pitää vaan osallistua ja vaikuttaa omissa järjestöissämme. Asia pitäisi saada tutuksi myös ADHD-liitossakin

- eli yhteyksiä vaan omaan järjestöön, jotta tiedostaisivat asian. Mikä se sellainen liitto on, joka ei jäsentensä oikeuksia aja?

Lue lisää

päivätty 9.3. laspeni on nyt huostaanotettuna ja tutkimukset on tehty, mutta niissä todettiin se minkä tiesinkin että lapsessani ei ole mitään vikaa, siis vakava laaja-alainen kehityshäiriö tarkoitti sitä että kiireellliset huostaanoton ja sen seutaamusten (lastenkotiin siirto viikon kuluttua, tapamisoikeuksien rajoitukset) aiheuttama taantuminen kirjautui ko diagnoosilla. huh huh!onneksi lapse on toipunut mutta millä huosta puretaan?

laaja.alainan kehityshäiriö kirjoitti:

päivätty 9.3. laspeni on nyt huostaanotettuna ja tutkimukset on tehty, mutta niissä todettiin se minkä tiesinkin että lapsessani ei ole mitään vikaa, siis vakava laaja-alainen kehityshäiriö tarkoitti sitä että kiireellliset huostaanoton ja sen seutaamusten (lastenkotiin siirto viikon kuluttua, tapamisoikeuksien rajoitukset) aiheuttama taantuminen kirjautui ko diagnoosilla. huh huh!onneksi lapse on toipunut mutta millä huosta puretaan?

Lue lisää

niin pidä heidät tiiviisti ajan tasalla lapsen voinnin suhteen ja muutenkin tapahtumista sijoituspaikassa.

Parhaimmillaan hyvät ls-työntekijät puolustavat teitä sijoituspaikan mahdollisia mielivaltaisia päätöksiä vastaan tai jos muita ongelmia ilmenee.

Meillä kävi huono tuuri sijoituspaikan suhteen ja sossut purkivat vaatimuksestani huostan muutamassa kuukaudessa. Mutta pidin heidät sähköpostein tiiviisti ajantasalla laitoksen tapahtumien suhteen.

Jos edes siedettävät, kirjoitti:

niin pidä heidät tiiviisti ajan tasalla lapsen voinnin suhteen ja muutenkin tapahtumista sijoituspaikassa.

Parhaimmillaan hyvät ls-työntekijät puolustavat teitä sijoituspaikan mahdollisia mielivaltaisia päätöksiä vastaan tai jos muita ongelmia ilmenee.

Meillä kävi huono tuuri sijoituspaikan suhteen ja sossut purkivat vaatimuksestani huostan muutamassa kuukaudessa. Mutta pidin heidät sähköpostein tiiviisti ajantasalla laitoksen tapahtumien suhteen.

Lue lisää

lastenkoti on ollut melko OK mutta rsikamaisista rtaopaamisrajoituksista saavat sossut vielä maksaa kallisti!! "lapsen edun" nimisä sossu teki tosi paljon pahaa! en voi mitään kun ilmainen hoitopaikka lapselle saatiin, vaihtoehtoja ei ole ollut, mutt olisin ollut oikeutettu inhimillieen kohteluun, sossuille vielä ei kunnian kukko laula!