Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Valokuvaus

Yyteri, Pihlis, Hietsu jne ovat julkisia paikkoja. Kai siellä saa valokuvata?
233405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

mutta mitä saa sinut juuri valitsemaan nämä rannat kuvaamikseen???????????? Eikö julkinen paikka ole myös rautatietori ja kauppahalli. Siellä saat hienoja kuvia Äidistä.

Äänestä

Lue vanhoista viesteistä, äläkä esitä turhia provoja vanhasta aiheesta.

Äänestä

Yleisellä paikalla voi ja saa valokuvata, eikä kenelläkään ole oikeutta estää valokuvaamista.
Alastonrannat eivät tee tässä suhteessa mitään poikkeusta.
Muista kuitenkin, että et tunkeudu kameroinesi liian lähelle kuvattavaa, eli jätä heihin intiimi ja riittävä välimatka.
Eihän kenenkään pyyhkeelle tai filtille sovi ängetä kuvaamaan.
Nykyisillä kameroilla voi kuvata vähän pidemm'änkin välimatkan päästä.

Huomauttaisin vielä, että vaikka kuvaaminen onkin sallittua, niin kuvien julkaiseminen ei ole yhtä sallittua.
Kuvatulta ei tarvita mitään julkaisulupaa, mutta; Valokuvan julkaisemisella ei saa asettaa kuvattua arveluttavaan valoon, eikä kuvan julkaisemisella saa myöskään loukata kuvatun kunniaa.
Pelkkä kuvatun alastomuus ei tee kuvasta julkaisukelvotonta, jos kuvan julkaiseminen liittyy alastomuutta tai naturismia koskevaan yhteyteen.

Käyttäkää harkintaa niin kuvatessanne alastomia ihmisiä kuin julkaistessaNNE NÄISTÄ OTTAMIANNE KUVIA.

lÄMMINTÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ TOIVOTTAEN, vALOKUVAAJA NATU

Äänestä
  • PITÄKÄÄ VARANNE, nykyisin lähes kaikilla on kännykkäkamerat ja osassa kännykameroita on jo aikas hyvät zoom-objektiivit.

    Niillä saa kuvattu nakuilijoita lähes heidän huomaamattaan.

    Saapas näkee, siivoaako tämä pornonakuiljat pois nakurannoilta?

    Äänestä

  • tulikaan ilahduttamaan meitä tyhmiä, EIKÖHÄN VAIN IHAN ITSE VALOKUVAAJA NATU!!! Hänen asiantuntemuksensa laista ylittää jopa Korkeimman oikeuden, ja Hänen ammattitaitoaan sen enempää kuvaajana kuin laintuntijanakaan kukaan ei saa RANGAISTUKSEN uhalla epäillä. Se että HÄN on noin yli sataan (100) kertaan tämän om saman Suuren Viisauden meille tavallisille maan matosille kertonut, eikä Hänen Suurta Viisauttaan vieläkään ole noteerattu, Hänen korkeutensa varmaan tekee Rikos Ilmoituksen sananvapauden ja PERUSTUSLAIN Rikkomisesta?
    Kaikesta huolimatta, parasta mahdollista kesää kaikille, toivottavasti tämä natukuvaajakin voi heittää liian kireän piponsa pois, ilman että hiki valuu silmään etsineen katsoessa.

    Äänestä

  • TAAS KERRAN kirjoitti:

    tulikaan ilahduttamaan meitä tyhmiä, EIKÖHÄN VAIN IHAN ITSE VALOKUVAAJA NATU!!! Hänen asiantuntemuksensa laista ylittää jopa Korkeimman oikeuden, ja Hänen ammattitaitoaan sen enempää kuvaajana kuin laintuntijanakaan kukaan ei saa RANGAISTUKSEN uhalla epäillä. Se että HÄN on noin yli sataan (100) kertaan tämän om saman Suuren Viisauden meille tavallisille maan matosille kertonut, eikä Hänen Suurta Viisauttaan vieläkään ole noteerattu, Hänen korkeutensa varmaan tekee Rikos Ilmoituksen sananvapauden ja PERUSTUSLAIN Rikkomisesta?
    Kaikesta huolimatta, parasta mahdollista kesää kaikille, toivottavasti tämä natukuvaajakin voi heittää liian kireän piponsa pois, ilman että hiki valuu silmään etsineen katsoessa.

    Eipä ole tällä muijalla pipoa, vaan ihka oikea kukkahattu.

    Tottahan toki sanomaani tai kirjoittamaani saa epäillä, oikeanlainen epäily on länsimaisessa yhteiskunnassa täysin laillista ja jopa toivottuakin toimintaa.

    en tiedä korkeiuksista, mutta ketään ei ole tuomittu yleisellä paikalla valokuvaamisesta, mutta kuvaamisen estämisestä on kyllä tuomittu.

    Hyvää kesää vaan sullekin, kireäpipoinen "TAAS KERRAN".

    Ps, et muuten vastannut minun viestiini, vaan sitä edelliseen...

    Äänestä

  • Valokuvaaja Natu kirjoitti:

    korkea aika tungea se kamera perseeseen ja nauttia kesästä tuota samaa paskaa täällä kysellään saako kuvata ja sitten sinä tulety ja toistat itseäsi etkö tajua että nuo- saako kuvata kyssärit on provoo

    Äänestä

  • olisiko kirjoitti:

    Tuskin oli mikään "provo" ja vaikka olisikin, niin väärää tietoa tästä aiheesta on liian kanssa liikkeellä.

    Tunge sinä vaan kaikki mikä mahtuu omaan ahteriisi ;-).
    Minun perseeni on yksisuuntainen, eli se on pelkästään tarkoitettu ulosteen tyhjentämiseen.

    Tälläkin palstalla on kirjoitettu niin paljon sitä itseään -paskaa- valokuvaamisen oikeutuksesta, että aina tilaisuuden tullen on syytä palauttaa asiat oikeaan järjestykseen.
    Alastomuus EI OLE mikään syy, jolla voitaisiin kieltää yleisellä paikalla tapahtuva LAILLINEN ja vapaa valokuvaaminen. Näin on, vaikka jotkin -kenties perverssit- ihmiset niin haluavaisitkin kieltää itsensä ja huonon käyttäytymisen kuvamisen.
    Pysyköön nama kuvakammoiset yksityisalueilla pervoilemassa, niin heidän ei tarvitse pelätä valokuvaajia, sillä kenenkään kotipihalla EI saa kuvata, vaikka yleisillä paikoilla valokuvaaminen onkin vapaata.

    Normaali auringonottajalla tai uimarannalla olijalla ei ole mitään sellaista piiloteltavaa, jota ei voisi myös tallentaa valokuvaksi. Kun ihminen on kerran asettautunut kaiken kansan nähtäville, niin valokuvaan joutuminen ei ole kuin pikku lisä oman näkyvyyden suhteen. Johan pelkkä rannalla oleminen on julkista, ei valokuva sitä mihinkään muuta. Ei edes silloin, kun vaatteet on jätetty tarkoituksellisesti pois päältä.

    Katso naturistiyhdistysten kotisivuja, niilläkin on paljon kuvia naturisteista. Olenpa minäkin mukana muutamassa yhdistysten julkaisemassa valokuvassa (eikä kukaan ole edes kysynyt tai kertonut minulle, että kuvani julkaistaan netissä. -Ei tällaista lupaa kyllä edes tarvitse kysyä-).

    koskaan aikaisemmin noita viisaita sanoja esilletuonut, kansa on ollut täydellisessä tietotyhjiössä tähän päivään saakka

    Äänestä

  • kännykkäkamerat kirjoitti:

    PITÄKÄÄ VARANNE, nykyisin lähes kaikilla on kännykkäkamerat ja osassa kännykameroita on jo aikas hyvät zoom-objektiivit.

    Niillä saa kuvattu nakuilijoita lähes heidän huomaamattaan.

    Saapas näkee, siivoaako tämä pornonakuiljat pois nakurannoilta?

    teidän kuvia on kohta netissä,antakaa kaikille oleskelu rauha,aika surkeita olette säälittää.

    Äänestä

  • Valokuvaaja Natu kirjoitti:

    Tuskin oli mikään "provo" ja vaikka olisikin, niin väärää tietoa tästä aiheesta on liian kanssa liikkeellä.

    Tunge sinä vaan kaikki mikä mahtuu omaan ahteriisi ;-).
    Minun perseeni on yksisuuntainen, eli se on pelkästään tarkoitettu ulosteen tyhjentämiseen.

    Tälläkin palstalla on kirjoitettu niin paljon sitä itseään -paskaa- valokuvaamisen oikeutuksesta, että aina tilaisuuden tullen on syytä palauttaa asiat oikeaan järjestykseen.
    Alastomuus EI OLE mikään syy, jolla voitaisiin kieltää yleisellä paikalla tapahtuva LAILLINEN ja vapaa valokuvaaminen. Näin on, vaikka jotkin -kenties perverssit- ihmiset niin haluavaisitkin kieltää itsensä ja huonon käyttäytymisen kuvamisen.
    Pysyköön nama kuvakammoiset yksityisalueilla pervoilemassa, niin heidän ei tarvitse pelätä valokuvaajia, sillä kenenkään kotipihalla EI saa kuvata, vaikka yleisillä paikoilla valokuvaaminen onkin vapaata.

    Normaali auringonottajalla tai uimarannalla olijalla ei ole mitään sellaista piiloteltavaa, jota ei voisi myös tallentaa valokuvaksi. Kun ihminen on kerran asettautunut kaiken kansan nähtäville, niin valokuvaan joutuminen ei ole kuin pikku lisä oman näkyvyyden suhteen. Johan pelkkä rannalla oleminen on julkista, ei valokuva sitä mihinkään muuta. Ei edes silloin, kun vaatteet on jätetty tarkoituksellisesti pois päältä.

    Katso naturistiyhdistysten kotisivuja, niilläkin on paljon kuvia naturisteista. Olenpa minäkin mukana muutamassa yhdistysten julkaisemassa valokuvassa (eikä kukaan ole edes kysynyt tai kertonut minulle, että kuvani julkaistaan netissä. -Ei tällaista lupaa kyllä edes tarvitse kysyä-).

    Totta on se, että nakurannanta, jolle on vapaa pääsy on julkista aluetta, eikä kuulu yksityisrauhan piiriin tai muihin rikoslain 24. luvun 6. pykälän tarkoittamiin paikkoihin. Siellä kuvaaminen ei siis ole rikos. Hyvien tapojen vastaista se saattaa tosin olla. (Kaikki hyvien tapojen vastainen, ärsyttävä ja vittumainen toiminta ei todellakaan ole lakiin kirjattu)

    Kuvasi laittaminen nettiin ilman lupaasi kuitenkin on rikos 24. 8§ Yksityiselämää loukkaava tiedon välittäminen, jos se on omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa sinua kohtaan.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

    Äänestä

  • epicurist kirjoitti:

    Juuri näin se menee. Julkisen naturistin kohdalla kuvan julkaisu ei välttämättä vielä täytä tuota yksityiselämän loukkaamista tms perustetta, mutta kuvassa näkyvä muu toiminta ??? saattaa jo saattaa kuvatun halveksunnan kohteeksi.

    Loukkaamattoman -kiltin ja siistin kuvan-, vaikkakin alastoman laittaminen nettiin ei vaadi lupaa, jos kuva ei täytä em. loukkaavuuden perusteita.
    Rajanveto voi olla todella vaikeaa, joten kuvaajan täytyy tosissaan tietää, mitä tekee, jos hän julkaisee nakurannalla ottamansa kuvan netissä kysymättä kuvatun mielipidettä etukäteen. Muuten voi tulla kunnianloukkaushaaste käräjille.

    Kuvan julkaiseminen ei pääsääntöisesti vaadi kuvatulta kysyttyä lupaa.
    Luvan kysymisellä etukäteen voi kylläkin välttää ikävät oikeustoimiseuraamukset, jos kuva on vähänkään ervelluttava. Ainoastaan kaupallisiin tarkoituksiin julkaistavista kuvista pitää olla aina kuvatun lupa.

    Kaikki eivät osaa erottaa valokuvaamista ja kuvan julkaisemista toisistaan.
    Valokuvaamisoikeutta säätelee täysin eri säädökset, kuin valokuvan julkaisemista.

    Yleisellä paikalla saa valokuvata vapaasti, kysymättä keneltäkään mitään "valokuvauslupia".
    Mutta jos kuvaa aiotaan käyttää esimerkiksi mainoksessa, niin kuvatulta täytyy saada lupa käyttää hänestä otettua kuvaa mainostarkoituksessa.
    Jos yleisellä paikalla otettua valokuvaa käytetään kuvituksena jossain lehtiartikkelissa, on kohteliasta joko ilmoittaa kuvatulle, tai kysyä kuvatulta "lupa" hänen kuvansa julkaisemiseen. Lain mukaan tällaista "julkaisulupaa" ei uutisartikkelissa tarvita.
    Luonnollisestikaan kuva ei julkaistuna saa aiheuttaa kuvatulle haittaa tai maineen mustaamista. Jos kuvaaja vähääkään tätä epäilee, niin hän kysyy "luvan" kuvan julkaisemiseen, tai jättää kyseenalaisen kuvan julkaisematta. Ei aina siksi, että laki niin vaatisi -ei vaadi-, vaan siksi, että näin julkaisija välttyy joutumasta kansankielellä ilmaistuna kuvan julkaisemisen vuoksi kunnianloukkaussyytteeseen.

    Äänestä

  • Vaatekuvaaja kirjoitti:

    Tässä oikea rantakuvaajan toivekamera;
    http://www7.gnt.fi/scripts/DBMNet.dll?TuoteTiedotST?TUOTEKOODI=N2517692&V=3&ID=5055154&HINTA=515&LANG=0&
    http://www.pixmania.com/fi/fi/529231/art/olympus/sp-550-ultrazoom-antrasii.html
    Pihliksessäkin voi kuvata nakurantaa talkkarin mökin takaa, eikä kukaan nakurannalla olija edes tiedä joutuvansa kuvatuksi.

    Noi on hyviä laitteita.
    Ne ei aiheuta paniikkia naturisteissa, kun kuvaamisen voi tehdä satojen metrien päästä kohdetta häiritsemättä ja kohteen tietämättä.

    Joillekin on mahdotonta käsittää, että esimerkiksi Yytterin rantadyyniltä voi ottaa lähikuvia MUNAKARILTA käsin. Niin kehittynyttä nykykameratekniikka on.
    Kyllä hirviottää, jos nai Yytterin vesirajassa ja joutuu lähikuvaan, vaikka ei ole nähnyt lainkaan kuvaajaa tai kameraa.

    Kännykamera on myös hyvä laite. Sillä voi ottaa ihan ohimennessään hyviä kuvia dyynien välissä itseään levittelevistä naturisteista. Nämä luulevat, että etsit jotain numeroa kännysi muistista, vaikka kuvaatkin heidän intiimejä paikojaan.

    Äänestä

  • Valokuvaaja Natu kirjoitti:

    Juuri näin se menee. Julkisen naturistin kohdalla kuvan julkaisu ei välttämättä vielä täytä tuota yksityiselämän loukkaamista tms perustetta, mutta kuvassa näkyvä muu toiminta ??? saattaa jo saattaa kuvatun halveksunnan kohteeksi.

    Loukkaamattoman -kiltin ja siistin kuvan-, vaikkakin alastoman laittaminen nettiin ei vaadi lupaa, jos kuva ei täytä em. loukkaavuuden perusteita.
    Rajanveto voi olla todella vaikeaa, joten kuvaajan täytyy tosissaan tietää, mitä tekee, jos hän julkaisee nakurannalla ottamansa kuvan netissä kysymättä kuvatun mielipidettä etukäteen. Muuten voi tulla kunnianloukkaushaaste käräjille.

    Kuvan julkaiseminen ei pääsääntöisesti vaadi kuvatulta kysyttyä lupaa.
    Luvan kysymisellä etukäteen voi kylläkin välttää ikävät oikeustoimiseuraamukset, jos kuva on vähänkään ervelluttava. Ainoastaan kaupallisiin tarkoituksiin julkaistavista kuvista pitää olla aina kuvatun lupa.

    aikaisemmin noita suuria viisauksia ole julkituonut, kansa on saanut olla tietotyhjiössä tähän päivään asti?

    Äänestä

  • Miksi et kirjoitti:

    aikaisemmin noita suuria viisauksia ole julkituonut, kansa on saanut olla tietotyhjiössä tähän päivään asti?

    Oikea tieto lisää tuskaa. Tietoisuus valokuvatuksi tulemisen mahdollisuudesta nakurannalla voi jollekin olla negatiivinen tieto ja jopa este nakurannalle menemisele. Jos valokuvapelko saa jonkun pysymään pois nakuilemasta, se ei haittaa ketään muuta, kuin vähentämällä nakurannalla odottavaan naistenkyttääjää potentiaalisia kyttäyskohteita.

    "Voihan harmi", toteaa kyttääjä, "miksi nuo pelottelee kameran mahdollisuudella naisia. Miten nyt pääsen toteuttamaan perversioitani?"

    Äänestä

  • Niin nytkin kirjoitti:

    huumorin muoto, toisille jopa vaikea ymmärtää.

    Äänestä

  • on vaikea kirjoitti:

    huumorin muoto, toisille jopa vaikea ymmärtää.

    Tyhmyys ei ole sarkasmia.

    Jos itse kyselet tyhmiä, niin kuinkapa vastaaja voi tietää, onko kysyjä tyhmä vai vieläpä tyhmempi.

    Äänestä

  • Sarkasmintaitaja kirjoitti:

    "Valokuvaaja natu" sinulla on vähiten varaa haukkua ketään tyhmäksi. Sinä kirjoitat samanlaisia "totuuksia" kuukaudesta ja vuodesta toiseen ja jos joku ei heti ymmärrä kehua suurta viisauttasi, alat haukkua toista pervertikoksi, mitä se sitten sinun kielenkäytössäsi tarkoittaakin. Et ole ainakaan sarkasmintaitaja.

    Äänestä

  • sinä itse, kirjoitti:

    Kenelle nyt vastaat? Ja mitä vastaat?
    Kuvitteletko tosissaan, että SINULLE vastaisi täällä vain yksi ihminen?

    Minä en ole Valokuvaaja Natu, enkä edes kumpaakaan hänen nimiosistaan.

    Vaatetettu

    Äänestä

  • Sarkasmintaitaja kirjoitti:

    Kenelle nyt vastaat? Ja mitä vastaat?
    Kuvitteletko tosissaan, että SINULLE vastaisi täällä vain yksi ihminen?

    Minä en ole Valokuvaaja Natu, enkä edes kumpaakaan hänen nimiosistaan.

    Vaatetettu

    En kuvittele, että täällä vastaisi vain yksi ihminen, PAITSI jos tämä ihminen vastaa "Valokuvaajanatulle" kirjoitettuun vastaukseen, kirjoittaa "Valokuvaajanatun" tyylillä. Silloin on syytä olettaa että vastaaja on ko. henkilö itse.
    Jos et huomannut, mitä vastasin, olet varmasti "Vn", hänellähän on tunnetusti vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.
    Jos taas olet joku muu, miksi ihmessä sekosit tähän keskusteluun?
    Anteeksi, että tämä vastaus viipyi, mutta elämää on myös keskustelupalstojen ulkopuolella....

    Äänestä

  • olet vain ihminen kirjoitti:

    Suomessa on kymmeniä tuhansia suomenruotsalaisia, jotka kirjoittavat ja käyttävät svetisistisiä muotoja kirjoitellessaan.

    En minäkään väitä, että kaiki muut kirjoitelmat olisivat juuri sinun tyyliläsi kirjoitettuja.

    Voi tollo, mieti ny vähän!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

julkisilla paikoilla kirjoitti:

Yyteri, Pihlis, Hietsu jne ovat julkisia paikkoja. Kai siellä saa valokuvata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu