VM-matematiikkaa Osa 2. (Eritoten aloittelijoille)

Aiemmin julkaistussa VM -matematiikkaa osassa 1. perättiin verkostomarkkinoinnin mahdottomaksi tekevää laskentamallia.
Lukuisista ehdotuksista huolimatta, ei sellaista löytynyt, josta syystä toteamme verkostomarkkinoinnin jakelutapana toimivaksi, semminkin kun maailmalla toimii satoja yrityksiä ja miljoonia ihmisiä, jotka näissä yhtiöissä ansaitsevat. Tässä uudessa VM-matematiikkaa Osa 2. käsittelemme sitä, mistä raha verkostoon jaettavaksi tulee.

Otamme klassisen esimerkin, jossa jonkin tuotteen kehittäjä ja valmistaja alkavat miettiä jakelutapaa ja oman voittonsa maksimointia:

He haluavat että massatuottesta jäisi 30% tahtaalle, siispä jakeluun jää 70%.
Normaalissa jakelukanvassa markkinointi syö tuon 70% täysin, joten tuotteen hintaa tulisi nostaa.
Lisäksi valmistajalle jää suuri riski joutua markkinoinnin maksajaksi jos kampanjat eivät onnistu.

Jäljelle jää hitaampi, mutta samalla varma malli.
Suosittelu- eli verkostomarkkinointi, jossa tuo 70% voidaan jakaa palkkioina parhaille suosittelijoille:
Kun uusi myyjä aloittaa, saa hän 20% alennuksen.
Mitä tehokkaamaksi hän osoittautuu, sitä korkeammaksi nousee alennus, esim 40%:iin.
Mikäli tämä henkilö luottaa itseensä niin, että tilaa tuotevaraston, hän saa sen 50% alennuksella.

Myydessään tällainen henkilö saa siis 50% voiton.
Koulutuksessa hänelle opetetaan myymään 150 hintainen tuote josta voittoa tulee siis 75.
Aloittelija joka ei ole panostanut varastoon, saa 30.
Aloittelijan alempi ostoprosentti takaa samalla tukkumyyntivoiton, jolloin alkaa välittömästi ansaita rahaa siitä kun opettaa toisia ja auttaa heitä.
Jokaisella aloittelijalla on mahdollisuus nousta 50%:iin ja se on mahdollista ilman rahallista sijoitusta.

50%:sta 70:n hyvitykseen on vielä matkaa, mutta se loppu 20% jaetaankin sitten heidän kesken jotka ovat tehokkaimpia jälleenmyyjien kouluttajina ja opastajina.
Mitä suurempi on ryhmän myyntivolyymi, sitä suurempi on kuukausittain hyvitettävä prosentti ryhmän myynnistä.
Teoriassa jokaisella on mahdollisuus ansaita tuo 70%, mutta tietysti se ei onnistu jokaiselta. Se onnistuu ahkerimmilta.

Itse henkilökohtaisesti en odota saavani koskaan tuota 70% ansiota.
Minullepa riittää hyvin vaikkapa 65, jolla 10 vuodessa maksaa itselleen sellaisen eläkekassan, jot hitto.
Eläminen ja toimeentulo kun ansaitaan sillä 50%:n voitolla tekemällä 2 kauppaa päivässä, saattaa työpäivä olla jopa neljä tuntia.

Eikö olekin epäinhimillistä`?
131290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä, näin se verkostomarkkinointi toimii.

Valmistaja siirtää tuotteen menekkiin liittyvät riskit edustajille. Mainostaminen, varastointi, kuljetus ja myynti kohdemaassa on järkevämpää maksattaa edustajilla. Tämän kaikki on mahdollista, jos edustajat tarpeeksi tunnollisesti hurmostilaisuuksissa, kuuntelevat kasetteja ja unelmoivat rikkauksista :)

"Normaalissa jakelukanvassa markkinointi syö tuon 70% täysin, joten tuotteen hintaa tulisi nostaa."
Mistäköhän tämä 70% luku on peräisin ja mistä tuoteryhmästä puhutaan?

"150 hintainen tuote josta voittoa tulee siis 75."
= kilpailukyvytön.

Äänestä

>Aiemmin julkaistussa VM -matematiikkaa osassa 1. perättiin verkostomarkkinoinnin mahdottomaksi tekevää laskentamallia.

En taida viitsiä ensimmäistä lausetta pitemmälle lukeakaan. Etköhän kuitenkin kysellyt minkä vuoksi verkostomarkkinointi on pitemmän päälle kannattamatonta pyramidimallina. Ei sellaista laskentamallia joka tekee verkostomarkkinoinnin itsessään mahdottomaksi ole, päinvastoin ainahan näitä uusia virityksiä jostain sikiää kaatuneiden tilalle...ja joo tämä nyt varmaankin on taas sitä kielioppiseikkoihin takertumista mutta jos ei mies itsekään tiedä mistä puhuu tai mitä on aikaisemmin sanonut.

Siihen en voi auttaa jos mielestäsi järkeviä perusteita ei ole esitetty. Sanoisin että melko riittävä peruste pitäisi olla se että jokusen alaspäin leviävän tason jälkeen maailmasta alkaa ihmiset loppua, mutta eipä kait se sitten paljon haittaa... Mikäli verkostojärjestelmä perustuisi pelkästään rajoitetun edustajajoukon hyödykkeiden suoramarkkinointiin käytännössä kaiken tulon pitäisi olla provisiopohjaista oman myynnin mukaan eikä mitään suuria "passiivisia tulonlähteitä" ole odotettavissa. Tällöin säännöllisellä ja jatkuvalla reipashenkisellä työnteolla palkan ansaitseminen myyntitykkinä on kyllä mahdollista, mutta "ovelta ovelle" kauppiaasta joka saippuamyynnillä on tehnyt itsensä miljonääriksi muutamassa vuodessa en kyllä ole vielä kuullut.

Äänestä

Verkostomarkkinointi on toimimatonta jo siitä yksinkertaisesta syystä, että se perustuu yleensä jatkuvaan (eksponentiaaliseen) siis mahdottomaan kasvuun.

Tämän yhtälön voi todeta jo niinkin yksinkertaisesti, että jakaa yhtiön liikevaihdon edustajien- (aktiivisten/niiden jotka sitä tekevät "työkseen") -määrällä. Jos luku niinkin pieni, kuin se kaikissa verkostoissa pakkaa olemaan, niin on se yksinkertaisesti mahdoton yhtälö.

Ei se riitä, että kymmenet tuhannet edustajat myyvät kaikki vähän. Tottakai se riittää sille emoyhtiölle, mutta edustajat ovat ne, jotka ovat häviäjiä.

Äänestä

VM-matemaatiikkaa osa 3:ssa toivoisin meidän oman professorin valistavan meitä tietämättömiä lisää ja esittävän ihan reaaliesimerkin, lukujen kera, siitä miten esimerkiksi 50.000 asukkaan talousalueella tällainen verkosto toimii siten, että se on a) kestävä järjestelmä pitkällä aikavälillä b) tuottoisa kaikille mukana oleville edustajille.

Saat itse nimetä tuotteen/tuoteryhmän ja hinnan, mutta ei mitään "tämä tuote maksaa 150 rahaa" esimerkkejä vaan ihan euromääräisiä lukuja, niin saadaan kontaktipintaa todellisiin summiin. Organisaationkin saat itse määritellä, mutta millään muutaman kaverin nappikaupalla nämä systeemit eivät koskaan toimi kuten itsekin tiedät, sanotaan että 50-100 edustajaa on minimi. Oletetaan optimaalitilanne, eli kaikki edustajat ovat motivoituneita ja tekevät töitä, eihän kukaan ideaalitilanteessa halua luusereita järjestelmää mädättämään.

Jään innolla odottamaan.

Äänestä
  • foorumia, sinulle on tuo kysymys vastausta myöten valmis. Se laskentamalli on esitetty jo monta kertaa. Se ei vain sinua tyydytä joten jätät sen huomiotta.

    Mutta päinvastaista mallia ei ole vielä matemaattisesti pitävästi kukaan pystynyt tällä foorumilla esittämään hyvistä yrityksistä huolimatta. Väite että ihmiset loppuu, ei ole matemaattisesti pitävä ennen kuin se pitävästi matemaattisesti todistetaan paikkansapitäväksi. Esitä sinä se laskemalla ja todista sen pitävyys.

    Äänestä

  • lukenut tätä kirjoitti:

    foorumia, sinulle on tuo kysymys vastausta myöten valmis. Se laskentamalli on esitetty jo monta kertaa. Se ei vain sinua tyydytä joten jätät sen huomiotta.

    Niin mikähän se vastaus sitten olisi? Ei varmaan ole kovin eksakti tai tieteellinen vastaus, jos se menee näin; "myyn tätä tuotetta, sun ei tarvi tietää mikä se on, 150 eurolla kuussa X ihmiselle niin tulos on Y euroa kuukaudessa". Mulle toi ei nyt kuitenkaan IHAN riitä hyvästä perustelusta verkostomarkkinoinnin kannattavuudesta.

    Mikäli pyramidimalli ideaalina jatkuu niin ihmiset todellakin loppuu maailmasta, tohon nyt ei luulis sen isompaa einsteinia tarvitsevan tajuta matemaattisesti helpoimpia asioita ymmärtää. Todellisuudessahan homma tyssää kuitenkin jo paljon nopeammin siihen että tuotteen markkinat ovat täynnä ja uudet edustajat kilpailevat keskenään olemattomista myyntimahdollisuuksista. Terveessä markkinointifirmassa on vain sen verran myyjiä että pitkäkestoinen kannattava toiminta on mahdollista, paljon myyntiä per edustaja. Verkostofirmoissa edustajakauppa on päivän sana, mitään kontrollointia tai suunnitelmallisuutta värväämisessä ei ole. Ei tietenkään, koska edustajien hankkiminen on tuottoisin bisnes jota systeemi ylläpitää.

    Miten sä haluat matemaattisesti perusteltavan sen että jos tällä hetkellä asiakkaat ostavat jotain tuotetta kympillä he eivät tule sitä satasella ostamaan vaikka millainen verkostomakkinoija olisi.

    Miten haluat perusteltavan sitä että jos tällä hetkellä 10% väestöstä käyttää tiettyä tuotetta verkostomarkkinointi ei tule saamaan 40% ihmisistä käyttämään sitä. Verkostomarkkinoijat olettavat aina järkyttäviä markkinaosuuksia, joiden saavuttaminen on täysin utopistista.

    Eihän näitä edellä mainittuja asioita VOI puhtaasti matemaattisella kaavalla perustella. Kun se on kuulemma uskosta kiinni...

    Mutta rajansa silläkin on mihin se usko riittää...

    Äänestä

  • ootteko tosissanne kirjoitti:

    Turhaa sinä sitä vakuuttelet, näytä se matemaattisesti. Nyt on sen paikka. Jos et nyt sitä pysty näyttämään toteen, se on vain sinun mielipiteesi. Minä kerron heti sen aukon jos tuot sen saman vanhan laskentakaavan tänne. Eli tee uusi äläkä tinkaa.

    Äänestä

  • lukenut tätä kirjoitti:

    foorumia, sinulle on tuo kysymys vastausta myöten valmis. Se laskentamalli on esitetty jo monta kertaa. Se ei vain sinua tyydytä joten jätät sen huomiotta.

    Mutta päinvastaista mallia ei ole vielä matemaattisesti pitävästi kukaan pystynyt tällä foorumilla esittämään hyvistä yrityksistä huolimatta. Väite että ihmiset loppuu, ei ole matemaattisesti pitävä ennen kuin se pitävästi matemaattisesti todistetaan paikkansapitäväksi. Esitä sinä se laskemalla ja todista sen pitävyys.

    Piirräpä tikku-ukoilla vaikkapa täysi organisaatio (ei väliä, pitääkö värvätä 2 vai 3 vai enemmän), jossa on 20 tasoa. Katso itse, montako ihmistä siihen tulisi. Vaikka pitäisi värvätä "vain" 2, niin jo 20. tasolla on satojatuhansia ihmisiä. Väestönkasvu on täysin merkityksetön, jos verrataan verkoston kasvuvauhtiin. Täydessä binaariorganisaatiossa ihmisten lukumäärä on (2 potenssiin n)-1, missä n on alalinjojen lukumäärä. Tuo on fakta, joka sinun täytyy todistaa vääräksi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000016364304#22000000016364304

    Äänestä

  • mtemaattisesti kirjoitti:

    Turhaa sinä sitä vakuuttelet, näytä se matemaattisesti. Nyt on sen paikka. Jos et nyt sitä pysty näyttämään toteen, se on vain sinun mielipiteesi. Minä kerron heti sen aukon jos tuot sen saman vanhan laskentakaavan tänne. Eli tee uusi äläkä tinkaa.

    Luetko yhtään mitä kirjoitetaan? Tai sitten on ymmärryksessä jotain vikaa. Voi jessus sentään yritä nyt tällaisen kanssa sitten mitään keskustella.

    Äänestä

Vm-mies voisi opetella matematiikaa edes sen verran, ettei puhuisi itsestään monikossa.

Äänestä

... jorinoihin saa laittaa mitään sellaista, mikä kuvaa hyvin VM-hemmon matematiikantaitoja?

Eräs Juice laski Wöggeleiden kurssien vaihtelut näin:

"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

WGI: turbulenssia... buuaahaha
heheheh kirjoitti 30.7 13:17    ilmianna asiaton viesti

vastaa    
Turbulenssia, turbulenssia 3,80 - 4,00... buaahahahahahaha!!!!!!!!!!!
Kurssi ei ole laskenut paljonkaan viime huhtikuun 5 päivän jälkeen, jolloin oli n. 8,40!!
Buaaahahahahaha!!!!!!!!!!!!!!!!!!   

"""""""""""""""""""""""""""""""""

Johon Juice Rätörinne vastas hyvällä perus-VM-matematiikallaan:

"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
   
   WGI: turbulenssia... buuaahaha
Juice Rätörinne kirjoitti 30.7 13:24    ilmianna asiaton viesti

vastaa

   8,40 - 3,80 = 4,6%
Siis vajaa 5 prosenttia laskua ei tosiaan ole paljon kun nousi sitä ennen muutaman 1000 prosenttia vuodessa. Opetelkaa anonassikat laskemaan ja suhteuttamaan asiat oikein.

*Juo kylmää olutta hotellin parvekkeella ja ihmettelee ihmisten tyhmyyttä*

"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • Jos vastustajia haukutaan, oma lukunsa on kyllä nämä VM hörhöt, miten hemmetissä nää sankarit on päässyt peruskoulusta läpi.

    Tää LA tuntuu olevan sieltä tyhmimmästä päästä, ihan ihmeellisiä selityksiä, ei päätä eikä häntää, kannattaisi lukaista jokin OIKEA markkinointikirja, eikä vain VM paskakirjallisuutta.

    Äänestä

//Tässä uudessa VM-matematiikkaa Osa 2. käsittelemme sitä, mistä raha verkostoon jaettavaksi tulee.//
- tätä kysymystä et käsittele. Rahahan verkostoon tulee uusilta verkostoon liittyviltä uhreilta. Raha ei tule tuotteista, koska tuotteet on hinnoiteltu liian kalliiksi.

// Normaalissa jakelukanvassa markkinointi syö tuon 70% täysin, joten tuotteen hintaa tulisi nostaa.//

- täysin järjetöntä. Tässä ei ole mitään järkeä.

// Lisäksi valmistajalle jää suuri riski joutua markkinoinnin maksajaksi jos kampanjat eivät onnistu.//

- Verkostomarkkinonnissa tuotteen valmistajalle jää riski varastotappioista. Markkinoinnin onnistumisen kulut ja riskit ovat edustajien harteilla.

//Suosittelu- eli verkostomarkkinointi, jossa tuo 70% voidaan jakaa palkkioina parhaille suosittelijoille://

- näin voidaan tehdä vain, jos tuotteen hinta on sellainen, että joku sen ostaa. Valitettavasti tuotteet ovat hinnoiteltu usein niin, että edustajat eivät saa tuotetta kaupaksi tuolla hinnalla (30%+70%). Tällöin edustajat myyvät tuotteen pienemmällä katteella jopa itselleen tappiollisella hinnalla luottaen siihen, että verkostosta saadaan sitten bonusta.

//Kun uusi myyjä aloittaa, saa hän 20% alennuksen//

- jolloin tuote maksaa vielä 30 % enemmän kuin kaupassa.

//Mikäli tämä henkilö luottaa itseensä niin, että tilaa tuotevaraston, hän saa sen 50% alennuksella.//

- Jolloin se maksaa saman kuin kaupassa.

//Myydessään tällainen henkilö saa siis 50% voiton.//

- Kyllä. Jos henkilö pystyy myymään 100 euron hintaisen tuotteen 200 eurolla, hän saa 50 % voittoa. Samalla hän menettää ystävänsä, kun ystävä huomaa tuotteen 100 eurolla kaupassa ja toteaa tulleensa huijatuksi.

//Jokaisella aloittelijalla on mahdollisuus nousta 50%:iin ja se on mahdollista ilman rahallista sijoitusta.//

- täyttä soopaa

// 50%:sta 70:n hyvitykseen on vielä matkaa, mutta se loppu 20% jaetaankin sitten heidän kesken jotka ovat tehokkaimpia jälleenmyyjien kouluttajina ja opastajina.//

- alimmalle myyntiportaalle maksetaan yleensä organisatiosta palkkioita jotka ovat plussakortin bonusten luokkaa 3-5 %. noin 90 % organisation palkkioista maksetaan muutamalle verkostoyrityksen perustajalle.

// Eläminen ja toimeentulo kun ansaitaan sillä 50%:n voitolla tekemällä 2 kauppaa päivässä, saattaa työpäivä olla jopa neljä tuntia.//

- jos haluat ansaita esim. 2000 euroa kuussa ja yrittäjänä huolehdit itse sosiaaliturvastasi, niin sinun on silloin myytävä 8000 euron edestä tavaraa kuukaudessa. Työpäivää kohden tämä tekee noin 380 euroa eli sinun on tehtävä kaksi 190 euron kauppaa päivässä. Mikä on tällöin tuote? PS. joka kuukausi sinun on löydettävä noin 45 asiakasta.

//Eikö olekin epäinhimillistä`?//

- kyllä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Le Connoisseur kirjoitti:

Aiemmin julkaistussa VM -matematiikkaa osassa 1. perättiin verkostomarkkinoinnin mahdottomaksi tekevää laskentamallia.
Lukuisista ehdotuksista huolimatta, ei sellaista löytynyt, josta syystä toteamme verkostomarkkinoinnin jakelutapana toimivaksi, semminkin kun maailmalla toimii satoja yrityksiä ja miljoonia ihmisiä, jotka näissä yhtiöissä ansaitsevat. Tässä uudessa VM-matematiikkaa Osa 2. käsittelemme sitä, mistä raha verkostoon jaettavaksi tulee.

Otamme klassisen esimerkin, jossa jonkin tuotteen kehittäjä ja valmistaja alkavat miettiä jakelutapaa ja oman voittonsa maksimointia:

He haluavat että massatuottesta jäisi 30% tahtaalle, siispä jakeluun jää 70%.
Normaalissa jakelukanvassa markkinointi syö tuon 70% täysin, joten tuotteen hintaa tulisi nostaa.
Lisäksi valmistajalle jää suuri riski joutua markkinoinnin maksajaksi jos kampanjat eivät onnistu.

Jäljelle jää hitaampi, mutta samalla varma malli.
Suosittelu- eli verkostomarkkinointi, jossa tuo 70% voidaan jakaa palkkioina parhaille suosittelijoille:
Kun uusi myyjä aloittaa, saa hän 20% alennuksen.
Mitä tehokkaamaksi hän osoittautuu, sitä korkeammaksi nousee alennus, esim 40%:iin.
Mikäli tämä henkilö luottaa itseensä niin, että tilaa tuotevaraston, hän saa sen 50% alennuksella.

Myydessään tällainen henkilö saa siis 50% voiton.
Koulutuksessa hänelle opetetaan myymään 150 hintainen tuote josta voittoa tulee siis 75.
Aloittelija joka ei ole panostanut varastoon, saa 30.
Aloittelijan alempi ostoprosentti takaa samalla tukkumyyntivoiton, jolloin alkaa välittömästi ansaita rahaa siitä kun opettaa toisia ja auttaa heitä.
Jokaisella aloittelijalla on mahdollisuus nousta 50%:iin ja se on mahdollista ilman rahallista sijoitusta.

50%:sta 70:n hyvitykseen on vielä matkaa, mutta se loppu 20% jaetaankin sitten heidän kesken jotka ovat tehokkaimpia jälleenmyyjien kouluttajina ja opastajina.
Mitä suurempi on ryhmän myyntivolyymi, sitä suurempi on kuukausittain hyvitettävä prosentti ryhmän myynnistä.
Teoriassa jokaisella on mahdollisuus ansaita tuo 70%, mutta tietysti se ei onnistu jokaiselta. Se onnistuu ahkerimmilta.

Itse henkilökohtaisesti en odota saavani koskaan tuota 70% ansiota.
Minullepa riittää hyvin vaikkapa 65, jolla 10 vuodessa maksaa itselleen sellaisen eläkekassan, jot hitto.
Eläminen ja toimeentulo kun ansaitaan sillä 50%:n voitolla tekemällä 2 kauppaa päivässä, saattaa työpäivä olla jopa neljä tuntia.

Eikö olekin epäinhimillistä`?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu