Unelmana herran elämä
2.6.2007 1:21
Sääliksi käy taas niitä kymmeniätuhansia isiä, äitejä, mummoja ja vaareja, tätejä ja setiä, jotka tänään kantavat ruusuja ja lahjasekkejä 30 000 ylioppilaalle.
He pettyvät syvästi, kun heidän palvomistaan ylioppilaista valtaosasta ei tule mitään erikoista. Vain osa pääsee yliopistoihin ja korkeakouluihin, eivätkä nekään ole enää mikään tae herran elämään.
Koulutuksen palvonta on saanut ylettömät mittasuhteet. Omasta koulustani jäi mieleen, että niistä jotka eivät selvinneet keskikoulusta, tuli menestyvimpiä liikemiehiä. Luokan tyhmimmät tytöt tekivät parhaat naimakaupat ja ovat putsanneet parikin rikasta miestä. Se osoitti, ettei koulu ymmärtänyt heidän kykyjään.
Oppikoulun kuudennelle luokalle jääneistä tuli hyviä merikapteeneita, koska siihen aikaan Suomella oli muutakin merenkulkua kuin jäänmurtajat ja Suomenlinnan lautta.
Ne, jotka jäivät kaksi kertaa oppikoulun seitsemännelle luokalle, valitsivat kadettikoulun tai Finnairin lentäjän uran ja jäivät alle viiskymppisinä eläkkeelle päätoimisiksi golfaajiksi. Kenraalin uraa ennakoi se, että jäi oppikoulun ensimmäiselle luokalle, koska se vaati jo erityisiä ponnisteluja.
Hyviä kenraaleita heistä tulikin. Suomen etevin upseeristohan tuli jääkäreistä, jotka eivät pärjänneet koulussa, vaan lähtivät seikkailemaan Saksaan.
Opettajat halveksivat näitä kaikkia, sillä he olisivat halunneet kasvateistaan itsensä veroisia opettajia tai sitten lääkäreitä, tuomareita tai valtion virkamiehiä. Kaikenlainen bisnes oli heille kauhistus. Poikia peloteltiin sillä, että he joutuvat Wärtsilän telakalle töihin, tyttöjä elämäntyöstä Elannon kassana.
Koulun päätyö oli opettaa halveksimaan oikeaa työtä. Kouluajan kesätyöt tehtaissa, rakennuksilla tai satamissa opettivat ainakin sen, että Suomessa on erittäin viisas rahvas, ja yliopistovuodet sen, että täällä on maailmankaikkeuden typerimmät intellektuellit.
Ylikoulutettujen intellektuellien onneksi he eivät tunne rahvaan maailmaa, joten heille jää autuas usko, että he ovat veljiään parempia.
Akateeminen koulutus ei ole tae mistään. Joka vuosi yliopistot tuottavat maistereita, jotka eivät osaa mitään, ja tohtoreita, joista ei ole mihinkään.
Valtaosa julkisista viroista on monopolisoitu akateemisen tittelin omistaville, ei suinkaan niille, joille on käytännön työn kautta kertynyt tietoa ja kokemusta, joista yliopistoissa ei ole aavistustakaan.
Opiskelusta on tullut niin tärkeä elämänmuoto, että monet harrastavat sitä koko eliniän. Joka syksy tv-ruutuun ilmestyy kolmilapsinen opiskelijapariskunta ruikuttamaan opintotuesta ja opiskelijoiden perheasuntojen puutteesta. Ihmetyttää, miksei toimittaja joskus kysy, kuinka kauan näiltä 35-vuotiailta opiskelijoita menee vielä valmistumiseen.
Elämäntapaopiskelijat pitävät kauheaa meteliä siitä, ettei yhteiskunta elätä heitä loputtomiin. Helsingin yliopiston kanslerin Kari Raivion ehdotus lukukausimaksuista on paljastanut kaikille sen, millaisia yhteiskunnan loiseläjiä elämäntapaopiskelijat ovat.
Akateeminen vapaus tarkoittaa nykyisin sitä, että töihin ei tarvitse mennä, tai jos menee, palkka ei saa ainakaan vähentää opintotukea.
Jos nämä elämäntapaopiskelijat joskus 35 vuoden iässä valmistuvat, on vaikea kuvitella, kuka heidät uskaltaa ottaa töihin. Kun on 15 vuotta opiskellut, kirjoittanut artikkeleita eläinsuojelijoiden nettilehteen, käynyt mellakoimassa Euroopan globaalitapahtumissa ja suojelemassa Inarin metsiä, työhönottaja voi epäillä, että opettajat ovat jo koulussa pelotelleet lapsen työallergiseksi.
AARNO LAITINEN
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200706016181765_ko.shtml
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pitää kommentoida lausetta: "Elämäntapaopiskelijat pitävät kauheaa meteliä siitä, ettei yhteiskunta elätä heitä loputtomiin."
elämäntapaopiskelijat tosiaan hankkivat tulonsa suurimmaksi osaksi muualta kuin yhteiskunnan tuista. Opintotukea voi saada vain 55 kuukautta, joten se ei riitä kymmeneksi vuodeksi. Työttömyysturvaakaan ei voi saada, jos on yliopistolla kirjoilla. Toimeentulotukea ei voi saada, jos on opiskelija (poikkeuksena esim. sellaiset tapaukset, että opintotuki on loppunut vain hiukan ennen valmistumista).
Yksi syy elämäntapaopiskeluun on työnteko. On aika vaikeaa tehdä kokopäivätöitä ja samaan aikaan opiskella päätoimisesti. Itse olen tehnyt töitä aina sen ajan kuin töitä riittää ja sitten jatkanut opintoja, ja taas töihin, kun töitä saa, ja sen jälkeen taas opiskelemaan jne.
Sitä paitsi se, että yliopistolla näkyy yli nelikymppisiäkin, ei tarkoita sitä, että olisi viettänyt opinnoissa 20 vuotta. Nykyään aika moni aloittaa yliopistonsa paljon myöhemmin kuin ennen oli tapana.