Eilen tämä tuli YleTeemalta, ja elokuvan nähtyäni totesin, että tuossa taisi olla kaikkien aikojen paras kotimainen elokuva.
Mikä siitä sitten teki niin loistokkaan? Pieneen miljööseen sijoittuva yhden päivän tarina, jossa käsitellään suuria asioita tunteella. Kaiken lisäksi Toivo Mäkelän roolityö on ehkä kaikkien aikojen paras juopon kuvaus suomalaisessa elokuvassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juopon kuvaukseen lisää vielä epäonnistuneen, itselleen valehtelevan ylioppilaan. Elokuvassa oli sitä jotakin.
Kassila onkin suosikkiohjaajani. Vaikka mies on suoltanut kaikennäköistä roskaakin ulos, niin hänen "paremmat elokuvansa" ovat sitten todella hyviä.
Kassilan paras elokuva! Kassilan kertojanääntä ja lopun moralisoivaa jaksoa (Sundvall tuomitsee itse itseään) on kyllä monesti haukuttu. Mutti mielestäni ne juuri sopivat elokuvaan. Kassilan kertojaääni on kuin eräänlainen jumalhahmo, joka tarkkailee tapahtumia ja kommentoi niitä. Elokuvassa on kyllä kaikki kohdallaan: kuvakerronta, henkilöohjaus, dramaturgia ja itse tarina.
Lopuksi vielä kymmenen parasta Kassilaa
1.Elokuu
2.Lasisydän
3.Kaasua, komisario Palmu
4.Tulipunainen kyyhkynen
5.Tyttö kuunsillalta
6.Komisario Palmun erehdys
7.Jäähyväiset presidentille
8.Ihmiselon ihanuus ja kurjuus
9.Sininen viikko
10.Radio tekee murron
No, mitäs mieltä muut on?