Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tautien saaminen suusta penikseen

tietämätön sekoilija

Kännispäiten tilaamani lapdance johti yllätyksekseni siihen, että hetkeä myöhemin penikseni olikin jo kyseisen stripparin suussa, ilman kondomia. Muuta aktia kuin suihinottoa ei ole tapahtunut. Minkälaiset todennäköisyydet on saada tästä sukupuolitauti? Ymmärtääkseni HIV on normaalia epätödennäköisempää saada suuseksin kautta, ja vieläkin epätodennäköisempää saada se ns. suusta penikseen päin. Kondylooma ymmärtääkseni ei suuseksissä leviä, tippuri ja klamydia lienevät ne todennäköisimmät, herpeksen ohella. Pari ensin mainittua ovat antibiooteilla parannettavissa, mutta miten on herpeksen laita. Siitähän ei voi parantua, mutta kuinka todennäköistä on saada sellainen suusta, jos toisella on herpes piilevänä kurkussa eikä rakkuloita ym. ole näkyvissä?

Tapauksesta on nyt pari päivää, ja muuten tuntuu olo terveeltä, mitä nyt virtsaputki hieman normaalia arempi. Voi johtua siitäkin kun tuli eilen masturboitua pari kertaa.

Hyvät tiedot ovat tervetulleita, jos jollain on niitä jakaa. Se on ainakin varmaan, että jos tästä selviä säikähdyksellä, jätän viinan ja sekoilut, laihdutan läskit ja lopetan kaiken muunkin turhan paskan aina telkkarintöllötyksestä lähtien. Elämä on kuitenkin niin rakas juttu mulle.

10

6147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jjuip

      minä onnistuin saamaan herpseksen suuseksin kautta. olen tosin nainen mutta kai se miehille yhtä helposti leviää.
      Herpseksen itämisaika voi lääkärini mukaan olla jopa puoli vuotta joten saat kyllä jännittää aika kauan. Mutta jossei naisella suun ypärillä herpesrakkuloita ollut on aika epätodennäköistä että saat sen. toivottavasti et - herpes ei ole järin mukava elämänkumppani.

    • Saman kokenut

      Siitä on jo reilut pari vuotta aikaa, mutta silloin ei naurattanut lainkaan. Enää saa meikäläisen kalua satunnaisissa jutuissa vaan kumin kanssa. Sen opin kantapään kautta!


      http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=Mulla kaikki alkoi kun annoin kerran yhden lutkan &some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=&sort=relevance&fixed_interval_time=0&search_interval=exact&sd=01&sm=01&sy=2003&ed=17&em=5&ey=2005&hpp=25


      Näin se kaikki alkoi 2003 keväällä ja oireet kesti liki kaksi vuotta kaikkinensa.
      Lue tuosta edellisesti pitkästä linkistä jutun kaikki vaiheet:


      Onko kenelläkää antaa mitään vinkkiä mikä on tämmöisen aiheuttanut? Onko kokemusta vastaavanlaisesta?

      Mulla kaikki alkoi kun annoin kerran yhden lutkan ottaa suihin viime keväänä!

      Oireet alkoi vajaan 2 viikon päästä voimakkaana kutinana ja pistelynä virtsaputken suulla (juuri siitä kohtaa se kielellään nuljutteli) ja sitten "nousevana" kutinana ylös virtsaputkea. Kaiken aikaa rähmäistä, harmaata vuotoa ja voimistuvaa alaselkä kipua ja yöhikoilua nimen omaan selässä ja peleli kaiken aikaa, oli kuumettakin välillä muutaman viikon aikana, samoin jatkuvaa päänsärkyä pari viikkoa!

      Oikeata kivestä jomottaa ja vihloo samoin alavatsaa ja alaselkää. Välillä virtsan karkailuakin.

      Vajaan vuoden aikana olen syönyt yli 10 erilaista antibioottikuuria alkaen Doximed, Dosyklin, Apodixin, Citromax, Ciprocin 250mg*20pv, DitrimDuplo 50pv. Nitrofur C 3kk Tavanic 250mg *10 ja 500mg*15pv yms...

      On testattu kaikenaikaa klamydiaa, tippuria ja bakteereita virtsasta vaan ei mitään ole löydetty. Samoin halusin testauttaa kupan ja HIV:n eikä niitäkään.

      Ainoa mikä todella tehosi oli 2mg Klamydialääkkeenä käytettyä Citromax vahvistettuna jollain toisella tabulla (olikohan Ciproxin 500mg).

      Se vei kerralla oireet muutaman tunnin kuluttua lääkkeitten ottamisesta. Mutta oireet palasi muutamassa viikossa takaisin. Lopulta otettiin kuukausien jappasun päästä ja omasta vaatimuksestani, siitä kohtaa mistä kutina alkoi, kondyloomanäytepala ja kondishan siitä löytyi!!!!

      Saatana kun vituttaa!

      No sitä poltettiin ja ei se vieläkään ole poistunut kokonaan. No noin 3kk tartunnasta sain urologilta Tavanic 250 mg * 7kuurin ja sillä oireet alkoi heti helpottamaan. Kuuri kesti 10pv ja luulin jo painajaiseni olevan ohi mutta kuukausi tämän kuurin jälkeen tilanne on edelleen sama ja oireet kokoajan hankalat.

      Lekurit pitää minua luultavasti jo "hulluna" ja eräs jo ehdottikin "yläpään" hoitoa kun kuulemma tämmöisiä oireita saa aikaan ihan ajattelemalla asiaa liikaa!!!!
      Minä sanoin sille ETTÄ EI KUKAAN tule marmattamaa ja heppiänsä esittelemää kerta kerran perään turhan takia, en edes minä! Ja vaihdoin lekuria! Tämä samainen paska sanooi heti 1. kerran tavattuamme "EI sinulla VOI olla mitään kun olet noin monta antibioottikuuria syönyt..."
      Mikä idiootti lääkäri!

      Mutta ibuprofeiinia syömällä 2* 400 mg päivässä tulee joten kuten toimeen...

      Sitä Tavanic kuuria on sitten 2 kertaa kokeiltu voimakkaampana annostuksena kun se on kuulemma kovin lääke mitä tunnetaan ja laaja-alaisin mikrobilääke ja KALLIS mutta ei enää mitään vaikutusta sen 1. kerran jälkeen.

      Lääkkeitten haittavaikutus (Tavanicista) on juuri tuo (mulla oli vasemman) kantapään (akillesjänteen ?) aristus ja kipu niin ettei tahtonut kävely luonnistaa ja netistä katoin että 1/1000 voi jänne karketa noin vain!

      Kaikkein pahinta on tämä saatanan epätietoisuus jääkö tämä tällaiseksi lopun ikää?

      Eturauhasen lypsy tehtiin lopulta kun sitä kovasti vaadin ja testissä löytui sitten stafylokokki bakteeri ja siihen sitte Trimopan lääkitys 2kk. Ei auttanut sekään...

      Oireet tosin on esim. Nitrofur C 50mg kuurin aikana olleet ehkä lievemmät mutta tauti ei ole kuitenkaan parantunut.

      Työn teosta ei tahdo tulla mitään kun alaselkää särkee kaiken aikaa ja mitään raskasta ei voi nostella ilman että varautuu kipuihin. Selkälihakset tai selkä itsessään EI ole kipeä eikä itse eturauhanen vaan kipu tuntuu tulevan jostain takaa alhaalta. Tunne on virtsarakon osalta sellaine kouristava ja varsinkin aamyyöstä nukkuminen on hankalaa ilman särkylääkettä.

      Aika monella lekurilla ollan jo juostu ja kohta on vuosi mennyt. Ennen tuota onneton "imutusta" ei ollut mitään oireita alapäässä vuosikausiin ja selkäkivut oli ihan tuntematon köäsite minulle. Samoin virtsavaivoja ei ollut eikä mitään rähmintää hepissä.

      Muuta seksiä EI ollut! Eikä ole sen jälkeen ollutkaan eli uusia tartuntoja ei ole ollut.

      Nyt taas mennään uusintatutkimuksiin ja Aion vaatia Ureaplasman ja Mykoplasman testaamista.

      • ...............

        nimittelet naista, joka teki sinulle palveluksen.


      • Thai nainenko

        Tuo linkki ei sitten avautunut. Saisitko linkitettyä kaikki vaiheet uudelleen. Aivan samanlaisia oireita ja alkoi samalla tavalla. Mitään ei ole löytynyt testeissä ja antibioottia on syöty jos jonkin merkkistä. Viimeksi lekuri totesi olevan eturauhasen tulehduksen. Oliko se nainen thai?


    • laboraattori

      Nimimerkille saman kokenut: Niin, sinulle on käytetty antibiootteja, jotka tehoavat vain ja ainoastaan bakteeri-infektioihin. Jokainen tervepäinen lääkäri ymmärtää noiden antibioottikuurien jälkeen, ettei kyseessä voi olla bakteeri-infektio vaan jotain muuta. Antibiooteilla ei ole vastetta viruksen aiheuttamiin infektioihin, päin vastoin pahentavat niitä, koska antibioottikuurin yhteydessä elimistön oma "puolustusbakteerijärjestelmä" heikkenee olennaisesti. Oireesi vaikuttavat varsin laaja-alaisilta, papilloomavirukset (joihin kondyloomavirus kuuluu) eivät kyllä ihan noin oireile. Onko sinulta testattu herpes, sitä et maininnut. Kondyloomavirus sinulla on, jos se on todettu. Jokin muu yleisinfektio myös ja se voi olla myös esim. herpeksen aiheuttama. Herpes voi esim. oireilla, paitsi rakkuloina, myös esim. "vain" (ts. ilman näkyviä rakkuloita) keskushermostotulehduksena, yleisinfektiona, kuumeiluna, imusolmukkeiden turpoamisena jne. Tosin nämä liittyvät yleensä primääri-infektioon eli silloin kun herpes tulee ensimmäistä kertaa elimistöön. Herpeksen primääri-infektio voi olla myös oireeton tai lieväoireinen. Enkä siis väitä että tämän kirjoituksen perusteella sinulla olisi juuri herpes, mutta bakteeri-infektio se todennäköisesti ei ole.

      Alkuperäiselle sanoisin, että kaikki sukupuolitaudit voivat tarttua suuseksissä. Jos antajalla on suun tai nielun alueella virus (herpes, kondylooma) tai bakteeri (tippuri, klamydia), niin riski on. Toki riski on suurempi, jos se oireilee. HIV on epätodennäköinen, mutta toki se pienen pieni mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon. Voit saada sukupuolitaudin, mutta se ei oireile koskaan tai sitten se voi oireilla hyvin rajuna.

      • Heeeebo

        HIV:tä ei näissä kannata mainita. Turhaan pelotella ihmisiä. Yhtään tartuntaa ei ole vielä rekisteröity (luettu artikkeli viime joulukuussa), jossa HIV olisi tarttunut suuseksissä ja antavana osapuolena on ollut HIV . Jos ei tartu näinkään, niin ei todellakaan toisinpäin.

        Artikelin tarkkailutestissä käytettiin pariskuntia, jossa toinen oli HIV .


      • laboraattori
        Heeeebo kirjoitti:

        HIV:tä ei näissä kannata mainita. Turhaan pelotella ihmisiä. Yhtään tartuntaa ei ole vielä rekisteröity (luettu artikkeli viime joulukuussa), jossa HIV olisi tarttunut suuseksissä ja antavana osapuolena on ollut HIV . Jos ei tartu näinkään, niin ei todellakaan toisinpäin.

        Artikelin tarkkailutestissä käytettiin pariskuntia, jossa toinen oli HIV .

        Kiitos heebo, kun aina muistutat minua ;)
        Minä vaan mainitsen siksi, jos joku kysyy mahdollisuudesta, niin totean että on pienen pieni mahdollisuus. Juu, siis äärettömän pieni. Siis mitättömän. Mutta näitäkin tapauksia on.


    • 876

      Lähtölaskenta käynnissä...

    • Kroonikko

      Krooninen eturauhasen tulehdus voi olla kyseessä myös, siihen ei ole syytä, eikä lääkettä, paitsi lämpimänä pito ja tulehduskipulääkkeet. Itselläni todettu tämä.

    • haalaritjäijo

      tuo on vähintään hpv.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe