Viekö Käde leivän

Viimeaikoina on taas tullut hyvinkin kummallista tekstiä Kontulan vuokrakasarmista.

Taas kerran esiintyen muka "asiantuntijana"
Käde kavereineen kirjoittelee ilmeisesti itselleen myönteisiä vastauksia, kuten vastineessa lasten päivähoidosta/ nimin.Pian eläkkeelle(03.06/17.42.)

"Kerrankin tervettä ajatusten vaihtoa tälläkin palstalla.Kiitos Kähärän.Päivähoitovaroista säästyvät varat siirrettävä eläkeläisten palveluihin,ystävätoimintaan,virkistystoimintaan,on niin paljon yksinäisiä masentuneita vanhuksia."

Asian tekee hyvinkin oudoksi se, että Käde on itse myöntänyt luovuttaneensa käyttämiäänsä nimimerkkejä muiden tahojen käyttöön.
Esimerkiksi nimimerkkien AMF/KFD luovutuksesta pois hallinnastaan Kähärä kirjoittaa seuraavasti:(23.05/21.05)"en muutoin ole koskaan kieltänyt tuota ko. nimimerkkiä mutta annoin sentoisen tahon käyttöön,koska hänen intressinsä kaipasivat sitä enemmän"
Koska on oletettavaa, että tämä nimimerkkikikkailu ja niiden luovuttelu toisten tahojen haltuun on samalla Helsingin piirin virallista politiikkaa, olemme kovin ihmeissämme.

Helsingin piirin virallisesta politiikasta ja sen teosta ynnä korkeasta asemastaan piirissä Ari Kähärä kirjoittaa nimimerkillä Käde(27.11/19.54)seuraavasti:
"Liittymään Helsingin piirin jäseneksi ja näin tutustumaan KOPLAAN läheltä.Itse koplaan pääsy vaatii tietyn aktiivisuuden ja oikean asenteen ja oikean ideologisen suhtautumisen.Tietysti jos on valmiita rappari yhteyksiä, niin se on eduksi."
Korkeasta asemastaan piirissä Käde kerskailee mm:seuraavasti(15.04.07/20.56)
"Minä olen siinä mielessä piirin virallinen edustaja,kuin muutkin jotka hallitukseen kuuluvat.((Mattila toimi Helsingin piirin vaalipäällikkönä.Huhutaan olevan piirin todellinen vallankäyttäjä adjutanttinsa Käden kera.))
Mattilan aseman on sama kuin minun ja taas kerran mainiten muidenkin hallitusten jäsenten.Piirin sivuilta http://www.perussuomalaiset.net näet tarkemman organisaatiokuvan."

Mitä politiikkaa Helsingin piiri ajaa?

Koska piiri on suljettu ulkopuolisilta, arvailemme Käden selittelyiden olevan lähellä totuutta.Miksi muutoin piiri pitäisi tällaista painolastia piikkipaikoillaansa.

Eläkeläiset ja sotaveteraanit:
Käde syyttää kaikkia eläkeläisiä ahneiksi ja koska he kuluttavat yhteiskunnan voimavaroja,suosittelee muistaakseni jotakin hyvion arveluttavia toimenpiteitä.

Itsenäisyyspäivänä 06.12.06 nimimerkki Käde kirjoittaa useissa eri yhteyksissä seuraavasti:(06.12.06/15.49)
"edes isoisäsi ollut veteraani tai jos olikin niin kotirintama sellainen tai sitten käpykaartilainen."((rintamakarkuri,halveksittavin pelkuri,jne..))

Kotinsa Espoossa menettäneistä Försteistä-sairaat vanhukseyt, joiden alta lunastettiin velaton omakotitalo väkipakolla kts.tapaus Försti, Käde tuumaa seuraavasti:(06.12.06/20.30)

Försti oli/on pelkkä ahneuden ryvettämä EX-toimittaja joka halusi enemmän kuin ansaitsi.

Työttömät ja köyhät:

Itsenäisyysapäivänä( 06.12.06/15.49)Käde kirjoittaa seuraavasti"KÄDE syyttää sinunkaltaisiasi ruikuttajiksi ja yhteiskunnan syöpäläisiksi.
Sinä työnnät vanhempais yhteiskunnan harteille ja odotat vain että pääset pesää jakamaan."(22.12.06/22.33)"etkö tosiaan saa asunto tukea,toimeentulotukea?Ei oliein kuullosta uskottavalta, että eläisit tuolla vajaalla600 eurolla.Ei edes mahdollista,joten jotain jää mainitsematta."Lopuksi Käde epäilee kirjoittajalla olevan salattua omaisuutta,etc."((Kirjoittajan eläke oli 598,64€/kk.))

Naiset ja yhteistyö muiden kanssa.

Naisehdokkaita Käde haukkuu avoimesti.erästäkin naisehdokasta Käde nimittelee Savon Sutturaksi ja sanoo ,että pojilla on oma foorumi, jossa asiaa käsitellään.Kopla ei anna armoa.(01.03.07/18.26 ja 04.03.07/15.16)
((On pystytty todentamaan, että tuo foorumi on,ja saatu siitä kirjallisia todisteita, mutta en käsittele sitä tässä))

Käden omat ansiotulot:
Úseaan eri otteeseen Käde ei malta olla kehumatta omilla hyvillä ansioillaansa. Vuosituloikseensa Käde ilmoittaa 32299,12, mutta lisää samaan hengenvetoon,omaavansa useita sivutulolähteitä ja luottamustoimistakin tulee tuloja ihan mukavasti.(17.02.07/15.36)

Muistanemmehan me kaikki ne kirjoitukset Marras-Joulukuun 2006 vaihteesta, jolloin Käde kehuskeli sivutöinään välittelevänsä mm. työvoimaa.Kirjoittihan Käde mm. Imatralaisen kaverinsa tarvitsevan työmiehiä.
Valinnanvaikeutta lukemamme mukaan lisäsi ilmeisesti se, että Svetogorskista sai kunnon ammattimiehiä, ja Suomalaiset rakennusalan ammattilaiset ovat Käden mukaan vain juoppoluusereita ja raappahousuja.Näin minä asianmuistanen ja ymmärsin silloin.

Koko tämänkin seuranta-ajan Käden kirjoittelussa on ollut hyvin negatiivinen sävy. Leimaa antavaksi yleisteemaksi noussee tavallisten ihmisten pilkkaaminen ja arvostelu.
Kyllä tästä voinee vetää sen johtopäätöksen ja ottaa onkeensa, että tämä on se politiikan viesti, mitä nyt väkipakolla koetetaan tunkea korvista sisään.

Mikäkö meni pieleen??
Annetaan Käden itsensä kertoa:(01.06.07/22.35)

"Vaikka Timo Soini ei helsingin vaalipiirissä ollut itse ehdolla,niin hänentoimensa tiettyjen tahojen kanssa oli selkeä kannanotto hesanpiiriä
kohtaan,ja se vaikutti osaltaan suhtautumiseeni vakavaan vaalityön tekoon.
Jos pj.osoittaa selkeää valintaa tiettyjä henkilöitä kohtaan,ja samalla tekee osaltaan kaikkensa lyödäkseen kapuloita rattaisiin,niin miten siihenpitäisi suhtautua?Tehdä täydellä sydämmellä työtä!
Ketä varten,äänestäjien, vai jonkin tietyn klikin tai sen primusmotorin takiako?"


Tulevat kunnallisvaalit Käden kertomana ja ilmeisesti Helsingin piirin johtoportaasta nähtynä:
(28.01.07/15.41)"teen parhaani että äänenne ei mene hukkaan.Jos Arkadia ei aukene,niin kuntavaalit kutsuu ja työ Helsinkiläöisten puolesta jatkuu."
Käde palaa asiaan jo hyvin pian(17.02.07/15.11)"Maaliskuun puolessa välissä alkaa jo valmistautuminen ensi kunnallisvaaleihin,ja siihen tehdään pohjia jo nyt." Kohtapuoleen Käde rehentelee olevansa jo itseoikeutetusti listalla(17.02.07/16.05)"kunnallisvaaleissa minun ei tarvitse haavilla,kun minua suorastaan vaaditaan osallistumaan."
Miksihän Käde pitääkään paikkaansa jo niin varmana,että sen voisi vaikka kirkossa kuuluttaa?Ehkäpäs valaistusta asiaan saamme seuraavasta kirjoituksesta:(24.02.07/21.46)

"Ensisijaisesti tavoitteet on jo saavutettu,eli Vennamolaiset saatu jätettyä ulkopuolelle.Kaikki muu on ylimääräistä hyvää,ja sitä on luvassa kyllä,vaikka sitä ei tilastoissa näkyisikään.

Tulevaisuusprojekti toimii,ja siihen panostetaan edelleen.vuosi 2008 on monessa suhteessa tärkeämpi kuin tämä vuosi."

Samassa yhteydessä Käde kerskailee:(24.02.07/21.57) "olen helsingin piirin ehdokas,en puolueen ehdokas."



Kaikki lainaukset,joita kirjoituksen yhteydessä on esitetty on koottu niistä moniselitteisistä kirjoituksista, joita nimimerkit Käde(ei laskettu) ja Ari Kähärä(n.453 kpl) ovat tälläkin palstalla kirjoitelleet.

Vedämme näistä nimimerkkejen kirjoituksista sen johtopäätöksen, että tässä on se kaunistelematon kuva, joka lienee itsensä Ari Kähärän maailmankuva.

Tämä on nyt puolustuksen puheenvuoro- kaikkien niiden pienten lapsukaisten ja heikkojen, joiden ääntä Helsingin piiri ei siedä kuulla.

Rakentavasta ja kauaskantoisesta politiikasta on aivan turhaa puhua, niin kauan kuin näitä teesejä kannattavat hihhulit heiluvat..

Leirityspäällikkö(30.11.06/17.21) teesinnäänsä Arbeit macht frei!(23.05.07/21.05) on nyt ilmeisesti lähtenyt pikkulapsiakin vastaan ilmeisen epäpyhälle retkelle,jos allah suo(06.03.07/18.12)

(Lainaukset Käden ja Ari Kähärän nimimerkeistä)
((kirjoittajalle tarinoitu))
8397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vasemmistoliitto, tai vihreät?

Äänestä
  • vaatia nimensä käyttäjää tilille, sillä teko on rikollinen.

    Äänestä

  • salmisen sanna osaa kirjoitti:

    vaatia nimensä käyttäjää tilille, sillä teko on rikollinen.

    vai mimmiliigaan?

    Äänestä

tuo on kirjotuksissaan ollut! Jos olet noin kyvykäs että olet jaksanut kerätä kaikki nuo kirjoitukset , niin kai olet myös kyvykäs huolehtimaan itsestäsi ja mukuloistasi?

Pikkupilttien suusta leivän vie vain vastuuttomat vanhemmat, jotka eivät ota vastuuta enempää lapsistaan, kuin itsestäänkään. Ei KÄDE!
KÄDE vaatii vastuuta, vastuuta jota kaikkien vanhempien ja yhteiskuntaa kunnioittavien pitäisi tuntea.

Kaikki pitäisi tulla yhteiskunnan kautta ja ihan ilman mitään velvoitteita. Tähänkö muka on tultu? Jos niin on, niin on jo korkea aika muuttaa suuntaa, ja antaa KÄDEN jäljen näkyä.

Sinä hölmö luulit käyttäväsi noita kirjoituksia KÄDEä vastaan, mutta osoitat vain sen oikeuden tajun jota KÄDE edustaa.

Äänestä
  • lutkuta

    Äänestä

  • ei kurdinkullia kirjoitti:

    lutkuta

    kieroutunut lutkuta muuta kuin, jotain kuppasta klitorista. Tuskin tuo saa koskaan nauttia normaalista hetero meiningistä.

    Äänestä

  • Nuo KÄDEn teesit ovat tunnettuja äärioeikston teesejä. Kyllä niillekin varmasti kannattajia löytyy mutta niin vähän ettei kokoomuksesta oikealle ole syntynyt puoluetta niitä ajamaan. Sen takia tuo KÄDEkin piileksii perussuomalaisisten lainavaatteissa.
    KÄDEn teesien kannatus nähtiin näissäkin vaaleissa. Omana itsenään ja omia ajtuksiaan kampanjoinut KÄDE saavutti kunniattoman jumbosijan. Yhtä masentavia ovat olleet KÄDEn aiemmatkin vaaliräpellykset.

    Äänestä

Mikäli Käde olisi todellinen politiikan vaikuttaja eikä muistuttaisi kirjoittelullaansa räksyttävää rakkikoiraa karavaanin perässä,olisihan se vihreä oksa löytynyt jo aiemmin.
Mutta Kehuskeleehan Käde itse olleensa mukana politiikassa jo seitkytluvun puolivälin tietämistä.
Ihmettelemme miksi siiis edelliset puolueet kuten mm. demut sa sekoseko tuuliviiri-politiikkaa edustavat vihreät jättivät hyödyntämättä tämän suuren monilahjakkuuden?

En jaksa uskoa, että Kädellä hengenheimolaisineensa olisi poliittista tulevaisuutta Perussuomalaisissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkupilttien suista.? kirjoitti:

Viimeaikoina on taas tullut hyvinkin kummallista tekstiä Kontulan vuokrakasarmista.

Taas kerran esiintyen muka "asiantuntijana"
Käde kavereineen kirjoittelee ilmeisesti itselleen myönteisiä vastauksia, kuten vastineessa lasten päivähoidosta/ nimin.Pian eläkkeelle(03.06/17.42.)

"Kerrankin tervettä ajatusten vaihtoa tälläkin palstalla.Kiitos Kähärän.Päivähoitovaroista säästyvät varat siirrettävä eläkeläisten palveluihin,ystävätoimintaan,virkistystoimintaan,on niin paljon yksinäisiä masentuneita vanhuksia."

Asian tekee hyvinkin oudoksi se, että Käde on itse myöntänyt luovuttaneensa käyttämiäänsä nimimerkkejä muiden tahojen käyttöön.
Esimerkiksi nimimerkkien AMF/KFD luovutuksesta pois hallinnastaan Kähärä kirjoittaa seuraavasti:(23.05/21.05)"en muutoin ole koskaan kieltänyt tuota ko. nimimerkkiä mutta annoin sentoisen tahon käyttöön,koska hänen intressinsä kaipasivat sitä enemmän"
Koska on oletettavaa, että tämä nimimerkkikikkailu ja niiden luovuttelu toisten tahojen haltuun on samalla Helsingin piirin virallista politiikkaa, olemme kovin ihmeissämme.

Helsingin piirin virallisesta politiikasta ja sen teosta ynnä korkeasta asemastaan piirissä Ari Kähärä kirjoittaa nimimerkillä Käde(27.11/19.54)seuraavasti:
"Liittymään Helsingin piirin jäseneksi ja näin tutustumaan KOPLAAN läheltä.Itse koplaan pääsy vaatii tietyn aktiivisuuden ja oikean asenteen ja oikean ideologisen suhtautumisen.Tietysti jos on valmiita rappari yhteyksiä, niin se on eduksi."
Korkeasta asemastaan piirissä Käde kerskailee mm:seuraavasti(15.04.07/20.56)
"Minä olen siinä mielessä piirin virallinen edustaja,kuin muutkin jotka hallitukseen kuuluvat.((Mattila toimi Helsingin piirin vaalipäällikkönä.Huhutaan olevan piirin todellinen vallankäyttäjä adjutanttinsa Käden kera.))
Mattilan aseman on sama kuin minun ja taas kerran mainiten muidenkin hallitusten jäsenten.Piirin sivuilta http://www.perussuomalaiset.net näet tarkemman organisaatiokuvan."

Mitä politiikkaa Helsingin piiri ajaa?

Koska piiri on suljettu ulkopuolisilta, arvailemme Käden selittelyiden olevan lähellä totuutta.Miksi muutoin piiri pitäisi tällaista painolastia piikkipaikoillaansa.

Eläkeläiset ja sotaveteraanit:
Käde syyttää kaikkia eläkeläisiä ahneiksi ja koska he kuluttavat yhteiskunnan voimavaroja,suosittelee muistaakseni jotakin hyvion arveluttavia toimenpiteitä.

Itsenäisyyspäivänä 06.12.06 nimimerkki Käde kirjoittaa useissa eri yhteyksissä seuraavasti:(06.12.06/15.49)
"edes isoisäsi ollut veteraani tai jos olikin niin kotirintama sellainen tai sitten käpykaartilainen."((rintamakarkuri,halveksittavin pelkuri,jne..))

Kotinsa Espoossa menettäneistä Försteistä-sairaat vanhukseyt, joiden alta lunastettiin velaton omakotitalo väkipakolla kts.tapaus Försti, Käde tuumaa seuraavasti:(06.12.06/20.30)

Försti oli/on pelkkä ahneuden ryvettämä EX-toimittaja joka halusi enemmän kuin ansaitsi.

Työttömät ja köyhät:

Itsenäisyysapäivänä( 06.12.06/15.49)Käde kirjoittaa seuraavasti"KÄDE syyttää sinunkaltaisiasi ruikuttajiksi ja yhteiskunnan syöpäläisiksi.
Sinä työnnät vanhempais yhteiskunnan harteille ja odotat vain että pääset pesää jakamaan."(22.12.06/22.33)"etkö tosiaan saa asunto tukea,toimeentulotukea?Ei oliein kuullosta uskottavalta, että eläisit tuolla vajaalla600 eurolla.Ei edes mahdollista,joten jotain jää mainitsematta."Lopuksi Käde epäilee kirjoittajalla olevan salattua omaisuutta,etc."((Kirjoittajan eläke oli 598,64€/kk.))

Naiset ja yhteistyö muiden kanssa.

Naisehdokkaita Käde haukkuu avoimesti.erästäkin naisehdokasta Käde nimittelee Savon Sutturaksi ja sanoo ,että pojilla on oma foorumi, jossa asiaa käsitellään.Kopla ei anna armoa.(01.03.07/18.26 ja 04.03.07/15.16)
((On pystytty todentamaan, että tuo foorumi on,ja saatu siitä kirjallisia todisteita, mutta en käsittele sitä tässä))

Käden omat ansiotulot:
Úseaan eri otteeseen Käde ei malta olla kehumatta omilla hyvillä ansioillaansa. Vuosituloikseensa Käde ilmoittaa 32299,12, mutta lisää samaan hengenvetoon,omaavansa useita sivutulolähteitä ja luottamustoimistakin tulee tuloja ihan mukavasti.(17.02.07/15.36)

Muistanemmehan me kaikki ne kirjoitukset Marras-Joulukuun 2006 vaihteesta, jolloin Käde kehuskeli sivutöinään välittelevänsä mm. työvoimaa.Kirjoittihan Käde mm. Imatralaisen kaverinsa tarvitsevan työmiehiä.
Valinnanvaikeutta lukemamme mukaan lisäsi ilmeisesti se, että Svetogorskista sai kunnon ammattimiehiä, ja Suomalaiset rakennusalan ammattilaiset ovat Käden mukaan vain juoppoluusereita ja raappahousuja.Näin minä asianmuistanen ja ymmärsin silloin.

Koko tämänkin seuranta-ajan Käden kirjoittelussa on ollut hyvin negatiivinen sävy. Leimaa antavaksi yleisteemaksi noussee tavallisten ihmisten pilkkaaminen ja arvostelu.
Kyllä tästä voinee vetää sen johtopäätöksen ja ottaa onkeensa, että tämä on se politiikan viesti, mitä nyt väkipakolla koetetaan tunkea korvista sisään.

Mikäkö meni pieleen??
Annetaan Käden itsensä kertoa:(01.06.07/22.35)

"Vaikka Timo Soini ei helsingin vaalipiirissä ollut itse ehdolla,niin hänentoimensa tiettyjen tahojen kanssa oli selkeä kannanotto hesanpiiriä
kohtaan,ja se vaikutti osaltaan suhtautumiseeni vakavaan vaalityön tekoon.
Jos pj.osoittaa selkeää valintaa tiettyjä henkilöitä kohtaan,ja samalla tekee osaltaan kaikkensa lyödäkseen kapuloita rattaisiin,niin miten siihenpitäisi suhtautua?Tehdä täydellä sydämmellä työtä!
Ketä varten,äänestäjien, vai jonkin tietyn klikin tai sen primusmotorin takiako?"


Tulevat kunnallisvaalit Käden kertomana ja ilmeisesti Helsingin piirin johtoportaasta nähtynä:
(28.01.07/15.41)"teen parhaani että äänenne ei mene hukkaan.Jos Arkadia ei aukene,niin kuntavaalit kutsuu ja työ Helsinkiläöisten puolesta jatkuu."
Käde palaa asiaan jo hyvin pian(17.02.07/15.11)"Maaliskuun puolessa välissä alkaa jo valmistautuminen ensi kunnallisvaaleihin,ja siihen tehdään pohjia jo nyt." Kohtapuoleen Käde rehentelee olevansa jo itseoikeutetusti listalla(17.02.07/16.05)"kunnallisvaaleissa minun ei tarvitse haavilla,kun minua suorastaan vaaditaan osallistumaan."
Miksihän Käde pitääkään paikkaansa jo niin varmana,että sen voisi vaikka kirkossa kuuluttaa?Ehkäpäs valaistusta asiaan saamme seuraavasta kirjoituksesta:(24.02.07/21.46)

"Ensisijaisesti tavoitteet on jo saavutettu,eli Vennamolaiset saatu jätettyä ulkopuolelle.Kaikki muu on ylimääräistä hyvää,ja sitä on luvassa kyllä,vaikka sitä ei tilastoissa näkyisikään.

Tulevaisuusprojekti toimii,ja siihen panostetaan edelleen.vuosi 2008 on monessa suhteessa tärkeämpi kuin tämä vuosi."

Samassa yhteydessä Käde kerskailee:(24.02.07/21.57) "olen helsingin piirin ehdokas,en puolueen ehdokas."



Kaikki lainaukset,joita kirjoituksen yhteydessä on esitetty on koottu niistä moniselitteisistä kirjoituksista, joita nimimerkit Käde(ei laskettu) ja Ari Kähärä(n.453 kpl) ovat tälläkin palstalla kirjoitelleet.

Vedämme näistä nimimerkkejen kirjoituksista sen johtopäätöksen, että tässä on se kaunistelematon kuva, joka lienee itsensä Ari Kähärän maailmankuva.

Tämä on nyt puolustuksen puheenvuoro- kaikkien niiden pienten lapsukaisten ja heikkojen, joiden ääntä Helsingin piiri ei siedä kuulla.

Rakentavasta ja kauaskantoisesta politiikasta on aivan turhaa puhua, niin kauan kuin näitä teesejä kannattavat hihhulit heiluvat..

Leirityspäällikkö(30.11.06/17.21) teesinnäänsä Arbeit macht frei!(23.05.07/21.05) on nyt ilmeisesti lähtenyt pikkulapsiakin vastaan ilmeisen epäpyhälle retkelle,jos allah suo(06.03.07/18.12)

(Lainaukset Käden ja Ari Kähärän nimimerkeistä)
((kirjoittajalle tarinoitu))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu