windows cd ei boottaa

Eli tänään on tullut hiki päässä tahittu käyttöjärjestelmien kanssa. Windows tilttailio jatkuvasti, ja päättelin että joku uudelleen asennus tekisi hyvää ongelmalle. Päätin kuitenkin uteliaisuuttani kokeilla linuxia ubuntua, mikä osoittautui pahaksi virheeksi ;) No imuroin ubuntun levylle ja sain sen asennettua. Asensin sen siis niin, että kaikki vanha hävisi, koska edellinen käyttis vaati täydellistä remonttia.

Ainakin 3 tuntia yritin saada resoluutiota paremmaksi ubuntussa. Selailin kaikkia ohjesivuja, koska 800x600 oli suurin resoluutio mikä valikossa oli. Alko kyllästyttämään koko homma, kun windowsissa sen saa kahdella painaksulla vaihdettua ja ubuntussa olin saanut aikaa kulumaan jo kolme tuntia ilman minkäänlaista merkkiä mistään. Sitten jostain luin ohjeita, miten komentoriville näppäilemällä pääsis muuttelemaan asetuksia. Pyrin tekemään ohjeiden mukaan, mutta ei siitä mitään tullut. Asetukset meni entistä pahemmin pieleen. Nyt kun käynnistää koneen näyttää kuin ubuntu käynnistyisi, mutta sitten tulee teksti, että "X palvelimen graafinen käyttöliittymän käynnistäminen ei onnistunut, asetukset ei välttämättä ole kohdallaan...."

No päätin koittaa asentaa windowssin uudestaan, koska windowssissa resoluutuota saa säädettyä nappia painamalla, ilman mitään "merkillisiä komentoja" mistä ei ota mitään tolkkua. No se ei onnistunutkaan enään. Eli laittaessa xp asennus cd:n koneeseen ja käynnistäessä koneen asennus cd ei käynnisty. Olen käynyt bios:ssa muuttamassa niin, että pitäis CD käynnistyä ensimmäisenä, mutta ei auta. Aina pyrkii käynnistämään ubuntun, mikä ei kuitenkaan käynnisty. Olen myös koittanut vanhempaa windows 2000 masennus CD:tä, mutta sekään ei käynnisty. Eli en usko vian olevan ainakaan CD:ssä. Mistähän vika johtuu, osaisiko joku antaa simppeleitä neuvoja??

T: jarno

PS: linuxiin en koske enään pitkällä tikullakaan.
9510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin sellasta vielä, että vois auttaa, jos sais ihan dossin käyntiin ja siitä koittais käynnistää ton asennus CD:n. Mites se mahtais onnistua, miten saan dossin, siinä on varmaan joku nappi mitä painetaan?? Kone on fujitsu siemens.

Äänestä

pitkällä tikulla typeeryksiin.

Äänestä

Eli jos olet oikein ISO:na polttanut sen Ubuntun, niin kyllä sen pitäisi bootata. Sehän on Live, jolloin kokeillessa ei mitään asennu koneelle. Kyllähän siellä on alareunassa valinnat kielelle ja resoluutiolle. Jos näin on niin todennäköisesti CD:n poltto on epäonnistunut. Kun Live on saatu käyttövaiheeseen, niin sieltä tapahtuu asennus kovalevylle. Kyllä asennusvaiheessa on vaihtoehtoja resoluutiolle.
Toinen juttu on sitten kone. Jos kerran windows tilttailee ja Ubuntun asennus kenkkuilee voi jossain koneen uumenissa olla vikaa.

Äänestä
  • win98 tai winMe:kin riittää, sitten fdisk /mbr ja enteriä perään.

    Johan taas suostuu lukemaan asennuscd:tä

    Äänestä

  • käyntiin, kirjoitti:

    win98 tai winMe:kin riittää, sitten fdisk /mbr ja enteriä perään.

    Johan taas suostuu lukemaan asennuscd:tä

    Eli ei löydy kannettavastani korppuasemaa, muuten ihan kokeilemisen arvoinen asia.

    Äänestä

  • Eli siis asensin jo sen ubuntun, ja se toimi kyllä ihan ok aluksi. Kuitenkin resoluution vaihtaminen ei onnistunut, joten yritin vaihtaa sitä sieltä komentorivistä, jolloin sain koko paskan sekaisin. Nyt ei käynnisty enään ubuntukaan. Yritin asentaa XP:n uudestaan, mutta nyt konetta käynnistettäessä ei asennus CD lähdee käyntiin. BIOS:sta olen vaihtanut niin jonossa käynnistäis CD ensimmäisenä, mutta ei auta.

    Äänestä

  • korppuasemaa kirjoitti:

    Eli ei löydy kannettavastani korppuasemaa, muuten ihan kokeilemisen arvoinen asia.

    Asemaan takaisin ja koetä käynnistyykö sillä.
    Jos sekään CD ei käynnisty on kone kaput.
    Jos saat käyntiin, niin yksinkertaisesti poista kaikki osiot. Voi myös tehdä tilalle fat-osion, jos et muuten saa Ubuntua aisoihin.
    Kun osiot on poissa, ota levy pois ja käynnistä uudelleen.

    Tuo korppu homma toimii, sillä se vain poistaa käynnistyssektorin, eikä ole silloin käyttöjärjestelmäriippuva.

    Äänestä

  • Se Ubuntu CD kirjoitti:

    Täytyypi koittaa tota ubuntu CD:tä. Loppu ohjeita en oikeestaan ymmärtänytkään. Eli mites toi osiointi suoritetaan? Asennuksessa osiointi ainakin onnistuu, mutta onnistuuko se muuten. Ton ubuntun kanssa olen ihan "käsi" koska en sitä koskaan ole käyttänyt... Kiitos hyvistä vinkeistä tähän saakka.

    Äänestä

  • jarno..... kirjoitti:

    No niin ubuntun sai CD:ltä käyntiin joten aloin asentamaan sitä uudelleen koneelle. Ehkäpä saan windowssin sen jälkeen asennetuksi. Toi Ubuntu olis kyllä muuten mielenkiintoinen, jos sais alkuun neuvontaa ihan kädestä pitäen että pääsis siihen sisälle. Netistäkin ohjeita löytyy, mutta perhanan hankala selailla nettiä jos kaikki resoluutiot, fontit ja muut on perseellään ja perusasetukset ei ole kohillaan, niin että selailusta tulee jotain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

meikä.... kirjoitti:

Eli tänään on tullut hiki päässä tahittu käyttöjärjestelmien kanssa. Windows tilttailio jatkuvasti, ja päättelin että joku uudelleen asennus tekisi hyvää ongelmalle. Päätin kuitenkin uteliaisuuttani kokeilla linuxia ubuntua, mikä osoittautui pahaksi virheeksi ;) No imuroin ubuntun levylle ja sain sen asennettua. Asensin sen siis niin, että kaikki vanha hävisi, koska edellinen käyttis vaati täydellistä remonttia.

Ainakin 3 tuntia yritin saada resoluutiota paremmaksi ubuntussa. Selailin kaikkia ohjesivuja, koska 800x600 oli suurin resoluutio mikä valikossa oli. Alko kyllästyttämään koko homma, kun windowsissa sen saa kahdella painaksulla vaihdettua ja ubuntussa olin saanut aikaa kulumaan jo kolme tuntia ilman minkäänlaista merkkiä mistään. Sitten jostain luin ohjeita, miten komentoriville näppäilemällä pääsis muuttelemaan asetuksia. Pyrin tekemään ohjeiden mukaan, mutta ei siitä mitään tullut. Asetukset meni entistä pahemmin pieleen. Nyt kun käynnistää koneen näyttää kuin ubuntu käynnistyisi, mutta sitten tulee teksti, että "X palvelimen graafinen käyttöliittymän käynnistäminen ei onnistunut, asetukset ei välttämättä ole kohdallaan...."

No päätin koittaa asentaa windowssin uudestaan, koska windowssissa resoluutuota saa säädettyä nappia painamalla, ilman mitään "merkillisiä komentoja" mistä ei ota mitään tolkkua. No se ei onnistunutkaan enään. Eli laittaessa xp asennus cd:n koneeseen ja käynnistäessä koneen asennus cd ei käynnisty. Olen käynyt bios:ssa muuttamassa niin, että pitäis CD käynnistyä ensimmäisenä, mutta ei auta. Aina pyrkii käynnistämään ubuntun, mikä ei kuitenkaan käynnisty. Olen myös koittanut vanhempaa windows 2000 masennus CD:tä, mutta sekään ei käynnisty. Eli en usko vian olevan ainakaan CD:ssä. Mistähän vika johtuu, osaisiko joku antaa simppeleitä neuvoja??

T: jarno

PS: linuxiin en koske enään pitkällä tikullakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu