ex-vl-äidin neuvoja naimisiin aikoville..

Elämä on yhtä h''''''ttiä. olen elänyt sinisilmäisesti lestadiolaisen vakaumuksen mukaisesti ja tehnyt/saanut lapsia vuoden välein 3. Yksi on pahassa uhmaiässä, toinen mustasukkainen vauvalle ja vauva koliikkilapsi. Lisäksi jokainen sairastelee ja on sairastanut pienestä alkaen vuorotellen ja yhtäaikaa.

Vaikka mieheni on tukena niin paljon kun töiltään ehtii, elämämme on katastrofia. Jatkuvasti joka hetki koen riittämättömyyttä, kun sylejä on yksi ja lapsia kolme. menetän hermoni useita kertoja päivässä ja huudan lapsille. Käyn perheneuvolassa pakko-oireisen häiriön ja masennuksen/uupumuksen vuoksi.

olen täydellisen katkera siitä, että tyhmyyksissäni uskoin kaiken sen "jumala antaa voimat vaikka 20 lapsen hoitamiseen synnytyksineen ym." Tässä hyvä esimerkki siitä, ettei anna. Meidän perheeseen ei tule lisää lapsia kärsimään, ennenkuin äiti on jälleen kunnossa ja selviää edes nykyisten lastensa kanssa. Olkaa te nuoret naiset järkevämpiä ja KÄYTTÄKÄÄ sitä ehkäisyä. lapsi/vuosi on mahdoton urakka jokaiselle ihmiselle, enkä puhu ainoastaan itsestäni, sillä tiedän vastaavia tilanteita PALJON lähipiirissäni. Tai älkää sitten menkö lapsena (18v. on vielä lapsi, oli kuinka kypsä tahansa) naimisiin leikkimään kotista.

Tietysti väsymystä voi tulla vaikka lapsia olisi yksi tai ei yhtään, itse uskon kuitenkin vaikeuteni tulevan ensisijassa siitä, etten yksinkertaisesti ole valmis äidiksi. Liian nuorena, liian paljon, liian suuria muutoksia elämässä ihmiselle, joka on itsekin vielä lapsi, mutta silti pitäisi olla aikuinen 3lle lapselle.. Kyllä lestadiolaisyydessa on aivan käsittämättömiä vaatimuksia naisille, miksei myös miehille.
19535843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 195

Vanhimmat

Täällä yksi kirjoittaja totesi, että kannattaako niitä lapsia rauhanhdistykselle tehdä. kumminkin saat itse tasan tarkkaan hoitaa kaikki ja Jumala ei teoista palkitse, vaikka kuinka synnyttäisit ry:lle lapsia.

Äänestä
  • sellainen ihmeellisyys:

    Autuus tulee armosta, mutta se täytyy silti ansaita synnyttämällä ja televisiottomuudella.

    Lisääntyminen ja ajallinen työ rinnastetaan toisiinsa Raamatussa. Työtä VL:n ei tarvitse tehdä terveyttä vaarantaen, mutta lisääntyä täytyy.

    On jopa syntiä noudattaa varovaisuutta yhteiselämässä. Ansioksi ei riitä, ettei käytä ehkäisyvälineitä tai aineita. Jopa pidättyvyys on kadottavaista tässä suhteessa.

    Äänestä

suositeltava vaihtoehto. Siitä ei tule raskaaksi eikä siitä tule sairaaksi. Kun ei tarvitse seksuaalisten tarpeiden vuoksi paritella (kuten eläimet luonnossa tekevät) voi rauhassa odottaa kunnes löytää sen oikean, sen jonka kanssa sitten todella haluaa ryhtyä niitä lapsukaisia rustaamaan.

Äänestä
  • mitäs teet kun olet sinkkumies ja itsetyydytys syntiä....

    Äänestä

  • syntiä.... kirjoitti:

    mitäs teet kun olet sinkkumies ja itsetyydytys syntiä....

    Meinasin kirjoittaa, että syntiä se on vain päässäsi, mutta enhän tiedä, kirjoititko itsestäsi. Tällainen syntikäsitys on syytä nopeasti ravistella ulos sieltä yläpäästä.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Ei,kyllä se itsetyydytys on srk:n mukaan syntiä. Esimerkiksi eräässä srk:n julkaisemassa kirjassa nuori mies pyytää anteeksi toiselta mieheltä "kun on tullut tyydytettyä itseä". En muista sen kirjan nimeä, mutta nauroin makeasti kun teininä luin sitä. En nimittäin uskonut sitä, että itsetyydytys voisi mitenkään olla syntiä. Eli itsetyydytys on synti, josta tulee tehdä parannusta...Mihinkähän raamatunkohtaan muuten perustuu? Tietääkö kukaan.

    Olen nähnyt päivämiehessä myös artikkelin jossa itsetyydytys nimettiin synniksi.

    ..jossakin kirjeessään pidä sitä paheksuttavana lihan himona. Paavalin mielestä naisilla täytyy olla päähine seurakunnan menoissa, miehillä lyhyet hiukset. En tiedä, mitä Jeesus tuohon sanoisi. Paavalin sanotaan pukeneen kristinuskon oppijärjestelmäksi.

    Henkisen kehityksen päämäärä on kaiken kuolevan ja katoavan voittaminen, hengen yliote aineesta, eli lihasta ja ruumiista ja siten vapahdus. Tästä johtuu kaikki asitillisuuden ja lihan himon halveksunta. Kaiken kuolemanalaisen voitto ei kylläkään voi tapahtua yhden eikä kahdenkaan maanpäällisen elämän aikana. Jeesuskin oli edellisissä elämissään ihan tavallinen kuolevainen ihminen, kunnes viime ruumistuksessaan kehittyi sopivaksi "astiaksi" ottaakseeen Kristus-tietoisuuden kolmen vuoden ajaksi.

    Äänestä

  • syntiä... kirjoitti:

    Ei,kyllä se itsetyydytys on srk:n mukaan syntiä. Esimerkiksi eräässä srk:n julkaisemassa kirjassa nuori mies pyytää anteeksi toiselta mieheltä "kun on tullut tyydytettyä itseä". En muista sen kirjan nimeä, mutta nauroin makeasti kun teininä luin sitä. En nimittäin uskonut sitä, että itsetyydytys voisi mitenkään olla syntiä. Eli itsetyydytys on synti, josta tulee tehdä parannusta...Mihinkähän raamatunkohtaan muuten perustuu? Tietääkö kukaan.

    Olen nähnyt päivämiehessä myös artikkelin jossa itsetyydytys nimettiin synniksi.

    80-luvulla.

    Äänestä

  • ope kertoi kirjoitti:

    80-luvulla.

    "itsetyydytys on synti, josta tulee tehdä parannusta"

    Äänestä

  • Olen sinkku ja haluan pysyäkin sinkkuna opiskelujeni ajan, koska mulla on nyt vapaus mennä minne lystää.
    Tyydytän tarpeitani itse, enkä näe siinä mitään väärää. Eihän siinä tavallaan menetä mitään, mutta parisuhteessa sitävastoin itsetyydytys on väärin!

    Äänestä

  • nuori vl-mies kirjoitti:

    Olen sinkku ja haluan pysyäkin sinkkuna opiskelujeni ajan, koska mulla on nyt vapaus mennä minne lystää.

    "parisuhteessa sitävastoin itsetyydytys on väärin!" Ajatteletko, että se on vain sulle väärin, vai ihan yleisesti?

    Äänestä

  • nuori vl-mies kirjoitti:

    Olen sinkku ja haluan pysyäkin sinkkuna opiskelujeni ajan, koska mulla on nyt vapaus mennä minne lystää.
    Tyydytän tarpeitani itse, enkä näe siinä mitään väärää. Eihän siinä tavallaan menetä mitään, mutta parisuhteessa sitävastoin itsetyydytys on väärin!

    ei anna. Sitten ei saa masturboida ja tuntuu kuitenkin tietynlaista tarvetta päästä purkautumaan. Ajattelen esimerkiksi tilannetta vaikkapa hiekkarannalla, jossa on paljon nuoria vähäpukeisia ihmisiä. Sen jälkeen menee kotiin ja vaimo sanookin, että: "Et saa."

    Voi tulla hieman "korni" olo, kun ei sitten voikaan harrastaa "masturbeissöniä".

    Äänestä

  • ope kertoi kirjoitti:

    80-luvulla.

    Onko esimerkiksi tänä vuonna mainittu, että masturbaatio on syntiä? Vai onko tämä tieto jäänyt historiaan.

    Muzette-nimimerkki ei ole enää rekisteröitynä, vaan sen voi sylkäistä kuka tahansa omaksi nimimerkikseen.

    terv.
    Aistin tällaista

    Äänestä

  • Muzette kirjoitti:

    "sylkäistä"

    Parempi on roiskaista.

    Äänestä

  • syntiä.... kirjoitti:

    mitäs teet kun olet sinkkumies ja itsetyydytys syntiä....

    sama tilanne se on heilläkin sinkkuina ennen sitä pakkosynnytysrumbaa.

    Äänestä

on järjetön ja luonnoton elinympäristö ihmiselle. Erityisesti naisten ihmisarvo riisutaan vl-herätysliikkeen johtomiesten toimesta varsin perusteellisesti. Keskeisenä apukeinona tässä on Raamatun vastainen valheoppi:

"Ehkäisy on syntiä."

Äänestä

Niinhän se menee, että kun SRK on saanut pahaa aikaaan niin yhteiskunta on se, joka tulee hätiin. Mutta niinhän sivistynyt yhteiskunta toimii, auttaa kärsivää, olipa kärsimys lähtöisin mistä tahansa.

T: kaksi kertaa terapiaa viikossa 8 vuotta, 53 euroa kerta. Kela maksaa. (Suku hylkäsi, kun jätin vl:n, mutta kiitos terapian, elämä hymyilee.)

Äänestä
  • KELA korvaa yksityistä terapiaa 2 vuotta. Kolmannen vuoden saa anomalla. Tämän jälkeen terapia maksetaan omista varoista.

    Äänestä

  • Sos.poliitikko kirjoitti:

    KELA korvaa yksityistä terapiaa 2 vuotta. Kolmannen vuoden saa anomalla. Tämän jälkeen terapia maksetaan omista varoista.

    Käytännössä todistettu!

    Äänestä

  • Sos.poliitikko kirjoitti:

    KELA korvaa yksityistä terapiaa 2 vuotta. Kolmannen vuoden saa anomalla. Tämän jälkeen terapia maksetaan omista varoista.

    Juu näin on, mutta kävinkin ensimmäiset viisi vuotta nuorisopoliklinikalla, aloitin siis 16-vuotiaana ja tämän maksoi kaupunki ja sitten jatkoin samalla terapeutilla 3 vuotta ja kela maksoi, mutta eiköhän se 53 euroa maksanut ne ensimmäiset viisikin vuotta.

    Äänestä

  • yhteyttä sukuun. Suku ajattelee, että sinulla on nyt mieleiset ystävät ja heidät on heitetty tarpeettomina loukkoon.

    Äänestä

on vl-herätysliikkeessä tahdoton synnytyskone. Näin on SRK:n johtokunta päättänyt.

Siunausta ja sympatiaa avaajalle ja kaikille vl-naisille.

Äänestä
  • Näin on. Tuntuu vaikealta uskoa että nykyaikaisessa ja tasa-arvoisessa Suomessa on vielä 2000-luvulla jotain tällaista kuin nämä lessumeiningit ja ehkäisyvälineiden kielto.

    Voi näitä naisparkoja mihin ovat ryhtyneet.

    Äänestä

  • lessutouhu kirjoitti:

    Näin on. Tuntuu vaikealta uskoa että nykyaikaisessa ja tasa-arvoisessa Suomessa on vielä 2000-luvulla jotain tällaista kuin nämä lessumeiningit ja ehkäisyvälineiden kielto.

    Voi näitä naisparkoja mihin ovat ryhtyneet.

    miehiä kun on SRK:n johdossa ja vl-saarnaajina opettamassa Raamatun vastaisia valheoppeja sekä alistamassa vl-naisia, niin lopputulos ei ole kehuttava.

    Äänestä

  • Heikki kirjoitti:

    miehiä kun on SRK:n johdossa ja vl-saarnaajina opettamassa Raamatun vastaisia valheoppeja sekä alistamassa vl-naisia, niin lopputulos ei ole kehuttava.

    Minä jaksan ihmetellä tuota, kun lessunaiset uskoo tuollaista kieroutuneiden lessumiesten vedätystä. Vaikka miten ajattelisin, tuntuu jotenkin niin vaikealta ymmärtää, mutta tehdäänhän uskonnnon varjolla vaikka mitä filunkia maailmassa.....
    Onko Laestadius tosiaan alunperin tarkoittanut,
    että akat on alistettava synnytyskoneiksi ja tehtävä tupa täyteen pentuja niin kauan kuin emännällä hedelmällisyyttä riittää? Kertoisiko joku minulle vastauksen.

    Ja kuka ja missä kieltää nykyaikaisten ehkäisyvälineiden käytön? Eihän Laestadiuksen aikana edes ollut ehhkäisyvälineitä. Onko kielto näiden "hoitomiesten" aikaansaamaa?

    Kehotan lukemaan Eija-Liisa lapinleimun kirjan 10 ja ½ gurua. Hän on lessuperheen lapsi,joka sittemmin jätti lestadiolaisuskon. Antaa kirjassaan hyvin realistisen kuvan uskonnon todella rajoittavasta ja käskevästä maailmasta.

    Äänestä

  • tällaisen naista alistavan ... kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eija_Lapinleimu

    Äänestä

vl-herätysliikkeessä on Raamatun vastaiset valheopit, joita aletaan aivopestä pienten ja viattomien lasten korvien väliin. Lapsi on uskon esikuva. Tämä lasten "leipominen" Raamatun vastaisilla harhaopeilla on äärimmäisen törkeää ja äärimmäisen vakava rikos Jumalan kasvojen edessä.

Vl-naisten sortamisen kannalta kaikkein törkein Raamatun vastainen harhaoppi on "ehkäisy on syntiä" oppi. Tämän valheopin kautta moni vl-nainen saatetaan uupumuksen ja masennuksen syövereihin. Tämä ei ole Jumalan tahto.

Raamattu ei kiellä ehkäisyä.

Äänestä

ja yhteensä 10-20 lasta on täysin kohtuuton urakka naiselle sekä synnyttää että jaksaa hoitaa lapset. SRK:n johtokunnan on helppoa selitellä norsuunluutornistaan ihan mitä tahansa.

Totuus on toinen.

Äänestä
  • jossa on 20 lasta? Tai 19, 18, 17....minun tutuista yhdellä on 16, muutamalla 14, vähän useammalla 13 ja siitä alaspäin vaihtelevasti. Keskiarvo on ehkä noin 9-10 lasta.

    Minä en tunne ainoatakaan perhettä, jossa olisi edes 17 lasta, puhumattakaan 20. Yhden perheen tiedän, en tunne, missä on 18, mutta siitäkään en ole varma.

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    jossa on 20 lasta? Tai 19, 18, 17....minun tutuista yhdellä on 16, muutamalla 14, vähän useammalla 13 ja siitä alaspäin vaihtelevasti. Keskiarvo on ehkä noin 9-10 lasta.

    mutta tiedän/tunnen pari 18 lapsen perhettä, yhden 19 lapsen perheen ja 17 alapäin useita.

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    jossa on 20 lasta? Tai 19, 18, 17....minun tutuista yhdellä on 16, muutamalla 14, vähän useammalla 13 ja siitä alaspäin vaihtelevasti. Keskiarvo on ehkä noin 9-10 lasta.

    Minä en tunne ainoatakaan perhettä, jossa olisi edes 17 lasta, puhumattakaan 20. Yhden perheen tiedän, en tunne, missä on 18, mutta siitäkään en ole varma.

    10-20 lasta.

    lapsen/v. ja yhteensä 10-15 lasta ilman SRK:n Raamatun vastaista valheoppia "ehkäisy on syntiä"?

    Äänestä

  • Miehen painava sana kirjoitti:

    lapsen/v. ja yhteensä 10-15 lasta ilman SRK:n Raamatun vastaista valheoppia "ehkäisy on syntiä"?

    ihan vaikea vastata kysymykseesi, koska koen et täällä ei hyväksytä kuin tiettyjä vastauksia. vastaan nyt kuitenkin, kun kysyit.

    Olin n 9 vuotias, kun toivoin ittelleni isoa perhettä, sitten kun tulen aikuiseksi. Se oli suurin haaveeni. Ja se johtui siitä et koin isossa perheessä elämisen niin rikkaana ja ihanana...musta on niin vaikea kirjoittaa tätä...kohta saan höökiä niskaani, kun kerron , mitä ajattelen...

    No okei, mut enhän mä silloin edes tiennyt mikä on SRK, puhumattakaan siitä et ois "pakko" synnyttää...eli koen et SRK:lla ei ole mitään tekemistä lapsilukuni kanssa. Mulle olisi ollut suurinta painajaista, jos en olisi saanut yhtään lasta tai jos olisin saanut vain muutaman, olisin varmaan hankkinut sijaislapsia...mietin sitä asiaa nytkin, ainakin yksi mahtuis porukkaan mukaan.

    Voin sanoa sulle "käsi sydämellä" et jokaisen lapseni syntymä on ollut mulle ihana elämys...(voi et mun sormet tuntuu kankeilta kirjoittamaan tällaista)...kyllä ne lasten syntymät on niitä kaikkein kirkkaimpia helmiä mun ja myös mieheni muistossa...

    Raskaudet pahoinvointineen ja muine vaivoineen ei ole ollu mitenkään ihania...ne on ollu mulle ihan kauheita...oikein painajaisia...(hehe, tätä on helppo kirjottaa)...ois ollu niin siistiä saada ne vauvat ilman minkäänlaista kärsimystä...vain tieto siitä, mikä sen vaivan "palkka" oli, auttoi kestämään raskausajan.

    Olen äärettömän lapsirakas ihminen...jos tiedän et jollekkin on syntynyt vauva, haluan het mennä kattomaan sitä...koen et olen ihan pimee, kun olen tällainen.

    Ihmisiä on niin monenlaisia. Jos kaikkia ihmisiä tutkitaan "suurennuslasilla", niin varmaan löytyy "pimeitä" puolia. Se, että tykkää lapsistaan on söpöä, ei pimeää. =)

    Jotkut ihmiset hommaavat vapaaehtoisesti suurperheen, vaikka eivät edes synnytä lapsia. He abortoivat itselleen suurperheen. Ehkä se on jonkinlainen taipumus, että halutaan iso lapsikatras ympärille.

    Äänestä

  • Heh

    Aistin tällaista kirjoitti:

  • Aistin tällaista kirjoitti:

    Aistin tällaista, pelastit päiväni.

    Ps. Miks häippäsit mopin palstalta?

    Äänestä

  • Heh kirjoitti:

    Tästä on muistaakseni useampia vuosia, kun luin jostakin lehdestä jutun. Muistikuvat ovat etäisiä.

    Siinä kerrottiin suurperheestä, jonka lapsista suurin osa oli abortoituja. Harmi, kun en muista lehden tietoja tarkemmin, eikä minulla ole sitä hallussa.

    Lehtijutussa oli mielenkiintoinen piirre. Perhe mainitsi erikseen, etteivät he ole vanhoillislestadiolaisia.

    ollu ADOPTOITUJA?

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    ollu ADOPTOITUJA?

    :))

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    Aistin tällaista, pelastit päiväni.

    Ps. Miks häippäsit mopin palstalta?

    Kuvittelin jo, että nikki: Muzette on tuhottu Mopin palstalta. =) Ajattelin, että: JESSS! Syynä on se, että olisin paljon mielummin nimimerkillä: Aistin tällaista.

    Ehkä Mopin palstalla olen kirjoittanut niin vähän sen vuoksi, että olen varsinaisesti ankkuroitunut tälle palstalle. Bannauksen seurauksena olin Mopin palstalla ja Admatan palstalla.

    Saatan jossakin vaiheessa kirjoitella Mopin palstallakin, en kuitenkaan tohdi luvata. =)

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    ollu ADOPTOITUJA?

    Sitähän minä ilmeisesti tarkoitin.

    Adoptio = lisää lapsia?
    Abortti = vähemmän lapsia?

    Tarkoitin sanalla "abortti" vaihtoehtoa, jossa lapsia tulee lisää perheeseen. =)

    Oikea sana taitaakin olla adoptio.

    Äänestä

  • Aistin tällaista kirjoitti:

    Sitähän minä ilmeisesti tarkoitin.

    Adoptio = lisää lapsia?
    Abortti = vähemmän lapsia?

    Tarkoitin sanalla "abortti" vaihtoehtoa, jossa lapsia tulee lisää perheeseen. =)

    Oikea sana taitaakin olla adoptio.

    päälläkin täässä aiken kaikaa ja tiila heeden..

    Äänestä

synnyttäisivät, niin vl-herätysliikkeessä ei opetettaisi Raamatun vastaista valheoppia "ehkäisy on syntiä".

Äänestä
  • Eivät veeällät naisten alistamisessa mitään pioneereja ole. Kaikki vanhat uskonnot ja kirkot ovat miesten pystyttämiä ja hallitsemia. Vasta sitten ja sitä mukaa kun naiset saavuttavat tasa-arvon myös hengellisessä elämässä, dogmit voivat alkaa muuttumaan; vähitellen, mutta varmasti. Voi olla, että siihen kuluu vielä muutama sukupolvi. Yksilötasolta näiden asioden muuttamiseen kuitenkin on lähdettävä ja vain sitä kautta se on mahdollista.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Eivät veeällät naisten alistamisessa mitään pioneereja ole. Kaikki vanhat uskonnot ja kirkot ovat miesten pystyttämiä ja hallitsemia. Vasta sitten ja sitä mukaa kun naiset saavuttavat tasa-arvon myös hengellisessä elämässä, dogmit voivat alkaa muuttumaan; vähitellen, mutta varmasti. Voi olla, että siihen kuluu vielä muutama sukupolvi. Yksilötasolta näiden asioden muuttamiseen kuitenkin on lähdettävä ja vain sitä kautta se on mahdollista.

    on se vain kummaa kun tänne on eksynyt montakin sellaista miestä jotka eivät uskonnon nimissä suostu alistamaan naista :)

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Oma käsitykseni on, että lähes kaikki miehet varmasti yksilöinä kannattavat naisten ja miesten tasa-arvoa kaikilla elämän aloilla. Joidenkin osalta sitoutuminen tiettyyn hengelliseen naista alistavaan uskonoppiin estää mielipiteen julkituomisen, koska he pelkäävät taivaspaikkansa menettämistä ja joutuvat kantamaan tämän ristiriidan taakkana sydämellään.
    Näin uskon.

    Äänestä

  • ...he olisivat naisia.

    Äänestä

  • ...synnyttäisivät... kirjoitti:

    ...he olisivat naisia.

    kovassa nousukiidossa oleva vl-puhuja.

    Äänestä

  • ...synnyttäisivät... kirjoitti:

    ...he olisivat naisia.

    Olen lukenut että kokeellisesti on voitu mies saataa sekä raskaaksi siten että istukka on kiinnittynyt vatsaonteloon/vatsan peitteisiin.

    Tämän lukemani artikkelin mukaan yksi lapsi on nähynyt päivänvalon keisarinleikkauksella.

    Kuitenkin kokeissa todettiin että sisäisen verenvuodon riski on niin suuri ja raskaus vaarantaa sekä miehen että lapsen hengen ettei niitä ole jatkettu.

    Nykylääketieteen valossa pidän tuota artikkelia mahdollisuuksien rajoissa. Vaikken sitä puremmatta niellyt. Yhtä lailla kuin yli 60 vuotiaan äitiys jne...

    Se ainakin on faktaa että mies saadaan imettämään kuin syötetään riittävästi hormooneja :)

    Äänestä

..tietäjä ja viisas, nimittäin Buddha sanoi:

"Buddha sanoi, ettei pidä omaksua todeksi mitään sen nojalla, että joku toinen väittää asian todeksi; ei senkään vuoksi, että kyseessä oli vuosisatoja vanha perintätieto, ei huhun nojalla eikä siksi, että kirjat niin väittävät tai joku vanhan ajan viisas on sen sanonut; eikä siitä syystä, että olisi mieluista uskoa niin tai että esitetty näkökohta oli miellyttävä tai, että joku pyhimys tai opettaja on sen opettanut.

Ainoa omaksumisen syy on, että joku sanottu tai kirjoitettu asia vaikuttaa meistä järkevältä ja että se edistää omaamme ja lähimmäistemme henkistä menestystä sekä kestää koetuksen jokapäiväisessä elämässä. silloin voimme liittää sen oppijärjestelmäämme siihen asti, kunnes intuition eli sisänäkemyksen valo osoittaa mielipiteemme oikeaksi, jonka jälkeen voimme pitää sitä tietona.

"Ensimmäinen askel ei ole tieto ylimaallisista asioista", sanoi Buddha, "vaan omien väärinkäsitysten oikominen".

http://www.teosofia.net/eriusk/vj-buddha.htm

Äänestä
  • Jeesuksen sanomaa, ei Buddhan. En halua Buddhaa aliarvioida, mutten pidä hengellisenä oppi-isänäkään.

    Äänestä

Tärkeintä olisi että jaksaisit leipoa myyjäisiin, jotta saataisiin kotisiionin parkkipaikka asvaltoitua ja maksettua ne kalliit urut.

Äänestä
  • miljoonaremontti rahoitetaan ensisijaisesti myyjäisillä ja leivonnaisilla. Näin ovat veljet päättäneet.

    Oulun seudun vl-naiset - uunit lämpiämään!

    Äänestä

  • Hopi hopi kirjoitti:

    miljoonaremontti rahoitetaan ensisijaisesti myyjäisillä ja leivonnaisilla. Näin ovat veljet päättäneet.

    Kannatetaan!

    valheopeillaan vl-naiset synnyttämään 10-20 lasta, niin kai tämä sama synnyttäjäjoukko nyt Oulun vl-isännille yhden miljoonaremontin (3,4 milj.e) leipoo. Tulee varmaan Oulun ry:lle komea tupakointipaikka kullattuine tuhkakuppeineen. Tärkeät asiat pitää ainakin hoitaa kunnolla.

    Helppo homma. Veljethän ovat niin päättäneet.

    Äänestä

  • ProvoProvoProvo kirjoitti:

    Kannatetaan!

    ...isä tekee leivät ja äiti pullat ja kakut myyjäisiin. Kyllä kuule miehetkin osallistuu myyjäisten järjestelyihin eri tavoin ja vieläpä melko aktiivisesti ja vapaaehtoisesti ja hyvillä mielin, samoin kuin me naisetkin. =)
    Yhteispelillä kaikki sujuu ja usko tai älä, yleensä meillä on valtavan hauskaa myös. :)

    Äänestä

Ei se varmaan ole helppoa luopua esim. ehkäisyn syntinä pitämisestä, varsinkin jos kerennyt synnyttämään monta lasta siitä pitämättä: "tämähän onkin sitä kaidan tien kulkemista", uskotellaan itselle mieluummin kuin myönnettäisiin totuus.

Äänestä
  • Siihen liittyy myös kateus. "Kun minun piti synnyttää, ja ehkäisy oli syntiä, niin kyllä muittenkin ihan varmana pitää, sanoipa Raamattu mitä tahansa."

    Onhan se sitäpaitsi isin kiva leuhkia vl-piireissä, että "mulla sitä on tusinan verran alta rippikouluikäisiä lapsia." Ja sanoja lausuessaan isi katselee ympärilleen löytääkseen kunnioittavia ja hyväksyviä katseita.

    Äänestä

  • ..vihittyjen tie. Sellaisten, jotka haluavat ponnistella vihkimysten kautta päästääkseen ahtaasta portista sisälle, ja voittaakseen iankaikkisen elämän.

    13. "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
    14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." (Matt.7)

    Äänestä

  • ..on harvojen kirjoitti:

    ..vihittyjen tie. Sellaisten, jotka haluavat ponnistella vihkimysten kautta päästääkseen ahtaasta portista sisälle, ja voittaakseen iankaikkisen elämän.

    13. "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
    14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." (Matt.7)

    ei mennä 10-20 lapsen synnyttämisen ja oma uupumisen kautta. Kaidan tien portti avautuu ihan eri tavalla.

    Äänestä

et kuitenkaan luopuisi uskostasi vaikka vl ehkäisyopista luovutkin :)

Pidä usko ja hyvä omatunto äläkä tuomitse itseäsi siitä minkä oikeaksi näet.

Ehkäisy on väärin silloin kun omatuntosi sen kieltää ja sallittua ja myös välttämätöntä jos omatuntosi siihen kehoitaa. Tämä on minun vl näkemykseni asiasta.

Raamattussa sanotaan että lisääntykää ja täyttäkää maa mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Olet ymmärtänyt ihan oikein että vuosi/lapsi tahti tarkoitaa monen naisen, lapsen ja perheen osalta sitä että elämä on helvettiä. Ja kyllä olen kanssasi samaa mielt siitä että syntiä on ajaa lapset ja äiti mutta myös se mies tuohon tilanteeseen.

Ihailen aikuisuuttasi ja kysyä ottaa vastuuta omista tekemisistäsi tuossa tilanteessa. Pidä kuitenkin usko ja hyvä omatunto ei ihmisten vaan Jumalan edessä. Et sinä voi tuossa lapsiasiassa tehdä omaatuntoasi vastaan.

Kyllähän lapset siitä hengissä selviävät vaikka sinä synnyttäisitkin lisää lapsi/vuosi tahtia.. Mutta voiko ja uskaltaako kukaan rehellisesti katsoa niitä henkisiä ja hengellisiä kärsimyksiä mitä he kantavat koko elämäsä ajan... Aika harva uskaltaa ja ne jotka uskaltavat taitavat päätyä joko kieltämään oikeat normaalit ja terveet tunteensa tai sitten päätyvät siihen mihin sinäkin...

Äänestä
  • Lueppa vanhastatestamentista. Aina oli isoja perheitä. Jaakobilla ja muilla.
    Kyllä Jumla antaa myös voiman lasten hoivaamiseen.
    Olet vaan tyypillinen pullamössö uskomassasi.
    Tee parannus vikoilustasi.

    Äänestä

  • taas joku uskosta osaton kirjoitti:

    Lueppa vanhastatestamentista. Aina oli isoja perheitä. Jaakobilla ja muilla.

    tyhmä ihminen.

    Onko mikään muuttunut Jaakobin ajoista tähän päivään? Rehellisesti on sanottava, että noin tyhmää ihmistä ei luulisi enää löytyvän. Mutta olethan vl-mies. Ilmeisesti ns. johtava veli.

    näyttele siinä nyt vl:ää.

    Äänestä

  • taas joku uskosta osaton kirjoitti:

    Lueppa vanhastatestamentista. Aina oli isoja perheitä. Jaakobilla ja muilla.
    Kyllä Jumla antaa myös voiman lasten hoivaamiseen.
    Olet vaan tyypillinen pullamössö uskomassasi.
    Tee parannus vikoilustasi.

    Yleensä kyllä yksi mies siitti MONELLE naiselle lapsia, ei yhdelle... Olivat moniavioisia.

    Äänestä

  • taas joku uskosta osaton kirjoitti:

    Lueppa vanhastatestamentista. Aina oli isoja perheitä. Jaakobilla ja muilla.
    Kyllä Jumla antaa myös voiman lasten hoivaamiseen.
    Olet vaan tyypillinen pullamössö uskomassasi.
    Tee parannus vikoilustasi.

    tuo tapa jolla sekä naiset lapset että myös parisuhteet ja perheet ollaan valmiita uhraamaan edottoman ehkäisyopin alttarille....

    Jos joku ei omantuntonsa tähden ole valmis jättämään lapsiaan heitteille tai vaille asian mukasta myös henkistä läsnäoloa ja kaikkinaista hoitoa olet valmis lyömään häntä vl uskolla?

    Kaikista ei ole saatanallisen opin täyttäjäksi ei hyvällä eikä huonolla omalla tunnolla.

    Onko siinä tilanteessa jossa lapsia tulee vuosi/ laspi tahtia todellakaan enää kyse mistään muusta kuin naisen alistamisesta miehen masturbaation välineeksi, uskonnon nimissä tapahtuvaksi seksuaaliseksi väkivallasta.

    Miten minusta tuntuu ihan siltä että tässä tapauksessa molemmat sanoutuivat irti tuosta opista. Tai ainakaan nainen ei enää voinut hyväksyä sitä eikä suostunut enää.

    Rakastettavaa on myös se että suljet silmäsi täysin sille mitä seuraa siitä kun äiti on katkeamispisteessä eikä isänkään jaksamista voi enää kehua? Siinäköhän se lähimmäisen rakkaus on jota vanha testamenttikin puhuu?

    Äänestä

  • Kynnämmekö aasilla? kirjoitti:

    tyhmä ihminen.

    Onko mikään muuttunut Jaakobin ajoista tähän päivään? Rehellisesti on sanottava, että noin tyhmää ihmistä ei luulisi enää löytyvän. Mutta olethan vl-mies. Ilmeisesti ns. johtava veli.

    iäkkäämpi naimaton nainen, jolla ei ole omaa kokemusta, eikä pelkoa että sitä tulisikaan

    Äänestä

  • taas joku uskosta osaton kirjoitti:

    Lueppa vanhastatestamentista. Aina oli isoja perheitä. Jaakobilla ja muilla.
    Kyllä Jumla antaa myös voiman lasten hoivaamiseen.
    Olet vaan tyypillinen pullamössö uskomassasi.
    Tee parannus vikoilustasi.

    Panepa merkille, että yhtä naista kohti ei ollut kovin monta lasta. Raamatun henkilöilläkään ei ollut jättisuuria perheitä.

    Jaakobin pojilla oli neljä eri äitiä. Jaakobilla oli 13 lasta, 12 poikaa ja yksi tyttö. Hänellä oli 4 vaimoa: Lea ja Rakel ja näiden orjattaret.

    Muuten Benjamin oli Josefille siksi hyvin rakas, koska he olivat täysssisaruksia. Heillä oli yhteinen äiti. Äitihän tarkoittaa seurakuntaa.

    Äänestä

  • taas joku uskosta osaton kirjoitti:

    Lueppa vanhastatestamentista. Aina oli isoja perheitä. Jaakobilla ja muilla.
    Kyllä Jumla antaa myös voiman lasten hoivaamiseen.
    Olet vaan tyypillinen pullamössö uskomassasi.
    Tee parannus vikoilustasi.

    ..oli kaksi virallista vaimoa ja kaksi palvelijaa jotka yhteensä synnyttivät 12 poikaa ja yhden tytön.Lea synnytti 6 poikaa ja yhden tytön ja muut vaimot kukin kaksi.

  • Jaakobilla.. kirjoitti:

    ..oli kaksi virallista vaimoa ja kaksi palvelijaa jotka yhteensä synnyttivät 12 poikaa ja yhden tytön.Lea synnytti 6 poikaa ja yhden tytön ja muut vaimot kukin kaksi.

    ihan kohtuullinen määrä. Vaimoja oli kuitenkin 4, joten hoitotyökin jakaantui useammalle.

    Ei vaatimusta siitä, että lapsia pitää olla yli tusinan, voi perustella Raamatulla. Raamatun henkilöiden perheissä äidit eivät synnyttäneet niin monta lasta.

    Vaimon ylpeys ja arvon mitta oli silloinkin, että hän synnytti miehelleen lapsia, mutta VL:t ovat asettaneet tähän taakkoja, joista Jeesus varoittaa ja vertaa fariseuksiin.

    Äänestä

eikö meidän pitäisi aina olla elämän puolella.Terve sielu terveessä ruumiissa.Autuasta on olla jumalinen ja tyytyä onneensa.Palkka on taivaassa, täällä on kilvoitus. Raamatussa sanotaan ihmiselämästä, että kun se parasta on ollut , on se tuska ja vaiva ollut. On niitä ihaniakin päiviä, ei elämä kovin synkkää ole, vaikka olis työlästäkin.Aikansa kutakin.Isossa perheessä oppii olemaan hötkyilemättä turhista.Päivä kerrallaan.Jotkut itkee lapsettomuuttaan ja tyhjiä päiviään.

Äänestä
  • Oletko hieman mustavalkoinen?

    Äänestä

  • Vaikka sielunvihollinen yllytti "järjettömään" hyppyyn kalliolta alas, koska Jumala oli luvannut pitää omistaan huolta, kieltäytyi Jeesus kiusaamasta Jumalaa.

    Viesti tämän päivän jumalanlapselle: jos joku houkuttelee sinua uskon varjolla järjenvastaisiin ratkaisuihin elämässäsi lupaamalla teoistasi palkkiota tässä tai tuonpuoleisessa elämässä, seuraa Herrasi esimerkkiä, torju kiusaaja raamatuntuntemuksesi avulla. Ole vahva uskosasi, sen varassa pelastut. Tässä elämässä sinun tulee lakata kiusaamasta Jumalaa ja ruveta käyttämään järkeä, jonka Jumala on juuri tätä elämää varten juuri sinulle antanut.

    Usko kantaa tuonpuoleiseen, mutta tätä elämääkään ei ole lupa järjettömästi tuhota.

    Äänestä

niin kuin hän sitä sanoin kuvailee. Kun ei ole enää Jumala apuna, ja on jäänyt yksin. Niin omilla voimilla ei jaksa.

Äänestä
  • Kuule Jumala ei oo ollu apuna mulla ennen kuin tapasin miehenikään, kauheita asioita on elämä ollu täynnään pienestä saakka, perheväkivaltaa ym. et missähän vaiheessa oon jo sillon niin pahan synnin tehny, et jumala on hylänny?!

    Äänestä

  • Kylläpä oli julmasti sanottu. Jos minun pitäisi määritellä julmuus, se olisi juuri tuollaista.

    Äänestä

  • ex-vl-äiti kirjoitti:

    Kuule Jumala ei oo ollu apuna mulla ennen kuin tapasin miehenikään, kauheita asioita on elämä ollu täynnään pienestä saakka, perheväkivaltaa ym. et missähän vaiheessa oon jo sillon niin pahan synnin tehny, et jumala on hylänny?!

    Otan osaa vaikeuksiisi. Luota vain jatkossa itseesi ja kannattaa käydä ammattiauttajien juttusilla, jos tuntuu omat voimat loppuvan. Lääkkeisiin kannattaa ehkä suhtautua pienellä varauksella, mutta terapia tekee terää.

    Olen itse käynyt terapiassa ja terapeutteja on moneen lähtöön. Yksi terapeuttini oli huippu ja sama tuuri voi käydä myös Sinulle. =)

    vaimoni kulki terapiassa saman ongelman takia ja hän on toipunut sen avulla entiselleen. Toki itsekkin avitin toipumista parhaani mukaan.
    Kyllä srk:n opit karisivat niinä aikoina kuin suvi lumi puidenoksilta. Totean vain että miten kauheaa tekojenoppia he jankkaavatkaan aivopestessään viattomia lapsia,nuoria ja aikuisia: "Mitä enemmän lapsia,vaivaa ja tuskaa sitä kirkkaamman kruunun tulette saamaan".
    Kysyn teiltä ehkäisemättömyyden puolustajilta esim,Hyndeltä kuinka usein käyt jelppimässä tuskaisia äitejä ja isiä,jotka painivat jaksamisensa äärirajoilla odottaen vain kuolemaa jotta pääsis pois täältä ja saisi vihdoin levätä. Löytyykö teistä julmureista yhtään empatiaa ja inhimillisyyttä.

    Äänestä

  • Vanha hurja. kirjoitti:

    tosiasia on se että jos äidiää on riittävä tukiverkko ja lapsia ei tule tuhkatiheään ja fysiikka on luojan luomana kunnossa tässä asiassa nainen voi synnyttää enemmän kuin 2 lasta...

    Kuitenkin se mikä tässä on julmaa on se että yhdenkään naisen fysiikka ei kestä lapsi/vuosi tahtia. Ei niitä ennen vanhaan siihen tahtiin tullut mm ravitsemuksen ja imetyksen takia...

    Toinen asia mikä tässä on julmaa on se että järjen käyttö on sallittua vasta siinä vaiheessa kun äiti on jo menettänyt terveytensä.

    Ja kolmas asia jota pitäs edelleen julmana on se että nainen jolla fysiikka ja psyyke ei tukiverkkojen puuteen tai tukiverkoista huolimatta pysy kasassa tässä synnytä ja pelasta opissa ei luota Jumalan johdatukseen jos päätyy ehkäisyyn. Toedellako?

    Vaikka nainen ei olekkaan eläin ihmettelen edelleen sitä että kun puhutaan eläimestä ja eläinlääkärin kannasta siihen kuinka usein vaikka koiralla voidaan teetää pentuja asiaan suhtaudutaan asianmukaisella vakavuudella.

    Kuitenkin kun puhutaan naisesta ja lääkärin kannasta siihen kuinka paljon lapsille olisi hyvä tulla ikäeroa - lääkäri ei tiedä kaikkea eikä voi ymmärtää asioita. Todellako? Erikoista on se että jos lääkäri perustellusti suositaa reilusti yli vuoden ikäeroa keisarinleikatulle äidille tämä kannan otto voidaan ohitaa toteamalla - lääkäri vain liiottelee riskejä. Todellako?

    Naisen ja useimmiten myös lasten alistaminen kotuuttomien riskien ottamiseen on mielestäni raamatun vastaista. Yhtä lailla kuin ehkäisy vain itsekkäistä syistä. Luotan siihen että omatuntuo sanoo mikä kulloinkin on oikein ja mikä väärin näiden kysymysten edessä.

    Äänestä

  • et tiedä, ketä Jumala auttaa. Sen me kaikki tiedämme, että vl-herätysliike ei auta ketään. Se saarnaa vain eetteriin Raamatun vastaisia valheoppeja.

    Äänestä

  • ex-vl-äiti kirjoitti:

    Kuule Jumala ei oo ollu apuna mulla ennen kuin tapasin miehenikään, kauheita asioita on elämä ollu täynnään pienestä saakka, perheväkivaltaa ym. et missähän vaiheessa oon jo sillon niin pahan synnin tehny, et jumala on hylänny?!

    kauheen pahoillani siitä, mitä sulle on tapahtunut elämässäsi. Voi et muhun koskee. Et ole kyllä varmasti ansainnut väkivaltaa, etkä mitään muutakaan huonoa kohtelua. Sulle on tehty vääryyttä. Olisit ansainnut rakkautta, lämpöä ja kunnioitusta runsain mitoin ja ansaitset sitä nytkin. En varmastikkaan ole sun mielestäs minkään arvoinen sanomaan sulle näit asioita, mutta oikeesti musta tuntuu niin pahalta sun kokemuksesi.

    Et ole tehnyt sellaista syntiä, jota ei Kristuksen sovitustyö tekisi mitättömäksi. Eikä Jumala ole sua hyljännyt. Ne on tehneet väärin ja syntiä, jotka ovat sua huonosti kohdelleet. Toivon että he saisivat ymmärryksen korjata jälkensä.

    Toivon sulle voimia ja onnellista elämää...ja oikein ihanaa kesää!!

    Äänestä

  • Vanha hurja. kirjoitti:

    vaimoni kulki terapiassa saman ongelman takia ja hän on toipunut sen avulla entiselleen. Toki itsekkin avitin toipumista parhaani mukaan.
    Kyllä srk:n opit karisivat niinä aikoina kuin suvi lumi puidenoksilta. Totean vain että miten kauheaa tekojenoppia he jankkaavatkaan aivopestessään viattomia lapsia,nuoria ja aikuisia: "Mitä enemmän lapsia,vaivaa ja tuskaa sitä kirkkaamman kruunun tulette saamaan".
    Kysyn teiltä ehkäisemättömyyden puolustajilta esim,Hyndeltä kuinka usein käyt jelppimässä tuskaisia äitejä ja isiä,jotka painivat jaksamisensa äärirajoilla odottaen vain kuolemaa jotta pääsis pois täältä ja saisi vihdoin levätä. Löytyykö teistä julmureista yhtään empatiaa ja inhimillisyyttä.

    kulje auttamassa, mutta lähialueen ihmiset auttavat. Minua auttoi aikanaan diakoniatoimikunnan väki ja kuläseuran väki.Maaseudulla kyläseurat ja seurakunnan toimet varmaan erilaisia kuin kaupunkiympäristössä. Itse kannattaa pyytää apua.

    Äänestä

minäkin, vanhin lapsi. Meitä syntyi alkupäässä melko tiuhaan tahtiin (myöhemmin välit toki pitenivät). Viidennen lapsen jälkeen äiti väsähti täysin, elämänilo- ja halu katosivat, lapsia tuli lisää mutta aiemmistakaan ei huolehdittu kunnolla. Äiti itki joka päivä elämänsä kurjuutta... mutta lapsia tuli lisää. Kotityöt jaettiin meille lapsille kun isäkin oli yleensä töissä, kaikki illat piti raataa ja vahtia pikkusisaruksia. Kun isä oli kotona, he riitelivät jatkuvasti siitä, ettei äidillä ollut mitään omaa elämää, ainoastaan lastenhoitoa vuorotta... Kotona oli ahdistava ilmapiiri, kun äiti itki, isä huusi, lapset ajettiin huoneisiinsa ja käskettiin pysyä poissa tieltä.

Toki he lepyttyään pyysivät anteeksi, mutta mitä se auttaa kun lapsuus on täynnä tuollaisia muistikuvia? Kaikkia ihmisiä ei kertakaikkiaan ole luotu 14 lapsen vanhemmiksi...

Äänestä
  • Miten naiset suostuu tuollaiseen? Mikse he eivät kieltäydy seksistä? Tuo on ihan sairasta, sairasta!!

    Äänestä

  • Minäminä. kirjoitti:

    Miten naiset suostuu tuollaiseen? Mikse he eivät kieltäydy seksistä? Tuo on ihan sairasta, sairasta!!

    nainen kieltäydy seksistä. Tähän lapsiasiaan kulminoituu koko vl naisen naiseus seksuaalisuus ja elämä....

    Seksi kuuluu avioliitoon ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Onhan myös niin ettei miehen seksuaalisuus saa ja voi toteutua muuten kuin naisen kautta. Kaikkea muuta seksuaalista toimintaa kuin sitä mikä tapahtuu vaimon kanssa pidetään syntinä.

    Kyllähän vl naiset valitettavan usein kasvatetaan siihen että nasien osa on antaa silloinkin kun ei niin huvittaisi.

    Se voi olla liian usein myös ainoa tapa olla lähellä toista ihmistä.

    Onko seksistä kieltäytyminen oikeasti aikuisen tapa ratkaista tälläisiä asioita parisuuhteessa?

    Yhtä vähän kuin itsensä alistaminen miehen tarpitten tyydyttäjäksi?

    Kyllähän minä sen tiedän että moni väitää kysyttäessä että kyllä nainenkin haluaa? Haluaa mitä? Seksiä vai lapsen?

    Kun Päivämiehessä kerrotaan, kuinka isossa perheessä on mukava asua ja elää, niin kaikki tiedämme sen olevan pelkkää propagandaa! Itse en ole koskaan nähnyt (vaikka olen ikäni piireissä elänytkin), yhtään ainoaa tasapainoista suurperhettä. Kaikissa on erittäin suuret ongelmat johtuen lasten suuresta määrästä ja pienestä ikäerosta. Mutta ongelmat salataan järjestelmällisesti ulkopuolisilta.

    Jokainen on nänyt suurperheen lapset riekkumassa ulkona pelkissä kumisaappaissa talvipakkasella. Eikö se jo kerro lasten asemasta melkoisesti? Jokainen on nähnyt 7-vuotiaan "vahtimassa" 2-, 3- ja 4-vuotiaita pikkusisaruksiaan ilman aikuista mailla halmeilla.

    Jokainen opettaja on nähnyt suurperheen lapsia, jotka eivät ymmärrä koulussa tavallista puhetta puutteellisen sanavarastonsa vuoksi. Kellään ei ole ollut aikaa keskustella heidän kanssaa, lukea heille kirjoja ja kun televisiokin on kielletty, ei edes mistään kuule muuta kuin äidin kiukkuista komentamista.. sääliksi käy.

    Mutta jos on pakko valita kahdesta pahasta pienempi, niin eikö se ole elämä ilman seksiä kuin lapsi per vuosi ja psyykkisen ja fyysisen terveyden menetys!? Seksin puutteeseen sentään ei ole kukaan kuollut.

    Ja kyllä vl-äitien pitäisi kasvattaa tyttärensä tuntemaan oman arvonsa, ettei näitä käytettäisi törkeästi hyväksi ja vieläpä läheisimmän eli oman miehen toimesta! Voi mikä saa vielä nykyaikanakin naiset suostumaan tuollaiseen!?

    Äänestä

  • perhehelvetti! kirjoitti:

    Isäni on lestadiolaisperheestä ja hänellä yli kymmenen sisarusta... Isä lähti kotoa jo varhain alaikäisenä töihin. Ei leipä riittänyt. Niin ne lähti muutkin sisarukset. Isäni ei hankkinut suurperhettä. Nyt minä samassa tilanteessa. En ole hankkinut yhtään lasta. Ei varat riitä edes yhteen.

    Äänestä

  • Minäminä. kirjoitti:

    Mutta jos on pakko valita kahdesta pahasta pienempi, niin eikö se ole elämä ilman seksiä kuin lapsi per vuosi ja psyykkisen ja fyysisen terveyden menetys!? Seksin puutteeseen sentään ei ole kukaan kuollut.

    Ja kyllä vl-äitien pitäisi kasvattaa tyttärensä tuntemaan oman arvonsa, ettei näitä käytettäisi törkeästi hyväksi ja vieläpä läheisimmän eli oman miehen toimesta! Voi mikä saa vielä nykyaikanakin naiset suostumaan tuollaiseen!?

    "Mutta jos on pakko valita kahdesta pahasta pienempi, niin eikö se ole elämä ilman seksiä kuin lapsi per vuosi ja psyykkisen ja fyysisen terveyden menetys!? Seksin puutteeseen sentään ei ole kukaan kuollut."

    Kuinka monta parisuhdetta seksittömyys on rikkonut. Vaikka ihmiset pysyisivät yhdessä kunnes kuolema heidät eroittaa se ei tarkoita samaa kuin hyvin toimiva parisuhde johon ajattelisin seksin ja sekuaalisen läheisyyden ilman pelkoa kuuluvan.

    Jos lähdemme tekemään kuten ehdotat lähdemme suoraan omilla teoillamme ansaitsemaan omaa uskoamme ja taivaspaikkaamme.

    "Ja kyllä vl-äitien pitäisi kasvattaa tyttärensä tuntemaan oman arvonsa, ettei näitä käytettäisi törkeästi hyväksi ja vieläpä läheisimmän eli oman miehen toimesta! Voi mikä saa vielä nykyaikanakin naiset suostumaan tuollaiseen!? "

    Olen samaa mieltä mutta tämä ei koske vain naisia. Millaisen kuvan vl antaa ylipäätään seksuaalisuudesta?

    Eihän seksittömyys ole hyvä ratkaisu, mutta jos mies ei suostu ehkäisyyn eikä avioeroa voi ottaa, niin mitä jää vaihtoehdoksi? Sitä yritän saada selville. Kyllähän parisuhteeseen seksi kuuluu, mutta jos tilanne on edellä kuvatun kaltainen, niin mitä sitten? Onko sinulla tilanteeseen jotain parempaa ratkaisua? Vaimo salaehkäisemään?

    Äänestä

  • perhehelvetti! kirjoitti:

    Kun Päivämiehessä kerrotaan, kuinka isossa perheessä on mukava asua ja elää, niin kaikki tiedämme sen olevan pelkkää propagandaa! Itse en ole koskaan nähnyt (vaikka olen ikäni piireissä elänytkin), yhtään ainoaa tasapainoista suurperhettä. Kaikissa on erittäin suuret ongelmat johtuen lasten suuresta määrästä ja pienestä ikäerosta. Mutta ongelmat salataan järjestelmällisesti ulkopuolisilta.

    Jokainen on nänyt suurperheen lapset riekkumassa ulkona pelkissä kumisaappaissa talvipakkasella. Eikö se jo kerro lasten asemasta melkoisesti? Jokainen on nähnyt 7-vuotiaan "vahtimassa" 2-, 3- ja 4-vuotiaita pikkusisaruksiaan ilman aikuista mailla halmeilla.

    Jokainen opettaja on nähnyt suurperheen lapsia, jotka eivät ymmärrä koulussa tavallista puhetta puutteellisen sanavarastonsa vuoksi. Kellään ei ole ollut aikaa keskustella heidän kanssaa, lukea heille kirjoja ja kun televisiokin on kielletty, ei edes mistään kuule muuta kuin äidin kiukkuista komentamista.. sääliksi käy.

    minä luin tosi paljon kirjoja varsinkin vanhimmille lapsillemme ja esim tyttäremme oppi neljävuotiaana lukemaan, mutta siltikin opettaja sanoi et hänellä on huono sanavarasto...myöhemmin hänellä on kuitenkin todettu lukihäiriö. Yhtä lastamme lukuunottamatta kaik meidän lapsemme ovat oppineet lukemaan ennen kouluikää, eli 8 lasta, kaks on vielä alle kouluikäistä. Vaikka lastemme äiti onkin älykääpiö, he pärjäävät tosi hyvin koulussa. Muutamalla enkku tekee tiukkaa ja siihen on varmasti osasyynä just telkkarittomuus.

    En tiedä mihin perustat väitteesi veeällien lasten puheenymmärtämis vaikeuksista. Mulle on sanottu (siis asiantuntijat) et meidän erityislapsemme on onnellisessa asemassa, kun on saanut syntyä isoon perheeseen...jos hän olisi syntynyt pieneen perheeseen, hän ei olisi kehittynyt niin hyvin.

    Sanot ettet ole nähnyt yhtään ainoata tasapainoista suurperhettä...no kävisit kattomassa meitä, hih (vitsi). Minkälainen on mielestäsi tasapainoinen perhe?? Onko se sellainen et perheen isän karavatti on just ojennukses, perheen äitin hiukset tupeerattu just kunnolla, lapsilla laadukkaat muotikuteet silitettyinä ja prässättyinä, nenät pyyhkäistyinä, hiukset suittuina, sänkyjen alla ei villakoiran koiraa, huusholli ojennuksessa, joka säähän asianmukaiset kuteet, harrastuksia kahmalokaupalla...yms yms.

    Jos maailman perheitten tasapainoisuus ja ongelmattomuus on ratkaistavissa pienellä perhekoolla...ongelmia on sitten tosi vähän maailmassa, eikö??

    Eivät perheet ole toki toistensa klooneja. Itsellänikin on viisi lasta, jokainen toivottu ja kovasti haluttu. Suurperheellä tarkoitin juuri lapsuuskotini 14 lapsen megaperhettä (vaikka monelle riittää pienempikin, että elämänhallinta karkaa käsistä). No, en arvostele sitä enää enempää.

    Säälittää kun monissa perheissä lapsilla ei ole mitään harrastuksiakaan kun kenenkään aika ja tarmo ei riitä sellaiseen "turhuteen". Itselläni puutteellisen sanavaraston mainitseminen ei ollut mutua, vaan itsekin koulumaailmassa mukana olevana tiedän ongelman olevan melkoinen. Onnellisuuden kanssa sillä ei ole toki mitään tekemistä.

    Onneksi olet ehtinyt lukemaan paljon kirjoja vanhimmille lapsillesi. Mutta nyt kun jaloissamme pyörii monta pientä, ei saa unohtaa isompienkaan tarpeita, eikä myöskään sitä rauhallista iltasatuhetkeä perheen pienimmille. Näiden haasteitten kanssa syöksymme kohti intiaanikesää:)

    Äänestä

  • ansaitsin sen. kirjoitti:

    ihmetyttää tuo näkemyksesi vl-lasten huonosta sanavarastosta...en halua sitä epäillä, onhan sulla varmasti siitä laajempaa tietoa. En vain ole itte törmännyt sellaiseen asiaan.

    Kuule, voisko kyse olla osittain myös siitä, et vl-lapset ois arempia puheentuottamisessa, kuin ei vl:ät?? Nimittäin ainakin meidän lapset kun ovat olleet enimmäkseen kotona, ovat ainakin alkuun aika arkoja juttelemaan opettajalle. Mut sekin on luonnekohtaista, ainakin meillä. Mut nykyään kyllä vl-lapsetkin käyvät paljon kerhoissa ja päivähoidossa, niin en tiedä voiko sekään selittää noit asioita.

    Mut sen tiedän et tosi moni vl-nuori kirjoittaa ylioppilaaksi hyvin arvosanoin ja muutenkin esim lastemme vl-ystävät pärjää hyvin koulussa...onko sitten sattunut mun eteen enimmäkseen hyvin pärjääviä vl-lapsia ja nuoria??

    Juttelin tos noin 6-7 vuotta sitten tyttäreni opettajan kanssa, joka oli jäämässä eläkkeelle. Kysyin häneltä et harmittaako häntä jäädä eläkkeelle, koska hän on niin hirveesti tykännyt työstänsä...hän vastasi et "EI HARMITA, EN JAKSAISI ENÄÄ TEHDÄ TÄTÄ TYÖTÄ, KOSKA OPPILASAINES ON NIIN PALJON HUONONTUNUT". Lisäksi hän sanoi et "mua säälittää nykyiset ykkösten opettajat, koska heidän työnsä on niin rankkaa, kaikki aika menee siihen et sais oppilaat keskittymään ja kurinpitoon". Kysyin häneltä et minkä hän näkee syyksi siihen et oppilasaines on niin paljon huonontunut...Hän vastasi et "ELÄMÄN PIRSTALEISUUS, TELKKARI, TIETOKONEPELIT, VIDEOT, LIIKAA HARRASTUKSIA, LIIAN VÄHÄN TAVALLISTA PERHEEN YHDESSÄ OLEMISTA". Tuo opettaja oli erittäin arvostettu ja tykätty, kaik vanhemmat ois aina halunnu lapsensa hänen luokalleen, hän on myös kirjoittanut kirjan oppimisesta.

    Ihanaa intiaanikesää sinulle ja perheellesi ja kiitos mielenkiintoisista kommenteistasi!!

    Äänestä

  • Minäminä. kirjoitti:

    Eihän seksittömyys ole hyvä ratkaisu, mutta jos mies ei suostu ehkäisyyn eikä avioeroa voi ottaa, niin mitä jää vaihtoehdoksi? Sitä yritän saada selville. Kyllähän parisuhteeseen seksi kuuluu, mutta jos tilanne on edellä kuvatun kaltainen, niin mitä sitten? Onko sinulla tilanteeseen jotain parempaa ratkaisua? Vaimo salaehkäisemään?

    myös avioliitossa... Ei seksi ole edes avioliitossa mihen oikeus. JOs mies pakottaa naisen seksiin se on raiskaus.

    Toisaalta kun ajattelee että mies ei hyväkys sitä tai tätä niin suomen lain valossa nainen ei tarvitse miehen lupaa ehkäisyn käytöön.

    Salaehkäisyä tiedän käytetyn. Onko se sitten aikuistent tapa ratkaista asia.

    Ehkäisyä on käytetty siten että miehelle asia on tuotu ilmoitusluontoisena asian....

    Jos nainen kokee tekevänsä yhteisön pakosta lapsia se on lasten kannalta todella huono vaihtoehto.

    Onko sekilakko oikesti yhtään hyväkyttävämpi tapa ehkäistä kuin muutkaan? Minusta se on parisuhteelle sangen vahigollista.

    Lähes poikkeuksetta tälläisiin tilanteisiin ajautmiseen on syynä tavalla tai toisella se miten raskaudet imetys ja jatkuvat hormoonien heittäminen ja yleensäkkin perheelämän kuorimittuminen rassaa naisen psyykksitä ja fyysistä jaksamista.

    Vl ei ole eroa sairaan ja terveen väsymisen välillä. Kaikkia välillä väsyttä ja se on normaalia. Kaikki kielteiset tunteet ovat normaaleja ja ohimeneviä....

    Jos nainen ajautuu tai ajetaan oman seksuaalisuutensa kanssa siihen pisteeseen että hän kieltäytyy seksistä minkä lainen soppa on kaiken sen takana.

    Ja vaikka kuinka tämän opin puolesta puhujille osoittasi faktaa siitä miten raskaus vaikuttaa niin naisen pyykeeseen mieleen kehoon kuin seksuaalisuuteen niin ne voidaan sivutaa potaskana. Terve nainen voi synnyttää loputtomiin....

    Kuinka moni vain pysyy terveenä?

    Voihan olla että mies ei tuossakaan tilanteessa ole valmis katsomaan asioita rehellisesti. Eikä ole valmis keskustelemaan esim. ammattiihmisten kanssa tuosta tilanteesta. Ymmärrän sen että kukaan joka haluaa puolustaa tuota ehkisyoppia ehdottomana oikeana sellaisenaan ei ole valmis missään tilanteessa näkemään niitä mätiä hedelmiä mitä se niitää.

    Hyviä vaihtoehtoja ei varmaan tuossa tilanteessa ole mutta mielestäni kaikkein huonoin tilanne on se jos nainen tekee vastoin omaa tahtoaan, tai harrastaa seksiä ahdistuen siitä mitä siitä kerta toisensa jälkeen seuraa. Siinä vaiheessa kuin lapsi alkaa tuntua rangaistukselta omasta sekuaalisuudesta pitäisi ymmärtää hakeuta oikeasti jonkun ammattiihmisen juttusille.

    Pariskunnalla on useita pieniä lapsia, äiti on masentunut, itsetuhoisa ja väsynyt, eikä halua lisää lapsia vaan aikaa toipua. Lääkärit kehoittavat ehkäisyyn, mutta mies ei suostu, koska se on syntiä.

    Nainen juttelee, puhuu, anoo ja rukoilee miestään ymmärtämään tilanteensa ja suostumaan ehkäisyyn. Mies ei suostu ja nainen lopettaa seksin kokonaan. Sanoo miehelleen, että mene vaikka vieraisiin, mutta hän ei voi eikä halua enää yhtään lasta.. Nainen on pakkotilanteessa. Tilanne on nyt jatkunut vuoden, nainen toipumassa pikkuhiljaa. Siitä ei ole vielä tietoa, mitä koko jupakka tehnyt liitolle, ei varmaan hyvää, mutta ainakin äiti on vielä elävien kirjoissa.

    Niin, tämä nainen on läheiseni.

    nainen ei edelleenkään tarviste mihensä lupaa ehkäiyyn....

    Pyydän anteeksi mutta sanon tuosta sen mitä siitä ajattelen....

    Tuon on uskonnon nimissä harjoittettavaa seksuaalista ja henkistä väkivaltaa.

    Nainen on tehnyt ihan oikein sikäli että tekemällä toisin (suostumalla seksiin ilman ehkäiysä) hän teksi väärin sekä itseään että myös lapsiaan kohtaan. Kuitenkin tämä osoitaa juuri sitä vl kyvyttömyyttä ymmärtää sitä että tuo ÄITI PITÄÄ HOITAA KUNTOON!

    Tämä vain ei ole se asiallinen tapa MINUSTA.

    Eihän tuo miehen asenne ole mitenkään ainutkertainen vl liikeessä. Päin vastoin se on sangen tyypillinen. Mies ei voi mitenkään ymmärtää sitä että hänen vaimonsa ei voi alistaa itseään tuon ehdottoman ehkäiyopin alle. Ja ettei voi olla sinut tuon lapsiasian kanssa.

    Hän ei vain ymmärrä että hän vaatii naista kieltämään kaikki NORMAALIT TUNTEET. Kieltämään itsensä. Kieltämään oman ihmisyytensä. Hän ei ilmeisesti ymmärrä että hän on ajamassa tuota ihmistä omalla armottomuudellaan viimekädessä siihen pisteeseen josta ei ole paluuta.

    Kyllä minä sen tiedän että vl ei saa masentua ja jos masentuu syy ei ole ainakaan tässä lapsiasiassa. Kyllä minä sen tiedän kuinka mätiä hedelmiä tämä asia niitää. En kai minä tästä niin suurta ääntä täällä pitäisi jos en sitä tietäisi.

    Kannattaisi varmaan kysyä tuolta mieheltä miksi hän ei omasta vapaasta tahdostaan itse ole luopumassa avio-oikeudestaan.

    Kyllähän jos me hyväksymme tuon ehdottoman ehkäisyopin sellaisenaan niin MIEHEN velvollisuus olisi ollut nähdä jo aikoja sitten että tuo AVIO-OIKUDEN käyttäminen on vastoin lähimmäisen rakautta. Ja hänen olisi pitänyt siitä ymmärtää uskovainena luopua.

    Ikävä kyllä miehet vain ajattelevat seksiä seksinä toisin kuin naiset jotka joutuvat ajattelemaan myös sitä että seksi=lapsi.

    Miheltä voi vielä onnistua eroittaa seksin ja lasten saamisesta ja heidän kanssaan elämisestä johtuvat asiat toisistaan. Naiselta se ei onnistu vaikka tuo ehdotomaan ehkäisyoppiin alistuminen usein sitä vaatisi.

    Mies tekee ja on tehnyt paljon enemmän syntiä siinä että ajaa naisen tuohon tilaan. Onko kukaan sanonut sitä hänelle suoraan?

    Syntiä ei ole se että hoitaa itseensä kuntoon vaan se että jättää sen tekemättä!

    Ensin äitini ja naisen äiti sanoivat miehelle asiasta ja saivat porttikiellon. Sitten minä ja myös porttikielto ja viimeiseksi veljeni (itsekin isä) yritti puhua mies miehelle ja sai hänkin porttikiellon.
    Tämä nainen pitää parempana suoraan kieltäytyä seksistä kuin selän takana ehkäistä ja miehen epäilyjä asiasta jne.. Ja mitä olisikaan seurannut, jos sellaisesta olisi kiinni jäänyt!

    Alussa hänestä ajatus avioerosta oli mahdoton, nykyään kuulostaisi siltä, että kanta on muuttumassa. Aika näyttänee, mitä siinä perheessä tapahtuu.

    = häpeällinen ja sairas uskonto.

    Ymmärrän tilanteen kuitenkin kun kyse ei ole virallisesta lähestymiskiellosta totean ettei mies voi yksipuolisesti "uskonnonkaan" nimissä asettaa porttikieltoja.

    Ymmärrän että nainen alistuu tähän mutta kuitenkin on niin ettei akuisen ihmisen tarvitse alistua toisen ihmisen mielivaltaan omassa kodissaan. Mitä tämä edustaa.

    Ymmärrän sen että lapsellista on ehkäistä salaa. Ymmärrän sen ja yhtä lailla näen että puolioslla on oikeus tietää asia vaikkei hyväksyisi tekoa. Kuitenkin jos asiaa ei tavalla tai toisella sevitetä tilanne ajautuu avioeroon joka sekään ei ole oikea ja hyvä ratkaisu.

    Ymmärrän sen kuinka mahdottomaan tilanteeseen mies on vaimonsa asettanut. Kuitenkin hän omaa armottomuutaan ja kyvyttömyyttään kantaa aikuisen ihmisen vastuuta toisesta ihmisestä ajaa perheen tilanteeseen jota ei voi ymmärtää.

    Saanko kysyä miksi naisen pitäisi ehkäistä salaa? Jos kertoo hankineensa ehkäisyn eikä jätä muita vaihtoehtoja. Voihan olla että mies kuuluttaa vaimonsa epäuskoiseksi siinissa mutta siitä väistämättä seuraa myös se että hän joutuu "tekemään" tiliään omasta osuudestaankin.

    Jos lääkäri näkee ehkäisyn vältämättämäski ei siinä pitäisi olla mitään anputtamista kellään. Naisen saattaminen raskaaksi siinä tilanteessa jossa hänen mielenterveys ei raskautta kestä on syntiä.

    Ymmärrän tilanteen kuinka voisin autaa? Ymmärrän miksi nainen tekee näin. Ymmärrän miehen ajatukset. Ja ymmärrän senkin miksi hän on kyvytön kohtaamaan tuota asiaa. Onhan hänen ja kok perheen uskovaisuus laitettu kyseenalaiseksi. Kaikki se mihin hän on koko ikänsä uskonut.

    Ei vain paljoa auta jos kukaan ei saa häntä puhumaan asiasta.

    Mies varmaan arvaisi jos nainen salaa alkaisi ehkäisemään, kun aikaisemmin lapsia tuli tiheään.
    Ja toinen, luulisin, että tärkeämpi syy on se, että mies menetti vaimonsa kunnioituksen ja vaimo kokee, ettei halua miestään, seksi olisi vastenmielistä kun noinkin tärkeitä asioita pitää salata.

    Nainen on mielestäni ollut lähes alusta asti aika alistettu, naimisiin menivät kun hän oli häthätää 19 ja heti raskaaksi ja siitähän ilo irtosi..
    Nyt näyttää vähitellen siltä, että nainen on saamassa itsetuntonsa ja oikeastaan itsensä takaisin. Se vaan voi hälle maksaa avioliiton.

    Jos nainen vain hankii ehkäisyn ja ilmoitaa mihelleen että näin on näreet... ehkäisy on käytössä niin kauan kun lääkri katsoo sen tarpeelliseksi hänen kannaltaan ja tarvittaessa jtkossa niin ettei tilanne enää ajaudu tähänän pisteeseen....

    Minä haluaisin todella tietää että mitä tästä seurasi jos nainen tekisi näin?

    Onko miehellä omasta mielstään oikeus kieltää naiselta ehkäisy? Ei ainakaan suomen lain perusteella. Tulisiko hän vetoamaan vl ukonkäsitykseensä? Jos tulsi niin millä perusteella.

    Vuoden 1979 kanta jossa ehkäisy kaikissa tilanteissa ja kaikissa muodoisaan on syntiä ei ole koskaan ollut uskovaisten kanta siltikään vaikka se on päivämieheen painettu.

    Muistaakseni vuodelta 1959 olevassa kannassa todetaan että asia on lääkärin päätettävissä. Jos lääkäri kerran on sitä mieltä että siihen on tarvetta voidaan kehiin heitää tämä komenti.

    Eli kiinostaisi tietää oikeasti se miten lopulta kävisi jos mies suostuisi käsittelemään tuota asiaa. Ymmärtääkö hän että hän ajaa perheen avioeroon. Vai ajatteleeko että nainen ei voi lähteä.

    Tämä on sikäli koomista että vaikka vl eivät hyvksy avioeroa toinen voi hakea sen ilman että toisella on siihen mitään sanomista. Eli avioliiton pysyvyys sinäsä ei tänäpäivänä ole itsestäänselvyys. Uskovainen ei eroa mutta...

    Jossain vaiheessa sekin ajatus että pääsee perhehevetistä avioeron kautta voi tuntua jostakusta oikealta tälläisessä tilanteessa. Kuitenkin se ei ratkaise perimmäistä syytä miksi siihen ollaan ajauduttu.

    Viitaten tuohon narsimikeskusteluun...

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000026738407

    Juuri tälläiset tilanteet joista nyt puhtaan ovat yllättävän monen narsistitarinan takana.
    Syy siihen miksi tässä tilantessa mies on kyvytön käsittelemäään tätä asiaa ei ole narsismi vaan ihan muut asiat. Kuitenkin näitä tilanteita on ratkottu naisten osalta menesyksekkäästi leimaamalla mies narsistiksi vakka tosiasiallisesti mies on oman ahdasmielisyytensä vanki.

    Ymmärrän miksi nainen ei halua miestä jne...

    Kuinkahan moni on pysynyt meidän jutuissa mukana?

    Ymmärrän tuon tilanteen ja tuon kuvion mutta mistä avaimet sen purkamiseen? Toivoisin että nainen kuitenkin hankkisi ehkäisyn ja ilmoittaisi ilmoitusluontoisesti että - näin on näreet lääkärin määräyksestä hyväksyi mies tai ei...

    Ollaan kuitenkin jo niin pattitilanteessa että hyviä vaihtoehtoja ei ole.

    Voihan olla että mies vaatii ehkäisyn purkamista. Mutta sitten hän joutuu siitä keskustelemaan lääkärin kanssa. Joka sekin voisi avata pään tästä solmusta.

    Niin, en ota kantaa, mikä miehessä on "vialla" muuten kuin sen, että hän on tosi tiukkauskovaisesta perheestä..
    Mies on sanonut ehkäisystä keskusteltaessa, että
    se on synti, eikä sovi uskovalle, eikä hänsellaiseen naiseen koske. Piste. Eli seksi olisi loppunut joka tapauksessa. Luulen tai oikeastaan tiedän, että nainen pelkää miestänsä. Onneksi ei enää niin paljon kuin aikaisemmin.
    Sitä olen joskus miettinyt, että jos hän käy vieraissa (vaimonsa luvalla tavallaan), niin varmasti tälläinen syrjähyppynainen käyttää ehkäisyä!?

    Luulisin, että mies ei usko, että nainen ikinä uskaltaisi hakea avioeroa ja jos joskus niin käy, se tulee olemaan täydellinen YLLÄTYS miehelle. Hälle tässä vaiheessa näyttäisi olevan tärkeää enää se, että kulissit pysyvät pystyssä.

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    ihmetyttää tuo näkemyksesi vl-lasten huonosta sanavarastosta...en halua sitä epäillä, onhan sulla varmasti siitä laajempaa tietoa. En vain ole itte törmännyt sellaiseen asiaan.

    Kuule, voisko kyse olla osittain myös siitä, et vl-lapset ois arempia puheentuottamisessa, kuin ei vl:ät?? Nimittäin ainakin meidän lapset kun ovat olleet enimmäkseen kotona, ovat ainakin alkuun aika arkoja juttelemaan opettajalle. Mut sekin on luonnekohtaista, ainakin meillä. Mut nykyään kyllä vl-lapsetkin käyvät paljon kerhoissa ja päivähoidossa, niin en tiedä voiko sekään selittää noit asioita.

    Mut sen tiedän et tosi moni vl-nuori kirjoittaa ylioppilaaksi hyvin arvosanoin ja muutenkin esim lastemme vl-ystävät pärjää hyvin koulussa...onko sitten sattunut mun eteen enimmäkseen hyvin pärjääviä vl-lapsia ja nuoria??

    Juttelin tos noin 6-7 vuotta sitten tyttäreni opettajan kanssa, joka oli jäämässä eläkkeelle. Kysyin häneltä et harmittaako häntä jäädä eläkkeelle, koska hän on niin hirveesti tykännyt työstänsä...hän vastasi et "EI HARMITA, EN JAKSAISI ENÄÄ TEHDÄ TÄTÄ TYÖTÄ, KOSKA OPPILASAINES ON NIIN PALJON HUONONTUNUT". Lisäksi hän sanoi et "mua säälittää nykyiset ykkösten opettajat, koska heidän työnsä on niin rankkaa, kaikki aika menee siihen et sais oppilaat keskittymään ja kurinpitoon". Kysyin häneltä et minkä hän näkee syyksi siihen et oppilasaines on niin paljon huonontunut...Hän vastasi et "ELÄMÄN PIRSTALEISUUS, TELKKARI, TIETOKONEPELIT, VIDEOT, LIIKAA HARRASTUKSIA, LIIAN VÄHÄN TAVALLISTA PERHEEN YHDESSÄ OLEMISTA". Tuo opettaja oli erittäin arvostettu ja tykätty, kaik vanhemmat ois aina halunnu lapsensa hänen luokalleen, hän on myös kirjoittanut kirjan oppimisesta.

    Ihanaa intiaanikesää sinulle ja perheellesi ja kiitos mielenkiintoisista kommenteistasi!!

    Suppea sanavarasto pitää osittain paikkansa. Itse käytin joskus sanaa, jonka en tiennyt tarkoittavan mitään. Sitten se tarkoittikin jotain sellaista, että kyllä nolotti... Asia tapahtui yläasteen jälkeisessä koulussa eli periaatteessa sellaiset sanat olisi jo tullut tietää.

    Äänestä

  • Minäminä. kirjoitti:

    Niin, en ota kantaa, mikä miehessä on "vialla" muuten kuin sen, että hän on tosi tiukkauskovaisesta perheestä..
    Mies on sanonut ehkäisystä keskusteltaessa, että
    se on synti, eikä sovi uskovalle, eikä hänsellaiseen naiseen koske. Piste. Eli seksi olisi loppunut joka tapauksessa. Luulen tai oikeastaan tiedän, että nainen pelkää miestänsä. Onneksi ei enää niin paljon kuin aikaisemmin.
    Sitä olen joskus miettinyt, että jos hän käy vieraissa (vaimonsa luvalla tavallaan), niin varmasti tälläinen syrjähyppynainen käyttää ehkäisyä!?

    Luulisin, että mies ei usko, että nainen ikinä uskaltaisi hakea avioeroa ja jos joskus niin käy, se tulee olemaan täydellinen YLLÄTYS miehelle. Hälle tässä vaiheessa näyttäisi olevan tärkeää enää se, että kulissit pysyvät pystyssä.

    Millä oikeudella mies muka voisi käydä vieraissa? Mikä oikeus miehellä olisi tyydyttä itseään avioliiton ulkopuolisella suhteella? Ei minusta mitään oikeutta. Se jos joku on huorintekemistä.

    Ei miehellä ole tässä tilanteessa mitää erikoisoikeusisa ja jos hän niitä ottaa tulla tavalla...

    Missä on ihmisten aikuisuus?

    Voiko kukaan oikeasti ajatella noin. Tiedän että voi. Itkisikö vai nauraisi. Lähinnä vain säälittää. - hän ei sellaiseen naiseen koske...

    Eli siis miehen tulee saada toteuttaa omaa sekuaalisuuttaan niillä ehdoilla ja ajatuksilla mitä hänellä on. Riippumatta siitä mitä mieltä nainen siitä on. Ei koske ehkäisyä käyttävään naiseen. Voiko hän sitten mielestään käydä vieraissa? Ei sitä voi mitenkään uskovaisena pitää hyväksyttävänä.

    Seksiä siis vain siitämistarkoituksessa? Kaikki muu on syntiä?

    "Hälle tässä vaiheessa näyttäisi olevan tärkeää enää se, että kulissit pysyvät pystyssä. "

    Tämä jos joku on ulkokultaisuutta. Tunkion päältä hyvän ihmsen näyttelemistä. Ei uskalleta kohdata ja käsitellä asioita. Ehkäisyä toki voidaan pitää monessakin tilanteessa syntinä. Mutta siinä vaiheessa kun äiti on ajettu tuohon tilaan ja pisteeseen ei voi kun ihmetellä näitä ehdottoman ehkäisyopin puolustajia.

    Ehkä hän todella ajatteleen olevan synnitön ja syytön siihen tilanteeseen mikä heillä on. Näin ei kuitenkaan ole. Tosi uskovainen ei hylkää aviopuolisoaan ja pyrkii asian selvittämään. Eikä hylkää aviopuolisoaan edes siinä tilanteessa jos toinen kieltää uskonsa.

    Ei tuo ole uskovaisten tapa toimia avioliitossa että kieltäydytään seksitä jos toinen käytää ehkäisyä....

    Onko kulisiavioliitto avioliitto ensikään?

    Äänestä

  • Aistin tällaista kirjoitti:

    Suppea sanavarasto pitää osittain paikkansa. Itse käytin joskus sanaa, jonka en tiennyt tarkoittavan mitään. Sitten se tarkoittikin jotain sellaista, että kyllä nolotti... Asia tapahtui yläasteen jälkeisessä koulussa eli periaatteessa sellaiset sanat olisi jo tullut tietää.

    VL-lapeet oppivat äidiltään kotona kaikki tarvittavat sanat. Jos ei joitain opi, niitä ei tarvitsekaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Millä oikeudella mies muka voisi käydä vieraissa? Mikä oikeus miehellä olisi tyydyttä itseään avioliiton ulkopuolisella suhteella? Ei minusta mitään oikeutta. Se jos joku on huorintekemistä.

    Ei miehellä ole tässä tilanteessa mitää erikoisoikeusisa ja jos hän niitä ottaa tulla tavalla...

    Missä on ihmisten aikuisuus?

    Voiko kukaan oikeasti ajatella noin. Tiedän että voi. Itkisikö vai nauraisi. Lähinnä vain säälittää. - hän ei sellaiseen naiseen koske...

    Eli siis miehen tulee saada toteuttaa omaa sekuaalisuuttaan niillä ehdoilla ja ajatuksilla mitä hänellä on. Riippumatta siitä mitä mieltä nainen siitä on. Ei koske ehkäisyä käyttävään naiseen. Voiko hän sitten mielestään käydä vieraissa? Ei sitä voi mitenkään uskovaisena pitää hyväksyttävänä.

    Seksiä siis vain siitämistarkoituksessa? Kaikki muu on syntiä?

    "Hälle tässä vaiheessa näyttäisi olevan tärkeää enää se, että kulissit pysyvät pystyssä. "

    Tämä jos joku on ulkokultaisuutta. Tunkion päältä hyvän ihmsen näyttelemistä. Ei uskalleta kohdata ja käsitellä asioita. Ehkäisyä toki voidaan pitää monessakin tilanteessa syntinä. Mutta siinä vaiheessa kun äiti on ajettu tuohon tilaan ja pisteeseen ei voi kun ihmetellä näitä ehdottoman ehkäisyopin puolustajia.

    Ehkä hän todella ajatteleen olevan synnitön ja syytön siihen tilanteeseen mikä heillä on. Näin ei kuitenkaan ole. Tosi uskovainen ei hylkää aviopuolisoaan ja pyrkii asian selvittämään. Eikä hylkää aviopuolisoaan edes siinä tilanteessa jos toinen kieltää uskonsa.

    Ei tuo ole uskovaisten tapa toimia avioliitossa että kieltäydytään seksitä jos toinen käytää ehkäisyä....

    Onko kulisiavioliitto avioliitto ensikään?

    No, miehellä on VAIMON lupa vieraisiin.. Sitä en tiedä, eikä vaimokaan, käyttääkö hän sitä.
    Ehkä hälle vaimo on täysin eri asia kuin nainen yleensä. Vaimon kanssa siitetään lapsia ja rakennetaan talo ja hankitaan yhtä sun toista, käydään vieraisilla, on perhetuttuja jne.
    Kun se ei menekään putkeen, otetaan käyttöön joku varasuunnitelma. En tiedä, kun en ole puhunut hänen kanssaan enää aikoihin. Ehkä mies pelkää vanhempiaan, ainakin isäänsä ja ehkä koko suvun painostusta. No, en tiedä sitäkään.

    Säälittää koko perhe, vaimo tietysti eniten. Itseasiassa toivoisin, että hän hakisi eroa, koska tilanne tuskin tuosta paranee ikinä. Ei avioero voi olla niin kauhea peikko, ettei tuollaisessa tilanteessa sitä voisi sallia!? Edes teille vl:lle? Fyysistä väkivaltaa ei ole, mutta henkistä senkin edestä.

    Vaimoko antaa oikeuden käydä vieraissa? Ei raamattu tunne tälläistä ajattelua missään tilanteessa.

    Toiseksikin vaikka vaimon antama "lupa" tuossa tilanteessa on kovin inhimillistä ja monellakin tapaa ymmärrettävä ei syvästi uskovainen mies voi sitä hyvällä omalla tunnolla ottaa todesta.

    Väärin tässä tehdään molemmin puolin monessakin kohdassa?

    No puhumatta nämä asiat eivät selviä ja taas toisaalta ero ei ratkaise niitä ongelmia joiden takia siihen tilanteeseen ollaan joutumassa?

    Eihän ero varsinaisesti ratkaise asiaa, mutta jos tilanne on täysin umpikujassa, niin se lienee järkevintä. Vaihtoehtoine on mahdollisesti seuraavat (ehkä) 50 v puhumatonta ja seksitöntä avioliittoa, jossa kummallakin on paha olla. Puhumisesta nimittäin ei tule enää mitään, ellei ihmettä tapahdu.
    Ja kyllä, vaimo on suorasanaisesti sanonut miehelle, että hän ei suostu enää seksiin miehen kanssa ja jos mies haluaa, voi mennä vieraisiin. Kuten sanoin, tiedossa ei ole, onko mies niin tehnyt. Ehkä hänen moraalinsa ei taivu siihen, mistäpä sen tiedän. Mutta miehen moraali on taipunut moneen pahempaankin asiaa...

    Jos perhe ei olisi vl, tilanne ei olisi edes missään vaiheessa ajautunut tälläiseksi.

    Äänestä

  • Minäminä. kirjoitti:

    No, miehellä on VAIMON lupa vieraisiin.. Sitä en tiedä, eikä vaimokaan, käyttääkö hän sitä.
    Ehkä hälle vaimo on täysin eri asia kuin nainen yleensä. Vaimon kanssa siitetään lapsia ja rakennetaan talo ja hankitaan yhtä sun toista, käydään vieraisilla, on perhetuttuja jne.
    Kun se ei menekään putkeen, otetaan käyttöön joku varasuunnitelma. En tiedä, kun en ole puhunut hänen kanssaan enää aikoihin. Ehkä mies pelkää vanhempiaan, ainakin isäänsä ja ehkä koko suvun painostusta. No, en tiedä sitäkään.

    Säälittää koko perhe, vaimo tietysti eniten. Itseasiassa toivoisin, että hän hakisi eroa, koska tilanne tuskin tuosta paranee ikinä. Ei avioero voi olla niin kauhea peikko, ettei tuollaisessa tilanteessa sitä voisi sallia!? Edes teille vl:lle? Fyysistä väkivaltaa ei ole, mutta henkistä senkin edestä.

    järjestelmä kieltää vastaamasta viestisi perään....

    Kun sanot että tilanne ei olisi tuo jos perhe ei olisi vl... JOudun toteamaan sen että tiedän tapauksia jossa tilanne on ollut tuo siliti vaikka molemmat hyväksyvät ehkäisyn. Eli tiedän naisia joilla raskauden pelko ehkäisystä huolimatta on ollut niin kova että tilanne on ajautunut jokseenkin pattitilanteeseen.

    Kaikki tietämäni tapaukset ovat päätyneet myös eroon. Raskauden pelko tai sekikammo tai miksi sitä halutaankin sanoa ei ole vain vl naisten asia vaan sitä potevat muutkin.

    Onko elämä sitten tuollaisena elämisen arvoista. Ja kannattaisiko mennä purkamaan tuota tilannetta ammati-ihmiselle. JOs mies kieltäytyy siitä ei voi kun ihmetellä hänen arvojaan. Ajattelisi että ehkä perhe olisi hänestäkin tavoittelemisen arvoinen asia. Mutta ehkä näin ei ole. Ehkä hän on omalta puoleltaan umpikujassa omien asenteide ja vakaumuksensa kanssa ja ehkä ajattelee että voi hiillostaa vaimon pihalle ja kuitenkin säilyttää oman uskonsa.

    Käydäänkö tässä taistelua taivaspaikasta (kyseenalaisin keinoin)?

    Olisipa joku keino saada ihmiset puhumaan ja purkamaan näitä tilanteita. Kuitenkin niin kauan kun ihminen kieltäytyy siitä se voi olla mahdotonta.

    Äänestä

  • ansaitsin sen. kirjoitti:

    Eivät perheet ole toki toistensa klooneja. Itsellänikin on viisi lasta, jokainen toivottu ja kovasti haluttu. Suurperheellä tarkoitin juuri lapsuuskotini 14 lapsen megaperhettä (vaikka monelle riittää pienempikin, että elämänhallinta karkaa käsistä). No, en arvostele sitä enää enempää.

    Säälittää kun monissa perheissä lapsilla ei ole mitään harrastuksiakaan kun kenenkään aika ja tarmo ei riitä sellaiseen "turhuteen". Itselläni puutteellisen sanavaraston mainitseminen ei ollut mutua, vaan itsekin koulumaailmassa mukana olevana tiedän ongelman olevan melkoinen. Onnellisuuden kanssa sillä ei ole toki mitään tekemistä.

    Onneksi olet ehtinyt lukemaan paljon kirjoja vanhimmille lapsillesi. Mutta nyt kun jaloissamme pyörii monta pientä, ei saa unohtaa isompienkaan tarpeita, eikä myöskään sitä rauhallista iltasatuhetkeä perheen pienimmille. Näiden haasteitten kanssa syöksymme kohti intiaanikesää:)

    Lapsia 13, yli puolet ylioppilaita,ja nuoremmat vielä kouluikäisiä,Ammatteina nuorilla, Dip.Ins. Fil.Maist.
    Matem. op. sairaanhoit. Lähihoit.2 Kaikki nuoremmatkin aikovat käydä lukion . Äiti opiskeli toisen ammatin kotiäitiyden jälkeen (nuorinkin koulussa) Musikaalisia ja taitavia monissa kädentaidoissa.

    Voisin tähän kirjoittaa vielä paljon, mutta ilmeisesti sinulla on ennakkoasenteet sellaiset,että turhaan varmaankin tämänkään kerron. Monissa tuntemissani vl-perheissä lapset oppivat lukemaan 4-5 vuotiaana .

    Äänestä

  • perhehelvetti! kirjoitti:

    Kun Päivämiehessä kerrotaan, kuinka isossa perheessä on mukava asua ja elää, niin kaikki tiedämme sen olevan pelkkää propagandaa! Itse en ole koskaan nähnyt (vaikka olen ikäni piireissä elänytkin), yhtään ainoaa tasapainoista suurperhettä. Kaikissa on erittäin suuret ongelmat johtuen lasten suuresta määrästä ja pienestä ikäerosta. Mutta ongelmat salataan järjestelmällisesti ulkopuolisilta.

    Jokainen on nänyt suurperheen lapset riekkumassa ulkona pelkissä kumisaappaissa talvipakkasella. Eikö se jo kerro lasten asemasta melkoisesti? Jokainen on nähnyt 7-vuotiaan "vahtimassa" 2-, 3- ja 4-vuotiaita pikkusisaruksiaan ilman aikuista mailla halmeilla.

    Jokainen opettaja on nähnyt suurperheen lapsia, jotka eivät ymmärrä koulussa tavallista puhetta puutteellisen sanavarastonsa vuoksi. Kellään ei ole ollut aikaa keskustella heidän kanssaa, lukea heille kirjoja ja kun televisiokin on kielletty, ei edes mistään kuule muuta kuin äidin kiukkuista komentamista.. sääliksi käy.

    luokissa mielestäni liiankin paljon suupaltteja lapsia, jotka puhuvat outoja mielikuvitusjuttuja, joilla ei ole mitään kiinnekohtaa tässä maailmassa.Ei ole oikein otollista kuuntelevaa otetta tämän päivän lapsilla, ja ehkä kiinnostuksen aiheet ovat tv:n tai videoitten maailmassa. Paljon kylläkin reippaita lapsia ja rohkeita koululaisia. ope varmaan jutuu paljon toppuuttelemaan innokkuutta.Meitä on niin monenlaisia. Toiset opet varmaan tykkää vähän hiljaisemmista ja kuuntelevista , toiset taas toiminnallisimmista. Hyvä, että meitä on aina joka laatua.Lapsetkin koulussa toisiltansa oppivat. se on hyvä.

    Äänestä

  • myönnä! kirjoitti:

    VL-lapeet oppivat äidiltään kotona kaikki tarvittavat sanat. Jos ei joitain opi, niitä ei tarvitsekaan.

    Meidänkin lapsilla on suppea sanavarasto. He eivät osaa kiroilla, haistatella opettajille ja jne. En tosin ole varma pitäisikö heidän osata tällaisia jokaisen nykynuoren taitoja. He eivät myöskään osaa keskustella "sivistyneesti" eilisen illan TV-sarjoista. He eivät tiedä bändien nimiä. TV:n puuttumisesta on yksi haitta, he eivät osaa englantia aivan niin hyvin kuin ikätoverinsa. Muuta ongelmaa senkään puuttumisesta näe.
    Koulumenestyksestä sen verran että vanhin tytär kirjoitti ylioppilaaksi (kolme E:tä ja 2 M:ää) Keskiarvo n. 9
    Vanhin poika pääsi yläasteelta keskiarvo hiukan yli 9. Heikoimmin pärjännyt lapsi (kärsii lukihäiriöstä) keskiarvo hiukan yli kahdeksan. Kuinkahan eteviä nuo lapset olisivatkaan, jos olisivat ehtineet katsoa TV:tä 2-3 tuntia illassa, sekä pelanneet tietsikalla taistelupelejä vielä tunnin tai kaksi. Sanavarastoa tulisi hirveästi lisää, jos he "notkuisivat" ostarilla yömyöhään, mutta he ovat pääsääntöisesti kotosalla ennen kello yhdeksää illalla.

    Äänestä

Voimia Sinulle!

Vanhoillislestadiolaisten piirissä on paljon nuoria naisia, jotka perustavat perheen aivan liian aikaisin. Toki on myös niitä, jotka odottavat pidempään tai jotka todella ovat kypsiä äidiksi jo n. 19-vuotiaana. On väärin kuitenkin olettaa ja vaatia, että kaikki jaksavat sellaista rumbaa: lapsi/vuosi ensimmäiset 10 vuotta avioliittoa. 33-vuotiaalla veljelläni on 8 lasta... Hän oli 21, kun avioitui.

Älä välitä vl:ien ilkeistä ja julmista vastauksista. Nyt on tärkeintä, että seisot oman päätöksesi takana, ja kun voimasi sallivat ja jos haluat, Jumala kyllä välittää sinusta ja opit tuntemaan Hänet. Jumala ei hylkää ihmistä kovin helposti, toisin kuin jotkut vl:t (en sano kaikki) väittävät.

Hyvää kesää kaikesta huolimatta!

Äänestä

narsistipsykopaatiksi! Edes oman koti- ja nettidiagnoosin lisäksi ei tarvitse mitään muuta, koska oma arvio hyväksytään avioeron perusteeksi. Näin voit jättää miehesi ja jatkaa vl-piireissä.. katevää.

Äänestä

vl-naiset "ehkäisy on syntiä" -valheoppi apunaan käyttäen pelkiksi synnyttäjiksi, vaipan vaihtajiksi ja taakan alle uupujiksi.

Minne katosi vl-naisten ihmisarvoinen elämä?

Äänestä
  • mun ihmisarvoinen elämä kadonnut jonnekkin...hmmm, tuota täytyypi kyllä nyt oikein miettiä...onko kadonneet sukat sama kuin ihmisarvoinen elämä, ei kai, mut niitä mä ainaki olen kadottanu tosi paljo...ööö...mitäs mä oisin kadottanut...jee, nyt mä hoksin; ihmisarvoinen elämä tarkoittaa ampiaisvyötäröä, sen mä ainaski olen kadottanu, ai mut HÖH, eihän mulla sellaista ole koskaan ollutkaan...ihmisarvoinen elämä,,,mitä se tarkoittaa??

    Tarkoittaako se:

    -oman navan tuijjottelua
    -kynsien viilailua
    -huulipunailua
    -ripsiväreilyä
    -poskipunailua(punastelen luonnollisestikki)
    -joka päivä kodin ukopuolella töissäkäyntiä
    -hiusten värjäilyä(nomut jos on luonnostan blondi)
    -posliinin maalailua joka toinen päivä ja
    -ratasatusta joka toinen päivä ja
    -kuntosaleilua kaik muut väliajat
    -shoppailua, millon haluaa(nomut on kyl liikaaki tavaraa)
    -uraputki
    -koulutus
    -työkaverit

    MUTTA MITÄ SITTEN KUN IHMINEN ON VANHA?? Tuleeko noi ihmisarvoiset asiat kattomaan ja lohduttamaan ketään vanhainkodille?? Mun äiti ja isä ovat 80w ja ammentavat voimansa ja ilonsa lapsista ja lastenlapsista...ja kyllä heitä käydäänkin auttamassa ja kattomassa...ainakin nyt heillä on ihmisarvoinen elämä.

    Kertokaa, minkälainen teidän mielestänne on ihmisarvoinen elämä!

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    mun ihmisarvoinen elämä kadonnut jonnekkin...hmmm, tuota täytyypi kyllä nyt oikein miettiä...onko kadonneet sukat sama kuin ihmisarvoinen elämä, ei kai, mut niitä mä ainaki olen kadottanu tosi paljo...ööö...mitäs mä oisin kadottanut...jee, nyt mä hoksin; ihmisarvoinen elämä tarkoittaa ampiaisvyötäröä, sen mä ainaski olen kadottanu, ai mut HÖH, eihän mulla sellaista ole koskaan ollutkaan...ihmisarvoinen elämä,,,mitä se tarkoittaa??

    Ajatteletko kenties, että ei-vl naisen elämä on kynsien viilailua, uraputkea ja oman navan tuijottelua? Ja huulienpunaamista?

    Ja että ei vl-naisen vanhuus on onnetonta ja lapsetonta?

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    enkä vähättele, kysyin vaan et minkälaista on IHMISARVOINEN ELÄMÄ hänen -ja myös tietty ihan kenen tahansa- mielestä, joka ajatteli ehkäisystä jättäytyvän kadottavan ihmisarvoisen elämän. Asioilla on puolensa.

    Hyvä, varmasti onnellinen ja mukava ihminen, female; anteeksi kun loukkasin sinua kommentillani!

    En ajattele et välttis kenenkään ei vl-naisen elämä ois onnetonta ja lapsetonta. Eihän sen tartte olla onnetonta, vaik ei ois lapsia ollenkaan. Ei myöskään suurperheellisen elämä oo välttis onnetonta, vaik ainaski täs ketjus niin moni väittää. Mutta se on totta et sekä pieniin että myös isoihin perheisiin mahtuu kaikenlaisia tapauksia...ei voi niin hirveen yksoikoisesti aatella asioita...

    Noi mun esimerkit oli toisaalta läppää, mut toisaalta tältä palstalta poimittuja esimerkkejä, jotka joittenki mielestä on hirmu tärkeitä naisen elämään kuuluvia juttuja. Ja en silti haluu vähätellä niitäkään, onhan ne ihan kivoja juttuja, mut joskus ne korostuu ihan suhteettomasti...

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    Ajatteletko kenties, että ei-vl naisen elämä on kynsien viilailua, uraputkea ja oman navan tuijottelua? Ja huulienpunaamista?

    Ja että ei vl-naisen vanhuus on onnetonta ja lapsetonta?

    mua jäi ihan vaivaamaan tuo sun lause "olenko pelkkä kynsien viilaaja?" Mulla ei ole vara ketään halveksia, enkä tarkoittanut kommenttiani sellaiseksi...mulle tuli oikeesti ihan paha mieli, kun sait sellisen käsityksen. Me ollaan kuule rakas Female aivan samalla viivalla Jumalan kasvojen edessä ja varmaan sä oot viel hiukan edempänä...

    Ankan ei kantsi tääl resota, tulee vaan pahaa jälkee...nyyhh.

    Juu, ei mitään. Saat anteeksi. Tottahan se on, että välillä tulee turhaa yleistystä itse kultakin, minultakin.

    Hyvää illanjatkoa:)

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    mun ihmisarvoinen elämä kadonnut jonnekkin...hmmm, tuota täytyypi kyllä nyt oikein miettiä...onko kadonneet sukat sama kuin ihmisarvoinen elämä, ei kai, mut niitä mä ainaki olen kadottanu tosi paljo...ööö...mitäs mä oisin kadottanut...jee, nyt mä hoksin; ihmisarvoinen elämä tarkoittaa ampiaisvyötäröä, sen mä ainaski olen kadottanu, ai mut HÖH, eihän mulla sellaista ole koskaan ollutkaan...ihmisarvoinen elämä,,,mitä se tarkoittaa??

    Tarkoittaako se:

    -oman navan tuijjottelua
    -kynsien viilailua
    -huulipunailua
    -ripsiväreilyä
    -poskipunailua(punastelen luonnollisestikki)
    -joka päivä kodin ukopuolella töissäkäyntiä
    -hiusten värjäilyä(nomut jos on luonnostan blondi)
    -posliinin maalailua joka toinen päivä ja
    -ratasatusta joka toinen päivä ja
    -kuntosaleilua kaik muut väliajat
    -shoppailua, millon haluaa(nomut on kyl liikaaki tavaraa)
    -uraputki
    -koulutus
    -työkaverit

    MUTTA MITÄ SITTEN KUN IHMINEN ON VANHA?? Tuleeko noi ihmisarvoiset asiat kattomaan ja lohduttamaan ketään vanhainkodille?? Mun äiti ja isä ovat 80w ja ammentavat voimansa ja ilonsa lapsista ja lastenlapsista...ja kyllä heitä käydäänkin auttamassa ja kattomassa...ainakin nyt heillä on ihmisarvoinen elämä.

    Kertokaa, minkälainen teidän mielestänne on ihmisarvoinen elämä!

    mielestäni sitä, että elää aidosti sydämensä ja omantuntonsa mukaan. Ulkonaisesti se voi olla millaista hyvänsä. Jos suostuu non-stop-synnyttäjäksi vain, koska ei uskalla muuta, vaikka sisimmässään tuntee toisin, se ei ole ihmisarvoista.

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    Juu, ei mitään. Saat anteeksi. Tottahan se on, että välillä tulee turhaa yleistystä itse kultakin, minultakin.

    Hyvää illanjatkoa:)

    viestistäsi, Female...

    Hyvää jatkoo sullekkin ja kaikkea ihanaa elämääsi...toivottavasti kesä jatkuu näin lämpöisenä!

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    mun ihmisarvoinen elämä kadonnut jonnekkin...hmmm, tuota täytyypi kyllä nyt oikein miettiä...onko kadonneet sukat sama kuin ihmisarvoinen elämä, ei kai, mut niitä mä ainaki olen kadottanu tosi paljo...ööö...mitäs mä oisin kadottanut...jee, nyt mä hoksin; ihmisarvoinen elämä tarkoittaa ampiaisvyötäröä, sen mä ainaski olen kadottanu, ai mut HÖH, eihän mulla sellaista ole koskaan ollutkaan...ihmisarvoinen elämä,,,mitä se tarkoittaa??

    Tarkoittaako se:

    -oman navan tuijjottelua
    -kynsien viilailua
    -huulipunailua
    -ripsiväreilyä
    -poskipunailua(punastelen luonnollisestikki)
    -joka päivä kodin ukopuolella töissäkäyntiä
    -hiusten värjäilyä(nomut jos on luonnostan blondi)
    -posliinin maalailua joka toinen päivä ja
    -ratasatusta joka toinen päivä ja
    -kuntosaleilua kaik muut väliajat
    -shoppailua, millon haluaa(nomut on kyl liikaaki tavaraa)
    -uraputki
    -koulutus
    -työkaverit

    MUTTA MITÄ SITTEN KUN IHMINEN ON VANHA?? Tuleeko noi ihmisarvoiset asiat kattomaan ja lohduttamaan ketään vanhainkodille?? Mun äiti ja isä ovat 80w ja ammentavat voimansa ja ilonsa lapsista ja lastenlapsista...ja kyllä heitä käydäänkin auttamassa ja kattomassa...ainakin nyt heillä on ihmisarvoinen elämä.

    Kertokaa, minkälainen teidän mielestänne on ihmisarvoinen elämä!

    tavallista enemmän lapsettomia vanhuksia, koska siellä on niin paljon vanhojapiikoja. Vl-naisella on periaatteessa vain kaksi vaihtoehtoa: suurperheen äiti tai lapseton. Normaali tasapainoinen kohtuus puuttuu.

    Heh heh, anteeksi vaan Jem, mutta vaikea uskoa sun olevan isonkin perheen äiti (tai sitten olet alkanut synnyttämään jo murrosiässä). Vai että oikeen 80-W.! (kas kun ei -wee)
    Lapsiraukkasi, jos teet niitä sen vuoksi, että ne tulevat sitten lohduttamaan sua kun olet vanhainkodissa.

    Eiköhän ihmisarvoinen elämä ole vähän jotain muuta. Ehkäpä joskus tulet sen vielä ymmärtämään, että siihen kuuluu mm. se, että on fyysisesti ja psyykkisesti suht'koht' terve ja jaksaa vielä antaa lapsillekkin edes jonkilaisen ihmisarvoisen elämän.

    reilusti vaan, älä pyytele ollenkaan anteeksi, muaki alko naurattaan...heheheh...hiihhhhiiii...vink vink...

    Mustaki on tosi vaikeeta uskoo et olen ison perheen äiti...onkohan tapahtunut virhe...hihi...

    Mut tiijäkkö mitä, lapseni ovat raukkoja jo pelkästään siksi, ku niil on niin kahjo äiti...mut kuuleppa, enhän tiedä ollenkaan tuleeko ne lapset mua moikkaileen sinne vanhainkotiin...enpä tietenkään ole halunnut ottaa vastaan niit sentakii, en osaa omaa elämääni niin pitkälle suunnitella...mutta sille ei voi mitään et on ne lapset kyllä niin ihania, voisin kertoo paljokin elämästäni ja lapsistani(lapsistamme)mutta eihän ne asiat susta tuntuis samalta...SANO MULLE, eikö nyt kaikki omista lapsistaan tykkää, oli niit sitte vaik se 20??

    Fyysisesti olen kyllä aika kovassa iskussa mut tost psyykkisestä puolesta voin sanoo vain et AINA ON VINTISSÄ PIKKUSEN VIHELTÄNYT!! MUT SENHÄN JO HUOMASITKIN!!

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    mun ihmisarvoinen elämä kadonnut jonnekkin...hmmm, tuota täytyypi kyllä nyt oikein miettiä...onko kadonneet sukat sama kuin ihmisarvoinen elämä, ei kai, mut niitä mä ainaki olen kadottanu tosi paljo...ööö...mitäs mä oisin kadottanut...jee, nyt mä hoksin; ihmisarvoinen elämä tarkoittaa ampiaisvyötäröä, sen mä ainaski olen kadottanu, ai mut HÖH, eihän mulla sellaista ole koskaan ollutkaan...ihmisarvoinen elämä,,,mitä se tarkoittaa??

    Tarkoittaako se:

    -oman navan tuijjottelua
    -kynsien viilailua
    -huulipunailua
    -ripsiväreilyä
    -poskipunailua(punastelen luonnollisestikki)
    -joka päivä kodin ukopuolella töissäkäyntiä
    -hiusten värjäilyä(nomut jos on luonnostan blondi)
    -posliinin maalailua joka toinen päivä ja
    -ratasatusta joka toinen päivä ja
    -kuntosaleilua kaik muut väliajat
    -shoppailua, millon haluaa(nomut on kyl liikaaki tavaraa)
    -uraputki
    -koulutus
    -työkaverit

    MUTTA MITÄ SITTEN KUN IHMINEN ON VANHA?? Tuleeko noi ihmisarvoiset asiat kattomaan ja lohduttamaan ketään vanhainkodille?? Mun äiti ja isä ovat 80w ja ammentavat voimansa ja ilonsa lapsista ja lastenlapsista...ja kyllä heitä käydäänkin auttamassa ja kattomassa...ainakin nyt heillä on ihmisarvoinen elämä.

    Kertokaa, minkälainen teidän mielestänne on ihmisarvoinen elämä!

    vähän outo henki. Ylimielinen. Jos olet itse sinä onnellisessa asemassa, että olet saanut tarpeeksi voimia ja otolliset olosuhteet suurperheen äidiksi, siitä pitäisi kai olla nöyrän kiitollinen eikä ylpeillä. Sellainen herättää helposti vähän tympeän reaktion lukijassa. Kun niin monet todella väsyvät sen taakan alla, ja tuskin juuri kukaan vapaasta valinnastaan niin suurta lapsilaumaa synnyttäisi kuin vl-perheissä on. Tuskin edes yksi sadastatuhannesta naisesta?

    Haluat ehkä tuoda esille sitä, että monet vl-naiset kokevat elämän suurperheen äitinä voittopuolisesti myönteisenä, mutta jos tuot sitä esille omahyväisesti ja ylpeillen, sen vaikutus on helposti juuri päinvastainen kuin tarkoitit.

    Äänestä

  • paistaa läpi kirjoitti:

    vähän nokitella epäuskoisia. Onneksi olemme teitä parempia joka suhteessa!

    - Oman navan tuijottelu: Miksi vl-miljonäärejä ylipäänsä sitten on jos akikki halutaan jakaa?

    - Ehostaminen: oletko kateellinen?

    - Onko kuntosali vieläkin synti?

    - Mikäs shoppailussa on teikäläisillä muka vikana? Rahan puute?

    - Onko kouluttautuminen, ura ja työkaverit jotenkin halveksittavia? Ehkä vannoutuneen kotiäidin mielestä ovatkin...

    Onko sinulla hieman mustavalkoinen suhtautuminen elämään? Eikö teillä SRK:ssa ollut sivistyneempiä laittaa talkoovuoroon?

    Äänestä

  • varaa kirjoitti:

    vähän nokitella epäuskoisia. Onneksi olemme teitä parempia joka suhteessa!

    ymmärtänyt, vaan vain itseään täynnä olemisena.

    Äänestä

  • paistaa läpi kirjoitti:

    vähän outo henki. Ylimielinen. Jos olet itse sinä onnellisessa asemassa, että olet saanut tarpeeksi voimia ja otolliset olosuhteet suurperheen äidiksi, siitä pitäisi kai olla nöyrän kiitollinen eikä ylpeillä. Sellainen herättää helposti vähän tympeän reaktion lukijassa. Kun niin monet todella väsyvät sen taakan alla, ja tuskin juuri kukaan vapaasta valinnastaan niin suurta lapsilaumaa synnyttäisi kuin vl-perheissä on. Tuskin edes yksi sadastatuhannesta naisesta?

    Haluat ehkä tuoda esille sitä, että monet vl-naiset kokevat elämän suurperheen äitinä voittopuolisesti myönteisenä, mutta jos tuot sitä esille omahyväisesti ja ylpeillen, sen vaikutus on helposti juuri päinvastainen kuin tarkoitit.

    minkälaiseen viestiin vastasin?

    Olemmeko sun mielestä pelkkiä synnyttäjiä, vaipanvaihtajia yms? Ja et meillä ei ole ihmisarvoista elämää, jotka omistamme isot perheet?

    Pohdiskelin et minkälainen on ihmisarvoinen elämä. Minkälainen sun mielestäs? Joku tos ylempänä vastasikin aika kivasti.

    Kuule; Tottakai ison perheen äiti on väliin väsynyt. Ja tiedän sellaisia perheitä, joissa ollaan niin väsyneitä ja ahtaalla et oikein harmittaa heidän puolestaan. Minusta meidän lähimmäisinä tulee auttaa sellaisia niin paljon kuin vain pystymme...en todellakaan väheksy sellaisia. Olenhan ollut ittekki väsynyt monta monituista kertaa. Mut monesti tuntuu siltä et ison perheen vanhemmat eivät saa olla väsyneitä.

    Kaikesta muusta asiasta periaatteessa saa olla väsynyt. Esim kun olin joskus töissä, työkaverit olivat tosi väsyneitä työhönsä. He odottivat kokoajan viikonloppuja ja lomia...työmotivaatiot täysin nollassa...he haukkuivat aina esimiehiä, puhuivat toisista työkavereista pahaa yms...minusta heidän elämänsä kuulosti aika ikävältäkin...lisäksi monet valittaa työuupumusta, sehän on hirmu yleinen vaiva.

    Jos työskentelee hoitoalalla, joutuu kestämään vaikka ja minkälaisia ihmisiä...ainainen kiire...liian vähän henkilökuntaa...saattaa olla huono ilmapiiri yms.

    Eli onko elämä loppujenlopuksi kenelläkään helppoa? Ja tarviiko sen olla? Minusta POSITIIVINEN ELÄMÄNASENNE on eduksi ihan aina elämässä, oli sitten töissä tai kotona.

    Mut monesti olen ajatellut et onko oikeesti mun elämä vaikeempaa, kuin sellaisten äitien, jotka hankkivat pari lasta ja käyvät säännöllisesti töissä. En osaa sanoa et niin olisi. Eipä silti; tosi monet meikäläiset äidit käyvät töissä aina kun pystyvät...itte en ole ollenkaa niitä energisimpiä ja jaksavimpia äitejä, joita tunnen...eli mulla EI TODELLAKAAN OLE MITÄÄN SYYTÄ YLPEILYYN.

    Sanoit et viesteistäni paistaa läpi outo henki ja et olen ylimielinen. Voisko olla niin et sun on vaikee ymmärtää leikinlaskua? Kaikkihan ei ymmärrä. Mä nimittäin laskin leikkiä siit ihmisarvoasiasta, ainakin osittain...mul on vähä sellainen perusvika, siis nähdä asioissa huvittavia puolia, en voi sille mitään.

    Mulla ei ollut tarkoitusta loukata ketään viestilläni, mutta huomaan et loukkasin sua. Pyydän anteeksi. Koen että olen tosi huono ihminen kirjoittelemaan tänne.

    Äänestä

  • varaa kirjoitti:

    vähän nokitella epäuskoisia. Onneksi olemme teitä parempia joka suhteessa!

    parempia ainakin olette ihan kaikki, se on varmaa!

    Äänestä

  • lienee kirjoitti:

    tavallista enemmän lapsettomia vanhuksia, koska siellä on niin paljon vanhojapiikoja. Vl-naisella on periaatteessa vain kaksi vaihtoehtoa: suurperheen äiti tai lapseton. Normaali tasapainoinen kohtuus puuttuu.

    ihan mielenkiintoinen näkövinkkeli, et joku jäis sentakii veeppariks, ettei haluu lapsia. Itte en tunne yhtään sellaista. Kaik veepparit, jotka tunnen, ovat sentakii yksinäisii, ku he eivät ola saaneet uskovaista puolisoa, vaik ovat halunneet...mut jos ne narraa...

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    minkälaiseen viestiin vastasin?

    Olemmeko sun mielestä pelkkiä synnyttäjiä, vaipanvaihtajia yms? Ja et meillä ei ole ihmisarvoista elämää, jotka omistamme isot perheet?

    Pohdiskelin et minkälainen on ihmisarvoinen elämä. Minkälainen sun mielestäs? Joku tos ylempänä vastasikin aika kivasti.

    Kuule; Tottakai ison perheen äiti on väliin väsynyt. Ja tiedän sellaisia perheitä, joissa ollaan niin väsyneitä ja ahtaalla et oikein harmittaa heidän puolestaan. Minusta meidän lähimmäisinä tulee auttaa sellaisia niin paljon kuin vain pystymme...en todellakaan väheksy sellaisia. Olenhan ollut ittekki väsynyt monta monituista kertaa. Mut monesti tuntuu siltä et ison perheen vanhemmat eivät saa olla väsyneitä.

    Kaikesta muusta asiasta periaatteessa saa olla väsynyt. Esim kun olin joskus töissä, työkaverit olivat tosi väsyneitä työhönsä. He odottivat kokoajan viikonloppuja ja lomia...työmotivaatiot täysin nollassa...he haukkuivat aina esimiehiä, puhuivat toisista työkavereista pahaa yms...minusta heidän elämänsä kuulosti aika ikävältäkin...lisäksi monet valittaa työuupumusta, sehän on hirmu yleinen vaiva.

    Jos työskentelee hoitoalalla, joutuu kestämään vaikka ja minkälaisia ihmisiä...ainainen kiire...liian vähän henkilökuntaa...saattaa olla huono ilmapiiri yms.

    Eli onko elämä loppujenlopuksi kenelläkään helppoa? Ja tarviiko sen olla? Minusta POSITIIVINEN ELÄMÄNASENNE on eduksi ihan aina elämässä, oli sitten töissä tai kotona.

    Mut monesti olen ajatellut et onko oikeesti mun elämä vaikeempaa, kuin sellaisten äitien, jotka hankkivat pari lasta ja käyvät säännöllisesti töissä. En osaa sanoa et niin olisi. Eipä silti; tosi monet meikäläiset äidit käyvät töissä aina kun pystyvät...itte en ole ollenkaa niitä energisimpiä ja jaksavimpia äitejä, joita tunnen...eli mulla EI TODELLAKAAN OLE MITÄÄN SYYTÄ YLPEILYYN.

    Sanoit et viesteistäni paistaa läpi outo henki ja et olen ylimielinen. Voisko olla niin et sun on vaikee ymmärtää leikinlaskua? Kaikkihan ei ymmärrä. Mä nimittäin laskin leikkiä siit ihmisarvoasiasta, ainakin osittain...mul on vähä sellainen perusvika, siis nähdä asioissa huvittavia puolia, en voi sille mitään.

    Mulla ei ollut tarkoitusta loukata ketään viestilläni, mutta huomaan et loukkasin sua. Pyydän anteeksi. Koen että olen tosi huono ihminen kirjoittelemaan tänne.

    Miksi sä sitten kirjoitat tänne? Oletko töissä täällä, vai mitä?

    Äänestä

  • yks tyyppi kirjoitti:

    Miksi sä sitten kirjoitat tänne? Oletko töissä täällä, vai mitä?

    hyvä kysymys. Tänään olen seikkaillut täällä jo niin paljon et voi jo käydä ihan työstä...miksi muuten sinä kirjoitat tänne...varmaan siksi et esität hyviä kysymyksiä...?

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    minkälaiseen viestiin vastasin?

    Olemmeko sun mielestä pelkkiä synnyttäjiä, vaipanvaihtajia yms? Ja et meillä ei ole ihmisarvoista elämää, jotka omistamme isot perheet?

    Pohdiskelin et minkälainen on ihmisarvoinen elämä. Minkälainen sun mielestäs? Joku tos ylempänä vastasikin aika kivasti.

    Kuule; Tottakai ison perheen äiti on väliin väsynyt. Ja tiedän sellaisia perheitä, joissa ollaan niin väsyneitä ja ahtaalla et oikein harmittaa heidän puolestaan. Minusta meidän lähimmäisinä tulee auttaa sellaisia niin paljon kuin vain pystymme...en todellakaan väheksy sellaisia. Olenhan ollut ittekki väsynyt monta monituista kertaa. Mut monesti tuntuu siltä et ison perheen vanhemmat eivät saa olla väsyneitä.

    Kaikesta muusta asiasta periaatteessa saa olla väsynyt. Esim kun olin joskus töissä, työkaverit olivat tosi väsyneitä työhönsä. He odottivat kokoajan viikonloppuja ja lomia...työmotivaatiot täysin nollassa...he haukkuivat aina esimiehiä, puhuivat toisista työkavereista pahaa yms...minusta heidän elämänsä kuulosti aika ikävältäkin...lisäksi monet valittaa työuupumusta, sehän on hirmu yleinen vaiva.

    Jos työskentelee hoitoalalla, joutuu kestämään vaikka ja minkälaisia ihmisiä...ainainen kiire...liian vähän henkilökuntaa...saattaa olla huono ilmapiiri yms.

    Eli onko elämä loppujenlopuksi kenelläkään helppoa? Ja tarviiko sen olla? Minusta POSITIIVINEN ELÄMÄNASENNE on eduksi ihan aina elämässä, oli sitten töissä tai kotona.

    Mut monesti olen ajatellut et onko oikeesti mun elämä vaikeempaa, kuin sellaisten äitien, jotka hankkivat pari lasta ja käyvät säännöllisesti töissä. En osaa sanoa et niin olisi. Eipä silti; tosi monet meikäläiset äidit käyvät töissä aina kun pystyvät...itte en ole ollenkaa niitä energisimpiä ja jaksavimpia äitejä, joita tunnen...eli mulla EI TODELLAKAAN OLE MITÄÄN SYYTÄ YLPEILYYN.

    Sanoit et viesteistäni paistaa läpi outo henki ja et olen ylimielinen. Voisko olla niin et sun on vaikee ymmärtää leikinlaskua? Kaikkihan ei ymmärrä. Mä nimittäin laskin leikkiä siit ihmisarvoasiasta, ainakin osittain...mul on vähä sellainen perusvika, siis nähdä asioissa huvittavia puolia, en voi sille mitään.

    Mulla ei ollut tarkoitusta loukata ketään viestilläni, mutta huomaan et loukkasin sua. Pyydän anteeksi. Koen että olen tosi huono ihminen kirjoittelemaan tänne.

    vastaisin sinulle (olen tuo "paistaa läpi")? Taitaa olla niin, että olin näkevinäni viestissäsi sellaista, mitä siinä ei lukenut. Leikinlaskusi toki ymmärsin. Taustalla vaikuttivat kai jotkin aikaisemmat viestisi, joita olen lukenut, ja saanut sellaisen käsityksen, että tuot tahallisen korostetusti esille omaa onnellista tilannettasi. Niinkuin haluaisit sillä pullistella ja heittää lokaa toisten silmille. Ei tällä palstalla kukaan muu tuo sillä tavalla julki omaa hyvää elämäntilannettaan. Siihen ei ole tottunut, ja siksi se sattuu silmään. Sitä pitää ylpeilynä.

    Ehkä haluat kertoa vl-elämän valoisasta puolesta vastapainoksi kaikelle sille arvostelulle ja mollaamisellekin, mitä täällä on. Se menee kuitenkin läpi helpommin, jos kertoo tosiasioita kehuskelematta.

    Minulle ei ole tässä tärkeää se, kenen elämä on mahdollisesti onnellisempaa tai raskaampaa. Asioitten esittämistapa vain. Ja elämä nyt ennättää olla yhdenkin ihmisen kohdalla milloin mitäkin.

    Et ole loukannut minua, ehkä vain tässä asiassa vähän ärsyttänyt. Tällä palstalla nyt reagoidaan niin helposti kaikenlaiseen (mikä on minusta ihan hyvä).

    Älä vain missään tapauksessa lakkaa kirjoittamasta tänne! Olet täällä tuiki tarpeellinen, koska täällä näkyy niin vähän avaramielisemmin ajattelevia veeälliä, jollainen sinä olet. Täällä saa ilman teitä helposti vähän omituisen kuvan vl-uskosta.

    Äänestä

  • Mitenkähän kirjoitti:

    mulle ei ole sanottu elävässä elämässä et olisin ylpee tai kehuskelija. Enkä sitä haluakkaan olla, en missään nimessä. Vielä vähempi pullistelija tai loanheittäjä. Kuule, mulla on sellainen luonne et oon ihan liiankin empaattinen. Lapsillekkin mun on väliin vaikeeta pitää rajoja, kun olen niin "hellämielinen". Siitä on monesti haittaakin. Lisäksi pelkään ja suorastaan inhoon kaikenlaisia konflikteja. Sentakii tällaiset väärinkäsityksetkin harmittaa mua ihan hirveesti.

    Tuli tos sellanen asia mieleen et mulla on valtava elämänilo. Oisko se SE, mikä paistaa mun viesteistäni. Siis en tahdo sillä asialla kehuskella, olen vain aika positiivinen immeinen. Siitä ainakin saan kuulla jatkuvasti. En tarkoita sitä et oisin AINA iloinen, mutta silloin kun olen, se myös näkyy ja kuuluu...ja olen tosi harvoin huonolla tuulella (ja silloin kun olen, sekin näkyy ja kuuluu).

    Kun kerron kokemuksistani veeällänä, mun täytyy kertoa silleen kuin mä asiat koen. Niinhän mä oon tehnyt myös mm hoitokokousasioistakin ja niistähän mulla on tosi karmaisevat kokemukset. Jokainen kantakoon sellaiset kortensa kekoon, mitkä omalle kohdalle on sattunut. Jos joku ei usko mun kokemuksiani -oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia- se on sen oma asia. En kerro niitä sentakii et ne "menis läpi"...kerron vain omat kokemukseni, siinä kaikki...ja on kiva vaihtaa ajatuksia kaikkien kaa...sinunki kaa.

    Löysin tänään yhest kirjasta mua hyvin kuvaavan lauseen: "Ankat: Rajoittuneen älynsä vuoksi ankoista ei oikeastaan ole juuri muuhun kuin vaakkumiseen."

    että ihmisen puheista saa täällä helposti väärän käsityksen, kun häntä ei näe livenä eikä varsinkaan tunne häntä. Se haitta tässä nettikirjoittelussa on.

    Minua nyt vähän harmittaa, että menin semmoista kirjoittamaan. Mutta ihan totta luulin, että pullistelit ja ylpeilit. Ja luulin (luulen edelleen?), että sellainen on yleisempääkin veeällillä. Että se on jonkinlaista vähän aggressiivista vastahyökkäystä sille, että usein heidän ylisuuria perheitään kauhistellaan ja naisia säälitellään.

    On hyvä, että jaksat oikaista ystävällisesti vääriä luuloja. Ja anna anteeksi, jos pahoitin mieltäsi. Kaunista kesäiltaa sinne jonnekin!

    Äänestä

  • "paistaa läpi" kirjoitti:

    on käynyt jo sen verran elämänkoulua, että eipä sitä viran puolesta paljon yskitä. Kun ihmisruumis krematoriossa poltetaan , tulee tulitikkuaskillinen tuhkaa. Jos kovin yskii, se pölähtää ilimaan.

    harmittele mukava keskustelukumppanini "paistaa läpi"...mä kävin tsekkaamassa sitä kommenttiani, josta juttelumme sai alkunsa...sehän oli oikeestikki ihan hölmö *punastus* *klunk*...en tunne sen johdosta muuta kuin noloutta...mut se siitä...olemme jo liikaakin juteltu minusta.

    Entäs sinä, saanko kysyä, mikä sut on tuonut tänne palstalle?? Onko sulla ikäviä kokemuksia meikäläisyydestä?? Vai oisko sulla jotain kysymyksii, olen kyllä huono vastaamaan...

    Mut tosta tuli mieleen vielä kun sanoit et meikäläiset herkästi hyökkää aggressiivisestikkin puolustelemaan "ylisuuria" perheitään...niin kyllä mun täytyy sanoa et tuntuu monesti tosi pahalta, kun esim meidän perhettä väheksytään sentakii. Mutta se on harvinaista, yleensä ihmiset ihastelee, varsinkin jos näkee meidän lapset. Kauhistelu tapahtuukin yleensä silloin kun he kuulevat lasten lukumäärän, eivätkä ole nähneet lapsia livenä. (Voi et musta tuntuu kokoajan et mä taas kehun...mulla meinaa mennä vapaus täs kirjottelussa.) Mut mä en itte halua arvostella kenellekkään heidän perheitään, oli lapsia sitte yks tai kaks. Monesti ihmiset sanookin vähättelevästi et "no meil on vaan kaksi" tms...vastaan aina et "älä sano noin, sehän on ihanaa, kun teillä on noi lapset"...mä en ole mikään arvostelemaan kenenkään lapsia, enkä perheitä. Eikä ketään sovi väheksyä, kaikki ihmiset ansaitsee kunnioituksen...mun mielest ihan kaikki.

    Ajattelet että pullistelu ja ylpeily on yleistä veeällillä...en tiedä onko se kauheen yleistä, mutta kyllä olen huomannut myös sellaista piireissämme...ja kartankin sellaisia immeisiä aikatavalla, mun mielestä niitä on maailma pullollaan...ja tärkeilijöitä; saan allergiakohtauksen sellaisten seurassa...tai sitten jännitän heitä, se on kamalaa.

    Kuule, en loukkantunut sulle ollenkaan. Enempikin pahoitin mieleni siitä kun ajattelin itse käyttäytyneeni huonosti...jatkellaan, oli mukava rupatella...

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    on käynyt jo sen verran elämänkoulua, että eipä sitä viran puolesta paljon yskitä. Kun ihmisruumis krematoriossa poltetaan , tulee tulitikkuaskillinen tuhkaa. Jos kovin yskii, se pölähtää ilimaan.

    sun kanssas!

    Mitahän sä mahdoit tarkoittaa? Sitäkö et "talvisota" karaisee? Ja et turhat luulot on lennelly kuin tuhka tuuleen, "pommien" pudotusten takia? Juu, onhan se toisaalta niinkin, varsinkin murkut pudottelee niit "pommeja". Yks lapsistani (10w) nimitteli mua yks päivä lapselliseksi ja kun yritin ehdottaa et olisin älykäs, hän sanoi et "et sinä ole älykäs, isi on".

    Mutta ämmä-rakas; vaikk sä mahtuisitkin jossakin vaiheessa tulitikkuaskiin, sun jämäkät sanasi ja "haisevat" vastalauseesi jäisivät elämään ja lentämään S24:n kommentoijien läppäreille...kiitos niistä, ne piristää kummasti!

    tuota viestiäni arvosteluksi ketään kohtaan, Vain yleisesti ylpeilystä. Minusta sinä Jem et kyllä ylpeile, mutta otat huumorissävytteisesti tämän elämän, kuten myös minä olen aina yrittänyt.Tarkoitin, että kun on käynyt synnytyksiä ja lasten oikutteluja elläissään läpeensä arjet, niin ei se ole ylpeyttä tai kehumista negatiivisessa mielessa, jos niistä kertoo omia selviytymistarinoitaan.Kivaa tekstiä kirjoitat. Luen tosi mielelläni.Tämän tulitikkuasian kertoi jossain lehdessä joku monimiljonääri, kun tiesi, että häntä paljon kadehditaan.Minä vähän niinkuin suutuin sinun puolestasi, kun joku kommentoi viestejäsi ja sanoi sinun ylpeilevän "saavutuksillasi"

    Äänestä

alistamisesta pelkiksi synnytyskoneiksi, vl-herätysliikkeen monista Raamatun vastaisista harhaopeista, vl-lasten voimakkaasta helvetillä pelottelusta yms. pitäisi ruveta kirjoittelemaan valtakunnan suurimpien lehtien yleisönosastoihin.

Äänestä
  • Lukaisin serkun luona 80-luvun lehtiä ja yllätyin kun niissä on otettu näihin ehkäisy- ja supersynnytysasioihinkin kantaa... Nykyään ei vissiin ole enää tarvetta näistä kirjoittaa, kun perheissä on 0-3 lasta keskimäärin.

    Äänestä

  • 80-luvulla yritettiin? kirjoitti:

    Lukaisin serkun luona 80-luvun lehtiä ja yllätyin kun niissä on otettu näihin ehkäisy- ja supersynnytysasioihinkin kantaa... Nykyään ei vissiin ole enää tarvetta näistä kirjoittaa, kun perheissä on 0-3 lasta keskimäärin.

    Kyllä esim. Hesarissa saatetaan julkaista näin isosta epäkohdasta kertova mielipidekirjoitus.
    Ja nimimerkilläkin se onnistunee.

    Hyvä olisi valtaväestönkin tietää mitä maassamme ja ev.lut.kirkon siipien suojissa tapahtuu.

    Äänestä

  • MökinAkka kirjoitti:

    Kyllä esim. Hesarissa saatetaan julkaista näin isosta epäkohdasta kertova mielipidekirjoitus.
    Ja nimimerkilläkin se onnistunee.

    Hyvä olisi valtaväestönkin tietää mitä maassamme ja ev.lut.kirkon siipien suojissa tapahtuu.

    Mikäli aiot kokeilla kirjoittaa, pidän peukaloita pystyssä.

    Äänestä

  • pidän peukkuja kirjoitti:

    Mikäli aiot kokeilla kirjoittaa, pidän peukaloita pystyssä.

    Olisi hyvä että kirjoittaja olisi itse vl joka on omakohtaisesti kokenut ehkäisykiellon hirvittävät seuraukset tavalla tai toisella.
    Silloin kirjoituksen läpimenokin olisi todennäköisempi.

    Äänestä

  • Tätä palstaa lukiessa alkaa ahdistaa. Muistan Tuulikin, jonka kanssa asuin ja jolla oli vaikeaa lestadiolaisyhteisössään.Seurusteluasiat yms ahdisti häntä jatkuvasti. Hänen ratkaisunsa oli lähteä ulkomaille. En tiedä onko palannut. "maailmanmielisten" kanssa hän ei voinut olla julkisesti tekemisissä.
    Kirjoitustaitoiset naiset liittykää yhteen !!

    Äänestä

Kertokaahan nyt, mihin raamatun paikkaan ehkäisykielto perustuu.

Äänestä
  • ei kiellä ehkäisyä.

    Ehkäisykielto on yksinomaan SRK:n keksintöä kuten myöskin lukuisat Raamatun vastaiset harhaopit, joita vl-herätysliikkeessä opetetaan.

    Äänestä

  • eipä ole Raamatussa ehkäisykieltoa.

    Äänestä

  • Vastaan sinulle kirjoitti:

    ei kiellä ehkäisyä.

    Ehkäisykielto on yksinomaan SRK:n keksintöä kuten myöskin lukuisat Raamatun vastaiset harhaopit, joita vl-herätysliikkeessä opetetaan.

    Ulkopuolisesta tuntuu hämmästyttävältä-siis mykistyttävän hämmästyttävältä-miten vl-liikkeessä on nostettu tuo ehkäisyasia ja lapsiasiat lähes uskomisen keskeiseksi kysymykseksi. Siitähän kertoo tuo aloittajan nimimerkkikin-x-vl. Ei siis voi olla vl jos ehkäisee. Eihän uskovaisen ihmisen -naisen- elämässä keskiössä pitäisi olla tuollaiset asiat!!! Raamatussahan vain sanotaan, että kohtele lähimmäistä niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan(onko tämä ehkäisyoppi lähimmäisen rakkautta, isän, äidin tai lapsenkaan kannalta, ainakaan aloittajan tapauksessa näin ei asiat mielestäni ole)

    Eihän raamatussa puhuta sillätävälla, että naisen elämässä tai ylipäätään uskovaisen ihmisen elämässä keskiössä olisivat tuollaiset asiat. kyllä ne on ihan muut asiat keskiössä.

    Kyllä tuo on niin ihmisoppia ja harhaoppia kuin voi vaan olla.

    Äänestä

  • keskiössä ehkäisyasiat? kirjoitti:

    perustuu valheeseen.

    Siellä opetetaan nyt esillä olevan "ehkäisy on syntiä" -harhaopin lisäksi lukuisia erittäin törkeitä Raamatun vastaisia valheoppeja. Mm:

    1) "Vain me" -oppi, jonka mukaan vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia. Heidät saarnataan rauhanyhdistyksellä taivaaseen ja kaikki muut uskovaiset saarnataan helvettiin.

    2) Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi eikä pelastamaan ihmissielua. Tähän pystyy vain vl-henkilö.

    3) Pelkkä vl-herätysliike on Jumalan valtakunta.

    Kaikki yllä mainitut opit ovat synkkiä hengellisiä harhaoppeja. Ne sisältävät Jumalan pilkkaa (kohta 2), selvää Jeesuksen opetuksen vastaisuutta (kohta 3) ja törkeää muiden uskovaisten uskon ivaamista ja vähättelyä. Vanhoillislestadiolaiset nimittävät muita uskovaisia halveksivasti "epäuskoisiksi".

    Revi siitä!

    Äänestä

  • keskiössä ehkäisyasiat? kirjoitti:

    Ulkopuolisesta tuntuu hämmästyttävältä-siis mykistyttävän hämmästyttävältä-miten vl-liikkeessä on nostettu tuo ehkäisyasia ja lapsiasiat lähes uskomisen keskeiseksi kysymykseksi. Siitähän kertoo tuo aloittajan nimimerkkikin-x-vl. Ei siis voi olla vl jos ehkäisee. Eihän uskovaisen ihmisen -naisen- elämässä keskiössä pitäisi olla tuollaiset asiat!!! Raamatussahan vain sanotaan, että kohtele lähimmäistä niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan(onko tämä ehkäisyoppi lähimmäisen rakkautta, isän, äidin tai lapsenkaan kannalta, ainakaan aloittajan tapauksessa näin ei asiat mielestäni ole)

    Eihän raamatussa puhuta sillätävälla, että naisen elämässä tai ylipäätään uskovaisen ihmisen elämässä keskiössä olisivat tuollaiset asiat. kyllä ne on ihan muut asiat keskiössä.

    Kyllä tuo on niin ihmisoppia ja harhaoppia kuin voi vaan olla.

    Tuota itsekin ihmettelen, eikai se uskominen voi olla vain toistensa ehkäisyn ja lapsenteon kyttäämistä??? Tulipa mieleen lasten ympärileikkaukset toisessa uskossa eli ihmisten luoma pakko...

    Äänestä

Taannoin oli Päivämiehessä kirjoitus (en nyt muista ihan tarkkaan miten se meni)jossa päähenkilönä oli nuori nainen, jolla oli viisi lasta. Sitten siinä kirjoituksessa "aviopari sinasi toisiaan yön hiljaisuudessa" kun he pelkäsivät että saavat kuudennen lapsen.

Tai siis nainen pelkäsi.

No kysyisinkin nyt, että kun siunaamisella tarkoitetaan ilmeisesti syntien anteeksiantamusta, niin mistä synnistä tämän naisen piti tehdä parannusta?

Opettiko esim.Jeesus tekemään noin? Missä raamatun paikassa kehoitetaan tekemään parannusta tuollaisesta synnistä? Vai onko se edes synti raamatun mukaan?

Äänestä
  • Raamattu ei tunne edes ehkäisyä siinä mielessä mitä me sillä tarkoitamme ja toiseksi se ei ole Raamatun mukaan syntiä. Tämä on vain vl-synti, mutta ei kristinuskossa.

    Äänestä

että vanhoillislestadiolaiset joutuvat elämään SRK:n keksimien Raamatun vastaisten valheoppien alaisuudessa.

Siitä ei seuraa siunausta vaan kirous.

Äänestä
  • Kukaan ei uskalla kyseeenalaistaa näitä vl-porukoiden kieroutuneita ajatuksia, toimintatapoja ja naisen alistamista synnytyskoneiksi?

    Käsittääkseni Jumalan armon ansaitsee vähemmälläkin synnyttämisellä,jopa yksineläjät pääsevät taivaaseen - ja naimattomat.

    Onko kerrassaan mitää järkeä tappaa, tai ainakin uuvuttaa stressiin ja masennukseen, naisia synnyttämisellä, loputtomalla ahertamisella ja suurperheen ylläpitotyöllä?
    Osoittaa kyllä, että vl-uskonto ei arvosta naisihmistä edes puolen eurosentin vertaa.

    Ja sitten nämä "hoitomiehet" ja muut kieroutuneet miehenpuolet siellä määräävät kukkona tunkiolla, kuinka elämän eri asit tulee hoitaa. Voi ihmettä.... kuka heille tällaisen viisauden on antanut.........?

    Äänestä

Henkilökohtainen (HUOM: HENKILÖKOHTAINEN) havaintoni tässä lapseteko-asiassa on, että akateemisesti koulutetut vl-naiset ovat jostain syystä "hedelmättömämpiä" kuin tyypilliset(HUOM: MIKÄ KARKEA STEREOTYPIA) vl-äidit eli ammatiltaan lähihoitajat/koulunsa käymättömät. Sen kummemmin ketään halveksimatta/luokittelematta on mielenkiintoinen asia, että esim. vl-tuttavapiirissäni opettajilla, lääkäreillä ja muilla yliopiston käyneillä on enimmillään 6 lasta ja lasten ikäerotkin ovat useita vuosia, kun taas lähihoitajilla, ammattikoulun käyneillä tai suoraan peruskoulusta naimisiin menneillä on VÄHIMMILLÄÄN 6.

Mistä johtunee, menevätkö vähemmän hedelmälliset korkeakouluihin ja hedelmällisyytensä keväässä olevat toisen asteen kouluihin? Mielenkiintoinen ilmiö. Ilmeisesti älyllä, järjellä yms. ei ole tässä mitään tekemistä. Taikka onko korkeakoulutetuilla enemmän ns. "haluttomuutta", joka ilmeisesti on hyväksytty ehkäisymuoto?

Äänestä
  • seksiin määritellä synniksi vai onko se jo syntilistalla? Sen vuoksi on kai erotettukin ihmisiä VL-liikkeestä.

    Äänestä

Itselläni samanlainen kok. sukulaiset alkavat vihjailla ja tuijotella navan seutua melkein heti, kun on edellisen kanssa synnäriltä kotiin päässyt. Sitten saa kuulla jälleen sitä vl-äitien "huumoria", että "ei tarvi enää pissallakaan käydä, kun se tulee suoraan Tenaan 12 synnytyksen jälkeen" YMS. (kun on useamman lapsen synnyttänyt, lantionpohjalihakset siis löystyvät ja saattavat aih. tämän ikävän vaivan)

Ei-VL:t (äidit) tuskin joutuvat kokemaan tällaista intiimeistä asioista utelua ja "vitsailua". Jos et saa/tee lapsia, et ole mitään, ei ole mitään puhuttavaa sellaiselle äidille, koska 99% asioista liittyy jollain tavalla synnytyksiin/imetyksiin/niistä toipumisiin/raskauksiin.

Äänestä
  • tuijottavat häpeilemättä vl-naisten vatsaa, jos edellisestä synnytyksestä on kulunut vuosi tai enemmän.

    Ei ole tervettä meininkiä.

    Äänestä

  • Hyvät tavat kunniaan kirjoitti:

    tuijottavat häpeilemättä vl-naisten vatsaa, jos edellisestä synnytyksestä on kulunut vuosi tai enemmän.

    Ei ole tervettä meininkiä.

    jolla uskoa mitataan. Niitä on muitakin mittareita. Omavanhurskas mittaa sillä etenkin omaa paremmuuttaan tai sitten saa lohtua omalle vähälapsisuudelleen. Yhtä kaikki syntiä molemmat.

    Kamala omanvanhurskauden oppi !

    Äänestä

  • Mistä naiset puhuvat keskenään, siis vl-uskoiset naiset?

    "Jos et saa/tee lapsia, et ole mitään, ei ole mitään puhuttavaa sellaiselle äidille, koska 99% asioista liittyy jollain tavalla synnytyksiin/imetyksiin/niistä toipumisiin/raskauksiin."

    Eivätkö naiset keskustele keskenään työpaikoistaan, lomamatkoistaan, tapaamistaan mielenkiintoisista ihmisistä, ruokaresepteistä, liikunnasta, laihduttamisesta, kirjallisuudesta, käsitöistä, Lapin reissuista ja vaeltamisesta, marjanpoiminnasta ja sienisadosta, oman esimiehen fiksuudesta tai tyhmyydestä... luulisin että vl-naisten keskustelunaiheet ovat samantyyppisiä kuin muillakin ihmisillä. Lapset ovat vain yksi teema.

    Vai mitä?

    Äänestä

  • Arvailua kirjoitti:

    Mistä naiset puhuvat keskenään, siis vl-uskoiset naiset?

    että olet oikeassa.

    Olen kolmekymppinen nainen Kajaanista, ja koulussa luokkamme fiksuimmat ja reippaimmat tytöt oli juuri vanhoillislestaadiolaisia. Ainakin osa heistä on kouluttautunut korkeastikin, ja en yhtään tykkää ajatuksestakaan että he nyt eivät hallitsisi elämäänsä ja jaksaisivat puhuakin vain lapsistaan.

    Varmasti äitiys on myös suuri onni ja vanhemmilla on oikeuskin touhottaa lapsistaan, mutta se ei ole oikein jos huomaakin elävänsä epäoikeudenmukaisen raskasta roolia joka vie kaikki voimat.

    Äänestä

  • kyllä minä oon kanssasisarieni kanssa monet kerrat vitsaillu ja jutellu avoimesti näistä vaivoista. Ei niistä voi loukkaantua, jos asiat on muuten kunnossa.Näistä aina selviää. Jumpata pitäis ja lenkkeillä ja muutenkin harjoittaa sosiaalisia kontakteja, ettei jäisi napaansa tuijottelemaan.Paljon minä olen ollut yhdessä tekemisessä mukana, Se virkistää.Eipä sitä ihminen vanhetessaan yleensä mene parempaan kuntoon, kyllä maaemo vetää puoleensa, sanotaan. Ikuista nuoruutta ei oo vielä keksitty.

    Äänestä

  • Arvailua kirjoitti:

    Mistä naiset puhuvat keskenään, siis vl-uskoiset naiset?

    "Jos et saa/tee lapsia, et ole mitään, ei ole mitään puhuttavaa sellaiselle äidille, koska 99% asioista liittyy jollain tavalla synnytyksiin/imetyksiin/niistä toipumisiin/raskauksiin."

    Eivätkö naiset keskustele keskenään työpaikoistaan, lomamatkoistaan, tapaamistaan mielenkiintoisista ihmisistä, ruokaresepteistä, liikunnasta, laihduttamisesta, kirjallisuudesta, käsitöistä, Lapin reissuista ja vaeltamisesta, marjanpoiminnasta ja sienisadosta, oman esimiehen fiksuudesta tai tyhmyydestä... luulisin että vl-naisten keskustelunaiheet ovat samantyyppisiä kuin muillakin ihmisillä. Lapset ovat vain yksi teema.

    Vai mitä?

    Paljon paljon muustakin kuin vain lapsista. Aiheiden kirjo on laaja. En ole samaa mieltä siitä, että 99% asioista liittyy synnytyksiin yms. Toki niistä puhuu jonkun verran silloin, kun ovat ajankohtaisia mutta ei ne onneksi ainakaan meidän ystäväpiirissämme niitä ainoita aiheita ole. =)
    Mm. monista mainitsemistasi aiheista puhutaan. Niin, että oikeassa olet, aiheet ovat samantyyppisiä kuin muillakin ihmisillä.

    Äänestä

  • Hyvät tavat kunniaan kirjoitti:

    tuijottavat häpeilemättä vl-naisten vatsaa, jos edellisestä synnytyksestä on kulunut vuosi tai enemmän.

    Ei ole tervettä meininkiä.

    Pitää tuijottaa rohkeasti takaisin, kohti sitä röyhkeästi mahaa tapittavaa miestä. Voi vaikka sivumennen kysyä siltä äijänketaleelta, että MIKÄ sinua siellä kiinnostaa??

    Kiva kuulla, mitä röyhkimys vastaa.

    Äänestä

Raamatussa kehotetaan pitämään usko ja hyvä omatunto.

Aloittajan väsymys ja riittämättömyyden tuntu ovat varmasti totta hänelle. Olisiko sinun mahdollista saada apua sukulaisiltasi ja ystäviltäsi? Esimerkiksi kesällä voisi saada helposti halukkaita nuoria auttamaan ja vaikka muutamia tunteja myöhemminkin. Voisiko joku kotitalousvähennys myös tulla kysymykseen? Kyseleppä asuinkuntasi sosiaalitoimistosta näistä!

Aikoinani sain aika helposti kodinhoitoapua, nykyisin ei tietääkseni sellaista tahdo saada.

Kyllä pienten lasten kanssa saattaa olla tiukilla, vaikka kuinka paljon heitä rakastaakin. Yöt saattavat jäädä lyhyiksi syöttämisten tai sairauksien vuoksi. Ihmeesti sitä nuorena kuitenkin jaksaa päivästä toiseen ja eipä aikaakaan kun pesä alkaa tyhjetä. Silloin on runsasti omaakin aikaa.

Lasten myöhemmin kokoontuessa he muistelevat menneitä aikoja, ja vanhemmat ovat tietysti hyväntahtoisen arvostelun kohteena. Sisarukset kokevat olevansa tärkeitä toisilleen.

Toivotan sinulle sekä muille äideille ja isillekin Jumalan siunausta ja voimia. T. sirkka

Äänestä
  • Kaikki vaan paapoo syntiä.
    Jos kerran sana sanoo jotain, juopottelusta tai ehkäisystä sitä älköön muutettako.
    Sisko nyt kaipaa huomiota niinkuin heikompi sdtis sins.
    Naiset aina kässyttää liikaa.

    Äänestä

  • ei vl oppien miukaista kirjoitti:

    Kaikki vaan paapoo syntiä.
    Jos kerran sana sanoo jotain, juopottelusta tai ehkäisystä sitä älköön muutettako.
    Sisko nyt kaipaa huomiota niinkuin heikompi sdtis sins.
    Naiset aina kässyttää liikaa.

    oman rajallisuutensa ja osaa toimia nyt niin, että omat voimat riittäisivät. En lukenut kaikkia ketjun viestejä, enkä myöskään tunne kaikkia em.uskontoon liittyviä "tapoja" kuin juuri nämä klassiset lastenlukumäärä ja tv "kielto" aspektit.

    Toivotan sinulle paljon voimia ja paranemista masennuksesta! Heinoa, että hoidat itseäsi. Mielestäni fiksut hakeutuvat hoitoon, mutta hullut viedään väkisin:o)

    Mukavaa kesää koko perheelle!

    Terv: Kahdenlapsen äiti (ev.lut.)

    Äänestä

  • taas niin ihana kommentti...kiitos, toisilla sitä niin riittää ymmärrystä ja empatiaa.

    Äänestä

Kenet niistä kolmesta lapsesta antaisit pois?kysympähän vaan?

Äänestä
  • x-vl-äitiä:

    Kyllä jokainen lapsi on hänellekin rakas. Ei hän ole valinnut sitä itse, että hänen henkiset ym. voimat eivät tahdo riittää, kun on hyvin nuori ja lapset syntyneet taajaan.

    Jumalalle olisi varmaan riittänyt esim. 2-3 vuoden synnytysvälit, mutta SRK:lle ei riitä.
    Se vaatimus on juuri niitä taakkoja, joista Jeesus varoittaa. Fariseukset sellaisia asettavat toisten kannettavaksi.

    Toivon, että Jumala saisi johdattaa aloittajan elävään uskoon. Kyllä maastamme löytyy oikeakin Jumalan valtakunta.

    Äänestä

  • minulta kysynyt, vastaan...

    Siis, eihän kukaan varmaan (tai ainakin harva) omia lapsiaan pois anna. Mutta sitä asiaa emme tod voi vähätellä et meikäläisyydessä on vanhempia, jotka ovat ihan nääntyä suuren lapsikatraan alla. On tilanteita, kuten myös aloittaja kertoi, et vanhemmat on yksinkertaisesti ihan uupumuksen partaalla. Vaik sanotaan et Jumala antaa voimat hoitaa ne lapset, joita hän perheeseen siunaa, niin aina kuitenkaan niin ei käy. Tiedän äidin, jolle jokainen uusi vauva merkitsee mielisairaala-reissua. Miten hänen kohdalla sitten voidaan sanoa et voimia saa tarpeen mukaan?

    On myös äitejä, jotka jonkun muun asian takia ovat uupuneita. Eikö uupumus tule aina hoitaa? Sitähän saa töistäkin sairaslomaa, jos tulee esim masennusta tms. Mun mielestä ihan samallai vl-äitinki tulee hoitaa uupumusta. Sillai, miten lääkäri neuvoo...tulee kuunnella lääkäreitä...niin olen joutunut myös itte tekemään; lääkäri sanoi et ei enää lapsia, käyp hengenvaaralliseksi, koht ei ole isomillakaan enää äitiä (vai oisko saaneet jopa paremman(vitsi)), joten mun oli tyytyminen siihen mitä liäkär sano ja me ei enää saada lapsia...mut uskokaa tai älkää; ratkaisu ei ollut mulle helppo. Oisin halunnut vielä ainakin yhden...tai kaksi.

    Äänestä

  • äärimmäisen typerä vl-kysymys, joka kohdistetaan avaajalle kuten myös 15 lapsen uupuneelle vl-äidille.

    Järkeä pitää käyttää siinä vaiheessa, kun lapsia on sellainen määrä, että ne jaksetaan hoitaa. Ei tällaisia älyttömiä kysymyksiä tarvita.

    Raamattu ei kiellä ehkäisyä.

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    minulta kysynyt, vastaan...

    Siis, eihän kukaan varmaan (tai ainakin harva) omia lapsiaan pois anna. Mutta sitä asiaa emme tod voi vähätellä et meikäläisyydessä on vanhempia, jotka ovat ihan nääntyä suuren lapsikatraan alla. On tilanteita, kuten myös aloittaja kertoi, et vanhemmat on yksinkertaisesti ihan uupumuksen partaalla. Vaik sanotaan et Jumala antaa voimat hoitaa ne lapset, joita hän perheeseen siunaa, niin aina kuitenkaan niin ei käy. Tiedän äidin, jolle jokainen uusi vauva merkitsee mielisairaala-reissua. Miten hänen kohdalla sitten voidaan sanoa et voimia saa tarpeen mukaan?

    On myös äitejä, jotka jonkun muun asian takia ovat uupuneita. Eikö uupumus tule aina hoitaa? Sitähän saa töistäkin sairaslomaa, jos tulee esim masennusta tms. Mun mielestä ihan samallai vl-äitinki tulee hoitaa uupumusta. Sillai, miten lääkäri neuvoo...tulee kuunnella lääkäreitä...niin olen joutunut myös itte tekemään; lääkäri sanoi et ei enää lapsia, käyp hengenvaaralliseksi, koht ei ole isomillakaan enää äitiä (vai oisko saaneet jopa paremman(vitsi)), joten mun oli tyytyminen siihen mitä liäkär sano ja me ei enää saada lapsia...mut uskokaa tai älkää; ratkaisu ei ollut mulle helppo. Oisin halunnut vielä ainakin yhden...tai kaksi.

    joutuvat tehdä joskus ihan omat ratkaisunsa. minulla tuttuja , joilta synnytysten yhteydessä poistettu kohtu, jotta se ei aiheuttaisi äidin menehtymistä.Sairauksien takia aviopari joutuu pakostakin pidättäytymään avioelämästä, jotta sairaus pystytään hoitamaan.Se vaatii molemminpuolista sitoutumista ja rakkautta nähdä tilanne. jumalalta pyytäen voimia kestää koettelemus, joka voi tosiaan joillakin liityä tähän avioelämään. Tällainen yhteinen koettelemus saattaa lähentää puolisoita erilaiseen kiintymykseen ja haluun kohdata suuri koettelemus.Elämässähän on paljon muutakin, vaikka yksi osa-alue puuttuu. Tällaisia hajanaisia mietteitä tuli nyt päähäni.

    Äänestä

Lapsi tarvitsee äidin ja isän. Itsellänikin oli, mutta niin uupuneet kahdeksasta aiemmin syntyneestä, että olin vain taakka ja velvollisuus. Eli olet oikealla tiellä kun et hanki enää lisää lapsia. Jää aikaa ja rakkautta jokaiselle.

Äänestä

Aloittajan kertomus omasta elämästään ON JUURI sitä mitä uskovaisten nuorten perheiden elämä oikeasti on..eli täyttä hel....sitä ei vain suurin osa uskovaisista äideistä uskalla myöntää tai ääneen sanoa...enkä ymmärrä MIKSI??? Miksi kaikki vaan hiljaisuudessa hyväksyy sen että joka vuodelle tulee uusi vauva...eikö teillä oikeasti ole järkeä niin paljon että ymmärtäisitte olemassa olevan myös muitakin vaihtoehtoja??..vai ettekö te ymmärrä mistä ne lapset tulee, että pystyisitte vähän rajottamaan?? Vai onko kaikki vl-äidin seksiaddikteja...paitsi minä...

Olen kahden lapsen vl-äiti ja päätynyt samoin kuin aloittaja hoitamaan itseäni ja satsaamaan myös omaan elämääni..meillä on mennyt paljon paremmin nyt kun jatkuva raskaaksi tulon pelko on hävinnyt arjestamme..enkä koe tekeväni mitenkään väärin vaikka paastoan seksistä silloin tällöin, jos siihen sekä minä että mieheni pystymme...yhteisestä sopimuksesta, ei siihen ole silloin kenelläkään mitään sanomista..jokainen harrastaan omalla rytmillään.

Myös lapsemme voivat paljon paremmin kun äiti jaksaa rakastaa ja hymyileekin, eikä äitiä tarvitse enää pelätä..Menetin hermoni lasten kanssa joka asiasta ja jatkuvasti..säälin lapsiani kun he todella pelkäsivät minua kun suutuin, vaikka tiesin että lapset pelästyvät suuttuessani ja säälin heitä, en koskaan pystynyt nielemään suuttumustani. Siihen aikaan en yksinkertaisesti jaksanut enää edes hymyillä tai nähdä mitään positiivista elämässä...saati olla tekemisissä kavereiden kanssa tms..myös miehen kanssa tappelimme koko ajan..stressi raskaaksi tulemisesta oli niin valtava että se kai heijastui koko perhe-elämään..

Olen nuori (kuitenkin reilusti yli kaksikymmentä)ja nyt jos saisin päättää niin en menisi naimisiin..monelta pahalta olisin säästynyt..

Eli neuvoni on että te nuoret seurustelevat uskovaiset..älkää menkö naimisiin vielä..odottakaan muutama vuosi..tai sitten jos menette niin olkaa järkeviä ja käyttäkää sitä ehkäisiyä jo avioliiton alusta alkaen niin kukaan ei ihmettele miksi lasten tulo yhtäkkiä tyssää..jos ensimmäistä lasta ei heti kuulunut eivät ihmiset odota sitä toistakaan heti perään..vaan ajattelevat heillä olevan vaikeuksia saada lapsia..näin säästytte niiltä syyttäviltä ja kateellisilta katseilta ja mahan tuijotuksilta sekä typeriltä kysymyksiltä lasten tuloon liittyen..

Äänestä
  • omatunto ruppee kolokuttelemmaan, jos nodattais sinun neuvoas.Omatunto on herkkä lintu.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    omatunto ruppee kolokuttelemmaan, jos nodattais sinun neuvoas.Omatunto on herkkä lintu.

    että vaimojen on aina suostuttava seksiin kun mies haluaa? Se on käytännössä sama asia kuin raiskaus, miksi siitä ei puhuta?

    Eikö miehiltä vaadita omaatuntoa ollenkaan, saavat kohdella vaimojaan kuin eläintä, ja paistatella itse hurskaan näköisinä seurakunnan silmien edessä?

    Noudatatteko te edes Suomen lakeja? Seksiin painostaminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos. Raiskaus on rikos myös avioliitossa. Suomen lain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja itsemääräämiseen omasta kehostaan. Nämä lait koskevat myös vanhoillislestaadiolaisia. Miehiä ja naisia samalla tavalla.

    Äänestä

  • Mukava kuulla, että on muitakin saman kokeneita ja samoin ajattelevia! Ilmeisesti et kuitenkaan käytä ehkäisyä vaan vältät seksiä miehesi kanssa? Itse en ole seksiaddikti, paremminkin äärimmäisen haluton tällä hetkellä. Mieheni sen sijaan.. Rytmimenetelmää yritimme jo ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta huonolla tuloksella. Varoitankin sinua siitä, se ei ole luotettava keino jos oikeasti et halua tulla raskaaksi.

    Kuvauksesi raskaudenpelon aiheuttamasta stressistä, suuttumisesta lapsille ja siitä, että he pelkäävät suuttumistasi, on kuin suoraan omasta elämästäni. Lasten luottamuksen takaisin hankkiminen on vaikeaa, ja pelkään, ehkä jopa mahdotonta ?

    Olemme myös mieheni kanssa miettineet, mitä selitellä utelijoille; miksi lapsia ei enään tulekaan ? Kyselyt intiimielämästä sinänsä ovat jo mielestäni todella röyhkeitä, mutta arkipäivää kärkkäiden vl_läisten piirissä. Vastausta en ole vielä keksinyt...

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    omatunto ruppee kolokuttelemmaan, jos nodattais sinun neuvoas.Omatunto on herkkä lintu.

    että seksiä on pakko harjoittaa koko ajan? Mikä määrä on sopiva? Joka päivä? 3 krt/vko? kerta/vko? Sitä harvempi jo syntiä? Entäs jos pariskunta sopii, että pitävät kuukauden tauon? Tai vaikka 3 kk niinkuin me? Onko se jo tosi paha juttu?

    Äänestä

  • ex-vl-äiti kirjoitti:

    Mukava kuulla, että on muitakin saman kokeneita ja samoin ajattelevia! Ilmeisesti et kuitenkaan käytä ehkäisyä vaan vältät seksiä miehesi kanssa? Itse en ole seksiaddikti, paremminkin äärimmäisen haluton tällä hetkellä. Mieheni sen sijaan.. Rytmimenetelmää yritimme jo ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta huonolla tuloksella. Varoitankin sinua siitä, se ei ole luotettava keino jos oikeasti et halua tulla raskaaksi.

    Kuvauksesi raskaudenpelon aiheuttamasta stressistä, suuttumisesta lapsille ja siitä, että he pelkäävät suuttumistasi, on kuin suoraan omasta elämästäni. Lasten luottamuksen takaisin hankkiminen on vaikeaa, ja pelkään, ehkä jopa mahdotonta ?

    Olemme myös mieheni kanssa miettineet, mitä selitellä utelijoille; miksi lapsia ei enään tulekaan ? Kyselyt intiimielämästä sinänsä ovat jo mielestäni todella röyhkeitä, mutta arkipäivää kärkkäiden vl_läisten piirissä. Vastausta en ole vielä keksinyt...

    jotta emme tahdo enään lisää lapsia. Ei ole sen kummempaa,turha kierrellä ja kaarrella ja keksiä valheita. Jos kysyvät ehkäisystä niin sano että se on meidän oma asiamme. Ei tarvita kuin ripaus rohkeutta.

    Äänestä

  • ex-vl-äiti kirjoitti:

    Mukava kuulla, että on muitakin saman kokeneita ja samoin ajattelevia! Ilmeisesti et kuitenkaan käytä ehkäisyä vaan vältät seksiä miehesi kanssa? Itse en ole seksiaddikti, paremminkin äärimmäisen haluton tällä hetkellä. Mieheni sen sijaan.. Rytmimenetelmää yritimme jo ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta huonolla tuloksella. Varoitankin sinua siitä, se ei ole luotettava keino jos oikeasti et halua tulla raskaaksi.

    Kuvauksesi raskaudenpelon aiheuttamasta stressistä, suuttumisesta lapsille ja siitä, että he pelkäävät suuttumistasi, on kuin suoraan omasta elämästäni. Lasten luottamuksen takaisin hankkiminen on vaikeaa, ja pelkään, ehkä jopa mahdotonta ?

    Olemme myös mieheni kanssa miettineet, mitä selitellä utelijoille; miksi lapsia ei enään tulekaan ? Kyselyt intiimielämästä sinänsä ovat jo mielestäni todella röyhkeitä, mutta arkipäivää kärkkäiden vl_läisten piirissä. Vastausta en ole vielä keksinyt...

    Perheen lisäystä ei ole tulossa.... ja jos siitä joku jotain kysyy niin miksi et sano että se on sinun miehesi ja läärkärin välinen asia eikä kuulu muille.

    Aika moni varmaan ymmärtää mitä - raskauden pelko on. Ja mitä siitä seuraa jos se asia on aina ja joka hetki läsnä.

    Tai miksi et sano niin kuin ajattelet - että sinusta on röyhkeää kysellä asiasta?

    Äänestä

  • vl-usko kirjoitti:

    että vaimojen on aina suostuttava seksiin kun mies haluaa? Se on käytännössä sama asia kuin raiskaus, miksi siitä ei puhuta?

    Eikö miehiltä vaadita omaatuntoa ollenkaan, saavat kohdella vaimojaan kuin eläintä, ja paistatella itse hurskaan näköisinä seurakunnan silmien edessä?

    Noudatatteko te edes Suomen lakeja? Seksiin painostaminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos. Raiskaus on rikos myös avioliitossa. Suomen lain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja itsemääräämiseen omasta kehostaan. Nämä lait koskevat myös vanhoillislestaadiolaisia. Miehiä ja naisia samalla tavalla.

    ...niin, että jos ei käytä ehkäisyä niin seksi=raiskaus? Ohoh....

    Äänestä

  • mom*3 kirjoitti:

    niin, että miehet haluaa seksiä useammin kuin naiset ja katsovat oikeudekseen myös saada sitä. Näin se minunkin mielestäni hyvin usein menee. Silloin mies ja vl-seurakunta tavallaan yhdessä painostavat vaimoa myöntymään seksiin, eli kyllähän se hyväksikäyttöä ja raiskausta on, ei siitä mihinkään pääse.

    Raamatun vastaista se painostaminen tietysti on, mutta kyllä sitä tapahtuu myös "uskovien" piireissä.

    Äänestä

  • vl-usko kirjoitti:

    että vaimojen on aina suostuttava seksiin kun mies haluaa? Se on käytännössä sama asia kuin raiskaus, miksi siitä ei puhuta?

    Eikö miehiltä vaadita omaatuntoa ollenkaan, saavat kohdella vaimojaan kuin eläintä, ja paistatella itse hurskaan näköisinä seurakunnan silmien edessä?

    Noudatatteko te edes Suomen lakeja? Seksiin painostaminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos. Raiskaus on rikos myös avioliitossa. Suomen lain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja itsemääräämiseen omasta kehostaan. Nämä lait koskevat myös vanhoillislestaadiolaisia. Miehiä ja naisia samalla tavalla.

    mutta vl:ät haluavat noudattaa Jumalan sanan neuvoja.

    Äänestä

  • käsitin sen kirjoitti:

    niin, että miehet haluaa seksiä useammin kuin naiset ja katsovat oikeudekseen myös saada sitä. Näin se minunkin mielestäni hyvin usein menee. Silloin mies ja vl-seurakunta tavallaan yhdessä painostavat vaimoa myöntymään seksiin, eli kyllähän se hyväksikäyttöä ja raiskausta on, ei siitä mihinkään pääse.

    Raamatun vastaista se painostaminen tietysti on, mutta kyllä sitä tapahtuu myös "uskovien" piireissä.

    Kukaan ei voi pakottaa toista seksiin.
    Ei pahalla mutta mulla alko naurattaa ajatus, että seurakunta kyselis petipuuhista ja arvostelis sitä tai patistais mua useammin hommailuun, että tulis lisää lapsia. Vaikka tyyliin: "miten se teillä kun, näyttää olevan lasten ikäerot 2,5 vuotta, että kyllä teijän pitäis...." Ehhei, ei sitä vahdata silmä kovana, koska se ei ole se tärkein asia, kuinka monta lasta on. Tärkein on se usko.

    Ja siis kaikille ei tuu joka vuosi vaikka harrastais kuinka paljon tahansa seksiä. Olen itse siinä onnellisessa asemassa, ja nautin suunnattomasti rakastelusta mieheni kanssa monin eri tavoin.
    Itse olen ymmärtänyt seksuaalisuuden niin, että se on ensisijaisesti miehen ja vaimon nautintoa varten, ei lapsen siittämistä. Itselläni ei kyllä petipuuhissa tule mieleenkään, että nyt ollaan sitten lasta "tekemässä".

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Perheen lisäystä ei ole tulossa.... ja jos siitä joku jotain kysyy niin miksi et sano että se on sinun miehesi ja läärkärin välinen asia eikä kuulu muille.

    Aika moni varmaan ymmärtää mitä - raskauden pelko on. Ja mitä siitä seuraa jos se asia on aina ja joka hetki läsnä.

    Tai miksi et sano niin kuin ajattelet - että sinusta on röyhkeää kysellä asiasta?

    Sinä olet aivan oikeassa. Jokaisen pitää osata vetää tiukat rajat perheen ulkopuolisten röyhkeille uteluille lisääntymisen määrästä ja ajankohdasta.

    Eihän siihen hommaan ulkopuolisia tai heidän mielipiteitään kaivata. Puolisot osaavat kyllä päättää keskenään.

    Sitäpaitsi, mitä järkeä on tehdä 10 lasta perheeseen, kun maailma on jo kaikin puolin ylikansoittunut, saastunut ja kestämisensä äärirajoilla.

    Äänestä

kolmentoista lapsn äiti sanoi, että hän syö hiivaa, koska sillä saa lehmän hermot. En toisaalta tajua miksi lapsia pitää tehdä niin paljon. Mikä siinä on ideana?

Äänestä
  • Ero onkin siinä, että vl:t ja ei vl:t ajattelevat lasten saannista eri tavalla.
    Me ajattelemme, että emme tee lapsia vaan saamme ja haluamme ottaa vastaan kaikki lapset, jotka meille annetaan.
    Kun taas ei vl:t useimmiten ajattelevat ja suunnittelevat pitkäänkin milloin tekisivät/hankkisivat lapsen/lapsia.
    Omiin korviini lapsen "hankinta" joskus kuulostaa melkein samalta kuin auton hankinta tms, koska se on minulle yhtä vieras ajatus kuin mitä ei vl:lle luultavasti meidän tapa ajatella asiasta. Tämä ei ollut tarkoitettu loukkaukseksi vaan sanoin vaan oman näkökantani. Ja tiedän useita ei vl:ia, kellä ei toiveet ole toteutuneet lapsen saannista ollenkaan siten kuin olisi haluttu. Se on toki surullista mutta juuri siinä onkin syy, miksi ajattelemme, että lapsi on Jumalan lahja. Siksi, että ei ole itsestään selvyys, että niitä saa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne jotka eivät saa lapsia ollenkaan, olisivat jotenkin huonompia ihmisiä, ei. Kaikilla meillä ihmisillä on jokin tarkoitus olla täällä maan päällä.

    Mutta oman henkensä/terveytensä uhalla ei tarvitse tulla raskaaksi. On totta, että tästä ei tarpeeksi puhuta ja sen seurauksena moni äiti ja isäkin uupuu/masentuu suuren taakan alla. Lisäksi uupumiseen vaikuttaa se, että nykyään se tuntuu olevan kiellettyä, siis että pitäis jaksaa aina vaan. Ja sitä kautta juuri kukaan suurperheen äiti tai isä ei uskalla myöntää olevansa oikeasti väsynyt. Surullista mutta totta.

    Äänestä

  • mom*3 kirjoitti:

    Ero onkin siinä, että vl:t ja ei vl:t ajattelevat lasten saannista eri tavalla.

    opetus tai kohta liittyy "lasten vastaanottamiseen", ettei normaalia perhesuunnittelua voi harjoittaa? Ja mihin perustuu vl-näkemys hedelmättömyyshoitojen hyväksymisestä; sehän on kaiken luojan tarkoituksiin puuttumista? Kun lahko sisäsiittoisuus ja näivettyy, yhä useampi on lapseton. Puhumattakaan siitä, kuinka perinnölliset sairaudet lisääntyvät.

    Äänestä

  • mom*3 kirjoitti:

    Ero onkin siinä, että vl:t ja ei vl:t ajattelevat lasten saannista eri tavalla.
    Me ajattelemme, että emme tee lapsia vaan saamme ja haluamme ottaa vastaan kaikki lapset, jotka meille annetaan.
    Kun taas ei vl:t useimmiten ajattelevat ja suunnittelevat pitkäänkin milloin tekisivät/hankkisivat lapsen/lapsia.
    Omiin korviini lapsen "hankinta" joskus kuulostaa melkein samalta kuin auton hankinta tms, koska se on minulle yhtä vieras ajatus kuin mitä ei vl:lle luultavasti meidän tapa ajatella asiasta. Tämä ei ollut tarkoitettu loukkaukseksi vaan sanoin vaan oman näkökantani. Ja tiedän useita ei vl:ia, kellä ei toiveet ole toteutuneet lapsen saannista ollenkaan siten kuin olisi haluttu. Se on toki surullista mutta juuri siinä onkin syy, miksi ajattelemme, että lapsi on Jumalan lahja. Siksi, että ei ole itsestään selvyys, että niitä saa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne jotka eivät saa lapsia ollenkaan, olisivat jotenkin huonompia ihmisiä, ei. Kaikilla meillä ihmisillä on jokin tarkoitus olla täällä maan päällä.

    Mutta oman henkensä/terveytensä uhalla ei tarvitse tulla raskaaksi. On totta, että tästä ei tarpeeksi puhuta ja sen seurauksena moni äiti ja isäkin uupuu/masentuu suuren taakan alla. Lisäksi uupumiseen vaikuttaa se, että nykyään se tuntuu olevan kiellettyä, siis että pitäis jaksaa aina vaan. Ja sitä kautta juuri kukaan suurperheen äiti tai isä ei uskalla myöntää olevansa oikeasti väsynyt. Surullista mutta totta.

    Olet väärässä siinä, että te "haluatte" ottaa vastaan kaikki lapset. Eivät kaikki halua, vaan ottavat väkisin. Esimerkiksi äitini suorastaan oli vihainen uusista raskauksista. Synnytti hampaat irvessa 13 lasta.

    Mitä tulee siihen, ettei väsymisestä puhuta tarpeeksi, niin mitä hyötyä on puhua väsymisestä, jos ei siihen perusongelmaan puututa. Siihen, että kyseessä ei ole raamatun mukainen oppi. Raamattu ei kiellä ehkäisyä. Jos ihmisen pelastumisen kannalta ehkäisy olisi niin olennainen asia, kuin mitä se vl-liikkeessä on, siitä olisi varmasti maininta raamatussa. Ainoa oikea keino on luopua harhaopista.

    Kyllä me halutaan siihen asti, kun voimat riittävät, ihan varmasti. Mutta se, että niitä tulee sittenkin kun itse alkaa mennä piippuun eikä ehdi omasta hyvinvoinnista huolehtia niin minusta siinä tilanteessa asialle pitäisi tehdä jotain.
    Asia on niin, ettei oman terveyden;henkisen tai fyysisen eikä hengen uhalla tarvitse tulla raskaaksi ja jos lääkäri raskaaksi tulon kieltää syystä tai toisesta niin silloin ehkäisyä saa käyttää. Näin on eräs vl-lääkäri ja puhujavelikin sanonut. Ei meidän marttyyreiksi tarvitse alkaa. Valitettavasti tätä ei läheskään kaikki tunnu tietävän, jota suuresti ihmettelen.

    Ja female olen erittäin pahoillani äitisi puolesta. En silti usko sitä, että KAIKKI uudet raskaudet olisi olleet vastenmielisiä. Itse odotan kolmatta lastamme ja kyllä täytyy sanoa, että minusta ja myös miehestäni se on ihan yhtä ihmeellinen asia nyt kuin ensimmäinen ja toinenkin. Sitä jo miettii, minkälainen luonne sillä on jms. Se on jo minulle persoona, jota rakastan.

    Ja siitä puhumisesta sanoin siksi, että miten voi tietää ihmisillä olevan tosi vaikeaa jos siitä ei ensin puhuta oikeasti ja oikeilla nimillä. Sen jälkeenhän sitä voi vasta miettiä yhdessä ratkaisua asiaan. Ja puhumisella tarkoitin myös sitä, että tämä asia pitäisi ottaa aiheeksi esim. aviopuolisoiden illassa, jota kyllä minun mielestä aivan liian harvoin järjestetään. Tosin aviopuolisoleirejä järjestetään kyllä ja yhdessä sellaisessa ollaan mekin oltu ja oli aivan mahtava leiri. Suosittelen lämpimästi kaikille vl-aviopareille ja miksei muillekin.

    Surullista mutta totta on kuitenkin sekin, että nykypäivänä moni pitää ns kulisseja pystyssä vaikka perhe olisi sisältä rikki. Ei luoteta enää kehenkään muuhun kuin itseen ja sitä kautta ei uskalleta puhua omista vaikeuksista eikä "leimautumisen" pelossa uskalleta pyytää ulkopuolista apua. Tiedän tällaisiakin tapauksia.
    Tarkoitan leimautumisella sitä, että nykyään on sellainen 'Pitää pärjätä itse aina kaikessa'-kulttuuri ja jos ei jaksa niin on muka jotenkin huonompi kuin muut. Tällaista ilmiötä on muissakin kuin vl-perheissä. Valitettavasti.

    Voimia kaikille niille äideille ja isille, jotka kipuilee näiden asioiden kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ex-vl-äiti kirjoitti:

Elämä on yhtä h''''''ttiä. olen elänyt sinisilmäisesti lestadiolaisen vakaumuksen mukaisesti ja tehnyt/saanut lapsia vuoden välein 3. Yksi on pahassa uhmaiässä, toinen mustasukkainen vauvalle ja vauva koliikkilapsi. Lisäksi jokainen sairastelee ja on sairastanut pienestä alkaen vuorotellen ja yhtäaikaa.

Vaikka mieheni on tukena niin paljon kun töiltään ehtii, elämämme on katastrofia. Jatkuvasti joka hetki koen riittämättömyyttä, kun sylejä on yksi ja lapsia kolme. menetän hermoni useita kertoja päivässä ja huudan lapsille. Käyn perheneuvolassa pakko-oireisen häiriön ja masennuksen/uupumuksen vuoksi.

olen täydellisen katkera siitä, että tyhmyyksissäni uskoin kaiken sen "jumala antaa voimat vaikka 20 lapsen hoitamiseen synnytyksineen ym." Tässä hyvä esimerkki siitä, ettei anna. Meidän perheeseen ei tule lisää lapsia kärsimään, ennenkuin äiti on jälleen kunnossa ja selviää edes nykyisten lastensa kanssa. Olkaa te nuoret naiset järkevämpiä ja KÄYTTÄKÄÄ sitä ehkäisyä. lapsi/vuosi on mahdoton urakka jokaiselle ihmiselle, enkä puhu ainoastaan itsestäni, sillä tiedän vastaavia tilanteita PALJON lähipiirissäni. Tai älkää sitten menkö lapsena (18v. on vielä lapsi, oli kuinka kypsä tahansa) naimisiin leikkimään kotista.

Tietysti väsymystä voi tulla vaikka lapsia olisi yksi tai ei yhtään, itse uskon kuitenkin vaikeuteni tulevan ensisijassa siitä, etten yksinkertaisesti ole valmis äidiksi. Liian nuorena, liian paljon, liian suuria muutoksia elämässä ihmiselle, joka on itsekin vielä lapsi, mutta silti pitäisi olla aikuinen 3lle lapselle.. Kyllä lestadiolaisyydessa on aivan käsittämättömiä vaatimuksia naisille, miksei myös miehille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu