Millaisia rahastosalkkuja

on keskustelijoilla?

Minkä kokoisia rahastopääomia itse kullakin on?Miten ne ovat karttuneet?

15

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M_29_

      Aloitin muistaakseni vuoden 2001-2002 tienoilla 50 e kuukausisäästämisellä. Jossain vaiheessa väsähdin siihen, ja suosin siinä vaiheessa kertasijoituksia. Alussa hankin lähinnä korkopuolta, mutta niiden ennustettavan kehityksen takia piti saada jännitystä elämään, joten siirryin osakerahastoihin. Luonnollinen jatkumo siitä oli tieysti hankkia lähinnä korkeimman riskin rahastoja.

      Viimeisin kuvaaja 2003 marraskuun alusta tähän päivään asti näyttää näköjään tältä:
      http://www.aijaa.com/v.php?i=627788.png

      Kuvasta näkee kätevästi erilaisia tapahtumia, kuten kertaostot, lunastukset, viime vuoden alkukesän nopean pudotuksen (ja palautuksen), jne.

      • -Teukka-

        Millä työkalulla olet muuten graafisi generoinut?


      • harrastelijasijoittaja

        Aloitin muutama vuosi sitten reilun 10000 euron pääomalla.
        Sijoitukseni ovat lähes yksinomaan rahastopuolella ja tällä hetkellä kaikki osakerahastoissa.
        Lisäksi olen pitkään pitänyt Elisan ja OKOn osakkeita. Kauppaa en käy niillä.

        Käyn rahastoilla aktiivista kauppaa eli ostan, myyn ja vaihdan tarpeen mukaan rahastoja. Jokaisen rahaston on tuotettava, jos osakemarkkinat ovat sellaiset. Ellei rahasto tuota, se joutuu vaihtoon.

        Tuo alkupääoma 10.000 euroa on paisunut niin, että tällä hetkellä rahastosalkun euromäärä on 52.000 euroa. Tänä vuonna olen lunastanut voittoja 5000 euroa ja lisäksi nykyiset rahastosijoitukset ovat 3500 euroa plussalla. Tästäkin vuodesta tullee hyvä vuosi.

        Tuosta sijoitussalkusta olen rahoittanut joitakin hankintoja n. 10.000 euron verran ja lisäksi luonnollisesti voitoista on maksettu veroa 28 %, paitsi tämänvuotisista voitoista (pannaan maksuun lopullisessa verotuksessa).

        Oma sijoitusperiaatteeni on, että en ota suuria tappioita vastaan. Lunastan tarpeen vaatiessa pienellä tappiolla mieluummin kuin suurella.
        Myös voittojen kotiuttamisen ajoitus on tärkeää. Usein tässä suhteessa tulee oltua liian ahne. Kurssit eivät kokemuksesta nouse kuitenkaan loputtomasti.


      • M_29_
        -Teukka- kirjoitti:

        Millä työkalulla olet muuten graafisi generoinut?

        Tee-se-itse kikkareellahan tuo tulee luotua arkipäivisin.

        Teknisesti suuntautuneille ja kiinnostuneille: Linuxilla crontabista joka arkipäivä ajettu perl-ohjelma hakee tiedot päivän arvoista nettisivulta, muotoilee tuloksen, laskee summat, tallentaa päivitetyt tiedot talteen tiedostoon, piirtää kuvaajat, ja lähettää siistin tuloksen sähköpostiin.


      • Gnautama
        harrastelijasijoittaja kirjoitti:

        Aloitin muutama vuosi sitten reilun 10000 euron pääomalla.
        Sijoitukseni ovat lähes yksinomaan rahastopuolella ja tällä hetkellä kaikki osakerahastoissa.
        Lisäksi olen pitkään pitänyt Elisan ja OKOn osakkeita. Kauppaa en käy niillä.

        Käyn rahastoilla aktiivista kauppaa eli ostan, myyn ja vaihdan tarpeen mukaan rahastoja. Jokaisen rahaston on tuotettava, jos osakemarkkinat ovat sellaiset. Ellei rahasto tuota, se joutuu vaihtoon.

        Tuo alkupääoma 10.000 euroa on paisunut niin, että tällä hetkellä rahastosalkun euromäärä on 52.000 euroa. Tänä vuonna olen lunastanut voittoja 5000 euroa ja lisäksi nykyiset rahastosijoitukset ovat 3500 euroa plussalla. Tästäkin vuodesta tullee hyvä vuosi.

        Tuosta sijoitussalkusta olen rahoittanut joitakin hankintoja n. 10.000 euron verran ja lisäksi luonnollisesti voitoista on maksettu veroa 28 %, paitsi tämänvuotisista voitoista (pannaan maksuun lopullisessa verotuksessa).

        Oma sijoitusperiaatteeni on, että en ota suuria tappioita vastaan. Lunastan tarpeen vaatiessa pienellä tappiolla mieluummin kuin suurella.
        Myös voittojen kotiuttamisen ajoitus on tärkeää. Usein tässä suhteessa tulee oltua liian ahne. Kurssit eivät kokemuksesta nouse kuitenkaan loputtomasti.

        10 000e => 52 000e 10 000e verot. Tuotto jotain 700...800 % kahdessa vuodessa.

        Oletpa hurja harrastelija !


      • hekottelija
        Gnautama kirjoitti:

        10 000e => 52 000e 10 000e verot. Tuotto jotain 700...800 % kahdessa vuodessa.

        Oletpa hurja harrastelija !

        Heh Heh


    • Hiipatti

      Noin kolme vuotta sitten aloin laittaa pikku hiljaa. Alussa noin 4 kk aikana 30 000 euroa siten että 1,5 vuoden päästä olin laittanut 80000 euroa eri rahastoihin, kehittyviin ja kehittymättömiin high yieldeihin sekä lyhyellä korollakin on pidetty. Tuottoa on nyt noin 70% tullut. Osan olen lunastanut mutta suurin osa on vielä sisässä. Mietiskelen jo että oilisikohan aika lunsatella enemmän. Jos syksyyn odottaisi kun nousevat niin...?

    • Sijoittaja X

      Korkorahastot

      3000 euroa lyhytkorko
      300 euroa vaihtovelkakirjalaina

      Yhdistelmärahastot
      1000 euroa OP KorkoPlus
      500 euroa OP Spektri
      700 Euroa OP Pirkka

      Osakerahastot
      OP Suomi Arvo 300 euroa
      OP Itä Eurooppa 300 euroa

      Osakepainotusta on nostettu pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Tarkoitus nostaa osakepainotus yli 50% tulevaisuudessa. Noin 5000 euroa on odottelemassa sopivaa kohdetta.

    • Kamreeri

      Miksi kiusaa ja jännittää itseään epävarmoilla sijoituksilla?

      Kun Benefit Brokers oy maksaa yli 10000 euron sijoituksesta 7-9% koron.
      Sijoitussopimuksen vakuudeksi antaa myöntämiään luottosopimuksia; vakuuden arvo on vähintään sijoitetun pääoman suuruinen.

      Onko kellään kokemuksia tai tietoa rahalaitoksesta?

      • Pidähän_varasi

        Tuossa epävarmuus onkin juuri niissä luotoissa. Kun kyseessä luultavasti ovat vakuudettomat kulutusluotot, joiden ottajat ovat valmiiksi ylivelkaantuneita, velkakirjojen arvo pääoman turvaajana on tiukan paikan tullen heikko.


    • HelppoaRAHASTOsta

      Itse aloittelin kolmisen vuotta sitten Seligsonin Top Brandeilla ja Pharmoilla. Tuotto on ollut hyvä, 80...90 prosenttia (vuositasolla reippaasti yli 20%). Tosin osin se johtuu osin taalan vahvistumisesta, melkoinen osa rahastoista painottuu USA:aan. Vastaavaan aikaan tekemäni panostus Seligsonin Aasiaan ei ole tuottanut puoltakaan, Japani-painotuksesta johtuen.
      Osakkeita ja ETF:iä mulla on myös mutta Seligsonilla tulee olemaan merkittävä osuus jatkossakin, korkoa-korolle tuottaa ihan kivasti vaikka prosentit ei varmasti edellä esittämiäni tule jatkossa olemaan.

    • seligson

      Itse aloittelin viime vuonna loppukesästä. Sijoittelin 5 eri rahastoon noin 5000 euroa pitkin syksyä. Kevääseen mennessä rahastojen arvo oli noussut jotakuinkin 30% global pharman tehdessä suurimman osan noususta. Siinä huipulla tulikin lunastettua reilu puolet yllättävän rahantarpeen iskiessä. Nyt on rahastojen arvot hieman laskeneet siitä... Ei oikeen tiedä pitäiskikö taas alkaa rauhallisesti tekemään ostoja. Pitäähän sitä olla hieman käteistäkin sukan varressa kun/jos kakka osuu tuulettimeen.

      • fsaah

        Onneksi olkoon. Onnistuit pitämään rahat rahastoissa juuri historiallisen jyrkän nousujakson ajan. Aika harva onnistuu noin lyhyellä treidillä noihin hyvään ajoitukseen - ja kirjoituksestasi päätellen vieläpä ihan täysin tuurilla.

        Jälkikäteen on toki hyvä katsella käppyröistä sopivia osto- ja myyntiajankohtia.


    • mrclassic

      Itse otin 250 tonnia loppukesästä ja nyt on sitten millä mällätä, nimittäin 60 donaa riihikuivaa. Ajattelin loppuvuoden revitellä pappatunturilla ja ottaa pari kiinalaista seksiorjaa siivoamaan paskani. Tiedättekö vihaan ihmisiä. Mitä köyhempiä, sitä enemmän...

    • att2

      Tulo keskimäärin 15% vuosi, korkoakorolle.

      Salkut suurin alussa jossa ei hoitoa tulo oli 150% 240t kasvavia 20, 54, 64 t.

      Ei ylimääräisiä kuluja sisään-ulosmaksu jne. Tuotossa pieni valtion vero.

      Vaikka on eläkkeellä kaikki vain täysillä ei tule muutoin tuottoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe