Anneli & Maria

Keskustan Anneli Jäätteenmäki näyttää saaneen sdp:n Maria Guzenina-Richardsonista poliittisen klooninsa.

Tarkoitan tällä sitä surutonta populismia, jonka suojassa kumpikin vääristelee puheensa selaisiksi, ettei niissä ole siteeksikään mitään totta, mutta kannattajat taputtavat karvaisia käsiään.

Ulkonäköähän ei näissä kahdessa naisessa pääse sanomaan samanlaiseksi; toinen tumma, toinen blondi, toinen yrmeä, toinen opetettu hyvmyilemään aina.

Guzeninan puheet a-talkissa vajaa viikko sitten olivat aivan uskomattomia. Nainen kehtasi selittää kokoomuksen ajavan "kahden kerroksen päivähoitoa" ja "kyykyttävän köyhiä rikkaiden eduksi", vaikka Guzenina hyvin tiesi, että päivähoitouudistuksessa on kyse hallituksen tahdosta ja vain sen epäkohdan oikaisemisesta, että kotona olevat varattomat vanhemmat saavat jatkossa vain puolipäivähoidon ilmaiseksi.

Vastaavaa kusetusta on kuultu vain viisi vuotta sitten, kun Jäätteenmäki uhosi kokoomuksen "hassanneen sotakorvausten verran veronmaksajan rahaa", kun se ei estänyt Soneran umts-kauppoja.

Misatä näitä populistinaisia sikiää politiikkaan?

Millaisilta ääliöiltä nämä saavat äänensä?
13618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Anneli kuuluu valiojoukoon. Kuse nina on törkeä ämmä.

Äänestä
  • Kaikki, mitä Jäätteenmäki sanoi Lipposen USA-vierailusta oli täyttä valhetta. - Aivan kaikki.

    Jos sinä uskot siihen, niin se on ihan sinun oma asiasi, mutta minä en sillä ylpeilisi, jo olisin sinä.

    Äänestä

  • vaikka joulupukkiin kirjoitti:

    Kaikki, mitä Jäätteenmäki sanoi Lipposen USA-vierailusta oli täyttä valhetta. - Aivan kaikki.

    Jos sinä uskot siihen, niin se on ihan sinun oma asiasi, mutta minä en sillä ylpeilisi, jo olisin sinä.

    omille nahkurin orsille. Heh heh. Näin on sinunkin helppo uskoa totuus.

    Äänestä

  • Sysäsi Paavon kirjoitti:

    omille nahkurin orsille. Heh heh. Näin on sinunkin helppo uskoa totuus.

    Sinä luulet, että Suomen kansa uskoo, mutta ei se niin ole.

    Teitä kuplauskovaisia on vain Oiva ja 6 muuta.

    Äänestä

  • Hohohohhhooo kirjoitti:

    Sinä luulet, että Suomen kansa uskoo, mutta ei se niin ole.

    Teitä kuplauskovaisia on vain Oiva ja 6 muuta.

    kuka sanoi??

    Äänestä

  • vaikka joulupukkiin kirjoitti:

    Kaikki, mitä Jäätteenmäki sanoi Lipposen USA-vierailusta oli täyttä valhetta. - Aivan kaikki.

    Jos sinä uskot siihen, niin se on ihan sinun oma asiasi, mutta minä en sillä ylpeilisi, jo olisin sinä.

    mikä Annelin kertomuksessa Lipposesta oli valhetta.

    Sana on vapaa joten ollos hyvä.

    Äänestä

ja potkittiin ulos pääministerin paikalta. Valtakunnanoikeuskin jakoin tuomioita papereista jotka tulivat yllättäen ja pyytämättä

Äänestä
  • Jäätteenmäki menetti luottamuksensa, mutta häntä ei potkittu mihinkään, koska hän erosi vapaaehtoisesti huomattuaan, ettei keskustakaan tue hänen jatkoaan.

    Salaisia papereita koskeva pokeudenkäynti puitiin Helsingin käräjäoikeudessa. Valtakunnanoikeuteen Jäätteenmäki ei olisi millään perusteilla joutunut.

    Mitään tuomioita Jäätteenmäki ei saanut, vaikka kaikki se, mitä hän oli tehnyt, todistettiin tapahtuneeksi. Vapautus syytteestä tuli siksi, että syyte koski rikollista painostusta virkavelvollisuuden rikkomiseen, miltä putosi pohja, kun Mannisen todistettiin toimineen vapaaehtoisesti, ilman pienintäkään painostusta.

    Äänestä

  • pääkomissaarin virasta. Tuomioja kertoi, että valintatilanteessa ei edes mainittu Lipposen nimeä.

    Vaaleja ennen Lipponen valehteli vielä elintarvikevirastosta. Voiko demarien suurmies enää olla nolompi mitä on.

    Äänestä

  • Mistä Anneli potkittiin ulos ????????

    Mikä valtakunnanoikeus tuomitsi Annelin ??????

    Olisitko ystävällinen ja kerrankin vastaisit asiallisiin kysymyksiin. Seppo Hietasta osaat kyllä nokerrella mutta tosiasiassa et ole kelvollinen edes nuolemaan hänen kenkiään.

    Äänestä

Soneran rahat ja Lipposen hallituksen vastuut ovat de facto yhä selvittämättä.

Erityistilintarkastusta ei tehty. Kuka suojeli, ketä, ja mistä?

Sen sijaan selvää on että kokoomuslainen valtiovarainministeri ottaa rahat sieltä missä vakavaa vastarintaa ei kyetä tekemään. Siis kaikkein heikoimmilta.

Rikkaat saavat olla rauhassa. Ei. Väärin. Rikkaille on suotava verohelpotuksia. Näinhän se menee.

Ja sitten korvat kiinni kun joku kritiseeraa. Perkeleen populistit. Eivät ymmärrä miten monimutkainen asia rikkauden vaaliminen on.

Äänestä
  • Köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

Kyllä minusta Maria on joka suhteessa parempi kuin Anneli, ja on hän niin paljon fiksumpikin, että ei hän sortuisi törttöilemään Annelin tavoin. Jotain samanlaista populismia noissa kahdessa naisessa kyllä on. Mutta demarit ovat kepulaisia viisaampia, eivätkä ne Mariaa puoluejohtajakseen tuu koskaan valitseen.

- Millaisilta ääliöiltä nämä saavat äänensä? -

Annelia äänestäneet ääliöt ovat tietysti kepulaisia. Marian äänestäjiä en nyt ihan ääliöinä pitäisi, sillä kyllä mimmissä on jotain enemmän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kuin kaksi marjaa kirjoitti:

Keskustan Anneli Jäätteenmäki näyttää saaneen sdp:n Maria Guzenina-Richardsonista poliittisen klooninsa.

Tarkoitan tällä sitä surutonta populismia, jonka suojassa kumpikin vääristelee puheensa selaisiksi, ettei niissä ole siteeksikään mitään totta, mutta kannattajat taputtavat karvaisia käsiään.

Ulkonäköähän ei näissä kahdessa naisessa pääse sanomaan samanlaiseksi; toinen tumma, toinen blondi, toinen yrmeä, toinen opetettu hyvmyilemään aina.

Guzeninan puheet a-talkissa vajaa viikko sitten olivat aivan uskomattomia. Nainen kehtasi selittää kokoomuksen ajavan "kahden kerroksen päivähoitoa" ja "kyykyttävän köyhiä rikkaiden eduksi", vaikka Guzenina hyvin tiesi, että päivähoitouudistuksessa on kyse hallituksen tahdosta ja vain sen epäkohdan oikaisemisesta, että kotona olevat varattomat vanhemmat saavat jatkossa vain puolipäivähoidon ilmaiseksi.

Vastaavaa kusetusta on kuultu vain viisi vuotta sitten, kun Jäätteenmäki uhosi kokoomuksen "hassanneen sotakorvausten verran veronmaksajan rahaa", kun se ei estänyt Soneran umts-kauppoja.

Misatä näitä populistinaisia sikiää politiikkaan?

Millaisilta ääliöiltä nämä saavat äänensä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu