Perintöverosta tulossa

Perintöverotuksesta on tulossa räikeän
epäoikeudenmukainen, jos hallituksen suunnitelma veron poistamiseksi kokonaan yhdeltä ryhmältä ja muiden veron jättäminen suunnilleen ennalleen toteutuu. Syntyy hirvittävä kapina ja pääsyyllinen on silloin Kokoomus, jota täydellisesti ja katkeralla tavalla pettää kannattajansa.

Kokoomus sai vaaleissa palkansaajilta mandaatin keventää perintöveroa. Asia oli paljon vaalien alla esillä ja Kokoomus sai perintöverokannan takia paljon lisäkannatusta. Nyt Kokoomus on hylkäämässä kokonaan palkansaajat ja hyväksymässä lammasmaisesti KEPU MTK'n ja yrittäjärjestöjen yhdessä valmisteleman suunnitelman poistaa perintövero kokonaan metsä- ja maatalousyrittäjiltä ja muiden yritysten perijöiltä.

Mikä pehmo on puheenjohtaja Katainen. Miksi hän ei pidä äänestäjiensä, so. palkansaajien ja toimihenkilöiden puolta, jotka hänen puoluettaan ovat - monet juuri perintöveron takia - kannattaneet. Eikö palkansaajat jo herää huomaamaan, millaiseen ratkaisuun Katainen on KEPU'n edessä taipumassa. Todella lammasmaista toimintaa! Vai onko Kokoomus vain yrittäjien ja tilanomistajien puolue.

Kokoomuksen on aivan turha lepytellä, että verottoman alarajan nosto nykyisestä 3400 eurosta 20000 euroon on "merkittävä". Sitä se ei ole. Se on ainoastaan inflaatiokorjaus, ei muuta. Sen sijaan varakkaimmilta metsän- ja tilanomistajaperijöiltä perintövero, joka on jo nyt vain 6% palkansaajan 16% asemesta, poistetaan kokonaan.

Eikö eduskunnasta löydy sen verran ryhtiä, että se ampuu alas tuoreeltaan hallituksen perintöverosuunnitelman. Minulle Kokoomuslaisena hyväksyttävää on vain perintöveron tasapuolinen helpotus kaikille. Mieluiten vero pois kokonaan rintaperillisiltä tai kaikille tasapuolinen kevennyt.

Tasapuolinen on esim perintöveroprosenttien puolitus kauttaaltaan tai verottoman alarajan tuntuva, esim. 100000 euroon korotus.
3742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sossut haluavat säilytttää perintöveron, se heillä säilyköön.

Maajussit ja rikkaat haluavat sen pois, se heiltä poistettakoon.

Tuohon kun vielä saisi sellaisen pykälän että verosta vapautuu kun toimittaa perunkirjan mukana valokopion kokoomuksen jäsenkirjasta niin uudistus olisi täydellinen.

Äänestä

voisi poistaa kaikilta. Siinähän verotetaan pääomia joista on vero maksettu jo moneen kertaan.

Perintöverotus on tavallaan sosialisointia joissa perheiden omaa pääomaa siirretään pakolla yhteiskunnalle.

Väärin on myös rinnastaa yrityksiä ja yksityistä omaisuutta. Ne ovat aivan eri asia.

Yksityiseen omaisuuteen ei liity suurempia vastuita ja riskejä. Yritykseen sen sijaan liittyy suuret vastuut ja riskit. Työntekijöistä,veroista,asiakkaista ja lukuisista maksuvelvollisuuksista.

Itse lopetan oman yritykseni vaikka se ei ole koskaan tuottanut tappiota koska en halua jättää sitä kenenkään riesaksi tulevaisuudessa.En ainakaan omille lapsilleni joista toivonkin tulevan virkamiehiä.Ikävintä vaan on vanhojen työntekijöiden irtisanominen.

Äänestä
  • Veroa verollisilla ansiolla rakennetusta verollisesta yritystoiminnasta!?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


räikeän epäoikeudenmukainen kirjoitti:

Perintöverotuksesta on tulossa räikeän
epäoikeudenmukainen, jos hallituksen suunnitelma veron poistamiseksi kokonaan yhdeltä ryhmältä ja muiden veron jättäminen suunnilleen ennalleen toteutuu. Syntyy hirvittävä kapina ja pääsyyllinen on silloin Kokoomus, jota täydellisesti ja katkeralla tavalla pettää kannattajansa.

Kokoomus sai vaaleissa palkansaajilta mandaatin keventää perintöveroa. Asia oli paljon vaalien alla esillä ja Kokoomus sai perintöverokannan takia paljon lisäkannatusta. Nyt Kokoomus on hylkäämässä kokonaan palkansaajat ja hyväksymässä lammasmaisesti KEPU MTK'n ja yrittäjärjestöjen yhdessä valmisteleman suunnitelman poistaa perintövero kokonaan metsä- ja maatalousyrittäjiltä ja muiden yritysten perijöiltä.

Mikä pehmo on puheenjohtaja Katainen. Miksi hän ei pidä äänestäjiensä, so. palkansaajien ja toimihenkilöiden puolta, jotka hänen puoluettaan ovat - monet juuri perintöveron takia - kannattaneet. Eikö palkansaajat jo herää huomaamaan, millaiseen ratkaisuun Katainen on KEPU'n edessä taipumassa. Todella lammasmaista toimintaa! Vai onko Kokoomus vain yrittäjien ja tilanomistajien puolue.

Kokoomuksen on aivan turha lepytellä, että verottoman alarajan nosto nykyisestä 3400 eurosta 20000 euroon on "merkittävä". Sitä se ei ole. Se on ainoastaan inflaatiokorjaus, ei muuta. Sen sijaan varakkaimmilta metsän- ja tilanomistajaperijöiltä perintövero, joka on jo nyt vain 6% palkansaajan 16% asemesta, poistetaan kokonaan.

Eikö eduskunnasta löydy sen verran ryhtiä, että se ampuu alas tuoreeltaan hallituksen perintöverosuunnitelman. Minulle Kokoomuslaisena hyväksyttävää on vain perintöveron tasapuolinen helpotus kaikille. Mieluiten vero pois kokonaan rintaperillisiltä tai kaikille tasapuolinen kevennyt.

Tasapuolinen on esim perintöveroprosenttien puolitus kauttaaltaan tai verottoman alarajan tuntuva, esim. 100000 euroon korotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu